Yön varjot ovat pitkiä

Avaan silmät, ikkunan takaa kajastaa täydellinen pimeys. Tämä on tuttua, liian tuttua. On vielä sydänyö. Olen hereillä - kuten aina.

En tarkalleen muista koska uni loppui. Se oli jotain marraskuuta, ehkä. Ennen vuodenvaihdetta muistan neuvolan kätilön katsoneen minua jo tutkivasti. Hymyilin reippaasti; ei tässä mitään, ennenkin on pärjätty vähän vähillä unilla, tämä on väliaikaikaista ja alkuvuosi töissä on tooosi kiireistä, en millään voi jäädä pois.

Viikot kuluivat. Unet pysyivät pitkään 4,5 tunnin tietämissä. Kokeilin kaikkia tiedossa olevia konsteja. Liikuntaa-ei liikuntaa, ruokaa raskaampaa tai kevyempää, viileää huonetta, ei kännykän sinivalolle altistamista, rentoutusharjoituksia ja rytmiä. Ei auttanut se jos menin nukkumaan aiemmin tai myöhemmin. Nukahdin hyvin, heräsin kun määräaika oli täynnä. Oli kello sitten 1.30 tai 4.30. Hiljalleen päivistä tuli puuroa, suorittamista ja selviämistä. Raskausmuisti heikkeni entisestään, keskittyminen vaikeutui, ajatustyö oli hidasta, päätöstenteko tahmasi. Ja mä kärsin. Siitä että kognitioni ei toiminut kuten ennen ja syyllisyydestä miten en kotona kyennyt olemaan hyvä kumppani tai parempi äiti. Yöt olivat stressin ja ahdistuksentäyteisiä, asiat tuntuivat pimeässä suuremmilta. Töiden ohella stressiä aiheuttivat syventävät 30op johtamisopinnot  joiden projektityön deadline häämötti helmikuussa.

Vuoden vaihteessa eräänä aamuna valvottuani klo 3 alkaen, löysin kuudelta itseni salaa vessasta itkemästä. Viikon loma oli alkamassa. Itkin helpotusta siitä, etten jaksaisikaan muuta. Itkin suuttumusta siitä, miten olen lomalla enkä silti jaksaisi huomennakaan olla täysipainoinen perheenjäsen. Tunsin alati kasvaa syyllisyyttä. Eira oli hiljaisesti hyväksyen alkanut kantaa päävastuuta kodin arkitöistä, kun allekirjoittaneen vapaa-aika meni koomaamiseen tai torkahteluun. Tai noh - hiljaisesti ja hiljaisesti. Aika suoraan tuli "Ei mulla ole mitään sanottavaa. Sun pitäs jäädä saikulle, mut oot niin pölö, ettet suostu sitä ottamaan." Oikeassa oli. Työ on ollut merkittävä osa identiteettiäni ja nyt se oli peittoamassa elämän muita tärkeitä asioita. Olin pölö.

Tammikuussa istuin itkuisen kaksituntisen neuvolan kätilöllä. Sain kuulla napankansorttista, välittävää tekstiä jaksamisesta ja itsestään huolenpidosta. Suosituksesta huolimatta en halunnut lääkärille, en liioin saikkarille. Luisuin vielä reilun pariviikkoisen; uni lyheni reiluun 3 tuntiin, mukaan tulivat tykytyskohtaukset, nouseva verenpaine, päivittäiset päänsäryt, itkuisuus, ahdistus ja supistukset. Kaikki alkoi tuntua ponnistelulta. Helmikuun alussa kätilö ilmoitti varanneensa mulle nla-lääkärin ja että nyt pitäisi mennä. Teki mielialaseulankin syvimmällä mahdollisella hetkellä, johon hymähdin et tällähän saatte mulle vielä masennusdiagnoosinkin. Tiedän, ettei pistemäärä ollut kaunis, sovittiin et uusitaan kun olen päässyt palautumisen alkuun. Sairaslomaa kätilö olisi suunnitellut ainakin 2kk, ettei "käy huonosti". En ajatellut niin pitkää, mut tajusin kyllä etten voisi enää jatkaa samaan malliin. Menin lekurille.

Lääkärin kuunteli itkuista selostustani pitkäaikaisesta nukkumattomuudesta ja supistuksista, joita 23 viikolta oli alkanut tulla sarjoissa tuntuvina ja öisinkin. Hän oli kirjoittamassa unettomuuden vuoksi laupiaasti saikkaria kokonaiset 4 päivää. Kohdunsuun tutkimista ei nähnyt tarpeellisena. Teki mieli repiä todistus ja poistua. Viikko pahentaisi tilannetta, työt kasautuisivat entisestään sillä muutaman päivän vuoksi ei sijaista asetettaisi täyspainoisesti tehtävääni hoitamaan. Tunsin vastenmielisyyttä kun jouduin pyytämään toista viikkoa. Olo oli kuin lusmulla, joka ei asenteellisesti jaksaisi olla töissä raskaustestin näytettyä plussaa. Ahdisti sekin, että joutui luovuttamaan. Sain nihkeästi kaksiviikkoisen ja poistuin päättäen etten enää palaisi. Kätilö soitti perään puolen tunnin pahoittevan puhelun. Taas itkin. Ja menin töihin.

Seuraava kuusiviikkoinen meni kahden viikon jaksoilla asteikolla 1. Levinneiden pelikorttien tuijottaminen, 2. Korttitalon kokoon kyhääminen, 3. Korttitalon liimaaminen. Unimäärää sain korjattua aamuisin kun päivän alkaessa menin 3h päikkäreille, toisille yöunille. Supistukset yltyivät ja flunssa puski päälle. Kävin kohdunsuun kontrollissa tk:ssa ja äitiyspoliklinikalla. Saikkaria jatkettiin pari viikkoa. Otin yhteyttä työterveyteen, jossa kävin käsittelemässä unettomuusongelmaa, työkuormitusta, omaa jaksamista ja rajojen asettamista. Uutta saikkaria kirjoitettiin pari viikkoa. Mielenterveystalo.fi-sivulla perehdyin unettomuuden omahoitoon. Opettelin karsimaan tarpeettomia asioita (blogissakin oli sairasloman mittainen tauko), olemaan armollisempi itselleni ja sanomaan ei - ja huomasin ettei mitään pahaa tapahdu. Päivistä tuli valoisia ja olosta kirkkaampi, sain itseäni takaisin. Pääsin loppua kohden tavoitteeseeni; käydä neuvolan/työterveyden vastaanotoilla itkemättä.

Kuuden viikon jälkeen koin palautuneeni siinä määrin että halusin palata töihin viimeiseksi kuukaudeksi. Kohdunsuun kontrollissa viikolla 30 ei sille ollut estettä; kanava oli pehmennyt jnk verran, mutta sisäsuu pysyi suljettuna ja uä:llä kavanaa oli jopa nelisen senttiä. Sain myös luvan palata avantoharrastuksen pariin ennen vesien lämpiämistä ja se sai hymyn huulille. Herkästi olisivat sekä polilta että työterveydestä kirjoittaneet saikkarille vielä jatkoa, joten molempiin annettiin jatkokäynnit viimeisille työviikoille. 

Meri auennut, vesi vielä +3

Tunnistin, että akut kuluvat nopeammin kuin latautuvat. Viimeinen kuukausi nakertaa toipumista, vie voinnin takapakkia ja niin kävikin. Olin silti tyytyväinen että oli palannut, työskennellyt täyspainoisesti, saanut asiota eteenpäin ja pöytää puhtaammaksi jatkajalleni. Niin pystyin paremmin mielin jäämään pois. Onneksi ekat viikot meni paremmin, univaje riistäytyi vasta viimeisellä työviikolla. Verenpaine lähti nousuun, supistustuntemuksia tuli entiseen tapaan n.15 napakkaa päivittän. Kohdunsuu lyheni, joskin h.33+1 sen mitta uä:llä oli vielä 28mm, joten suuremmalta huolelta vältyttiin. Talviloma ennen äitiyslomaa oli kohillaan.

Talvisen ja keväisen rupeaman aikana opin monta asiaa. Tunnistamaan omat rajat ja pitämään niistä huolta ajoissa. Sen miten oletan muiden odottavan minulta enemmän kuin he todellisuudessa varmaan odottavat. Sen miten armoton itselleni olen ja miten oikeasti "ihan hyvä" olisi riittävä. Tarvitsin siihen apua ja suunnanosoittajaa, sillä itsellä ei ollut mitään tarttumapintaa kun kaikki energia uppoutui arjen suorittamiseen. Vielä olen toki vaiheessa asian kanssa, sillä tunnistaminen on eri asia kuin käytäntöön saattaminen. Ja ymmärryspuolellakin olen vasta päässyt hyvään alkuun. Miesmuistiin en ole käyttänyt näin paljoa terveydenhuollon erilaisia palveluja. Yhtä lääketieteellisesti orientoitunutta lääkärikäyntiä lukuunottamatta kohtaaminen on ollut kiireetöntä, välittävää ja ymmärtävää. Vieraampi neuvolan sijaisterkkakin erotessamme tuli oikein halaamaan minua ja Eiraa toivottaen hyvää jatkoa.

Sininen kevään merkki

Tänään pitkäperjantaina on vuosiloman viimeinen päivä ja viikkoja kasassa jo 34+3. Huomenna, pääsiäisen ainoana Kelan tunnistamana laskentapäivänä alkaa äitiysloma. Olen herännyt taas ennen neljää. Enää yöllistä valvomista ei varjosta ahdistus. Nukun päivällä, viimeistään Taavan unien aikaan. Olen univajeessa ja kevätköhää pukkaa, joten lataan akkuja toivottavasti vielä muutaman viikon. Koitan rajoittaa innolla kasaamaani to-do-listaa, tasapainotella levon ja niiden kivojen asioiden tekemisen välillä. Imeä valoa ja voimaa. Olla läsnä ja se parempi kumppani sekä hyvä äiti - kohta kahdelle lapselle. Hoivata myös itseäni.

Pitäkää tekin huolta itsestänne - se maksaa vaivan <3

Varhaiskasvu

Meillä leijonaneidon kasvua on seurattu ja analysoitu nyt oikein urakalla. Kuun vaihteessa päiväkodissa oli ensimmäinen varhaiskasvatuskeskustelumme. Neljä sivua rastiruutuun arvioita ja avoimia huomioita. Tullessamme vasta ovella meille huomattiin sanoa, ettei lapsi yleensä ole niissä mukana. Me kun vartavasten suunnittelimme ajan niin, että on suoraan hoitopäivän päälle. Noh, eipä mahtanut mitään. Taavaa ei homma pahemmin kiinnostanut, vaan hän tutkaili eskarin hienoja soittimia ja akvaariota, söi kassista löytämiään rusinoita. Pulputimme menemään ja pääsimme ounastelemaamme lopputulemaan.

Oman elämänsä stylisti

Tyttö on päiväkodin arvioissa kehittynyt ikätasoisesti. Ruokailee itsenäisesti (kieltäytyy avusta päättäväisesti) ja vaihtelevalla määrällisellä menestyksellä. Yleensä kuitenkin syö ja nukkuu hyvin. Motoriikassa on tapahtunut alkuvuonna suurta harppausta. Tyttö kyllä osaa, mutta uusiin tilanteisiin suhtautuu varauksella. (Kaltaiseni hitaasti lämpeniä.) Laululeikeissä on alkanut matkia. Tunnistaa asioita ja noudattaa ohjeita. Hivenen on kiinnostunut itsenäisestä pukemisesta ja riisumisesta, mutta pääosin odottaa kuin kuninkaallinen, että hoitajat pukevat. (Vieraskoreutta, sillä kotona on menossa haluan itte ja "spagetiksi heittäytymis"-vaihe.) Ei matki juurikaan äänteitä, mutta viittoilee ja muodostaa sanoja. Sanamatkiminen kehittynyt.

Potta ei ole hoitajien mielestä kiinnostanut, joten sitä ei ole tuputettu. Kotona hän pottailee huvikseen (välillä housut jalassa kirjaa lukien) tulee siihen jotain tai ei, vie sinne nukkea ja hokee "kakkaa". Toivoimme että hoidossakin pottailua alettaisiin aktiivisemmin tukemaan, jolloin taito saattaisi nopeastikin lähteä kehittymään. Siinä sitä varhaiskasvatus-tavoitetta seuraavalle puolivuotiskaudelle. Vaikka ei sillä, eihän mekään sillä pakosti kiirettä pidetä. Hän tekee asiansa potalla tai vaippaan. Lapsen luontainen kehitystarve ajaa häntä kuivuuteen ennemmin tai myöhemmin.

Muuten hoitopäivät ovat alkaneet sujua paremmin. Maaliskuun puolessa välissä hoitoon jääminen helpottui. Typy reipastui, eikä enää niin itkettänyt. Käveli aamuisin itse käsipesuille ja ruokahuoneeseen, jossa hoitajat aamulla keittelevät puuroa. Mielellään jonkun tutun hoitajan syliin vielä jää, mutta sieltä jo vilkuttelee ja lähettää töihin kiirehtivälle äidille lentosuukot.

"Hei vauva kato, äiti ottaa kuvaa meist."

Viime viikolla piipahdimme myös neuvolassa 1,5v lääkärin tarkastuksessa. Ikäähän oli jo 1v8kk, mut itse olin tyytyväinen et typyllä oli aikaa kasvaa. Helmikuisella terkkakäynnillä valmiiksi pienet kasvukäyrät nimittäin notkahtivat. Nyt viimein ylitettiin 9kg:n ja 80:cm rajat, joten jatkotutkimuksiin ei nähty kasvussa aihetta. Sen sijaan saatiin lähete fyssarille.

Jo 10kk neuvolassa olen puhunut siitä miten Taavan lonkat napsahtavat. Napsaus kuuluu tytön tehdessä kiertoliikettä tai vaikka potkaistessa jalkaa koukusta suoraksi. Napsahduksen voi myös tuntea kättään vasten kun tyttö muljaa sylissä. Tähän asti on päätetty seurata liikkumisen kehitystä ja kun se on ollut normaalia (symmetrinen kävely, ei aristusta tai ontumista), ei siihen ole puututtu.

Vauhtia ja tilanteita - tsibu breikkaa :D

Kun jälleen jatkoin samaa lonkkajargoniaa, niin tällä kertaa lääkäri tunnusteli lonkat. Kiertäen ja koukistaen ne sai napsahtamaan. Ei joka kerralla, mut kuitenkin.. Ja samoin tein tuli lähete arvioon fyssarille. Mä tietty näin silmissäni luksaation myöhäishoidon. Sen, mikä vastasyntyneillä on hoidettavissa valjailla/lastalla, aiheuttaa taaperolle leikkauksen ja pitkän toipumisen.. Eira otti lunkimmin; ensin käydään fyssarilla ja sit mietitään. Päätin, että jos jää vähänkin epävarma olo, marssin lähetteen kanssa suoraan yksityiselle lasten ortopedille. Väkistenkin mietin olisiko se pitänyt tehdä jo aiemmin. Mut ei se enää auta. Nyt mennään näillä. Ja sillä välin Taava nauttii liikkumisen ilosta :)

Kuukausia kymmenen ja puoli

Täällä ollaan taas kaverit! Viimeisen puolentoista kuukauden aikana oon keksinyt kaikenlaista. Konttaamaan aloin vauhdilla kun tajusin et niinhän se eteneminen hoituu sukkelaan. Alkuun oli vaikea jäädä istuskelemaan ja kumahtelin nurin, kun tukikäsi sai parempaa tekemistä. Nyt sekin sujuu hyvin. Tukea vasten nousen seisomaankin, kun sillä lailla ylettyy paremmin. Vaikka mummin cd-kokoelmaan tai äitien talopapereihin.

 Vielä en ota askelia, kun se on niin riskialtista, mut kiipeilen kyllä. Sopivalta korkeudelta availen laatikoita ja kaappeja. Niistä löytyy aina jotain purettavaa. Välillä mun tutkimusmatkoilla jokin asia kaatuu. Kuten suihkuhyllykkö tai koriste-esine. Alkuun pelästyin kaikkea äkkinäistä, mut nyt oon huomannu, et ei pelästys satuta.

Kasvanutkin oon, mut hiljalleen. Käytiin 10kk synttärinä neuvolassa, jossa mulle pituutta mitattiin 70.5cm ja painoa 7850g. Sironlainen oon, mut en liiaksi. Saan jatkaa syöpöttelyä samaan malliin, eikä mitään lisäöljyjä tarvita. Päivisin äiti auttaa soseiden kanssa ja kun aikuiset syö, saan mäkin syödä pikkupaloja ihan ite. Alanki olla siinä aika taitava.

Kuten siinäkin, et suusta sormella poistan sellaiset ruuanpalat jotka ei maistu. (Ja heitän ne lattialle.) Äiti laittaa mulle usein samaa ruokaa kun aikuisille, mut ilman mausteita. Mä syönki kaikkea; hedelmiä, marjoja, avocadoa, kalaa, lihaa, kanaa ja kasviksia. Ja sitä tissimaitoa. Sitä syön pari-kolme kertaa päivällä ja pari kertaa yöllä.

Yöllä nukun kuten ennenkin. Meen aika myöhään nukkuu, kun ensin katotaan äidin kaa kympin uutiset. Herään 7.30-9.30 aikoihin. Päikkäreitä nukun parit, mut vähän lyhyemmät (45min-2h) kuin ennen. Enää en nukahda vaunuihin helposti eikä äiti uskalla pitää mua niissä kun rengun ees taas. Nukun sisällä omassa sängyssä (yleensä itkun jälkeen) tai sitten matkan päällä autossa. Jos huvittaa. Aina ei huvita. Eteenkin omassa sängyssä keksin kaikenlaista puuhaa.

Juttelen tavujuttuja. Tättäilen, päpäpäilen ja pärisen. Muikistelen äideille ja keimailen tutuille. Välillä vilkutan ja sekös aikuisia ihastuttaa. Vieraita katson tutkivasti, mut en kyl pelkää vaikka ne niin luuleekin. Äidit on silti parhaita. Vaikka niistäkin välillä valikoin kenen sylissä haluun olla. Oon huomannu et kun itkee ja ojentaa käsiä niin kyl sit aina pääsee sen syliin, minne milloinkin haluaa. 

Musiikista tykkään erityisesti. Missä tahansa kun kuulen hyvän beatin, mun jalat alkaa elää omaa elämää. Äitien kanssa kotona paljon tanssahdellaan ja ne keksii omia lauluja. Mä soitan marakassilla tai tamburiinilla. Ja nauran kovasti. Mua naurattaa myös vaipan- ja vaatteiden vaihdoilla. Kiermurtelen ja venkoilen karkuun. Aikuiset tuskastelee kun ei saa mulle rompetta päälle. Ja sit kun saa, niin salamana oon oppinut ottamaan pois sukat. Ja kengät ja hatun ja.. Sepäs onkin hauska leikki.

Tykkään myös eläimistä. Koirista ja kissoista. Omia kissojakin oon oppinut paijaamaan, vaikka joskus teen sen vauhdikkaasti. Kissat kattoo mua pitkään, välillä lähtee pois. Sit mua voi itkettää. 

Joka viikko tutustun johonkin uuteen juttuun. Oon leikkinyt ulkona (se ruoho oli tosi jännää), keinunu mun keinuhevosella, osallistunu sisustamiseen ja käynyt saunassa. Ennen äitienpäivää askarreltiin kortteja mummille ja äinille. Se oli hauskaa ja maukasta - kunnes värit (mustikat ja puolukat) loppuivat.

Välillä uudet jutut epäilyttää, mut pian huomaan et ne onki tosi kivoja. Siinä oon tullu äitiin, oon hitaasti lämpenevää sorttia.

Mut hei, nyt on jatkettava, kuullaan taas!

Taava

Kahdeksan kuukautta leijonailua

"Hei taas kaverit. Tänään on kulunut 8kk synttärisunnuntaistani. Kävin viime viikolla neuvolassa. Läpäisin lääkäritädin testit, vaikka olinkin hieman epäluuloinen. Niitä punaisia pilkkuja mulla ei enää niin paljon ole, joten lisäverikokeisiin ei ole tarvetta. Vaaka näytti 7500g ja pituutta oli kertynyt 68.3cm. Sirosti siellä miinuskäyrällä kasvan. Lääkäri sanoi että voisin treffata hoitajaa seuraavaksi yksivuotiaana, mut varmuudeksi kasvumielessä varattiin aika 10kk ikään.

Parsakaalia suunpielessä

Se oli äidin mielestä hyvä, kun se välillä huolehtii mun syömisestä. Mä nimittäin keksin pari viikkoa sit, et ei mun tartte syödä, jos ei huvita. Päivittäin esiinnyn pöydässä. Äiti kutsuu sitä ruoka-rageemiseksi. Sit kun on nälkä, saatan syödä enkä ragee. Ruuaksi syöpöttelen kaikenlaisia soseita ja puuroa. Ja sit niitä sormiruokajuttuja. Hampaita mulla ei vielä oo, mut ikenillä natustelen naksuja ja kasviksia. Äiti on ollut hämillään siitä kuinka hyvin ruuan pyöritys suussa on kehittynyt parin viimeisen viikon aikana. Alkuun se kyttäs mua melkein hysteerisesti. Niinko muka tukehtuisin. Höh. Vähän vaan yskin. Nyt se alkaa jo relaa ja saan syödä rauhassa käsin omaan tahtiin kun äiti on vierellä. Nokkamukistakin oon oppinut juomaan vettä. Lisäksi syön tissimaitoa välipalaksi ja öisin.

Vauvojen kerhossa mammat vertailee mitä kukin vauvakavereistani osaa. Kuinka sanotaan sitä ja tätä tai tehdään vaikka mitä. Mä seurailen niitä. Äiti hymyilee, ettei mulla oo vielä ollut kiire. Se sanoo hiljaa mulle, ettei vauvavuosi oo kilpailu. Saan tehdä ja harjoitella omia juttujani sitten kun musta alkaa siltä tuntua. Mä kyl luulen et osa niistä vauvakavereiden sanoistakin on niitten äitien hyvää tulkintaa tai mielikuvitusta. En mä oo kuullu niitten puhuvan aikuisten kieltä.

Mä ja mun vanhin sisko <3

Mäkin juttelen kovin, mut vaan omia juttujani. Pärisen, kiljahtelen ja tättäilen. Iltaisin juttelen mun unipupulle, kun äidit vie mut pinnasänkyyn. Se jaksaa kuunella päivän kuulumiset ennen nukkumista. Aina kyl en jaksa jutella, joskus simahdan heti kun mut sänkyyn lasketaan. Aamuyöllä tai aamun sarasteessa tankkaan maitoa ja siirryn äitien väliin. Päivisin nukun vaunuissa tai matkan päällä autossa. Sisällä ei uni tule kun on puuhattavaa.

Vielä meidän kodissa on tavarat vanhoilla paikoillaan. Kohta tarvii tehdä lapsiystävällisiä järjestelyjä, kun lähen liikkeellä. Äideistä toi, joka on päivisin pois, koittaa treaanata mua liikkumaan. Toi kotiäiti on vaan ihan tyytyväinen et liikun maltilla, enkä oo täystuho. Liikuskelen pyörähtelemällä. Ryömimisen päälle en piittaa, siinä voi pölyyntyä paita kun masu laahaa maata. Oon seisoskellut konttausasennossa kolmisen viikkoa. Heijaan siinä itteäni ja välillä tasapainottelen yksi raaja ilmassa. Moni kysyy, et joko mä liikun, mut ei mulla ole kiire. Ehtiihän sitä valmiissa maailmassa.

Joskus mua kyl harmittaa kun en pääse liikkeelle. Eteenkin jos äiti kääntää selän tai menee luotani jonnekin. Silloin helposti tulee itku. Olisin mielelläni sylissä tai ainakin siten en voin nähdä äidin koko ajan. Kun saan höpsöttää äitien kanssa, räkätän ääneen.

Yks mis on kiva jekkustella äitejä, on pukeminen. En oikein viihdy siinä pöydällä vaan kääntyilen ja pyörin karkuun. Ja nauran. Silleen se pukeminen on hauskaa (äideistä vaikeaa). Kuulin kun äidit puhu, et pitää kohta siitä hoitopöydästä luopua. Voin kuulemma loukata ku hyörin. Tänään, kun olimme lähdössä kaupunkiin, äiti laski mut turvakaukaloon. Koska se kaukalohomma oli "niin nähty", venkoilin itseni ulos kaukalosta ennen kun äiti sai takin päälle. Huolestuneille tiedoksi; En loukannut. Äiti katto vierestä mun taiteilua, kun peruutin alas istuimesta. Just ku pääsin lattialle ja valmistauduin nuolemaan kenkiä, se istutti mut takas ja laitto vyötkin. Voitte arvata et sapetti. Se nauro ja kutsui mua mustekalaksi.

Aikuisten kirjat - tylsiä mut maukkaita

Mun parhaita kavereita on ukki ja mummi, joita näen melkein päivittäin. Tykkään myös kissoista. Ja nekin musta - kai. Muuten oon kiinnostunut - hmm - kaikesta. Leluista, kirjoista, matoista, koruista, hiuksista, muista lapsista. Joskus kun en onnistu tai saa jotain mitä haluun, rageen. Jos joku tulee auttamaan, niin sit vasta rageenki. Tahtois onnistuu ite (on kuulemma äidilt perittyä). Joskus kun oon väskä, enkä haluu iltapäikkäreille, katon äidin kanssa pikkukakkosta. Vau!! Siis sellainen värillinen, valoisa laatikko meidän olkkarissa. Voitteko kuvitella? Harmi, ettei sitä voi maistaa. Muuten kyl maistan kaikkea. Kirjepostista, toimiston lattiaan. Makujen maailma on ihmeellinen. Kuten maailma muutenkin. Jokaisena päivänä."

Taava

Tulokset tuli, mites jatkot?

Taavan verikokeista on saatu normaalit, lapsen ikää vastaavat tulokset, eikä mitään huolestuttavaa löydetty. Perusverenkuva oli ok, trombbarit 400 ja INR 1. Diffissa oli pientä heittoa monosyyteissä ja eosinofiileissä, mut niillä ei ole kliinisesti merkitystä. Pääasia on ettei ole blasteja, jotka viittaisivat patologisuuteen.

Juttelin lääkärin kanssa. Seuraava vaihe olisi ottaa SPR:n vuototaipumustutkimukset jos epäillään vuototaipumussairautta. Geneettisesti periytyvistähän ei tiedetä. Minua ei ole ollut syytä tutkia, joten tietoa ei ole. Sama luovuttajan kanssa. Hän on tiedettävästi terve. Joskaan se ei sulje pois sitä etteikö luovuttaja voisi kantaa geneettistä sairautta tietämättään.

Tähän Eira ja äitini aktiivisesti muistuttavat, et on hyvinkin mahdollista ettei pienten verenpurkausten taustalla ole yhtään mitään. Vain ohut iho. Minullakin on muutamia pikkupilkkuja. Aina ollut. Koska sitten kannattaa tutkia? Milloin tieto esim. piilevästä von Willebrandtin taudista on hyödyllinen? Onnettomuuksissa, toimenpiteisiin varautuessa ilman muuta. Mut hoitoahan ei ole. Hmmm..

Päädyimme siihen, että 8kk lääkärineuvolaan asti seurataan. Tällä välin koitan seurata tuleeko liikkumaan harjoittelevalle tytölle helposti mustelmia. Niitä ja ilmestyviä pilkkuja saimme ohjeen kuvata jos niitä ilmenee. Pilkuista on otettu pari räpsyä. Verinäytteenotosta ilmestyi pienet mustelmat staassin alueelle, joita en ennättänyt kuvaamaan. Eilen kuvattiin polven mustelmaa. Mistä lie sekin tullut kun Taava pääosin vetää jalkoja alleen pelmeäällä matolla tai sängyssä.. Mysteeristä. Kyttäysliipasimeni alkaa olla melko herkillä. Ja krooniselle huolestujalle moni asia on huolestuttavaa. Onneksi Eira on rennompi - luottavaisempi ja järjevämpi. Se onnistuu rauhoittamaan muakin.

Summa summarum; tyttömme voi hyvin ja kasvaa. Odotamme 8kk ikään ja seuraamme jääkö pilkkujen tupsahtelu pois. Jos tautalla on jotain pysyvää, vaiva ei häviä. Toisaalta se voi jatkua silloinkin vaikka kyseessä ei olisi mitään muuta kuin taipumus. Joka tapauksessa tuolloin lääkärineuvolassa punnitaan onko lisätutkimuksia tarpeen tehdä ja jos kyllä, niin milloin.

Pienokaisen pistäminen

Tämän viikon verikokeilla käyminen jännitti aika lailla. Äitiä lähinnä, leijonaneitohan ei sitä osannut jännittää. Edelliset kokeet otettiin Taavan olessa 2.5vkon ikäinen ja tuolloin avonäytteen otto käsivarren taipeesta onnistui laakista. Nyt kuitenkin puolivuotias pelkää ja vääntelehtii jo eri tavalla.

Pienen lapsen kivunhoiton on osa laadukasta hoitotyötä. Kaksiviikkoisella siihen toimi glukoosoliuos. Puolivuotias tarvitsee jo kivunlievitystä, jos pikkupilttiä haluaa epämiellyttävyydeltä säästää. En tiennyt miten julkisella puolella on mahdollista saada etukäteispuudutusta pikkuihmisille, mut siihen en lähtenyt luottamaan. Toiseksi; vaikka puudutelaastarin saisikin, niin labra-aulassa väen (=tautiaikaan flunssien ja norojen) joukossa puutumisen odottelu ei houkuttanut.

Taavan kummitädiltä saimme Tapin-nimistä puudutetta. Alkuun se mietitytti. Enstekseen aprikoin pikkupotilaamme nuorta ikää. Alle 3kk ikäisillä kun on todettu puudutteen käytössä systeemisiä vaikutuksia. Kliinisesti merkityksettötöntä, mut kuitenkin. Mietin myös sitä, miten puuduteaineilla on tapana "vetäyttää" suonia ja vaikeuttaa näytteen ottoa. Tuoteselosteesta löytyi annosteluohjeet 0-3kk ja 3-12kk ikäsisille pienokaisille, joten rohkaistun lääkettä laittamaan. Annostelimme 1cm pätkän puudutetta toiseen taipeeseen ja peitimme sen suojakalvolla noin 45min ennen varattua näytteenottoaikaa. Toisen taipeen jätimme puhtaaksi siltä varalta, et pienet suonet karkaavat puudutteen alta, eikä kivuttomasta taipesta näytettä saada.

Näytteenotto oli minuutilleen. Jouduttiin herättämään tyttö päikkäreiltään, niin itkuhan siitä tuli. Herkisteli lähelle tulevia vieraita tätejä, teipin irrotusta ja käteen kiristettävää staassia. Leijonaneito oli sylissäni ja toisen hoitajan kanssa pidettiin kiinni, kun toinen viritteli avoverinäytteen. Pian tyttö rauhottui, itku loppui kesken verinäytteen valuttamisen. Taava jäi kattelemaan hämmentyneenä tätejä ja neulaa. Suoni oli hyvä, yhellä pistolla pärjättiin ja ilmeisen kivuttomasti. Kiitos Tapin ja ammattitaitoinen (joskin 50%:sesti hymytön) henkilökunta.

Nyt on muistona pienet mustelmat ja teipistä punaiseksi herkistynyt iho. Vielä ei ole jännääminen ohi. Odotamme tuloksia leukosyyttierittelystä (diffi), veren hyytymistaipumuksesta (inr-arvo) ja perusverenkuvasta trombosyyttitasoineen. Tiistaina soittoaika lääkärille ja jatkot sen mukaan. Toivottavasti jatkoja ei tule.

Puolivuotistervehdys

"Oon tänään puolivuotias. En siis mikään pikkuvauva enää. Tähän ikään mennessä sitä on ehtinyt kokea ja oppia kaikenlaista.

Osaan esim. pyörähtää ketterästi selältä mahalleni. Toiseen suuntaankin pääsen aika ajoin puolivahingossa, mut  se on vaikeampaa. Tuntuu kyllä et hokaan sen kohta ja sitten pistän menoksi. Muuten mahallaan on kivaa. Oleskelen kyynärnojassa, vedän peppua ylös ja jalkojakin koukkuun konttausasentoon. Noi aikuiset kannustaa nousemaan, mut on hankalaa pitää molemmat - peppu JA pää - samaan aikaan ylhäällä. Yleensä yksi kerrallaan onnistuu paremmin. Joskus mua kyl harmittaa se lankuttaminen ja sit joku aikuinen tulee mukamas auttamaan ja kääntää mut takas selälleen. Höh. No se vasta sit harmittaakin.

Neiti puolivuotias

Mut kyl mua naurattaakin. Oon pikkusen hitaasti lämpenevä ja joskus voin vierastaakin. Lähinnä tummatukkaisia tyyppejä, ne on jänniä. Yleensä kyl hymyilen takas ku mulle hymyilee. Suosikkiani on tanssiminen, ylös ilmaan nostaminen sekä masun ja varpaiden pärisyttely. Silloin kikatan oikein kovaa.

Oon alkanu istuskelemaan. Neuvolatätikin sanoi, et hyvä pito. Sen jälkeen sain oman tuolin keittiöön. Korkee tuoli on kiva, siitä näkee hyvin ulos ja mitä muut puuhaa. Oon istunu siinä nyt 3 kertaa. Mulla on pehmeet oltavat, kun istuinkoloa on topattu joka puolelta. Siinä sit kelpaa nojailla rennosti. Siihen tuoliin muuten liittyy sellainen kaulaan tuleva suoja, ettei äiti sotke mua niihin erivärisiin mössöihin mitä siinä tuolissa ollessa kuuluu makustella.

Kaikenlaisia makua oonki maistellut. Niit on ollu bataatti, porkkana, kukkakaali, päärynä, mango, mustikka ja luumu. Ei mitään suuria määriä, muutamia lusikallisia. Mut sen verran et tiiän, etten kasviksista oikein piittaa, niistä masukin menee jumiin. Ne hedelmät on hyviä. Joskin tuore päärynäkin kivisti yksi ilta.. Jos oon ollu masustani kipeä, on pidetty välipäiviä ja oon syöny vaan tissimaitoa. Se on mun suosikki. Sitäpaitti se lusikkajuttu on vaikee. Koitan imuutella sitä ja osa mössöistä kasaantuu vaan mun suun ympärille. Levitän sitä käsillä ja koitan pyyhkiä siihen kaulalappuun. Mut eihän se riitä äidille, täytyy kuulemma pyyhkiä naama kunnolla. Siitä en tykkää.

Ja maistelen mä muutakin. Kaikkea mitä käsiini saan. Leluja, tumppuja, hihoja, koruja, sanomalehden reunoja, kortteja, mattoja - mitä näitä nyt on. Koitin maistaa kissaakin, se ei katseesta päätellen oikein ymmärtänyt mua. Ai niin; ja sit on se tuttijuttu. Joo, sitä mä nykyään syön hetken kun meen nukkumaan.

Nukkuminen. Tiedättekö, et se on pikkuvauvalla aika randomtouhua? Nyt kun oon vähän isompi, niin mulla alkaa kuulemma tulla joku rytmi. Herätään äidin kanssa kunnolla aamuisin 10 maissa. Puolenpäivän jälkeen pääsen vaunuihin ja kunhan äiti vaan jaksaa kävellä, voin nukkua siellä kolmekin tuntia. Tai sit vaan tunnin. Iltapäivällä leikitään ja syödään ja sit nukun taas. Puoli tuntia tai kolme. Iltasella haetaan toinen äiti töistä kaupungista, niin siinä otan torkut et jaksan seukkaa sen kaa. Nukkumaan meen 22 jälkeen ja yöllä syön yleensä 3 kertaa. 

Sellaisesti mun päivät on menny nopsaan. Välillä ollaan liesus, enkä malta nukkua melkein ollenkaan. Silloin iltaa kohden kaikki alkaa itkustuttaa. Mut ei se haittaa. Mä oon niin kiinnostunut ympäristöstä et mieluusti seuraan muita ja sulatan eteenkin täti-ihmisten sydämiä. Ehtii sitä yöllä sit nukkua. Laatikosta siirryin pari viikkoa sit omaan sänkyyn nukkumaan. Se on hauska kun mahtuu paremmin pyörimään. Yöllä kyl hypähdän äitien viereen. Siellä kun on lämpimämpää ja mukavampi herätä.

Neuvolassa

Kävin taas esiintymässä neuvolassa. Läpäisin tädin testit; seurasin katseella, tartuin, tunnistin miltä puolelta piiputus-ääni tulee. Painoa oli 7085g ja pituutta 65.8cm. Mä leikin odotushuoneesta mukaan nappaamallani lelulla kun äidit jutteli sen tädin kanssa. Ne puhu mun punaisista pilkuista, joita mulla on siellä täällä - oikeestaan melkein joka puolella paitsi käsissä. Mä aattelen et ne on mun prinsessapilkkuja vaikka äiti sanoo niitä verenpurkaumiksi.

No se tätikin piti prinsessapilkkuja varmaan tosi hienoina, kun otti oikein kuvia ja sano näyttävänsä lääkärillekin. Lääkäri oli sitä mieltä et pilkkujen takia mennään näytille labran tätienkin luo. Ajatella! Ehkä nekin haluu nähä mun pilkut? Äiti kyl sano, et torstaina otetaan koe; täydellinen verenkuva (PVK+T, Diffi) ja INR. Mä en oikein ymmärrä sitä, mut äiti näyttää huolestuneelta. Mut se nyt huolestuu niin herkästi. Yölläkin joskus kääntää mua mahalta selälleen, vaikka just oon päässy mönkimään mun unilelun päälle. Mut onneksi mulla on takuuvarma keino; kun hymyilen sille, sen huolet häviää. Ollaan vaan yhtä hymyä. Yhdessä :)"

Taava 6kk

Makujen maailmaan soseilla vai sormin?

Täysimetyksen tie alkaa vedellä viimeisiään. "Jo olisi aikakin", jos neuvolan mielipidettä kysyy. Siinä missä WHO suosittaa puolen vuoden täysimetystä, meillä THL:n viitoittama neuvolajärjestelmä ohjaa soseiden makuannosten aloitteluun 4-6kk iässä. Puolensa ja puolensa. Toisaalta on todettu ettei suolisto ole kehittynyt optimaaliseksi kiinteille ennen 6kk ikää, mutta toisaalta on väläytelty kohonnutta allergiariskiä jos soseiden aloitus menee yli puolen vuoden. Liput on ilmassa siis molempien vaihtoehtojen puolesta.

Meidän neuvolassa soseinfo annettiin etukäteen jo 3kk neuvolassa, vaikka samalla korostettiin ettei aloituksella ole kiire. (Tähän lie käytännön syynä se et 4kk neuvola on lääkärineuvola ja siten kiireisempi ja täynnä asiaa.) Hivenen hämmentävää on terveydenhoitajan ajatus, jonka mukaan maisteluannoksista huolimatta kyse olisi täysimetyksestä, kun ravintomäärät eivät ole annoksia vaan pysyvät lusikankärjellisissä/teelusikan kokoisissa ruoka-ainekokeiluissa. Silloinkin jos sosemaisteja annetaan päivittäin 1-2krt.. hmm.. Tätä en ihan purematta niele, mut tulkintansa kaikilla.

Neljän kuukauden neuvolassa lääkäri tiedustelikin jo, et onko soseita aloiteltu. Ilmeisesti monessa perheessä aloitellaan ajoissa. (Meilläkin ukki ei millään malttaisi odottaa, koska Taavaa saa syöttää - herkuilla :D) Viittasin WHO:n suosituksiin ja sanoin tasapainottelevani suositusten välillä ja tekeväni 5kk kompromissin, jos maito vain riittää ja tyttö voi hyvin. Nyt kun Taavan ikä alkaa lähennellä puolta vuotta on meilläkin alettu miettimään ravitsemuspuolta. Soseita? Jos, niin mistä aineista? Entä sormiruoka, uskaltaisiko?

Serkkuni, viiden lapsen äiti, liputtaa sormiruokailun puolesta. Hänen tyttärensä on saanut ruokailla omin käsin 5kk iästä alkaen. Kuulosti alkuun korvaani hurjalta. Kylälin siellä tytön ollessa 8kk ja sain todistaa, että hyvin ruokailu menee. Sotkusta, ja ajoin yökkiväistä, mut tyttö näytti nauttivan. Sormiruokailun kultaisissa säännöissä on kyllä muutama rajoite. Lapsen ajatellaan olevan valmis kiinteisiin kun hän on kiinnostunut muiden ruokailusta ja kurkottelee naapurin lautasille. Vaateena olisi että hän osaisi istua itse, viedä ruokaa suuhun kädellään, eikä työntää ruokaa kielellään ulos suusta. Näiden taitojen kehittymisen näkökulmasta luonnollisena ikärajana useasti pidetään puolta vuotta.

Parin viime viikon aikana Taava on alkanut saavuttaa sormiruokailijan lähtötasoa. Hänen kiinnostuksensa muiden syömistä ja lautasia kohtaan on kasvanut. Hän seuraa tutkivasti muiden ruokailua ja suuhun menee aktiivisesti kaikki esineet mitä käsiin saa. Istumisen osalta tyttö ei täytä kriteerejä, joten aloituksessa kuitenkin päädyimme perinteisiin maistelusoseisiin.

Maistiaisia

Saadessamme soseinfoa 3kk neuvolassa virnistin neuvolan terkalle, et taidan kerätä huono-äiti-pisteitä jos en ala keittelemään ja soseuttamaan Taavan ruokia itse, vaan luotan purkkituotteisiin. Nyt kun aloitus tuli ajankohtaiseksi, huomasin heiluvani sauvasekoittimen kanssa. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin: määrät on älyttömän pieniä. Purkista menisi iso osa hukaan, joten niihin tulee varmaa perehdyttyä vasta kun ruokamäärärät kasvaa. Toiseksi: onpahan Taavan ruoka tuoretta, tuoreesta me itsekin tykätään.

Ensimmäistä ruoka-ainetta miettiessä ohitimme neuvolan perinteisen peruna-neuvon, sillä siitä oli niin monelle tullut vatsanväänteitä. Viikko sitten kokkailtiin ensimmäiset annokset bataattia - salaisella lisäaineella (rintamaidolla) höystettynä. Tänään maisteltiin parin vauvalusikan verran porkkanaa. Viikonloppuna ehkä kokeillaan päärynää. Maistelu on mennyt hyvin, vähän on vatsa välillä ähisyttänyt. Nukkunut ei ole sen huonommin tai paremmin. Joka päivä ei olla vielä syöpötelty, hiljaa hyvä tulee. 

Mitä annoskokoihin tulee, niin lusikallisen keittely on suhteettoman epätaloudellista sekä sähkön- että äidinkulutuksen näkökulmasta. Mukavuudenhaluisena tein bataatista jääpalamuottiin pakastettuja sosekuutioita, joita sitten yksi kerrallaan minigripeistä sulatellaan. Omaa maitoa notkistukseksi ja bon apetit! Sormiastian äärelle suotamme palata jahka syöttötuolissa pönöttäminen alkaa luonnistua.

Verkkoja ja rokotteita

Meidän kylällä on mammaryhmä. Sellainen synnyttäneiden rinki. Saanut alkunsa vauvatapaamisesta, jonka lastenneuvolan terveydenhoitaja järjestää, jotta äidit löytäisivät toisensa. Saisivat kahviseuraa ja verkostoituisivat. Etteivät masentuisi - sanoisi isäni - kun ei ole "mitään tekemistä". Muutaman äidin rinki on pullataikinana paisunut käsittäen nyt vajaa 15 ensi- ja uudelleensynnyttäjää vm.2016.

Ringin WhatsApp ryhmän tiedot sain lastenneuvolan hoitajalta jo elokuussa. Koska tässä on ollut menoa, meininkiä ja kyläilijöitä koko kymmensormijärjestelmälle, emme ole mammojen WhatsAppin kyytiin ängenneet. Olemme Eiran kanssa ehkä muutenkin ohuesti nihkeitä verkostoitumaan. Emme säädä Setan toiminnassa, emme deittaa sateenkaariperheitä. Tuntuu että vanhojakaan ystäviä en ennätä nähdä siinä määrin kun haluaisi, joten uusia ei juurikaan tule hamuttua.

Viime viikolla kaupan pihalla kuitenkin törmättiin perhevalmennusryhmäläiseen, jolle oli syyskuussa syntynyt tyttö. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, olin osa kylän mammaryhmän ketjua. Sittemmin viestiä on alkanut pukata parinkymmenen päivätahtia. Viikossa eteeni on avautunut mahdollisuus halloween nyyttäreihin, päiväkahvituksiin, perhekerhoon NOSH-esittelijöineen ja parin viikon päästä häämöttävään pikkujoululeffailtaan. Naamiasnyyttärit ja pikkujoulut skippaan, mutta tänään kolmen naisen koplamme osallistui kokoontumisajoihin erään mammaryhmäläisen luona. Naispari ei häkellyttänyt seuruetta (ehkä juttu oli jo ehtinyt kiiriä?). Kaffipöytähölötykset kulkivat tutuissa, äiti-aivoille sopivissa aiheissa. Millainen tutti (sain vinkkejä, kun Taava ei tuttia oikein huoli), nukkuminen, vaunuilu, leffaillan leffa ja isänpäivä. Joulu ja anopit. Lapset itki vuorotellen, isommat sisarukset söivät ahnaasti suklaata. Vauvoja syötettiin pulloista ja rinnoista. Värikästä menoa. Ihan varma en vielä ole, mitä mieltä olisin ryhmäilystä. Päivä poiki kuitenkin kutsun huomiselle, johonkin terveysiltapäivään. Eira karkaa työvelvollisuuksiin vedoten Helsinkiin. Mä en tohtinut kieltäytyä, joten mikäli estettä ei tule, niin nyt ryhmäydytään kunnolla.

Klassikko

Ja mikäpä estäisi? Tällä kertaa pikkuneiti. Olimme nimittäin iltapäivän päätteeksi 3kk neuvolassa ja rokotuksilla. Käynti sujui mukavasti, kehitys oli ikätasoista ja kasvu hyvää. Pituutta oli 59.3cm ja painoa 5565g. Painonnousu on jonkin verran hidastunut, mutta kun omalla käyrällään kasvaa ja on tyytyväinen niin esteitä täysimetyksen jatkamiseen ei ole. Ja sitten ne rokotukset.

Rokotteet ovat terveysvalinta, jonka vanhemmat tekevät lastensa puolesta. Rokotuksista sinällään voisi kirjoittaa pitkän ja polveilevan breivin. Puhua ennusteista, tutkimuksista, sairastuvuuden seurauksista. Sille linjalle en lähde, vaan totean että tunnen riittävästi erityislapsia, joiden rokottaminen ei ole mahdollista. Lapsia, joille ilman suojaa harvinaiset taudit ovat potentiaalisesti kohtalokkaita. Koska oma lapsemme on tiedettävästi terve, hänen rokottamisensa suojaa paitsi häntä itseään, myös muita. Normaalitilanteessa katsonkin rokottamisen yhteiskunnalliseksi kansalaisvelvollisuudeksi, sanovat pietarsaarelaiset äiti-ihmiset mitä tahansa. Näin ollen päätimme Taavankin saavan normaalit neuvolaohjelman mukaiset, paljon tutkitut perusrokotteet.

Tänään niistä vuorossa oli ensimmäiset piikkirokotteet; pneumokokki (aivokalvontulehdus, keuhkokuume, korvatulehdus) ja viitosrokote (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä, polio ja Hib-taudit, kuten aivokalvontulehdus, kurkunkannentulehdus ja verenmyrkytys). Ihka ekan rotarokotteen tyttö sai suun kautta jo 2kk neuvolassa. Siitä ei tullut juurikaan murhetta, paitti nyt niitä kakkajuttuja. Lentävää, vihreää, haisevaa, vaahtomaista, limaista, tiedättehän? Tänään sama satsi uudestaan ja päälle piikit molempiin reisiin. Rota meni mussutellen alas, pistoksista tuli arvatenkin itku. Onneksi terkka oli nopeakätinen pistäjä. 

Iltaa kohden Taava sitten väsähti ja tuttu väsyitku muuttui korkeakonsertiksi. Leijonaneito karjui vedet silmissä ja puikotti jalat oikosena. Rinta rauhotti vain hetkellisesti, lämpö alkoi kohota. Käteenkin tyttö tuntui kipeältä, yötä vasten sai 60mg Panadolin, joka pian rauhoitti nukkumaan. Nyt nyytti tuhisee. Jännitetään yötä ja huomista päivää. Pidetään peukkuja, et rokotereaktio oli lyhyt ja aamulla vastassa on taas tuttu neiti Aurinko. Jos ei, niin huominen menee kotona suppopilvessä ja sylitellen, terveysverkkoiltapäivät jääköön unholaan.

Lomastoppi

Lomakalenteri on täyttynyt erilaisilla väreillä. Milloin liipustetaan ystävien luo kylässä, milloin puuhataan kotia. Viime viikot sujuivat melko vauhdikkaissa merkeissä.

Pääsin ihanaiseen lomatunnelmaan kun käytin ystäviltäni vauvalahjaksi saamani jalkahoitolahjakortin.

Vauvalahjuksia

On kutakuinkin julkista tietoa, etten oikein olisi nykykäytännön mukaisten vauvajuhlien perään. Olenpa pyristellyt ylitsepursuavaa ameriikanmeininkiä vastaan siinä määrin, et koitin estellä moisten järjestämistä. (Lienkö sitten vanha ja vanhanaikainen? :D) Ystäväni, sukuni lähimmät naiset ja Eira kuitenkin päättivät ottaa riskin ja yllättää. Kompromissiin sisältyi yhteinen syöminen ravintolassa, Mother'sDay-elokuva leffateatterissa sekä ihanaiset muistamiset mulle ja Kimalaiselle. Neidolle oli perinteinen ensipupu ja allekirjoittaneelle hemmottelujalkahoito. Olin haaveillut jo pidempään kunnon jalkahoidosta, mut jotenkaan en saanut aikaiseksi. Nyt on kiitollisella odottajalla kesävarpaat, joilla lomailla. Kyl kelpaa :)

Savojärvellä

Ei niin paljon lomaa, etteikö vähän vielä töitäkin. Kävin viime viikolla työpaikalla vielä hoitelemassa viimeisiä vapaaehtoisia työjuttuja ja osallistuin työtovereiden saattamana kesän TYHYyyn. Kävimme porukalla Kurjenrahkan kansallispuiston alueella kiertämässä Savojärven kierroksen, jonka jälkeen naisissa nautittiin eväitä, saunottiin ja uitiin suojärvessä. Tuollainen 7km patikka ja tunnin saunominen meni vielä mukavan kivuttomasti. Tokkiinsa iltaa kohden supisteli ja aamulla vanha lonkkavaiva muistutti pirulliseen tapaan olemassaolostaan (onkin muuten ollut kumman hyvä koko raskauden).

Patikkaa enemmän kuitenkin jalkoihin otti 300km ajomatka, jonka Eiran kanssa teimme ystäväni luokse Seinäjoelle. Mulle on opiskeluajoilta jäänyt sellainen neljän kopla, joista yksi asuu Etelä-Pohjanmaalla, toinen Pirkanmaalla, kolmas Uudellamaalla ja me varsinaisessa Suomessa. Tyttöjen kanssa treffataan yökyläillen vuorosijainneissa 3-4kk välein ja tällä eräö oli pohojanmuon vuoro.

Pienelle tytölle

Nyt kun koplaan on syntynyt esikoiset huhti- ja toukokuussa ja meikäläinenkin saavuttanut täysiaikaisen raskauden, oli käytännönkin syistä pitkän matkan kutsu avec. Pariskunnittain istuttiin iltaa ja syötiin hyvin. Seinäjoella oli sopivasti asuntomessut, joissa käytiin porukalla pyörimässä. Hulppeat kämpät eivät ehkä istu Eiran kanssa kaavailemaamme ympäristöön tai budjettiin, mut mukavia pikkuideoita sieltä sai. Kämpät oli vimotteen päälle, joten niitä pääsi ihastelemaan ähkyyn asti. 

Pikkumakkareita

Toiminnallisia lastenhuoneita

Lämmintä tunnelmaa

Huone Done by deer - we like

Maalaisromantiikkaa

Korkeita olohuoneita

Elämän voimissa keekoiluun tulikin sitten takapakkia kotiinpaluun jälkeen. Neuvolakontrollissa verenpaineet yllättivät, kun alapaine huiteli sadan paremmalla puolella. Näköoireilun saattamana sain passituksen toxemia-labroille ja lähetteen äitiyspolille. Koska muuta oireilua (päänsärkyä, proteiiniuriaa, ylävatsakipua tai merkittävää turvottelua) ei ollut, minut ohjattiin kotio lepohoitoon ja verenpaineseurantaan odottelemaan labroja sekä sitä koska kutsu polille käy. Ja kävihän se; aika polille buukattiin heti seuraavan viikon alkuun. Vauvan liikkeitä seuraan (on onneksi ollut hyvä liikkumaan) ja oman voinnin huonontuessa lähdetään päivystyksenä synnytysvastaanottoon. Muuten mennään kirjaimellisesti päivä kerrallaa ja ollaan ko Ellun kanat.

Hupsista keikkaa

Liikkuvaista sorttia tämä alati kasvava Kimalainen. Potkuttelee, nikottelee ja hyörii. Välillä vatsanseutu on aivan vino, välillä toispuoleisen pinkeä, välillä myötäävänä kuin vettä täynnä. Elämme kivoja viikkoja. Liikkeet tuntuvat voimakkaina ja vatsa muljuu ees taas, joskaan ei tukaluuteen asti. Parikiloinen matkalainen puuhastelee aktiivisesti, mikä on omiaan hälventämään vanhempien (tai lähinnä minun) huolta.

Välillä mietin Kimalaisen tarjontaan asettumista. 30 viikkoon asti hän istuskeli perätilassaan kunnes eräänä sunnuntaiaamuna teki hallitun kuperkeikan. Tyypillisesti, tyypillisillä viikoilla. Asennon muutoksesta olin mielissäni, sillä herttamaiseksi todettu kohtu saattaa toisinaan vaikeuttaa kääntymistä ja altistaa virhetarjonnalle. Raivotarjontaan asettuminen tekee synnytyksen rauhallisesta odottelusta huimasti helpompaa.

Mutta eipä nämä käännökset näillä viikoilla vielä paina. Kolmisen viikkoa pää alaspäin potkuttelua riitti hälle. Sinä aikana neitokainen viuhtoi menemään siihen malliin, että epäilin hällä olevan ylimääräisiä raajoja. Edellispäivänä istumasta noustessani koin vinkeää veljuntaa. Sitkeää kiristystä, joka hidasti liikkumista. Vatsa oli illan kova, leveä ja tukala. Eilen liikkeitä tuntui taas aktiivisemmin aivan kohdun alaosassa heijastuen alalantioon. Kylkikaaren alle oli ilmestunyt tuttu kova pallo. Joskin isompana kuin 3 viikkoa sitten. Tänään neuvolassa epäilyni vahvisti kätilö; Kimalainen oli asettunut perätilaan. Eiku viistoperään. Eiku - hetken tutkiskelun jälkeen - hän heittäytyi poikittain. Kääntyi ja kömpi. Sydänäänet kuuluivat kohdun yläosasta, jonne hän painoi selkäänsä. Hetken päästä pää kiilautui taas fundukseen. Diagnoosi: vaihteleva tarjonta, poikkitila.

Niillä mennään ja pari-kolme viikkoa odotellaan josko Kimalaista huvittaisi asettua. Viikkoja on vasta 33+, joten liikkumisen vapautta on jäljellä hyvinkin, eikä lopullisesta tarjonnasta vielä huolta tarvitse kantaa. Olen iloinen, että pieni liikkuu ja puuhaa. (Joskin juiliva virtsaputkeen osuminen ja terävästi navasta tapahtuva ulkomaailman kurottelu laimentavat liikkumisesta koettua riemua nanosekunniksi..) Niin ikään kolmen viikon päästä ilahtuisin siitäkin, että tarjonta varmistuisi - mielellään raivotarjonnaksi. Sillä säästyisi monelta pohdinnalta.

Vanhemmiksi valmennetut

Takana on neuvolan perhevalmennus. Kolme viikkoa kunnallista valmentautumista vanhemmuuteen. Tuona aikana istuimme viiden muun pariskunnan kanssa neuvolassa neljä 2 tunnin settiä kuullaksemme vinkkiä mitä tuleman piti.

Aiheet oli jaettu loogisesti. Ensinnä keskityttiin parin tunnin ajan vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. Toisella kerralla käsiteltiin normaalisynnytys. Kolmannella poikkeavat synnytykset, lapsivuodeaika ja imetys. Viimeisellä keskityttiin suuhygienistin ja lastenneuvolan terveydenhoitajan johdolla pikkulapsiaikaan. Paketti oli kattava ja pikkukylän perinteiseen tyyliin mukaan tarttui prosyyri jos toinenkin. Ryhmädynamiikka oli vaisunlainen, joten keskustelua ei juurikaan virinnyt. Siitä huolimatta kaikki vaikuttivat olevan kokonaissettiin tyytyväisiä.

Joka välissä korostettiin jakamisen ja keskustelun merkitystä parisuhteessa. Mekin vielä perkasimme valmennusta keskenämme ja ihastuttavan tasapuolisesti huomasimme kumpikin painottavamme eriasioita. Eiralle suurin painoarvo oli säännöllisen synnytyksen avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen kulussa, tukihenkilön roolissa ja auttamisen keinoissa. Niin ikään luottamusta loivat infot kivunlievityksestä ja siitä mitä sairaalassa tapahtuu.

Itse parhaaseen päähän rankkasin imetyksen, synnytyksen jälkeisen psyykkeen, pikkulapsen hampaanhoidon ja alkutaipaleen lastenneuvolaseurannan. Mielissäni olin siitä, miten kansanterveydellisesti tärkeään ilmiöön, imetykseen, panostettiin ajallisestikin. Osiossa katsottiin mm. Bröst är bäst tissipropagandavideo, jonka kesto on kuitenkin lähemmäs kolme varttia. Jotkut voivat olla sitä mieltä, et imetysosio ois riittänyt kevyempänäkin, mut koska koen asian yleisesti korostamisen arvoiseksi, olin tyytyväinen laajempaan settiin. (Mitä nyt video ohjausteknisesti ja yltiöpositiiviseen tyyliin oli hetkittäin hivenen vitsikäs.) Spesiaali-propsit menee kyllä suuhygienistille, joka johdatteli vauva- ja pikkulapsiajan suun terveyteen. Kattava, perusteltu ja neutraalisävyinen ohjaus saa ainakin nämä vanhemmat tavoittelemaan oman ja lapsen suun terveyden kannalta toivottavia käytäntöjä.

Yhdessä olimme yhtä: molempien silmäkulmat salaa kostuivat synnytysvideota katsellessa. Tosin huomasimme myös sen, että synnytykseen liittyen moni asia on isän tehtävä. Ehkäpä H-hetkellä lainaamme Kelalta tai viereisestä synnytyshuoneesta vastavalmistunutta isää, jotta saamme edes napanuoran poikki :D No, jos totta puhutaan, niin eipä meitä heterosuuntautunut valmennus haittaa. Sillä mukavasti herätellään/osallistetaan seurueen miehiä. Vähemmistöläisenä sitä muutenkin sujuvasti kutsututtaa itseään isäksi tai tukihenkilöksi, pääasia että pointti tulee esiin. Puheessaan neuvolatar käyttää sujuvasti sukupuolineutraalia ilmaisua joten siitä hälle papukaijan merkki.

Näin jälkikäteen mietin, notta pitäisikö olla huolissaan, kun kumpikaan meistä ei nostanut ykkösaiheekseen vanhemmuuden tuomia muutoksia parisuhteeseen, seksuaalisuuteen ja aikuisten väliseen vuorovaikutukseen? Ehkä.. No mutta, onneksi hätä ei ole tämän näköinen! Ilmaisten hammashuoltonäytteiden ohella saimme kertaluontoisen etusetelin naapurikaupungin perheneuvolaan. Ehkäpä talvella tartumme siihenkin ja käymme tsekkaamassa mitä meille kuuluu - ja minkälaista sateenkaariammattitaitoa ja kohtaamista ko. puljussa on tarjolla :)

Kakkosviikoilla

H.29+0. Viimeinen trimesteri. Kolmaskymmenennes viikko kaiketi. Mä en oo oikein sisäistänyt tätä nennes ja nella-della laskua. Että laskuissa eletään sitä seuraavaa lukemaa vaikka se toisaalta loogista onkin. Kuulostaa isommalta, pidemmältä, paremmalta. Vaikkakin; jos kuukausi-nennettely etenee 4 viikon sykleissä niin 16 viikon jälkeen ollaan viidennellä kuulla? Ja sillä perusteella raskauskin kestää 10kk. Lasketun päivän jälkeen ollaan yhdennellennätoista kuukaudella. Yliaikaisen leiman ja käynnistyspotkun saa vasta 43. viikolla.. Huh, kamalan pitkällä. Mun on helpompi orientoitua saavutettuihin täysviikkoihin, olla vielä täällä kakkosella alkavien puolella.

Kakkosissa on ollut värikästä. Supistelu on aiheuttanut jännittäviä hetkiä. Lääkityksen loputtua supistukset ovat jatkuneet päivittäisinä. On parempia päiviä, on huonompia. Kesälomaviikollani olin jonkin verran liikkeellä ja tasapainottelin levon kanssa. Venytin lääkärikontrollia lyhyen töissäkokeilun ja loman varjolla. Ensimmäisellä työviikolla oli kuitenkin varattava aika kohdunsuun kontrolliin, sillä tilanne tuntui aktivoituvan. Supisteli ja kiristi tavallista enemmän, painoi alalantioon ja kipuili alapään puolelle. Cervix on tutkittu viimeksi h.24. Mietitytti mitä viidessä viikossa on tapahtunut vai onko mitään. Tänään tutkimuksessa ei onneksi havaittu kohdunsuulla merkittävää etenemistä, joten viikoista ja tuntemuksista huolimatta voin painella menemään. Kun vielä raskausviikot saadaan alkamaan kolmosella ja perään tulee kakkonen tai nelonen, niin tunnelma tulee vapautumaan huomattavasti.

Muutenkin olen ollut onnekas ja saanut kaiken sortin testeistä puhtaat paperit. Toksoplasma-vasta-aineet olivat negatiiviset (joskin vähän salaa toivoin että tartar- ja kissaihmisenä olisin sen sairastanut), sokerirasitus normaali (huh!), viljelyt puhtaat ja str.agalactiae negatiivinen. Tänään neuvolalääkärillä mainitsin alaselän luomesta, joka on vuosien saatossa noussut koholleen ja nyt raskauden aikana se on kasvanutkin merkittävästi. Möllikkä on jättänyt alleen kahdenvärisen ruskean luomialueen ja raskauslanteisilla housuilla alkaa ärsyyntyessään kutisemaan ja aristamaan. Kymmenen minutin kuluttua luomen vilautuksesta se oli poistettu ja lähdössä patologille. Normaalista vastauksesta saan tekstarin parin viikon päästä. (Esimerkillistä palvelua pikkukylän terveyskeskukselta!) Tästäkin jos selviän kuin koira veräjästä, niin ilo on irti. 

Samaa linjaa noudattaa Kimalainen. Piipahdimme nimittäin taannoin siellä kontrolliultrassa. Kimalainen oli kasvanut viikkoihin sopien, joskin vartalon ympäryysmitan sirous sai kokonaispainon jäämään vähän viikkomäärän alle. Siitä en huolestunut, sillä neitokaisen makoillessa perätila-linkussa kohdun alaosassa, ei vartalon virheetön mittaaminen ole helppoa. Luiset mitat olivat kasvaneet hyvin ja munuaiset näyttivät normaaleilta. 

Ms. Bee <3

Kun mitään erityistä ei näkynyt, jäi aikaa kikkailla 3D-tekniikalla. Ohi pään edessä möllöttävien napanuoralonkeroiden ja molempien jalkojen, pääsimme ihastelemaan pieniä kasvoja. Maiskuttavaa suppusuuta, nykerönenää. On se ihmeellistä. Vaikka sitä liikkeitä tuntee ja lasta odottaa, on jotenkin hämmentävää nähdä, et oman vatsanahan alla oikeasti on "Joku". Ihminen <3

Downshifting

Siftaan itseni sohvalle. Pakosta. Niinku ois vessahätä, vaan ei ole. Pakottaa. Alavatsalla ajoin kohoaa kivikova mega-päärynä. Supistaa.

Kaikki alkoi flunssan mukana reilu kolme viikkoa sitten. Raju öinen yskiminen toi tullessaan alavatsakovetuksia. Joskus tuntuvia, pääosin kivuttomia. Mökillä downshiftattiin. Oltiin rauhallisesti liikkeellä ja vietettiin kokonaan lepopäiviä. Tovi jos toinenkin meni viljapussin kanssa sohvalla. Tulipa googlattua paikkakunnan neuvola ja gynen palvelutkin valmiiksi. Kadutti olla pitkän ajomatkan päässä kotoa. Kotimatka oli onnenkantamoinen ja sujui hyvin. Pari päivää lepoa ja töihin. Se sitten sujuikin vaihtelevasti. Odotin tilanteen rauhoittuvan kun tervehdyn, vaan sepä ei menny yhtä nappiin kuin Strömssössä.

On hyviä päiviä, on huononpia. Supistaa ja ei supista. Usein rasituksessa, rauhoittuen levossa. Mutta myös levossa. Lepopäivän päälle voi kovettelu ja kivestely alkaa soffalla kestäen pari-kolme tuntia 5-15min välein. Yöllä herään mukamas kovaan pissahätään ja wc-reissun jälkeen saan todeta ettei tarve ollutkaan suuri vaan kova megapäärynä se siellä taas pakottaa. Kovettaa, kiristää, kivistää, juilii. Tulee kylkeä kääntäessä, tulee istuen. Tai sitten ei.

Viime viikolla piipahdin lääkärissä tsekkauttamassa tilanteen. Merkkejä kohdunsuun lyhenemisestä, pehmeydestä tai raottamisesta ei ollut. Kimalainen oli kasvanut reilu puolikiloiseksi ja liikkui perätilassaan reippaasti kuten tapana on ollut. Lääkäriä epäilyttänyt vesinen vuotokin osoittautui muuksi kuin lapsivedeksi. Huojennus oli melkoinen. Neuvolassa kuitenkin vähän vilauttelivat huilitauon tarvetta. Kun kaikki oli ollut ok, en lähtenyt sille tielle vaan jäätiin seuraamaan. Sen jälkeen päivät on olleet erilaisia. On pari hyvää päivää, yksi huono. Pari huonoa, yksi hyvä. Lyhyet valvotut yöt tunnustelun parissa ovat pitkiä ja niitä seuraavat päivät epävarmoja. Asiaa ei varmaankaan paranna loman jälkeinen työkuorma ja pitkähköiksi venyvät päivät.

Pienet punaiset
supistusten karkottajat?

Alkuviikolla - taas yhden vähäunisen yön jälkimainingeissa - soitin neuvolaan. Lääkäriajan sain tälle päivälle. Sieltäpä lähti koko setti; gyn.tutkimus, virtsaviljely, streptococcus agalactiae -näyte, lääkkeet ja parin viikon lepolomaohje. Kohdunsuulla ei edelleenkään merkittävää muutosta, mutta kliinisen oirekuvan perusteella nähtiin paremmaksi koittaa hillitä supistuksia lääkkein ja levolla. Aloitellaan sileää lihasta relaksoivalla nifedipiinillä; 10mg depottabletti pari kertaa päivässä, jos verenpaine kestää. Viikon päästä jätetään tauolle ja jatketaan pelkällä levolla jos ei oireet palaa. Jos palaa, jatketaan lääkettä ja hakeudutaan kontrolliin uudestaan. Ja jos ei alunperinkään auta tai verenpaine laskee pyörtyilyn partaalle, ihmetellään uudestaan.

Nyt sit on aika leppoistella, kohtuullistaa elämää. Ihmetellä mitä tekis, kun mitään ei saa tehdä. Vaikka ei sillä, onhan se kaikin puolin järkevää himmailla nyt hetki, josko sillä sit pääsis vielä normaalirytmiin kiinni. Sen sijaan et ajais homman piippuun, jolloin oltaiskin kiipelissä.. Viikkoja kun tarttis vielä saada roimasti lisää.

Tänään olen mietiskellyt. En viljapussin lämmittämältä sohvapaikaltani viitsinyt avata telkkuakaan, sillä sieltä harvemmin tulee mitään. Ja jos tulee, se tulee huomenna uudestaan. Ja ylihuomenna. Viikon kulumisen tietää siitä kun tunnistaa Suomen ihanimman hääparin vaihtuneen uuteen. Phuuh. Huomenna ehkä jatkan joskus kesken jäänyttä Myrskyluodon Maijan trilogiaa. Perun parin seuraavan viikon sovitut menot. Perehdyn vauvavakuutukseen - noin niinku kaiken varalle. Siinä sitä hetkeksi.

Neuvolan parituntinen

Kaksi tuntia näyttää parin kerran perusteella olevan vakioaika, joka neuvolakäynnillä kuluu. Luulenpa ettei se enää ensikäynnin jälkeen olisi ollut tarkoitus, mutta juttua riitti ja aika kului. Ehkäpä ensi kerralla nla-hoitaja nakkaa meidät pihalle nopeammin :D

Käynnillä puhuimme sikiön kehityksestä, aisteista, tuntemuksista ja meistä vanhempina. Olimme Eiran kanssa täyttäneet etukäteen vanhemmuuden voimavarakyselyn ja sitä käytiin keskustellen läpi. Kerroimme lapsuuden kokemuksistamme, luonteistamme ja vanhemmuus-ajatuksistamme. Ensimmäisen kerran puhuimme pitkään jonkun kanssa vauvasta. Aktuellista uudesta ihmisestä. Vauvan tulemisesta ja elämänmuutoksista. Ei pelkästään sikiöstä ja raskaudesta. Vauvasta. Jännää ja hykerryttävää.

Päähenkilöllekin kuului hyvää. Hänen herttamainen asuissijansa kasvaa hyvää vauhtia ollen jo puolimatkalla kohti navankorkeutta. Kimalainen itse esiintyi edukseen, kun iänkellastama ja rohiseva doppler tavoitti hänen reippaan 150krt/min sykkeensä. Siihen päälle odottajan peruskontrollit; paine, pissa ja paino. Verenpaineessa pientä hivuttautumista ylöspäin, joka selittynee vallitsevalla päänsäryllä. (Jyskytys oli siinä määrin jäätävää, et hoitajan kirjoittamalla saikkaritodistuksella työpäiväkin jäi väliin.) Painoa on lähtötilanteesta noussut 1.3kg, joka on varsin maltillinen näin toisen trimesterin alussa.

Pyynnöstäni rutiinien kylkeen otettiin vielä toksoplasma-vasta-aineet. Mulla kun on iän kaiken ollut kissoja, jotka kulkevat ulko-ovesta mielensä mukaan. Nuorimmalla on alle vuoden iässä ollut sitkeä limainen suolistoinfektio, joka aika ajoin aktivoituu. Sopii kuvaan? Noh niin tai näin. Sairastettu infektio ja vastustuskyky olisi huojentava tieto paitsi kissojen, myös puutarhanhoidon ja monen muun toksoriskin kannalta. Mielenkiintoista nähdä minkä vastauksen saan.

Seuraavaksi sitten varattiinkin helmikuun loppuun lääkärineuvola. Siitä pari viikkoa ja onkin rakenne uä:n aika. Sen jälkeen parin viikon kuluttua seuraava neuvolan hoitajakäynti, jossa katotaankin jo Kelan paprut kuntoon. Perhevalmennusta väläyteltiin aloiteltavan toukokuun lopulla. Siis miten nopeesti nää hitaat viikot loppupeleissä kuluukaan O_o

Ensivisiitti äitiysneuvolaan

Ennen vuodenvaihdetta käytiin Eiran kanssa neuvolan ensikäynnillä. Meitä vastassa oli mukava ja maalaisjärkinen terveydenhoitaja-kätilö. Äkkiseltään ajateltuna epäilen meidän olevan kylän kutakuinkin ainoa naispari, mut se ei ammattilaista hämmentänyt. Käynnillä kohtaaminen oli varsin luonnikasta ja kokemus kaikenkaikkiaan hyvä.

Viikolle 8+5 ajoittunut ensikäynti oli kattava yhdistelmä kartoitusta ja infoa. Aikaa pläjäykseen loppupeleissä kului reilu 2 tuntia. Läpi käytiin terveystottumukset, ravinto, molempien päihdekäyttäytyminen sekä hammas- ja yleisterveys, raskauden seurantakäytännöt sekä alkuraskauden vointi. Toki keskustelimme myös raskauden alkamistavasta, käynneistämme Väestöliitolla, isättömyydestä ja vanhemmuudesta. Saimme kirjalliset ohjeet ravitsemuksesta, "THL-kieltolistan" ja raskauden aikaisiin lääkkeisiin perehtyneen erikoislääkärin laatiman listan raskauden aikana sallituista lääkkeistä. Sikiöseulonta-infon saimme suullisena ja kirjallisena. Kotio vietäväksi tuli myös vau.fi raskauskalenteri ja voimavarakysely ohjeineen. Viimeisin on tarkoitus täyttää erikseen&yhdessä ja palauttaa neuvolaan seuraavalla käynnillä.

Mielenkiintoinen keskustelu käytiin ravintolisien tarpeesta. Monipuolisen ravinnon ohella vitamiinilisäsuosituksia kun voi tulkita eri tavoin. Konsensukseen päästiin helposti: jatkan B-vitamiini-foolihappoyhdistelmääni h.12 asti, D-vitamiinin nostan 50 mikrogrammaan ja lisään kalkin, jos maitotuotteita menee naftisti. Jos kalatuotteita ei syödä vaihtelevasti viikoittain, lisään satunnaisen kalaöljyannoksen (kunhan löydän valmisteen, jossa ei A-vitamiinilisää ole). Raskausvitamiini ja rauta sitten harkinnan mukaan.

Bioteekin Probiootti plus, hinta n.20€

Valveutuneena neuvojana hoijatattaremme suositteli myös probioottivalmisteita. Suositus teki minuun vaikutuksen. Olinhan itse aloittanut Bioteekin Probiootti plus -kapselit heti plussattuani, sillä niiden vaikutukset ovat suotuisat ja niiden raskaudenaikaisesta käytöstä näyttäisi olevan tutkimusnäyttöä mm. syntyvän lapsen allegioiden ehkäisyssä. Tämän päivän allergia- ja astmatilanteessa biottiikonsti on mielestäni vähintään kokeilun arvoinen.

Ohjauksen ja infon sulattelun päälle otettiin perusseurannat alkupaino ja verenpaine. Lisäksi alkulabrat; veriryhmä, Rh, hiv, B-hepatiitti, syfilis ja Hb. Verenpaine oli pikkuisen tavallista tasoani matalampi (mikä sinällään on hyvä, kun nousutaipumustakin on ollut) ja Hb oli ok, joskin laskenut yli kymmenen yksikköä. RR/Hb-yhdistelmä osaltaan selittänee ajoittaista heikotusta sopien alkuraskauden oireistoon. Muuten olenkin väsymystä ja rintojen aristelua lukuunottamatta melko oireeton. Mitä nyt kohdunseudun kipuilu ja jomotus ovat aikalailla ennallaan. Pahoinvointi ollut ohimenevää ja painokin on lähtötekijöissään, joten välillä (=päivittäin) sitä miettii onkohan Kimalainen enää voimissaan..

Noh, jos mitään traagista ei ennen satu, raskauden tila selviää parin viikon kuluttua, kun varaamani 1.trimesterin seulontaultran aika koittaa. Siihen asti jännäillään.

Äitiyskortti suojataskuineen

Nyt mukana kulkee sentään jotain konkreettista; äitiyskortti, jossa virallisesti kirjattuna Kimalaisen päivä - 4.8.2016 :)