Patolevyt paikoilleen

Patosuojalevy, sokkelilevy, nystyrälevy. Lapsella on monta nimeä. Vaan ei yhtään asentajaa. Sen sijaan on monta mielipidettä siitä, miten levy asennetaan oikein. 

Toiset vannovat maanpinnan yläpuolelle jäävän patolevyn nimeen. He laittavat levyn paikoilleen ja vasta ulkopuolisten täyttöjen jälkeen katkaisevat levyn yläreuna sopivaan korkeuteen. Listat laitetaan sitten joskus tai jouluna. Usein näkee, et muu projekti on vienyt voimat ja listakin jää laittamatta. Ei hyvä. Ilman listaa vesi ja maa-aines pääsee levyn ja sokkelin väliin, jolloin suojalevyn idea ei toteudu.

Toiset levyttävät ja listoittavat valmiiksi. Ja toivovat sitten maanpinnan osuvan loppuviimein oikeaan korkeuteen. Heille oikea korkeus voi olla pari senttiä maanpinnan alapuolella. Kummassakin puolensa. Kun lista jää yläpuolelle, se pysyy puhtaana. Tosin silloin tumma muoviseos on altis auringolle ja lämpöaallon iskiessä kupruilee reilusti irti seinästä. Ei hyvä - ja ruma kaupanpäälle. Jos taas asennat listat maan alle, lista on suojassa suoralta auringolta. Mut sillon se tosiaan on maan alla..

Ja sitten se kiinnitys; Jotkut sanoo ettei levyä kannata kiinteästi kiinnittää ja tehdä turhia reikiä sokkeliin, vaan maantäytön yhteydessä se kyllä painuu maata vasten. Toiset ohjeistaa kiinnittämään sieltä täältä, että pysyy paikoillaa maantäytön ajan eikä täyty maa-aineksella. Toiset tarjoo betonikiinnitykseen tulppanauloja, toiset lyöntiniittejä. Hmm..

Kuuntelimme ohjeita ja valitsimme sopivimmat. Patolevyn kiinnitys jäi nimittäin omaksi hommaksemme. Sievitalon pakettiin se ei kuulunut, eikä maaurakoitsijamme kiireessään varsinaisesti hihkunut tehtävästä. Kun selvisi, ettei patolevyn asennus ole mikään maailmanluokan temppu päätimme tehdä sen itse. Tai mä päätin. Tontilla autellut ukki pullikoi vastaan ja Eira oli Sveitsinä neutraali, odotti ohjeita. Soitin vastaavalle ja tarkistin et suunnitelmamme on ok. Kun lainasin kaverin verstaalta iskuporakoneen ja piikausterät (parin betonivaluman pois lohkaisemiseksi) näki ukkikin paremmaksi tulla auttamaan meitä projektissa.

Kilpailevat työvälineet

Köröteltiin tsekkailemaan hintoja ja ostoksille. Hankittiin Meltexistä kolme 20m rullaa patolevyä (250kN vahvuista), 36x 2.5m reunalistaa, 400kpl 30mm naula-ankkuria ja pari 5millistä poranterää. Sen verran oli tehty etukäteisläksyä, et levyn korkeudeksi 90cm sokkeliin oli päätetty 50cm. Metrin levysestä rullasta saatiin siis tuplasti tavaraa. Levyn kahtia saaminen onnistui ihan saksilla, joskin oli aikamoista nitkutusta. Ekan rullan jälkeen otettiin rälläkkä käyttöön ja johan alko homma luistaa.

Kolmena iltana heiluttiin tontilla. Työmieheltä siihen tuskin ois kulunut kokonaista työpäivää, mut - noh - sanottakoon et tekijöiden hinta-laatu-suhde oli paikallaan. Aikaa kului päihkäilyyn, mutta lopputulos on kiitettävä. Ensin mitattiin sokkelin reaalikorkeus ja merkittiin korkeusmerkit linjavälein. 

Suoraa linjaa

Sitten ritsilangalla rätkäistiin suora sininen kalkkiviiva levyn yläreunan kohille. (On muuten näppärä apuväline!) Meitsi piteli levyä linjassa, ukki poraili reikää toiseksi ylimmäiseen nappulariviin 50cm välein ja Eira peränpitäjänä nakutteli lyöntiniittejä paikoilleen. Muutaman päivän ikäinen betonivalu oli kohtuuhelppoa työstettävää, joten hommassa edettiin urakkavauhtia. Pystysaumoista limitettiin 30-40cm, muuten mentiin pötkönä.

Vikana päivänä laiteltiin vielä listat. Hankittiin leveämpää 45mm listaa, josta pari senttiä jää patolevyn yläpuolelle. Periaatteessa listat voisi asentaa päittäin puskutekniikalla, jolloin hyötypituutta saisi koko 2.5m edestä, mut me limitettiin vaihdoissa pari senttiä. Varmuuden varoiksi.

Kulmapulmat klaarattu

Kulmat oli amatöörirakentajalle pulmia, mut lovettamalla ulkokulmat ja limittämällä puskutekniikalla sisäkulmat, saatiin siisti. (Ukki hymähteli etten pääsisi koskaan raksalle tuntiduuniin, kun tuhtasin niin kauan kulmien kanssa.) 

Talon levypintaa

Ja avot; valmista tuli. Mitoitus on aikalailla jämpti. Koko komeus on maanpinnan rajoilla tai jää sentin pari maanpinnan alapuolelle. Sääli. Niin siististi listoitettu levyä ois kelvannut esitellä. Ainakin ennen ku kesäkelit alkaa :D

Tallin levytys ja listoitus valmiina

Ps. Patolevyn lyhyt oppimäärä

"Sokkelilevy ja sen yläreunaan asennettava sokkelilevyn reunalista suojaavat rakennuksen perustuksia kosteudelta. Seinäänpäin jäävä nappulapinta estää kosteuden kondensoitumisen perusmuuriin: kosteus tiivistyy sokkelilevyn pintaan ja pääsee valumaan nappuloiden välistä alas. Oikein asennettuna sokkelilevy estää ulkopuolisen kosteuden pääsyn perusmuuriin ja ohjaa sadevesiä pois seinustalta. Rakennusaikana sokkelilevyn ja muurin väliin jäävä ilmatila toimii tuuletuksena."

Keväiset kurat

RV 16. Hyvällä mallilla, joskaan ei ajallisesti eikä kehityksellisesti vielä lähelläkään puoltaväliä. Ensimmäinen, trimesteristä omalla tavallaan tärkein, on jo takana ja pikkuhiljaa tuloksia alkaa näkyä ulospäin. Raksalla siis.

Kalliopihlaja-projektimme on pitkän raskauden mittainen. 43 RaksaViikkoa alkaen vuoden alusta. Viikot ovat kuluneet vaihtevevasti. Nopeasti, hitaasti, rauhallisin mielin, stessistä valvoen. Pienokaistemme Töllin ja Tallin laskettu aika on lokakuussa. Niin lähellä niin kaukana.

Raksaviikolla 16 alkoi tapahtua ryminällä. Tähän asti aikaansaannokset ovay painuneet maansisään, vaan nyt oli aika rakentaa jotain pinnallekin. Kun Perustavan sokkelipojat saapuivat muotteineen ei siinä nokat tuhisseet.

Tiistaina pari miestä ja työnjohtaja alkoivat koota muotteja ja raudoituksia. Saimme kiitosta hyväkuntoisesta ja helppokulkuisesta työmaasta. Pohja oli esimerkillinen ja sähkötkin toimivat. Rakennuksetkin oli kiitettävästi kohillaan vaikka amatöörirakentajat oli merkkaustyön tehneet. Yhtä keppiä siirsivät 3cm, muuten ei moitteen sijaa. (Ei hullummin, vaikka itse sanonkin. *taputtaa itseään selkään*)

Talon kehystä kasataan

Muotit terassin pilareille

Keskiviikkona vastaava mestari pääsi tekemään raudoitustarkastuksen. Maadoituskupari kierrettiin tallin sokkelin alle ja loput muotit styrokseineen laitettiin paikoilleen. Homma eteni rivakasti kun pelipaikalla puuhaili 4 miestä. Puolen päivän jälkeen tuli Ruduksen autot ja muotteihin lyötiin kurat. Tasolaser piippasi jatkuvaa vauhtia kun yläpintaa tasotettiin oikeaan korkoon. Illalla käytiin halailemassa muottivaneria. Käteen tuntui etäisesti lämpimältä, joten lämpöä tuottava kovettumisreaktio oli käynnissä. Heittäydyin romanttiseksi ja koversin nimikirjaimemme pihalle roiskastuun jätebetoniin, joka vielä oli pehmeää.

Tallin raidoitus. Pohjalla maadoituskupari.

Betonihommia

Tuoretta kuraa..

..sileää pintaa

Torstaina pari Perustavan miestä kävi purkamassa muotit, joiden sisältä paljastui valmis sokkelipinta. Homma laitettiin pakettiin ja muotit kuljetettiin pois. Jälki jäi siistiksi. Niin sokkelin kuin työmaajätteenkin osalta. Miehet keräsivät roskaa sitä mukaa säkkeihin kun sitä tuli, joten illalla meitä tontilla odotti vain siistiksi pinotut säkit ja rakennusten uunituoreesti lämpimät perustukset. Vau!

Tadaa! Sokkelit valmiit ja roskat paketoitu

Viikkoon on oltava tyytyväinen. Homma eteni ja Perustavan väki oli erittäin ystävällista, kohteliasta ja ammattimaista. Tekivät tarkkaa työtä, pysyivät aikataulussa ja jaksoivat jutella meille työmaanotkujille. Neuvoivat patolevytyksen kanssa ja jopa nauroivat keskinkertaisille vitseilleni. (Ehkä kohteliaisuuttaan sillä maksanhan heidän palkkansa.) Valujen kanssa sitä oltiin myös vikuroivan sään armoilla. Toivottiin ettei olisi pakkasia, ettei valu jäädy pilalle ennen riittävää kovettumista. Eikä toisaalta liian kuumaa ja aurinkoista ettei kura kuivu liian nopeasti. 

Alkuviikolla yöpakkaset hellittivät sopivasti. Pohja oli kuiva, eikä jäätä tarvinnut pelätä. Työskentelypäivät olivat poutaisia kevätpäiviä ja valun jälkeisenä yönä mittari kävi alimmillaan -2c. Jes! Toki totuus on et ammattimiehet tekevät kestäviä rakenteita säällä kuin säällä, mut silti ajoitus oli juuri passeli. Pidetään peukkuja et hyvä tuuri jatkuu tulevillakin viikoilla.

Hymysuinen hyvästi Väestöliitolle

Väestöliiton lapsettomuusklinikan ovi on sulkeutunut pysyvästi. Tai oven saranat oletettavasti toimivat kuten ennenkin. Tiskin takana on sama Sentraali-Santra. Ovessa vain lukee tästä lähin Felicitas. Mehiläinen nimittäin osti Väestöliiton hedelmöityshoitoklinikat tämän kuun alkupuolella. Syyksi lapsettomuuspuolesta luopumiseen Väestoliitto ilmoitti halunsa keskittyä uudistamaan ja monipuolistamaan yhtiömuotoisten terapia– ja kotipalveluiden tarjontaa. Uusien SoTe-tuulien puhaltaessa Väestöliiton ihmissuhdeosaamisella ja järjestömuotoisesti omistetulla yritystoiminnalla on sillä saralla enemmän tarjottavaa asiakkaille - ja kaiketi Väestöliitollekin.

Uutinen sai jotenkin haikeaksi. Yksi suuri on poissa. Tieto siitä läikähti jossain rintalastan takana. (Liekö syynä äitihormoonit vai mitkä.) Kuin olisi vaihtanut kumppania. Turvallisuuden tunteen keskeltä pistää epäilyksen piikki. Pieni ihminen miettii käytännön asioita. Hoitojen ja palvelujen pitäisi jatkua ennallaan, niin luvataan. Mutta miten Ampparijätti vaikuttaa hoitolinjoihin, tulkintoihin ja laskutukseen. Säilyvätkö ne ominaisuudet, joiden takia Väestöliitto meidän perheytymiskumppaniksi valittiin. Miten 8 pakastettua siittiöolkeamme, ovatko ne turvassa lokerossa tammikuuhun 2019 asti kuten sovitiin. Vai puhaltaako muutostuulet myös sisaruspotentiaalimme.

Kolmannen kierron hymysyy kp12

Paljon kysymyksiä. Niihin saamme vastauksen lähikuukausina. Näinä hetkinä nimittäin pärähti tikkuun Eiran kolmas hymynaama. (Mun kropalla ei hymystä olisi toivoakaan; elän jotain kp110. Enkä kyl pistä pahakseni :D) Elämme aikoja, jolloin kartoitusmielessä Eira tikuttelee pois minulta vessan kaappiin jääneitä LH-testejä. Pidetään kirjaa ajoituksista ja sen sellaisista. Valmistaudutaan ottamaan yhteyttä ja palaamaan joskus kesemmällä. Tai siis tekemään ensivisiitti Felicitakseen. Toivottavasti tutun ja turvallisen henkilökunnan hoiviin. Kuten ennenkin.

Sitä ennen; Kiitos Väestöliitto yhteisestä matkasta. Se avasi meille maailman :)

Tikutuksia, asennuksia ja katselmuksia

Pikkupuuhaa tontilla. Huhtikuun alkupäivinä merkittiin Eiran ja ukin kanssa rakennusten kulmapaikat. Monissa kunnissa varsinaisen merkkaustyön tekee kunnan mittamiehet gps:llä, mut meillä ei omaa mittausteknikkoa ole. Homman saa ostaa muualta tai tehdä itse. Jos luulee osaavansa. Ja mehän luultiin :D

Koti kohillaan

Painetiin tonttia ees taas 50m mitalla ja aputikuilla. Voisi kuvitella et nyt kun koko rakennusala on tasoitettu sileäksi, merkkaus olisi viime kertaa helpompi homma, mut koko päivä siinä meni. Yllättäen kahden rakennuksen saaminen A.oikeaan kohtaan, B.suoraan ja C.suorakulmioksi ristimittaan olikin aika kikkailua. Illansuussa avuksi saatiin mestaristason sukulaismies.

Ennen pimeää rakennusalaa koristivat merkkausmaalilla kirkkaan punaisiksi värjätyt harjaterästikut. Niiden väliin viriteltiin lanka, ja ensimmäisen kerran päästiin visuaalisesti toteamaan asemointia. Maanrakentajan tullessa paikalle seuraavana työpäivänä merkittiin vielä rakennusten lattiakorot. Korkeus mitattiin laserilla ja merkittii kahteen merkkitikkuun, joiden väliin solmittiin lanka. Vau! Alkoi tuntua todellisemmalta koko projekti.

Talon korko. Joskin kuvassa kiristämättä..

Kun töllin ja tallin paikka oli varmistettu, maanrakentaja kaivoi ulkopuoliset viemäri ja vesiputket tuoden ne rakennuksen sisäpuolelle odottamaan sokkelia. Samalla vietiin kuviteltuun tekniseen tilaan suojaputket maalämpöputkille ja sähköille. Itse putket ujutetaan myöhemmin ulkopuolisten töiden yhteydessä. 

Viime maanantaina olikin aika kokoustaa vastaavan mestarin ja kunnan rakennustarkastajan kanssa. Aloituskokoksessa käytiin läpi projektia ja suunnitelmia. Patsasteltiin tontilla ja mietittiin pihavesikaatoja. Koettiin hämmennyksen hetki kun Sievitalo ei ollut toimittanut LVI-asemakuvaa vielä kuntaan. (Olivat olleet kuntaan puhelinyhteydessä ja sopineet et kuvan voi toimittaa muiden kuvien yhteydessä myöhemmin. Mut koska?) Me olimme kuvan pdf:nä saaneet ja hyväksyneet jo helmikuussa, joten työt oli sen perusteella tehty. Ennen aloituskokousta. Hups.

Pihavetoja

Suunnitelmat ja tähän asti tehdyt työt kelpasivat tarkastajalle. Yksi salaojaputki saatiin rakennettavaksi pihavesiä ohjaamaan. Sen jälkeen kokous merkittiin pidetyksi ja pohjakatselmus tehdyksi. Jes! Vaikka kaikki on tehty huolella ja todettu valmiiksi, niin noitten tarkastuksissa mul on vähän sama ku odotusultrien kanssa; Toivoo kaiken olevan kunnossa ja ettei mitään yllättävää ilmene. Jos kaikki todetaan hyväksi, on se yksi askel eteenpäin. 

Täytyy kyllä sanoa, et meidän kunta on poikkeuksellisen rakennusystävällinen. Täällä ollaan liberaaleja, vaikkakin varsin tarkkoja. Rakennustarkastaja on virkamies palveluammatissa ja neuvoo tarvittaessa. Hänen yhteystietonsa ovatkin kavunneet suosikkeihin niin puhelimessa kuin meilissä. Ehkä piakkoin jätän tarkastajan rauhaan kun Sievitalo ottaa ohjat. Sen jälkeen hänet paikalle tarvittaessa kutsuu vastaava mestarimme.

Nyt vaihe on se, et odotellaan puhtain paperein rakennustyön alkamista. Ennen sokkelia tehtävät pihatyöt ja putkitukset on valmiit. Meille tulee "rakennukseen" vesikin. Se todettiin kun venttiili avattiin ja vesi lensi suihkuna. Eikä siinä vielä kaikki; Tonttikeskus saapui Sievitalolta. Se on pystytetty ja kytketty oman sähköurakoitsijan ja Carunan toimesta. Uuden kodin ensimmäinen palikka on "paikoillaan". Ihan tulee sellainen olo, et kohta alkaa tapahtua. Eikä se kutina ole turha. Pääsiäinen kun saadaan leppuuteltua, tulee sokkelimiehet muottihommiin. Tiistaina nousee rakenteet, keskiviikkona on raudotuskatselmus ja sitte saapuu kurat. Viikon päästä meillä on perustukset.

Kahdeksan kuukautta leijonailua

"Hei taas kaverit. Tänään on kulunut 8kk synttärisunnuntaistani. Kävin viime viikolla neuvolassa. Läpäisin lääkäritädin testit, vaikka olinkin hieman epäluuloinen. Niitä punaisia pilkkuja mulla ei enää niin paljon ole, joten lisäverikokeisiin ei ole tarvetta. Vaaka näytti 7500g ja pituutta oli kertynyt 68.3cm. Sirosti siellä miinuskäyrällä kasvan. Lääkäri sanoi että voisin treffata hoitajaa seuraavaksi yksivuotiaana, mut varmuudeksi kasvumielessä varattiin aika 10kk ikään.

Parsakaalia suunpielessä

Se oli äidin mielestä hyvä, kun se välillä huolehtii mun syömisestä. Mä nimittäin keksin pari viikkoa sit, et ei mun tartte syödä, jos ei huvita. Päivittäin esiinnyn pöydässä. Äiti kutsuu sitä ruoka-rageemiseksi. Sit kun on nälkä, saatan syödä enkä ragee. Ruuaksi syöpöttelen kaikenlaisia soseita ja puuroa. Ja sit niitä sormiruokajuttuja. Hampaita mulla ei vielä oo, mut ikenillä natustelen naksuja ja kasviksia. Äiti on ollut hämillään siitä kuinka hyvin ruuan pyöritys suussa on kehittynyt parin viimeisen viikon aikana. Alkuun se kyttäs mua melkein hysteerisesti. Niinko muka tukehtuisin. Höh. Vähän vaan yskin. Nyt se alkaa jo relaa ja saan syödä rauhassa käsin omaan tahtiin kun äiti on vierellä. Nokkamukistakin oon oppinut juomaan vettä. Lisäksi syön tissimaitoa välipalaksi ja öisin.

Vauvojen kerhossa mammat vertailee mitä kukin vauvakavereistani osaa. Kuinka sanotaan sitä ja tätä tai tehdään vaikka mitä. Mä seurailen niitä. Äiti hymyilee, ettei mulla oo vielä ollut kiire. Se sanoo hiljaa mulle, ettei vauvavuosi oo kilpailu. Saan tehdä ja harjoitella omia juttujani sitten kun musta alkaa siltä tuntua. Mä kyl luulen et osa niistä vauvakavereiden sanoistakin on niitten äitien hyvää tulkintaa tai mielikuvitusta. En mä oo kuullu niitten puhuvan aikuisten kieltä.

Mä ja mun vanhin sisko <3

Mäkin juttelen kovin, mut vaan omia juttujani. Pärisen, kiljahtelen ja tättäilen. Iltaisin juttelen mun unipupulle, kun äidit vie mut pinnasänkyyn. Se jaksaa kuunella päivän kuulumiset ennen nukkumista. Aina kyl en jaksa jutella, joskus simahdan heti kun mut sänkyyn lasketaan. Aamuyöllä tai aamun sarasteessa tankkaan maitoa ja siirryn äitien väliin. Päivisin nukun vaunuissa tai matkan päällä autossa. Sisällä ei uni tule kun on puuhattavaa.

Vielä meidän kodissa on tavarat vanhoilla paikoillaan. Kohta tarvii tehdä lapsiystävällisiä järjestelyjä, kun lähen liikkeellä. Äideistä toi, joka on päivisin pois, koittaa treaanata mua liikkumaan. Toi kotiäiti on vaan ihan tyytyväinen et liikun maltilla, enkä oo täystuho. Liikuskelen pyörähtelemällä. Ryömimisen päälle en piittaa, siinä voi pölyyntyä paita kun masu laahaa maata. Oon seisoskellut konttausasennossa kolmisen viikkoa. Heijaan siinä itteäni ja välillä tasapainottelen yksi raaja ilmassa. Moni kysyy, et joko mä liikun, mut ei mulla ole kiire. Ehtiihän sitä valmiissa maailmassa.

Joskus mua kyl harmittaa kun en pääse liikkeelle. Eteenkin jos äiti kääntää selän tai menee luotani jonnekin. Silloin helposti tulee itku. Olisin mielelläni sylissä tai ainakin siten en voin nähdä äidin koko ajan. Kun saan höpsöttää äitien kanssa, räkätän ääneen.

Yks mis on kiva jekkustella äitejä, on pukeminen. En oikein viihdy siinä pöydällä vaan kääntyilen ja pyörin karkuun. Ja nauran. Silleen se pukeminen on hauskaa (äideistä vaikeaa). Kuulin kun äidit puhu, et pitää kohta siitä hoitopöydästä luopua. Voin kuulemma loukata ku hyörin. Tänään, kun olimme lähdössä kaupunkiin, äiti laski mut turvakaukaloon. Koska se kaukalohomma oli "niin nähty", venkoilin itseni ulos kaukalosta ennen kun äiti sai takin päälle. Huolestuneille tiedoksi; En loukannut. Äiti katto vierestä mun taiteilua, kun peruutin alas istuimesta. Just ku pääsin lattialle ja valmistauduin nuolemaan kenkiä, se istutti mut takas ja laitto vyötkin. Voitte arvata et sapetti. Se nauro ja kutsui mua mustekalaksi.

Aikuisten kirjat - tylsiä mut maukkaita

Mun parhaita kavereita on ukki ja mummi, joita näen melkein päivittäin. Tykkään myös kissoista. Ja nekin musta - kai. Muuten oon kiinnostunut - hmm - kaikesta. Leluista, kirjoista, matoista, koruista, hiuksista, muista lapsista. Joskus kun en onnistu tai saa jotain mitä haluun, rageen. Jos joku tulee auttamaan, niin sit vasta rageenki. Tahtois onnistuu ite (on kuulemma äidilt perittyä). Joskus kun oon väskä, enkä haluu iltapäikkäreille, katon äidin kanssa pikkukakkosta. Vau!! Siis sellainen värillinen, valoisa laatikko meidän olkkarissa. Voitteko kuvitella? Harmi, ettei sitä voi maistaa. Muuten kyl maistan kaikkea. Kirjepostista, toimiston lattiaan. Makujen maailma on ihmeellinen. Kuten maailma muutenkin. Jokaisena päivänä."

Taava

Pohjalla kalliit päivät

Epäilemättä tällä viikolla on vietetty Kalliopihlajan kalleimmat yksittäiset päivät. Kaivuuhommat jatkuivat kunnes rakennusalalla vastaan tuli kova pohja. Sitä seurasi soitto rakennustarkastajalle ja pohjan tsekkaus vastaavan mestarin kanssa. Hyväksyntä tuli. Parimetristä monttua sai alkaa täyttää.

Siittä lähti liikkeelle sen sortin rekkaralli, ettei paremmasta väliä. Muutama päivä ajettiin kiveä yhtä soittoa. Sieltä täältä saimme vinkin, että pohjan alimmaiseksi voisi ajatella louhintamursketta. Sitä tulee edullisesti (tyyliin ilmaiseksi) jostain kalliotyömaalta, joten suuressa massassa säästöä olisi. Hmm.. Tulimme siihen tulokseen, että pohjarakenteet on väärä paikka säästää. Kun tehdään itselle, tehdään kunnolla. (Ja itsellehän on pakko tehdä, sillä myytäessä tästä töllistä ei omiaan takaisin saisi.) Emme halua ottaa sitä riskiä, et pohjalla isot kivet elää ja koko settii painuu.

Täryhommia

 Pohja haluttiin varmuudella tiiviiksi, joten sinne on ajettu lukemattomia kasettikuormallisia karkeaa soramurskaa. Tontti nostettiin rakennuskorkeuteen kahdessa erässä. Ensin täytettiin tasaiseksi ja tärytettiin tiukkaan kunnon jyrällä. Mikään työnneltävä tärytin ei tullut kyseeseen vaan paikanpäälle traktorin perässä kuljetettiin yli 10t painoinen Valmet. Sitten lisätiin kauttaaltaa puoli metriä kiveä ja taas tärytettiin.

Loppuviikolla alkoi tontti näyttää varsin siistiltä. Siitä kiitos kuuluu kaivuriurakoitsijallemme, joka maisemoi tontin reunoja aina kun kivikuormien välissä luppoaikaa jäi. Pihan rakennus onnistui omalla maa-aineksella. Tontilta nostettiin hyvälaatuista maata, jolla nostettiin piha-alue lähelle tavoitekorkeutta. 

Tasoitettu rakennusala

Nyt multamaa odottaa kuivumistaan ja kuivettumistaan. Tiiviiksi tärytetty rakennusalakin alkaa olla sokkelin alapinnan korkeudessa. Näky on viimeviikkoista lohdullisempi. Toki vielä myllätään uudestaan, kaivetaan ja täytetään taas. Mut hetken tie on kevyt. Ennen kuin lasku napsahtaa postiluukkuun.. Toi määrä kiveä ja puoltoista viikkoa hommia isoilla koneilla. Huh. Parempi ettei yritäkään arvailla loppusummaa.