perjantai 19. huhtikuuta 2019

Yön varjot ovat pitkiä

Avaan silmät, ikkunan takaa kajastaa täydellinen pimeys. Tämä on tuttua, liian tuttua. On vielä sydänyö. Olen hereillä - kuten aina.

En tarkalleen muista koska uni loppui. Se oli jotain marraskuuta, ehkä. Ennen vuodenvaihdetta muistan neuvolan kätilön katsoneen minua jo tutkivasti. Hymyilin reippaasti; ei tässä mitään, ennenkin on pärjätty vähän vähillä unilla, tämä on väliaikaikaista ja alkuvuosi töissä on tooosi kiireistä, en millään voi jäädä pois.

Viikot kuluivat. Unet pysyivät pitkään 4,5 tunnin tietämissä. Kokeilin kaikkia tiedossa olevia konsteja. Liikuntaa-ei liikuntaa, ruokaa raskaampaa tai kevyempää, viileää huonetta, ei kännykän sinivalolle altistamista, rentoutusharjoituksia ja rytmiä. Ei auttanut se jos menin nukkumaan aiemmin tai myöhemmin. Nukahdin hyvin, heräsin kun määräaika oli täynnä. Oli kello sitten 1.30 tai 4.30. Hiljalleen päivistä tuli puuroa, suorittamista ja selviämistä. Raskausmuisti heikkeni entisestään, keskittyminen vaikeutui, ajatustyö oli hidasta, päätöstenteko tahmasi. Ja mä kärsin. Siitä että kognitioni ei toiminut kuten ennen ja syyllisyydestä miten en kotona kyennyt olemaan hyvä kumppani tai parempi äiti. Yöt olivat stressin ja ahdistuksentäyteisiä, asiat tuntuivat pimeässä suuremmilta. Töiden ohella stressiä aiheuttivat syventävät 30op johtamisopinnot  joiden projektityön deadline häämötti helmikuussa.

Vuoden vaihteessa eräänä aamuna valvottuani klo 3 alkaen, löysin kuudelta itseni salaa vessasta itkemästä. Viikon loma oli alkamassa. Itkin helpotusta siitä, etten jaksaisikaan muuta. Itkin suuttumusta siitä, miten olen lomalla enkä silti jaksaisi huomennakaan olla täysipainoinen perheenjäsen. Tunsin alati kasvaa syyllisyyttä. Eira oli hiljaisesti hyväksyen alkanut kantaa päävastuuta kodin arkitöistä, kun allekirjoittaneen vapaa-aika meni koomaamiseen tai torkahteluun. Tai noh - hiljaisesti ja hiljaisesti. Aika suoraan tuli "Ei mulla ole mitään sanottavaa. Sun pitäs jäädä saikulle, mut oot niin pölö, ettet suostu sitä ottamaan." Oikeassa oli. Työ on ollut merkittävä osa identiteettiäni ja nyt se oli peittoamassa elämän muita tärkeitä asioita. Olin pölö.

Tammikuussa istuin itkuisen kaksituntisen neuvolan kätilöllä. Sain kuulla napankansorttista, välittävää tekstiä jaksamisesta ja itsestään huolenpidosta. Suosituksesta huolimatta en halunnut lääkärille, en liioin saikkarille. Luisuin vielä reilun pariviikkoisen; uni lyheni reiluun 3 tuntiin, mukaan tulivat tykytyskohtaukset, nouseva verenpaine, päivittäiset päänsäryt, itkuisuus, ahdistus ja supistukset. Kaikki alkoi tuntua ponnistelulta. Helmikuun alussa kätilö ilmoitti varanneensa mulle nla-lääkärin ja että nyt pitäisi mennä. Teki mielialaseulankin syvimmällä mahdollisella hetkellä, johon hymähdin et tällähän saatte mulle vielä masennusdiagnoosinkin. Tiedän, ettei pistemäärä ollut kaunis, sovittiin et uusitaan kun olen päässyt palautumisen alkuun. Sairaslomaa kätilö olisi suunnitellut ainakin 2kk, ettei "käy huonosti". En ajatellut niin pitkää, mut tajusin kyllä etten voisi enää jatkaa samaan malliin. Menin lekurille.

Lääkärin kuunteli itkuista selostustani pitkäaikaisesta nukkumattomuudesta ja supistuksista, joita 23 viikolta oli alkanut tulla sarjoissa tuntuvina ja öisinkin. Hän oli kirjoittamassa unettomuuden vuoksi laupiaasti saikkaria kokonaiset 4 päivää. Kohdunsuun tutkimista ei nähnyt tarpeellisena. Teki mieli repiä todistus ja poistua. Viikko pahentaisi tilannetta, työt kasautuisivat entisestään sillä muutaman päivän vuoksi ei sijaista asetettaisi täyspainoisesti tehtävääni hoitamaan. Tunsin vastenmielisyyttä kun jouduin pyytämään toista viikkoa. Olo oli kuin lusmulla, joka ei asenteellisesti jaksaisi olla töissä raskaustestin näytettyä plussaa. Ahdisti sekin, että joutui luovuttamaan. Sain nihkeästi kaksiviikkoisen ja poistuin päättäen etten enää palaisi. Kätilö soitti perään puolen tunnin pahoittevan puhelun. Taas itkin. Ja menin töihin.

Seuraava kuusiviikkoinen meni kahden viikon jaksoilla asteikolla 1. Levinneiden pelikorttien tuijottaminen, 2. Korttitalon kokoon kyhääminen, 3. Korttitalon liimaaminen. Unimäärää sain korjattua aamuisin kun päivän alkaessa menin 3h päikkäreille, toisille yöunille. Supistukset yltyivät ja flunssa puski päälle. Kävin kohdunsuun kontrollissa tk:ssa ja äitiyspoliklinikalla. Saikkaria jatkettiin pari viikkoa. Otin yhteyttä työterveyteen, jossa kävin käsittelemässä unettomuusongelmaa, työkuormitusta, omaa jaksamista ja rajojen asettamista. Uutta saikkaria kirjoitettiin pari viikkoa. Mielenterveystalo.fi-sivulla perehdyin unettomuuden omahoitoon. Opettelin karsimaan tarpeettomia asioita (blogissakin oli sairasloman mittainen tauko), olemaan armollisempi itselleni ja sanomaan ei - ja huomasin ettei mitään pahaa tapahdu. Päivistä tuli valoisia ja olosta kirkkaampi, sain itseäni takaisin. Pääsin loppua kohden tavoitteeseeni; käydä neuvolan/työterveyden vastaanotoilla itkemättä.

Kuuden viikon jälkeen koin palautuneeni siinä määrin että halusin palata töihin viimeiseksi kuukaudeksi. Kohdunsuun kontrollissa viikolla 30 ei sille ollut estettä; kanava oli pehmennyt jnk verran, mutta sisäsuu pysyi suljettuna ja uä:llä kavanaa oli jopa nelisen senttiä. Sain myös luvan palata avantoharrastuksen pariin ennen vesien lämpiämistä ja se sai hymyn huulille. Herkästi olisivat sekä polilta että työterveydestä kirjoittaneet saikkarille vielä jatkoa, joten molempiin annettiin jatkokäynnit viimeisille työviikoille. 

Meri auennut, vesi vielä +3

Tunnistin, että akut kuluvat nopeammin kuin latautuvat. Viimeinen kuukausi nakertaa toipumista, vie voinnin takapakkia ja niin kävikin. Olin silti tyytyväinen että oli palannut, työskennellyt täyspainoisesti, saanut asiota eteenpäin ja pöytää puhtaammaksi jatkajalleni. Niin pystyin paremmin mielin jäämään pois. Onneksi ekat viikot meni paremmin, univaje riistäytyi vasta viimeisellä työviikolla. Verenpaine lähti nousuun, supistustuntemuksia tuli entiseen tapaan n.15 napakkaa päivittän. Kohdunsuu lyheni, joskin h.33+1 sen mitta uä:llä oli vielä 28mm, joten suuremmalta huolelta vältyttiin. Talviloma ennen äitiyslomaa oli kohillaan.

Talvisen ja keväisen rupeaman aikana opin monta asiaa. Tunnistamaan omat rajat ja pitämään niistä huolta ajoissa. Sen miten oletan muiden odottavan minulta enemmän kuin he todellisuudessa varmaan odottavat. Sen miten armoton itselleni olen ja miten oikeasti "ihan hyvä" olisi riittävä. Tarvitsin siihen apua ja suunnanosoittajaa, sillä itsellä ei ollut mitään tarttumapintaa kun kaikki energia uppoutui arjen suorittamiseen. Vielä olen toki vaiheessa asian kanssa, sillä tunnistaminen on eri asia kuin käytäntöön saattaminen. Ja ymmärryspuolellakin olen vasta päässyt hyvään alkuun. Miesmuistiin en ole käyttänyt näin paljoa terveydenhuollon erilaisia palveluja. Yhtä lääketieteellisesti orientoitunutta lääkärikäyntiä lukuunottamatta kohtaaminen on ollut kiireetöntä, välittävää ja ymmärtävää. Vieraampi neuvolan sijaisterkkakin erotessamme tuli oikein halaamaan minua ja Eiraa toivottaen hyvää jatkoa.

Sininen kevään merkki

Tänään pitkäperjantaina on vuosiloman viimeinen päivä ja viikkoja kasassa jo 34+3. Huomenna, pääsiäisen ainoana Kelan tunnistamana laskentapäivänä alkaa äitiysloma. Olen herännyt taas ennen neljää. Enää yöllistä valvomista ei varjosta ahdistus. Nukun päivällä, viimeistään Taavan unien aikaan. Olen univajeessa ja kevätköhää pukkaa, joten lataan akkuja toivottavasti vielä muutaman viikon. Koitan rajoittaa innolla kasaamaani to-do-listaa, tasapainotella levon ja niiden kivojen asioiden tekemisen välillä. Imeä valoa ja voimaa. Olla läsnä ja se parempi kumppani sekä hyvä äiti - kohta kahdelle lapselle. Hoivata myös itseäni.

Pitäkää tekin huolta itsestänne - se maksaa vaivan <3

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Lapsimessut vm. 2019

Piipahdettiinpa kummipojan äiteen kanssa taas Helsingin lapsimessuilla. Perjantai, ryysistä, rattaita, koululaisryhmiä, supistuksia ja shoppailua. Meillä ei ole tarvetta uusille lastentarvikkeille, joten visiittimme pääpaino oli messumeiningin seurailussa ja lastenvaateosastolla.

Viime vuoteen nähden väkeä tuntui olevan enemmän ja lastenvaunuja joka hyllyvälissä. Lapset olivat vauhdikkaita, äidit ajoin peitellyn kireitä. Osalla messupäivä soljui mukavasti, osalla käytössä oli lahjonta-uhkaus-tekniikka, jotta selvitään pisteestä seuraavalle. Me kaksissa naisin edettiin helpottuneena omaan tahtiin, omiin intresseihin keskittyen.

Garderoobi-kohteet oli alkuunsa aika selkeät; Verson Puoti, Melli EcoDesign, Blaa, Kuopuksen outlet, Mainio, Kaiko ja Papu. Aarrekidilla piipahdettiin avoimin mielin ja uutena tuttavuutena tutustuttiin Hiccaan. Siis teemana enemmän tai vähemmän suomalaista. Pastellia pursuvan kuningasparin - Gugguu & Metsola - aidatut, seinätyt ja vartioidut alueet lähinnä käveltiin läpi ilman suurempaa mielenkiintoa. Samoin Vimma.



Tokihan mukaan tarttui jotain. Jos vaatepuolelta jotain nostoja tekee, niin eniten ostoskassiin eksyi Verson Puodin Taimia, mikä sinällään oli odotettavaa. Kankaat on laadukkaita, värit ja kuosit itseä miellyttäviä. Ja vaikka olenkin aiemmin suhtautunut samisteluun hymyillen, huomasin nyt ostavani tuleville sisaruksille samaa karhusettiä; Taavalle teepan ja Taimelle bodyn. (Jotka mun veikkausosaamisella on sopivan kokoisia eri aikaan :D)

Verson puodilta

Samisteluun

Melli EcoDesing niin ikään oli must-have-listalla 100% kotimaisuutensa vuoksi. Kankaat ja vaatteet suunnitellaan, painetaan ja valmistetaan Suomessa, mitä on aina ilo tukea.





Annoinpa siinä asioidessani itselleni kertoa, että merkki on saanut alkunsa puljun toimarin keskoslapsesta, jolle kaivattiin kotimaista luomua päälle. Sittemmin merkki on kasvanut ja nykyään kulutusta ja pesua hyvin kestäviä vaatteita käytetään kuulemma myös yliopistosairaaloidemme keskososastoilla.

Uutena tuttavuutena tutustuimme Hiccaan. Taaperokokoiset paita ja housut päätyivät kassan kautta kokeiluun. Mielikuvaa tuotteesta käytössä ei vielä ole, mutta alku oli vakuuttava.



Saihan se tuleva vauvakin jotain omaa, vaikka periaatteessa kaapeissa on sen verran kaikkea ettei mitään tarvittaisi. Mellin ja Taimin lisäksi mukaan tarttui Aarrekidin jumpsuit ja Lastentarvikkeen gudi-gudi-bagit.

Taimelle loppukesään


BabyBox & BabyBag

Kolmessa vuodessa ilmaispakkaukset ovat muuttuneet vaippa- ja sidepainotteiseen suuntaan vaikka löytyyhän pakkauksista myös Aventin tutti ja tuttipullo, lusikka sekä peppupyyhkeitä ja muutamat liivinsuojukset. Eira virnisti taas vinosti kun kotiutin messuilta ilmaisjakelupakkaukset. Hmm.. Ehkä hänen ilokseen tilaan vielä klasisen Libero-laukunkin :D

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Äitiyspakkaus - 2019 vs 2018

Maaliskuussa jännitys odotuspiireissä perinteisesti tiivistyy; Millainen on uusi äitiyspakkaus, saanko sen vai viime vuoden? Vuosi vuodelta malttamaton odottelu pitkittyy kun julkaisupäivä venyy myöhemmäksi. Eilen varjeltu salaisuus paljastettiin ja uusia kuvia pääsi selaamaan mielenkiinnolla. 

Eiran kanssa käytiin uutta pakkausta läpi, sillä vaikka uudelleensynnyttäjänä akuuttia tarvetta pakkauksen tarpeistolle on melko vähän, niin pienen punninnan jälkeen pakkauksen valitseminen rahakorvauksen sijaan tuntui melkeinpä itsestäänselvyytenä. Onhan siinä sitä jotain.

Muutoksia on tehty palautteen perusteella jonkin verran. Mukana on ensimmäistä kertaa myös lyhythihainen body ja venepääntie-mallisia bodyjä. Toimittajissa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta. Esim JuttaProductin villamyssy on vaihtunut merinovillaiseen Reiman tupsuhattuun heijastinnauhoilla. Tammen ensikirjasta on siirrytty Sanoma Pron Oppi ja ilo-sarjan kirjaksi. Äkkiseltään katsottuna ainakin villahousut, huopatossut, unipussi, maistelututti ja ensilusikka ovat jääneet pois. 

Vuoden 2019 äitiyspakkaus
Kuva: Kela

Vuoden 2018 äitiyspakkaus
Kuva:Kela

Laatukriteeriä on tuotevalinnoissa painotettu 70% ja hintaa 30% kun ennen suhde on ollut 50/50. Vielä kun saisi sitä ekologisuuspainotusta korostettua, niin avot.  Jatkokilpailutuksissa Kelan on kyllä tarkoitus viedä pakkaustaan vastuullisempaan ja ekologisempaan suuntaan kehittäen valintakriteerejään. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan miten ensi vuoden pakkauksessa näissä tavoitteissa onnistutaan.

Sillä välin: nyt on loppukesävauvojen odottajilla mahdollisuus taktikoida! Hakeakko pakkausta heti ja saada 2018 malli? Vai odottaakko sinne huhtikuun loppuun että vanha pakkaus loppuu ja siten viime tingasssa hakea uutta? Elokuisen Taavan kanssa 2016 vetkuttelin saadakseni silloin uuden pakkauksen. Taimen 2kk deadline ennen laskettua päivää oli edellispäivänä, joten meille on automaattisesti ensi kuussa kotiutumassa ihastuttava 2018 pakkaus. 

Jos itse olisit valinnan edessä, kumpi kotiinne rantautuisi?

lauantai 2. helmikuuta 2019

Rakenne - ja muut keskiraskauden merkkipaalut

Neljän viikkolukeman virstanpylväät napsuvat alkuvuonna peräkanaa. Odotettuina, jännitettyinä.

H.20 - puoliväli kuukautisten ja lasketun päivän aikajanalla. Odotettu ja ihmeellinen käännekohta. Sitä tuskin kieltää kukaan.

H.21 - rakenteiden viikko. Kuntamme siirtyi vuodenvaihteessa ostamaan seulonnat uudelta palveluntuottajalta ja samalla rakenneultran viikko heittäytyi viikolla eteen päin heidän käytänteidensä mukaisesti. Vanhana seulojana en osannut päättää mitä mieltä muutoksesta olen. Toisaalta sikiön rakenteiden tarkastelu on h.21 sujuvampaa ja siten omalla tavallaan luotettavampaa kuin h.19-20. Toisaalta, jos jotain olisi, on viikot aika pitkällä..

Aika oli h.21+0 ja onneksemme pienellä ihmistaimella kaikki kuvautui kuten näillä viikoilla kuuluu, vaikka pikkuinen linkkuveitsi-akrobaatti ei päästänyt seulovaa kätilöä helpolla. Kontrolliultran sain h.28 varmuuden varoiksi, sillä herttamaisen kohtuni etuseinämässä näkyi möykkyä. Kätilön kanssa yhdessä tuumimme, ettei vaikuta myomalta. Liekö sitten lisäistukkaa tai poikkeuksellisen sitkeä supistusrengas. Napanuora kiinnittyi varsinaiseen istukkaan, joka sijaitsee turvassa ylhäällä. Aika ei varmaankaan olisi ollut välttämätön, mutta uskoisin että ihan paikallaan kun huomioidaan sikiön sirohko alle 400g koko (sopii perimään), varhaisten viikkojen supistelutaipumukseni ja epäselväksi jäänyt näkymä.

Taimi h.21+0

H.22 - maaginen 154 päivää raskautta. Veteen piirretty viiva keskenmenon ja synnytyksen välillä. Kohdallani tämä rajapyykki on valtavan merkityksellinen. Hetki jolloin syntyessään sikiöstä tulisi lapsi - lähinnä toki yhteiskunnan silmissä, sillä meille hän on sitä ollut jo kauan. Minulle se kuitenkin on raja joka vahvistaa identiteettiäni aidosti kahden lapsen äitinä. Vaikka kävisi mitä.

H.23 - aktiivihoidon raja. Siis yliopistosairaalamme vastasyntyneiden teholla. Tämän viikon täytyttyä tiedän, että moni muukin kuin minä on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen pienen ihmistaimen - kutsuttakoon häntä lyhyemmin vaikka Taimeksi - elämää, jos hän sattuisi syntymään ennen aikojaan. Se tieto lohduttaa kaltaistani odottajaa, joka ennen raskauden puolta väliä alkaa epätoivotusti tuntea supistuksia.

Kohtuni rakenteelle on tyypillistä taipumus supistusherkkyyteen kun aktiivinen kasvuvaihe alkaa. Ja nyt ne ilmaantuivat aiemmin kuin viimeksi. Huojentavaa on, että tuntemukset tulevat yksittäin, laukeavat alle minuutissa ja niitä pääsääntöisesti on vain 5-6/vrk. Epätoivottavaa on niiden napakasti tuntuva luonne ja taipumus tulla levossakin.. Taavasta jouduin olemaan lepokäskyllä ja lääkkeillä kotona viikoilla 23-28. Positiivista on, että raskaus meni tuolloinkin täysille viikoille. Siihen olen tuudittautunut, kun normitapaan kikkailen töissä ja kotona. Varmuuden varoiksi pian lie kuitenkin aika tarkistaa kohdunsuun tilanne kertaalleen ennen äitipolin h.28 kontrollia, sillä viikot on kovin pienet eikä supistelu ainakaan laantumisen merkkejä näytä. Tuntemuksia öisin pohtiessa minua rauhoittaa ajatus siitä, että tarvittaessa keskolan ovet avautuisivat jo meillekin.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Joulun aikaa, Uuden Vuoden taikaa

Pyhien rotla on paketoitu. Joulua edeltänyt aika rauhoittui ja juhlaa vietettiin perinteisin kuvioin. Kaadoimme latvakuusen, koristelimme pipareita, aatonaattona ajoimme mukkilaan pukemaan heidän kuusensa juhla-asuun ja kävimme menneiden sukupolvien haudalla.





Kun Taava oli unillaan, menimme Eiran kanssa aattoyötä vasten joulusaunaan. Mietimme vuotta ja sitä miten saunan täytti erilainen tunnelma kuin viime vuonna, jolloin vahvana häilynyt raskaustoive kariutui juuri päivän vaihtuessa jouluaatoksi. Menneeseen vuoteen mahtui lisäpettymyksiä, mutta myös odotusten täyttymistä. Samoilla lauteilla on tällä kertaa kanssamme odotettu ihmisen alku, jonka liikkeet tuntuvat jo reippaina.


Aattona nautimme kiireettömästä aamusta, joululauluista ja kokkailusta. Joulurauhan julistus kuunneltiin mukkilassa riisipuuron äärellä. Piipahdimme isäni kanssa kummilassa pukkeilemassa. Koko perheen voimin kävimme iltapäivällä joulukirkossa, jonka jälkeen kokoonnuimme meille. Ruokaa, yhdessäoloa ja se Joulupukki - tottakai. Taava oli yllättävän rohkea pieni apulainen, lauloi hiljaa opettemansa joulupukki-laulun.







Joulupäivänä ulkoiltiin ja lounastettiin Eiran kotiväen kanssa Naantalissa, jonne fammulan väki oli kauempaa matkannut joulun viettoon. Iltaa vietettiin mukkilassa. Veljen poppoo ajoi Pohjanmaalta seuraan, joten ohjelmassa oli lahjojen kakkoskierros. Taavan nukkumaanmenon jälkeen pelattiin aikuisten kesken lautapelejä yön pikkutunneille kuten tapana on. Tapani menikin sitten uusissa leikeissä, kummilan porukan kanssa pulkkamäessä, levätessä ja lastenohjelmia katsellessa.




Vuodenvaihteeseemme kuului paikallisen VPK:n ilotulitus, valopillejä, tähtisädetikkuja. Ruokapöytään valittiin jokaisen omia herkkuruokia. Vuosi paketoitiin hyvillä mielin ollen kiitollisia kasvusta ja ilosta, jota kokemukset ja uuden oppiminen ovat meille suoneet. Uusi vuosi on täällä. Uudet, uniikit 365 päivää, jolloin mikä tahansa on mahdollista.


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Ohoi - puolimatkan virstanpylväs näkyvissä

Raskaustrimestereistä ensimmäinen - se epävarmin ja sitä myötä pisimmän tuntuinen - on ohitettu ja ollaan hyvän matkaa kohti puoltaväliä. Ensimmäinen neuvolakäynti, labrat, Tri1-seula, Nt-ultra, toinen ja kolmas neuvolan kätilön tapaaminen sekä ensimmäinen lääkärintarkastus - kaikki takana.


Vaikka erityisesti ensiviikkojen aikaan päivät matelivat, on tunnustettava että tämä toinen raskaus etenee ensimmäistä nopeammin. Alkupuolella oli sopivasti rajapyykkejä, joita odottaa. 12 viikon jälkeen viikkonumerot ovat alkaneet vaihtua ripeään tahtiin. Raskaus on mennyt tähän asti ilman erityisiä murheita. Toki agendalla on ollut sitä peruskrämppää: väsymystä, heikotusta, lonkkien löysyyttä ja jomottelua, alavatsakipuja, kohdun sivujen kannatinkipuja, pikaisia mielenliikkeitä ja vaihtelevaa ruokahalua. Ei kuitenkaan mitään sellaista, joka ei menisi normaaliraskauden piikkiin.

Ensimmäisen trimesterin yhdistelmäseulaa jännitin jonkin verran. Sikiöiden lukumäärä pyöri mielessä toisinaan. Välillä takaraivostani nousi epäily että jos ultrassa nähdään raskausviikkoihin sopiva(t) sikiö(t), on vähintään niskan seudussa pullura nestenäkymä.. Verikokeilla kävin h.10 ja sen jälkeen pyörittelimme down-asiaa Eiran kanssa relevantistä syystä: ikäni puolesta 21-trisomian riski alkaa olla 1:90-1:140 luokkaa. Se keskustelu oli kuitenkin nopeasti paketissa: "Oisko susta downin syndrooma syy keskeyttää?" "Hmmm.. ..ei." "Ei mustakaan." Toki keskustelimme pitkään downin erityispiirteistä ja haasteista, joita perhe kohtaa. Lopputulema kuitenkin oli, että jokainen lapsi on erityinen ja meidän perheeseen on tervetullut sellainenkin joka on vielä himpun verran tavallista erityisempi.




Niskaa ja sikiöiden lukumäärää enemmän jännitin että uä:ssä löytyisi jotain peruuttamatonta. Jotain fataalia kuten anenkefalia, jotain toivotonta.. Ultrapäivänä epäilys ja jännitys muuttui uskoksi ja helpotukseksi. Kohdusta löytyi yksi viikkoja vastaava sikiö, joka liikuskeli normaalissa vesimäärässä. Karkea rakenne oli normaali: ranka, raajat, pää, vatsanpeitteet, vatsalaukku ja rakko kuvautuivat normaalina. Niskaturvotus oli normaali 1,1mm. Yhdistelmäseulan tuloksena down-riski (21-tris) 1:1300 ja edwardsin syndrooman (18-tris) riski 1:100 000. Olimme selvinneet ensimmäisestä kolmanneksesta <3


Ja mitä siihen irronneiden munasolujen määrään tulee, niin molemmissa ovarioissa näkyi vanhaksi keltarauhasjämäksi sopiva näkymä. Se vahvistaa epäilyäni siitä että alunperin follikkelit saattoivat lähteä matkaan molemmin puolin vaikka vasenta puolta ei inssin yhteydessä katsottu. Mutta väliäkö hällä. Meillä on kyytiläinen. Pieni ihmistaimi, jonka kasvua ja kehitystä pääsemme tarkistelemaan taas tammikuun rakenneultrassa :)

perjantai 21. joulukuuta 2018

Pihan viimeinen kvartaali ja istutukset

Vikana pihapäivänä tehtiin etupihan sepeli ja nurmialueet, lipputangon sekä roskiksen paikat ja tallin taus. 

Eiran kanssa oltiin käyty Viherlassilan alkusyys-valikoimaan katsastamassa. Se oli kuin karkkikauppa, jossa tajuttiin miten pihasuunnitteluun saa helposti uppoamaan tuhansia ja puutarhan hoidosta tulee harrastus. Taavakin viihtyi ja paineli menemään pitkin viherkäytäviä. Ihastelun päätteeksi päädyttiin ostamaan helppoja istutuksia pihanreunuspenkkiin ja marjapensaita.






Syyskukista istutetiin vaatimattomaksi kehuttua maksaruohoa, jonka toivomme menestyvän ja rehottavan muutaman vuoden päästä. Taava valitsi 2-vuotislahjaksi kummeilta saamallaan lahjakortilla metsän reunaan istutettavan alppiruusun. Marjamaalle tuli viisi viinimarjaa kolmessa eri lajissa (menestymiskokeilu). Niissä marjojen maun ohella painoivat lajien taudinkestävyys ja satoisuus. Lisäksi otimme kahta sorttia vadelmia. Vadelmien suhteen valitsimme pensasmaisen vadelman ja syysvadelman, jotka kaipaavat tukea kohtuullisen vähän. Näillä on hyvä aloittaa ja katso miltä pihalla ensi vuonna alkaa näyttämään.




Multamaa rajattiin ja tasattiin nurmikon istutusta varten. Kasvi- ja kukkamaiden tiedetyt paikat kaivettiin syvemmiksi, täytettiin mullalla reilusti jotta tulevilla kasveilla on juurilleen väljyyttä. Molemmat penkit jätettiin vähän koholleen. Sepelin vierestä kukkamaa rajattiin niillä pihalta kaivetuilla luonnonkivillä.







Etuovea vastapäätä kaivettiin metrin syvyinen aukko (kallioon asti), johon pystytettiin rumpu tulevan lipputangon tueksi. Kun rumpu oli suorassa, sen pohjalle laitettiin 30cm sepeliä, jonka jälkeen maa täytettiin ympäriltä ja rumu katkaistiin masnpintaa. Sittemmin on loput, eli reilu 60cm, on täytetty betonilla johon on valettu lipputangon teräsjalat. Siihen alustaansa 9m tanko on vaivaton pystyttää.


Tallin taus tasattiin ja siihen istututettiin nurmikko. Sepelit levitettiin pihalle. Autotallin eteen sepelistä luiskattiin täryllä tiivistettävä ajoluiska, jotta korotetusta tallin kynnyksestä pääsee vaivattomasti ajamaan sisään. Pihan etureunaan tasattiin ja tärytetyiin hyvän kokoinen alusta roskikselle ja biokompostille. Niiden ympärille ois rakennuspuusta tarkoitus tehdä katos. Et jää ensi keväällekin jotain sentään :D