Päivän päälle 9 kuukautta

Heippa kaverit. Täytin eilen 9kk ja kuukaudessa on tapahtunut pieniä suuria asioita.

Vappuna sain ekan hampaan. Tai oikeestaan kaksi. Alahampaista toinen tuli läpi ja toinenkin pilkottaa jo. Hampailla järsiminen onkin mieleen. Kovasti niiden tehoa kokeilen. Syöttötuolin reunuksiin, hanskoihin, leluihin. Iltaisin pureskelen sellaista harjasjuttua. Äidit puhuu et hakee mulle jotain PikkuMyy-pastilleja ruuan jälkeen syötäväksi. Mikäs siinä, Myy näyttää hauskalta.

Viimetervehdyksen jälkeen olen myös oppinut konttaamaan. Ryömimisen päälle en innostunut. Kerran kokeilin sitä muutaman metrin. Ei ollu mun juttu. Heijasin itseäni konttausasennossa muutamia viikkoja. Pääsiäisenä lähdin hiljaksiin liikkeelle. Heti perään hokasin, et polvilleen tukea vasten nousemalla ylettyy paremmin juttuihin. On kiva kun pääsee tutustumaan itse kaikkiin paikkohin ja voi lähteä äidin peräänkin. Ei tarvii enää jäädä itkemään jos äiti kävelee poispäin.

Kai yhen voi ottaa, ku täs on näit nii monta?

Kun aikuisten silmä välttää, teen tutkimusmatkoja. Availen laatikkoja, levitään kartonkikeräystä, ihmettelen pistorasioita ja lätkytän kissanhiekkalapiota. Äiti on sydän syrjällään, et loukkaan ku koitan nousta enkä aina muista pitää kiinni. Ainakaan sillon jos käteen saan jotain mielenkiintoista maistettavaa. Otsalla mulla onki mustikoita, mut niillä saa rohkeuspisteitä. Niitä tulee helposti riehumattakin, kun vielä en oikein pysy istumassa ilman tukea. Pienet muksahdukset on arkipäivää. On meillä sellainen konttauskypäräkin, mut en mä sitä käytä. On niin huvittava, et mua vaan naurattaa koko homma.

Juttelen kovin. Niitä oikeita sanoja vielä makustelen, viel en ole päättänyt minkä sanon ekana. Tättäilen muille ja itsekseni. Leluja komennan joskus kovastikin kun ne ei tottele. Ärisen. Joskus kun harmittaa, heittäydyn maahan ja taon mattoa. Äiti nauraa mun tahdonpurkauksille, mut pian se ottaa mut syliin ja halitaan taas.

Lapsiparkki

Äidit on parhaita. Niitten vierestä on kiva herätä. Aamuisin oonkin pelkkää naurua kun saan mönkiä äitien sängyssä. Jotenkin yöllä mä aina taion itseni sinne. Illalla syön tissimaitoa olkkarissa ja sit äiti vie mut omaan pinnikseen nukkumaan. Ja hups, aamulla oon äidin kainalossa. Jännä juttu. Mut hyvin nukun molemmissa, öisin. Päivisin vaunut on mun suosikki. Niissä on kiva möllötellä ja torkkua kuunnellen kylänraitin ja tontin ääniä. Äitin kanssa yleensä kävellään sinne mihin mein uusi koti tulee. Siellä on pörinää, pauketta ja piippausta, mut ne ei haittaa mua. Mä vaan nukun. Ei siellä työmaalla oo lapsille mitään mielenkiintoista.

Mahtavia on myös mummi ja ukki. Ja kummit. Niillä oon silloin tällöin hoidossa kun äideillä on menoja. Yöksi kyl äidit on mut hakeneet aina kotiin. Mut viihdyn hyvin tuttujen aikuisten kanssa. Vähän vieraammatkin tyypit on ihan kivoja. Vauvakaverit ja lapset. Kunhan saan ensin katsella ja rauhassa tutustua. Sit mä hymyilenkin. Mun ikenillä ja niillä hampaanaluilla.

Taava