keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Nappia naamaan ja rasvaa vatsanahkaan

"Monipuolista ruokavaliota voi raskauden aikana tukea vitamiini- ja hivenainelisillä tarpeen mukaan." Aivan. Kävin männä viikolla apteekissa täydentämässä varastojani. Ostin elämäni ensimmäisen raskausvitamiinin (tähän asti on menty fooli-B-D-yhdistelmällä) ja vatsanahkarasvan. Päädyin myös hankkimaan kalkkitabletteja, sillä parhaistakin pyrkimyksistäni huolimatta maitotuotteet eivät ruokaympyrässäni saavuta toivetasoa.

Edellä mainittujen päälle kun ynnää probiootit (nuo lasta kaikilta allergioilta suojaavat suolistoflooran kuningattaret), kalaöljykapselit (sikiön aivojen ja älykkyyden buusterit) ja magnesiumin (levottomien jalkojen rauhoittajan) onkin kourassa aika läjä eri mallisia pillereitä. Oho. Kaipa sitä vähemmälläkin pärjäisi, mut vielä en osaa sanoa mistä sitten luopuisin. Toki magnesiumlisää tulee pureksittua satunnaisemmin ja kalaöljykapselit saa jäädä purkkiin makaamaan niinä viikkoina kun kalaa tulee oikeasti kahteen kertaan syötyä.

Raskausarsenaali h.18+
Vatsanahan rasvaus raskausarpien ehkäisymielessä on pyörähtänyt aatoksissani aika ajoin. Koskas sellainen sit pitää aloittaa? Nyt kun raskauden puoliväli lähestyy viikko viikolta, huomaan vatsan mallin pikkuhiljaa alkavan alapainotteisesti muuttua. Olen aina ollut hirmu huono läträämään rasvojen kanssa, joten päätin pikkuhiljaa aloittaa harjoittelun. Apteekissa tuli tenkkapoo. Mistä sitä sit tietää mikä on hyvä..? Todennäköisesti kaikensorttiset perusvoiteet ajaisivat asian. Raskautunut mieli on kuitenkin altis purnukoille, joiden kyljessä on anti-stretch-teksti tai pyöristynyt vatsa; nuo ihmevoimasta viestivät symbolit, joista mitä suurimmalla todennäköisyydellä saa pulittaa vielä muutaman extraeuron. Lopulta purnukoita tiirattuani päädyin Raskaus-Bepancareen. Liputin sen kepeähkön koostumuksen ja näppärän pumppupullomekanismin puolesta, joskin muutaman käyttökerran jälkeen siitä tuntui jäävän iholle kalvon tunne. Viel kun sitä muistaa laittaa, niin nähtäväksi onko putelo loppupeleissä hintansa väärti.

Mitä hintapolitiikkaan tulee, niin lisien ostoon tottumattomalle siitäkin kertyy helposti yllättävä kuitti. Viime reissun ostokset (2 purkkia ja rasva) kustansivat 54.07€. Siihen päälle magnesiumit, probiootit ja kalaöljyt, niin noin 3kk setti lähentelee sataa euroa. Pientä se toki on hoitojen hintoihin verrattuna, mut kepeää extramenoa kuitenkin. Saattaispa nuokin netistä irrota halvemmalla, mut palvelu ei oo samaa luokkaa ku lähiapteekissa :)

2 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiinnosta, kun olen satunnaisesti katsellut kalaöljykapseleiden perään, että onko nuo(kin) sellaisia perusisoja? Hienokurkkuna olen joutunut toistaiseksi turvautumaan nestelmäiseen versioon. Yh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, liukkaita vonkaleita. Eli kokoa kyl löytyy, mut näissä on se etu ettei röyhytä eikä siten tympeää kalanmakua palaudu ruokatorvea pitkin. Näitä menee 1-2, jos Lysiltä ottaa Apteekkarin vahvan (muistaakseni), niin yhden alas saaminen päivässä riittää.

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)