keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Keskikesä Kustavissa

Juhannuksena kaupunki ja kylänraitit hiljenee. Kansa vaeltaa mökeilleen. Puolikas Varsinais-Suomea kansoittaa Kustavin. Pienen saaristolaiskylän, joka kesäksi herää täyteen elämää.

 

Kustavissa mekin ollaan sukulaisten mökillä vietetty perinteisesti monen monta keskikesän juhlaa. Tällä kertaa ainutkertaista oli se, että kotipuolessa naapurit hoitivat kissat eikä meidän tarvinnut kesken juhannusta ajaa 75km matkaa edestakaisin. Kolmeen päivään mahtui niin sadetta vilpoisaa meripuhuria kuin aurinkoakin. Taavan pikkuserkut viettivät tänä vuonna mittumaaria toisaalla, joten mökkipuuhailun, grillailun ja pelailun ohella me katsastettiin ympäristöä.

Taaperoa ei juhannusaaton koleat kelit
paljon haittaa

Ulkona ruoka maistuu paremmalta

Kylille lähdössä

Kustavin käsityöläiskylä ja Laura Peterzensin Studio on jussina kävijöiden suosiossa. Lauran venesatama me passattiin (löytyy vuoden 2016 jussin postauksesta), mut Käsityöläiskylässä käytiin ihmettelemässä pupuja ja pyörähtämässä Kustavin savipajalla.

Käsityöläiskylän luppakorvat

Viisaudet tiivistetty savimukiin

Kun etsittiin lapsellista puuhaa, päädyttiin Rahin suuntaan kotieläinpihaan. Paikka oli kaikin puolin mieluinen tuttavuus. Sisään pääsi 2 euron nuppikohtaisella vapaaehtoisella pääsymaksulla. Kotieläinpiha oli kirjaimellisesti erään perheen kotipiha. Pihalla liikkuminen oli vapaata niin ihmisille kuin osalle eläimistä. Koko isäntäperhe osallistui pihan pitoon ja eläinten hoitoon. Eläinten asuintilat olivat siistejä ja aitaukset tilavia. Ruoka näytti laadukkaalta ja eläimet stressittömiltä.

Vapaaehtoinen lippukassa


Kanat vapaalla jalalla



 Taavan kanssa ihmeteltiin pupuja, kanoja, vuohia, ankkoja, viiriäisiä, kalkkunoita, possuja, lampaita, ponia ja vasikoita. Leijonaneidon suosikki oli kuitenkin omenapuuhun rakennettu maja ja hiekkalaatikko. Olisipa siellä ollut keppiheppatalli, keinut, tramppa ja saippuakuplakalliokin, mutta ne jätettiin suosiolla ensi kertaan.





Kannatuksenkin vuoksi ostettiin päärakennuksen ikkunaluukkuun tehdystä kioskin tiskiltä mehut ja jädet. Tarttuipa mukaan talon munia niin viiriäisen kuin kalkkunan pullauttamina. Kaikki ihan kelpo hintaan.
Possu kioskin jonossa.
Liekö hänestä palvelu huonontunut?
Eipä niillä taksoillla rikastumaan pääse, mutta kesäaikaan varmasti tuo vierailijoita lähemmäs luonnonmukaista elontyyliä ja eläinystävällistä eläintenpitoa. Jos siellä päin reissaa, niin suosittelen piipahtamaan. Mekin mennään taas ensi vuonna uudestaa.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Uuden sukupolven päiväkotikuva

Leijonaneidolla oli keväällä päiväkodissa kuvaus. Ylihinnastaan kritisoitu pakollinen pakettiostos, jonka tarvitsee jokaisen lapsuutta ja sukulaissuhteita kunnioittavan vanhemman hankkia vuosi toisensa perään.

Niinpä mekin ilmoitettiin Taava kuvaukseen ja odotettiin päivää jännityksellä. Lähinnä kahdesta syystä; ensinnäkin että onko tyttö terveenä hoidossa ja toisekseen että kuinka surkealta neito aamukuvauksessa klo 8.30 näyttää. Hänellä kun tuolloin oli tapana itkeskellä hoitoon jäädessä.

Äidit ennakoivat että vieras aikuinen tummalla järkkärillä saa tytön suupielet saletisti kääntymään alaspäin ja kuvat näyttää lähinnä traumatisoitumassa olevan lapsen äänekkäältä tunnetulkinnalta. Olinkin laittanut tiedon Taavan arkuudesta ja toiveen hymykuvasta kuvaajalle meneviin lisätietoihin. Ja miten väärässä äidit olivatkaan. Kuvaus oli mennyt hyvin ja hoitotädit kehuivat että hauskoja kuvia on tulossa.

Viikko, pari myöhemmin Suomen Koulukuvaus toimitti koevedokset verkkoon. Myönnän yllättyneeni positiivisesti. Kansiossa oli yli kymmenkunta onnistunutta kuvaa! Taava seisoo, Taava istuu taljalla, Taava matkalaukkupinon päällä, Taava taputtaa, Taava nauraa, Taava katsoo kameraan ja sen ohi. Oli kuvia läheltä, kaukaa ja puolimatkasta.

Koevedos, c. Suomen Koulukuvaus

Meitsit oli ihan liekeissä valinnanvapaudesta. Erityisen ilahduttavaa oli, että kun valitsit kollaasin haluamassasi koossa, siihen sait haluamiasi kuvia vaikka siten että jokaiseen kuvaruutuun tulee erilainen kuva värillisenä, mustavalkoisena tai seepian värisenä. Sai zoomattua, käännettyä tai leikattua. 18 tarrakuvan arkkiinkin valittiin varmaan 7:ää erilaista kuvaa, jotta on mistä valita. Valittiin noutopaikaksi Rajalan kuvaliike, joten painotyö tehtiin laadukkaasti ja pohjukkeet oli ilman Koulukuvauksen tägiä. Ei huano.

Kollaaseja

Mukkilan kansio

Kuvat tillattiin itelle, kummeille, mukkilalle, fammulalle, enoille, kamuille ja kumminkaimoille. Paketti kustansi loppupeleissä saturaisen, mutta kuvaajan suoritus huomioiden hinta oli varsin käypä siitä määrästä. Meillä kun ei ole käyty erikseen studiolla/ammattilaisella kuvauttamassa, niin nämä onnistuneet otokset 1,5-vuotiaasta ajavat asiansa.

Ehkä hauskin jääkaappimagneetti ikinä!
Saa niin hyvälle tuulelle, ettei voinut vastustaa.

Ja onhan niistä leijonaneidollekin iloa; nyt kun ollaan päiväkodista kesätauolla hän tykkää katsoa ryhmäkuvaa ja kertoa kuka kukin on. Pysyy kaverit muistissa loppukesää varten :)

torstai 14. kesäkuuta 2018

Kiinnittymiskipu on feikki

Keskipisto viitisen päivää ovulaation jälkeen. Outo juiliva pisto kohdussa, joka herättää takaraivoon toiveen. Kiinnittymiskipu. Tunne, jonka toiset vannoo tuntevansa ja toiset pitävät hölynpölynä.

Menneenä kuukautena tunsin tavallisen pitkän ja sitkeä piston keskellä työpäivää. Samanlaisena kuin muinoin 6 päivää inssin jälkeen kun Taava sai alkunsa. Minua huvitti.

Tässä kierrossa Lh plussasi lauantaina. Samana iltana alkoivat kivut jotka ovulaatioksi tulkitaan. Torstaina, klassinen 5 päivää myöhemmin, ilmestyi taas kohdun keskipisto. Pisti aikansa, ehkä 10 minuuttia. Jos en tietäisi paremmin, toivoisin näkeväni puolentoista viikon päästä vuodon sijaan kaksiviivaisen testin. En ovuleissön vaan Sen Toisen. Olisin melko varma että saumat on jos sukissa on tarpeeksi tarraliimaa.

Speksit on muuten kohillaan, mutta sellainen pieni puuttuva detalji; kroppani ei ole vuosiin kohdannut spermaa. Se elää omaa haavemaailmaansa. Valeraskaustoivetta.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Taaperon elämää

Niin se kasvaa meidänkin pikkuinen. Nyt on jo ensimmäinen kausi päiväkotia takana. Hoitotädeille on sanottu kesäheipat ja jääty kotiin pariksi kuukaudeksi lomailemaan. Taava nauttii täysin rinnoin. Hänestä parasta on äitien, mummun ja ukon seura.

Arki pyörii samassa päiväkodin luomassa rytmissä kodin, puiston ja mukkilan välillä. Lisäksi liipustetaan maailmalla, syödään ja nukutaan (hän nukkuu) matkan päällä. Yhdessä on kiva tehdä mitä vain. Yksin ei useinkaan huvittaisi mitään. (Paitsi ne äidin mielestä tyhmät youtube-videot jossa lauletaan korvamatoa "daddy finger, daddy finger, where are you.." Tiedättekö? Grrr.. Meillä on puhelin entistä tiukemmin kokonaan pannassa.)

Tässä kevään taittuessa kesäksi, puolentoista ja kahden ikävuoden välillä pienen ihmisen persoona alkaa värittyä uudella tavalla esiin. On ymmärrystä, muistia, taitoa ja tahtoa. Arjessa parasta on:

Kirjat. Kirjoista Taava tykkää melkeinpä kaiken näköisinä ja kokoisina. 


"Pii,piiii!!" Piirtäminen ja askartelut.


Vauvanuket ja kotileikit äidin vanhassa leikkimökissä. Erityisen täsmällinen nuori emäntä on siitä missä aikuisen kuuluu istua kun hän tarjoilee kaffia.


Ulkona otetaan "pyä-ä" ja mennään puistoon. Siis Men-nään. Jos aikuinen ei ole lähdössä, Taava kerää hiekkakakkutarvikkeet ja sanoo "Heippa!" Ennen kun silmä välttää, on neito jo postilaatikolla menossa.





Hauskaa on myös jumpassa, kaupassa ja muissa menoissa. Tyttö on edelleen uusissa tilanteissa harkitsevaa tarkkailijasorttia, mut hitaan lämpenemisvaiheen jälkeen varaukseton. Hänestä parasta on auttaa arjen asioissa. 







Kaikki tämä kasvun aika on ihmeellistä niin leijonaneidolle kuin hänen aikuisilleen. On ne pieniä. Ja kohta niin isoja. Onneksi vielä pieniä. "Pippis" sille :)