Tämä Päivä

Aamulla lauletaan kahdet laulut. Ojennetaan päiväkodissa kaksin kappalein tehdyt kortit. Hän pukee takin yöpuvun päälle ja piipertää kumisaappaissaan pihalle auttamaan lipunnostossa. Syödään kiireetön herkkuaamiainen, jonka päätteeksi kaksivuotias kiipeää syliin. Pyyhkii mustikkanaamansa puhtaaseen yöpaitaani. Herättää pienen sisaruksen möyrimään vatsanahkaa vasten. Siinä he hellästi tuuppivat toisiaan - sisarukset.

Yhteinen päivä. Kahden sukupolven äidit ja ähky. Ilta-auringon kellastaessa tienoota lasketaan lippu. Päivä on painunut iltaan. 

Sydän läikkyy kiitollisuutta; miten onnekkaita olemmekaan, että saamme viettää tätä toukokuista sunnuntaita äiteinä.

Pääsiäisen ja vapun ilottelut

Meidän vappu ja pääsiäinen olivat perinteissävytteisiä. Askarrelltiin ja kyläluutailtiin. Palmusunnuntaina kiersin Taavan kanssa virpomassa kun Eira oli koko päivän vaalitoimitsijana. Piipahdettiinpa pupumaskeissamme myös äänestyspaikalla hoitamassa kansalaisvelvollisuutta ja keventämässä vakavansorttista tunnelmaa.

Sittemmin onki harjoiteltu itsehillinnän taitoja, kun virpomispalkaksi saatuja suklaita ei saanutkaan availla heti, vaan ne julistettiin pääsiäiskoristeiksi. Ei sillä, meillä ei ole herkut pannassa, joten niitä on saanut maistellakin sopivissa määrin.

Pääsiäisenä kummipoikani oli yökyläilemässä ja viettämässä peli-iltaa. 11-vuotiaan nuoren herran erityispiirteenä on sokeus, joka omaleimaistaa kohtaamisia. Taas huomasin miten paljon yhteinen aika opettaa - meille molemmille.

Lopun edestä vietimme rauhallisesti arkissa askareissa. Vaihdettiin kesärenkaat, käytiin ostostelemassa kevättarpeita hiljaisessa ostoskeskuksessa ja orientoiduttiin kasvihuoneen kasausprojektiin.

Vappuaatona vietimme perhepäivää. Maaseudun kasvattina meillä on tapana liikkua autolla. Taava on ollut innoissaan busseista, joten päätimme lähteä linjuribiilillä elämysmatkalle Turkuun. Köröttelimme kaupunkiin, herkuttelimme ja vierailimme Seikkailupuistossa, Sariolan tivolissa ja vapputorilla.

Taava on kiinnostunut tarkkailija, mutta kovin arka osallistumaan jos ympärillä on paljon väkeä ja meininkiä. Sen vuoksi emme jääneet harmittelemaan kun Tivoli avautuikin vasta pari tuntia vierailumme jälkeen. Pääsimme ihastelemaan laitteita ja paikkoja. Typy oli innoissaan, vaikka markkinatunnelma saikin odottaa ensi vuoteen. 

Illalla vappumunkit paistettiin mummilassa ja vappupäivä vietettiin perinteisesti kummilan kanssa nyyttärimeiningillä. Ilma oli ohuesti koleahko, mutta mukavaa piisasi. Puolitoimivassa grillissä ruokakypsyi tavallista verkkaisemmin, mutta sen sijaan leija nousi taivalle viileässä kevättuulessa samaan tapaan kuin suvihenkäysten viemänä.

Ehdoton Taavan hitti oli tramppis, saippuakuplat ja ilmapallot, joita hehkutettiin päivätolkulla :)

Joulun aikaa, Uuden Vuoden taikaa

Pyhien rotla on paketoitu. Joulua edeltänyt aika rauhoittui ja juhlaa vietettiin perinteisin kuvioin. Kaadoimme latvakuusen, koristelimme pipareita, aatonaattona ajoimme mukkilaan pukemaan heidän kuusensa juhla-asuun ja kävimme menneiden sukupolvien haudalla.

Kun Taava oli unillaan, menimme Eiran kanssa aattoyötä vasten joulusaunaan. Mietimme vuotta ja sitä miten saunan täytti erilainen tunnelma kuin viime vuonna, jolloin vahvana häilynyt raskaustoive kariutui juuri päivän vaihtuessa jouluaatoksi. Menneeseen vuoteen mahtui lisäpettymyksiä, mutta myös odotusten täyttymistä. Samoilla lauteilla on tällä kertaa kanssamme odotettu ihmisen alku, jonka liikkeet tuntuvat jo reippaina.

Aattona nautimme kiireettömästä aamusta, joululauluista ja kokkailusta. Joulurauhan julistus kuunneltiin mukkilassa riisipuuron äärellä. Piipahdimme isäni kanssa kummilassa pukkeilemassa. Koko perheen voimin kävimme iltapäivällä joulukirkossa, jonka jälkeen kokoonnuimme meille. Ruokaa, yhdessäoloa ja se Joulupukki - tottakai. Taava oli yllättävän rohkea pieni apulainen, lauloi hiljaa opettemansa joulupukki-laulun.

Joulupäivänä ulkoiltiin ja lounastettiin Eiran kotiväen kanssa Naantalissa, jonne fammulan väki oli kauempaa matkannut joulun viettoon. Iltaa vietettiin mukkilassa. Veljen poppoo ajoi Pohjanmaalta seuraan, joten ohjelmassa oli lahjojen kakkoskierros. Taavan nukkumaanmenon jälkeen pelattiin aikuisten kesken lautapelejä yön pikkutunneille kuten tapana on. Tapani menikin sitten uusissa leikeissä, kummilan porukan kanssa pulkkamäessä, levätessä ja lastenohjelmia katsellessa.

Vuodenvaihteeseemme kuului paikallisen VPK:n ilotulitus, valopillejä, tähtisädetikkuja. Ruokapöytään valittiin jokaisen omia herkkuruokia. Vuosi paketoitiin hyvillä mielin ollen kiitollisia kasvusta ja ilosta, jota kokemukset ja uuden oppiminen ovat meille suoneet. Uusi vuosi on täällä. Uudet, uniikit 365 päivää, jolloin mikä tahansa on mahdollista.

Kolmen kansallispuiston kesäloma

Pian pakkaillaan post-ruskaretkeä varten ja hokasin, etten koskaan kirjoittanut siitä miten leijonaneidon patikointiura alkoi. Rinkkaa hehkutin, eikä se jäänyt makaamaan tyhjänpanttina. Tänä kesänä meille oli selvää, että kaikkivoipaisen elonpyörän keskellä on aika rauhoittua. Muuten viikot menevät helposti kaikenlaiseen säätöön ja kalenteri näyttää punaista. Töllillä on tehtävää, kun pihamaa pitäisi laittaa. Tallikin kaipaa toista kerrosta maalia. Ystäviä ja sukulaisia on nähtävänä, juhlia juhlittavana. Ja siihen se aika menee. Jos ei pysähdy. Mene metsään, kuuntele toisiamme ja itseämme.

Erinäisten syiden vuoksi pohjoisen mökillä ollaan oltu viimeksi kun odotin Taavaa. Sinne oli kova kaipuu. Mieliteko viedä lapsi niille kulmille kokemaan se kaikki mikä itselle on tärkeää yöttömän auringon suvessa. Kesähelteillä vietimme viikon Kuusamossa, joka on oiva tukikohta kauniita ja vaihtelevia päiväpatikkapolkuja kaipaavalle. Sieltä suuntasimme kolmeen kansallispuistoon, jotka olivat Kuusamo-Sallassa sijaitseva Oulanka, Posion Riisitunturi ja Suomussalmen Hossa.

Eka startti Oulangan luontokeskukselta

Oulangan kansallispuistosta valitsimme Kiutakönkään ja sieltä 8km päiväreitin, Könkään keinon. Könkään keino kulkee osittain lyhyemmän luontopolun, Hiiden hurmoksen (5km) kanssa samoja polkuja ja osittain Karhunkierroksen maastomerkeillä. Luontopolku on meille ennestään tuttu, ja toiminut usein suosikkikävelynä. Reitille lähdetään Oulangan luontokeskukselta, noustaan ylös porotarhalle ja Hiidenlampien kautta takaisin päin. Ihania maisemia, mukavakulkuinen ja sopivan vaihteleva reitti. Päiväreitti koukkaa mukavasti vielä Merenojalle ja Oulankajoen harjunreunaa ennen kuin päätyy upealle Kiutakönkäälle, jonka punaisten muinaiskallioiden välissä kuohuvan veden jymy kuuluu kauas. 

Poronerotteluaitaus

Hiidenlampi

Kiutaköngäs

Riisitunturin kansallispuisto (aidosti Lapin puolella, jes) on kokenut melkomoisen muodonmuutoksen ja profiilin kohotuksen tämän 15 vuoden aikana, jonka olen huudeilla kulkenut. Sinne on rakennettu selkeät reitistöt ja väljä parkkipaikka houkuttelemaan päiväpatikoitsijoita. Rengasreittejä oli valittavissa kaksi; n.11km Riisin rietas ja 4.5km Riisin rääpäsy. Kuumana hellepäivänä me valitsimme lyhyemmän, joka oli tukalassa kelissä ihan passeli. 

Startti on molemmissa sama; pari kilometriä loivaa nousua Riisitunturin laelle. Tuulen virekkään ei käynyt, eikä tunturilla liioin puut suojanneet, joten lämpöä piisasi. Reitti polveilee mukavasti, näkymät on hienot. Tunturilta autiotuvalle laskeutuessa ohitetaan ikkunalampi, joka tunturin rinteellä on peilityynellä kelillä kuin ikkuna taivaaseen.

Riisin laella

Vaikka ymmärrän polkujen vahvistamisen murskeella, niin itse jäin kaipaamaan pitkospuita. Niiden vanhoja oleskelupaikkoja katsoin haikeudella, rinnassani tunsin läikähdyksen kun osuimme puiden viimeseen leposijaan, johon ne on maastosta kerätty. Riisitunturin autiotuvalla törmäsimme Metsähallituksen tutkijaan ja vastasimme alueetta koskevaan kyselyyn (siihen sain pitkospuu-kaipuuni tunnustaa).

Tästä reitti ennen meni..

Pitkospuiden hautuumaa

Kotimatkalla pysähdyimme Korpihillaan pannukaffille. Vanha maalaismiöjöö on tunnelmallinen pysähdyspaikka, joka on kuulu oman talon palkituista kuusenkerkkä- ja artesaanituotteistaan (mm.alkoholiton kuohari, jonka löydät Alkonkin hyllystä) sekä vohveleistaan.

Viimeisenä suuntasimme kansallispuistoista nuorimpaan, Suomussalmella sijaitsevaan Hossaan. Siellä on erilaisia, pääosin helppokulkuisia reittejä 90km edestä. Kävellen tai maastopyörällä kuljettavat reitit kaartelevat Hossan kauneimmissa harju- ja järvimaisemissa. Esteettömiä reittejäkin on muutama joiden pituus vaihtelee 200metristä 1,5kilsaan.

Reitistö oli uusi tuttavuus, joten summamutikassa valitsimme mukavan kuuloisen Kokalmuksen kierroksen. Nappivalinta. Hosssinlammitin pysäköintipaikalta rengasreitille matkaa kertyi 14km, mutta Eiran sanoin maasto oli niin sujuvakulkuista, ettei kilometrimäärä tuntunut niin suurelta.

Ensimmäinen etappi Muikkupurolle on esteetön. Sen pääsee kulkemaan rattailla tai pyörätuolilla ja perillä on laavun lisäksi myös pyörätuolinmentävä puucee. Muikkupuron vesi on huisin kirkasta ja laavun kohdalla pohja on jalalle mukavaa pehmeää hiekkaa. Voitte kuvitella miten leijonaneito viihtyi!

Muikkupuron laavu

Muikkupurolta lähti pehmeä (soraton) metsäpolku, joka Ala-Valkeaisen autiotuvan jälkeen nousi kulkemaan kahden järven välissä kulkevalle Hoiluansärkälle pitkäksi pätkäksi. Kokalmuksen kierros noudatteli pitkälti Pitkä-Hoiluan järven rantaa. Osuipa matkan varrella pari matalaa pororallia (ei ketään kotona), hiekkaranta, ja suoalue kaivattuine pitkospuineen.

Ala-Valkeaisen taukotupa

Hoiluansärkkä

Porotalli

Ennennäkemätön biitsi keskellä patikkaa

Kokalmuksen laavulla evästeltiin, käytiin uimassa ja hienosteltiin puuceessa (paarmojen kanssa ei puskapyllistys huvittanut ilman pakollista tarvetta). Reitti oli mukava tuttavuus ja ilman muuta suosituksen arvoinen, vaikka Pienen karhunkierroksen ja Kiutakönkään tyyppiset nähtävyys-highlightit jäivät laimeammaksi.

Hossan jälkiplussaksi jää lisäksi uusi, tilava ja siisti luontokeskus, joka oli oiva paikka pysähtyä, pestä päivän pölyt ja syödä palkintojädet. Sen pihalla on mukava leikkipuisto, jossa Taava sai temmeltää viimeiset vapaat energiat ennen kun pakkauduttiin autoon ja lähdettiin 80km kotimatkalle.

Mitenkäs Taava ja rinkka? Molemmat toimivat hyvin. Rinkka on istuva ja kun näkee oikeiden säätöjen laittamisen vaivan, sen kantaminen sujuu kaltaiseltani kirpultakin vaivattomasti. (Toki jalat juhlivat elämisen sietämätöntä keveyttä kun kantaja vaihtuu ;)) Taava tykkäsi retkeillä. Omin jaloin kävelyä tuli päivästä ja maastosta riippuen vajaasta kilometristä pariin-kolmeen. Hidasta se oli, sillä puolet kului häröilyyn ja mustikoiden syöntiin, mut kiireettömyys olikin reissun agenda.

Mustikkamummo Riisitunturilla

Aurinkosuoja

Rinkassa hän viihtyi hereillä ja nukkuen. Alkuun heti pantiin merkille, et kunnollinen aurinkosuoja ei olisi paahteisella kelillä pahitteeksi. Emme sellaista olleet rinkan mukana ostaneet, joten virittelimme käsillä olevista tarpeista suojaa. Sekös olikin hauskaa, Taava hihkui "teltassaan". Sadesuojaa vielä emme kaivanneet, se varmaan tulee ajankohtaiseksi nyt lokakuun reissulla. Olimme nimittäin niin voimaantuneita kesän reissusta et päätimme koittaa uudestaan. Saas nähdä millä menestyksellä.

Mennää metsään. Lähde sääki :)