maanantai 19. helmikuuta 2018

Kuudes Jokeri

Kiitos kaikille edellisen postauksen kommentoijille ja mukana eläjille. On tää sompaamista. Sen olen huomannut, että on vaikea ennakoida etukäteen edes omia ajatuksiaan. Tai juurikin niitä. Jälkiviisaus tulee vasta jälkikäteen, siitäkään ei ole apua. Kun seisoo reunalla, on siinä kohtaa päätettävä hyppääkö.

Se on tehty. Kuudes inssi. Osittain siksikin, että Ässän tarina loi toivoa siihen, että viiden jälkeenkin tällä konstilla voi onnistua. Asiaa ei lähdetty perkaamaan reaaliajassa. Ne postaukset tuntuvat melko tyhjiltä. Noudattavat samaa linjaa. Ultra on hyvä, limakalvo erinomainen. Letrozol kasvattaa kaksi follia, joista toinen täydellinen, toisessa jokin maininta. Lh-testi plussaa ultrapäivän iltana. Heti perään ovulaatiokipuja ja seuraavana päivänä inssi. Simot saavat kiitosta.

Kotiin luteaalivaiheen tukilääkkeitä. Lugesteron on apteekeissa loppu. Niin ikään vastaava Lutinus käy vähiin. Lekuri määrää Crinone 8% geeliä, jonka 15 annosta on hinnaltaan - yllätys yllätys - moninkertainen. Kiinnittymistä edistämään pistetään Gonapeptyl 6 päivää inssin jälkeen. Odotellaan, toivotaan. Koitetaan olla tunnustelematta, kun eipä ne mitään kerro..

Syntymäpäivänäni dpo10 tulevat ensimmäiset kuukautistuntemukset. Luopumisen itkut tirautetaan taas ennen vieraiden saapumista kuten joulunakin. Ystävänpäivänä, kaksi päivää ennen virallista testipäivää vuoto lyö itsensä Crinonen läpi.

Se oli siinä.

6 kommenttia:

  1. Mua harmittaa tosi paljon teidän puolesta. Tyhjät arvat on niin ärsyttäviä kääntää, toivon todella kovasti teille jatkoon enemmän onnea. <3 Ja sitä plussaa vihdoinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa teille <3 Vaikka sitä välillä (=melko useinkin) alkaa tuskastumaan omaan tilanteeseen, niin te ootte kyl jonossa meittiä edempänä. Toivon, et järeämmät kuviot tuovat tulosta ja sielläkin viimein onnistaa!

      Poista
  2. Äh, tosi kurja juttu. :( Oon tosi pahoillani teidän puolesta. Kyllä teillekin olis jo sen plussan suonut.

    Kaikkea hyvää jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kahtotaan ny mitä jatkoa tämän kanssa vielä meinataan..

      Poista
  3. Voimia! Tähän pettymykseen ja jatkoon... oli se suunnitelma mikä tahansa <3

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)