sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kolmen testin kertomaa

Istuin muutama päivä sitten aamu-unisena vessassa tihrustaen raskaustestiliuskaa valoa vasten. Eiran tiedusteleva ääni kantautui keittiöstä: Kumpaa se näyttää? "Jaa-a, vaikea sanoa." Jatkan hampaiden pesulla kun Eira omin silmin kumartuu tikun ääreen ja katsastettuaan tilanteen antaa varovaisen arvion "negatiivinen tää on.." "Onko? Jos katsoo oikein tarkkaan..?" "On joo..hmm.. eiku ei.."

Kyllä. Aluksi negalta näyttänyt tikku muuttui muutaman pitkän minutin jälkeen haamuplussaksi. Haaleaksi viivaksi, jonka toiveikas silmä kuvittelee erottavansa. Mielessäni kaikui lääkärin sanat; "Testin voisit tehdä vasta dpo16-18, sillä biokemiallisella raskaudella ei tässä vaiheessa ole mitään merkitystä." Oli dpo14 ja käsissämme jotain plussaan viittaavaa. High five vessan kynnyksellä! Biokemiallinen tai ei, merkitystä kuitenkin on - mulle ja meille. Kääntyisi viiva loppupeleissä mihin suuntaan tahansa - vahvistuisi tai hiipuisi - tiedämme et hedelmöitys on tapahtunut. Että toivoa on.

Tuli epätodellinen olo. Tuntui kutkuttavan mukavalta, vaikka jo etukäteen olimme päätäneet ettei haamutulos kerro kuin sen, et parin päivän päästä kandee testaa uudelleen, jos vuoto ei ala. Olo oli menkkamainen ja töihin lähtiessä laitoin vuotosuojankin varmuuden varoiksi. Jokainen kostea lirahdus toi mieleen kuukautiset, vatsaa jomotteli. Joka wc-käynnillä sama jännitys: joko jo? Joko tuhruvuotoa merkiksi alkavista kuukautisista. Joka kerta sama helpotus. Ei vielä.

Raskaustestit dpo 14, dpo 16 ja dpo 18
Kahden päivän jälkeen uusintatestaus paljasti selkeämmän viivakaksikon. Plussa. Ei supervahva, mut plussa kumminkin. Siitä vielä kaksi päivää ja tänä aamuna kolmas kerta Clearbluen puikolla: siniristiplussa <3

Olen varovainen. Tiedän alkuraskauden riskit. Surukseni kipeän tuttuja ovat myös keski- ja loppuraskauden murheet sekä tragediat. Ymmärrän, ettei edes kolme plussaa tarkoita sitä, että meille tulisi vauva. Tällä matkalla on monta etappia ja vielä enemmän muuttujia. Eira on luottavaisempi. Minä kuulemma "pessimisti ei pety"-asenteella. Kai suojelenkin itseäni/meitä liioilta toiveilta. Olen realisti. Mitä tahansa voi tapahtua. Silti hämmennykseni ja kiitollisuuteni keskellä olen onnellinen: saavutimme ensimmäisen etappimme loppupeleissä hävettävän helposti. Tänään - tällä hetkellä - olen raskaana. Se jos mikä on puoli voittoa :)

21 kommenttia:

  1. Ihanaa! :) Me on jännittetty täällä jo monta päivää ja odotettu teidän kuulumisia! Onnea meiltä molemmilta. Toivotaan, että kaikki menisi hyvin ja raskaus jatkuisi loppuun asti.

    VastaaPoista
  2. Oi, onnea! Toivottavasti kaikki sujuu tästä eteenpäinkin hyvin!

    Me on käyty päivittämässä teidän blogin etusivua keskiviikosta alkaen monta kertaa päivässä. Joko joko joko. Ihania uutisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on kans käyty kyttäämässä blogia monta kertaa päivässä! :D Ensi viikolla alkaakin Minttu sitten teidän blogin kyttäys... tsemppiä teille viimeisiin piinapäiviin! :)

      Poista
    2. Kiitos teille onnitteluista. Ihanaa kuulla miten ootte myötäeläneet jännityksessämme :) Ja pahoittelut R&P sekä M&M, et pidettiin teitä jännityksessä ;D Halusin hötkyilemättä katsoa kavalkadin tuloksen, et saa omaa vinttiä järjestykseen ja tietää mitä kirjoittaa.

      Nyt katseet siirtyy tosiaankin M&M puoleen ja jännitys jatkuu. Tsemppiä tulevaan viikkoon!

      Poista
    3. Täysin ymmärrettävää, että tilanne piti saada selkeytymään ennen postaamista. Viiveestä melkein arvattiinkin plussaa. ;)

      Poista
    4. Samaa täälläkin arveltiin! :)

      Poista
  3. Onpa iloisia uutisia! Onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
  4. Ihania uutisia! Onnea! Meilläkin plussattiin tänä aamuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kertakaikkisen mahtava uutinen! Lämpimät onnittelut myös sinne! :)

      Poista
  5. Iiik! Eikä! Mahtavaa! Onnea <3

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)