keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Uuden sukupolven päiväkotikuva

Leijonaneidolla oli keväällä päiväkodissa kuvaus. Ylihinnastaan kritisoitu pakollinen pakettiostos, jonka tarvitsee jokaisen lapsuutta ja sukulaissuhteita kunnioittavan vanhemman hankkia vuosi toisensa perään.

Niinpä mekin ilmoitettiin Taava kuvaukseen ja odotettiin päivää jännityksellä. Lähinnä kahdesta syystä; ensinnäkin että onko tyttö terveenä hoidossa ja toisekseen että kuinka surkealta neito aamukuvauksessa klo 8.30 näyttää. Hänellä kun tuolloin oli tapana itkeskellä hoitoon jäädessä.

Äidit ennakoivat että vieras aikuinen tummalla järkkärillä saa tytön suupielet saletisti kääntymään alaspäin ja kuvat näyttää lähinnä traumatisoitumassa olevan lapsen äänekkäältä tunnetulkinnalta. Olinkin laittanut tiedon Taavan arkuudesta ja toiveen hymykuvasta kuvaajalle meneviin lisätietoihin. Ja miten väärässä äidit olivatkaan. Kuvaus oli mennyt hyvin ja hoitotädit kehuivat että hauskoja kuvia on tulossa.

Viikko, pari myöhemmin Suomen Koulukuvaus toimitti koevedokset verkkoon. Myönnän yllättyneeni positiivisesti. Kansiossa oli yli kymmenkunta onnistunutta kuvaa! Taava seisoo, Taava istuu taljalla, Taava matkalaukkupinon päällä, Taava taputtaa, Taava nauraa, Taava katsoo kameraan ja sen ohi. Oli kuvia läheltä, kaukaa ja puolimatkasta.

Koevedos, c. Suomen Koulukuvaus

Meitsit oli ihan liekeissä valinnanvapaudesta. Erityisen ilahduttavaa oli, että kun valitsit kollaasin haluamassasi koossa, siihen sait haluamiasi kuvia vaikka siten että jokaiseen kuvaruutuun tulee erilainen kuva värillisenä, mustavalkoisena tai seepian värisenä. Sai zoomattua, käännettyä tai leikattua. 18 tarrakuvan arkkiinkin valittiin varmaan 7:ää erilaista kuvaa, jotta on mistä valita. Valittiin noutopaikaksi Rajalan kuvaliike, joten painotyö tehtiin laadukkaasti ja pohjukkeet oli ilman Koulukuvauksen tägiä. Ei huano.

Kollaaseja

Mukkilan kansio

Kuvat tillattiin itelle, kummeille, mukkilalle, fammulalle, enoille, kamuille ja kumminkaimoille. Paketti kustansi loppupeleissä saturaisen, mutta kuvaajan suoritus huomioiden hinta oli varsin käypä siitä määrästä. Meillä kun ei ole käyty erikseen studiolla/ammattilaisella kuvauttamassa, niin nämä onnistuneet otokset 1,5-vuotiaasta ajavat asiansa.

Ehkä hauskin jääkaappimagneetti ikinä!
Saa niin hyvälle tuulelle, ettei voinut vastustaa.

Ja onhan niistä leijonaneidollekin iloa; nyt kun ollaan päiväkodista kesätauolla hän tykkää katsoa ryhmäkuvaa ja kertoa kuka kukin on. Pysyy kaverit muistissa loppukesää varten :)

torstai 14. kesäkuuta 2018

Kiinnittymiskipu on feikki

Keskipisto viitisen päivää ovulaation jälkeen. Outo juiliva pisto kohdussa, joka herättää takaraivoon toiveen. Kiinnittymiskipu. Tunne, jonka toiset vannoo tuntevansa ja toiset pitävät hölynpölynä.

Menneenä kuukautena tunsin tavallisen pitkän ja sitkeä piston keskellä työpäivää. Samanlaisena kuin muinoin 6 päivää inssin jälkeen kun Taava sai alkunsa. Minua huvitti.

Tässä kierrossa Lh plussasi lauantaina. Samana iltana alkoivat kivut jotka ovulaatioksi tulkitaan. Torstaina, klassinen 5 päivää myöhemmin, ilmestyi taas kohdun keskipisto. Pisti aikansa, ehkä 10 minuuttia. Jos en tietäisi paremmin, toivoisin näkeväni puolentoista viikon päästä vuodon sijaan kaksiviivaisen testin. En ovuleissön vaan Sen Toisen. Olisin melko varma että saumat on jos sukissa on tarpeeksi tarraliimaa.

Speksit on muuten kohillaan, mutta sellainen pieni puuttuva detalji; kroppani ei ole vuosiin kohdannut spermaa. Se elää omaa haavemaailmaansa. Valeraskaustoivetta.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Taaperon elämää

Niin se kasvaa meidänkin pikkuinen. Nyt on jo ensimmäinen kausi päiväkotia takana. Hoitotädeille on sanottu kesäheipat ja jääty kotiin pariksi kuukaudeksi lomailemaan. Taava nauttii täysin rinnoin. Hänestä parasta on äitien, mummun ja ukon seura.

Arki pyörii samassa päiväkodin luomassa rytmissä kodin, puiston ja mukkilan välillä. Lisäksi liipustetaan maailmalla, syödään ja nukutaan (hän nukkuu) matkan päällä. Yhdessä on kiva tehdä mitä vain. Yksin ei useinkaan huvittaisi mitään. (Paitsi ne äidin mielestä tyhmät youtube-videot jossa lauletaan korvamatoa "daddy finger, daddy finger, where are you.." Tiedättekö? Grrr.. Meillä on puhelin entistä tiukemmin kokonaan pannassa.)

Tässä kevään taittuessa kesäksi, puolentoista ja kahden ikävuoden välillä pienen ihmisen persoona alkaa värittyä uudella tavalla esiin. On ymmärrystä, muistia, taitoa ja tahtoa. Arjessa parasta on:

Kirjat. Kirjoista Taava tykkää melkeinpä kaiken näköisinä ja kokoisina. 


"Pii,piiii!!" Piirtäminen ja askartelut.


Vauvanuket ja kotileikit äidin vanhassa leikkimökissä. Erityisen täsmällinen nuori emäntä on siitä missä aikuisen kuuluu istua kun hän tarjoilee kaffia.


Ulkona otetaan "pyä-ä" ja mennään puistoon. Siis Men-nään. Jos aikuinen ei ole lähdössä, Taava kerää hiekkakakkutarvikkeet ja sanoo "Heippa!" Ennen kun silmä välttää, on neito jo postilaatikolla menossa.





Hauskaa on myös jumpassa, kaupassa ja muissa menoissa. Tyttö on edelleen uusissa tilanteissa harkitsevaa tarkkailijasorttia, mut hitaan lämpenemisvaiheen jälkeen varaukseton. Hänestä parasta on auttaa arjen asioissa. 







Kaikki tämä kasvun aika on ihmeellistä niin leijonaneidolle kuin hänen aikuisilleen. On ne pieniä. Ja kohta niin isoja. Onneksi vielä pieniä. "Pippis" sille :)


lauantai 21. huhtikuuta 2018

Äiti-aikaa lapsimessuilla

Helsingin messukeskus on taas täyttynyt äideistä ja lapsista. Jos totta puhutaan, niin oli siellä muutama isäkin. Itse en aiemmin ole kokenut polttavaa tarvetta sulloutua kyseiseen hornankattilaan. Viikolla kummipoikani äiti ehdotti, että tehtyjen ylitöiden varjolla karattaisiin aikaisin perjantaina töistä ja kurvattaisiin pikaiselle Helsinkiretkelle. Päädytiin extempore tuumasta toimeen.


Messukeskus oli täynnä esilleasettajia, vierailijoiden määrä oli iltapäivällä kohtuullinen. Ystäväni kanssa oltiin liikkeellä kaksin, mikä takasi sujuvan etenemisen. Tai noh, osastoilla himoshoppailevien tuplaratas-mamacitojen ohi ei edennyt kukaan tai mikään, mut sånt är livet med barnen.

Me kahlattiin ripein askelin läpi tarvike-kaluste-lelu-sektorit. Monet tuli vastaan Done by Deer tai bObbles kainalossa. Me vastustettiin kevyesti alueen messutarjous-kiusaukset, sillä hakusessa ei sieltä ollut mitään. Kierrettiin kaukaa lasten tapahtuma-alue, jossa messujen lasten (ja isien/isovanhempien/kummien/lastenvahtien) osuus todentui. Kuunnetiin puheita taustasorinana, kieltäydyttiin kuluttamasta aikaa energia- ja teleyhtiöiden myyntiedustajien kanssa. Aikuisen vapaudella passattiin ruoka- ja pissatauot. Löydettiin pääkohteeseen; lastenvaateosastolle.



Lastenvaatesektorin osuus oli kiitettävä. Alueen kruununa komeili itseoikeudella Gugguu, jonka aidatulla, järkkäreiden vartioimalla (semisti överiä?) pisteellä mamuskit parveilivat piltteineen. Myyntikuhina oli kova. Koko konsepti on järjettömässä nousussa. Oma pankkikorttini vetäytyi kukkaron viimeiseen nurkkaan kuin kivekset pakkassäällä. Turhaan se oli peloissaan, sillä heleän imelähköt kauden uutuusvärit yhdistettynä niukahkoihin messutarjouksiin eivät houkuttaneet tätä mammaa kassajonoon.

Kun olimme poistuneen kohteliaan järjestysmiehen ohi, korttini alkoi hypellä iloisesti. Merkkien ja jälleenmyyjien kirjo oli kattava. Päivän loppusaldona kasseissani oli odotetusti pääosin kotimaisissa kytköksissa olevia tuoteota; Taimia, Blaata, Mainiota, Melliä. Eksyi joukkoon yksittäiset MiniRodinit ja Villervallakin.





Messuosastojen joukosta minun on melko helppo nimetä omat suosikkini. Johtotähtiparivalkko itselleni oli Verson Puoti ja Melli EcoDesign. Versolla oli kaikenlaista kivaa pikkulapsista aikuisiin. Melkeinpä jokainen vaatekappale olisi voinut oikeissa olosuhteissa saada meiltä hyllypaikan. 


Lastenvaateosastolla oli tehtävä aikamoista karsintaa. Lopulta himoitsemani Taimin pupujemmatkin joutuivat väistymään kutkuttavampien vaihtoehtojen tieltä. Aikuistenkin tuotteet vaikuttivat mielenkiintoisilta ja laadukkailta minullekin, joka toistaiseksi olen kieltäytynyt pukeutumasta "lastenvaatteisiin". (Saas nähdä tuleeko allekirjoittameesta joskus samistelijaa, mut lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, et aikuiset ja lapset omilla tyyleillään.)

Taimin himotuimmat top 4
Melli EcoDesign oli meille uusi ostos. Olin toki aiemmin törmännyt tähän kotimaiseen merkkiin, joka paitsi ompelee myös suunnittelee, valmistaa ja painaa kankaansa Suomessa. Kun kuosit on vielä omaan silmään ihastuttavia, maksaa tuotteesta mielellään. On eettisesti kestävää saada rahallaan mieluisa, laadukas vaate ja samalla maksaa palkkaa kotimaisille ammattilaisille.

Mellin valinnat
Kotia kohti lähdettiin nyssäköiden kanssa pilkun aikaan. Jos joku ohitettu mahdollisuus jäi mielen päälle, se oli Story of Roo. Sekin sarjassaan niitä kotimaalähtöisiä joita olen tovin jo mielessäni pyöritellyt. Oli mukava päästä näkemään ja räpläämään ihastuttavia vaatteita luonnossa. Messutarjoukset eivät kuitenkaan olleet sitä luokkaa, et ostosmielessä olisi tullut "once-in-a-lifetime"-olo. Vaatteet jäivät henkareille, sillä muutaman euron erotuksella niiden pariin pääsee toistekin.

Taava oli jo unillaan, kun illalla esittelin ostoksia Eiralle. Aamulla leijonaneitokin ilahtui tuplasti. Äidistä ja tuliaisista. Ei sillä että vaatteet olisivat häntä kiinnostaneet (ne ovat vain pakollinen paha), mutta pikkuinen tuliaskimalainen lämmitti suuresti <3

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Ahneelle tulee pakkotauko

Ahneella on ulostemainen loppu, sanotaan. Epäilemättä. Loppua edeltävä ahdistus ajaa liian rohkeisiin ratkaisuihin. Otetaan riskejä, ja peräännytään.

Meillä oli suunnitteilla sen seitsämäs inssi. Vaikka lääketieteellistä perustetta ei ollut, toivoimme pientä lääkeannoksen nostoa ja sen seurauksena kahta - tällä kertaa moitteetonta - follikkelia. Haluttiin ottaa puolityperä riski, jossa sitten potentiaalinen liikakasvu estää inssin. Ja miten kävikään?

Letrotsolia meni kp3-7 yhteensä 2+1+2+1+2. Tänään kp11 ultrassa limakalvo oli 3-kerroksinen, n.6mm. Vasemmalla edelleen sitkeä yksinäinen folli. Oikea munasarja yllätti. Se oli ilmeiseati tullut katumapäälle kun aiemmin ei ole ultralla todistetusti tehnyt mitää raskautumisen eteen. Siellä pullisteli viisi n.17mm folkikkelia. Viisi! Dough!! Jokaista ei edes mitattu. Eipä vissiin ollut tarpeen.

Se oli sillä taputeltu. Ei inssiä. Mietitään asiaa taas ensi kuussa. Tai sitä seuraavassa.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Varhaiskasvu

Meillä leijonaneidon kasvua on seurattu ja analysoitu nyt oikein urakalla. Kuun vaihteessa päiväkodissa oli ensimmäinen varhaiskasvatuskeskustelumme. Neljä sivua rastiruutuun arvioita ja avoimia huomioita. Tullessamme vasta ovella meille huomattiin sanoa, ettei lapsi yleensä ole niissä mukana. Me kun vartavasten suunnittelimme ajan niin, että on suoraan hoitopäivän päälle. Noh, eipä mahtanut mitään. Taavaa ei homma pahemmin kiinnostanut, vaan hän tutkaili eskarin hienoja soittimia ja akvaariota, söi kassista löytämiään rusinoita. Pulputimme menemään ja pääsimme ounastelemaamme lopputulemaan.

Oman elämänsä stylisti
Tyttö on päiväkodin arvioissa kehittynyt ikätasoisesti. Ruokailee itsenäisesti (kieltäytyy avusta päättäväisesti) ja vaihtelevalla määrällisellä menestyksellä. Yleensä kuitenkin syö ja nukkuu hyvin. Motoriikassa on tapahtunut alkuvuonna suurta harppausta. Tyttö kyllä osaa, mutta uusiin tilanteisiin suhtautuu varauksella. (Kaltaiseni hitaasti lämpeniä.) Laululeikeissä on alkanut matkia. Tunnistaa asioita ja noudattaa ohjeita. Hivenen on kiinnostunut itsenäisestä pukemisesta ja riisumisesta, mutta pääosin odottaa kuin kuninkaallinen, että hoitajat pukevat. (Vieraskoreutta, sillä kotona on menossa haluan itte ja "spagetiksi heittäytymis"-vaihe.) Ei matki juurikaan äänteitä, mutta viittoilee ja muodostaa sanoja. Sanamatkiminen kehittynyt.

Potta ei ole hoitajien mielestä kiinnostanut, joten sitä ei ole tuputettu. Kotona hän pottailee huvikseen (välillä housut jalassa kirjaa lukien) tulee siihen jotain tai ei, vie sinne nukkea ja hokee "kakkaa". Toivoimme että hoidossakin pottailua alettaisiin aktiivisemmin tukemaan, jolloin taito saattaisi nopeastikin lähteä kehittymään. Siinä sitä varhaiskasvatus-tavoitetta seuraavalle puolivuotiskaudelle. Vaikka ei sillä, eihän mekään sillä pakosti kiirettä pidetä. Hän tekee asiansa potalla tai vaippaan. Lapsen luontainen kehitystarve ajaa häntä kuivuuteen ennemmin tai myöhemmin.

Muuten hoitopäivät ovat alkaneet sujua paremmin. Maaliskuun puolessa välissä hoitoon jääminen helpottui. Typy reipastui, eikä enää niin itkettänyt. Käveli aamuisin itse käsipesuille ja ruokahuoneeseen, jossa hoitajat aamulla keittelevät puuroa. Mielellään jonkun tutun hoitajan syliin vielä jää, mutta sieltä jo vilkuttelee ja lähettää töihin kiirehtivälle äidille lentosuukot.

"Hei vauva kato, äiti ottaa kuvaa meist."

Viime viikolla piipahdimme myös neuvolassa 1,5v lääkärin tarkastuksessa. Ikäähän oli jo 1v8kk, mut itse olin tyytyväinen et typyllä oli aikaa kasvaa. Helmikuisella terkkakäynnillä valmiiksi pienet kasvukäyrät nimittäin notkahtivat. Nyt viimein ylitettiin 9kg:n ja 80:cm rajat, joten jatkotutkimuksiin ei nähty kasvussa aihetta. Sen sijaan saatiin lähete fyssarille.

Jo 10kk neuvolassa olen puhunut siitä miten Taavan lonkat napsahtavat. Napsaus kuuluu tytön tehdessä kiertoliikettä tai vaikka potkaistessa jalkaa koukusta suoraksi. Napsahduksen voi myös tuntea kättään vasten kun tyttö muljaa sylissä. Tähän asti on päätetty seurata liikkumisen kehitystä ja kun se on ollut normaalia (symmetrinen kävely, ei aristusta tai ontumista), ei siihen ole puututtu.

Vauhtia ja tilanteita - tsibu breikkaa :D
Kun jälleen jatkoin samaa lonkkajargoniaa, niin tällä kertaa lääkäri tunnusteli lonkat. Kiertäen ja koukistaen ne sai napsahtamaan. Ei joka kerralla, mut kuitenkin.. Ja samoin tein tuli lähete arvioon fyssarille. Mä tietty näin silmissäni luksaation myöhäishoidon. Sen, mikä vastasyntyneillä on hoidettavissa valjailla/lastalla, aiheuttaa taaperolle leikkauksen ja pitkän toipumisen.. Eira otti lunkimmin; ensin käydään fyssarilla ja sit mietitään. Päätin, että jos jää vähänkin epävarma olo, marssin lähetteen kanssa suoraan yksityiselle lasten ortopedille. Väkistenkin mietin olisiko se pitänyt tehdä jo aiemmin. Mut ei se enää auta. Nyt mennään näillä. Ja sillä välin Taava nauttii liikkumisen ilosta :)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Virvon varvon

..tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks.


Neljännesvuosisadan tauon jälkeen meillä tehtiin eilen virpomisvitsoja. Aamupäivällä käytiin salakavalasti kylänraitilla nyhtämässä pajunkissaisia oksia. Päikkäreiden jälkeen ne koristeltiin perinteisesti höyhenin, piippurassein ja silkkipaperein. Tai äidit koristeli. Taava lähinnä kirmasi silkkipaperiarkkien joukossa ja heilutteli värikkäitä piippurasseja. Illalla harjoiteltiin lorua ja virpomista.





Palmusunnuntain kunniaksi pukeuduttiin noitahuiveihin koko kolmikko. Liikkeelle lähdettiin perikarjalaiseen tapaan; ensin kummit ja sitten seniorisukulaiset. Pieni noitamme näytti alkuun ohuesti epäileväiseltä. Tovin kesti sulatella koko touhua.


Pian kuitenkin riemunkirjavien vitsojen heiluttelu tuntui saavuttavan leijonaneidon mukavuusalueen. Kauniista ja makoisista palkintomunista tyttö pääsi jyvälle varsin nopeasti. Kas kummaa :D


Iloista pääsiäisen aikaa kaikille!