Montako inssiä?

Tässä mietin. Että montako inssiä on sopivasti.

On tyypillistä, että raskaus alkaa yleisimmin 3-5 inseminaation tuloksena. Heteroparien hoidossa - ainakin julkisella - en inssejä yleensä yli viiden tehdä. Meikäläisillä niitä teetetään kunnes itse laitetaan pillit pussiin tai nostetaan panoksia.

Meillä kävi pari vuotta sitten flaksi: lääkkeillä buustattiin 3kk ja ajoitusta tiirattiin. Kun tähdet osui kohilleen, tehtiin inssi ja PAM. Oli uskomaton tuuri.

Tällä kertaa alusta asti varauduttiin kolmeen viiva viiteen. Viisi - pääosin täydellisesti ajoitettua- meni heittämällä. Mut kaikki sen yli tuntuu olevan liikaa.

Pelko on jo berberissä; onko tämä turhaa? Kuinka monella raskaus on alkanut inssillä myöhemmin, jos se ei ole - edes kemiallisesti - ensimmäisen viitosen aikana tapahtunut? Missä vaiheessa JOS-sanalle lyödään hintalappu ja haudataan väliaika-loppuunkäsiteltynä pihametsään?

Yksi mennyt, toinen tulossa

Uusi vuosi on uuden alku. Vuoden vaihtuessa seisomme uuden kodin portailla korkeajalkaiset lasit käsissämme. Raketit paukkuvat. Taava nukkuu omassa huoneessaan. Leijonaneito sulattelee unissaan alkuillan ilotulituskokemusta ja taaperokaverin kanssa leikkimistä.

Mietimme miten nopeasti aika on mennyt. Miten vuoteen sisältyi yrittämistä ja onnistumista, epäonnen hetkiä ja uudelleen ponnistamista. Miten ilon pyörteeseen sekoittui murheen sinisiä värejä. Miten saamme olla kiitollisia monesta asiasta. Taavasta, terveydestä, talosta, toisistamme. Siitä miten hyvä tiimi me omasta mielestämme ollaan.

Vuoden closure oli hyvä. Mennyt 2017 paketoitiin kauniiseen pakettiin ja hyvästeltiin haikein hymysuin. Nyt toivotetaan tervetulleeksi 2018. Vatsan pohjaa kutittaa odotus. Arkemmekin alkaa uutena ja ihmeellisenä kun huomenna mä palaan töihin ja leijonaneito aloittaa päivähoidossa. Jännää! (Varsinkin aamuheräämiset, jotka ei ole mun eikä Taavan juttu..) 

Alkavaan vuoteen kohdistuu toiveita, odotuksia. Vuoden päästä tiedämme millä värein tuleva 365 päivää sävytettiin. Siihen asti koitan elää kuluvassa päivässä, makustella käsillä olevia hetkiä ja noudattaa isoisoäitini sanontaa:

"On kuin on, käy kuin käy."

Avoliitossa

Tällä päivämäärällä kämppiksestäni tuli avovaimoni. Meidät tunnustetaan pariksi. Olemme perhekunta. Perhe.

Asenteet muuttavat lakeja. Lait muuttavat asenteita. Menemme eteenpäin.  Historiaa unohtamatta.

Huomisessa on uusi valo.

Sukupuolineutraali, tasa-arvoistuva tukijärjestelmä

Tänään poistui epävarmuuden varjo sateenkaarenvärisen rakkauden päältä kun eduskunta hylkäsi Aito avioliitto -kansalaisaloitteen täysistunnossaan äänin 120–48. Näin ollen tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan suunnitellusti parin viikon kuluttua. Lain ympärille ropisee tukku liitännäismuutoksia.

Tähän leutoon helmikuuhun asti on rekisteröity parisuhde Kelan ja lain silmissä monissa kohdin mukaillut avioliittoa. Sen sijaan saman sukupuolen välistä avoliittoa ei ole ollut olemassa, vaan yhteistalouden jakajat on katsottu kahdeksi itselliseksi ihmiseksi. Nyt avioliiton käsitteen neutralisoinnin yhteydessä muuttuu myös avoliiton määritelmä koskemaan samaa sukupuolta olevia pariskuntia.  Sateenkaariperheet saavatkin tarttua laskimeen ja kartoittaa miten käytännön muutos näkyy kunkin perheen saamissa etuuksissa ja tuissa. Muutoksia on monilla etuisuus-tahoilla, mutta yleisimmin pienlapsiperheisiin vaikuttavat lapsiperhe-etuuksien muuttuvat tulkinnat.

Suurin lovi sateenkaariperheiden arkikukkaroon tullee elatustuen muutoksista. Tähän asti elatustuen (n.155€/kk per lapsi) myöntäminen on perustunut isyyden vahvistamattomuuteen. Näin ollen tukea on ollut mahdollista saada silloinkin kun lapsella adoption kautta faktuaalisesti on kaksi juridista, elatusvelvollista naispuolista vanhempaa. Elatustuen sitominen isättömyyteen on saanut jopa vitsikkäät sfäärit siinä kohtaa kun lapsen vanhemmille on tullut ero. Niissä tilanteissa lapsesta on voitu maksaa lähivanhemmalle kahta elatustukea; ex-puolisolta etävanhemmuuden ja valtiolta isättömyyden perusteella. Tätä päällekkäisyyttä ei jatkossa enää ole, sillä elatustukea ei makseta perheille jossa elatusvelvollisia vanhempia on kaksin kipalein. Koska nykylainsäädännöllä juridisen vanhemmuuden vahvistaminen kuitenkin kestää, on elatustukea mahdollista saada vielä adoptioprosessin ajan.

Hoitorahaa ja hoitolisää laskettaessa huomioidaan ensi kuun alusta myös nais-avokin tulot ja mahdolliset tuet. Jos meillä olisi enemmän perhettä, olisin vanhan tulkinnan mukaan voinut olla hoitovapaalla nostaen täyttä kotihoidon tukea esikoisestamme samalla kun kumppanini on vanhempainvapaalla kakkosesta. Tai olisin voinut olla töissä saaden kotihoidon tukea synnyttämästäni lapsesta, joka on kotona äippalomailevan kumppanini hoivissa. Jatkossa tätä mahdollisuutta ei ole. Tai voin toki hoitovapaalla olla, mutta tukea siihen ei enää yksiselitteisesti makseta. Nais-susiparien lapsilla on myös ollut oikeus korotettuun lapsilisään (n.48.5€ korotus), sillä lapsen äidin naiskumppania ei ole katsottu avopuolisoksi. Kun tulkinta ensi 1.3. muuttuu, poistuu oikeus yksinhuoltajakorotukseen.

Ei niin paljon miinusta, ettei plussaakin. Riemastuttava uudistus on se, miten jatkossa äidin avopuolison on sukupuolesta riippumatta mahdollista saada isyys- ja vanhempainvapaata. Tähän asti kyseiset perhe-etuudet ovat ollut vain rekkarisuhteissa olevien ja adoption läpikäyneiden oikeus. Maaliskuun koitettua äidin naispuolinen puoliso tai avopuoliso saa etuudet samoin perustein kun miespuolinen kumppani. Esimerkiksi isyysvapaan voi aloittaa heti vauvan kotiuduttua synnytyslaitokselta. Hurraa!! Tosin meillä Taavan kohdalla isyysetuus ei toteudu, sillä uusi säännös koskee vain 1.3.17 jälkeen alkavia vanhempainvapaita.

Tukien, etuuksien ja käytäntöjen maailmassa sateenkaariperhe on osin tuuliajolla, kun monimuotoisuutta koskeva ohjeistus on puutteellista. Tuuliajolla oleminen vaatii itsenäisiä navigointitaitoja, sillä byrokratian portaiden kapuamisessa vähemmistö saa kulkea usein pisimmän tien. Kaipa porsaanrei'issä on huonot ja hyvät puolensa. Näillä muutoksilla osa Kelan porsaanreijistä poistuu kun etuuksien näkökulmasta jatkossa kaikkia avio- ja avopareja kohdellaan sukupuolesta riippumatta yhdenvertaisesti. Osalle sateenkaariperheistä tämä tarkoittaa kukkaron nyörien kiristymistä. Tai oikeastaan melko monelle. Onhan valtio laskenut säästävänsä vuositasolla 750 000€ pelkästään poistamalla elatustuet kahden vanhemman perheiltä. Toki uusiakin asioita mahdollistuu; isyysrahan lisäksi esimerkiksi erityishoitorahaa voi jatkossa saada ajalta, jolla hoitaa samaa sukupuolta olevan avopuolison lasta.

Mistä kansaneläkelaitoksemme sitten erottaa pariskunnat kimppakämppäläisistä? Taikasana on omailmoitus. Naisparit iloitsevat avoliitostaan niin, et itse sirkuttavat siitä Kelaan. Rehellisyyden nimissä sirkutus kannattaa, sillä  perusteetta maksettujen tukien takaisinperintä pidemmän viiveen jälkeen on suolasta. Ja Kelahan perii - se on selvä.

Selvitysprosessissa vanhemmuus

"Kutsu isyyden selvittämiseen". Lastenvalvojan kirje odotti postilaatikossa synnytyssairaalasta kotiutujia. Kerrankin virkamieskoneisto oli ollut nopea. Sittenpä luuria käteen ja neiti valvojalta tiedustelemaan tapaamisen agendaa tilanteessa, jossa isyyttä ei ole selvitettänä. Meille kerrottiin isyyden selvitysprosessin keskeyttämisen olevan virallinen virkamieslausunto, jota varten järjestetään synnyttäjän kuuleminen. Avot. Henkkarit mukaan ja naisperheenä kohti naapurikaupungin lastensuojelua.

Lastensuojelun ovi on lukossa. Soitamme kelloa. Avaamaan tullut herrasmies katsoo meitä uteliaana; "Niin?" Pääsemme sisään kun osaan sanoa lastenvalvojamme nimen. Odotusaulassa ilmoitustaulu toitoittaa: "Oletko kyllästynyt huumeiden käyttämiseen? Mielenterveyden käsi. Nuorisoaseman avoin olohuone. Tietoa perheasioiden sovittelusta. Eronnut isä tai äiti, tule meille vapaaehtoiseksi. Pyydä apua. Tarinaa voi aina muuttaa. Toivotko itsellesi uutta ystävää?" Aivan. Apua ja tukea kaikille. Sateenkaaren värejä taululla ei näy.

Kutsu postitettu kaksi päivää syntymän jälkeen.

Lastenvalvoja on nuori, mukava nainen ja tapaaminen varsin mutkaton. Jutustellaan meidän perhemuodosta ja tavasta, jolla lapsi on saanut alkunsa. Mukanani on varmuudeksi myös Väestöliiton hoitosopimukset alkuunpanotavan vahvistamiseksi, mutta niitä ei kaivata. Isyyden selvittäminen keskeytetään lausunnolla: "Lapsi on syntynyt hedelmöityshoidoista annetun lain 1 asetuksessa tarkoitetun hoidon tuloksena naiselle, joka on saanut hoitoa yksin, ja on selvitetty, että siittiöiden luovuttaja ei ole mainituin lain 16 asetuksen 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suostunut siihen, että hänet voidaan vahvistaa hoidon tuloksena syntyneen lapsen isäksi."

Sen jälkeen olen virallisesti yksinhuoltaja. Piste. Kaksin, mutta yksin. Lastenvalvojalle sateenkaariperheiden edut ja esim.vanhempainvapaat ovat vieraita ja niistä jutellaan hyvä tovi samalla kun virkanainen sylittelee Taavaa. Kerromme miten uusi äitiyslaki olisi varsin suopea meille, jotka yhdessä tuumin hedelmöitysklinikan kautta lapsen hankkivat. Nykyisellä laisäädännöllä Taavalla ei ole mahdollisuutta kahteen juridiseen vanhempaan, sillä "susiparina" emme ole Kelan silmissä mitään eikä meillä ole mahdollisuutta perheensisäiseen adoptioon. Lopputulemana valvojan hämmennys ja vähemmän virkamiesmäinen lausunto off-the-records: Epäreilua. Onhan toi nyt ihan perseestä :D

Niihän se on. Vaikka itse sitä on tilanteeseen sulautunut. Olemme tyytyväisiä siitä, että esim. adoption evääminen selvisi meille jo raskausaikana adoptiolakia tavatessani. Olisi ollut aikamoinen pettymys jos suurin toivein synnytyksen jälkeen olisimme astelleet Pelan toimistoon vain kuullaksemme, ettei adoptio ole mahdollinen koska parisuhdettamme ei ole rekisteröity. Oravanpyörävaikutuksena Eiralla ei täten myöskään ole Kelan silmissä mahdollisuuttaa pitää isyys- tai vanhempainvapaata, jonka saaminen edellyttäisi adoption toteutumista ennen Taavan 1-vuotis synttäreitä. Suhdemuodostammekin Kansaneläkelaitos sivuillaan vielä erikseen tuumaa: "Jos samaa sukupuolta olevat henkilöt elävät yhteisessä taloudessa mutta eivät ole rekisteröineet parisuhdettaan, heitä ei katsota avio- eikä avopuolisoiksi." Aivan. Tilastossa minä olen Taavan yh-äiti ja Eira mun kämppis, kunnes ristiäisten jälkeen haen käräjäoikeudelta tyttärelleni toista huoltajaa. Kun oheishuoltajuus (toivon mukaan ns.läpihuutojuttu) myönnetään, meille Eiran kanssa tulee yhteishuoltajuus ja Taavalla on paperillakin turvanaan kaksi aikuista. Silloinkin juridisesti leijonaneidolla on vain yksi vanhempi. Virnistän vinosti.

Paperilla asialla on väliä. Ei arjessa. Arjessa byrokratian jäykkyys todentuu vasta, kun jotain surullista, se ikävin vaihtoehto, tapahtuu. Ilman sitä me määritämme perheen. Vanhemmuus kasvaa perheessä. Se on osa meitä, osa tytärtämme. Tyttömme ei lapsuuden viattomuudessaan huomaa siinä mitään erikoista, että kotiamme asuttaa vain naisia. Vasta ympäristön hämmästys saa hänet aikanaan hämmentymään. Siihen asti kaikki on viattomin silmin niinkuin pitääkin - maailma makaa juuri kohillaan, siten kuin yhdessä oomme sen pedanneet <3

Rasitetaan

Istun labrassa. Potilaita kutsutaan, ovet käy. Varttunut väki kommentoi aamun uutisia. Selaan aikani kuluksi vauvanvaatteiden nettivalikoimaa, vaikka - jos totta puhutaan - ehkä enää ei tarvitsisi. Kassissa Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär. Vielä ei keskittyminen riitä kirjaan syventymiseen.

Olen tullut ravinnotta sokerirasitukseen ja se alkaa tuntua. Tai alkoi oikeastaan jo aamuviideltä kun heräsin nälkäisenä. Ennen on 12 tunnin paastot onnistuneet helposti. Kun rasitusta venyttää h.27+5 asti, ei syömättä ja juomatta oleminen onnistukaan entiseen malliin. Kutsu käy 3 minuuttia etuajassa. Labrahoitaja vaikuttaa kipeältä. Hymyilee, mut käheällä äänellä ei jaksa tarttua kevyeen jutusteluyritykseeni.

Ensimmäisen paastoarvon ottaminen onnistuu kerralla, mikä ei kohdallani ole itsestään selvyys. Tartun ahnaasti sokerilitkuun, se menee alas helposti makeudestaan huolimatta. Sokeria 2,5 desiin on upotettu 75g. Öyh, ihme jos verensokeri ei nousisi yli 10... Vartin päästä odotustilassa tulee ällö olo. Tekisi mieli juoda vettä suoraan automaatista. Kimalainen innostuu, saa ensimmäiset sokerihepulinsa. Odotusta. Tunti, kaksi. Uudet näytteet. Huomenna vastaukset.

Aamu-TV pyörii. Riki Sorsa on menehtynyt keuhkosyöpään. Haastatteluosuudessa päivän polttava aihe. Vieraat keskustelevat kiivaasti. Aamun isäntänä toimivan Enbusken loppukaneetti: "Huomenna keskustelua siitä, miten valtio kiusaa naispareja, jotka haluavat yhdessä lapsia". Mielenkiintoista - eikä lainkaan provosoivaa, vaikkakin ihan asiaa.

Äitiyslaki. Aloite ollut keräyksessä yli 5 kuukautta. Ennen viime viikonloppua ei kasassa ollut puoliakaan tarvittavista nimistä. Äitienpäivänä nimirynnäkkö. Silti mietityttää, riittääkö jäljellä oleva 2 viikon aika. Eikä katseeni käänny vain valtioon, byrokratiaan, lapsen oikeuksien turvaamiseen, paperissa lukevaan juridiseen äitiyteen. Avainasemassa tässä - ja niin monessa muussakin lapsen elämään liittyvässä asiassa - ovat kanssaihmiset. Tämän aamuisen 5 494 638:n kotomaamme asukkaan joukkiosta 37 433 on varsin vähän. Siinä sitä perustavanlaatuista miettimisen aihetta..

Sisaruspotentiaali pakkasessa

Olemme tältä erää painaneet Väestöliiton oven kiinni takanamme. Piipahdimme tänään vielä hakemassa syntymäilmoituskaavakkeen, näyttämässä muutaman viikon takaista uä-kuvaa ja samalla tekemässä tulevaisuuden suunnitelmia tutun hoitajan kanssa.

Toiveenamme on joskus tulevaisuudessa saada perheeseen lapset, joilla olisi myös yhteistä biologista perimää. Kun molemmilla meillä Eiran kanssa on halu kokea raskaus ja synnytys, tarvitsee lapsemme yhteisen geenisiteen muualta kuin meiltä. Toiveemme on ollut tiedossa jo alusta alkaen, joten luovuttaja on valikoitunut sen perusteella. Eiralle on pidetty varauspaikkaa jemmassa ja nyt kun raskaus on toistaiseksi edennyt hyvin, kävimme lukitsemassa kiintiön. Käytännössä Eiralle tehtiin oma hoitokortti ja erillinen hoidonvaraus, joka sitten linkitettiin minun hoitosuostumukseeni.

Ilahduttavaa oli, että äitiyslain toivossa Väestöliiton tulkinta naisparin perhepaikoista on vuoden alusta lieventynyt tulkitsemaan naisparia osittain yhtenä perheenä. Tulkinnassa hoitosuostumusten tilanne säilyi ennallaan eli hoidonvaraus ei voi tällä laisäädännöllä olla yhteinen, vaan molemmilla on erilliset. Se mikä kuitenkin on muuttunut on käsitys perhepaikasta: ennen luovuttajan kiintiöistä voitiin luovuttaa 5:lle naiselle. Nykyään luovutus on mahdollista viidelle perheelle. Eli käytännössä jos kaikki viisi perhettä koostuisivat raskausinnokkaista naisista, sukusolujen saajia voisi olla maksimissaan 10. Noh, meihin se ei vaikuttanut, vaan kohdallamme edetään ns."vanhaan malliin". Tulkinta nimittäin koskee vuoden vaihteilla käyttöön otettavia uusien luovuttajien kiintiöitä, jotka ovat tietoisia mahdollisesta käytännöstä ja siihen suostuneet. Näin ollen viime vuonna tehty valikointi pudottaa meidät perinteiseen kahden perhepaikan varauspolitiikkaan.

Vallitsevalla politiikalla viemme viimeiset 40% luovuttajamme paikkakiintiöistä. Jakoa merkityksellisempää on se, miten riittää oljet tuleviin sisaruksiin..? Labrasta tarkistettu tilanne oli ilouutinen: Olkia riittää ja tekemämme varauksen jälkeen vielä jää jäljellekin. Eiralle tehtiin varaus ja kolmen vuoden säilytyssopimus kahdeksaan olkeen. Niiden joukosta toivoisi aikanaan sen pikkusisaruksenkin löytyvän :)

Mitä hintapolitiikkaan tulee, niin toimistofrouvan kotiuduttua emme päässeet kuittaamaan summaa reaaliajassa, vaan puolijännityksellä odotamme laskua saapuvaksi perästä päin. Harva klinikka ilmoittaa sivuillaan sisarusvaraus- tai säilytyshintoja. Alkioiden pakastushinnat ovat sen sijaan esillä, mutta niissäkin säilytysajat vaihtelevat, joten suuntaa antavakin vertailu on haasteellista. Noh tää on asia, jossa valikointimahdollisuutta ei sattuneesta syystä ole, joten ajateltiin, et maksoi mitä maksoi. Allekirjoitusten jälkeen uskaltauduimme tiedusteleman hintaa. Eiran kiintiövarauksen säilytys tulisi alustavan tiedon mukaan kustantamaan kiinteät kolmisensataa euroa. Reilu 8€ kuukaudessa, erkki per olki. Varsin kohtuullinen pyynti potentiaalien pikkusisarusten kolmivuotisesta hoidosta :)

Kela kuittaa

Hedelmöityshoitojen kustannukset ja oikeus julkiseen terveydenhuoltoon (tai oikeastaan sen puuttuminen) puhuttuttaa naispareja ja itsellisiä naisia. Toivon mukaan tähän oltaisiin saamassa parannusta, mutta tänä päivänä niin kauan kuin lapuissa päällimmäinen jälkikasvuttomuuden syy on N97.8 Sosiaalinen lapsettomuus, ei Kansaneläkelaitos ole tukeaan tarjoamassa. Nykyinen hedelmöityshoitolaki mahdollistaa tulkinnan, jonka perusteella tukea ja oikeus julkisten palvelujen käyttöön saadaan 12 terveydenhuollossa toteutuneen yrityskerran jälkeen, ellei muita terveydellisiä perusteita raskauden avittamiselle ole. Ensimmäisen vuoden - ja ylikin - saa siinä tapauksessa kustantaa omasta pussista.

Käytännöt Kela-korvausten suhteen vaihtelelevat kuitenkin jonkin verran. Eniten variaatiota tuntuu olevan siinä maksetaanko hoitoon liittyvät lääkkeet kokonaan itse vai kirjoitetaanko niitä "Sairauden hoitoon", jolloin apteekissa oston yhteydessä saa suorakorvauksen. Korvaus lääkkeistä olisi mielestäni vähintään inhimillinen, jos niiden käytölle kerran on perusteet. Ilman suorakorvausta ei nimittäin kerry myöskään lääkkeiden maksukatto mikä puolestaan on omiaan nostamaan muutenkin kalliiden hedelmöityshoitojen kustannukset pilviin pitkässä juoksussa.

Lääkärin hoidosta ja tutkimuksista (ja silloin automaattisesti myös lääkkeistä) on mahdollista saada korvaukset, jos lääkäri arvioi niille olevan terveydelliset perusteet. Siinä tapauksessa voi saada käpälään erillisen maksullisen B-lausunnon, joka on mahdollista postittaa korvaushakemuksen ja kuittien kanssa Kelaan hoitojen jälkeen. Joka tapauksessa marssimisjärjestys on se, että potti maksetaan ensin itse ja jälkikäteen jännitetään mahdollisia palautuksia. Itse osallistuin ko.paperirumbaan, sillä anamneesini ja alkututkimusten perusteella minulla todettiin ovulaatiohäiriö, jota olisi suurella todennäköisyydellä ollut tarpeen hoidattaa vaikka parisuhdemallini olisikin edustanut valtaväestöä.

Kuopion toimisto, jonne hedelmöityshoitojen korvaushakemukset on keskitetty, ei turhaan hidastele hakemusten kanssa. Laskeskelin, että postilakon aikaan matkaan lähtenyt kirjeeni on poikinut päätöksen ja vastauskirjeen alle 2 viikossa. Ilokseni korvauspäätös oli myönteinen ja rahatkin löytyivät tililtä samana päivänä kun kirje postilaatikkoon kopsahti. Maksamastani 1142€ laskusta vahvistettujen taksojen mukaista korvausta tuli 155€. Korvaus koski lääkärin palkkioita, lausuntoa, follikkeliultria ja inseminaatiotoimenpidettä. Donorsiittiöt saakin aina maksaa itse, kun kyseessä ei ole lahjoittajan oman sairauden hoito.

Eli Kela-korvauksetkaan eivät madalla kustannuksia tähtitieteellisiä summia, mut aikamoinen säästö niistä kuitenkin tulee. Eteenkin jos hoidoissa olisi saanut käydä pitkään, olisi summa aikaa myöten kertynyt varsin merkittäväksi. Nyttenkin - joulun alla - kummilasten pukinkontti kiittää palautuksesta :)

Täyspäisiksi todetut

Psykologin lausunto tuli tänään postissa. Jännä lukea asioita itsestään, jännä huomata mitkä lauseet on poimittu ja miten ne on tulkittu. Psykologin käynti oli kokemuksena neutraali. Ilmapiiri oli hyvä ja rohkaiseva. Silti olisin odottanut jotain.. ..enemmän.

Psykologilla käyminen on aiemmin tavallaan kiehtonut minua. Olen sitä mieltä, että se tekisi hyvää kaikille. Kunhan olisi käytettävssä siihen vaadittava aika ja raha. Siksi kai odotin jotain ajatusmaailmaa mullistavaa, uutta ihmeellistä ahaa-elämystä. En pelkkää läpihuutojuttua, vaikka käytännössä se sellainen usein onkin.

Vastaanotto pyöri aika paljon peruselementtejen ympärillä; elämäntilanteemme, mitä ajattelemme vanhemmuudesta tai miehen roolista, millainen historia identiteeteillämme on. Jotkut kysymykset olivat varsin heterosuuntautuneita; ajattelimmeko kertoa lahjasolutaustasta ja tunteeko toinen vierautta, kun lapsessa ei ole hänen biologista perimää? Hmm.. Relevantteja ja ehkä heterosuhteessa joskus kipeitäkin kysymyksiä. Naisparille sen sijaan? No 1+1 on lyhyelläkin matikalla vain 2. Naisgeeneillä 3:tta ei tule. Eikö silloin kertominen ole aika luonnollista?

Joskus mietin, että ostosiemen on mutkaton ja vähän itsekeskeinenkin ratkaisu. Turvaammehan sillä oman kahdenkeskisen vanhemmuutemme ja pesemme kätemme siitä vastuusta, että missä vaiheessa kerrotaan ja mitä. On varsin vaivatonta tokaista "Äidit sai vauvansiemenen lääkäriltä. Joku kiltti setä on niitä lääkärille vienyt ja kun olet aikuinen, voit kysyä lääkäriltä kuka se oli. Jos haluat." Kumpi sitten on parempi; tunnettu luovuttaja läheltä vai tuntematon kaukaa, mahdollisesti toisesta maasta? Molempi parempi, ei voi tietää. Nyt pelataan korteilla, jotka on jaettu.

Yksi asia, jota en ollut osannut itse ajatella; luovutuksen ja lapsen täysikäisyyden välillä on PITKÄ aika. Mitä tahansa voi tapahtua sinä aikana. Siis mitä tahansa. Jos parinkymmenen vuoden päästä lapsi VALVIRAn numerolla pyytää luovuttajan tiedot, ei todellisuus ehkä kohtaakaan mielikuvia. Luovuttaja ei välttämättä olekaan se kalastava ja urheilullinen 40v unelmaisä, jota kuvaa lapsi on saattanut mieleensä kuvittaa.

Saattaa olla, että luovuttaja on luovutushetkellä ollut 45-vuotias. Jos lahjasolun säilytysaika lähenisi loppuaan ja ne käytettäisiin 14 vuotta luovutushetken jälkeen.. lyhyt matikka? Luovuttaja 60v, kun lapsi syntyy. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä 78-vuotias seniori. Tai ehkei hän olekaan ikämies. Ehkei hän ole mies enää ollenkaan. Ehkä hän on transsukupuoliprosessin läpi käynyt nainen. 30 vuotta luovuttajan elämässä on pitkä aika. Siinäkin ihan ajatuksen aihetta.

Tulevaisuudesta nyt kuitenkin paluu tähän päivään. Päivän anti oli kirjeen viimeinen lause; "Edellä olevan perusteella en näe mitään estettä Ruskan ja Eiran lahjasoluhoidolle."

Nih. Näillä korteilla mennään :)

Ensikäynti ja alkutohinat

Ensikäynti Väestöliitolla on takana. Sen verran sutjakkaasti kaikki eteni, että tässä sitä nyt ihmetellään, notta siinäkö se.

Täytin ennen vastaanottoa 57 kohtaisen sähköisen esitietolomakkeen. Paneuduin siihen hartaudella, ylistin elämäntapojani (kuten asianyhteyteen sopi), kuvasin aiemman lapsettomuusanamneesini ja luettelin kierrot viimeisen puolen vuoden ajalta. Vastaanotolla sitten sainkin kommentin, että tiedoissa on jo kirjattuna kutakuinkin kaikki, mitä heidän piti ensikäynnillä kysyä. Aikaa säästyi, näppärää.

Ensikäynti oli todella hyvä kokemus. Vastaanottotilat olivat valoisia ja viihtyisiä. Käytävä oli hiljainen. Toisia jännittyneenä kengänkärkiään tuijottelevia pareja ei näkynyt. Lääkäri oli sympaattinen, ilmapiiri rohkaiseva ja perhekysymyksiä käsiteltiin neutraalisti. Meistä oltiin aidosti kiinnostuneita, eikä missään kohtaa tullut vaivaantunut olo. Toki olimme itsekin valmistautuneet ja käsitelleet asiaa jo aika pitkälle etukäteen.

Plussa oli se, että kun molemmilla - lääkärillä ja meillä - oli aikaa ja kiertoni kohillaan, niin gyn-/aukiolotutkimukset tehtiin siinä samalla kertaa. En tosin ollut valmistautunut ennakoivalla kipulääkkeellä, mutta ei se pahemmin haitannut. Poistuimme mukanamme selvät sävelet: hoitosuostumus, pino ohjeita luovutetuilla siittiöillä tehtävistä hoidoista, lähete labraan (TSH, prolaktiini) ja psykologille sekä aika luovutusneuvontaan. Kun labrat on otettu ja vihreä valo saatu sekä hoitajalta että psykologilta, niin seuraavassa kierrossa voidaan lähteä inseminaatioon. 

Iltalukemista

Jos jotain negatiivista tarvitsee keksiä, niin se oli aukiolotutkimuksesta seurannut hartiapistos. Pirullinen sellainen; kävellessä oli olo kuin seiväs olisi työntynyt oikean epäkkään alta. Alkoi toispuoleisena n. tunti tutkimuksen jälkeen ja kesti illan. Pistos helpotti nopeasti makuulla, joten loppuilta meni pötkötellessä ja seuraavana päivänä vaiva oli poissa.

Positiivinen yllätys sen sijaan oli, että alkututkimuksista saan Kela-korvaukset, samoin psykologikäynnistämme ja lääkkeistä. Keskustelin lääkärin kanssa myös korvausten mahdollisuudesta jatkossa. Hän ajatteli että anamneesillani ja erillisellä lausunnolla niitä voisi koittaa hakea Kelasta inseminaation jälkeen, sillä lapsettomuuteni syy ei ole pelkästään sosiaalinen. Olisinhan todennäköisesti saman hoidon tarpeessa heterosuhteessakin - poislukien luovutetut sukusolut. Koittaa voi hakea, se on eri asia tullaanko niitä Kuopion pääkallopaikalta koskaan myöntämään. Mietitään hakemista kun se on ajankohtaista. Ei korvaukset tietenkään mikään kynnyskysymys ole, mutta pidemmän päälle isossa laskussa jokainen ropo olisi eteenpäin.

Mieleenpainuva oli lääkärin lausahdus lähtiessä; "Olen iloinen, että saan olla mukana tässä teidän projektissa." Voiko paremmalla mielellä ensikäynniltä poistua? :)

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Kun päätös raskauden tavoittelusta on tehty, on aika katsastaa vaihtoehdot. Molemmat Eiran kanssa koemme raskauden ja synnytyksen luonnolliseksi osaksi omaa minäkuvaa, molemmilla on siihen tietynlainen sisäinen kaipuu. Iän vuoksi päädyimme aloittamaan minusta, sillä olenhan Eiraa 5 vuotta vanhempi. Sitten vielä puutuva pala: hoitopaikka.

Perehdyin mielenkiinnolla eri lapsettomuusklinikoiden tarjontaan ja siihen miten itsellisiä naisia tai naispareja julkisella hoidetaan. Ja hoidetaanhan niitä; kun kriteerit täyttyvät. Käytännössä sen osoitus usein tarkoittaa vuoden aktiivihoitoja yksityisellä. Vuoden jälkeen saa lähetteen, sen jälkeen pääsee jonoon. Jonoon joka helposti on puolisen vuotta ja ylikin. Vuoden odotuksen ja hoitojen jälkeen moniko jatkaa odotusta?

Ohuesti hämmästelen sitä, että yksityisellä toteutunut hedelmöityshoito lääkkeineen rinnastetaan kestollisesti heterosuhteessa ehkäisyttä olemiseen. Eikä sillä, toki jotkut heteroparit lempimispuuhissaan alusta asti pyrkivätkin yhtäläiseen nappiajoitukseen kuin aktiivihoidoissa. Silti. Toinen ihmetyksen aihe on se, ettei koti-inseminaatioita lasketa. Ollenkaan. "Koska sille ei ole muuta näyttöä kuin hoidettavan sana." Aivan. Ja heterosuhteissahan asia on toisin..?

Entä jos syy on medikaalinen? Itsellä viiden vuoden takaisessa anamneesissa on yli puolentoistavuoden jakso, jossa heteroliitossa raskaus oli tervetullut. Oli, vaan ei tullut. Ei tulleet edes kuukautiset kuin joskus ja jouluna. Kierrot saatiin Teroluteilla lähes normaalin rajoihin. LH-testit? Negaa kaikki. Eli lyhellä matikalla en ole helpoimmin raskautuvaa sorttia. Siitä huolimatta lapsettomuuteni syy on sosiaalinen. Seurustelenhan naisen kanssa.

Vaikka julkinen sektori olisi minua 5 vuotta sitten mukisematta hoitanut, niin nyt se on pois laskuista. Jäljelle jää yksityiset, joita kaupungissamme on 3. Millä perusteella  valintamme tehtiin? Toki tsekattiin hinnastot ja seurattiin minkälaista palautetta on ollut liikkeellä sekä minkälaista kokemusta kullakin klinikalla on. Loppupeleissä ratkaiseva ero oli niinkin maallinen kuin sijainti. Tulevan raavamisen kannalta on käytännöllistä valita Väestöliiton klinikka työpaikan läheisyydestä.

Kun saimme tartuttua luuriin, alkoi kaikki edetä sutjakkaasti. Ajan olisi saanut jo seuraavalle päivälle. Vastaanotto oli alusta asti lämmin, asiantunteva ja myötäelävä. Ei odotusta, ei kummastelua, ei selittelyä.

Joka pennin väärti.

Haikara hakusessa

Naispari. Kaksi äitiyttä tikittävää biologista kelloa. Elääkkö kahden aikuisen elämää vai kasvattaako perhe? Eiran kanssa alusta asti kallistuttiiin viimeisimpään, vaikka molemmat ovat sitäkin mieltä, että itsellinen, lapseton elämä on täyttä ja rikasta sellaisenaan.

Lapsen hankinta vaatii suunnittelua, sillä - kumma kyllä - raskaus ei ota alkaakseen vaikka ehkäisyä ei olisi käytetty vuosikausiin. Vaikka yllätysraskaus ei olekaan mahdollinen, on naispari siitä onnellisessa asemassa, että konstit on monet. Voidaan etsiä luonnikkaasti asioihin suhtautuvaa luovuttajaa vaikkapa Setan keskustelupalstojen kautta tai omasta tuttavapiiristä. Voidaan pokata potentiaalinen ori kapakasta tai päätyä ostosiemeneen yksityisellä klinikalla. Jokaisella vaihtoehdolla lie puolensa, joten niitä Eiran kanssa pohdittiin.

Kunnaksen Herra Haikara @ Hullunkurinen Lintukirja

Baaripoka oli helpoin pudottaa pois laskuista. Ei kumpikaan ole halukas lähtemään luomuhedelmöitykseen suhteen ulkopuolelle. Lisäksi siitä jäisi käteen likainen huijari fiilis, epätietoisuus ja messevä juridinen paperisotku syntymän jälkeen adoptioprosessiin lähdettäessä.

Luovuttaja ilmoituksen tai keskustelupalstan kautta? Suurisydämisiä ihmisiä, joilla on vilpitön halu auttaa. Valinta sopii monelle. Meidän ajatuksissa tuntemattomaan ja kuitenkin tiedettyyn luovuttajaan liittyi sen verran epävarmuustekijöitä, että hylkäsimme vaihtoehdon.

Tuttu luovuttaja. Skannasimme laajahkon tuttavapiirimme miehet. Seula oli tiukka.

Terve ja täysjärkinen. (Ainakin tiedettävästi.) Luovuttajasta emme olisi tekemässä isää, mutta emme myöskään sitoudu salaamaan asiaa. Lapsella on oikeus tietää taustansa jos hän niin itse haluaa. Luovuttajan psyyke pitäisi siis kestää epävarmuutta vuosia. On valmis avaamaan lapsellekin ovensa, mutta ei vaadi oikeuksiaan. Ymmärtää minun ja Eiran olevan lapsen vanhemmat, mutta on myös omassa roolissaan läsnä, jos lapsi sitä joskus vuosien saatossa kaipaisi.

Sinkku. Emme halua, että luovutuksesta aiheutuu ikäviä tunnepitoisia lieveilmiöitä luovuttajan parisuhteelle tai kumppanille.

Mielellään omia aiempia lapsia. Jos meille mahdollisesti syntyvä lapsi olisi luovuttajan ainokainen, saattaisi ajan myötä herätä sellaisia "ainoa perillinen" ajatuksia, joita ei osaa ennakoida. Se saattaisi olla raskasta, kaikille osapuolille.

Hetero. Olemme sen verran konservatiivisia, että uskomme kahden vanhemman perheeseen. Homomiehen tai miesparin kanssa lastenhankinta voi yltää yllättäviin tunnemomentteihin ja vanhemmuussotkuihin, joten emme itse olleet valmiina siihen liittyviin riskeihin. Uskon apilaperheen olevan joillekin paras ja ainoa oikea valinta. Ihailen heidän avoimuuttaan, vaikka me tavoittelemmekin toisenlaista ratkaisua.

Alkuun ajattelimme ristiinluovutusta. Eiran tutulta minulle ja minun tutultani hänelle. Näin pystyisimme vähentämään keskinäisen ulkopuolisuudentunteen riskiä. Sanomattakin on selvää, että riski on, jos luovutuksen tekisi synnyttäjän paras ystävä.

Eiran kanssa toisaalta toivoisimme, että lapsillamme olisi samaa biologista perimää. Jos meistä molemmat ajallaan synnyttää, tarvitsee yhteisen perimän tulla luovuttajan puolelta. Näin ollen ristikkäisyys olisi osin poissuljettu ja luovuttajan pitäisi olla valmis sitoutumaan luovutukseen myös tulevaisuudessa.

Siinä ne suurimmat. Kuinka moni läpäisi seulan? Yksi. Samainen potentitaali, joka omasta tahdostaan tarjoutui tehtävään empimättä. Ennen kuin asia tuli ajankohtaiseksi, oli hänkin seurustelusuhteeseen päätynyt. Luovutuksesta on tyttöystävänsä kanssa puhunut ja homma molemmille ok. Ainakin tänään ja tässä. Emme vaan voi olla miettimättä; entä jos lapsenteko venyy? Entä kun raskaus on ilmeinen ja lapsi syntyy? Entä kun sisaruksen hankinta tulee ajankohtaiseksi? Jos ja jos. Hmm..

Kun edellä mainitut vaihtoehdot karsiutuvat pois, jäljelle jää: lapsettomuusklinikka. Julkisen sektorin palveluja tarjotaan naispareille hyvin rajoitetusti. Suunta siis olisi yksityinen. Vaihtoehtona selkeä. Kaikessa byrokratiassaan turvallinen. Kallis. 

Kaikkea ei kuitenkaan mitata rahassa. Jos säästöjä ei raaskisi tähän projektiin polttaa, niin mihin sitten?

Kumpi on kumpi?

Yleisin kohtaamamme kysymys; kumpi teistä on kumpi? Tiedustelu on vilpitön. Silti hivenen koominen, kun sillä hakee yksinkertaistetusti vastausta siihen kumpi naisista on mies.

Perhekäsitykseen liittyy oletus maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tasapainosta. Ennakko-oletusten maailmassa tuo tasapaino vaati sukupuoliroolit, miehen ja naisen. Roolit puolestaan kaipaavat ulkoisia merkkejä tullakseen tunnistetuksi. Stereotyyppistä suhdekäsitystä tukevat sironkauniit homopojat ja rempseät siilitukkaiset poikatytöt. Entä kun ero ei ulkoisesti ole merkittävä. Tarvitseeko roolit silloinkin jakaa? Mihin roolit ylipäätään perustuvat?

Roolilila viitataan pariskunnan keskinäiseen työnjakoon ja sellaiseen käyttäytymistapaan, jota ympäristö kummaltakin odottaa. Hallitsemme todennäköisesti useita rooleja; tyttären, kummitädin, työntekijän, ystävän. Kussakin korostuu ryhmän kannalta parhaat ominaisuutemme. Ryhmän toiminnan kannalta roolit ovatkin välttämättömiä. Niillä tuodaan selkeyttä siihen miten maailma makaa. Entä sukupuoliroolit? Juurtuneet tiukasti meihin mm. naistentyöt/miestentyöt-ajatteluna. Nekin ovat kohtaamassa muuttuvan maailman murroksen. Töiden jakoon ei heterosuhteissakaan enää lähdetä mustavalkoisesti. Puhumattakaan itsellisistä ihmisistä, yksinhuoltajista tai leskistä. Ei mootoripyörä tee naisesta miestä, eikä mankelointi miehestä naista. Miksi naisparissa asia sitten olisi toisin?



Hääkortti onnelliselle parille löytyi kesälomallaTurun Rusetista.

Kai tasapainon tavoittelu kuitenkin roolittaa automaattisesti. Tuohon roolitukseen uskon naisparien suhtautuvan eri tavoin. Toiset kokevat sen itsekin luonnikkaaksi, toiset närkästyvät roolien tavoittelusta. Minulla ja avovaimollani Eiralla  ei varsinaista roolijakoa ole. Tai on, mutta se vaihtelee tilanteesta toiseen. Leikkisästi puhumme siitä, miten keräämme miespisteitä. Aivan. MIES-pisteitä. Niitä saa autonrenkaiden vaihdosta lasitölkin avaamiseen. Toiselle pisteitä ropisee alikersanttiudesta, toiselle rekkakuskin työstä. Molemmat haaveilivat poliisin ammatista ja kuitenkin ajautuivat työskentelemään naisten maailmassa kauneuden ja terveyden parissa. Naispisteitä sen sijaan molemmilla oletettavasti on omasta takaa. Molemmilla keikkuu takaraivolla ponnarit. Toinen meikkaa ja käyttää korkoja, toinen on ihastunut mekkoihin ja asusteisiin. Eira sisustaa, minä puuhastelen kasvimaan ja istutusten parissa. Molemmat kokevat raskauden, synnyttämisen ja äitiyden luonnolliseksi osaksi omaa minäkuvaa ja kehoa.

Kumpi siis on kumpi? Emme osaa vastata. Emmekä tunnu kaipaavan siihen vastausta yhtä kipeästi kuin ympäristö. Huomenna on Eiran veljen häät. Peitellyn uteliaita katseita. Juhlavat nutturakampaukset ja mekkomme eivät tee johtopäätöstä vieraille helpoksi. Kertooko tanssilattialla ottamamme tanssiote rooleista sentään jotain? Tanssiote on juhlaväelle nähtävissä. Entä se kumpi valssissa vie? ;)

Huomista juhlarekvisiittaa. Mukana ihanainen Utajärven sydän, joka parahiksi saapui tänään postissa.

Kun kaikki alkoi

Istun vastapäätä lapsuudenystävääni, kuopuskummityttöni äitiä. Kuulen sen saman kysymyksen, joka niin usein vieläkin toistuu; Siis niinku mistä asti sä oot -- niinku tienny sen? Hymyillen ajattelen, että hän on ehkä vilpittömästi yksi heteroimmista ihmisistä, jonka tiedän. Vastaus on reilun vuoden aikana muodostunut vakioksi; Mistä asti sä oot tienny, et tykkäät vain pojista?

Mistä sen tietää? Mistä asti? En osaa vastata. Kai joskus lapsena on leikitty kotia tyttöjen ja poikien kanssa, kai leikkikaveriin on joskus ihastuttu. Joillain ihmisellä on ehkä sellainen oivaltamisen hetki mielessä. Romantisoitunut, vapauttava tai ahdistuksen täyteinen valaistuminen. Minulla ei. Sen vaan tietää. Kai on tiennyt sitten aina.

Nuorena on kuitenkin kaiken puolin helpompaa tavoitella normatiivisia unelmia. Niitä, joihin on kasvanut uskomaan ja joita ympäristö kultakin odottaa. Konservatiivisen kasvatuksen saaneena se oli minullekin luonnollista. Unelma aviomiehestä, tiilitalosta, lapsista ja tila-autosta. Työstä ja harrastuksista. Kolmanteenkymmenenteen ikävuoteen mennessä pala unelmaa oli toteutunut ja muuttanut muotoaan. Näin jälkikäteen on helppo hymähtää sille legendaariselle kolmenkympin kriisille; rakastamani työ vaihtui lisäkoulutuksen kaipuuseen ja avioliitto unelmavävyn kanssa ystävyyteen.

Kolme vuotta sinkkuutta, opintoja, työtä ja uran luomista. Pariin ensimmäiseen vuoteen ei ehtinyt edes ajatella sosiaalisen verkoston kartuttamista. Erakoitumiseni ja treffikielteinen astenteeni alkoi parin vuoden jälkeen herättää huomiota. Rohkaistuna (<- kauniimpi termi yllytykselle ja painostukselle) sukelsin nettideittailun maailmaan. Koska luulin sen olevan vaivatonta. Erehdyin.



Kahlasin nettietikettien viidakossa, hämmästelin verkkokulttuurin käytöstapoja ja haparoin erinäisille treffeillekin, joista kauimmaiset olivat 1000kilometrin päässä. Sain ilon kirjoitella erilaisten ihmisten kanssa. Vaihdoin ajatuksia herkän seksuaalisuuttaan etsivän nuoren vaimon kanssa, tapasin persoonallisia miehiä. Olin kokemuksia rikkaampi. Ja onnellinen kun sain illalla sujahtaa omiin lakanoihini - yksin.

Tiesin mitä etsin. Etsin ihmistä. Sellaista joka kolahtaa, jossa vain on sitä jotain. "Sitä jotain." Helpoin ja samalla vaikein kriteeri. Kun sitä jotain on, sitä vaan on. Jos sitä ei ole, sitä ei tule. Ja useimmitenhan sitä ei ollut.


Päivänä eräänä paistoi nettiviidakkoon aurinko. Tuli viesti. Pitkä, kaunokirjallinen ja hauska. Tuli odotus ja perhosia vatsaan. Tuli 150e puhelinlasku ja univelkaiset työpäivät. Junalippu isoon kaupunkiin treffeille.

Ja kun astuin laiturille, tiesin; siinä hän on. Minun ihmiseni. Nainen.