Kolmen kansallispuiston kesäloma

Pian pakkaillaan post-ruskaretkeä varten ja hokasin, etten koskaan kirjoittanut siitä miten leijonaneidon patikointiura alkoi. Rinkkaa hehkutin, eikä se jäänyt makaamaan tyhjänpanttina. Tänä kesänä meille oli selvää, että kaikkivoipaisen elonpyörän keskellä on aika rauhoittua. Muuten viikot menevät helposti kaikenlaiseen säätöön ja kalenteri näyttää punaista. Töllillä on tehtävää, kun pihamaa pitäisi laittaa. Tallikin kaipaa toista kerrosta maalia. Ystäviä ja sukulaisia on nähtävänä, juhlia juhlittavana. Ja siihen se aika menee. Jos ei pysähdy. Mene metsään, kuuntele toisiamme ja itseämme.

Erinäisten syiden vuoksi pohjoisen mökillä ollaan oltu viimeksi kun odotin Taavaa. Sinne oli kova kaipuu. Mieliteko viedä lapsi niille kulmille kokemaan se kaikki mikä itselle on tärkeää yöttömän auringon suvessa. Kesähelteillä vietimme viikon Kuusamossa, joka on oiva tukikohta kauniita ja vaihtelevia päiväpatikkapolkuja kaipaavalle. Sieltä suuntasimme kolmeen kansallispuistoon, jotka olivat Kuusamo-Sallassa sijaitseva Oulanka, Posion Riisitunturi ja Suomussalmen Hossa.

Eka startti Oulangan luontokeskukselta

Oulangan kansallispuistosta valitsimme Kiutakönkään ja sieltä 8km päiväreitin, Könkään keinon. Könkään keino kulkee osittain lyhyemmän luontopolun, Hiiden hurmoksen (5km) kanssa samoja polkuja ja osittain Karhunkierroksen maastomerkeillä. Luontopolku on meille ennestään tuttu, ja toiminut usein suosikkikävelynä. Reitille lähdetään Oulangan luontokeskukselta, noustaan ylös porotarhalle ja Hiidenlampien kautta takaisin päin. Ihania maisemia, mukavakulkuinen ja sopivan vaihteleva reitti. Päiväreitti koukkaa mukavasti vielä Merenojalle ja Oulankajoen harjunreunaa ennen kuin päätyy upealle Kiutakönkäälle, jonka punaisten muinaiskallioiden välissä kuohuvan veden jymy kuuluu kauas. 

Poronerotteluaitaus

Hiidenlampi

Kiutaköngäs

Riisitunturin kansallispuisto (aidosti Lapin puolella, jes) on kokenut melkomoisen muodonmuutoksen ja profiilin kohotuksen tämän 15 vuoden aikana, jonka olen huudeilla kulkenut. Sinne on rakennettu selkeät reitistöt ja väljä parkkipaikka houkuttelemaan päiväpatikoitsijoita. Rengasreittejä oli valittavissa kaksi; n.11km Riisin rietas ja 4.5km Riisin rääpäsy. Kuumana hellepäivänä me valitsimme lyhyemmän, joka oli tukalassa kelissä ihan passeli. 

Startti on molemmissa sama; pari kilometriä loivaa nousua Riisitunturin laelle. Tuulen virekkään ei käynyt, eikä tunturilla liioin puut suojanneet, joten lämpöä piisasi. Reitti polveilee mukavasti, näkymät on hienot. Tunturilta autiotuvalle laskeutuessa ohitetaan ikkunalampi, joka tunturin rinteellä on peilityynellä kelillä kuin ikkuna taivaaseen.

Riisin laella

Vaikka ymmärrän polkujen vahvistamisen murskeella, niin itse jäin kaipaamaan pitkospuita. Niiden vanhoja oleskelupaikkoja katsoin haikeudella, rinnassani tunsin läikähdyksen kun osuimme puiden viimeseen leposijaan, johon ne on maastosta kerätty. Riisitunturin autiotuvalla törmäsimme Metsähallituksen tutkijaan ja vastasimme alueetta koskevaan kyselyyn (siihen sain pitkospuu-kaipuuni tunnustaa).

Tästä reitti ennen meni..

Pitkospuiden hautuumaa

Kotimatkalla pysähdyimme Korpihillaan pannukaffille. Vanha maalaismiöjöö on tunnelmallinen pysähdyspaikka, joka on kuulu oman talon palkituista kuusenkerkkä- ja artesaanituotteistaan (mm.alkoholiton kuohari, jonka löydät Alkonkin hyllystä) sekä vohveleistaan.

Viimeisenä suuntasimme kansallispuistoista nuorimpaan, Suomussalmella sijaitsevaan Hossaan. Siellä on erilaisia, pääosin helppokulkuisia reittejä 90km edestä. Kävellen tai maastopyörällä kuljettavat reitit kaartelevat Hossan kauneimmissa harju- ja järvimaisemissa. Esteettömiä reittejäkin on muutama joiden pituus vaihtelee 200metristä 1,5kilsaan.

Reitistö oli uusi tuttavuus, joten summamutikassa valitsimme mukavan kuuloisen Kokalmuksen kierroksen. Nappivalinta. Hosssinlammitin pysäköintipaikalta rengasreitille matkaa kertyi 14km, mutta Eiran sanoin maasto oli niin sujuvakulkuista, ettei kilometrimäärä tuntunut niin suurelta.

Ensimmäinen etappi Muikkupurolle on esteetön. Sen pääsee kulkemaan rattailla tai pyörätuolilla ja perillä on laavun lisäksi myös pyörätuolinmentävä puucee. Muikkupuron vesi on huisin kirkasta ja laavun kohdalla pohja on jalalle mukavaa pehmeää hiekkaa. Voitte kuvitella miten leijonaneito viihtyi!

Muikkupuron laavu

Muikkupurolta lähti pehmeä (soraton) metsäpolku, joka Ala-Valkeaisen autiotuvan jälkeen nousi kulkemaan kahden järven välissä kulkevalle Hoiluansärkälle pitkäksi pätkäksi. Kokalmuksen kierros noudatteli pitkälti Pitkä-Hoiluan järven rantaa. Osuipa matkan varrella pari matalaa pororallia (ei ketään kotona), hiekkaranta, ja suoalue kaivattuine pitkospuineen.

Ala-Valkeaisen taukotupa

Hoiluansärkkä

Porotalli

Ennennäkemätön biitsi keskellä patikkaa

Kokalmuksen laavulla evästeltiin, käytiin uimassa ja hienosteltiin puuceessa (paarmojen kanssa ei puskapyllistys huvittanut ilman pakollista tarvetta). Reitti oli mukava tuttavuus ja ilman muuta suosituksen arvoinen, vaikka Pienen karhunkierroksen ja Kiutakönkään tyyppiset nähtävyys-highlightit jäivät laimeammaksi.

Hossan jälkiplussaksi jää lisäksi uusi, tilava ja siisti luontokeskus, joka oli oiva paikka pysähtyä, pestä päivän pölyt ja syödä palkintojädet. Sen pihalla on mukava leikkipuisto, jossa Taava sai temmeltää viimeiset vapaat energiat ennen kun pakkauduttiin autoon ja lähdettiin 80km kotimatkalle.

Mitenkäs Taava ja rinkka? Molemmat toimivat hyvin. Rinkka on istuva ja kun näkee oikeiden säätöjen laittamisen vaivan, sen kantaminen sujuu kaltaiseltani kirpultakin vaivattomasti. (Toki jalat juhlivat elämisen sietämätöntä keveyttä kun kantaja vaihtuu ;)) Taava tykkäsi retkeillä. Omin jaloin kävelyä tuli päivästä ja maastosta riippuen vajaasta kilometristä pariin-kolmeen. Hidasta se oli, sillä puolet kului häröilyyn ja mustikoiden syöntiin, mut kiireettömyys olikin reissun agenda.

Mustikkamummo Riisitunturilla

Aurinkosuoja

Rinkassa hän viihtyi hereillä ja nukkuen. Alkuun heti pantiin merkille, et kunnollinen aurinkosuoja ei olisi paahteisella kelillä pahitteeksi. Emme sellaista olleet rinkan mukana ostaneet, joten virittelimme käsillä olevista tarpeista suojaa. Sekös olikin hauskaa, Taava hihkui "teltassaan". Sadesuojaa vielä emme kaivanneet, se varmaan tulee ajankohtaiseksi nyt lokakuun reissulla. Olimme nimittäin niin voimaantuneita kesän reissusta et päätimme koittaa uudestaan. Saas nähdä millä menestyksellä.

Mennää metsään. Lähde sääki :)