perjantai 26. helmikuuta 2016

Sisaruspotentiaali pakkasessa

Olemme tältä erää painaneet Väestöliiton oven kiinni takanamme. Piipahdimme tänään vielä hakemassa syntymäilmoituskaavakkeen, näyttämässä muutaman viikon takaista uä-kuvaa ja samalla tekemässä tulevaisuuden suunnitelmia tutun hoitajan kanssa.

Toiveenamme on joskus tulevaisuudessa saada perheeseen lapset, joilla olisi myös yhteistä biologista perimää. Kun molemmilla meillä Eiran kanssa on halu kokea raskaus ja synnytys, tarvitsee lapsemme yhteisen geenisiteen muualta kuin meiltä. Toiveemme on ollut tiedossa jo alusta alkaen, joten luovuttaja on valikoitunut sen perusteella. Eiralle on pidetty varauspaikkaa jemmassa ja nyt kun raskaus on toistaiseksi edennyt hyvin, kävimme lukitsemassa kiintiön. Käytännössä Eiralle tehtiin oma hoitokortti ja erillinen hoidonvaraus, joka sitten linkitettiin minun hoitosuostumukseeni.

Ilahduttavaa oli, että äitiyslain toivossa Väestöliiton tulkinta naisparin perhepaikoista on vuoden alusta lieventynyt tulkitsemaan naisparia osittain yhtenä perheenä. Tulkinnassa hoitosuostumusten tilanne säilyi ennallaan eli hoidonvaraus ei voi tällä laisäädännöllä olla yhteinen, vaan molemmilla on erilliset. Se mikä kuitenkin on muuttunut on käsitys perhepaikasta: ennen luovuttajan kiintiöistä voitiin luovuttaa 5:lle naiselle. Nykyään luovutus on mahdollista viidelle perheelle. Eli käytännössä jos kaikki viisi perhettä koostuisivat raskausinnokkaista naisista, sukusolujen saajia voisi olla maksimissaan 10. Noh, meihin se ei vaikuttanut, vaan kohdallamme edetään ns."vanhaan malliin". Tulkinta nimittäin koskee vuoden vaihteilla käyttöön otettavia uusien luovuttajien kiintiöitä, jotka ovat tietoisia mahdollisesta käytännöstä ja siihen suostuneet. Näin ollen viime vuonna tehty valikointi pudottaa meidät perinteiseen kahden perhepaikan varauspolitiikkaan.

Vallitsevalla politiikalla viemme viimeiset 40% luovuttajamme paikkakiintiöistä. Jakoa merkityksellisempää on se, miten riittää oljet tuleviin sisaruksiin..? Labrasta tarkistettu tilanne oli ilouutinen: Olkia riittää ja tekemämme varauksen jälkeen vielä jää jäljellekin. Eiralle tehtiin varaus ja kolmen vuoden säilytyssopimus kahdeksaan olkeen. Niiden joukosta toivoisi aikanaan sen pikkusisaruksenkin löytyvän :)

Mitä hintapolitiikkaan tulee, niin toimistofrouvan kotiuduttua emme päässeet kuittaamaan summaa reaaliajassa, vaan puolijännityksellä odotamme laskua saapuvaksi perästä päin. Harva klinikka ilmoittaa sivuillaan sisarusvaraus- tai säilytyshintoja. Alkioiden pakastushinnat ovat sen sijaan esillä, mutta niissäkin säilytysajat vaihtelevat, joten suuntaa antavakin vertailu on haasteellista. Noh tää on asia, jossa valikointimahdollisuutta ei sattuneesta syystä ole, joten ajateltiin, et maksoi mitä maksoi. Allekirjoitusten jälkeen uskaltauduimme tiedusteleman hintaa. Eiran kiintiövarauksen säilytys tulisi alustavan tiedon mukaan kustantamaan kiinteät kolmisensataa euroa. Reilu 8€ kuukaudessa, erkki per olki. Varsin kohtuullinen pyynti potentiaalien pikkusisarusten kolmivuotisesta hoidosta :)

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kuurupiiloa kirpparilla

Olen siinä iässä, missä ystäväpiiriin on jo vuosikymmenen ajan tupsahdellut vauvoja tasaiseen tahtiin. Siitä johtuen kaapeissani on kutakuinkin aina ollut jotain vastasyntyneelle vietävää, jonka voi vain kaapata ensivisiitille mukaan. Kun Eiran kanssa aloittelimme lapsiprojektiamme, huoleton asenteeni vauvanvaatteiden ostoon muuttui. Aiemmin vauvanvaatteet ovat olleet nimettömiä. Projektin alkumetreillä alkoi tuntua siltä, et jos raskautta yrittäessä tai tuoreeltaan plussatessa tekee hankintoja omaa lasta ajatellen, aiheuttaa se mulle vain ahdistusta ja lisäpainetta. Suhtauduin semipessimistin realismilla raskauden alkamisen venymiseen ja alkuraskauden keskenmenojen yleisyyteen. Minulle "omien tarvikkeiden" olemassaolo olisi tehnyt mahdollisesta surun päivästä entistäkin mustemman.

Eira puolestaan on todellinen kirpparikuningatar, joka luonnostaan tekee kivoja löytöjä. Jouduin ohuentiukkaan sävyyn hillitsemään hänen ostosintoaan (=kieltämään ostostelu), ettei kotiin alkaisi kulkeutua enenevissä määrin vauvantarvikkeita. Starttilaukaus asetettiin alkuun varsin korkealle; h.22 synnytyksen rajalle tai aikaistettuna vähintään puolen välin rakenne-uä:n jälkeen. Ystäviltäni sain napakkaa  palautetta nihkeydestäni ja ohjeen laskea rajaa h.12 ultraan. Oikeassa olivat. Ei oman varoivaisuuteni tarvitse rajoittaa Eiran iloa ja kepeää odotusta, johon hän suhtautuu mua positiivisemmin ja luottavaisemmin.
 
Toisaalta "raja" näytti olevan muutenkin symbolinen. H.9 tienoilla avasin makkarin kaapin alahyllyllä olevan laatikon. "Mitä nää on?" Laatikossa oli jemmassa kudottu vaunupeitto, kankainen kissahelistin ja muuta pikkuihmisen tavaraa. Sopimuksen ala-artiklassa näyttikin olevat pieni printti, jossa sanotaan ostoskelun olevan sallittua, kunhan mä en tiedä siitä :D Olihan ne sen verran suloisia, ettei kompromissista voinut olla käärmeissään.

Itse oon hiljalleen lämmennyt ostosajatukselle. Ilman minkäänlaista ostostarkoitusta olen perehtynyt vaunu-turvakaukalo-kestovaippa-tarjontaan, joiden valikoimien nyanssit ovat aiemmin olleet täyttä hepreaa. Olen alkanut orientoitua siihen, et jossain vaiheessa hankinnat tulee tehtäväksi. Isot ja pienet.

Piilotetut Kissa-helistimet
ja PikkuSiilin antia
Tovi sitten päätimme tutustua kaupungin suosittuun lastentarvike-kirppikseen, PikkuSiiliin. Siellä rekit notkuivat pikkuihmisten vaatteita, käytävät kuhisivat äiti-ihmisiä. Vähä vähältä luovuin varovaisesta kuljen-kädet-taskussa-defenssistäni ja antauduin kohnaamaan vaatevirtaa. Olin pääsemässä parhaaseen hypistelyn alkuun, kun kuulin tutun äänen. Nopeasti vilkaistuna eräs loppuraskaanaoleva työkaverini oli ystävänsä kanssa tsekkaamassa lastenvaunuja vähän matkan päässä. En ole vieläkään kertonut töissä raskaudestani, joten työkaveriin törmäyksen uhka sai aikaan primitiivireaktion: laskin vauvanvaatteet käsistäni ja poistuin rauhallisin askelin toiseen suuntaan. Hiiviin seuraavaan väliin Eiran kohdalle ja kähisin vaatteiden välistä tuttava-vaaran. Eira pyöritti silmiään virnistäen, eikä antanut uutisen häiritä itseään. Hänen ostostellessaan allekirjoittanut piilotteli rekkien välissä. Olin kuin peura ajovaloissa, hiippailin säikkynä käytävillä kuulostellen missä työkaverini etenee. Tosi leppoisaa.. ja ohuesti urpoa..? Eka lastenkirppistelyreissu ei siis menny täydellisesti putkeen.

PikkuSiilin bongauksia
ja muuta mukavaa
Tänä viikonloppuna oli ihanasti aikaa kirppistelylle, joten lähdimme uudelleen PikkuSiiliin. Tällä kertaa olin orientoitunut paremmin (+ työkaverikin oli juuri synnyttänyt ja oletettavasti kotona), joten kierrettiin rauhassa. Mukaan tarttui sukupuolineutraaleja valintoja hillittyinä ja pirtsakoina. Loppusaldona lipaston ylin laatikko alkaa täyttyä Kimalaisen vaatteista ja vanhoista vauvanleluista. Jos kaikki etenee hyvin (olen edelleen varpaisillani raskauden suhteen), niin saas nähdä mihin me hankintojen kanssa vielä joudutaan, kun tällä hetkellä ei olla ees raskauden puolivälissä.. :)

maanantai 15. helmikuuta 2016

Punajuuripiina

Kaikki alkoi työpaikan kahvihuoneessa. Lämmittelin kookoskastikkeessa haudutettuja kasviksia ja täysjyväriisiä. Olin tyytyväinen terveyslautaseeni, kunnes.. Viereisen mikron kilahdusta seurasi huumava makkaran tuoksu. Työkaveri istahti pöytään höyryävän pyttipannun kera ja valitteli köyhiä eväitään. Mä koitin olla tuijottamatta pyttipannua. Sylkirauhaset aktivoituivat annoskateudesta. Mmmmm...makkarapannua...mm..

Pyttärimietteet valtasivat työpäivän. Iltapäivän koulutuksessa suunnittelin meneväni snagarin kautta kotiin nukkumaan ähkypäikkärit ennen Eiran kotiintuloa. Mmakkaraperunat.. Ei. Ei toimi. Roti olla pitää. Ohitin terveysbuustissani kotimatkan varrella olevat kaupat ja snagarin. Kontrolli petti viimemetreillä ja kotipihaan kääntymisen sijaan jatkoin matkaa lähimmälle kyläkaupalle. Homer Simpson-sokeuden vallassa rynnin makkaratiskille kuolaamaan. Pyttipannua ja ja.. suolakurkkuja. Eiku: punajuuria!! Mm...punajuuria...punajuuria.. Kaappasin mukaan kiloisen punajuuritölkin, maksoin ja asettelin aarteeni hellävaroen käsilaukkuun. Mmm...

Pyttipannu valmistui ripein ottein. Sen höyrytessä lautasella tartuin himoitsemaani punajuuripurnukkaan ja.. ei mitään! Väänsin ja käänsin. Kansi ei inahtanutkaan. Haikein silmin katsoin pyttipannua. Se ei olisi mitään ilman punajuuria. Nautinto oli vaarassa mennä piloille.. Suuntasin kiukkuni voimat punajuuripurkkiin. En luovuttaisi! Väänsin vimmatusti. Otin Tupperwaren miehenkorvikkeet avuksi ja väänsin. Valutin kuumaa vettä kunnes etiketti irtosi. Väänsin ja murisin kuin EM-ennätystä pinnistävä painonnostaja. Koitin työntää veistä kannen väliin, kunnes hälytyskellot varoittivat veitsen kärjen vaurioitumisesta. Hakkasin tölkin reunaa tiskipöytää vasten. Väänsin, väänsin, väänsin.

Pyttipannu jäähtyi lautaselle. Tölkkiriehunnasta hengästyneenä kävin mielessäni läpi naapuruston auttavat kädet, potentiaaleja ei ollut. Kiukkusin, miten Eirakaan ei ole kotona kun häntä tarvitaan. Hänen pitkissä sormissaan olisi enemmän vipuvoimaa kuin omissani. Kirosin päätökseni ottaa kaupasta se suurin ja hankalimmin avattava lasitölkki. Harkitsin lähteväni kauppaan ostamaan pienempää. Osoitin vihaisesti sormella sitkeää tölkkiä: "Sinähän et tätä voita!"

Väänsin niin että otsasuoni pullistui. Raivon vallassa olin heittämässä epäyhteistyökykyistä tölkkiä seinään, kunnes tajusin ettei lasinsirpaleisia punajuuria voisi kuitenkaan syödä. (Ei suinkaan niin, et se olisi sekopäistä, vaurioittaisi seinää/puulattiaa ja sotkisi kaikki paikat?) Ajattelin puhkaista kanteen reiän, mutta jatkosäilytyksen näkökulmasta suunnitelma oli lyhytnäköinen.. Kaivoin vähemmän hellävaraisesti pikkulusikalla kannen reunaa. Ja: ssmåk! Purnukan kansi ilmaantui. Hahaa, luovutusvoiton merkki! Otin tölkin tiukasti rintaani vasten pinnistin vielä kerran. Kansi aukesi lipsahtaen ja tummanpuhuvaa lientä hölähti aimo loraus Eiralta eilen lahjaksi saamalleni puserolle. Prkl..! Työnsin harmituksen taka-alalle. Tungin päälimmäiset punajuuriviipaleet suuhuni suoraan purkista. Pyttipannun uudelleen lämmetessä rouhin viipaleita ja katselin kantta voitonriemuisena. Kippasin läjän punaisia viipaleita pyttipannun viereen ja nautinto oli valmis. Haarukoinnin välissä näytin vahingoniloisena kieltä taistelukumppanilleni von lasitölkille. Röyh.

Näin ruokailun jälkeen ajateltuna:
Okei, olen raskaana. Ja vähän pimeä.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Neuvolan parituntinen

Kaksi tuntia näyttää parin kerran perusteella olevan vakioaika, joka neuvolakäynnillä kuluu. Luulenpa ettei se enää ensikäynnin jälkeen olisi ollut tarkoitus, mutta juttua riitti ja aika kului. Ehkäpä ensi kerralla nla-hoitaja nakkaa meidät pihalle nopeammin :D

Käynnillä puhuimme sikiön kehityksestä, aisteista, tuntemuksista ja meistä vanhempina. Olimme Eiran kanssa täyttäneet etukäteen vanhemmuuden voimavarakyselyn ja sitä käytiin keskustellen läpi. Kerroimme lapsuuden kokemuksistamme, luonteistamme ja vanhemmuus-ajatuksistamme. Ensimmäisen kerran puhuimme pitkään jonkun kanssa vauvasta. Aktuellista uudesta ihmisestä. Vauvan tulemisesta ja elämänmuutoksista. Ei pelkästään sikiöstä ja raskaudesta. Vauvasta. Jännää ja hykerryttävää.

Päähenkilöllekin kuului hyvää. Hänen herttamainen asuissijansa kasvaa hyvää vauhtia ollen jo puolimatkalla kohti navankorkeutta. Kimalainen itse esiintyi edukseen, kun iänkellastama ja rohiseva doppler tavoitti hänen reippaan 150krt/min sykkeensä. Siihen päälle odottajan peruskontrollit; paine, pissa ja paino. Verenpaineessa pientä hivuttautumista ylöspäin, joka selittynee vallitsevalla päänsäryllä. (Jyskytys oli siinä määrin jäätävää, et hoitajan kirjoittamalla saikkaritodistuksella työpäiväkin jäi väliin.) Painoa on lähtötilanteesta noussut 1.3kg, joka on varsin maltillinen näin toisen trimesterin alussa.

Pyynnöstäni rutiinien kylkeen otettiin vielä toksoplasma-vasta-aineet. Mulla kun on iän kaiken ollut kissoja, jotka kulkevat ulko-ovesta mielensä mukaan. Nuorimmalla on alle vuoden iässä ollut sitkeä limainen suolistoinfektio, joka aika ajoin aktivoituu. Sopii kuvaan? Noh niin tai näin. Sairastettu infektio ja vastustuskyky olisi huojentava tieto paitsi kissojen, myös puutarhanhoidon ja monen muun toksoriskin kannalta. Mielenkiintoista nähdä minkä vastauksen saan.

Seuraavaksi sitten varattiinkin helmikuun loppuun lääkärineuvola. Siitä pari viikkoa ja onkin rakenne uä:n aika. Sen jälkeen parin viikon kuluttua seuraava neuvolan hoitajakäynti, jossa katotaankin jo Kelan paprut kuntoon. Perhevalmennusta väläyteltiin aloiteltavan toukokuun lopulla. Siis miten nopeesti nää hitaat viikot loppupeleissä kuluukaan O_o

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kertomisen haikeus ja vaikeus

Positiivisesta raskaustestistä on yli 10 viikkoa. Ollessani eilen kummipojan perheen luona kylässä, aloin miettiä ettei odotuksestamme tiedä loppupeleissä kovinkaan moni. Että alkurysäyksen jälkeen kertominen on jäänyt. Jännää huomata itsestään miten suhtautuu raskausuutisen levittämiseen nyt, kun on itse raskaana.

Mulla ei ole koskaan ollut vahvaa mielipidettä suuntaan tai toiseen. En ole suunnitellu kuuluttavani tietoa, mut en myöskään panttaavani edes sitä kriittisintä 12 viikkoa. Totuus kun riisuttuna on se, et vauvan tulemisesta ei plussan jälkeen ole mitään takeita, mutta raskaana oleminen on varmaa. Jos raskaus päättyisi keskenmenoon ensimmäisten viikkojen aikana, ei siitä tekisi yhtään helpompaa se, ettei raskaustietoa ole lähimmilleen jakanut. Toki välttyisi keskenmenosta tiedottamiselta ja asian toistuvalta jauhamiselta, mutta samalla jäisi saamatta läheisten lämmin osanotto, ymmärrys ja tuki surullisessa tilanteessa. Mun matikalla tuossa vaakakupissa jäisin itse miinuspuolelle. Mikä sitten hidastaa? Jokaisella lie omat syynsä. Minulla suurinpina oli ehkäpä outo epäusko ja kertomisen "arvojärjestys".

Alkuviikkoina oli vaikea orientoitua raskauteen. Tiesin toki olevani ja pidin elintavat sen mukaisina. Siitä huolimatta raskaus tuntui tähdenlennon varaan nojaavalta toiveelta, mitä varoo sanomasta ääneen. En jotenkaan uskonut asiaa todeksi, joten ei halunnut "levittää väärää tietoa". Hölmöä ehkä, mut siltä se tuntui. Plussaviivasta tiedon saivat ne, jotka olisivat saaneet tiedon myös negatiivisesta testistä; blogin lukijat ja muutama läheisin ystävä, joiden kanssa hoidoista on puhuttu. Lisäksi kerroin hyvin nopeasti lähimmälle työparilleni. Tämä siksi, että hän sijaistaa minua aina poissaoloni ajan, joten on eduksi että hän tietää varautua - tulee eteen sitten akuutisti lyhyt murheellinen poissaolo tai myöhemmin pitkä ja onnellinen.

Kertomisen "arvojärjestys" (hassu ilmaus mutta en keksinyt osuvampaakaan), jos sellaisen omaa, hidastaa osaltaan koko prosessia. Eteenkin, jos uutisoinnin kokee vaikeaksi jonkun sellaisen kohdalla, ketä ansaitsisi kuulla asiasta ensimmäisten joukossa. Meillä omat vanhempani olivat ensimmäisten kynnysten joukossa. Vaikka eläkeikäiset isovanhempi-kokelaat ovat pitkään toivoneet lastenlasta, en uskonut ensireaktion sisältävän riemunkiljahduksia, sillä maalaiskylillä perinteiset parisuhde- ja perhemallit istuvat tiukassa. Olin kuitenkin luottavaisin mielin, sillä kovin pala - muuttunut parisuhdemallini - oli ajan kanssa jo hyväksytty. Pienen alkusulattelun jälkeen tämäkin uutinen otettaisiin lämmöllä vastaan. Kertominen olisi kuitenkin saattanut venähtää muutaman viikon ilman joulupöytää, mikä viineineen ja kaloineen asian olisi paljastanut. En halunnut, että kenenkään tarvitsee joulupöydässä pärskiä yllättyneenä punkkujaan, joten h.8+ osunut raskauspommi ajoitettiin jysähtämään viikkoa ennen perhejuhlaa.

Kun vanhemmat oli itseoikeutetusti pelattu pois tietämättömien pelistä, tuli ajankohtaiseksi vaikein kynnys; lapseton vertaistuki. Se ystävä, jonka kanssa on vuosia jaettu perheettömyyden ies. Jonka kanssa on jaettu toteutumattomat lapsiunelmat. Käyty pitkiä keskusteluja elämästä, nostettu viinilasit kariutuneille rakkaustarinoille ja valettu uskoa tulevaan - itsellisinä naisina. Hänet minä tavallaan petin tulemalla raskaaksi. Jättämällä yksin. Tunteeton tai itsekäs on se, joka ei sano kertomisen herättävän tuolloin ristiriitaisia tunteita, tuntuvan pahaltakin.

On selvää, että lapseton ystävä toivoo toiselle onnistumista ja onnea, eikä haluaisi olla "hän", jolle kertomista jännitetään. Yhtä selvää on se, että pitkäaikaisen toiveen toteutuminen toiselle, voin nostaa esille sen mistä itse on jäänyt paitsi. Saada aikaan surua, yksin jäämisen tunnetta ja tuskaakin. Aiheuttaa sosiaalisen tyhjiön, jossa raskaana olevasta ystävästä ottaa etäisyyttä. Ehkä pakon edessä, kun tilanne käy henkisesti liian tukalaksi. Silloin vertaistuen ohella voi menettää ystävän, ainakin väliaikaisesti. Hurja hinta toisen onnelle. Ei ihme, jos se saa raskautetun asettelemaan sanojaan.

Muut ovatkin sitten pala kakkua. Vaan miten käykään? Yhtäkkiä hitaasti kuluvat viikot vaihtuvat toisiiin. Raskauteen ehtii tottua, eikä sen uutuusviehätys omassa mielessä ylitä sitä uutiskynnystä, että asiaa lähtisi kaverille vartavasten soittaen ilmoittamaan. Kerron jos nähdään tai muuten tulee osuvasti puheeksi, mutta en huutele kylillä tai sosiaalisen median toreilla. Kun mennään eteenpäin, olen muutaman viikon kuluttua siinä tilanteessa, et raskaus näkyy päällepäin kertomattakin. Herättääkö se puolestaan kummastusta siitä, miksi ei ole tullut kerrottua..? Ehkä.

Ehkäpä voisimme aktivoitua tässä uutisointipuolessakin. Työkavereidenkin kanssa olen menossa avannolle ja saunomaan h.18. Koska kyseessä on liuta seksuaali- ja lisääntymisterveyden ammattilaisia, on heidän pongaussilmänsä terässä ja kiinnijääminen varsin todennäköistä (h.13 selvisin vastaavasta reissusta vielä ilman epäilyksen häivää). Mahdollista pukuhuonehämmennystä välttääkseni suottaapi siis olla asiallista vinkata tiineydestä ennen sitä. Josko se avais pelin ja pikkuhiljaa odotuksesta tulis puhuttua laajemminkin.