sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Paneloitu ja kalustettu - ainakin melkein

Männäviikolla raksalla on tapahtunut sisällä ja ulkona. Timpurit saivat talon terassit valmiiksi ja hyökkäsivät tallin julkkarin kimppuun. Se saatiin perjantaina naputeltua valmiiksi. Tai siis niin valmiiksi kuin oli mahdollista saada, sillä 120mm lauta loppu hivenen kesken. Sitä tilattiin lisää ja homma viimeistellään kun tavara saapuu.

Meillä maalipensselit on viuhunneet milloin seinäpinnalla, milloin koristeosissa. Osa on tällä hetkellä maalattu kertaalleen, suuri osa kahteen kertaan. Missään ei ole enää tavaraa pelkässä pohjamaalissa. Lämmin viikonloppu loi loistavat olosuhteet sutimiselle, joten viimein saatiin nurkkalaudat kunnon maaliin. Jo kelpaisi rännimiesten tulla.




Sisällä laattamies jatkoi vessan, teknisen tilan, kylppärin ja saunan kanssa. Loppuviikon saldona oli kaikkien tilojen vesieristys sekä laatat vessan, kylppärin ja saunan lattioissa.



Tällä viikolla tupsahtivat myös kiintokalusteet. Kirjaimellisesti. Puolenpäivän jälistä Omega-keittiöiden rekka ja autollinen asentajia kaarsivat pihaan. Kolmeen mennessä kalusteet ja työkalut oli kannettu sisälle. Kun tiedustelin aikataulua, mulle todettiin hyväntuulisesti et "Tänään ajateltiin kaikki laittaa." Ihan siihen ei päästy, sillä laatoitettaviin tiloihin ei voinut vielä mennä, mutta muuten areena oli vapaa.


Keittiö palasina
Kalusteryntäys

Kalusteasentajille on annettava pelkkää plussaa. Jätkät teki niin hyvällä teholla ja huumorilla, et sitä seuratessa tuli hymy mullekin. Kalusteet asentuivat ja pulmakohdat, kuten jakotukin ja radonputken kotelointi, hoidettiin huolellisesti. Itse maalailin pihalla ja ennen kotiutumistani iltakasilta käytiin vielä asennustoiveet läpi. Kympin maissa piipahdettiin sanomassa heipat ja ihastelemassa aikaansannoksia. Puolenyön jälkeen sain viestin, että olivat saaneet valmiiksi ja mihin olivat avaimen piilottaneet.


Jakotukin ja putkien kotelointi kaappiin
Seuraavana päivänä oli aika ihmeellistä patsastella sisään raksaovesta kun eteisessä vastassa oli sirkkelin sijaan kaapisto. Ei meinannu töistä tulla mitään, hilluin hypistelemässä kaapinovia ja laatikoita. Hykertelimme tyytyväisyydestä, kokonaisuus oli onnistunut ainakin miiltä osin mitä oli asennettu. Kylppäri ja vessa puuttuvat vielä. Mut onhan tässä aikaa.

Paluu arkeen tuli Schenkenin rekan myötä. Kyydissään oli kodinkoneet. Mua hirvitti miten selkävaivaisen ukin kanssa saadaan kaksin kylmäkoneet sisälle portaita pitkin.. Mut kävipä munkki! Oli todella asiakaspalvelualtis kuljettaja, joka nokkakärryillä meidän avustuksella heilautti koneet tupaan asti. Homma hanskassa alta aikayksikön. Kaipa joku koneitakin pian tulee asentamaan.
Keittiö kodinkoneilla
Five weeks to go.

4 kommenttia:

  1. Mulla on ihan järkyttävä talokuume!! Ja se pahenee kun näitä postauksia luen! :D
    Mutta ehkä sit joskus, alkaa rivarikaksio tympimään, vaikka kiva tää onkin, mutta ei todellakaan käytännöllinen lapsiperhe-asunto. Tää meidän asunto ku on sellanen jännä kakstasonen eli yläkerran ja alakerran tason ero on 140cm. Ylhäältä tullaan sisään ja sielä on keittiö, eteinen, eril.wc ja sit kylppäri + sauna. Alhaalla olkkari ja makkari (sekä sielä parvi) ja ylhäältä näkee niinkun suoraan alas (aidat tietenkin sisällä :D ) Saa hankkia portaisiin joskus sit portteja, ne kun on pienten mieleen aina :D

    -Nipsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin talokuume tuli ja meni vuosikausia. Nyt ei kauheesti kuumeiltu, vaikka taloja katsottiin. Projekti tuli vähän puskista, joten varo vaan; se saattaa yllättää :D

      Kuulostaa kivalta tein asunto :) Ja lapsetkin oppii portaissa kulkemaan yllättävän näppärään. Mua hirvitti, kun kuopuskummityttöni kotona oli samanlainen 1/2 kerrosrakenne, eikä sinne koskaan suunniteltukaan portteja. Mut hyvin se meni, mitä nyt kerran tyttö tuli vaippapyllyliukua portaat alas, mut onnekseen ei tullut ees itku.

      Poista
  2. En toisaalta ihmettele että Nipsulla on talokuume; mullakin alkaa olla kun lukee näitä Ruskan postauksia! Aika komeen näköistä on teille tulossa! <3

    Toistaiseksi oon ihan kerrostaloihminen, ja tää keskustan reunalla asuminen sopii mulle (ja meille) tosi hyvin. Oon myös vähän nössö, enkä ehkä tykkää ajatuksesta asua maantasolla... haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Nössöyttä on monenlaista. Me kun katottiin 1.5- ja kaksikerroksisten palotikkaita, niin hätäpoistumisahdistus (=pudotus 4 metristä) ajoi yksikerroksiseen :D Tosin.. ..nuo ikkunaristikot ei nopeuta asiaa..

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)