Viiva - virstanpylväistä ensimmäinen

Pari päivää ennen testipäivää kuukautiset jäivät tulematta. Aamulla dpo 14 luottavaisin mielin tein testin. Silmät pyöreänä katsoin miten siihen alkaa piirtyä yksi viiva. Yksi. En malttanut jäädä odottamaan, vaan lähdin aamutoimiin. 5min päästä tirustettiin tikkua valoa vasten Eiran kanssa. "Onks tää nyt sit nega?" Ei, kun haamu. Pari päivää ja viiva vahvistuu. Dpo 18 CB:n ruutuun ilmestyy vahva plussa.

Siinä se on. Seitsemän epäonnisen veljeksen jälkeen kultainen Venla.Virstanpylväistä ensimmäinen, suurin. Se joka saa uskomaan että alkuja on, että pieni ihme on mahdollinen.

Epätodelliselta tuntuu että raskaustoive olisi muuttunut raskaudeksi. Hyvällä tuurilla alkua seuraa maksimissaan 38 viikkoa jännitystä ja vaihtuvia pelkoja. Niitä parhaimmassa tapauksessa seuraa vähintään 20 vuotta huolta, jännitystä ja vaihtuvia pelkoja. Ja iloa, suurinta rakkautta.

Kiitos piskuinen että yrität <3 Että valat uskoa siihen että toivoa on.

Piinapäivien masentavat tilastot

Ikäänkuin 10-15% onnistumismahdollisuus ei olisi tarpeeksi masentavaa. Sitä etsii rohkaisevaa tietoa ja löytää faktanpoikasia, jotka eivät ole omiaan nostamaan mielialaa.

Ennen Taavan plussaa kirjoitin tekstin siittiösyynistä ja todennäköisyyksistä. Sanasta sanaan ei sisältöä muista, mut sen verran "lannistava" se oli, ettei itsekään huvita 3 vuotta vanhaa tekstiä lukea. Nyt koitin löytää jotain parempaa, joskin selvää on se, ettei tällä saralla maailma kehity kovinkaan kummoisesti muutamassa vuodessa.

Jotain mielenkiintoista sentään löysin. Ihanan monimutkaisen ajatusviritelmän siittiöiden pintaglykodeliineistä ja niiden vaikutuksesta munasolun pintaan kiinnittymiseen. Toki näitä glyko-tyyppejä täytyy olla useampi. Yksi glykodeliini - S nimeltään - estää ennenaikaista adaptoitumista (eli siittiöiden turhan lyhyttä harkintaikaa ennen kun kokevat olevansa "valmiita"). Glykodeliinit A ja F tilannetta hankaloittaakseen kiusallaan vaikeuttavat kiinnittymistä munasolun pintakerrokseen. Okei, käytin värikynää sillä A:t myös suojaavat siittiöitä naisen lymfosyyttien vaikutuksilta, joten ei ne pelkkiä kiusankappaleita ole. Eikä toki muutenkaan, sillä toki munasolun - naisen tapaan - kuuluukin saada itse päättää kuka häneen liimautuu.

Eli tässäkin the mighty Her on avainasemassa ja valikoidusti kääntää siittiön pään (kirjaimellisesti). Munasolua ympäröivät kumulussolut riisuvat siittiöt aseista. Ne eivät pelkästään esim.poista haitallisia A-muotoja siittiön pinnasta vaan suuressa viisaudessaan käsittelevät sokeriketjut niin että avuksi ilmaantuukin pienempi ja emäksisempi glykodeliini-C, joka eston sijaan yht'äkkiä edesauttaakin kiinnittymistä. Ja: Seesam aukene!

Heureka!! Pintarakennevariaatiot - niin kumulussolujen kuin glukodeliinien osalta -  voisivat selittää miksi toiset ei saa keskenään lapsia, mutta onnistuvat jonkun toisen kanssa? Se voisi selittää sitä miksi luovuttajan vaihdolla saattaa onnistumisprosentit nousta? Tai sitten ei. Lähinnä se selittänee sen, miksi eri eläinlajien edustajat eivät onnistu lisääntymään keskenään :D

Anyway. Lupaavalta vaikuttaa tulos, että oikeilla pintarakenteilla päästäisiin tulokselliseen hedelmöittymiseen kun kemia kohtaa. Eteenkin mulle, kun allekirjoittaneen ja luovutttajan kemiat on todistetusti kerran kohdanneet, vaikka siittiömäärissä ei ihan huippulukuja olla saavutettukaan.

Se mitä sen jälkeen tapahtuu, olikin näiden piinapäiväpohdintojen masentava osuus: Yli puolet hedelmöittyneistä munasoluista ei selviä kaksiviivaiseen raskaustestiin asti. Ja jos selviävätkin, niin karkeasti niistä neljännes-kolmannes keskeytyy jossain viikkojen 4-21 välillä. 

Taas masentaa. Uskon että toistan jo aiemmin käyttämäni loppukaneetin jos kysyn; Miten tässä voi ikinä onnistua?

Salainen hymy ja ovuleissön-jumaleissön

Tähän on tultu, olen salakuljettanut virtsaa työhuoneeseeni. En voinut jäädä työpaikkani ainoaan saniteettikopperoon pelaamaan digitestillä. Viime kerrasta viisastuneena uusin aamulla negaa näyttäneen testin aamupäivällä ja liuska rätkähti punaiseksi. Halusin varmistaa asian ennen inssin varausta. Näytepurkki tiukasti kiinni ja huoneeseen lutraamaan - toivoen ettei ketään tule juuri silloin.

At the office

Digi myhäili touhuilleni tyytyväisenä. Soitto klinikalle ja inssi seuraavaan päivään. Inssissä kp16 hyvä limakalvo, kohdun vieressä oikealla yksi kookas follikkeli, jota ei sen kummemmin mittailtu. Pesun jälkeen siirtovalmiita siittitöitä oli n.7milj/ml joista eteenpäinliikkuvia 3.8milj/ml. Toimenpide sujui sen suuremmitta kommelluksitta.

Iltapäivällä noin 5 tuntia päätapahtuman jälkeen alkoivat ovulaatiokivut molemminpuolisina. Todellinen övuleissön-jumaleissön - huh huh. Ajoitus meni nappiin ja tuntemusten perusteelle väitän että lähtijöitä oli enemmän kuin yksi. Vasen ovarioni nimittäin on sen verran sivussa, että vanhastaan tiedän se olisi pitänyt erikseen katsoa jos mielii follikkelin löytää. Ei katsottu, enkä sitä kysynytkään vaikka periaatteessa oli vasemman puolen "vuoro". Onko yrittäjiä yksi tai kaksi, ei sillä ole merkitystä. Väliä on vain sillä onnistuuko kukaan.

Ei jää epäselvää

Iltapäivällä huomaan vähäisen vuodon. Pettymys tulvahtaa pysähtyneeksi hetkeksi. Illalla seuraan. Vaaleanpunaista, pieni määrä ihan kirkasta. Epätyypillistä minulle. Koskaan ei vuoto ole alkanut näin. Ei mitään kipuja. Selitän itselleni josko tämä olisi jotain tyypillistä harmitonta. Ei se välttämättä vielä tarkoita mitään.. Vaikkakin lämmöt ovat laskeneet. Iho muuttumassa kukka-alttiimmaksi. Vilutuskin on loppunut, ja syysflunssan merkiksi räkä alkanut... Silti pidämme yllä toivon kipinää. Mitään ei tiedä ennen kun tietää.

Yöllä ei mitään. Aamulla jännittää. Ei mitään, pientä vanhaa tuhrua. Testipäivä häämöttää parin päivän päässä. Laitan suojan. En mitään megalomaanista, mut varmuudeksi kuitenkin.

Päivällä istun palaverissa. Sellaisessa, mistä ei millään kohtuudella pääse poistumaan. Tunnen yllättäen lämpimän huljahduksen. Kröhöm, selvitän kurkkuani. Toinen huljahdus. Vaihdan painoa toiselle kankulle. Kolmas. Alan huolestua siteen riittävyydestä. On vaikea keskittyä loppuaikaa. Olen etäällä työpisteeltäni. Minulla ei ole varasuunnitelmaa mukana, enkä edes tiedä missä on lähin vessa. Lopetettuamme nousen ja vaivihkaa katson perääni tuolille. Huh, ei mitään. Poistun nykien työpuvun paidanhelmaa alaspäin.

Osastolla painelen vessaan. Kierron tuloksesta ei ole epävarmuutta; ylivuoto on tehnyt Jaappanin liput niin taka- kuin etupuolellekin. Huokaus. Olisihan se ollut lähes tilastollinen vitsi onnistua ensiyrittämällä. Eriskummalliselta tuntuu. Epätyypillisen runsas vuoto, mut ei mitään kipuja, ei kerrassaan sinne päinkään. Niin - tai ainakaan fyysisiä sellaisia.

Ovulaatio isolla O:lla - entä sitten?

Tuttu tunne noin kolmen vuoden taakaa; Ovulaatio isolla O:lla. Näinhän se oli letrotsoleilla, mitenkä saatoin epäillä.

Tasan 36h Pregnylin ja inseminaation jälkeen alkoi pisto siellä missä edellisenä päivänä oli ollut kaksi follia. Pistää alas, pistää sivulle. Melkein selän puolelle ja kylkikaareen. Ei ole epäselvää. Se on lähdön hetki.

Googlaan pakastettujen siittiöiden elinikää. Tai oikeastaa sitä kuinka kauan ne pysyvät hedelmöittämiskuntoisina, sillä se tässä on olennaisempaa kuin elossa pysyminen. Toivon löytäväni jonkun uuden, rohkaisevan lähteen. En löydä. Puolitoista vuorakautta voi olla siinä ja siinä.. Ehkä parhaimmisto on jo mennyt. Tai toisaalta; ehkä parhaimmisto - sitkeimmät ja elinvoimaisimmat - on ne, jotka on jäljellä.

Vaikka muuten koitan olla tunnustelematta, niin salaa toivon kiinnittymispistoa 5-7päivää inssin jälkeen. Sitä mielikuvituslupausta, josta voisi valaa toivoa. Sitä ei tule. Mietin, että pitäiskö pihaan kaivaa kaivo johon voisin nakata polttopuiden pilkkomiseen hankitun Fiskarsin. Selitän kuitenkin asian parhain päin; viimeksi kun ns.kiinnittymiskipua mukamas "tunsin" niin ei inssiä oltu edes tehty.. Sattumaa yhtä kaikki. Eihän se välttämättä Taavastakaan  ollut sitä vaikka niin silloin ajattelin. Ehkä.

Päätä särkee. Epätyypillisesti jo usean päivän ajan. Viluttaa. Lämmöt on koholla yli asteen verran. Puolitoista. Niitä sorruin seuraamaan. Noh, ehkä on syysfunssaa. Parempi ois olla ajattelematta koko asiaa. Oikeesti.

Älä usko aamuvirtsaa

Välillä tuntuu, et LH-tikkujen kanssa pelaaminen on hullun hommaa. Ennen riitti tikku aamulla toinen illalla. Nyt en olisi niinkään varma.

Kävin elokuun puolella ensimmäisessä follikeliultrassa letrotsolien jälkeen. Vasen ovario oli hiljainen, mutta oikea oli innostunut napsimistani lääkkeistä. Ruudulta tuijotti kaksi follia. Toinen 23mm ja toinen 18mm.. hmm.. Toinen vähän iso ja toinen siihen nähden pieni? Huomioden ne seikat, että oli kp12 ja LH sitkeesti miinusta. Toisaalta, mulla LH on plussannut kp13-22, joten en plussaa ihan vielä osannut odottaa, vaikka letrot sitä voikin aikaistaa.

Ei osattu lekurin kanssa päättää kumpaa follia uskotaan. Päätettiin tehdä inssi seuraavana päivänä. Jos LH plussaa, ni hyvä. Jos ei, ni inssin kyytipojaksi pistetään Pregnyl. En ole ollut irrotuspiikistä aiemmin innostunut, mutta kun niitä tällaisille vanhuksille helposti pistetään myös oman ovulaation tueksi, niin menköön.

Illalla LH miinus. Aamulla LH-miinus. Vuoto oli kuitenkin lisääntynyt ja muuttunut lupaavasti, joten en uskonut aamun miinusta. Alle parin tunnin päästä tein uusinnan. No siinä! Ero oli aikamoinen, vai mitä sanotte? Jos ei muuta niin ainakin opin sen, että älä usko sokeasti aamuvirtsaa. 

Digitesti oli kuitenkin hymynaamaton, joten inssi tehtiin ja piikki pistettiin. Limakalvo oli sen 7mm ja follit 21mm ja 18mm. Ne tuskin päivässä kutistuivat, joten ehkä aiempi mittaus oli ronskilla kädellä tehty ja LH-piikki oli vasta nousemassa (niin kuin olikin). Onko se sitten hyvä vain huono..

Toisaalta olisi hyvä että siittiöt on vastassa, sillä - kuten kipeästi tiedämme - munasolu ei ole yksineläjä vaan kuolla kupsahtaa vuorokaudessa jos ei löydä paria. Siittiöt sen sijaan saattavat elää kolmekin päivää. Tai pari. Tai sit huonoimmillaan vaan päivän nekin, kun kyse on pakastetuista ja pestystä kamasta. Ja reppanat kaipaavat vielä jotain miehistä muutaman tunnin adaptaatioaikaa jotta olisivat elämänsä voimissa valmiina hedelmöittämään. Phuuh.. Miten tässä voi ikinä onnistua kun homma on tunneista kiinni?

Niin tai näin, nyt on "hätiköity" ja sohittu. Simot syöksyi odottamaan loppuaan jonnekin munatorvien tietämille. LH-testit on käytetty viimeistä myöden, joten seuraavalle kierrokselle niitäkään ei olisi. Kun kiertoni on arvaamaton, tuntemusten perusteella mennään ja tilannekin näköjään saattaa noin äkkiä muuttua, taidan jatkossa tilata liuskoja tukkupakkauksen. Vaikka pessimisti ei pettyisi, niin ehkä odotan viikon-pari ennen kuin laitan tilauksen kotitesti-piste-fiihin. Jos vaikka.. Noh, toivoa aina sopii.

Siittiövaraus kotiin kannettuna

Muhammed ja vuori, vuori ja Muhammed. Naispari ja siittiöt, siittiöt ja naispari. Jomman kumman on pakko liikahtaa, jotta yhteinen tie kohtaa. Joskus se näköjään on joku muukin kuin klinikalla villinä kirmaava naispari.

Me nimittäin emme palanneet ensikäynnin jälkeen klinikalle luomuinssin merkeissä. Syystä että LH plussasi lauantaina (minkä etukäteen kompromissatessani arvasin, tiesin..). Kaikun kautta ilmoitin asian ja toivottelin kauniita kesäpäiviä. Olin omalla tavallani tyytyväinen että lähiviikot voitiin mennä vielä rennosti. Sain kesätoivotukset takaisin ja samalla palattiin siittiö-/sisarusvaraus-asiaan. Emme olleet tehneet säilytysvarausta luovuttajaamme, sillä kolmen vuoden takaiseen tapaan tarkoituksena oli käyttää sitä mukaa kun tarvitaan ja jos siittiöitä on. Ystävällinen hoitaja onneksi jaksoi vääntää asian rautasiimasta selväksi minullekin.

Koska tuttua luovuttajaa on, voidaan varmistaa niiden saatavuus meille ja varata lisää x-määrä. Varmuudeksi. Tämä varaus on maksuton mutta voimassa vain ensi vuoden tammikuuhun, johon asti Eira on 1/2016 maksanut varauksensa. Aha, selvä. No sehän passaa. Tammikuussa olisi todella sitten jo hyvä punnita että mitä tälle hommalle tehdään..

Niinpä parin päivän päästä siittiövaraussopimukset kopsahtivat postilaatikosta. Minulle oli varattu 6 uutta olkea. Ehdoin "Sama luovuttaja, josta synnytys 2016." Siinä oli hyvä buugi. Onhan tuote toiminut minulle todistetusti kertaalleen. Nimi alle ja sopparit palautuskuoressa takaisin labraan. 

Niine hyvineen oli mukava jatkaa lomaa. Oljet on pakkasessa. Pari vanhaa ja kuusi uutta. Josko niistä jostain saataisiin pieni sisarus joskus syliin asti.

Kolmas ensikäynti

Taas käyvät Felicitas Mehiläisen ovet. Odotus värittyy jollain harmaalla tunteella jota voisi vastentahtoisuudeksi sanoa. Luuriin tarttuminen tuntuu tahmealta, vastaanotolle astuessa tuntuu että tämä on vaan tehtävä. Valmistaudun olemaan jästipää. Ja sille tulee tarvetta.

Kevään jälkeen meidän korttipakasta on vedetty se toinen kortti. Kuuden tuloksettoman inseminaation ja niiden varrelle ajoittuneiden takapakkien jälkeen Eira koki nähneensä toistaiseksi oman osuutensa. Ensimmäisen suuren pettymyksen jälkeen vuodenvaihteessa hän nosti puheeksi mahdollisuuden vaihtaa yrittäjää jossain vaiheessa. Toukokuussa vuoden yrityksen ja pettymysten jälkeen se vaihe oli käsillä. Eira ei kokenut IVF-hoitoa omakseen ja jos minä puolestani joskus vielä toivoisin kokeilevani uutta raskautta - let's face it - I'm not getting any younger.. (Voitte luntata ikäni profiilikuvauksesta, tai samalla voin läiskäistä fysiologisen totuuden: 38.. .. ja puoli.)

Siispä kesän tullen istuin ampparin aulassa odottamassa. Uutta lääkäriä. Aiemmin meitä hoitaneilta emme mielestäni olleet onnistuneet saamaan sitä vastinetta taloudellisille ja henkisille voimavaroilleni mitä tahdoin. Halusin ammattilaisen joka on valmis huomioimaan taustat ja on sopivasti lääketieteellisesti orientoitunut. 

Toivoin:
- että kaikki tarvittavat alkututkimukset tehdään, mutta tavan vuoksi (varmuuden varoiksi =turhaan) tehtävät karsitaan pois. (Ei aukiolotutkimuksia, ei erillisiä ensikäyntejä, ei neuvontakäyntejä, ei turhia labroja.)
- ei juoksuteta käynneillä, eikä roikoteta puhelimessa
- kun ollaan vastaanotolla tehdään kerralla sekä tutkimukset että suunnitelmat seuraavaan kiertoon
- että lääkäri olisi lääkitysmyönteinen, sillä luomuna sohiminen ei anamneesillani huvittanut.

Käynti meni melkolailla putkeen. Esitiedot ja ajatukset käytiin rivakasti läpi. "Ootko sä syönyt niitä letrotsoleja jo? Siis oliko tarkoitus et tässä kierrossa tehdään?" Ööh, en sentään. Niin omatoiminen en ole keskustelematta lääkärin kanssa. Etukäteen olin kyllä ilmoittanut toiveemme samasta luovuttajasta ja olkien saatavuus oli varmistettu. Hoitajan tekemää siittiövarauslappua ihmeteltiin, sillä meillä oli tarkoitus käyttää, ei varata pakkaseen. Näin varauslappu jäi kirjoittamatta kun siirryttiin pääohjelmanumeroon.

Vuosien saatossa olen oppinut havainnoimaan kehoani ja tiesin varanneni ultran kp17 parhaaseen mahdolliseen väliin. Tuntemukset viestittivät, että jos koskaan luonnollinen ovulaatio oli tullakseen, se oli tässsä kierrossa. Ja niin ruudulla näkyi oikeassa ovariossa soma 17mm follikkeli. Uutisena se oli hyvä, mutta tyytyväinen ilme lääkärin kasvoilla ounasteli tulevaa; "Tällä kertaa ei niitä letrotsoleja tarvittaisi, vaan voidaan tehdä inseminaatiot luonnon kiertoihin. Ethän sinä kaksosiakaan halua.." En innostunut.

Kyllä; tiedän että ensimmäinen raskaus ja synnytys voi tehdä keholle ihmeitä.
Kyllä; tunnistan, että kiertoni on nykyään normaalinpi.
Kyllä; ymmärrän monikkoraskauden riskin, mutta se ei ole peloistani akuutein.
Ei; en usko mahdollisuuksieni olevan parhaat mahdolliset, sillä painolastina on ikä, vuosikymmenen takainen parin vuoden turha yritys ja kokemukset viime hoitokerralta.
Ei; en saa LH-testiä varmuudella plussamaan joka kierrossa, vaikka pääosin piikki löytyykin
Ei; en ole innostunut tuhansilla euroilla kokeilemaan josko kuitenkin yllättäen onnistuisin luomuna kaikkien vuosien jälkeen.
Ei; ei siihen ole edes ylimääräisiä paukkuja. Heti vaan sata lasiin, niin ei tarvitse jossitella.

Olin jääräpäinen niin kohteliaasti hymyillen kun silloin perjantaina iltapäivällä osasin. Lääkäri näytti ohuesti tyytymättömältä, mutta suostui. Kompromissilla; jos LH-plussaisi sunnuntaina, tehtäisiin inssi luonnonkiertoon maanantaina. Jos ei, palataan asiaan lääkkeillä seuraavassa kierrossa. Ohjeeksi tuli syödä vanhasta varastosta letrotsolia 5mg kp3-7. Mennä ultraan ja katsoa sitten.

Poistuin. Näillä mennään. Kyllä tämä taas tästä. Eipä siinä muukaan auta.

Kiinnittymiskipu on feikki

Keskipisto viitisen päivää ovulaation jälkeen. Outo juiliva pisto kohdussa, joka herättää takaraivoon toiveen. Kiinnittymiskipu. Tunne, jonka toiset vannoo tuntevansa ja toiset pitävät hölynpölynä.

Menneenä kuukautena tunsin tavallisen pitkän ja sitkeä piston keskellä työpäivää. Samanlaisena kuin muinoin 6 päivää inssin jälkeen kun Taava sai alkunsa. Minua huvitti.

Tässä kierrossa Lh plussasi lauantaina. Samana iltana alkoivat kivut jotka ovulaatioksi tulkitaan. Torstaina, klassinen 5 päivää myöhemmin, ilmestyi taas kohdun keskipisto. Pisti aikansa, ehkä 10 minuuttia. Jos en tietäisi paremmin, toivoisin näkeväni puolentoista viikon päästä vuodon sijaan kaksiviivaisen testin. En ovuleissön vaan Sen Toisen. Olisin melko varma että saumat on jos sukissa on tarpeeksi tarraliimaa.

Speksit on muuten kohillaan, mutta sellainen pieni puuttuva detalji; kroppani ei ole vuosiin kohdannut spermaa. Se elää omaa haavemaailmaansa. Valeraskaustoivetta.

Ahneelle tulee pakkotauko

Ahneella on ulostemainen loppu, sanotaan. Epäilemättä. Loppua edeltävä ahdistus ajaa liian rohkeisiin ratkaisuihin. Otetaan riskejä, ja peräännytään.

Meillä oli suunnitteilla sen seitsämäs inssi. Vaikka lääketieteellistä perustetta ei ollut, toivoimme pientä lääkeannoksen nostoa ja sen seurauksena kahta - tällä kertaa moitteetonta - follikkelia. Haluttiin ottaa puolityperä riski, jossa sitten potentiaalinen liikakasvu estää inssin. Ja miten kävikään?

Letrotsolia meni kp3-7 yhteensä 2+1+2+1+2. Tänään kp11 ultrassa limakalvo oli 3-kerroksinen, n.6mm. Vasemmalla edelleen sitkeä yksinäinen folli. Oikea munasarja yllätti. Se oli ilmeiseati tullut katumapäälle kun aiemmin ei ole ultralla todistetusti tehnyt mitää raskautumisen eteen. Siellä pullisteli viisi n.17mm folkikkelia. Viisi! Dough!! Jokaista ei edes mitattu. Eipä vissiin ollut tarpeen.

Se oli sillä taputeltu. Ei inssiä. Mietitään asiaa taas ensi kuussa. Tai sitä seuraavassa.

Jos tämä polku ei jatku

Kun. Kun tämä polku ei jatku. Kai niin voi jo sanoa. Samalla sapluunalla on viime toukokuun jälkeen menty kuusi täyttä inseminaatiokierrosta, välissä epäonnisia ajoituksia. Lääkkeitä lisätty ennen ja jälkeen. Enää ei ole intoa jatkaa samaan malliin.

Mitäs sit? Eira ottaa lomaa. Ei merkkaa kiertopäiviä Kaikuun, ei napsi Gelee Royalea, eikä letrotsolia. Ei mieti tikkuja tai ajoituksia. Ollaan vaan ja sitten mietitään, et mitä seuraavaksi. Mitä vielä voidaan muuttaa?

Eira ei omalla kohdallaan ole innostunut IVF-hoidoista. Inssejä on tehty luottoluovuttajallamme sen verran monta, että oljista jäljellä on enää yksi. Tässä kohtaa mietimme suunnan vaihtoa. Jos vaakakupissa ei olisi ollut sisarustoivetta geneettisessä mielessä, olisimme vaihtaneet luovuttajaa jo pari inssiä sitten. Toive biologisesta siteestä on kantanut tänne asti. Vaikka kama on todistetusti toiminut mulle, se ei mystisesti ehkä toimi Eiralle. Ehkä toisen luovuttajan kanssa natsais paremmin. Se lie enää ainut, minkä voimme muuttaa.

Tai noh. Ainut ja ainut. Perhemallissamme on se positiivinen puoli, että voimme vaihtaa synnyttäjää. Kun pettymykset iskevät joka kerta kovempaa, on Eira ottanut vaihtoakin puheeksi. Mulla on viimein alkaneet kuukautisetkin (joo, voin käyttää oikein monikkoa, kun kahdet on jo tulleet), joten ei kai se olisi fyysisesti mahdotontakaan. Ja toisaalta olenhan toivonut vielä joskus kokevani uuden raskauden. Ottavani revanssin - niskalenkin - siitä synnytyshommasta, joka ei eka kerralla menny ihan ku Strömsössä. Niin.. ..ja toisaalta: alanhan mä olla aika vanhakin. Eiralla olisi 5 vuotta enemmän aikaa palata asiaan kun siltä tuntuu..

Äh. Ehkä alan syömään foolihappoa. Ajatellen minimissään 3kk kuuria ennen mahdollista yritystä. Ehkä tikutamme pian molemmat. Eira aktiivisesti ja mä katsoakseni onko tästä kropasta enää (vieläkään) mihinkään. Kevät tunnustellaan. Jos vuosi hoidoissa käyntiä täyttyy tuloksetta, ehkä vaihdamme radikaalimmin suunnitelmaa.

Aika monta ehkää. Noh, niihin on näissä hommissa tottuminen.

Aina ei jaksa(isi)

Tänään WhatsApp piippaa raskausuutisia. Naapuriin kannetaan sisälle syntymätuore kuopus, joka matikallani on saanut alkunsa pian sen jälkeen kun me aloitettiin hoidoissa. Pian syntyvät nekin joita hetki sitten vasta suunniteltiin. Meidän homma junnaa. Vaikka tiedettiin, et näin voi tyypillisesti käydä, on havahduttavaa ajatella miten aika kuluu. Kuukauden tai kahden viikon sykleistä tulee äkkiä puoli vuotta. Vuosi. Usko alkaa olla koetuksella. Joka kuukausi ei jaksa. Vaikka oikeasti kyllä jaksaa. Välillä vaan tympäsee. Vuosikymmenen takainen lapsettomuuspistos alkaa hivuttautua takaisin sekudäärisenä. Uutena, joskin puoliksi jo tuttuna tunteena.

Enkä koskaan ikinä milloinkaan ole ollut katkera kenenkään raskaus- tai vauvauutisesta. Yksi onni toisaalla on onnea lisää, ei meidän onnestamme pois. Silti - tänään vaan en jaksaisi sitä 30 viestin ketjua täynnä sydämiä ja hehkuttavia onnitteluja loppukesälle osuvasta pikkukolmosen lasketusta päivästä. Siitä miten "raskasta" varmaan on - kesähelteet ja kaikki. Tai kenen lapsen synttäri osuu justa samalle päivälle. Tai onko jonkun toisen nimen nimppari samalla viikolla.

Äst. Huomenna ehkä olen taas vastaanottavaisempi. Rakentavampi. Osallistuvampi. Isompi ihminen.

Kuudes Jokeri

Kiitos kaikille edellisen postauksen kommentoijille ja mukana eläjille. On tää sompaamista. Sen olen huomannut, että on vaikea ennakoida etukäteen edes omia ajatuksiaan. Tai juurikin niitä. Jälkiviisaus tulee vasta jälkikäteen, siitäkään ei ole apua. Kun seisoo reunalla, on siinä kohtaa päätettävä hyppääkö.

Se on tehty. Kuudes inssi. Osittain siksikin, että Ässän tarina loi toivoa siihen, että viiden jälkeenkin tällä konstilla voi onnistua. Asiaa ei lähdetty perkaamaan reaaliajassa. Ne postaukset tuntuvat melko tyhjiltä. Noudattavat samaa linjaa. Ultra on hyvä, limakalvo erinomainen. Letrozol kasvattaa kaksi follia, joista toinen täydellinen, toisessa jokin maininta. Lh-testi plussaa ultrapäivän iltana. Heti perään ovulaatiokipuja ja seuraavana päivänä inssi. Simot saavat kiitosta.

Kotiin luteaalivaiheen tukilääkkeitä. Lugesteron on apteekeissa loppu. Niin ikään vastaava Lutinus käy vähiin. Lekuri määrää Crinone 8% geeliä, jonka 15 annosta on hinnaltaan - yllätys yllätys - moninkertainen. Kiinnittymistä edistämään pistetään Gonapeptyl 6 päivää inssin jälkeen. Odotellaan, toivotaan. Koitetaan olla tunnustelematta, kun eipä ne mitään kerro..

Syntymäpäivänäni dpo10 tulevat ensimmäiset kuukautistuntemukset. Luopumisen itkut tirautetaan taas ennen vieraiden saapumista kuten joulunakin. Ystävänpäivänä, kaksi päivää ennen virallista testipäivää vuoto lyö itsensä Crinonen läpi.

Se oli siinä.

Montako inssiä?

Tässä mietin. Että montako inssiä on sopivasti.

On tyypillistä, että raskaus alkaa yleisimmin 3-5 inseminaation tuloksena. Heteroparien hoidossa - ainakin julkisella - en inssejä yleensä yli viiden tehdä. Meikäläisillä niitä teetetään kunnes itse laitetaan pillit pussiin tai nostetaan panoksia.

Meillä kävi pari vuotta sitten flaksi: lääkkeillä buustattiin 3kk ja ajoitusta tiirattiin. Kun tähdet osui kohilleen, tehtiin inssi ja PAM. Oli uskomaton tuuri.

Tällä kertaa alusta asti varauduttiin kolmeen viiva viiteen. Viisi - pääosin täydellisesti ajoitettua- meni heittämällä. Mut kaikki sen yli tuntuu olevan liikaa.

Pelko on jo berberissä; onko tämä turhaa? Kuinka monella raskaus on alkanut inssillä myöhemmin, jos se ei ole - edes kemiallisesti - ensimmäisen viitosen aikana tapahtunut? Missä vaiheessa JOS-sanalle lyödään hintalappu ja haudataan väliaika-loppuunkäsiteltynä pihametsään?

Joulun alla

Aaton vastainen yö. Taavan kummitädiltä saatu testiliuska oli yksiviivainen arpa. Hiljaisuus. Tulosta ei tarvise arvailla ku menossa dpo16. Huokaus. Olisihan se ollut kliseisyydessään lähes siirappimaista plussata näin jouluna..

Tänään painumme hiljaisina tervantuoksuiseen joulusaunaan. Haikeudella mietimme toivetta, joka hiipuu pois ulottuviltamme. Yön nukumme puhtaissa lakanoissa. Heräämme aattoon. Kuuntelemme joulurauhan julistuksen. Syömme hyvin, kestitsemme läheisiä, odotamme pukkia pienen tonttutytön kanssa. Olemme kiitollisia niistä kaikista toiveista, jotka kohdallamme ovat toteutuneet <3 Ehkä tämänkin aika koittaa vielä.

Ei testin testiä

Aiemminkin on tullut avauduttua raskaustestin tekemisen ankeudesta. Siitä miten turhauttavaa ja surullista on kun verkkokalvoihin polttomerkitään kuva yksinäisestä viivasta tai armottomasta "not pregnant" tekstistä. Meillä onkin siinä suhteessa "käynyt tuuri". Vuodot ovat pääosin alkaneet 2-4 vrk ennen testipäivää. Mitään testejä ei ole kuukausiin tarvittu. Eikä niitä ole kaivattu. Ennen kuin nyt.

Lyhyesti: itsenäisyyspäivän jälkeen päästiin pikainssiin. Toimenpide oli tavallista mutkikkaampi, mut ylilääkärin osaamisella luovutustavara saatiin määränpäähän. Lähtiessä kuultiin et 8:sta oljesta jäljellä enää on kaksi. (Jossain inssissä on siis jouduttu sulattamaan 2 olkea.) Tällä kertaa tavara oli priimaa; eteenpäin liikkuvia yli 10milj. Ajoitus nappi. Ovulaatiopistosta oli jo ollut aamulla, kovemmat kivut tulivat inssiä seuraavana yönä. Kiinnittymiskivuksi ounasteltavaa keskipistoa ilmestyi 5 päivää myöhemmin.

Omatoimisesti Eira käytti kaappista löytyvät Lugesteronit, joita riitti keskiviikkoon asti. Nyt odotellaan - kuukautisia. Kuukautistuntemuksia oli jo kp25, eli dpo 10. Luget viimeksi pitivät vuodon poissa, mutta kierto alkoi alusta heti seuraavana päivänä kun mollukat jätti pois. Eli se hetki ois tänään, huomenna.

Nyt elellään dpo15. Ikuna ei olla näin pitkällä oltu. Jos kuukautiset eivät alakaan..  Alustavasti katsoin kaapista raskaustestejä ja löysin yllätyksekseni tyhjän laatikon. Ei testin testiä. Eira ei harmittele. Koko testihässäkkä karsastuttaa. On helpompaa odotella vuotoa. Ja jos sillä rintamalla on hiljaista, on pakosti ajeltava testikaupoille ennen kuin pyhät koittaa. Sormet ristissä ootan.. tunti tunnilta. Kahden päivän päästä on joulu. Kuinka jännittävää!!!

Neljäs huti

Tällä kertaa odotukset oli poikkeuksellisen korkealla. Siitä saamme kiittää paitsi ajoitusta, myös kiinnittymiskivuksi tulkittavaa pistoa 5 päivää inssin jälkeen. Positiivisista spekseistä huolimatta tulos oli negatiivinen. Tai testiähän ei tarvinnut muuttokuormasta edes etsiä. Tulos tuli selväksi pari päivää ennen kaavailtua ajankohtaa.

Tunnelmat oli arvatenkin apeat. Murhe läikehti aitona. Sen tummaa syliä syleili niinä hetkinä kun kiireessä ehti pysähtyä. Parin päivän jälkeen oli skarpattava. Painettava leuka rintaan ja puskettava kohti uusia pettymyksiä. Parasta toivoen (enenevissä määrin pahinta peläten).

Nyt otetaan länsimainen lääketiede kehiin. Huijataan kroppaa rintasyöpälääkkeillä, aiheutetaan muutaman päivän vaihdevuosifeikki. Ja sitte ihmetellään miten munasarjat käsittelee uutta tietoa. Eli letrotsolia naamariin ja perjantaina ultraan. Josko siellä olisi uusia ehdokkaita tarjolla.

Mehiläisen Martti

Mehiläisessä on hunajaiset taksat. Se tuli huomattua tänään Martin päivänä, kun palasimme tauoltamme edesmenneen Väestöliiton tiloihin. Loppulaskua oli päivitetty aikalailla. Kevyt 25%(!) hinnannousu sai kukkaron nyörit kavahtamaan ja pienen mielen murehtimaan fuusiota.

Turhautti tämäkin sote-soppaa ennakoiva muutos, vaikka sen bisnesmielessä ymmärtää. Hinnannousu oli odotettavissa, mut kyllä kylmää, kun vertaa uusia ja vanhoja taksoja. Asian laidan paljastaa vertaus "Teetä 4 inssiä, silloin sait viidennen kaupanpäälle". Kyllä, sellaiset on investointispeksit. Siinä missä ennen pystyit resursoimaam viiteen inssiin, rahat palaa nyt neljään. Se on aika paljo se. Ja vaikka "kaikkea ei voi mitata rahassa", niin saa kai se sapettaa kun kalliista lystistä tulee entistä tyyriimpää..? Eikä Kela tietenkään sotke avustavaa lusikkaansa tämän rahvaan soppaan.

Muutoin reissu meni hyvin. Aamulla CB hymyili ja Eiralle buukattiin lounasmöötti mun vanhan lääkärin kalenteriin. Ajoitus oli nappi. Limakalvo kunnossa, pullea follikkeli romahtamassa. Simot pääsi mestoille ja jatkostakin sovittiin. Lääkäri suhtautui suopeasti toiveisiimme lisätä mahdollisuuksia lääketieteellisin keinoin. Ensi kuussa lyödään letrotsolit tiskiin, jos tälläkään kertaa tulosta ei tule. Sitä ennen katsotaan kortti molemmilta puolin. Jospa marraskuun onni olisi myötä ja toisi lupauksen rauhanrakentaja-Martista. Ainakin ovulaatiotuntemukset on kohillaan, joten sopii toivoa.

Testipäivää ken pelkäisi?

Dpo 14. Eiran syntymäpäivä.

Annettu testipäivä häämöttää parin päivän päässä. Vasta parin päivän päässä - jo parin päivän päässä. Mitä enemmän aika kuluu, sitä ristiriitaisemmin suhtautuu koko testiin. Negan iskeytyminen verkkokalvolle on aina yks murheenkryyni. Miettii, josko vain odottaisi, niin sillähän se selviäisi. Ei tarvitsisi kokea yksiviivaisen tikun pettymyskliimaksia. Jomotus on alkanut edellispäivä, vuoto pysyy visusti poissa. Arpoa voi, johtuuko se Lugesteroneista vai.. Toivo viriää sittenkin.

Tai sitten voi olla arpomatta ja testata. Kaksi viikkoa ovulaatiosta pitäisi tehdä tehtävänsä. Toiveikkain mielin, ikävin aavistuksin päätettiin kokeilla onnea. Liuskatestin perusteella suurin lahjatoive jää toteutumatta. Ei tule Loviisaakaan. Aamun tunnelmat on apeat.

Päivän juhlaksi muuttaa nelihampainen hymy ja halaus. Kuolainen suukko. Lounas sushiravintolassa.

Sadepäivissäkin on kauneutta <3

Elokuun toinen - toive Loviisasta

Lyhyissä kierroissa on se etu, että uusi yritys ja uudet toiveet saapuvat melko nopeassa syklissä. Inssipöydälle voi päästä parikin kertaa samassa kuussa. Näin meillä elokuussa.

Perjantaina - Loviisan päivänä - tehtiin jälleen inseminaatio. Tohinalla ja puoliyllättäen. Taas. Kun torstaina illalla lh-testi näytti vielä negaa, oltiin passaamassa tätä kiertoa. Eiralla lh-piikit ovat nouseet aina iltaisin ja vaihdelleet kp11-14 välillä, joten funtsittiin tästä kierrosta tulevan pidempi - siis normaalimittainen. Perjantaina aamulla digiin ilmestyi kuitenkin hymynaama, joten luuri oli soittovalmiudessa kun Felicitaksen puhelinlinja avautui klo 8. Iltapäiväksi saatiin aika ja vielä omalle lääkärille.

Sinällään speksit on kunnossa. Uä:ssä limakalvo oli vajaa 8mm ja ovariossa möllötteli 22mm kokoinen tähtifolli. Sperman alkuperäisestä 75milj/millissä populaatiosta voittajina pesusta selviytyi reilu kymmenys. Vilkkaasti eteenpäin liikkuvia oli 48%, joka 0.5ml oljessa teki 1.9milj. Toimenpide oli entisenlainen. Välineitä vaihdettiin kertaalleen, inssikatetriin laitettiin jonkinsortin erikoispää ja ultraa tehtiin välissä. Tmp ei ollut helpoin mahdollinen, mut melko kivuton kuitenkin kun tällä kertaa rakko oli ehtinyt kunnolla täyttyä.

Lopuksi juteltiin vielä jatkosta. Koska edellisillä kerroilla on vuoto alkanut 12 päivää inssin jälkeen (4-5 päivää ennen annettua testipäivää), päätyi lääkäri määräämään tällä kertaa Lugesteronit luteaalivaiheen tueksi. Ajatuksella, että voihan siitä olla hyötyä, jos loppukierto olisi muuten normaalin lyhyemmässä päässä. Niitä käytetään dpo 3 alkaen vuodon alkamiseen tai testipäivään asti.

Muista tukitoimista omalääkärimme ei ollut innostunut, kun luomukierroissa kuitenkin kehittyy tasaiseen hyvä folli. Puhuimme letrotsolin käytöstä pienellä annoksella, kun kerran siitä on meillä hyviä kokemuksia, mutta lääkärin mielestä ainakin pari kiertoa vielä koitetaan luomusti ja sit voidaan miettiä. Onhan se tottakin, ettei Eiralla ole vastaavaa tarvetta stimuloivalle lääkkeelle kuin mulla aikanaan oli. Silti sitä miettii, et missä kohtaa olisi hyvä potkaista pientä lisäbuustia mahdollisuuksien kasvattamiseksi.

Noh, ei tässä jäniksen selässä olla. Vielä. Toivotaan et inssi toisi tulosta, eikä syyskuussa näitä samoja hommia märehdittäisi. Inssipäivän iltana ilmestyneet ovulaatiokivut ainakin viittasivat nappiajoitukseen. Sen puolesta Loviisalle saattaapi olla saumaa. Vielä kun osuis muutkin tähdet kohdilleen.