perjantai 28. huhtikuuta 2017

Patolevyt paikoilleen

Patosuojalevy, sokkelilevy, nystyrälevy. Lapsella on monta nimeä. Vaan ei yhtään asentajaa. Sen sijaan on monta mielipidettä siitä, miten levy asennetaan oikein. 

Toiset vannovat maanpinnan yläpuolelle jäävän patolevyn nimeen. He laittavat levyn paikoilleen ja vasta ulkopuolisten täyttöjen jälkeen katkaisevat levyn yläreuna sopivaan korkeuteen. Listat laitetaan sitten joskus tai jouluna. Usein näkee, et muu projekti on vienyt voimat ja listakin jää laittamatta. Ei hyvä. Ilman listaa vesi ja maa-aines pääsee levyn ja sokkelin väliin, jolloin suojalevyn idea ei toteudu.

Toiset levyttävät ja listoittavat valmiiksi. Ja toivovat sitten maanpinnan osuvan loppuviimein oikeaan korkeuteen. Heille oikea korkeus voi olla pari senttiä maanpinnan alapuolella. Kummassakin puolensa. Kun lista jää yläpuolelle, se pysyy puhtaana. Tosin silloin tumma muoviseos on altis auringolle ja lämpöaallon iskiessä kupruilee reilusti irti seinästä. Ei hyvä - ja ruma kaupanpäälle. Jos taas asennat listat maan alle, lista on suojassa suoralta auringolta. Mut sillon se tosiaan on maan alla..

Ja sitten se kiinnitys; Jotkut sanoo ettei levyä kannata kiinteästi kiinnittää ja tehdä turhia reikiä sokkeliin, vaan maantäytön yhteydessä se kyllä painuu maata vasten. Toiset ohjeistaa kiinnittämään sieltä täältä, että pysyy paikoillaa maantäytön ajan eikä täyty maa-aineksella. Toiset tarjoo betonikiinnitykseen tulppanauloja, toiset lyöntiniittejä. Hmm..

Kuuntelimme ohjeita ja valitsimme sopivimmat. Patolevyn kiinnitys jäi nimittäin omaksi hommaksemme. Sievitalon pakettiin se ei kuulunut, eikä maaurakoitsijamme kiireessään varsinaisesti hihkunut tehtävästä. Kun selvisi, ettei patolevyn asennus ole mikään maailmanluokan temppu päätimme tehdä sen itse. Tai mä päätin. Tontilla autellut ukki pullikoi vastaan ja Eira oli Sveitsinä neutraali, odotti ohjeita. Soitin vastaavalle ja tarkistin et suunnitelmamme on ok. Kun lainasin kaverin verstaalta iskuporakoneen ja piikausterät (parin betonivaluman pois lohkaisemiseksi) näki ukkikin paremmaksi tulla auttamaan meitä projektissa.

Kilpailevat työvälineet
Köröteltiin tsekkailemaan hintoja ja ostoksille. Hankittiin Meltexistä kolme 20m rullaa patolevyä (250kN vahvuista), 36x 2.5m reunalistaa, 400kpl 30mm naula-ankkuria ja pari 5millistä poranterää. Sen verran oli tehty etukäteisläksyä, et levyn korkeudeksi 90cm sokkeliin oli päätetty 50cm. Metrin levysestä rullasta saatiin siis tuplasti tavaraa. Levyn kahtia saaminen onnistui ihan saksilla, joskin oli aikamoista nitkutusta. Ekan rullan jälkeen otettiin rälläkkä käyttöön ja johan alko homma luistaa.

Kolmena iltana heiluttiin tontilla. Työmieheltä siihen tuskin ois kulunut kokonaista työpäivää, mut - noh - sanottakoon et tekijöiden hinta-laatu-suhde oli paikallaan. Aikaa kului päihkäilyyn, mutta lopputulos on kiitettävä. Ensin mitattiin sokkelin reaalikorkeus ja merkittiin korkeusmerkit linjavälein. 
Suoraa linjaa
Sitten ritsilangalla rätkäistiin suora sininen kalkkiviiva levyn yläreunan kohille. (On muuten näppärä apuväline!) Meitsi piteli levyä linjassa, ukki poraili reikää toiseksi ylimmäiseen nappulariviin 50cm välein ja Eira peränpitäjänä nakutteli lyöntiniittejä paikoilleen. Muutaman päivän ikäinen betonivalu oli kohtuuhelppoa työstettävää, joten hommassa edettiin urakkavauhtia. Pystysaumoista limitettiin 30-40cm, muuten mentiin pötkönä.



Vikana päivänä laiteltiin vielä listat. Hankittiin leveämpää 45mm listaa, josta pari senttiä jää patolevyn yläpuolelle. Periaatteessa listat voisi asentaa päittäin puskutekniikalla, jolloin hyötypituutta saisi koko 2.5m edestä, mut me limitettiin vaihdoissa pari senttiä. Varmuuden varoiksi.

Kulmapulmat klaarattu
Kulmat oli amatöörirakentajalle pulmia, mut lovettamalla ulkokulmat ja limittämällä puskutekniikalla sisäkulmat, saatiin siisti. (Ukki hymähteli etten pääsisi koskaan raksalle tuntiduuniin, kun tuhtasin niin kauan kulmien kanssa.) 
Talon levypintaa

Ja avot; valmista tuli. Mitoitus on aikalailla jämpti. Koko komeus on maanpinnan rajoilla tai jää sentin pari maanpinnan alapuolelle. Sääli. Niin siististi listoitettu levyä ois kelvannut esitellä. Ainakin ennen ku kesäkelit alkaa :D


Tallin levytys ja listoitus valmiina
Ps. Patolevyn lyhyt oppimäärä

"Sokkelilevy ja sen yläreunaan asennettava sokkelilevyn reunalista suojaavat rakennuksen perustuksia kosteudelta. Seinäänpäin jäävä nappulapinta estää kosteuden kondensoitumisen perusmuuriin: kosteus tiivistyy sokkelilevyn pintaan ja pääsee valumaan nappuloiden välistä alas. Oikein asennettuna sokkelilevy estää ulkopuolisen kosteuden pääsyn perusmuuriin ja ohjaa sadevesiä pois seinustalta. Rakennusaikana sokkelilevyn ja muurin väliin jäävä ilmatila toimii tuuletuksena."


2 kommenttia:

  1. Taloprojektissa saa kyllä tutustua jos jonkinlaiseen puuhaan ja askareeseen. Onko teillä tiedossa muita vastaavia tehtäviä, jotka napsahtaa omalle porukalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli radonputken asennus sisätäytön ylimpään maakerrokseen. Siinä ukki oli auttelemassa maaurakoitsiaa. Ulkomaalaus jää yhtenä isona rakennuttajan vastuulle, ja sitä on funtsittu tehtäväksi itse. Ehkä sadevesikaivosuppiloden asennus.. Ja koko projektin työmaasiivous - siinähän sitä piisaa :D

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)