keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Pääsiäisen ja vapun ilottelut

Meidän vappu ja pääsiäinen olivat perinteissävytteisiä. Askarrelltiin ja kyläluutailtiin. Palmusunnuntaina kiersin Taavan kanssa virpomassa kun Eira oli koko päivän vaalitoimitsijana. Piipahdettiinpa pupumaskeissamme myös äänestyspaikalla hoitamassa kansalaisvelvollisuutta ja keventämässä vakavansorttista tunnelmaa.



Sittemmin onki harjoiteltu itsehillinnän taitoja, kun virpomispalkaksi saatuja suklaita ei saanutkaan availla heti, vaan ne julistettiin pääsiäiskoristeiksi. Ei sillä, meillä ei ole herkut pannassa, joten niitä on saanut maistellakin sopivissa määrin.

Pääsiäisenä kummipoikani oli yökyläilemässä ja viettämässä peli-iltaa. 11-vuotiaan nuoren herran erityispiirteenä on sokeus, joka omaleimaistaa kohtaamisia. Taas huomasin miten paljon yhteinen aika opettaa - meille molemmille.




Lopun edestä vietimme rauhallisesti arkissa askareissa. Vaihdettiin kesärenkaat, käytiin ostostelemassa kevättarpeita hiljaisessa ostoskeskuksessa ja orientoiduttiin kasvihuoneen kasausprojektiin.

Vappuaatona vietimme perhepäivää. Maaseudun kasvattina meillä on tapana liikkua autolla. Taava on ollut innoissaan busseista, joten päätimme lähteä linjuribiilillä elämysmatkalle Turkuun. Köröttelimme kaupunkiin, herkuttelimme ja vierailimme Seikkailupuistossa, Sariolan tivolissa ja vapputorilla.






Taava on kiinnostunut tarkkailija, mutta kovin arka osallistumaan jos ympärillä on paljon väkeä ja meininkiä. Sen vuoksi emme jääneet harmittelemaan kun Tivoli avautuikin vasta pari tuntia vierailumme jälkeen. Pääsimme ihastelemaan laitteita ja paikkoja. Typy oli innoissaan, vaikka markkinatunnelma saikin odottaa ensi vuoteen. 





Illalla vappumunkit paistettiin mummilassa ja vappupäivä vietettiin perinteisesti kummilan kanssa nyyttärimeiningillä. Ilma oli ohuesti koleahko, mutta mukavaa piisasi. Puolitoimivassa grillissä ruokakypsyi tavallista verkkaisemmin, mutta sen sijaan leija nousi taivalle viileässä kevättuulessa samaan tapaan kuin suvihenkäysten viemänä.



Ehdoton Taavan hitti oli tramppis, saippuakuplat ja ilmapallot, joita hehkutettiin päivätolkulla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)