Lapsimessut vm. 2019

Piipahdettiinpa kummipojan äiteen kanssa taas Helsingin lapsimessuilla. Perjantai, ryysistä, rattaita, koululaisryhmiä, supistuksia ja shoppailua. Meillä ei ole tarvetta uusille lastentarvikkeille, joten visiittimme pääpaino oli messumeiningin seurailussa ja lastenvaateosastolla.

Viime vuoteen nähden väkeä tuntui olevan enemmän ja lastenvaunuja joka hyllyvälissä. Lapset olivat vauhdikkaita, äidit ajoin peitellyn kireitä. Osalla messupäivä soljui mukavasti, osalla käytössä oli lahjonta-uhkaus-tekniikka, jotta selvitään pisteestä seuraavalle. Me kaksissa naisin edettiin helpottuneena omaan tahtiin, omiin intresseihin keskittyen.

Garderoobi-kohteet oli alkuunsa aika selkeät; Verson Puoti, Melli EcoDesign, Blaa, Kuopuksen outlet, Mainio, Kaiko ja Papu. Aarrekidilla piipahdettiin avoimin mielin ja uutena tuttavuutena tutustuttiin Hiccaan. Siis teemana enemmän tai vähemmän suomalaista. Pastellia pursuvan kuningasparin - Gugguu & Metsola - aidatut, seinätyt ja vartioidut alueet lähinnä käveltiin läpi ilman suurempaa mielenkiintoa. Samoin Vimma.

Tokihan mukaan tarttui jotain. Jos vaatepuolelta jotain nostoja tekee, niin eniten ostoskassiin eksyi Verson Puodin Taimia, mikä sinällään oli odotettavaa. Kankaat on laadukkaita, värit ja kuosit itseä miellyttäviä. Ja vaikka olenkin aiemmin suhtautunut samisteluun hymyillen, huomasin nyt ostavani tuleville sisaruksille samaa karhusettiä; Taavalle teepan ja Taimelle bodyn. (Jotka mun veikkausosaamisella on sopivan kokoisia eri aikaan :D)

Verson puodilta

Samisteluun

Melli EcoDesing niin ikään oli must-have-listalla 100% kotimaisuutensa vuoksi. Kankaat ja vaatteet suunnitellaan, painetaan ja valmistetaan Suomessa, mitä on aina ilo tukea.

Annoinpa siinä asioidessani itselleni kertoa, että merkki on saanut alkunsa puljun toimarin keskoslapsesta, jolle kaivattiin kotimaista luomua päälle. Sittemmin merkki on kasvanut ja nykyään kulutusta ja pesua hyvin kestäviä vaatteita käytetään kuulemma myös yliopistosairaaloidemme keskososastoilla.

Uutena tuttavuutena tutustuimme Hiccaan. Taaperokokoiset paita ja housut päätyivät kassan kautta kokeiluun. Mielikuvaa tuotteesta käytössä ei vielä ole, mutta alku oli vakuuttava.

Saihan se tuleva vauvakin jotain omaa, vaikka periaatteessa kaapeissa on sen verran kaikkea ettei mitään tarvittaisi. Mellin ja Taimin lisäksi mukaan tarttui Aarrekidin jumpsuit ja Lastentarvikkeen gudi-gudi-bagit.

Taimelle loppukesään

BabyBox & BabyBag

Kolmessa vuodessa ilmaispakkaukset ovat muuttuneet vaippa- ja sidepainotteiseen suuntaan vaikka löytyyhän pakkauksista myös Aventin tutti ja tuttipullo, lusikka sekä peppupyyhkeitä ja muutamat liivinsuojukset. Eira virnisti taas vinosti kun kotiutin messuilta ilmaisjakelupakkaukset. Hmm.. Ehkä hänen ilokseen tilaan vielä klasisen Libero-laukunkin :D

Äiti-aikaa lapsimessuilla

Helsingin messukeskus on taas täyttynyt äideistä ja lapsista. Jos totta puhutaan, niin oli siellä muutama isäkin. Itse en aiemmin ole kokenut polttavaa tarvetta sulloutua kyseiseen hornankattilaan. Viikolla kummipoikani äiti ehdotti, että tehtyjen ylitöiden varjolla karattaisiin aikaisin perjantaina töistä ja kurvattaisiin pikaiselle Helsinkiretkelle. Päädytiin extempore tuumasta toimeen.

Messukeskus oli täynnä esilleasettajia, vierailijoiden määrä oli iltapäivällä kohtuullinen. Ystäväni kanssa oltiin liikkeellä kaksin, mikä takasi sujuvan etenemisen. Tai noh, osastoilla himoshoppailevien tuplaratas-mamacitojen ohi ei edennyt kukaan tai mikään, mut sånt är livet med barnen.

Me kahlattiin ripein askelin läpi tarvike-kaluste-lelu-sektorit. Monet tuli vastaan Done by Deer tai bObbles kainalossa. Me vastustettiin kevyesti alueen messutarjous-kiusaukset, sillä hakusessa ei sieltä ollut mitään. Kierrettiin kaukaa lasten tapahtuma-alue, jossa messujen lasten (ja isien/isovanhempien/kummien/lastenvahtien) osuus todentui. Kuunnetiin puheita taustasorinana, kieltäydyttiin kuluttamasta aikaa energia- ja teleyhtiöiden myyntiedustajien kanssa. Aikuisen vapaudella passattiin ruoka- ja pissatauot. Löydettiin pääkohteeseen; lastenvaateosastolle.

Lastenvaatesektorin osuus oli kiitettävä. Alueen kruununa komeili itseoikeudella Gugguu, jonka aidatulla, järkkäreiden vartioimalla (semisti överiä?) pisteellä mamuskit parveilivat piltteineen. Myyntikuhina oli kova. Koko konsepti on järjettömässä nousussa. Oma pankkikorttini vetäytyi kukkaron viimeiseen nurkkaan kuin kivekset pakkassäällä. Turhaan se oli peloissaan, sillä heleän imelähköt kauden uutuusvärit yhdistettynä niukahkoihin messutarjouksiin eivät houkuttaneet tätä mammaa kassajonoon.

Kun olimme poistuneen kohteliaan järjestysmiehen ohi, korttini alkoi hypellä iloisesti. Merkkien ja jälleenmyyjien kirjo oli kattava. Päivän loppusaldona kasseissani oli odotetusti pääosin kotimaisissa kytköksissa olevia tuoteota; Taimia, Blaata, Mainiota, Melliä. Eksyi joukkoon yksittäiset MiniRodinit ja Villervallakin.

Messuosastojen joukosta minun on melko helppo nimetä omat suosikkini. Johtotähtiparivalkko itselleni oli Verson Puoti ja Melli EcoDesign. Versolla oli kaikenlaista kivaa pikkulapsista aikuisiin. Melkeinpä jokainen vaatekappale olisi voinut oikeissa olosuhteissa saada meiltä hyllypaikan. 

Lastenvaateosastolla oli tehtävä aikamoista karsintaa. Lopulta himoitsemani Taimin pupujemmatkin joutuivat väistymään kutkuttavampien vaihtoehtojen tieltä. Aikuistenkin tuotteet vaikuttivat mielenkiintoisilta ja laadukkailta minullekin, joka toistaiseksi olen kieltäytynyt pukeutumasta "lastenvaatteisiin". (Saas nähdä tuleeko allekirjoittameesta joskus samistelijaa, mut lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, et aikuiset ja lapset omilla tyyleillään.)

Taimin himotuimmat top 4

Melli EcoDesign oli meille uusi ostos. Olin toki aiemmin törmännyt tähän kotimaiseen merkkiin, joka paitsi ompelee myös suunnittelee, valmistaa ja painaa kankaansa Suomessa. Kun kuosit on vielä omaan silmään ihastuttavia, maksaa tuotteesta mielellään. On eettisesti kestävää saada rahallaan mieluisa, laadukas vaate ja samalla maksaa palkkaa kotimaisille ammattilaisille.

Mellin valinnat

Kotia kohti lähdettiin nyssäköiden kanssa pilkun aikaan. Jos joku ohitettu mahdollisuus jäi mielen päälle, se oli Story of Roo. Sekin sarjassaan niitä kotimaalähtöisiä joita olen tovin jo mielessäni pyöritellyt. Oli mukava päästä näkemään ja räpläämään ihastuttavia vaatteita luonnossa. Messutarjoukset eivät kuitenkaan olleet sitä luokkaa, et ostosmielessä olisi tullut "once-in-a-lifetime"-olo. Vaatteet jäivät henkareille, sillä muutaman euron erotuksella niiden pariin pääsee toistekin.

Taava oli jo unillaan, kun illalla esittelin ostoksia Eiralle. Aamulla leijonaneitokin ilahtui tuplasti. Äidistä ja tuliaisista. Ei sillä että vaatteet olisivat häntä kiinnostaneet (ne ovat vain pakollinen paha), mutta pikkuinen tuliaskimalainen lämmitti suuresti <3

Punajuuripiina

Kaikki alkoi työpaikan kahvihuoneessa. Lämmittelin kookoskastikkeessa haudutettuja kasviksia ja täysjyväriisiä. Olin tyytyväinen terveyslautaseeni, kunnes.. Viereisen mikron kilahdusta seurasi huumava makkaran tuoksu. Työkaveri istahti pöytään höyryävän pyttipannun kera ja valitteli köyhiä eväitään. Mä koitin olla tuijottamatta pyttipannua. Sylkirauhaset aktivoituivat annoskateudesta. Mmmmm...makkarapannua...mm..

Pyttärimietteet valtasivat työpäivän. Iltapäivän koulutuksessa suunnittelin meneväni snagarin kautta kotiin nukkumaan ähkypäikkärit ennen Eiran kotiintuloa. Mmakkaraperunat.. Ei. Ei toimi. Roti olla pitää. Ohitin terveysbuustissani kotimatkan varrella olevat kaupat ja snagarin. Kontrolli petti viimemetreillä ja kotipihaan kääntymisen sijaan jatkoin matkaa lähimmälle kyläkaupalle. Homer Simpson-sokeuden vallassa rynnin makkaratiskille kuolaamaan. Pyttipannua ja ja.. suolakurkkuja. Eiku: punajuuria!! Mm...punajuuria...punajuuria.. Kaappasin mukaan kiloisen punajuuritölkin, maksoin ja asettelin aarteeni hellävaroen käsilaukkuun. Mmm...

Pyttipannu valmistui ripein ottein. Sen höyrytessä lautasella tartuin himoitsemaani punajuuripurnukkaan ja.. ei mitään! Väänsin ja käänsin. Kansi ei inahtanutkaan. Haikein silmin katsoin pyttipannua. Se ei olisi mitään ilman punajuuria. Nautinto oli vaarassa mennä piloille.. Suuntasin kiukkuni voimat punajuuripurkkiin. En luovuttaisi! Väänsin vimmatusti. Otin Tupperwaren miehenkorvikkeet avuksi ja väänsin. Valutin kuumaa vettä kunnes etiketti irtosi. Väänsin ja murisin kuin EM-ennätystä pinnistävä painonnostaja. Koitin työntää veistä kannen väliin, kunnes hälytyskellot varoittivat veitsen kärjen vaurioitumisesta. Hakkasin tölkin reunaa tiskipöytää vasten. Väänsin, väänsin, väänsin.

Pyttipannu jäähtyi lautaselle. Tölkkiriehunnasta hengästyneenä kävin mielessäni läpi naapuruston auttavat kädet, potentiaaleja ei ollut. Kiukkusin, miten Eirakaan ei ole kotona kun häntä tarvitaan. Hänen pitkissä sormissaan olisi enemmän vipuvoimaa kuin omissani. Kirosin päätökseni ottaa kaupasta se suurin ja hankalimmin avattava lasitölkki. Harkitsin lähteväni kauppaan ostamaan pienempää. Osoitin vihaisesti sormella sitkeää tölkkiä: "Sinähän et tätä voita!"

Väänsin niin että otsasuoni pullistui. Raivon vallassa olin heittämässä epäyhteistyökykyistä tölkkiä seinään, kunnes tajusin ettei lasinsirpaleisia punajuuria voisi kuitenkaan syödä. (Ei suinkaan niin, et se olisi sekopäistä, vaurioittaisi seinää/puulattiaa ja sotkisi kaikki paikat?) Ajattelin puhkaista kanteen reiän, mutta jatkosäilytyksen näkökulmasta suunnitelma oli lyhytnäköinen.. Kaivoin vähemmän hellävaraisesti pikkulusikalla kannen reunaa. Ja: ssmåk! Purnukan kansi ilmaantui. Hahaa, luovutusvoiton merkki! Otin tölkin tiukasti rintaani vasten pinnistin vielä kerran. Kansi aukesi lipsahtaen ja tummanpuhuvaa lientä hölähti aimo loraus Eiralta eilen lahjaksi saamalleni puserolle. Prkl..! Työnsin harmituksen taka-alalle. Tungin päälimmäiset punajuuriviipaleet suuhuni suoraan purkista. Pyttipannun uudelleen lämmetessä rouhin viipaleita ja katselin kantta voitonriemuisena. Kippasin läjän punaisia viipaleita pyttipannun viereen ja nautinto oli valmis. Haarukoinnin välissä näytin vahingoniloisena kieltä taistelukumppanilleni von lasitölkille. Röyh.

Näin ruokailun jälkeen ajateltuna:
Okei, olen raskaana. Ja vähän pimeä.

Hurahduksia

Hurahdin, innostuin. Se vei mukanaan. Mikä? Mikä milloinkin. En ole tuuliviirimäistä tyyppiä, mutta aika ajoin hurahdan minäkin.

Vanhin ja pitkäkestoisin hurahdukseni ovat hajuvedet. Kun eräänä päivänä vuosikymmen sitten huomasin omistavani lähemmäs 30 hajuvesipulloa, oli aika rajoittaa. Annoin itselleni luvan ostaa uusia, kun määrä olisi tippunut puoleen, luonnollisen poistuman kautta. Pikkuisen olen lipsunut, mutta enää tulee ostettua pullo vuodessa. Okei, ehkä kaksi. Avovaimokkeen sisäänmuutto vinoutti tilaston, mut se annettakoon anteeksi, kun käyttäjiäkin on tuplaten.

Clipper-hurahdus. Syysillat. Höyryävät mukit. Ei lisättävää. Teen ystäviä jos olette, ymmärrätte varmaan.

Reilu vuosi sitten hullaannuin vanhaan kotimaiseen lasiin. Kirppareilta kohnaan aina astiapuolen siinä missä Eira blokkaa kirjoja ja vaatteita. Vuoden aikana Riihimäen ja Karhulan lasikokoelma on karttunut mukavasti ja kaappitilan puutteessa toimii avohyllysäilytyksessä erinomaisen hyvin. Onpa mukaan pikkuhiljaa hivuttautuneet Toikan höyhenenkevyet Florat ja Faunatkin. Keittiöstä lasipurkit ovat alkanaeet valua muihin huoneisiin tunnelmaa antamaan. Tai vaikka toimimaan pysyväissijoituspaikka viime juhannuksena kotipihasta poimituille pioneille, joita ei millään raaski heittää pois.

Eira on meistä vielä aktiivisempi hurahtelija. Kestohurahduksena E keräilee kirjoja ja vintage-vaatteita. Ihastuksissaan kotiin on kulkeutunut myös vanhoja leluja ja muuta kaunista. Kaikilla tuliaisilla on kotoista menneen ajan tarinaa kerrottavanaan. 

Uusi hurahduspotentiaalikin on löytynyt; Hammi's Designin ihanaiset tuotokset, joista Mrs.Sinn parisen viikkoa sitten blogissaan postaili. Olen myyty - taas o_O

Hurahdusalttiudestamme voisi vetää sen gebardimaisen päätelmän, että kolmiossamme tila-asian kanssa ei ole ongelmaa: jokaiseen tyhjään koloon löytyy takuuvarmasti jotain laitettavaa :D Joskus mietinkin, et miksi emme voisi hurahtaa vaikka imurointiin. Tai kellarin järjestelyyn. Mutta ei. Hurahdukset ovat lähes poikkeuksetta uutuus-puolella. Hankintoja, tekemisiä, kokemuksia. 

Epäkäytännöllistä.

Ah, niin ihanaa!