tiistai 27. marraskuuta 2018

Pihalla viimeinkin

Kun illat pimenee, on aikaa miettiä et mitä ulos ohuen lumivaipan alle kuuluu. Nykyään ihan hyvää, sillä piha alkaa olla kuosissaan, vaikka postaukset sen laittamisesta ovatkin jääneet roikkumaan.

Meillä alkutilannekin oli kyllä siedettävä, sillä maanrakentaja oli tasosoittanut pihaa ja se kokonaisuudessaan oli kutakuinkin oikeassa korossa. Eipä siitä silti ilman kaivuria selvitty, sillä pihaa piti vähän kuoria ja luiskata.

Alkuajatus oli että keväällä sitten. Talvella alkaneet työt ja rakennusajan jälkiväsymys saivat kuitenkin viikot kulumaan ajateltua nopeammin. Toukokuussa alkaneet ja koko kesän kestäneet helteet olivat oiva (teko)syy venyttää pihanlaitto alkusyksyyn, sillä eihän paahteessa mikään ota juurtuakseen. Ei ainakaan ilman jatkuvaa kastelua ja sitten taas pohjavesikuutioiden valuttaminen nurmikon juotavaksi ei vaikuttanut ympäristöystävälliseltä teolta. Kesän ajan piha sai naapurien kauhistukseksi kasvaa vapaana ja me tehtiin ajatustyötä.

Talon edestä
Tallin takaa
Syyskuu saapui lämpimänä ja toi tullessaan kaivurin. Ensin pidimme palaveri(-illan) katsoaksemme kaiken läpi ja punnitaksemme vaihtoehtoja. Eiran kanssa merkattiin valmiiksi pihan kiintopisteet; pihavalot, lipputanko, pyykkiteline, kasvihuone, marjapenkit.

Maamerkkejä

Puukehikko kasvihuoneen paikalla

Varsinaista työtä tehtiin ammattiosaajan avustuksella neljänä iltana työajan jälkeen. Sen jälkeen jatkettiin käsipelillä. Ensimmäinen päivä meni tasotteluun, luiskaamiseen ja pihavalojen sähkökaapelin sekä valutukien kaivamiseen. Tulevien pihavalojen kannat ja johdot löysivät nopeasti omille pakoilleen. Jalustaksi päädyttiin laittamaan pyöreät betonikiekot, jotta valot pysyvät suorassa ja tukevasti paikoillaan. Valot kun jäivät koholleen, niin vähän alkoi jännittää maanpinnan nosto. Ammattimies oli kuitenkin katsonut ne korkoon, joten ei auttanut kuin uskoa olevan kohillaan (ja miettiä minkä verran kukkarossa olikaan rahaa uuden maa-aineksen hankintaan..)


Yllättävän paljon olemassa olevaa maa-ainesta siirtyi paikasta toiseen. Maaperä oli ihan hyvälaatuista, mutta kivistä, joten jälkikäteen tajuttiin, että niin pinnan siistimisen kuin istutuspaikkojenkin kannalta kaivuri oli ehdoton. Ei ois tullut kivimaan lapioinnista mitään.


Eira oli murkuloista liekeissä ja keräili niitä kasoihin sinne tänne. Lopulta ne löysivät tiensä siihen ainoaan töllinkulmaan, jossa eivät olleet tiellä. Pian meillä olikin aika kasa eri kokoisia luonnonkiviä maisemointiin. 



Omasta maasta. Vielä kun ne kaikki sais sijoitettua jonnekin.. :D

tiistai 13. marraskuuta 2018

Isä(tön)

Isänpäivänä luen pitkän, aikuisen tuskaa tihkuvan tarinan. Tilitykseksikin sitä voisi kutsua, sillä kuvaahan se oikeaa ihmiskohtaloa, hänen elämäänsä. Se kertoo suljetun oven takana itketyistä öistä. Hiljaisista rukouksista, jotka lausuttiin salaa äidiltä. Isästä joka ei koskaan tullut. Isästä jota toivoi, jota kipeästi kaipasi. Isästä, josta ei tiennyt mitään. Ensi kerran tunsin riittämättömyyden tunnnetta.

Tunne ei koskaan aiemmin ole minua yllättänyt. Ei edes silloin kun leijonaneito on opetellut haparoivin sanoin perhesuhteita. Kertonut: "Simo äiti isi. Taava isi ei. Taava äiti äiti. Minu äiti." Silloin ollaan puhuttu perheistä ja tästä hänelle kaikkein luonnollisimasta perheestä. Halattu. Meidän perhe.

Olemme puhuneet Eiran kanssa sukupuolimalleista ja kasvavan lapsen/nuoren/aikuisen luontaisesta tarpeesta tietää juuristaan. Uskon että aika näyttää ja opettaa. Se miten hyvin onnistumme kasvatuksessa ja miten tasapainoisen tyytyväinen lapsi perhemuotoonsa on, vaikuttanee siihen miten isättömyys koetaan. Riittämättömyyden tunteeni juontanee siihen, miten voin tai osaan lastani tuolloin tukea. Sillä hän kokee jotain sellaista mitä me emme ole kohdanneet. Hän on isätön.

Meillä on aina ollut isä. Lähellä tai kaukana, mutta ollut kuitenkin. Vähintään kuvina. Hänellä isää ei tule olemaan. Kirjaimelllisesti. Lähtökohtansa isättömyyteen ovat omassa raamissaan. Hänellä on alusta asti vanhemmat, jotka ovat avoimesti puhuneet hänen taustastaan. Hänellä on mahdollisuus saada tietoonsa luovuttajan nimi ja selvittää geneettiset juurensa. Mutta se ei tuo hänelle isää. Koskaan.

Kotona on kahden vahvan naisen mallit, jotka romuttavat sukupuolirooleja antaen luvan olla niin vahva tai heikko kuin haluaa. On alikersantin natsoja, on rekkakorttia, on raksahommia, on renkaanvaihtoja ja muita tehtyjä "miesten töitä". Mutta se ei tee meistä miehiä. Se ei auta jos lapsi kaipaa miehen mallia saman katon alle. Siinä olen voimaton. Ja tuolloin meidän on ymmärtäiväisesti on hyväksyttävä, että isänkaipuu on luonnollista silloinkin vaikka lapsi olisi onnellinen siinä kaikessa mitä on. Ettei se johdu siitä, että olisimme vanhempina jollain lailla epäonnistuneet.


Näissä tunteellisissa pohdinnoissa olen entistä onnellisempi, että Taavalla on ukki. Läheinen mieshahmo, joka on läsnä, leikkii, kasvattaa ja jota rakastaa. Jolle tehdä se isänpäivän kortti ja joka huomennakin tulee päiväkodin isänpäiväjuhlaan tyttäremme kanssa. Kunpa tämän tärkeän kaksikon yhteinen tie olisi pitkä <3

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Liikehtivät kuplat

Jos en paremmin tietäisi, epäilisin tuntevani liikkeitä. Näillä ensimmäisen raskauskolmanneksen viikoilla se on kuitenkin täysin fysiologisten faktojen vastaista. Mahdotonta.

Suolenmutkat ja ilmakuplat tekevät mielelleni tepposet. Asiasta ei ole epäillyn häivää, sillä tuntemukset ovat tuttuja. Kun Taavan jälkeen hoikistuin, aloin aiempaa selkeämmin tuntea suolen liikahtelut ja ilmakuplien kulkemisen. Ne tuntuvat kuin hennoilta sikiön ensiliikkeiltä. Vaikka raskauden mahdollisuutta ei ollut olemassa, ne virittivät äitimäisen hymyn huulilleni. Muistuttivat miltä liikkeiden tunnistaminen aikanaan tuntui. Saivat silloin kehon ja mielen heräämään raskauden kaipuuseen.

Nyt tunnen muljumista ja hipsuttelua päivittäin. Kohtu kasvaa, etsii oikeaa asentoaan ja alkaa kurottautua kohti vatsaonteloa. Välillä täyttyvä rakko vauhdittaa liikettä, työntää kohtua ylöspäin. Suoliparka tuntee varmaan vähän väliä olevansa tiellä. Koittaa etsiä sopuisaa asentoa. Jopa sellaisella vimmalla, että liikehdinnän voi sattumalta tuntea ulospäinkin.

Ja minua hymyilyttää hipsuttelu. Kärsivällisesti odotan hetkeä, jolloin liike ei ole enää suolenmutkan tai mielikuvitukseni tuote. Hetkeä jolloin tunnistan pienen elämänalun rytmikkäät liikkeet. Jolloin tajuan tämän taas olevan totta.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Viikot kuin sumua

Väsymys vyöryy ylleni. Resurssit ovat rajalliset ja jossain vaiheessa virta vaan tuntuu loppuvan. Välillä istun työhuoneellani ja tunnustelen oloa. Väsymys tuntuu niin kokonaisvaltaiselta peitolta, että heikottaa. Tuntuu kuin rytmihäiriö olisi nurkan takana.

Iltaisin kömmin sänkyyn pian Taavan mentyä nukkumaan. Vastapainoksi olen alkanut heräilemään aamuöisin. Arki tuntuu tahmealta. Muistini pätkii huolestuttavasti. Nyt jo?? Phuuh.. Eira on ymmärtäväinen ja ihastuttavasti mutisematta kantanut päävastuuta kodin askareista. Itse vaan välillä tuskastun tähän koomaamiseen. Josko muutama viikko ja se olisi ohi. Ainakin vähenisi. Ainakin joksikin aikaa..

Muuten raskausrintamalla ei erityistä. Perussettiä: vaihtelevaa ruokahalua, heikotusta ja alavatsakipuja. Epäusko raskaudesta häilyy taustalla kuten ensimmäisenkin kohdalla. Kivut saavat välillä mietteliääksi, mutta kun vuoto pysyy pois, on helppo rohkaista itseään sillä että Taavasta kipuilu jatkui säännöllisenä h.16 asti. Muutoin "oireettomuus" saa välillä epäilemään raskauden tilaa. Asiaan suhtautuu kuitenkin levollisemmin kuin viimeksi. Kokemuksesta tiedän, että epäusko helpottaa kahdessa kohtaa. A. kun ensimmäisen trimesterin seula on tehty ja siitä selvitty kunnialla. B. kun liikkeet alkavat tuntua.

Ja taas - kuten aina - tekisi mieli lisätä "JOS sinne asti päästään." Mut enpä lisää. Olen päättänyt koittaa luopua siitä. Päättänyt koittaa väistää jatkuvaa epäilyn varjoa, joka himmentää odotusta sen kaikissa vaiheissa. Päättänyt koittaa nauttia tästä potentiaalisesti viimeisestä raskaudestani. Päättänyt luottaa että kaikki voi mennä hyvinkin. Jos ei, niin tullaan sitten alas kovaa ja korkealta. Niinhän siinä olisi käynyt joka tapauksessa.