sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Katto pään päälle, lämpövalmiutta tupaan

Männä viikolla tapahtu sisällä ja ulkona. 
Tiistaina Uuniseppien uunimestari kävi muuraamassa takan. Todella mainio pariskunta. Heidän kanssaan tuli turistua aiheesta ja aiheetta. Pellitykset jäivät tekemättä kun vesikate puuttui. Luvattiin soitella heti kun katto saadaan, nii uunimestari palaa tekemään pellitykset ja tiivistykset. Loppusilaus takalle tehdään kun saadaan tölliä valmiimmaksi.


Tiistaina myös valu hiottiin. Illalla Eiran kanssa meillä olikin pölytalkoot. Pöly oli suhteellisen hyvin pinnassa, ja sen verran painavaa ettei pöllynnyt hulluna. Harjattiiin, kerättiin sihveliin ja lopuksi imuroitiin pienellä halli-imurilla. Sen verran viisastuin työläydestä, että jos vastaava kerrostuma tulee vielä siivottavaksi, vuokraan kunnon teollisuusimurin, jolla saa imuroida huoletta. Joka imee menemättä tukkoon.

Ennen siivousta
Ja jälkeen 
Vaaleat sileää, tummat liimapintaa

Vaikka pölyn poisto oli aikaa vievää, olisi se voinut olla työläämpikin. Harjan heiluttelua aloitellessa nimittäin pisti heti merkille, että pöly liikkuu kohtuullisen yhteistyökykyisesti. Aloin aavistella, että jos valu olisi täysin liimaton, pöly olisi sitkeämmässä. Epäilyni osoittautui todeksi, kun pinta saatiin puhtaaksi; liima ei ole kokonaan poissa. Osa lattiasta on sileää, osassa liimaa on pinnassa. Puhuin asiasta vastaavalle ja Sievin työnjohtajalle. Lopputulema oli, et lattia voi kuivista tiloista jäädä läikikkääksi, sillä niissä liimalla ei ole suurta merkitystä muuten kuin valun kuivumisen näkökulmasta. (Joka sekin ois kyl aika tärkeää.) Laatoitettavista tiloista se on saatava pois. Yleensä kuitenkin laattamies saattaa pinnan valmiiksi timattilaikalla, joten sitä voidaan jäädä vielä odottamaan. Vähän käy laattamiestä surku. Hällä on aika hinkkaaminen.. 

Keskiviikkoiltana me oltiin maalaamassa kakkoskierrosta otsalautoihin, kun klo 20 Sievitalon kattotiimi kurvasi paikalle. Me pistettiin pensselit pussiin ja päästettiin pojat hommiin. Kauaa ei nokka tuhissut, sillä seuraavana iltana valmiina oli talo ja talli. Eli viimein on saatu vesikatteet asennettua. Aikaa ensimmäisistä tarviketoimituksista ehti kulua 2kk. Aluskate on toki ollut asennenttuna, joten rakennus on ollut suojassa vedeltä. Katto on aina kuitenkin katto. Nyt tuli tölliin hämärämpää kun valoisa kangas korvattiin tummalla pellillä. Mut aikamoinen muutos tuli julkkariin. Tuntuu taas askeleen todemmalta koko homma.


Tumma katto ja ne valkoiset otsikset

Loppuviikkoon mennessä ulkoseiniin saatiin koolaukset, villat ja ensimmäinen kulma tuli levytettyäkin. Pian avara tila muuttui huoneiksi. 





Teknisen tilan levytyksen perään kyseli maalämpöpumpun toimittajakin. Tulisivat kuulemma tulevalla viikolla asentamaan pumppua jotta saadaan lämpöä lattiaan ja valu kuivumaan. Pikkuisen tuntui aikaiselta, joten sovittiin et ottaa yhteyttä timpureihin ja Sievitalon työnjohtajaan. Jotenkin mulla on sellainen kutina, et vielä saadaan yksi hätä-hätä-härdelli aikaiseksi.

Tekninen tila
 Teknisen tilan levytyksen ja pumpun asennuksen välissä kun meidän pitäis ehtiä maalaamaan tila (ainoa sisätila, joka jää levypinnalle jos itse ei pinnoita) ja putkarimme tulla laittamaan vesimittarivalmius. Vielä ei ole aikataulustavtietoa, mut sen verran varpaisilleni tulin, et telat, kitti ja maalipurkki odottaa jo eteisessä. Ensi viikolla olemme viisastuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)