perjantai 26. helmikuuta 2016

Sisaruspotentiaali pakkasessa

Olemme tältä erää painaneet Väestöliiton oven kiinni takanamme. Piipahdimme tänään vielä hakemassa syntymäilmoituskaavakkeen, näyttämässä muutaman viikon takaista uä-kuvaa ja samalla tekemässä tulevaisuuden suunnitelmia tutun hoitajan kanssa.

Toiveenamme on joskus tulevaisuudessa saada perheeseen lapset, joilla olisi myös yhteistä biologista perimää. Kun molemmilla meillä Eiran kanssa on halu kokea raskaus ja synnytys, tarvitsee lapsemme yhteisen geenisiteen muualta kuin meiltä. Toiveemme on ollut tiedossa jo alusta alkaen, joten luovuttaja on valikoitunut sen perusteella. Eiralle on pidetty varauspaikkaa jemmassa ja nyt kun raskaus on toistaiseksi edennyt hyvin, kävimme lukitsemassa kiintiön. Käytännössä Eiralle tehtiin oma hoitokortti ja erillinen hoidonvaraus, joka sitten linkitettiin minun hoitosuostumukseeni.

Ilahduttavaa oli, että äitiyslain toivossa Väestöliiton tulkinta naisparin perhepaikoista on vuoden alusta lieventynyt tulkitsemaan naisparia osittain yhtenä perheenä. Tulkinnassa hoitosuostumusten tilanne säilyi ennallaan eli hoidonvaraus ei voi tällä laisäädännöllä olla yhteinen, vaan molemmilla on erilliset. Se mikä kuitenkin on muuttunut on käsitys perhepaikasta: ennen luovuttajan kiintiöistä voitiin luovuttaa 5:lle naiselle. Nykyään luovutus on mahdollista viidelle perheelle. Eli käytännössä jos kaikki viisi perhettä koostuisivat raskausinnokkaista naisista, sukusolujen saajia voisi olla maksimissaan 10. Noh, meihin se ei vaikuttanut, vaan kohdallamme edetään ns."vanhaan malliin". Tulkinta nimittäin koskee vuoden vaihteilla käyttöön otettavia uusien luovuttajien kiintiöitä, jotka ovat tietoisia mahdollisesta käytännöstä ja siihen suostuneet. Näin ollen viime vuonna tehty valikointi pudottaa meidät perinteiseen kahden perhepaikan varauspolitiikkaan.

Vallitsevalla politiikalla viemme viimeiset 40% luovuttajamme paikkakiintiöistä. Jakoa merkityksellisempää on se, miten riittää oljet tuleviin sisaruksiin..? Labrasta tarkistettu tilanne oli ilouutinen: Olkia riittää ja tekemämme varauksen jälkeen vielä jää jäljellekin. Eiralle tehtiin varaus ja kolmen vuoden säilytyssopimus kahdeksaan olkeen. Niiden joukosta toivoisi aikanaan sen pikkusisaruksenkin löytyvän :)

Mitä hintapolitiikkaan tulee, niin toimistofrouvan kotiuduttua emme päässeet kuittaamaan summaa reaaliajassa, vaan puolijännityksellä odotamme laskua saapuvaksi perästä päin. Harva klinikka ilmoittaa sivuillaan sisarusvaraus- tai säilytyshintoja. Alkioiden pakastushinnat ovat sen sijaan esillä, mutta niissäkin säilytysajat vaihtelevat, joten suuntaa antavakin vertailu on haasteellista. Noh tää on asia, jossa valikointimahdollisuutta ei sattuneesta syystä ole, joten ajateltiin, et maksoi mitä maksoi. Allekirjoitusten jälkeen uskaltauduimme tiedusteleman hintaa. Eiran kiintiövarauksen säilytys tulisi alustavan tiedon mukaan kustantamaan kiinteät kolmisensataa euroa. Reilu 8€ kuukaudessa, erkki per olki. Varsin kohtuullinen pyynti potentiaalien pikkusisarusten kolmivuotisesta hoidosta :)

10 kommenttia:

  1. Kamalasti noussut kuitenkin tuo hinta. Itse odotan tällä hetkellä toista lastamme ja sisarusvaraus oli vielä 2,5 vuotta sitten vain n.120 euroa/3 vuotta. Sisarusvaraus on kuitenkin tosi hyvä juttu. En voisi kuvitellakaan, että lapset olisivat saaneet alkunsa eri lahjoittajista ja varsinkin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen tunne vahvistui. Nyt tässä lähinnä miettii, että pitäisikö sisarusvarausta vielä jatkaa, jos sitä kolmostakin vielä joskus yrittäisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, tää hintavariaatio on kieltämättä mielenkiintoista :) Saako kysyä, tehtiinkö teillä sisarusvaraus samalle henkilölle, jota ensimmäisellä kierroksella hoidettiin vai hoidon jälkeen toiselle puolisolle? Ymmärrykseni mukaan siinä se vivahde-ero vissiin piilee..

      Poista
    2. Meillä ainoastaan minä olen ollut raskaana, joten onkohan se sitten tosiaan syy...? Aika jännä, kun teilläkin kuitenkin on erilliset varaukset, eli siinä mielessä kohdellaan samalla tavalla kuin esim. itsellisiä naisia. Hyvä joka tapauksessa, että hinnoista puhutaan, sillä ainakin itse en ole koskaan maksanut hinnaston mukaisia maksuja yhtään mistään, vaan hinta on aina ollut himpun verran halvempi, vaikkei esim. kela-korvauksia tulekaan. Ja hyvä tietysti, että on näin päin! :D

      Poista
    3. Niinpä, kurjaa jos aika maksaisi hinnastoa enemmän, kun ei homma puoli-ilmasta oo missään vaiheessa :)

      Juu näin ymmärsin, et aiemmin tulkinta on ollut kutakuinkin näin: Jos raskauduttuani mulle varataan lisäolkia, maksan sen vajaan puolitoistasataa, kun olen yhden perhepaikan vienyt. Jos taas varaus menee puolisolleni, niin hän varaa ns."tyhjästä" yhden perhepaikan ilman varsinaista aktiivista hoitosuhdetta. Näin ollen yksi perhepaikka on jäissä - kirjaimellisesti. Kun ei hoideta, mutta pidetään roikkumassa. Koska se rajoittaa luovuttajan tarjoamista muille, saa hoidoton puoliso siitä hyvästä pulittaa enemmän. Toisaalta ymmärrettävää sillä onhan yksityisklinikat yrityksiä. Toisaalta se on näitä naispariuden vinkeitä puolia :P

      Poista
    4. Jäipä nää muutokset kiinnostamaan, niin tarkistin sitten vielä Väestöliitolta. Summa summarum:

      Vanhaan malliin -2015
      * varaus hoidettavalle itselleen n.130€
      * varaus naiskumppanille 600€

      Uuteen malliin 2016->:
      *varaus hoidettavalle itselleen tai naiskumppanille 300€

      Eli lähtökohdiltaan hinta on noussut - ja laskenut. Systeemi on kaikenkaikkiaan mielestäni nyt tasavertaisempi ja oikeudenmukaisempi, kun sama veloitus koskee kaikkia ja ratkaisussa erilaisia perhemalleja kohdellaan yhdenvertaisina.

      Poista
  2. Helsingin Väestöliitolla meille ei tarjottu minkäänlaista mahdollisuutta sisarusvaraukseen, saimmea ainoastaan tilata pakkaseen 6 olkea, joista sitten hoidettaisiin molempia. Toinen meistä onneksi raskautui jo ensimmäisestä yrityksestä, joten jäljellä on vielä 5 olkea, mutta kieltämättä jännittää juoksu aikaa vastaan. Neljä muuta niasta voi nopeastikin olla raskaana, emmekä edes tiedä montako paikkaa kiintiöstä oli käytetty meidän aloittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista miten nää hommat vaihtelee, kiitos kun jaoit kokemuksenne :) Utelias kun olen niin saako tiedustella onko teidän luovuttaja koti- vai ulkomainen?

      Meillä tosiaan kotimainen luovuttaja valittiin ja minua alettiin hoitaa olki kerrllaan. Mitään määrää ei päätetty etukäteen, mikä mahdollisti myös luovuttajan vaihdon tarvittaessa. Vasta nyt kun luovuttaja on lukittu raskaudella, tehtiin varaus kahdeksaan, kun olkia riitti. Tavallisesti kuulemma varauskiintiö on 6-8 riippuen olkien kokonaismäärästä ja käytöstä.

      Poista
  3. Ulkomainen luovuttaja valittiin lopulta, monesta syystä. Toi on kyllä tosi hyvä, ettei tarvii miettiä etukäteen käytettäviä olkia. Me mietittiin, että myydään käyttämättömät sit pois, jos käy niin että kiintiö ehtii täyttyä ennen vaimon raskautumista :) t. edellinen anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista keskustelua täällä. Mä en esimerkiksi ollut tietoinen, että olkia voi myydä, jos niitä jää käyttämättömiksi. Tällainen ei ole tullut meidän hoidoissa missään kohtaa esiin. VL Oulussa ja ulkomaiset oljet.

      Me emme ole miettineet sisarushommia olkien suhteen ollenkaan. Kunhan nyt saisi yhden ensin aikaiseksi...

      Poista
    2. Mielenkiintoinen seikka minustakin, enpä ennen ole tullut ajatelleeksi :) Vaikka mikäpä siinä. Jos olkia on tilattu klinikan kautta jokin x määrä, niin on todennäköistä ettei saman luovuttajan tavaraa ole Suomen maassa muualla jaossa. Jos olkia jää yli, niin miksipäs ei tosiaan luovuttaisi/myisi käyttöoikeutta klinikan kautta muille tarvitsijoille, jos kiintiöpaikkoja riittää (tai jos aiemmista samaa kamaa käyttäneistä löytyy sisarusvarauksesta kiinnostunut). Näin ollen jonkun muun on mahdollista saada tuontitavaraa suoraan klinikan varastosta. Klinikka on velvollinen noudattamaan hedelmöityslakia ja pitämään huolta kiintiöistä, joten sen suhteen varmasti ovat vaihtoehdoista kartalla :)

      Toki ensimmäistä odotellessa oljista luopuminen tai sisaruskuviot tuntuvat kaukaisilta. Toivon mukaan teillä Minttu pian onni kääntyisi ja ensimmäinen ilmoittaisi olevansa jo matkalla :)

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)