torstai 30. maaliskuuta 2017

Rattaat matkassa

Etsiessämme matkarattaita halusimme toimivan peruskärryn, joka kulkisi mukana vaivattomasti. Mielessä oli ketterät ja kevyet rattaat niin käytössä kuin koottaessa ja nostellessakin. Kaikkein kevyimmät sateenvarjorattaat suljin kuitenkin pois. En halunnut vipattavia tuplapyöriä, vaan jokseenkin vakaata menoa sekä kauppakeskuksissa että kavereiden luona lenkkipolulla. Rattaiden yhteensopivuus turvakaukalomme kanssa ehdoton vaatimus. Britaxin perhe vakuutti, joten valintamme oli B-Agile 4, jonka adaptereihin turvakaukalo naksahtaa näppärästi.

Britax-pari
Kaikenkarvaista rullailua on takana vajaa 8kk. On kipitetty kaupungilla ja tuupittu purkkarilla. Mitkään maastorattaat eivät Agilet ole, mutta kyllä niillä väliaikaisesti lenkillä pärjää. Rattaissa vakiona on takana isommat pyörät, edessä pienemmät. Molemmat puhkeamattomia täyskumipyöriä. Etupyörät voi lukita tai niitä voi pitää kääntyvinä, jolloin rattaat pyörähtävät todella näpsäkästi. Kulku onkin ollut helppoa. Pääosin. Turussa jalkakäytävillä vesikourut ovat ajoittain juuri oikean mallisia ja syvyisiä siihen, että Agilen etupyörät tökkäävät niihin. (Nyt vasta tajuan miten paljon niitä kouruja onkaan!) Muualla ei tätä ongelmaa ole ollut ja Turussa kuljettaessa sitä on oppinut kourun kohdalla automaattisesti keventämään etupäätä. Mukulakivetyksellä kovapyöräisillä, jousittamattomilla kärryillä kulkeminem on aika rytkytystä, mut niinhän se aina matkiksilla on.

Ostoksilla
Ratastellessa lyhyitä matkoja Taava on useimmiten kulkenut mukana kaukalossa. Alunperin ajattelinkin, että rattaiden kankaat irrotellaan pois, jolloin kaukalo ja alumiinirunko muodostavat siistin paketin. Kun sitä ei heti tehnyt, se jäi. Eikä harmita. Ehkä setti on vähän hassun näköinen (mun silmään), kun kaukalo naksautetaan rattaiden syliin, mut ah miten näppärästi laukku/takki/ostoksia ym. kulkee rattaissa kaukalon ala-etupuolella. Lisätila siis voitti riisutun lookin - taas :D Tilan suhteen valittamista ei ollut alakorin koossakaan. Sinne saa välttämättömimmän ja suuntaa antava 4kg painoraja on matkiksille kiitettävä.

Rattaiden selkänojan saa aivan pötkölleen, joten sen puolesta Agilet sopisi rattaina pienellekin vauvalle. Me ei olla vauvaa suoraan rattaisiin viritelty. Pidempää matkaratastelua varten ostettiin lastentarvikekirppikseltä käyttämättömän oloinen Brion pehmytkoppa.
Pötkötellen päivän mittaisella
rattailureissulla
Kopan saa syvälle rattaiden syliin, joten siellä on Taavan ollut mukava pötkötellä kun vielä on niin pieni, ettei vöissä pysy. Kopan alakankaaseen tein läpimenon vöille, joten kovemmassakaan vauhdissa ei tarvitse pelätä kopan valahtamista rattaista.

Kun tyttö on isompi, jää kaukalo pois ja saadaan viimein rattaat käyttöön. Matkustusmukavuuden odotan olevan hyvä. Selkänoja säätyy remmeillä portaattomasti haluttuun asentoon. Ihan tikkusuoraan selkänoja ei kuitenkaan nouse, joten saas nähdä onko pikkumatkustaja sitä mieltä, et asento on turhan makaava. Torkahduksen sattuessa selkänojan säätö saa kiitosta näppäryydestä, jolla sen voi liu'uttaa pötkölleen. Meidän mallissa miinusta on se, ettei jalkaosa nouse nukkuma-asentoon vaan unien ajan jalat retkottaa alaspäin. (Se toki on ongelma useimmissa matkarattaissa.) Agilessa jalkaosan kangas on kuitenkin melko tönkköä, joten sen voi pukata "pystyyn", joka kohottaa pötköttelijän jalkopäätä ihan mukiinmenevästi.

Ratasaikojen koittaessa sopii toivoa, et matkustaja katsoo mieluummin maisemia kuin työntäjää, sillä työntösuunta ei ole vaihdettavissa. Agilessa työntökorkeuskin on kiinteä 100cm, sillä nivelaisaa ei ole. Ei sen puolen, emme ole kääntyvää aisaa matkarattaissa kaivanneet kuin kerran; pikkiriikkisessä Punavuorelaisessa häkkihississä kun oli siinä ja siinä saammeko rattaat mahtumaan vai tuleeko kantokeikka. Vaikka toisaalta kevyen alumiinirungon ansiosta rattaiden paino on vain 8kg, joten mikäs niitä kannellessa.

Vaikka paketti on kevyt, kokoa löytyy. Kuomu on suojaisa ja lämpimillä keleillä ilman saa kiertämään avaamalla kuomusta verkkomaisen lisäosan. Siten myös kuomu tulee pidemmälle varjostaen matkustajaa. Rattaat ovat tilavat (mitat käyttövalmiudessa 100 x 58 x90cm) ja painoraja on 14kg asti, joten kevyelle leijonaneidolle niille on odotettavissa käyttöä pitkään. Ihan pienimmille matkustajille Agilet saattavat olla turhankin tilavat. Turvakaari on sen verral väljä, että raivoava mustekalamuksu pääsee valuttamaan itseään karkuun, mikäli 5-pistevyöt eivät ole asiallisesti kiinnitettynä. 

Sateelta suojassa
Lisävarusteena on Agileen saatavissa isompaa talvipyörää ym, mut ainoa minkä me turvakaaren lisäksi hankimme, oli sadesuoja. Britaxin kirkas sadesuoja istuu tosi mukavasti myös kaukalon päälle. Sen kanssa matkustaja näkee ympärilleen pysyen hyvin kuivana. Sadesuoja mahtuu kulkemaan (rattaiden ollessa taitettunakin) alakorissa.

Summa summarum: Perusrattaissa voisi olla joitain säätöpuolen herkkuja. Jos niitä kaipaa, B-Agile 4 plussasta löytyy säädettävä jalkatuki ja B-Motionissa on säädettävä työntökorkeus sekä ajosta pehmeää tekevät ilmakumipyörät. Ilman näitä mukavuusominaisuuksia Agilet ovat ajaneet asiansa. Erityisesti mieleen on ollut äärimmäisen helppo ja nopea kasausmekanismi, jolla rattaat saa pystyyn ja takaisin kokoon yhdellä heilautuksella. Kokoontaitettuna rattailla on mittaa 30x58x71cm, joten ne mahtuvat vakituisesti majailemaan automme takakontissa. Sieltä ne saa vaivatta esiin aina kun tarve on.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Turvaa kaukalossa - Britax Römer

Liikennöitsijän tyttärenä turvakaukalo oli hankitava ehdottomasti uutena. En halunnut joutua miettimään esikoistani suojaavan istuimen ikää, sen mahdollista hapertumista tai saamia kolhuja.
Sivutormäyssuoja "kiinni"-asennossa
Kaukalon valintaperusteena oli turvallisuus (hyvät turvatestiarviot), säädettävyys vastasyntyneelle ja käyttöhelppous sekä sopivuus matkarattaiden kanssa.

Istuinvalikoimasta valintamme osui Britax Römer Baby Safe Plus SHR II:n. Keskikokoiseen autoomme se mahtuu telakoineen mukiinmenevästi, vaikkei ole pienimmästä päästä. Alkuun harmittelin, ettei turvakaukalossa ole Primon tapaan "pienennyssettiä", johon vastasyntyneen saisi tukevasti. Huoli oli turha, sillä istuimen pehmusteet (pulleat pään sivusuojat) ja helposti säädettävät 5-pistevyöt turvasivat tukevan kiinnityksen myös alle 3-kiloiselle leijonaneidolle. Tosin Taava ei ensimmäisen 5kk aikana perustanut vöistä ollenkaan, vaan aloitti mystisen karjumisen aina istuimeen kiinnitettäessä. Itku laantui kun istuimen nosti kantoon ja päästiin liikkeelle. Nykyään tyttö onneksi suhtautuu istuimeen jo myönteisemmin.

Mitä kaukalon säätöihin tulee, ne ovat mielestäni kevyitä ja helppoja. Kantokahva kääntyy napista yhdellä kädellä, joten se on helppo heilauttaa pois tieltä kun vauvaa kaukaloon asettaa. Sivutörmäyssuojat naksahtavat auki helposti ja niskatuki nousee kun sitä rohkeasti taivuttaa. Käytössä istuin on ollut jämäkkä ja tilava kasvavallekin vauvalle toppapuvussaan. Alkuun kaukalo tuntui raskaalta, kuten kaikki tuhdit kaukalot, mutta kantamiseen tottuu.

Alle 2.9kg ensikertalainen
Arvioinneissa monien istuimien asentoa on moitittu melko istuvaksi. Näin ollen yksi Baby Safe Plus SHR II:n valintaperusteista oli vastasyntyneen tarpeisiin integroitu kallistusmekanismi, jolla asentoa saa makaavammaksi. Olin tyytyväinen ominaisuuteen, mut käytäntö ei ollutkaan niin selkeä. Mainonnasta huolimatta lastentarvikeliikkessä ei nimittäin tunnettu kallistusta, eikä siitä heti löytynyt ohjetta, joten kallistus sittemmin jäi. Harmikseni vasta niskatukea nostaessani - eli auttamattomasti liian myöhään - opin miten tekniikka toimii. Eipä se olisi ollut mikään maailmanluokan temppu. Kakkoselle sitten.

Aktiivisille autoilijoille isofix-kiinnitys on ollut kuningasominaisuus! Istuimen saisi tukevasti kiinnitettyä vöilläkin, mut allekirjoittanut ei jaksa sitä jatkuvaa säätöä niiden kanssa. Ollaan jopa siinä määrin fiksoiduttu fixiin, et kiinnitetään istuin telakkaan silloinkin kun ollaan vaikkapa mummin ja ukkin kyydillä tai liikutaan laina-autolla. Isofix on äärettömän helppo asentaa ja siten siirto autosta toiseen on vaivatonta. Jos jotain moitittavaa on löydettävä, on se telakan lukkiutumissysteemin "jäykkyys". Kovemmilla pakkasilla isofix-telakan raudat tavallaan jäykistyy, eikä istuin heti naksahda lukkoon kun sen laskee telakkaan. Heilauttamalla istuinta tai varmistamalla lukitus jalan vapautusnappulasta, saa naksahduksen helposti kuulumaan ja lapsen kaukalon kiinnittymään. Kevään tullen tämäkin jähmeys on poistunut ja kaukalo lukittuu isofix-telakkaan heti siihen laskiessa.

Seitsenkuinen matkustaja
Kaikenkaikkiaan turvakaukalo on ollut nappivalinta. Siinä Taava matkustaa vieläkin. Painonsa ja pituutensa puolesta tyttö mahtuisi kaukaloon vielä jonkinkin aikaa. Pikkuhiljaa oomme katselleet jo seuraavaa istuinta, mut vielä siirtymisellä ei oo kiirutta. Kaukalossa pikkuneidin on turvallisin matkustaa ja onhan se näppärää (vaikkakin painavaa) kun koko paketin saa kulkemaan käsikoukkussa. Ei tarvii pujotella pikkuista istuimeen ja takas. Tai kantaa liukkaissa ulkovaatteissa, kun toisessa kädessä on kauppakassit, kimsut ja kampsut. Liikkumista helpottamaan hankimme myös turvakaukalosopivat matkarattaat, joista riipustelen oman kokemuspostauksen pikapuolin.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Wanna pool?

Terdemme alla on uima-allas. Ei hyvä.

Reunalla
Torstain ensimmäisen kaivuupäivän näky veti hiljaiseksi. Kallio on jyrkempi kuin odotettiin. Monttu on syvempi. Poistettavaa tuplasti enemmän. Ounastelemamme 75cm turvekerros piti paikkaansa. Sen alla vaan ei ollut kallio, kuten oletettiin. Vettä on polveen asti.

Yllätys lamautti hetkeksi. Vaan aina nousee päivä uus.

Eilen monttu oli edelleen yhtä syvä. Ala oli neljä kertaa suurempi. Urakoitsijan ja soraliikkeen kommentit olivat rohkaisevia; Pohja on syvä. Tontti on hyvä. Ylläri, mut ei mahdoton. Hyvä siittä tulee.

Perjantaina lounasaikaan 
Lounaan jälistä istuin Taavaa sylitellen olkkarissa ja katsoin ulos. Pellon toissapuolla rekat ajoivat mäkeä ees taas. Toivat moreenia, veivät hukkamaata. Kerran toisensa jälkeen. Euronkuvat pyörivät silmissä.

Viikonloppun aikana vesiä johdetaan hulevesiverkkoon. Syvät ojakaivannot kuivattavat tontin. Maanantaina jatketaan uudella rytinällä. Toivon mukaan silloin ei uima-altaasta ole tietoakaan.

Näin alkumetreillä aavistan (=lamaantuneena totean); Budjetti kusi.

Lauantain pohjanoteeraus?

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Märkähän se on

Kevät tuli, lumi suli, tontti sanoi puli puli. Niinhän siinä kävi. Työkoneiden maastoon painamat jäljet lilluvat vedessä. Odotetusti. Onhan kevät. Pieni pelko persuksissa. Minkä verran märkää vielä löydämme. Ja mehän löydämme. Loppusyksyllä minut nimittäin huumasi suopursun tuoksi. Rakentamisen kannalta tuo erähenkinen mielituoksuni ei ole paras mahdollinen.

Rakennusten paikkaa merkkaamassa
Tontin märin paikka sijoittuu tällä hetkellä juurikin talon alle. Kävimme isäni kanssa mittamiehinä tikuttamassa tonttia. Talon ja tallin paikat on merkattu ja kallio kiertää 1.5-4m korkeuserolla tontin keskiosan rakennusalaa. Molemmat rakennukset ovat tavallaan suvanteessa, sillä emme halunneet rinnetaloa ja oikealla asemoinnilla pyrimme selviämään ilman louhintaa. 

Korkeutta paikalla on +51.00, eli merenpinta on kaukana, mutta tuo tontin "kalliokuppi" lienee vettä sylissään pidellyt. Keskellä tonttia kukkoistaa muhkeat rahkasammaleet ja suopursuryppäät turpeessaan. Niistä tulee historiaa, kun projektin jännittävin osa, maanrakennus alkaa. Ennen sitä ehdimme viettää vielä yhden unettoman yön. Huomenna kaivuri lyö kauhansa maastoon ja totuus paljastuu. Kalliota odotamme löytävämme 50-90cm päästä, mut vasta kaivuuhommissa selviää missä kivi luuraa. 

Vetten päällä pitäis jouluna olla keittiö ja kodari
Toisaalta olen tyytyväinen, että prokkista aloitellaan näin kevään kosteilla keleillä. Saammepa ainakin realistisen kuvan siitä kuinka märkä tontti on ja millaisen kuivatuspläänin se tarvitsee. Vältytään myöhemmiltä yllätyksiltä. Pidetään peukkuja, et kalliotonttimme on muutenkin yllätyksettömän tasakallioinen ja selviämme A.kohtuullisella massanvaihdolla ja B.ilman räjäytystyötä. Noiden maagisten kaksosten välttäminen helpottaisi budjetissa pysymistä.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Tim-beeeerr!!

Kevät tulee ja tontilla alkaa tohinat.
Maanrakentajan kanssa edellisviikonloppuna sovin, et käymme merkkaamassa kaikki kaadettavat puut, ettei sit jälkikäteen harmitella jos jokin säästettäväksi kaavailtu ikihonka on mennyt nurin. Näin tehtiin ja puut ruksattiin. Kaatotuomion sai parisenkymmentä mäntyä.

Sovimme että kaato tehdään vielä talven viimeisillä pikkupakkasilla kun maastossa kulkeminen on kuivaa ja helppoa. Itsellekin oli tärkeää, että puut saadaan nurin ennen lintujen aktiivisimman pesimäkauden alkua. Enhän oman kotimme rakennuksen vuoksi haluaisi tuhota koteja tonttimme siivekkäiltä. Seuraavana päivänä metsuri päristelikin paikalle. Puut kaadettiin ja tukit kasattiin odottamaan noutoa. 

Tallin kohdilla kasvoi jykevin mänty, josta toivoin säästettäväksi 70cm tyvipätkän muistoksi. Kaadon jälkeen suunnittelimme kierittävämme pölkyn kallion reunalle. (Heh, helpommin sanottu kuin tehty..) Ensin pölkyn numeroineen on tarkoitus tehdä numerokyltin virkaa, myöhemmin siittä voi kaivertaa pihakarhun tai jättää vaikkapa hakkuupölkyksi.


Kaadon jäljiltä rakennusala jäi siistiksi, mutta tontin reunoja kiertää aika kasa oksaa ja risua. Niitä nyt olemme eläkkelle siirtyneen isäni kanssa siivoilleet. Toiveena on, ettei tontin takaosan kangasmetsä sammaleineen kauheasti kärsisi raksaprojektista. Olisi ihanaa onnistua säilyttämään luonnonkaunis maasto. Se väkisinkin tarkoittaa ettei alueella kuljeta raskastekoisilla koneilla eikä sinne säilötä rakennustavaraa. Päätimme ensin siivota reunat jalka- ja käsipelillä ja eristää lippunauhalla.

Siinä ne päivät sujuukin mukavasti. Ukkin kanssa painetaan tontilla kun Eira on töissä ja mummi vaunuttelee Taavaa ympäri kylää.
Juodaan termiksestä kuumaa mehua ja väljähtynyttä kahvia. Pikkuhiljaa paikka alkaa näyttää tontilta. Ohuempia runkoja on pilkottu klapimittaan ja heitetty peräkäryyn odottelemaan klapikonetta ja uutuuttaan puita janoavaa takkaa. Rakentamisen autuu pääsi kukositukseensa kun sivusuuntaisessa räntäsateessa raahattiin puusälää. (Mäntyjen latvukset on yllättävän painavia, kun niitä vetää kalliokoloisessa maastossa.)

Kevätaurinko paljasti viimeisetkin oksikot, joita raahatessa meni vielä eilinen. Nyt rakennusalaa koristaa kolme komeaa kokkoa. Pieni pyromaani minussa kaihosi haja-asutusaluetta, jossa oksakasat voisi tuikata tuleen ja ongelmasta jäisi jäljelle kasa tuhkaa ja kypsä rosvopaisti. Kaava-alueella on jäätävä odottelemaan niitä kuuluisia työMiehiä, jotka jatkaa siivousta isojen poikien koneilla.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Rakennuslupa ineen, ja käteen

Se, että muuttovalmiin rakennuttaminen olisi vaivatonta, on myytti. Vaikka vasaraan ei tarttuisikaan, tässä alkuvaiheessa hommaa tuntuu riittävän. Rakennuslupa ja projektin alkuun saaminen on vaatinut jos jonkinlaista selvitystä ja suunnitelmaa. Ohjeita raksaluvan hakemiseen löytyi kunnan teknisen toimiston sivuilta useamman A4:n verran. Niitä on täällä tavattu ja tankattu.

Näin jälkikäteen ajateltuna rakennusluvan hakeminen ei ole mutkikasta. Haasteellisen siitä ensikertalaiselle tekee se, että yrittää ymmärtää mitä tarvitaan ja mistä sen saa. Vastaava mestarimme tarjoutui auttamaan tarvittaessa, mutta hänen hymyillessään hyväntahtoisesti luvan hakemisen selkeydelle, päätin yrittää itse.

Sievitalolta saimme tarvittavat piirrustukset ja todistukset. Kunnan sivuilta löytyi tarvittavat kaavakkeet ja hakemukset. Tulevien naapureiden ovilla käytiiin esittelemässä projektia ja hakemassa hyväksyviä allekirjoituksia hankkeellemme.

Rakennuslupa lippulappuuneen saatiin toimitettua kunnantalolle vajaa 3 viikkoa sitten. Varsinaisen lupahakemuksen liitteinä toimitettiin:

● Asemapiirrustus kahtena kappaleena

● Pohjapiirrustukset, leikkauskuvat ja julkisivupiirrustukset kahtena sarjana sekä talosta että talousrakennuksesta

● Erilliset RH1 kaavakkeet molemmista rakennuksista

● Energiatodistus

● Selvitys suunnittelijoista (rakenne-, KVV-, IV-, perustus- ja sähkösuunnittelija) ja heidän pätevyydestään (koulutus, työkokemus)

● Selvitys naapureiden kuulemisesta

● Selvitys tiedotuksesta tontilla

● Selvitys rakennushankkeen teknisestä huollosta (vesi- ja viemäri, jätehuolto)

● Hakemukset vastaavaksi mestariksi ja  rakennusten ulkopuolisten KVV-töiden vastaavaksi (molempien pätevyys hyväksytettävä kunnan rakennustarkastajalla)

Kävin nipun kolmeen kertaan läpi, ettei lupa viivästyisi jonkin huolimattomuusmokan takia. Toimitin sentin paksuisen kuoren rakennustarkastajan käpälään maanantaina 20.2.17. Hyväksytty rakennuslupa liitteineen, leimatut piirrustukset ja lupalasku napsahtivat takaisin postilaatikkoomme saman viikon torstaina 23.2.17. Onko meillä seudun nopein rakennusvirasto vai häh? Joissain kunnissa lupaprojekti voi kestää kuukausia, jopa puolisen vuotta. Se voi venyttää rakennustöihin ryhtymistä, pissia aikataulun heti alkumetreillä ja aiheuttaa kustannuksia. Meillä oli aikataulullisesti varauduttu 2-3viikkoon, joka sekin ois ollut varsin ripeää.

Lupa myönnettiin hakemuksen mukaisena, vaikka kaavamääräyksistä jouduttiin tekemään vähäistä poikkeamaa tontin haasteellisen mallin vuoksi. Nyt kahden viikon lakisääteinen huomautusaika on ohi ja meidän luvasta tuli lainvoimainen. Jei!

Paperisota ei kuitenkaan ole ohi vaan jatkuu tasaisena. Selvityksiä, suunnitelmia, tarkastuslappuja sun muita toimitellaan sitä mukaa kun projekti etenee. Ennen rakennustöihin ryhtymistä on toimitettava ulkopuoliset LVI-kuvat, rakennepiirrustukset ja selvitys radonsuunnitelmasta. Sen jälkeen päästään hommiin. Otetaan ensiaskeleet kohti Kalliopihlajaa!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Meitsit maksaa, Sievitalo raksaa, kuka vastaa?

Yksi tärkeimmistä rakennuttajan vastuista on palkata osaava ja vastuullinen työnjohto. Käytännössä se tarkoittaa rakennusprojektista vastaavaa mestaria, pääsuunnittelijaa, KVV- ja IV-vastaavia. Melko monella talotoimittajalla on olemassa omat mestariskontaktinsa, joiden yhteystiedot on saatavilla jos talokauppoihin päädytään.

Sievitalollakin oli luottomestari, josta asiakkaiden suosituksesta meillekin kerrottiin. Hmm. Törmäsin hiertävään ongelmaan: en epäile, etteikö talotoimittajien kontaktilistoissa olisi ammattitaitoista henkilökuntaa. Taatusti on, mut maailma ei aina ole niin yksinkertainen. Eteenkin vastaavan mestarin kohdalla mietityttää se, että "kenen puolella" rakennusvalvonnassa ollaan, jos talotoimittaja on se mitä kautta mestarin oma leipä irtoaa. Tuleeko eturistiriitoja? Koitetaanko reklamaatioita ja korjauksia painaa villasella tai hyväksyä helposti aikataulupaineessa? Vai olenko vain skeptinen, epäluuloinen eukko?

Kun tarkoitus olisi, että vastaava mestari on rakennuttajan edunvalvoja, päätimme hommata mestarimme muita teitä. Sit heräskin kysymys; mitä teitä? Mestarointifirmoja on tarjolla ja niitä voi haravoida tarjouspyyntöjä askarrellen. On hankalaa kuitenkin tehdä tarkkaa kuvausta siitä mitä mestarilta odottaa, jos ei itse työnkuvaa tunne. Kaikki on ammattilaisen varassa. Ostat sian säkissä. Loistokkaan palkintoporsaan tai mutaisen kuikelon.

Selvää on se, ettei osaavan mestarin palkkaamisesta kannata säästää. Oikealla valinnalla rakennuttaja voi säästää tulevaisuudessa tuhansia ja tuhansia. Väärä valinta voi tulla kalliiksi jos se johtaa rakennusvirheiden laiminlyöntiin.  Hinnan vaihdellessa 2000-6000€ välillä rakennuttajan kannattaa miettiä millaista mestaria ja pääsuunnittelijaa oma projekti tarvitsee. Jos hanke on muuttovalmistalon tapaan selkeä, voi vastaava mestari usein hoitaa myös pääsuunnittelijan virkaa. Jos taas kyseessä on oma suunnittelupaketti omine arkkitehteineen sekä eri tahoilta kaavittuine suunnitelmineen ja piirrustuksineen, voi olla eduksi olla erillinen pääsuunnittelija, joka vastaa suunnitelmien keskinäisestä ja hankekohtaisesta sopivuudesta.

Oikean työnjohdon palkkaamiseksi ohjeet ovat selvät. Kilpailuttakaa, haastatelkaa. Tehkää kirjallinen sopimus sisältäen sen, mitä työhön kuuluu, kuinka usein raksalla käydään, kuka hoitaa luvat ja katselmusten tilaukset jne. Mustaa valkoiselle siitä mikä tuntitaksa, mitkä kilsakorvaukset, miten ja missä vaiheessa laskutetaan jne. Jep, selkis!

Ööh. Sitten seuraa amatöörirakentajan haparointia. Netistä löytyy niukanlaisesti käyttökelpoista tietoa. Lähipiiriin ei kuulu osaajia. Firmat on firmoja. Miten siis maalla toimitaan? Mietitään ketä tunnetaan, ketä on tutun tuttu ja sit otetaan luuri käteen. Todetaan, et rakennusbuumin nostaessa päätään, voi vastaavakin olla kiven alla. Vanha raksainsinööri-tutuntuttuni oli hukkumassa omiin töihinsä, ei uskaltanut ottaa lisäpestiä. Tarkaksi mieheksi kehuttu mestari kyliltä arasteli hänkin kesään ajoittuvaa rakennusaikaa ja kiirettä omilla työmaillaan. Kolmannella yrittämällä luurin päähän saatiin vanhan liiton rakennusmestari, joka on valvonut useita työmaita aiemminkin kunnassamme ja tuntee tienoon.

Tavataan tontilla. Mies on rauhallisen oloinen, kuusissakymmenissä oleva herra, jonka kädenpuristus on karhumainen ja katse mietiskelevä. Välillä tuntuu, että papupatamainen luonteeni on pistoksissa mestarin verkkaisuuden kanssa. Rakennusmestari katsastaa tontin ja alustavat suunnitelmamme. Juttelemme projektista, vastaavan tehtävistä, kustannusarviosta. Päätetään jatkaa projektia yhdessä, lyödään kättä päälle. Niin meillä on mestari ja pääsuunnittelija. Mustaa ei tosin ole valkoisella. (Virhe!!, kiljuisi moni.) Sopimussisältönä on molemminpuolinen luottamus. Työn määrä muokkautuu tarpeen mukaan. Ja lasku tulee perässä. Näin mailla.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Avoliitossa

Tällä päivämäärällä kämppiksestäni tuli avovaimoni. Meidät tunnustetaan pariksi. Olemme perhekunta. Perhe.

Asenteet muuttavat lakeja. Lait muuttavat asenteita. Menemme eteenpäin.  Historiaa unohtamatta.

Huomisessa on uusi valo.