perjantai 21. joulukuuta 2018

Pihan viimeinen kvartaali ja istutukset

Vikana pihapäivänä tehtiin etupihan sepeli ja nurmialueet, lipputangon sekä roskiksen paikat ja tallin taus. 

Eiran kanssa oltiin käyty Viherlassilan alkusyys-valikoimaan katsastamassa. Se oli kuin karkkikauppa, jossa tajuttiin miten pihasuunnitteluun saa helposti uppoamaan tuhansia ja puutarhan hoidosta tulee harrastus. Taavakin viihtyi ja paineli menemään pitkin viherkäytäviä. Ihastelun päätteeksi päädyttiin ostamaan helppoja istutuksia pihanreunuspenkkiin ja marjapensaita.






Syyskukista istutetiin vaatimattomaksi kehuttua maksaruohoa, jonka toivomme menestyvän ja rehottavan muutaman vuoden päästä. Taava valitsi 2-vuotislahjaksi kummeilta saamallaan lahjakortilla metsän reunaan istutettavan alppiruusun. Marjamaalle tuli viisi viinimarjaa kolmessa eri lajissa (menestymiskokeilu). Niissä marjojen maun ohella painoivat lajien taudinkestävyys ja satoisuus. Lisäksi otimme kahta sorttia vadelmia. Vadelmien suhteen valitsimme pensasmaisen vadelman ja syysvadelman, jotka kaipaavat tukea kohtuullisen vähän. Näillä on hyvä aloittaa ja katso miltä pihalla ensi vuonna alkaa näyttämään.




Multamaa rajattiin ja tasattiin nurmikon istutusta varten. Kasvi- ja kukkamaiden tiedetyt paikat kaivettiin syvemmiksi, täytettiin mullalla reilusti jotta tulevilla kasveilla on juurilleen väljyyttä. Molemmat penkit jätettiin vähän koholleen. Sepelin vierestä kukkamaa rajattiin niillä pihalta kaivetuilla luonnonkivillä.







Etuovea vastapäätä kaivettiin metrin syvyinen aukko (kallioon asti), johon pystytettiin rumpu tulevan lipputangon tueksi. Kun rumpu oli suorassa, sen pohjalle laitettiin 30cm sepeliä, jonka jälkeen maa täytettiin ympäriltä ja rumu katkaistiin masnpintaa. Sittemmin on loput, eli reilu 60cm, on täytetty betonilla johon on valettu lipputangon teräsjalat. Siihen alustaansa 9m tanko on vaivaton pystyttää.


Tallin taus tasattiin ja siihen istututettiin nurmikko. Sepelit levitettiin pihalle. Autotallin eteen sepelistä luiskattiin täryllä tiivistettävä ajoluiska, jotta korotetusta tallin kynnyksestä pääsee vaivattomasti ajamaan sisään. Pihan etureunaan tasattiin ja tärytetyiin hyvän kokoinen alusta roskikselle ja biokompostille. Niiden ympärille ois rakennuspuusta tarkoitus tehdä katos. Et jää ensi keväällekin jotain sentään :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)