maanantai 16. marraskuuta 2015

Siittiösyyni + todennäköisyyslaskentaa

Ykkösfakta: inseminaation seurauksena raskaus alkaa 10-15% todennäköisyydellä. Käänteisesti: 85-90% todennäköisyydellä raskaus ei ala. Aika rajua arkirealismia kahden viikon odotusaikaan. Huoh. Ennakoivana realistina ajattelin ajankulukseni koittaa perehtyä asiaan ja summailin muitakin osatekijöitä.

Ajoituksesta on hyvä aloittaa. Sen merkitystä ei voi vähätellä, kun munasolu tunnetusti on lyhytikäinen. Pakastettujen siittiöiden elinikää en faktuaalisesti tiedä, mutta eri lähteissä sen on veikattu olevan 24h. Siis helposti neljäsosa tuoretavarasta??!! Huoh vol.2. Ajoitus sinällään meni nappiin. Lääkäri pohti, et mutu-tuntumalla ennuste vaikuttaisi olevan parempi, jos inssin aikaan folli vielä näkyy. (Siis verraten tilanteeseen, jossa ovulaatio on tapahtunut jo.) Uä:ssä follikkeleja oli kaksi, joista toisen luhistumisen perusteella H-hetki oli käsillä.  Toinen folli oli pullura ja merkittävimmät ovulaatiokivut tuntuivatkin n.7h inssin jälkeen. Vaikka tuntemuksista päätellen epäilin munasolun yrittävän vatsanpeitteiden läpi ulkomaailmaan, oli tuntemukset seuraavaan aamuun mennessä kutakuinkin poissa. Eli molempien sukusolujen on mahdollista olla hengissä kohtaamishetkellä. Napakymppi.

Entäs ne siittiöt? Inseminaatiossa siirrettiin 0.5ml olki, joka sisälsi 2.1milj siittiötä. Niistä 36% eteenpäin liikkuvia. Väestöliiton raja lahjasoluinssiin 0.5ml oljella on 1milj. (Jos jää sen alle, sulatetaan 2 olkea ja siirretään milli.) Eli siihen nähden ok, mutta.. Miten laatu asettuu suureen kuvaan?

Maailman terveysjärjestön WHO:n (2010) määrittämät viitearvoalarajat normaalille siemennesteelle ovat:
> 39 milj siittiötä per ejakulaatio
>15 miljoonaa siittiötä per millilitra
> 58% elossa olevia
> 32% eteenpäin liikkuvia
> 40% yht.liikuskelevia
>4% morfologia normaali
Tämä siis koskee tuorenäytettä? Viitearvoja pakastetuille siittiöille en löytänyt..

Siittiötiheyttä pidetään yksittäisistä ominaisuuksista tärkeimpänä raskauden alkua ajatellen. Jos oljen sisältämästä lukemasta ynnättäisiin ylöspäin, niin olkimillissä olisi 4.2milj. Jos oletetaan, että puolet kuolevat pakastuksessa, pestynä ennen pakastusta summa olisi ollut 8.4milj. Eli siis alle viiterajan? Minkäköhän verran pesu on vähentänyt lukemaa? Jostain tutkimuksesta luin, et selkeesti alentunut hedelmöityskyky on, kun määrä millissä jää alle 5milj. Terveysportista saadun tiedon mukaan raskauden todennäköisyys yksittäistä kuukautiskiertoa kohden laskee jo WHO:n kriteereiden normaalialueellakin. Mihin sitte klinikan raja 2milj/ml:ssä mahtaa perustua?

Siittiöiden rakenteen merkityksestä raskautumiseen vaikuttaisi sen sijaan olevan voimakkaita näkemyseroja. Jopa siinä määrin, että osa labroista onkin poistanut ko. arvioinnin siemennesteanalyysistaan. Koska rakenteeltaan normaalien siittiöiden osuudella on kuitenkin osoitettu yhteys sekä spontaani- että hedelmöityshoitoraskauksien todennäköisyyteen, olisin ollut kiinnostunut tästäkin tiedosta. Meille tätä ei kuitenkaan kerrottu, joten en tiedä tutkitaanko sitä sulatuksen jälkeen. Ainoa saamamme tieto oli kokonaismäärä ja liikkuvuus (A+B?).Toisaalta on lohdullista, että vaikka huippuarvotkaan eivät takaisi hedelmällisyyttä, alkaa raskauksia normaaliarvojen valossa huomattavankin poikkeavalla siemennesteellä.

Noh, ei auta kuin luottaa siihen syyniin, minkä lahjasoluluovuttajat käyvät klinikalla läpi myös sperman laadun suhteen. Lahjoittajaksi pääsee vain korkealuokkaisella spermalla, joka kestää hyvin koepakastuksen. Luovutussperman alkuperäsistä laatua emme saa kuitenkaan tietää, vaan vain lopputuloksen. Kaipa 2.1 milj. on kohtuullinen tulos - pakastetuksi. Ihan en ole vaikuttunut sen loistavuudesta, vaikka henkilökunta vaikutti tyytyväiseltä. Toisaalta tarpeen on vain 1-2 supersiittiötä. Siihen nähden 0.5ml oljesta 756 000 eteenpäin liikkuvaa on bueno. Siinäkin on 755 998 liikaa. Silti.. Huoh vol.3.

Ovulaatio sentään tuli. Lääkkeillä. Aromataasin estäjillä, joihin napsimani letrotsoli kuuluu, saadaan aikaan ovulaatio jopa 75 %:lle (check), joista raskaaksi tulevien osuus on 15 - 25 %:n luokkaa (not yet check). Tropin yhdistyessä inseminaatiohoitoon raskaaksi tulleiden osuus on keskimääräisesti 13 % ja niistä monisikiöraskauksia on noin 12%. Eli matemaattisen päättelyn jälkeen todennäköisyydet ovat: yksösraskaus 11,4%, kaksosraskaus 1.6%, negatiivinen raskaustesti 87%.

Toki tähän vaikuttaa myös kasvuolosuhteet. Limakalvo jäi inan alle 8mm. Ei huono, joskaan ei loistavakaan. Liekö sitten syynä uä-näkyvyys, täyttymässä oleva rakko, vai mikä, mut en nähnyt yhtä selkeää kolmikerrosnäkymää kuin viime kierroilla. Ja eikö juuri rakenne ole merkittävä? Huoh vol.4. Lisäksi molemmat follikkelit olivat oikeassa ovariossa, jonka viereinen munatorvi veti aukiolotutkimuksessa nihkeästi.. Kohdunulkoista raskauttakinko tässä pitäs vielä jännittää?

Huoh huoh huoh. Miten tästä voi koskaan tulla mitään?! O_o

Ehkä käytän maalaisoptimistin lyhyttä matikkaa:
1 inssi + 1 munasolu = 15% todennäköisyys
1 inssi + 2 munasolua = 30% todennäköisyys? Eikö? :D

Kuulostaa ainakin paremmalta. "Vain" 70% todennäköisyys, et koko setti alkaa alusta ennen kuin testipäivä koittaa. Testipäivä, joka neuvottiin 16-18vrk inssin jälkeen. Mjaa. Ajattelin kyl et dpo14 tekis tehtävänsä. Eteenki ku normaalisti vuoto alkaa jo ennen sitä.. Noh, se selviää väkisinkin reilun viikon päästä.


ps. Jotta en huutele omiani, tässä lähteitä kiinnostuneille

Klami R, Perheentupa A. Miten tulkitsen spermanäytteen? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 2015;131(21):1969-73
Cooper TG1, Noonan E, von Eckardstein S, Auger J, Baker HW, Behre HM, Haugen TB, Kruger T, Wang C, Mbizvo MT, Vogelsong KM. World Health Organization reference values for human semen characteristics. Hum Reprod Update. 2010 16(3):231-
Ahinko K. Successful intrauterine inseminationtreatment. 2009. Väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Tamperensis : 823. Tampere University Press.
Check ML, Bollendorf A, Check JH, Katsoff D. Reevaluation of the clinical importance of evaluating sperm morphology using strict criteria. Arch Androl 2002;48:1-3
Coetzee K, Kruge TF, Lombard CJ. Predictive value of normal sperm morphology: a structured literature review. Hum Reprod Update 1998;4:73-82.

14 kommenttia:

  1. Loistava teksti! :)) Tätähän tämä on, matematiikkaa ja todennäköisyyslaskentaa kaikki tyynni. Tsemppiä ja onnea piinapäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinpä, ja silti on ihan arpapeliä mikä loppusummaksi saadaan!

      Poista
  2. Mahtava teksti! ite pyöritellyt nuita myös mielessä! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Aika lottovoitoltahan se tuntuu, jos inssillä tärppää ja vieläpä ensimmäisellä. Mutta löytyy meitä onnekkaitakin! :) Siitä olen samaa mieltä, että inssi on paras tehdä, kun folli on vielä näkyvissä. Ei mitään hajua, paljon oli siittiöitä. Ehkä parempi, kun ei tiedäkään :) Kakkoskierroksella on jotenkin rauhallisempi mieli, kun ainakin tietää, että luovuttajan tavara on itselle sopivaa. Tsemppiä piinailuun, kohta tullaan perässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla et ekallakin voi onnistua :) Joskus tieto kieltämättä lisää jännitystä, jos se ei kuitenkaan määrää lopputulosta. Tervetuloa piinatiimiin ja onnea matkaan!

      Poista
  4. Maalaisoptimismin lyhyt matikka kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
  5. Minä ainakin lasken niin, että kahdella munarakkulalla mahdollisuudet tuplaantuu. :D

    Meille hoitaja taisi ensikäynnillä kertoa, että koska meillä ei ole todettua hedelmöittymisongelmaa, todennäköisyys onnistua inseminaatiossa on korkeampi kuin keskimäärin asiakkailla, jossa suurin osa klinikoiden asiakkaista ovat hedelmöittymisongelmista kärsiviä (heteropareja) . Ehkä tällä vaan yritän tsempata itseäni parin päivän päässä häämöttävään inssiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, et tuplaantuu!

      Totta ja lohdullista tuo, mitä hoitaja on teille sanonut :) Itse valitettavasti kuulun siihen porukkaan, jonka hedelmättömyyden syy ei ole pelkästään sosiaalinen parisuhdemalli. Meitsi suurella todennäköisyydellä kolkuttelisi klinikan ovia heterosuhteessakin, joten skeptikko minussa suhtautuu varsin varauksella inssin onnistumiseen :/

      Tsemppiä teille inssiin! Pidän peukkuja, että kaikki menee nappiin! :)

      Poista
    2. Toivotaan että teillä kuitenkin tulisi napakymppi heti ensiyrityksellä. Tsemppiä piinapäiviin!

      Poista
  6. Tsemppiä ja nopsaan kuluvia piinapäiviä! Peukut pystyssä, että tärppää! :)

    VastaaPoista
  7. Muistuu niin kovin omat inssiajat mieleen. Kovasti minäkin todennäköisyyksiä pyörittelin päässäni. 9 tyylipuhdasta negaa insseistä takana. Nyt kaksi ivfää kokeneena meillä on kolme ihanaa lasta. Selittämätön lapsettomuus hoitojen syynä. Ota sinä nyt se plussa inssistä niin tasataan tilastot 😊

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)