Olemisen onni

Toisinaan on upeinta viettää talvipäivää kotona. Kolata pihaa, hauduttaa ruoka unissa, kasata duploja.

Olla vain. Yhdessä.

Kotona <3

Yksi mennyt, toinen tulossa

Uusi vuosi on uuden alku. Vuoden vaihtuessa seisomme uuden kodin portailla korkeajalkaiset lasit käsissämme. Raketit paukkuvat. Taava nukkuu omassa huoneessaan. Leijonaneito sulattelee unissaan alkuillan ilotulituskokemusta ja taaperokaverin kanssa leikkimistä.

Mietimme miten nopeasti aika on mennyt. Miten vuoteen sisältyi yrittämistä ja onnistumista, epäonnen hetkiä ja uudelleen ponnistamista. Miten ilon pyörteeseen sekoittui murheen sinisiä värejä. Miten saamme olla kiitollisia monesta asiasta. Taavasta, terveydestä, talosta, toisistamme. Siitä miten hyvä tiimi me omasta mielestämme ollaan.

Vuoden closure oli hyvä. Mennyt 2017 paketoitiin kauniiseen pakettiin ja hyvästeltiin haikein hymysuin. Nyt toivotetaan tervetulleeksi 2018. Vatsan pohjaa kutittaa odotus. Arkemmekin alkaa uutena ja ihmeellisenä kun huomenna mä palaan töihin ja leijonaneito aloittaa päivähoidossa. Jännää! (Varsinkin aamuheräämiset, jotka ei ole mun eikä Taavan juttu..) 

Alkavaan vuoteen kohdistuu toiveita, odotuksia. Vuoden päästä tiedämme millä värein tuleva 365 päivää sävytettiin. Siihen asti koitan elää kuluvassa päivässä, makustella käsillä olevia hetkiä ja noudattaa isoisoäitini sanontaa:

"On kuin on, käy kuin käy."

Talvipäivänseisaus

Talven pimeinpänä päivänä aika seisahtuu hetkeksi. Muuttolaatikot on purettu. Sukulaiset ja ystävät glögitelty. Kuusi on kannettu tupaan odottamaan juhla-asuaan.

Sohvalla <3

Uusi kissaehdokas - kodinvaihtaja hänkin - tutustuu tiluksiin. Eira on töissä. Taava nukkuu. Keskipäivän hämärissä oikaisen sohvalle, lapsuudesta tutun villafiltin alle. Tätä hetkeä on odotettu <3

Tulokas

Tunnelmallista joulunalusaikaa meiltä teille!

Kalliopihlaja kuvina

Uuden kodin tuoksu alkaa tasottua ja sekoittua elävään elämään. Marraskuun alussa meillä tehtiin käyttöönotto- ja lopputarkastukset. Kun tölli ja talli oli todettu kelpo yksilöiksi, alkoi muuttorumba. Täällä ollaan asettauduttu ja muuttolaatikot tyhjenevät pikkuhiljaa. Pitä pidemmälle homma etenee, sitä nahkeammaksi se muuttuu. Tulee turnausväsymys.

Mutta mieltä lämmittää se, et pikkuhiljaa uusi koti alkaa näyttää ja myös tuntua kodilta. Ķoska edustuskuntoon on vielä matkaa, voin valottaa miltä meillä valmistumishetkellä näytti. Ennen muuttolaatikko-invaasiota.

Keittiö. Lemmikkini. Kodin sydän. 

Seinä toisella puolen olohuone.

Olkkarista kulku kirjastohuoneeseen, josta joskus tehdään mein makkari.

Kirjastohuoneesta kulku pukutilaan.

Ja pukkarista kylppäriin ja saunaan.

Ja niiden kyljessä olevaan kodariin, jonka tuulikaapista on hyvää vauhtia muodostumassa oman väen arkieteinen.

Vaikka onhan meillä toisessa päässä taloa eteinenkin.

Ja meidän makkari..

..Taavan huone..

.. työhuone..

.. ja vessa.

Tässä kotimme pikakelausella. Jos tarkennukset tai tarinat valintojen takana kiinnostavat, voin joskus postailla huonekohtaisesti yksityiskohtaisemminkin. Sitten kun saadaan tämä nyssäkkäkaaos selätettyä ja huoneet näyttämään ihmisasumukselta :D

Borta bra, hemma bäst

Olin alkuviikolla ystäväni kanssa Hangossa. Perinteinen äiti-kummitäti-reissu, jonka olemme tehneet kaksin joka kesä ystäväni esikoisen synnyttyä. Eira ja Taava olivat ekaa kertaa pari päivää kaksin. Mä olin ekaa yötä erossa Taavasta. Kaikki pärjäsivät hyvin, kaikilla oli mukavaa.

Hanko on rauhallinen ja äärettömän kaunis näin lämpiminä kevätpäivinä. Kaduilla on ihmisiä, satamassa veneitä. Kumpaakaan ei ruuhkaksi asti. 

Tulliniemeen, Suomen eteläisimpään kärkeen kulkee 7km luontopolku. Se mutkittelee kivistä rannanreunaa ja satama-alueen vierustaa. Puikkelehtii metsään ja sieltä upeille rantakallioille. Matkanvarrella neuvostoliittolaisten rakentamia parakkeja, joihin sotien jäljeen on sijoitettu työleirille naisvankeja. Sittemmin puurakennukset ovat ränsistyneet, alueella kukkivat ketunleivät ja lintuliikenne lauluineen on huumaava. Rantakalliot ovat auringosta lämpimät. Käärme luikertelee karkuun kulkijoita. Niemennokassa pieni kummeli. "Tuntemattomalla merimiehelle". Siinä silmien alla avautuu Saaristomeri ja Suomenlahti. Tutustumisen arvoinen.

Viikolla on juostu raksalla. Tavattu raksaporukkaa. Siivottu työmaata ja kuljetettu jämäpuuta pois peräkärryllä. Metsästetty kevyitä ja vakaita rakennustelineitä. Juhlittu kummitytön nimppareita. Syöty perhedinneriä mummilassa. Seurattu suurmiehen hautajaisia ja muisteltu mennyttä maan isää. Hoivattu kipeänä olevaa Taavaa. Sairastuttu flussaan itsekin. Vietetty dj-ystävän syntymäpäiviä värivalojen loisteessa ja savukonepöllyn sumeessa. Tervehditty tuttuja vuosien takaa, menty nukkumaan korvat soiden.

Nyt olen sohvalla. Kissavanhus vieressä nostaa päätään. Arpoo kannattaisiko nousta pyytämään ruokaa. Aavistaa varmaan et tänään on nuorimman kissasisaruksen 6v syntymäpäivä ja tarjolla on Gourmetia. Rapsutan. Mulla ja hällä on tänään yhteistä matkaa takana 12 vuotta. Vastaukseksi saan kehräyksen. Tee on kupissa, kylppäristä kantautuu pesukoneen pyörinä. Eira lähti kirppiksille. Taava nukkuu vaunuissa ulkona kolmatta tuntia. Työnnän suuhuni salmiakin. Kohta tartun kirjaan. 

Ai että mä tykkään olla kotona. Ei mulla muuta <3 

Vauva kissaperheessä

Meillä on vauva kissataloudessa. Ja nimeenomaan niin päin, ei kissoja vauvaperheessä. Miksi näin? Koska karvalapsemme olivat ensin. Vauva tuli kissojen kotiin :) Merituulen Minna ja Pena-projektin Raija olivat kiinnostuneita kuulemaan näiden kahden rodun - kissa-aatelin ja vauvaihmeen - yhteensovittamisen alkutaipaleesta, joten tässä sen ansaitsema oma breivi. Sen kunniaksi alkuun esittelen postauksen karvaiset päähenkilöt:

Seniori seurailee

 Seniori. Viittä vaille viisitoista. Vanha rouva, jolta löytyy tunneälyä enemmän kuin kylän kolleilta yhteensä. Viisas katse, jonka sumentaa vain pöydällä oleva kinkkupaketti. Tai lohi. Tai Sheba. Tai.. no oikeastaan mikä tahansa herkuksi (=syötäväksi) luokiteltava. Ikäneidon liikunta ja ulkoilitottumukset rajautuvat terassiin ja auringon lämmittämiin sopukoihin. Entinen metsästysprinsessa viettää eläkepäivänsä pääosin nukkuen. Tosipaikan tullen hän kuitenkin on talouden kruunaamaton alfanaaras.

King as iCat - omii laitteet
 kirjoittaakseen kissaliittoon

Kuningas. Omasta mielestään. (Paitsi silloin kun itsevarmuutensa sokaisemana yrittää hyppiä alfanaaraan silmille.) 8-vuotias ragdoll-herra, joka lajille tyypillisesti on lempeä lötkönpötkö. Huomionkipeä ja täynnä ylitsevuotavaa kehräystä. Peiton alle kaivautuja, naaman edessä naukuja. Leikkisä koiramaisella tavallaan.

Kolmonen soffaperunana

Kolmonen. 5-vuotias pahnan pohjimmainen. Kotona lempeää rakkautta, sylikissa vailla vertaa. Esittää jokaiselle vieraalle miten häntä ei ole "koskaan kukaan silittänyt". Pihalla neito on pienestä koostaan huolimatta pippurinen pakkaus, joka pitää kulmakunnan kollit rouvan nuhteessa. Metsästyspiireissä hän on nuijan kopautusta vaille valmis seuran puheenjohtaja hoitaen omat ja naapurin pienjyrsijäkannat. Onpa paikallinen Xena kerran päättänyt päivät tapapihalle eksyneeltä käärmeeltäkin. Kotona sen kynnet pysyvät viisaasti käpälien suojassa.

Vaikka kaikkien kissojemme luonne oli tuttu, mietitytti meitä vauvan tulo. Luotan kissoihini, joten räpsäisyistä ja hyökkäyksistä ei vastasyntyneen kanssa ollut pelkoa. Eniten mietitytti kissojen hakeutuminen vauvan kylkeen. Kolmonen kun on krooninen päällänukkuja ja Kuningaskin rakkauspuskemisissaan jättää hengitystiet huomiotta. Vauvan laatikkosänky pinniksessä herätti mielenkiintoa ja houkutti nukkumaan siinä määrin, että ennen synnytystä katsoimme parhaaksi pitää siinä kantta päällä.

Sängyn koekäyttäjät

Makuhuoneen oven kiinni pitäminen ei olisi vaihtoehto, sillä suljettua ovea Kuningas jaksaisi ikävissään hakata loputtomiin. Harkitsimme kissaverkkoa. Clippasafen pinnisverkko vaikutti työläältä. Verkko kiinnitetään ja kiristetään jalkoihin koko pinnasängyn ympäri. Niinkö sitten lähden purkamaan ja kiristämään laitosta aina kun vauva menee päikkäreille (joka on usein)? Aina kun yöllä nostan hänet rinnalle ja takaisin sänkyyn (joka sekin on kohtuullisen usein)?  Joka kerta kun kurotan tyynnyttelemään unissaan ynisijää? Tuskinpa. Hepe-verkko olisi helpompi. Kuin kansi, joka nostetaan pinniksen päälle. Siinä kissa pääsisi pinnojen välistä sänkyyn, mutta kun pohja on nostettu, niin verkon ja laatikon reunan välistä se ei pujahtaisi vauvan nukkumapaikkaan. Koko teki mutkan matkaan. Meidän 40v vanha retro-pinnis on pienempi kuin standardikokoinen verkkokehikko, joten Hepekin jäi ostamatta. Uskaltauduimme kokeilemaan ilman verkkoja, sillä monet kissanomistajat kertovat kissojen jättävän vauvan tultua nukkumapaikkan rauhaan, vaikka ennen syntymää sänkyihin tunkevatkin.

Ensivaikutelmaa

Emme siis olleet valmistelleet kissoja tai vauvaa toisiinsa mitenkään ennen H-hetkeä. Emme tuoneet vauvanvaatteita nuuskuteltavaksi, emme rakentaneet barrikadeja. Kotimatkalla teimme sotasuunnitelman; vauva nostetaan kaukalossaan keskelle lattiaa kissojen haisteltavaksi. Ollaan lähellä vakuuttamassa kaikille et homma on ok. Ketään ei pidetä sylissä tai pakoteta. Ensin apajilla piipahti Seniori. Haisteli uteliaasti, katsoi mua sanoakseen "vai tollanen taas" ja paineli keittiöön odottamaan herkkuja. Nuoriso kävi kaukalolla toinen toistaan tukien. Tuliainen oli jännittävä ja ensi nuuskausten jälkeen hipsittiin kauemmaksi. Oltiin kuin ei oltaiskaan. "Ehkä se häviää."

Päikkärietäisyyttä

Siitä se yhteinen arki lähti. Kissoille me aikuiset oltiin edelleen ykkösiä. Meidän kylkeen ja jalkoihin hakeutuivat nukkumaan. Vauvan kiersivät kauempaa. Pikkuisen peti houkutti, mut kuultuaan kiellot, saatuaan kerran lähtöpassit ja nähtyään siellä Taavan, kääntyivät kannoillaan. Tuulikaapissa nököttäviin vaunuihin ja turvakaukaloon eivät ängenneet koskaa. Isolle sängyllekin asettuivat varauksella; eihän tuosta kääröstä tiiä jos vaikka se hyökkää. Väistivät vauvan säpsähdystäkin, kunnes alkoivat luottaa sen taistelukyvyttömyyteen.

Vanhus tutki Taavan mielialoja. Kun tyttö alkuaikoina känisi sitterissä, Seniori asettui viereen vahtiin. Kun vauva itki lohduttomasti sylissä, Seniori hyppäsi viereen ja katsoi kuin sanoen "mitäs ajattelit sille tehdä?" Taava oli kuusiviikkoinen, kun kolmonen ekaa kertaa kävi puskemassa huitovia käsiä. Kaksikuisena tyttö sai Kuninkaalta rakastavat ensilipaisut päälaelleen.Nykyään voivat asettua vauvan lähistölle nukkumaan, mutta vain silloin jos minä tai Eira ollaan siinä myös. Taava sinällään ei ole kovin ihmeellinen kun siltä ei saa ruokaa eikä rapsuja.

Näin kahden ja puolen kuukauden kohdalla yhteiselossa ei ole ollut rypyn ryppyä. Me pyrimme opettamaan Taavalle alusta asti eläinten hyvää kohtelua ja kunnioitusta perheenjäseninä. Sanomattakin on selvää, että välikohtauksilta tuskin vältytään sitten kun Taava oppii liikkumaan ja tarraamaan. Silti luotto kissoihin on kova. Ensisijaisesti karvatassut väistää, piikkikinnas ei heilu kuin aiheesta.

"Onks pakko halii jos ei haluu?"

Ei sekään niin vaarallista ole, jos tytön ymmärtämättömyys joskus aiheuttaa hälle naarmun tai pari. Se on vain elämää. Kuten kissanruuan syöminen äitien katseen välttäessä. Oppia ikä kaikki.

Kasvaa ne vähemmälläkin

Tämän kevät-kesän kasvi- ja kukkamaani on ollut harmillisen vähäisellä hoidolla. Koska pihamaan kasvillisuuden taiteellinen toteutus ja hoito on pääosin mun reviiriäni, hidasti kevään hommia ensin ennenaikainen supistelu ja nyt huolenpitoa osaltani rajoittaa kenkkuileva verenpaine. Kun keväällä jo valkeni, ettei pihaa välttämättä pääse rapsuttamaan entiseen tapaan, valitsin komboon helppoja kaitsettavia.

Daisy, jättikurkku ja pienet vihreät
sulassa sovussa samassa viljelylaatikossa.

Kasvimaahan pääsivät suorakylvöllä helpot tyypit; herneet, pinaatti, rucola, basilika ja salaatti. Lavakurkut ja paprika saivat värjötellä sisällä pitkälle alkukesään. Paprika - Daisy nimeltään - sai herkimpänä kulkea lämpimän aurinkoterassin ja keittiön pöydän väliä juhannukseen asti, siinä missä kurkkupojat siirtyivät laatikkoon kesäkuun alussa. Daisy nautti olostaan ja kukki tuottaen hedelmää. Liekö kasvukori ollut liian ahdas, sillä kahdeksan pienen paprikan alun jälkeen D kuitenkin alkoi pudottaa kukkiaan ja keskittyä olemassa oleviin kasvatettaviin. Päästyään kurkkujen viereen, alkoi kasvukausi ja ensimmäisitä paprikoista päästiin nauttimaan viime viikolla. Lehdikön alla ensimmäinen kurkkukin ennätti salaa kasvaa ylimittaiseksi, mut makua se ei juurikaan haitannut.

Hernettä ja mansikkaa - taatusti luomuna

Pari vuotta vanha mansikka on rönsyillyt ja pullistunut varsin komeaksi kukkien alkukesällä innokkaasti. Marjoja suojaamaan levitin tänä vuonna vanhempieni metsänsiivouksesta sivutuotteena tullutta haketta, joka toimi maansuojana moitteettomasti. Suojasi mansikkaa liialta kuivumiselta ja esti niin rikkaruohot kuin marjojen homettumisen. Ennen hakkeen levittämistä lannoitin maan biolannotteella. Saas nähdä onko mansikka (tai sen vieressä oleva pioni) ensi vuonna sitä mieltä, että sekametsähake hapatti maata liikaa. Toivottavasti ei, sillä mansikka yleensä sietää happaman maan. Tänä vuonna ei ainakaan ollut moksiskaan vaan tuotti mukavasti makeaa satoa ja pikkueläimetkin kävivät napsimassa/nokkimassa punaposkia aiempia vuosia vähemmän.

Seuratessani muita uskollisia monivuotisia sain huomata, miten monille perennoille talvi on ollut vaikea. Kova pakkanen yllätti nopeudellaan, eikä lumi ennättänyt vaipallaan suojaamaan pihan pitkäikäisiä. Ilokseni pionivanhus kuitenkin heräsi eloon kellontarkasti ja tuotti runsaan, joskin nopean kukinnan. Naisenmittaa korkeammassa ruusupensaassa sen sijaan pystyssä on enemmän kuivia ja kuolleita kuin vihreitä oksia. Ensin jo ajattelin pelinsä olevan pelattu, kunnes mattimyöhäisenä vanhus jaksoi muutaman tuoksukkeen tuottaa. Suottaapi koko komistus päästä oksasaksien alle syksyn tullen.

Helmililjat, keisarinkruunu ja pihan reunaa tuuheana elävöittäneet lupiinit nihkeilivät kukinnoissaan, joten mielenkiinnolla odotan miten on ensi vuoden laita; nousevatko ylväänä vai päättyikö maallinen matkansa tähän. Jäähyväiset jätimme vuosikymmenen ikäiselle jalokärhölle, josta ei ainutkaan elonmerkki yllättäen enää versonnut. Onneksi luonnonkukat värittävät pihaa uskollisesti kesästä toiseen.

Kesäkukkien suhteen tein varmoja valintoja. Alkukesään orvokkeja, lopun eestä surfiinaa ja lumihiutaletta. Kasvimaatakin täytin osin kehäkukilla, notta on vähemmän hoidettavaa, eikä rikkaruohot pääse kasvamaan. Lämpö on tehnyt tehtävänsä ja kukat ovat toistaiseksi menestyneet hyvin. Kaikenkaikkiaan puutarha on pysynyt yllattävän virkeänä keväisen mullanvaihdon, satunnaisen rikkaruohon kitkennän, kertalannoituksen ja vedenkannon voimin.

Eira ja hiiri terden kimpussa

Mitä muihin projekteihin tulee, niin tämän vuoden agendalla ollut terassin huolto oli ponnistukseltaan lähes tuskien taival. Sitä tehtiin kuin Iisakin kirkkoa. Männävuotista, kaksiväriseksi kulunutta värillistä puuöljyä pestiin pois niin Tikkurilan tehopesulla, kuin Pinotexin terassipesulla. Pinnan osoittaessa sitkeytensä, käyttöön otettiin hiomakone, jolla Eira nitkutti terassin läpi kahteen otteeseen. Työ oli hidasta. Toki nopeutusta olisi tullut, jos hiomakone ja laikat olisivat olleet järeämpiä, mut jotenkin alkoi säälittää painekyllästetyn puun puolesta ja halusimme saada projektin maaliin mahdollisimman hellävaroen.

Ihastukseni Riihimäen lasi

Kesäkuun deadline ohitettiin viikolla parilla, mutta nyt on uudet kirkkaat öljyt pinnassa ja terassikalusteet grilleineen tuotu naftaliinista paikoilleen katokseen.

Nyt istutaan terdellä ja seurataan miten perhoset ja muut pörisijät surraavat maan antimissa ja ruukuissa. Nuoremmat kissat loikkivat öttiäisten perässä, vanhus koisaa terassille asetetulla filtillään tai puutarhan varjopaikoissa. Kasvaa ja kukkii pihamaa näköjään vähemmälläkin hoidolla.

Seniorinmentävä varjopaikka

Oishan se pitänyt tietää, et tulee se kesä stressaamattakin :)