Vuosia yksi, kuukausia kaksi

"Heippa kaverit! Varmaan ootte miettiny mitä mulle kuuluu? Ootte oottanu kämmenet kihelmöden mun vauvavuoden vikaa postausta? Kauheen kiireistä on liikkuvan taaperon arki siihen vauvamöllöttelyyn verrattuna. Kaikkee tutkittavaa ja opittavaa on niin paljon.

Vauhtihirmu 1v1kk

Äidiltä kuulittekin, et mulla oli synttärit mukkilassa. Ne oli huiput. Paljon hauskoja aikuisia. Ja pikkuserkkuja, niistä mä tykkään erityisesti. Famulta ja fafalta sain lahjaksi kävelykärryn. Sillä mä paseeraan menemään. Joskus koitan kiipee sen kyytiin ja skeittailla käytävillä, mut sit äiti kieltää ku kuulemma voin loukata. Otan askelia myös muita tukia pitkin tai jos joku aikuinen kävelyttää. Ilman turvaverkkoa en kävele, mut seisomaan nousen ilman tukiakin. Silloin äiti usein sanoo "ylös-alas". Mä kyykkäilen ja sitte taputetaan. Arvatkaa et sillo naurattaa.

Äidin kanssa käydään viikottain kyläkoululla satujumpassa. Siellä näen muita taaperoita ja temppuillaan äidin kanssa. Laulellaan lastenlauluja ja lorutellaan. Se on huisin hauskaa. Hauskaa on myös mukkilassa. Mummin kanssa luetaan kirjoja tai ulkoillaan. Käydään syöttämässä lampaita tai kaupoilla tai isotädin luona kylässä. Mummilla on myös sellainen jättipuhelin - sanovat pädiksi. Siitä saan kattoo lastenohjelmia kun alkaa väsyttää.

Hassutellen mukkilassa

Mummin kans oon ollu melkein joka päivä kun toinen äideistä on töissä ja toinen ukin kanssa raksalla. Mäkin oon välillä raksalla, mut se on sellaista sylissä tai rattaissa seurailua kun äiti sanoo ettei siel oo turvallista liikkua. On paljon nauloja ja muuta.

Puusepän poikanen

Vaikka ei sillä, rattaissakin on ihan kiva katsoa mitä muut puuhaa. Vaikka ollaan me joskus sentään muuallakin ku vaan siellä. Välillä kuljen äidin ja ukin kanssa ostoksilla. Tai äitien kanssa kaupungissa vaikka syömässä tai jossain näyttelyissä. Siinä onkin hämmästelemistä.

Apukuski Bauhausissa

Jakob Hashimoto @WAM

Vaikka tykkäisin mä auttaakin. Kotona oon oikein auttajahai. Autan vaikka vessapaperirullan purkamisessa. Astianpesukoneen tyhjennys on mun lempipuuhaa. Oon tosi nopea tyhjentämään sitä. Silloinkin kun äiti laittaa siinne uutta pestävää. Joskus mäkin laitan. Vaikka kengät. Kissanhiekkalaatikolla mun kuulemma ei tarttis auttaa. Toi "Ei" on muuten jännä juttu. Mä kyl sävystä tiedän mitä se tarkottaa. Nyt ku oon oppinut suomea (joo, oon alkanu ymmärtää noiden höpötyksiä), hokasin et EI on vaan sana. Sana muiden joukossa. Sen voi jättää kuulematta. Mitä sitten jos tekee vaan. No sit tietty äiti kieltää ja estää mua. Sekös kiukuttaa. Sitten draamailen, heittäydyn mahalleni ja taon lattiaa.

Taava 11kk

Mäki välillä yritän estää äitejä. Niinku pukemasta mua. Tai syöttämästä mua. Venkoilen ja heittäydyn spagetiksi. Pöydässä laitan suun kiinni ja pyöritän päätä kuin pöllö. Välillä äiti näyttää tosi vakavalta ja huokailee. Se ei vaan ymmärrä, et musta mun ei tartte syödä. Vakavalta näytti terkkakin kun 1v neuvolassa mun paino oli laskenut ja pituuttakin tullut vähän hintsusti. Vaaka näytti 7745 ja pituusmittari 72cm. Äiti sai kaikenlaisia ohjeita ja ajan uuteen punnitukseen kuukauden päähän.

Sit, voitteko kuvitella; Äiti laitto mun ruokiin sellasta rasvasta öljyä. Yäk!! Sittenhän mä lopetin syömisen kokonaan. Grous! Hedelmäsoseita suostuin syömään pusseista, ku niistä ties mitä ne on. Äiti koitti huijaa mua. Osti sellaisia hienoja pusseja, ja laitto niihin ruokasosetta tai jugurttipuuroa tai mitä nyt milloinkin. Pari imasua otin, mut loput heitin usein meneen. Äidit luovutti ja anto mun syödä mitä syön. Sormin söin kesällä marjoja ja herneitä. Kalaa, juustoa, kanamunaa, avocadoa ja raejuustoa. Aikuisten lautasilta halusin maistipaloja. Mummilassa sain juoda mummin tekemää mehua, kotona sain vettä ja lehmänmaitoa.

Sit mä löysin haarukan. Se onki kiva. Sillä voi tökkiä ja ruoka pysyy suuhun asti kyydissä paremmin ku lusikassa. Viikon pari ruokaa on mennyt suuhun - ja lattialle - molemmilla. Äiti auttaa kyl. Täyttää sitä mun lusikkaa ja saa välillä syöttääkin. Painokontrollissa paino oli noussut yli 200g ollen nyt 7995g. Marraskuussa käydään vielä vaa'alla ja sit äiti sano et tarvii opetella pöytätapoja kun voidaan luottaa et paino nousee. Hohoo! Niinku et mukamas syöttötuolissa ei sais seistä tai jää ilman ruokaa. Näkis vaan!

Mitä suomen puhumiseen tulee, niin siihen hommaan en ole vielä lähtenyt. Sanon kyllä äi-Ti, äiteee, hyvä, tätä (=haluan jotain) ja kiis (=kissa), mut en juuri muuta. Oon kyl yllättänyt äidit sillä miten hyvin ymmärrän niitten juttuja. Osaan näyttää kirjasta mun lempieläimiä ja tiedän mitä tehdään kun lähdetään vaikka ulos. Tai mitä mun pitäisi tehdä kun äidit pyytää laittamaan kaapin (tai vessanoven) kiinni tai mitä nyt milloinkin.

1-vuotias <3

Nukkumispuolella ei uutta täysikuun alla. Päivällä nukun yhdet tai kahdet päikkärit. Unet kestää kaikkea 30min ja 3h välillä. Päiväunille on vaikea nukahtaa sisällä. Mieluusti nukun rattaissa tai autossa. Yöunille menen 21-22 välillä kun ensin oon saanut tissimaitoa. Äiti vie mut sänkyyn ja siellä juttelen pupujen kanssa tai nukahdan heti. Ennen aamua kyl haluun viel toisen kerran tissimaitoa ja silloin meenki äitien väliin nukkumaan. Siellä me sit nukutaan koko perhe. Mä, äidit ja kisut johonki 9 asti jos ei toisella äidillä oo työaamua.

Muuten mulle ei kuulu mitään erikoista. Perus vauva- ja taaperojuttua. Muksahduksia, keinumista ja hiekkakakkujen rikkomista. Saippuakuplia, nukkeja, ilmapalloja ja eläinleluja. Kaukosäätimen hallinnasta taistelua. Ja sen sellaista, tiedättehän?"

Taava

Aika juhlan - ja jäähyväisten

Uskomatonta, että meillä kotona on yksivuotias! Äitien pienen kullan ikää ei lasketa enää vauvakuukausina vaan kokonaisena vuotena. Tämä vuosi on opettanut paljon. Vastuusta, huolesta, peloista, hämmästyksestä, iloista ja vilpittömästä rakkaudesta.

Vuoden iän saavuttamista juhlittiin parinkymmenen läheisen voimin mukkilassa (sukupuolineutraali yhteisnimitys mummin ja ukin residenssille). Sankari jaksoi koko päivän olla kiinnostunut vieraista ja paketeista. Oli hurmoksessa kun sai työntää kätensä mansikkakakkuun (mansikat on hänestä ehkä parasta ikinä) ja juoda nokkamukista mummin viinimarjamehua. Elimme hetkessä ja häntä varten, joten mullakaan (joka kaikkialla on kamera ojossa) ei ylenmäärin otoksia ole.

Skål allihopa!

Kun juhlat oli juhlittu, annettiin surun saapua kunniavieraaksemme. Seniori - kissamme isolla Koolla ja vielä suuremmalla sydämellä - alkoi väsyä. Kevään aikana terveys hiipui ja päätöksen aika tuli. Päätös oli raskas, erityisesti mulle joka olin kiikuttanut Seniorin kotiin 3 päivää sen jälkeen kun olin nykyiseen kotiimme muutanut. Löytökissa sopeutui melko nopeaan sohvanvaltaaksi ja näiden 12 vuoden aikana olemme kokeneet yhdessä yhtä ja toista. Hän oli se, joka mm. valvoi vierelläni synnytyksen käynnistyessä yöllä. Hän piti huolta kaikista tarpeen vaatiessa. Oli vaatimaton, kiltti ja äärettömän pitkämielinen, mut tarvittaessa suojeli omiaan naarasleijonan tavoin.

Punninta toisen elämästä, vastuu ystävän hyvinvoinnista on raskasta. Emme halunneet venyttää elämää, sillä viitteitä kunnon totaaliseen romahtamiseen ja äkkinäisten päätösten tarpeellisuuteen oli ilmassa. Toivoimme, että Seniori saisi lähteä kotona rauhassa, ilman kärsimystä ja pelkoja. Soitimme Eläinlääkäriasema Valoon ja saimme kotikäynnin parin päivän varoajalla.

Yhteinen tutkimusmatka edeltävänä päivänä

Omassa reissussa viimeisenä iltana

Viimeiset päivät kuluivat ylenpalttisen hellyyden ja herkuttelun merkeissä. Seniori virkistyi, ulkoili ja kehräsi. Se oli toisaalta ihanaa, etteivät viimeiset päivät olleet pelkkää huonovointisuutta. Lähtö niin ikään sujui rauhallisesti omalla pedillä, silitysten saattelemana. Lääkärit kohtelivat ystäväämme niin hellästi, etten parempaa olisi voinut pyytää. Saimme ajan olla yhdessä. Saimme ajan hyvästellä. Perheemme on nyt yhtä karvasisarusta pienempi.

Ikävä on sanaton, muistot elävät ikuisesti <3

<3 Seniori <3
09.12.2001-09.08.2017

Kuukausia kymmenen ja puoli

Täällä ollaan taas kaverit! Viimeisen puolentoista kuukauden aikana oon keksinyt kaikenlaista. Konttaamaan aloin vauhdilla kun tajusin et niinhän se eteneminen hoituu sukkelaan. Alkuun oli vaikea jäädä istuskelemaan ja kumahtelin nurin, kun tukikäsi sai parempaa tekemistä. Nyt sekin sujuu hyvin. Tukea vasten nousen seisomaankin, kun sillä lailla ylettyy paremmin. Vaikka mummin cd-kokoelmaan tai äitien talopapereihin.

 Vielä en ota askelia, kun se on niin riskialtista, mut kiipeilen kyllä. Sopivalta korkeudelta availen laatikoita ja kaappeja. Niistä löytyy aina jotain purettavaa. Välillä mun tutkimusmatkoilla jokin asia kaatuu. Kuten suihkuhyllykkö tai koriste-esine. Alkuun pelästyin kaikkea äkkinäistä, mut nyt oon huomannu, et ei pelästys satuta.

Kasvanutkin oon, mut hiljalleen. Käytiin 10kk synttärinä neuvolassa, jossa mulle pituutta mitattiin 70.5cm ja painoa 7850g. Sironlainen oon, mut en liiaksi. Saan jatkaa syöpöttelyä samaan malliin, eikä mitään lisäöljyjä tarvita. Päivisin äiti auttaa soseiden kanssa ja kun aikuiset syö, saan mäkin syödä pikkupaloja ihan ite. Alanki olla siinä aika taitava.

Kuten siinäkin, et suusta sormella poistan sellaiset ruuanpalat jotka ei maistu. (Ja heitän ne lattialle.) Äiti laittaa mulle usein samaa ruokaa kun aikuisille, mut ilman mausteita. Mä syönki kaikkea; hedelmiä, marjoja, avocadoa, kalaa, lihaa, kanaa ja kasviksia. Ja sitä tissimaitoa. Sitä syön pari-kolme kertaa päivällä ja pari kertaa yöllä.

Yöllä nukun kuten ennenkin. Meen aika myöhään nukkuu, kun ensin katotaan äidin kaa kympin uutiset. Herään 7.30-9.30 aikoihin. Päikkäreitä nukun parit, mut vähän lyhyemmät (45min-2h) kuin ennen. Enää en nukahda vaunuihin helposti eikä äiti uskalla pitää mua niissä kun rengun ees taas. Nukun sisällä omassa sängyssä (yleensä itkun jälkeen) tai sitten matkan päällä autossa. Jos huvittaa. Aina ei huvita. Eteenkin omassa sängyssä keksin kaikenlaista puuhaa.

Juttelen tavujuttuja. Tättäilen, päpäpäilen ja pärisen. Muikistelen äideille ja keimailen tutuille. Välillä vilkutan ja sekös aikuisia ihastuttaa. Vieraita katson tutkivasti, mut en kyl pelkää vaikka ne niin luuleekin. Äidit on silti parhaita. Vaikka niistäkin välillä valikoin kenen sylissä haluun olla. Oon huomannu et kun itkee ja ojentaa käsiä niin kyl sit aina pääsee sen syliin, minne milloinkin haluaa. 

Musiikista tykkään erityisesti. Missä tahansa kun kuulen hyvän beatin, mun jalat alkaa elää omaa elämää. Äitien kanssa kotona paljon tanssahdellaan ja ne keksii omia lauluja. Mä soitan marakassilla tai tamburiinilla. Ja nauran kovasti. Mua naurattaa myös vaipan- ja vaatteiden vaihdoilla. Kiermurtelen ja venkoilen karkuun. Aikuiset tuskastelee kun ei saa mulle rompetta päälle. Ja sit kun saa, niin salamana oon oppinut ottamaan pois sukat. Ja kengät ja hatun ja.. Sepäs onkin hauska leikki.

Tykkään myös eläimistä. Koirista ja kissoista. Omia kissojakin oon oppinut paijaamaan, vaikka joskus teen sen vauhdikkaasti. Kissat kattoo mua pitkään, välillä lähtee pois. Sit mua voi itkettää. 

Joka viikko tutustun johonkin uuteen juttuun. Oon leikkinyt ulkona (se ruoho oli tosi jännää), keinunu mun keinuhevosella, osallistunu sisustamiseen ja käynyt saunassa. Ennen äitienpäivää askarreltiin kortteja mummille ja äinille. Se oli hauskaa ja maukasta - kunnes värit (mustikat ja puolukat) loppuivat.

Välillä uudet jutut epäilyttää, mut pian huomaan et ne onki tosi kivoja. Siinä oon tullu äitiin, oon hitaasti lämpenevää sorttia.

Mut hei, nyt on jatkettava, kuullaan taas!

Taava

Äitiysloma paketissa

Kevät on tullut. Masentavan epävakaisena. Aamun auringonsäteet saatiin pullosta, kun Eira kiikutti pöytään HeyDayn raakamehun.

 "Raikas kevätaurinkoinen energialataus suoraan puhtaasta luonnosta." Mielenkiintoinen tuttavuus, sopi mun makumaailmaan, virkisti hereille, suosittelen. Taavalle luumupuuro Nalle-hiutaleista, kissoille ruokaa, yhteinen aamupala. Ihana arkiaamu yhdessä, kun Eira on etäpäivällä kotona. Kesken murkinonnin puhelin piippaa google-kalenterimuistutuksen merkiksi; Äitiysloma loppuu.

Hetken pysähdys, haikeus. Käsittämätöntä miten nopeaan aika on mennyt. Viikot limittyvät toisiinsa, osin kirkkaina, osin sumuisina.Viime kesänä äitiysloma tuntui jatkuvan hamaan tulevaisuuteen, kun ei koskaan ole ollut vastaavaa aikaa pois työelämästä. Nyt ollaan kevään korvalla, tulevaisuus on käsillä. Äitiysloman viimeinen päivä on tänään.

Täh, joko se meni?

Kun katson Taavaa, vatsanpohjasta kouraisee miten pieni hän vielä onkaan. Olen onnekas, että mulla on mahdollisuus pitää ensin kuukausi kesälomaa ja sitten jäädä hoitovapaalle. Palata töihin loppuvuodesta kun uusi tupa on asutettu. Ilman puolen vuoden jatkoaikaa Taavaa kutsuisi jo päivähoito. Hällä kun ei ole mahdollisuutta jäädä kotiin toisen vanhemman kanssa, koska meille ei isyysloman iloa suoda. Vielä en olisi valmis luopumaan yhteisistä päivistä,  eroamaan niiksi tunneiksi, jotka hän on hereillä virkeimmillään. Luovuttamaan hänen kehityksensä seurantaa ammattihoitajan käsiin. Siihen pieni ihmistaimemme on vielä liian hento. Ainakin äidin mielestä :D

Vanhempainvapaa on ollut matka. Uusia käänteitä, vieraita mutkia. Täynnä suuria tunteita. Onnea, epävarmuutta, huolia, naurua, pelkoja, mutta ennen kaikkea rakkautta. Kiitos äitiysloma, että olit. Toivottavasti tapaamme vielä.

Päivän päälle 9 kuukautta

Heippa kaverit. Täytin eilen 9kk ja kuukaudessa on tapahtunut pieniä suuria asioita.

Vappuna sain ekan hampaan. Tai oikeestaan kaksi. Alahampaista toinen tuli läpi ja toinenkin pilkottaa jo. Hampailla järsiminen onkin mieleen. Kovasti niiden tehoa kokeilen. Syöttötuolin reunuksiin, hanskoihin, leluihin. Iltaisin pureskelen sellaista harjasjuttua. Äidit puhuu et hakee mulle jotain PikkuMyy-pastilleja ruuan jälkeen syötäväksi. Mikäs siinä, Myy näyttää hauskalta.

Viimetervehdyksen jälkeen olen myös oppinut konttaamaan. Ryömimisen päälle en innostunut. Kerran kokeilin sitä muutaman metrin. Ei ollu mun juttu. Heijasin itseäni konttausasennossa muutamia viikkoja. Pääsiäisenä lähdin hiljaksiin liikkeelle. Heti perään hokasin, et polvilleen tukea vasten nousemalla ylettyy paremmin juttuihin. On kiva kun pääsee tutustumaan itse kaikkiin paikkohin ja voi lähteä äidin peräänkin. Ei tarvii enää jäädä itkemään jos äiti kävelee poispäin.

Kai yhen voi ottaa, ku täs on näit nii monta?

Kun aikuisten silmä välttää, teen tutkimusmatkoja. Availen laatikkoja, levitään kartonkikeräystä, ihmettelen pistorasioita ja lätkytän kissanhiekkalapiota. Äiti on sydän syrjällään, et loukkaan ku koitan nousta enkä aina muista pitää kiinni. Ainakaan sillon jos käteen saan jotain mielenkiintoista maistettavaa. Otsalla mulla onki mustikoita, mut niillä saa rohkeuspisteitä. Niitä tulee helposti riehumattakin, kun vielä en oikein pysy istumassa ilman tukea. Pienet muksahdukset on arkipäivää. On meillä sellainen konttauskypäräkin, mut en mä sitä käytä. On niin huvittava, et mua vaan naurattaa koko homma.

Juttelen kovin. Niitä oikeita sanoja vielä makustelen, viel en ole päättänyt minkä sanon ekana. Tättäilen muille ja itsekseni. Leluja komennan joskus kovastikin kun ne ei tottele. Ärisen. Joskus kun harmittaa, heittäydyn maahan ja taon mattoa. Äiti nauraa mun tahdonpurkauksille, mut pian se ottaa mut syliin ja halitaan taas.

Lapsiparkki

Äidit on parhaita. Niitten vierestä on kiva herätä. Aamuisin oonkin pelkkää naurua kun saan mönkiä äitien sängyssä. Jotenkin yöllä mä aina taion itseni sinne. Illalla syön tissimaitoa olkkarissa ja sit äiti vie mut omaan pinnikseen nukkumaan. Ja hups, aamulla oon äidin kainalossa. Jännä juttu. Mut hyvin nukun molemmissa, öisin. Päivisin vaunut on mun suosikki. Niissä on kiva möllötellä ja torkkua kuunnellen kylänraitin ja tontin ääniä. Äitin kanssa yleensä kävellään sinne mihin mein uusi koti tulee. Siellä on pörinää, pauketta ja piippausta, mut ne ei haittaa mua. Mä vaan nukun. Ei siellä työmaalla oo lapsille mitään mielenkiintoista.

Mahtavia on myös mummi ja ukki. Ja kummit. Niillä oon silloin tällöin hoidossa kun äideillä on menoja. Yöksi kyl äidit on mut hakeneet aina kotiin. Mut viihdyn hyvin tuttujen aikuisten kanssa. Vähän vieraammatkin tyypit on ihan kivoja. Vauvakaverit ja lapset. Kunhan saan ensin katsella ja rauhassa tutustua. Sit mä hymyilenkin. Mun ikenillä ja niillä hampaanaluilla.

Taava

Huvituksia

Välillä on hyvä vaan olla ja nauttia. Ilmasta, naurusta, läheisistä. Viime aikoina viikot ovat kuluneet suhatessa, säätäessä ja stressatessa. Kun järjestää aikaa, irroittaa itsensä arjesta, huomaa miten pitkällä kevät on. Muutoin viikot vain vaihtuvat huomaamatta.

Männäviikolla on irroteltu olan takaa. Kummipojan kanssa käytiin kiipeilemässä hupipaikassa nimeltään Irti maasta. Aika samoissa vetää uskalluspuolella sporttikummipoika 6v ja -tätinsä 37v. Vanhemmiten mua on korkealla alkanut jännittää. Tervettä kuolemanpelkoa sanoisi eräs ystäväni. Entiselle huvipuistohörhölle se on kuitenkin pettymys.

Irti maasta - kiipeämisen
haastetta kaiken ikäisille

"Jääkiipeilyseinä" selätetty

Kiipeilttunnin aikana jännitys helpotti (kun ne turvavaljaat oikeesti toimivat..) ja molemmat kummipojan kanssa päästiin katonrajaan. Yllättävän raskasta ja mustelmaherkkää touhua tottumattomalle.

Vappuiloa!

Vappuna aatto oleiltiin mummilassa, paistettiin munkkeja ja hankittiin sima-närästys. Seurattiin miten lumi sulaa ja kuinka Taava harjoittelee viikon taitoa; konttaamista ja tukea vasten polvilleen nousemista. Miten hän on innoissaan kaikesta uudesta. Kuinka hämmästelee häviäviä saippuakuplia, kuinka silmät räpsyvät kun serpenttiinirulla sujahtaa ohi. Miten se hymynaama-kukka-ilmapallo on vähän jännittävä ja hauska samanaikaisesti.

Suomalaisen työn päivänä päästiin auringon suopean paisteen alla piknikille ja Tivoliin. Taava hämmästeli markkinahumua ja pääsi ekaa kertaa vauvakeinuun. Voi sitä riemun määrää. Samoissa sfääreissä meni kuin kummityttö Tivolin lastenlaitteissa.

Vauhtimimmi pipo vinossa

Sillä aikaa kotona;
Seniori juhlii mielityylillään - pinnasängyssä!

Vielä tänäänkin heittäydyin villiksi ja tein irtioton tontista. Käytiin ystävän kanssa Aurajokirannassa kävelyllä ja lounaalla. Kun juotiin kuparipannukaffia fiineistä kupeista, kun Taava torkkui rattaissa aurinkolaseissaan, tunsin et akkuvalo alkaa näyttää taas vihreää.

Cafe Qwensel

Sit taas antaa palaa.

Kahdeksan kuukautta leijonailua

"Hei taas kaverit. Tänään on kulunut 8kk synttärisunnuntaistani. Kävin viime viikolla neuvolassa. Läpäisin lääkäritädin testit, vaikka olinkin hieman epäluuloinen. Niitä punaisia pilkkuja mulla ei enää niin paljon ole, joten lisäverikokeisiin ei ole tarvetta. Vaaka näytti 7500g ja pituutta oli kertynyt 68.3cm. Sirosti siellä miinuskäyrällä kasvan. Lääkäri sanoi että voisin treffata hoitajaa seuraavaksi yksivuotiaana, mut varmuudeksi kasvumielessä varattiin aika 10kk ikään.

Parsakaalia suunpielessä

Se oli äidin mielestä hyvä, kun se välillä huolehtii mun syömisestä. Mä nimittäin keksin pari viikkoa sit, et ei mun tartte syödä, jos ei huvita. Päivittäin esiinnyn pöydässä. Äiti kutsuu sitä ruoka-rageemiseksi. Sit kun on nälkä, saatan syödä enkä ragee. Ruuaksi syöpöttelen kaikenlaisia soseita ja puuroa. Ja sit niitä sormiruokajuttuja. Hampaita mulla ei vielä oo, mut ikenillä natustelen naksuja ja kasviksia. Äiti on ollut hämillään siitä kuinka hyvin ruuan pyöritys suussa on kehittynyt parin viimeisen viikon aikana. Alkuun se kyttäs mua melkein hysteerisesti. Niinko muka tukehtuisin. Höh. Vähän vaan yskin. Nyt se alkaa jo relaa ja saan syödä rauhassa käsin omaan tahtiin kun äiti on vierellä. Nokkamukistakin oon oppinut juomaan vettä. Lisäksi syön tissimaitoa välipalaksi ja öisin.

Vauvojen kerhossa mammat vertailee mitä kukin vauvakavereistani osaa. Kuinka sanotaan sitä ja tätä tai tehdään vaikka mitä. Mä seurailen niitä. Äiti hymyilee, ettei mulla oo vielä ollut kiire. Se sanoo hiljaa mulle, ettei vauvavuosi oo kilpailu. Saan tehdä ja harjoitella omia juttujani sitten kun musta alkaa siltä tuntua. Mä kyl luulen et osa niistä vauvakavereiden sanoistakin on niitten äitien hyvää tulkintaa tai mielikuvitusta. En mä oo kuullu niitten puhuvan aikuisten kieltä.

Mä ja mun vanhin sisko <3

Mäkin juttelen kovin, mut vaan omia juttujani. Pärisen, kiljahtelen ja tättäilen. Iltaisin juttelen mun unipupulle, kun äidit vie mut pinnasänkyyn. Se jaksaa kuunella päivän kuulumiset ennen nukkumista. Aina kyl en jaksa jutella, joskus simahdan heti kun mut sänkyyn lasketaan. Aamuyöllä tai aamun sarasteessa tankkaan maitoa ja siirryn äitien väliin. Päivisin nukun vaunuissa tai matkan päällä autossa. Sisällä ei uni tule kun on puuhattavaa.

Vielä meidän kodissa on tavarat vanhoilla paikoillaan. Kohta tarvii tehdä lapsiystävällisiä järjestelyjä, kun lähen liikkeellä. Äideistä toi, joka on päivisin pois, koittaa treaanata mua liikkumaan. Toi kotiäiti on vaan ihan tyytyväinen et liikun maltilla, enkä oo täystuho. Liikuskelen pyörähtelemällä. Ryömimisen päälle en piittaa, siinä voi pölyyntyä paita kun masu laahaa maata. Oon seisoskellut konttausasennossa kolmisen viikkoa. Heijaan siinä itteäni ja välillä tasapainottelen yksi raaja ilmassa. Moni kysyy, et joko mä liikun, mut ei mulla ole kiire. Ehtiihän sitä valmiissa maailmassa.

Joskus mua kyl harmittaa kun en pääse liikkeelle. Eteenkin jos äiti kääntää selän tai menee luotani jonnekin. Silloin helposti tulee itku. Olisin mielelläni sylissä tai ainakin siten en voin nähdä äidin koko ajan. Kun saan höpsöttää äitien kanssa, räkätän ääneen.

Yks mis on kiva jekkustella äitejä, on pukeminen. En oikein viihdy siinä pöydällä vaan kääntyilen ja pyörin karkuun. Ja nauran. Silleen se pukeminen on hauskaa (äideistä vaikeaa). Kuulin kun äidit puhu, et pitää kohta siitä hoitopöydästä luopua. Voin kuulemma loukata ku hyörin. Tänään, kun olimme lähdössä kaupunkiin, äiti laski mut turvakaukaloon. Koska se kaukalohomma oli "niin nähty", venkoilin itseni ulos kaukalosta ennen kun äiti sai takin päälle. Huolestuneille tiedoksi; En loukannut. Äiti katto vierestä mun taiteilua, kun peruutin alas istuimesta. Just ku pääsin lattialle ja valmistauduin nuolemaan kenkiä, se istutti mut takas ja laitto vyötkin. Voitte arvata et sapetti. Se nauro ja kutsui mua mustekalaksi.

Aikuisten kirjat - tylsiä mut maukkaita

Mun parhaita kavereita on ukki ja mummi, joita näen melkein päivittäin. Tykkään myös kissoista. Ja nekin musta - kai. Muuten oon kiinnostunut - hmm - kaikesta. Leluista, kirjoista, matoista, koruista, hiuksista, muista lapsista. Joskus kun en onnistu tai saa jotain mitä haluun, rageen. Jos joku tulee auttamaan, niin sit vasta rageenki. Tahtois onnistuu ite (on kuulemma äidilt perittyä). Joskus kun oon väskä, enkä haluu iltapäikkäreille, katon äidin kanssa pikkukakkosta. Vau!! Siis sellainen värillinen, valoisa laatikko meidän olkkarissa. Voitteko kuvitella? Harmi, ettei sitä voi maistaa. Muuten kyl maistan kaikkea. Kirjepostista, toimiston lattiaan. Makujen maailma on ihmeellinen. Kuten maailma muutenkin. Jokaisena päivänä."

Taava

Rattaat matkassa

Etsiessämme matkarattaita halusimme toimivan peruskärryn, joka kulkisi mukana vaivattomasti. Mielessä oli ketterät ja kevyet rattaat niin käytössä kuin koottaessa ja nostellessakin. Kaikkein kevyimmät sateenvarjorattaat suljin kuitenkin pois. En halunnut vipattavia tuplapyöriä, vaan jokseenkin vakaata menoa sekä kauppakeskuksissa että kavereiden luona lenkkipolulla. Rattaiden yhteensopivuus turvakaukalomme kanssa ehdoton vaatimus. Britaxin perhe vakuutti, joten valintamme oli B-Agile 4, jonka adaptereihin turvakaukalo naksahtaa näppärästi.

Britax-pari

Kaikenkarvaista rullailua on takana vajaa 8kk. On kipitetty kaupungilla ja tuupittu purkkarilla. Mitkään maastorattaat eivät Agilet ole, mutta kyllä niillä väliaikaisesti lenkillä pärjää. Rattaissa vakiona on takana isommat pyörät, edessä pienemmät. Molemmat puhkeamattomia täyskumipyöriä. Etupyörät voi lukita tai niitä voi pitää kääntyvinä, jolloin rattaat pyörähtävät todella näpsäkästi. Kulku onkin ollut helppoa. Pääosin. Turussa jalkakäytävillä vesikourut ovat ajoittain juuri oikean mallisia ja syvyisiä siihen, että Agilen etupyörät tökkäävät niihin. (Nyt vasta tajuan miten paljon niitä kouruja onkaan!) Muualla ei tätä ongelmaa ole ollut ja Turussa kuljettaessa sitä on oppinut kourun kohdalla automaattisesti keventämään etupäätä. Mukulakivetyksellä kovapyöräisillä, jousittamattomilla kärryillä kulkeminem on aika rytkytystä, mut niinhän se aina matkiksilla on.

Ostoksilla

Ratastellessa lyhyitä matkoja Taava on useimmiten kulkenut mukana kaukalossa. Alunperin ajattelinkin, että rattaiden kankaat irrotellaan pois, jolloin kaukalo ja alumiinirunko muodostavat siistin paketin. Kun sitä ei heti tehnyt, se jäi. Eikä harmita. Ehkä setti on vähän hassun näköinen (mun silmään), kun kaukalo naksautetaan rattaiden syliin, mut ah miten näppärästi laukku/takki/ostoksia ym. kulkee rattaissa kaukalon ala-etupuolella. Lisätila siis voitti riisutun lookin - taas :D Tilan suhteen valittamista ei ollut alakorin koossakaan. Sinne saa välttämättömimmän ja suuntaa antava 4kg painoraja on matkiksille kiitettävä.

Rattaiden selkänojan saa aivan pötkölleen, joten sen puolesta Agilet sopisi rattaina pienellekin vauvalle. Me ei olla vauvaa suoraan rattaisiin viritelty. Pidempää matkaratastelua varten ostettiin lastentarvikekirppikseltä käyttämättömän oloinen Brion pehmytkoppa.

Pötkötellen päivän mittaisella
rattailureissulla

Kopan saa syvälle rattaiden syliin, joten siellä on Taavan ollut mukava pötkötellä kun vielä on niin pieni, ettei vöissä pysy. Kopan alakankaaseen tein läpimenon vöille, joten kovemmassakaan vauhdissa ei tarvitse pelätä kopan valahtamista rattaista.

Kun tyttö on isompi, jää kaukalo pois ja saadaan viimein rattaat käyttöön. Matkustusmukavuuden odotan olevan hyvä. Selkänoja säätyy remmeillä portaattomasti haluttuun asentoon. Ihan tikkusuoraan selkänoja ei kuitenkaan nouse, joten saas nähdä onko pikkumatkustaja sitä mieltä, et asento on turhan makaava. Torkahduksen sattuessa selkänojan säätö saa kiitosta näppäryydestä, jolla sen voi liu'uttaa pötkölleen. Meidän mallissa miinusta on se, ettei jalkaosa nouse nukkuma-asentoon vaan unien ajan jalat retkottaa alaspäin. (Se toki on ongelma useimmissa matkarattaissa.) Agilessa jalkaosan kangas on kuitenkin melko tönkköä, joten sen voi pukata "pystyyn", joka kohottaa pötköttelijän jalkopäätä ihan mukiinmenevästi.

Ratasaikojen koittaessa sopii toivoa, et matkustaja katsoo mieluummin maisemia kuin työntäjää, sillä työntösuunta ei ole vaihdettavissa. Agilessa työntökorkeuskin on kiinteä 100cm, sillä nivelaisaa ei ole. Ei sen puolen, emme ole kääntyvää aisaa matkarattaissa kaivanneet kuin kerran; pikkiriikkisessä Punavuorelaisessa häkkihississä kun oli siinä ja siinä saammeko rattaat mahtumaan vai tuleeko kantokeikka. Vaikka toisaalta kevyen alumiinirungon ansiosta rattaiden paino on vain 8kg, joten mikäs niitä kannellessa.

Vaikka paketti on kevyt, kokoa löytyy. Kuomu on suojaisa ja lämpimillä keleillä ilman saa kiertämään avaamalla kuomusta verkkomaisen lisäosan. Siten myös kuomu tulee pidemmälle varjostaen matkustajaa. Rattaat ovat tilavat (mitat käyttövalmiudessa 100 x 58 x90cm) ja painoraja on 14kg asti, joten kevyelle leijonaneidolle niille on odotettavissa käyttöä pitkään. Ihan pienimmille matkustajille Agilet saattavat olla turhankin tilavat. Turvakaari on sen verral väljä, että raivoava mustekalamuksu pääsee valuttamaan itseään karkuun, mikäli 5-pistevyöt eivät ole asiallisesti kiinnitettynä. 

Sateelta suojassa

Lisävarusteena on Agileen saatavissa isompaa talvipyörää ym, mut ainoa minkä me turvakaaren lisäksi hankimme, oli sadesuoja. Britaxin kirkas sadesuoja istuu tosi mukavasti myös kaukalon päälle. Sen kanssa matkustaja näkee ympärilleen pysyen hyvin kuivana. Sadesuoja mahtuu kulkemaan (rattaiden ollessa taitettunakin) alakorissa.

Summa summarum: Perusrattaissa voisi olla joitain säätöpuolen herkkuja. Jos niitä kaipaa, B-Agile 4 plussasta löytyy säädettävä jalkatuki ja B-Motionissa on säädettävä työntökorkeus sekä ajosta pehmeää tekevät ilmakumipyörät. Ilman näitä mukavuusominaisuuksia Agilet ovat ajaneet asiansa. Erityisesti mieleen on ollut äärimmäisen helppo ja nopea kasausmekanismi, jolla rattaat saa pystyyn ja takaisin kokoon yhdellä heilautuksella. Kokoontaitettuna rattailla on mittaa 30x58x71cm, joten ne mahtuvat vakituisesti majailemaan automme takakontissa. Sieltä ne saa vaivatta esiin aina kun tarve on.

Turvaa kaukalossa - Britax Römer

Liikennöitsijän tyttärenä turvakaukalo oli hankitava ehdottomasti uutena. En halunnut joutua miettimään esikoistani suojaavan istuimen ikää, sen mahdollista hapertumista tai saamia kolhuja.

Sivutormäyssuoja "kiinni"-asennossa

Kaukalon valintaperusteena oli turvallisuus (hyvät turvatestiarviot), säädettävyys vastasyntyneelle ja käyttöhelppous sekä sopivuus matkarattaiden kanssa.

Istuinvalikoimasta valintamme osui Britax Römer Baby Safe Plus SHR II:n. Keskikokoiseen autoomme se mahtuu telakoineen mukiinmenevästi, vaikkei ole pienimmästä päästä. Alkuun harmittelin, ettei turvakaukalossa ole Primon tapaan "pienennyssettiä", johon vastasyntyneen saisi tukevasti. Huoli oli turha, sillä istuimen pehmusteet (pulleat pään sivusuojat) ja helposti säädettävät 5-pistevyöt turvasivat tukevan kiinnityksen myös alle 3-kiloiselle leijonaneidolle. Tosin Taava ei ensimmäisen 5kk aikana perustanut vöistä ollenkaan, vaan aloitti mystisen karjumisen aina istuimeen kiinnitettäessä. Itku laantui kun istuimen nosti kantoon ja päästiin liikkeelle. Nykyään tyttö onneksi suhtautuu istuimeen jo myönteisemmin.

Mitä kaukalon säätöihin tulee, ne ovat mielestäni kevyitä ja helppoja. Kantokahva kääntyy napista yhdellä kädellä, joten se on helppo heilauttaa pois tieltä kun vauvaa kaukaloon asettaa. Sivutörmäyssuojat naksahtavat auki helposti ja niskatuki nousee kun sitä rohkeasti taivuttaa. Käytössä istuin on ollut jämäkkä ja tilava kasvavallekin vauvalle toppapuvussaan. Alkuun kaukalo tuntui raskaalta, kuten kaikki tuhdit kaukalot, mutta kantamiseen tottuu.

Alle 2.9kg ensikertalainen

Arvioinneissa monien istuimien asentoa on moitittu melko istuvaksi. Näin ollen yksi Baby Safe Plus SHR II:n valintaperusteista oli vastasyntyneen tarpeisiin integroitu kallistusmekanismi, jolla asentoa saa makaavammaksi. Olin tyytyväinen ominaisuuteen, mut käytäntö ei ollutkaan niin selkeä. Mainonnasta huolimatta lastentarvikeliikkessä ei nimittäin tunnettu kallistusta, eikä siitä heti löytynyt ohjetta, joten kallistus sittemmin jäi. Harmikseni vasta niskatukea nostaessani - eli auttamattomasti liian myöhään - opin miten tekniikka toimii. Eipä se olisi ollut mikään maailmanluokan temppu. Kakkoselle sitten.

Aktiivisille autoilijoille isofix-kiinnitys on ollut kuningasominaisuus! Istuimen saisi tukevasti kiinnitettyä vöilläkin, mut allekirjoittanut ei jaksa sitä jatkuvaa säätöä niiden kanssa. Ollaan jopa siinä määrin fiksoiduttu fixiin, et kiinnitetään istuin telakkaan silloinkin kun ollaan vaikkapa mummin ja ukkin kyydillä tai liikutaan laina-autolla. Isofix on äärettömän helppo asentaa ja siten siirto autosta toiseen on vaivatonta. Jos jotain moitittavaa on löydettävä, on se telakan lukkiutumissysteemin "jäykkyys". Kovemmilla pakkasilla isofix-telakan raudat tavallaan jäykistyy, eikä istuin heti naksahda lukkoon kun sen laskee telakkaan. Heilauttamalla istuinta tai varmistamalla lukitus jalan vapautusnappulasta, saa naksahduksen helposti kuulumaan ja lapsen kaukalon kiinnittymään. Kevään tullen tämäkin jähmeys on poistunut ja kaukalo lukittuu isofix-telakkaan heti siihen laskiessa.

Seitsenkuinen matkustaja

Kaikenkaikkiaan turvakaukalo on ollut nappivalinta. Siinä Taava matkustaa vieläkin. Painonsa ja pituutensa puolesta tyttö mahtuisi kaukaloon vielä jonkinkin aikaa. Pikkuhiljaa oomme katselleet jo seuraavaa istuinta, mut vielä siirtymisellä ei oo kiirutta. Kaukalossa pikkuneidin on turvallisin matkustaa ja onhan se näppärää (vaikkakin painavaa) kun koko paketin saa kulkemaan käsikoukkussa. Ei tarvii pujotella pikkuista istuimeen ja takas. Tai kantaa liukkaissa ulkovaatteissa, kun toisessa kädessä on kauppakassit, kimsut ja kampsut. Liikkumista helpottamaan hankimme myös turvakaukalosopivat matkarattaat, joista riipustelen oman kokemuspostauksen pikapuolin.