Pieniä ostoksia

Kuinka pieni voi pikkuihminen olla? Pieni. Niin suuri, niin pieni <3 Tai kaikkihan on suhteellista. Taava on keskimittainen, mutta alle kolmen kilon syntymäpainossaan varsin siron sorttinen. Pitkä ja hoikka - Eiraan tullut, voisi joku automaattisesti tokaista.

Vaatepolitiikkaan neidon sirous on aikaansaanut pientä haastetta. Raskauden aikana meille on ennättänyt kerääntyä vaatetta jos jonkin kokoista. Loppuraskaudessa pesurumban päälle kaikki 62cm kokoiset ja sitä suuremmat vaatteet pakattiin laatikkoon odottamaan neidon kasvua. Esille jäi 50-56cm, joista niistäkin osa hivenen leveän mallisia. Kuulimme hymysyista ennakointia siitä, miten tyttelöinen ei ehkä ehdi käyttää kaikkia pikkuvaatteitaan ennen kuin ne jäävät jo pieneksi. Vaan miten kävikään. Neito yllätti, pienikin vaate muuttui isoksi.

Sairaalassa jo kätilö toi meille kokeiluun Liberon premature-vaippoja, kun pienin 1-koko vaikutti suurelta. Keskosvaipat olivat istuvat siinä missä ykköskoon vaipat falskasivat helposti. Kotiinlähtiessä huomasimme, miten vähänkin isommasta kietaisupaidasta jää olkapää pilkottamaan ja housut tulevat löysinä pitkälle kainaloon, vaikka kotiutumisvaatteiksi valittiin niitä pienimpiä.

Kotiutuessa apteekkireissun oheen piipahdimme siis ostoksilla metsästämässä niitä aidosti pieniä vaatteita. Kotituomisiksi ostettiin paketillinen prematureja sekä KappAhlista pari 44-koon bodya ja housut. Vaippaura jäi sittemmin yhden paketin mittaiseksi, sillä vaikka istuvuus oli hyvä, ei kaksikiloisen vaipan imuteho tuppaa riittämään kun reilu kolmikiloinen alkaa urakalla puskea maitokakkaa läpi systeemistään. (Nytkö musta tuli "se äiti", joka puhuu lapsensa kakkavaipoista..? O_o)

Pientä päällepantavaa

Eipä sen vaatekoonkaan kanssa olisi niin justiinsa, mut onhan se mukavaa et edes joku vaate on kutakuinkin sopiva. Alkuun kaikki 50cm vaatteetkin olivat auttamattomasti isoja. Nyt sopivia vaatteita alkaa pikkuhiljaa löytyä omistakin varastoista, kun neiti saavuttaa painoa mukavaan tahtiin. Neuvolan kätilö kävi kotikäynnillä viikko kotiutumisen jälkeen ja kontrollipunnituksessa Taava oli kerännyt grammoja puolen kilon edestä. Ei mikään pikkuruinen tyttö enää. Voi sitä haikeuden määrää kun ekat vaattet alkaa jäädä pieniksi. Vielä nuo 44:set menevät, mut eivät taatusti kauaa :)

Lapsivuoteella

Hattarapilvipäivät lapsivuoteella. Pirteänä ylikierroksista. Puoliksi kuutamolla. Hämmennyksissä, mutta kuitenkin varmana.

Elokuun ekan viikon vauvat
synnärin sukkataululla.

Päivät kulkivat verkkaisesti etapista etappiin. Tunnelma oli rauhallinen. Päivää rytmittivät hoitorutiinit, ruokailut (ah, ruoka oli hyvää ja sitä tuli yhtenään) ja hoitajien vuoronvaihto. Yöt köllöttelimme kylki kyljessä. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme kotiutuskunnossa. Miten paljon mahtuukaan päiviin ensimmäisiin? Paljon :)

Salissa jo meiltä tiedusteltiin halukkuutta perhehuoneeseen, mutta koska kotona odotti 3 karvasisarusta, emme olleet ajatelleet sellaiseen majoittua. Siirtyessämme 48tunnin valvomisen jälkeen osastolle, meidät otettiin vastaan lämpimästi. Minut sijoitettiin yhden hengen huoneeseen, jossa Eira sai viettää aikaa päivittäin klo10-20.

Lapsivuodeosastolla

Huoneessa oli tehty pientä dekoreerausta ja siitäkös herkkämieluset tirauttivat taas pienet onnenkyyneleet.

Kaiken kaikkiaan kohtaaminen sekä salissa että lapsivuoteella oli erinomaista ja toisena vanhempana Eira huomioitiin hyvin. Vierihoidon ohjaus tehtiin sovitusti niin, että molemmat olimme läsnä. Kätilö ohjasi Eiralle erikseen vastasyntyneen seurantaa, käsittelyä, aamupesuja, navan pudistusta ja vaipanvaihtoa. Ensimmäisenä päivänä sain imetysapua-/ohjantaa, joka tuli tarpeeseen, sillä Taava oli alkuun paitsi unelias ja huonovointinen (yökkäili lapsivettä) myös tiukkasuinen ja taipuvainen imemään omaa alahuultaan. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti.

Rutiinitutkimukset sujuivat ongelmitta.  Taavalta seurattiin alkuun ihokontaktissa happisaturaatiota, mutta sen pysyessä synnytyssalissa hyvänä, seuranta lopetettiin. Kuuden tunnin iässä lämpö ja verensokerit hyvät (37c, gluk 4.2), joten ei jatkoja niidenkään suhteen. Painonkehitystä seurattiin päivittäin. Kaiken kaikkiaan paino putosi ensimmäisillä aamumittauksilla yhteensä 150g, eli n.5% (normaali painonlasku <10%) ja kotiinlähtöpäivänä se olikin jo nousussa. Kahden vuorokauden iässä labra piipahti ottamassa vasseu1-seulan ja samaisena päivänä saatiin lastenlääkärin tarkastuksesta (sydän, reisivaltimopulssit, hengitys, refleksit, jäntevyys, kallon luut ja aukileet, vatsan palponti, lonkat, yleisstatus) puhtaat paperit. Kuuloseula tehtiin niin ikään ennen kotiutumista, kun korvat olivat kuivuneet ja molemmista korvista saatiin normaali vaste.

Verenpaineen mittausta

Synnytyspäivänä lastenlääkäri piipahti juttusille Taavan munuaislöydösepäilyjen puitteissa keskustellakseen jatkoseurannasta. Osastolla tehtäviksi toimenpiteiksi riitti verenpaineen kertamittaus ja virtsantulon seuranta. Verenpaineet olivat normaalit, mutta pissaamisen puolesta typy piti meidät valppaina sillä alkuun kaikki vaipat tuntuivat kuivilta. Huoli helpotti kun vuorokauden iässä aamupunnituksilla Taava lorotteli pitkin lattioita ja kahden päivän iässä teki samat lammikot lastenlääkärin pöydälle. Munuaiset siis toimivat ja siltä osin jäimme odottamaan 2 viikon iässä tehtävää ultraa ja labroja.

Osastolla minulta seurattiin kohdun supistumista, vuotoa, ompeleita ja verenpainetta. Ja mitä siitä maagisesta sairaalakassista sitten tarvittiin? Pesupussia, -aineita ja hammasharjaa. Taavan turvalonkeroa. Salmiakkipussia (söin kaiken.). Ei juuri muuta.

Osaston liivivalikoimasta

Maidonkerääjälle, omille liiveille tai liivisuojille ei ollut tarvetta vielä sairaalassa. Osastolla oli siteitä neljää sorttia ja kotiutumaankin päädyin pakasta vedetyissä verkkohousuissa - sattuneesta syystä. Osastolta saimme kaiken tarvittavan liukulakanasta laktoosittomiin välipaloihin. Tarjonnasta kaksi oli ylitse muiden: Lansinoh nännivoide (piti rinnanpäät ehjänä ja ihon joustavana haasteellisessa alkuvaiheessakin) ja jääsiteet! Alkuun ajattelin, et hrrrrrr.... ..jääsiteistä ei saa kuin virtsiitin. Turhaa skeptisyyttä, hetken kuluttua vierailin pakastinlokerolla lähes joka vessareissun yhteydessä. 

Kotiutuessa kolmantena synnytyksen jälkeisenä päivänä sain mukaani tukun ohjeita, synnytyskertomuksen, toimenpidesanelun, neuvolakortin ja kipulääkereseptin. Muistimme kiitokseksi osastoja sekalaisella herkkukassilla ja poistuimme kotiin, uuteen elämään :)

Tyttäremme Taava

Hän syntyi. Sunnuntailapseksi. Onnellisten tähtien alle. Mutkat oikoen lyhyestä virsi kaunis. Tarinan pääkohdat kuuluvat näin:

Syntymäaika 7.8. klo 4.30
Paino 2954g
Pituus 51cm
Pisteet 6/8/8

Avautumisvaihe 25:05
Ponnistusvaihe 00:55
Jälkeisvaihe 00:15

Erityistä:
Poikkeava sydänäänikäyrä, kohdun sisäinen STAN-seuranta. Napanuora kaulan ympäri x 3, katkaistu ennen syntymää. Syntyessä vihreä vesi. Virvoittelu, lastenlääkärin tarkistus synnytyssalissa.

Diagnoosit:
O81.4 Imukuppisynnytys
O68.0 Sikiön sydämen lyöntitiheyden poikkeavuus/vaihtelu supistustoiminnan ja synnytyksen komplikaationa
O64.0 Sikiön pään epätäydellisestä kiertymisestä aiheutuva synnytyseste
Avosuinen tarjonta

Leijonatyttömme polku päivänvaloon oli pidemmän sorttinen ja sen varrelle osui muutamia vähemmän toivottuja muuttujia. Mutkista huolimatta pieni taistelija selviytyi hyvin, kaikki kääntyi parhain päin ja pääsimme yhdessä viettämään elon alkutaivalta vierihoito-osastolle.

Olemme kiitollisia. Olemme onnekkaita. Olemme täynnä hämmästystä ja suurta rakkautta.

<3 Taava <3

Leijonaneito vuorokauden iässä lapsivuodeosastolla.
Kuva TYKSin vauvakuvaaja-Hannan käsialaa.
HannaSNy Photography

Laskentaa laskettuna

Tänään on hyvä päivä, laskettu päivä. Kimalainen on puuhannut omiaan heti aamupalasta lähtien, eikä hänen liikkumistaan ole tarvinnut miettiä. Joka päivä ei niin ole, vaan välillä on meno vaisumpaa. Onhan se toki luonnollista, että loppua kohden liikkeiden luonne muuttuu. Käy tilakin vähemmälle ja pään sukeltaessa ja kiinnittyessä lantion loukkoon se rajoittaa liikeratoja.

Kimalainen ei moisista stereotypioista paljon ole tähän mennessä piittannut. Hänen mielestään laskeutuminen ja eteenkin kiinnittyminen on yliarvostettua. Vapaana liikkuminen on mukavampaa. Vielä h.35 hän kokeili olisiko mukavampaa istuskella, asettua poikkiteloin vai möllötellä nurinkurin. Täysien viikkojen kolkutellessa hän asettui valtaväestön tapaan pää alaspäin. Mielikylkeä sen sijaan on hankalampi päättää, sitä hän voi vieläkin vaihtaa päivittäin.

Kun tottuu näin liikkuvaiseen ihmistaimeen, hiljaiset päivät kummeksuttavat. Viimeisten parin viikon aikana, kun raskauteen on ilmaantunut muutakin seurattavaa, olen erilailla kiinnittänyt huomiota liikkeisiin. Huomaan huolestuvani jos Kimalaisella on unisempi päivä. Vaikka hän on on luonnostaan liikkuvaisempi illalla, ei malttamaton mieleni aina veny pitkän päivän odotukseen. Tuolloin hyvänä mittarina ja mielenrauhoituskeinona toimii liikelaskenta.

Liikelaskennan yleisesti tunnustettu lyhyt oppimäärä kuuluu neuvolan ja sairaanhoipiirimme käyttämässä iPana-äitiysnetissä näin:

Sikiön liikkeet kuvastavat hyvin sen kohdunsisäistä vointia. Kullakin sikiöllä on oma yksilöllinen liiketasonsa, yleensä 10-15 / tunti. Liikejaksoja seuraa lepojaksot, jotka kestävät 20-40 minuuttia. Tällöin sikiö nukkuu ja liikkeitä ei tunnu. Liikkeet lasketaan parhaiten illalla nukkumaan mennessä, jolloin sikiöllä on yleensä aktiivisin liikkumisaika. 

Kimalaisen tilasto

Asetu makaamaan vasemmalle kyljelle. Laske kaikki tuntemasti liikkeet ja merkitse määrä sarakkeeseen. Mikäli liikkeitä tulee laskennassa alle 10kpl/tunti on mahdollista, että sikiö nukkuu eikä sen vuoksi ole aktiivinen ja tällöin liikkeitä tulee laskea vielä toinen tunti. Ennen toista laskentatuntia nouse ylös, kävele hiukan ja voit myös syödä tai juoda jotain ennen uudelleenlaskentaa. Jos tilanne pysyy samana, ota yhteys synnytyspäivystykseen vuorokauden sisällä. Mikäli liikkeet muuttuvat vaisuiksi, toimi samoin kuin edellä.

Meillä liikelaskentaa on nyt harjoitettu jonkinkin verran. Välillä vaisun päivän johdosta, välillä mielenkiinnosta. Lukua olen pitänyt sähköisesti iPanassa. Joskus olen laskenut koko tunninkin, mutta pääosin olen lopettanut laskemisen siihen kun Kimalainen läpäisee testin ja odotetut 10 liikettä täyttyy. Välillä kun pitkiltä tuntuvat alkuminuutit ovat hiirenhiljaisia, tekee mieleni hellästi tuupata Kimalaista hereille. Mut tässä - samoin kun muussakin odotuksessa - maltti palkitaan. Kun pikkuinen saa havahtua itsekseen, on heräämistä seuraava liikesarjakin pirtsakampi.

Saas nähdä milloin pikku-K havahtuu saapumaan. Laskettu päivä on herättänyt puhelimeni piippaamaan. Viestejä visertää vointikyselyjen ja tsemppauksen merkeissä. Täällä rauha maassa mietin miten paljon laskettuun päivään latautuu odotuksia. Muuttuuko odotus todelliseksi ODOTUKSEKSI kun lasketuksi ajaksi ympyröity päivä ilmestyy kalenteriin.

Vauvan odotus ja siihen valmistautuminen on toisaalta kutkuttavaa. Toisaalta vähän haikeaa, miten loppuraskaus jää synnytyksen odotuksen varjoon. Unohtaa nauttia näistä viimemetreistä. Hassusta ulkomuodosta, kun ei mahdukaan istumaan tuolille osumatta ruokapöytään. Ärsyttävästi putoilevista tavaroista ja päivän ruokalistasta paidan etumuksella (siis härregyyd, miten sitä onnistuukin sotkemaan kuin lapsi, kaksi paitaa päivässä). Mukana kulkevasta vatsasta, joka välillä poukkoilee, josta millä hetkellä hyvänsä yllättää terävänä kumpuna ulospäin piirtyvä raaja. On nämäkin päivät ihania <3 Eteenkin esikoisen kanssa kun voi vain möllötellä tunnustellen hänen möyrintäänsä ja hypähtelevää hikkailua. Innostukseen sekoittuu pientä haikeutta ajatellessani, että pian nämä ainutlaatuiset hetket ovat ohi.

Kimalainen potkaisee, silitän vastineeksi. Ehkä ei kuitenkaan vielä tänään <3

Pari pysähdystä polilla

Kaksi käyntiä äitiyspoliklinikalla. Hämmennystä, huolta ja huojennusta. Kutakin omalla kauhallaan vuorotellen ja limittäin. Tuloksena poukkoilevia mietteitä, epävarmaa odotusta ja luotto tulevaan. Ei hurjinta tunnemyrskyn vuoristorataa, mut hurjanpuoleinen possujuna kuitenkin.

Lopputulemana ensimmäisellä polikäynnillä päästiin yhteenvetoon;  Verenpaineissani on kohoamista, näköoiretta nokipillkujen muodossa ja toxe-labroissa uraatti koholla. Muuten ei raskausmyrkytysoiretta. Sikiön sydänkäyrä hyvä. Ultrassa sikiön virtaukset napasuonesta, sydämestä ja aivovaltimosta olivat hyvät, joten yleisiä rasittumisen merkkejä ei havaittu. Vaikka sf-mitta kurotellut koko raskauden yläkäyrää, ei Kimalainen ole suuri, vaan oikeestaan päin vastoin. Ultrassa luiden kasvu normaalia, vartalon ympärys huomattavasti keskiarvoa pienempi, painoarvio h.37+5 2600g. Eli lääkärin sanoin; äitinsä tapaan hoikan sorttinen.

Kimalainen spurttaa KTG:llä

Huolen possumobiili nytkähti liikkeelle sillä hetkellä kun sikiön vatsan alueella, munuaistasolla möllötti tummanpuhuvat läikät. Sen tarkemmin näkemättä tai tutkimatta silmä jo viestitti aivoille; "Noi ei kuulu tonne. Tuollaista ei yleensä ole. Poikkeava löydös." Hämmennys. Mitä nyt? Katsotaan uä-lääkärillä tarkemmin; molemmissa munuaisissa näkyi muutama pienehkö kysta. Munuaisaltaissa nestettä (4-7mm) ollen normaalirajoissa. Tummanpuhuva lenkura abdomenilla; ehkä nestettä suolessa (joka pian jatkaa matkaansa häviten), mut täysin pois ei voinu sulkea ureterin laajentumaa. Silmään munuaiset näyttivät normin kokoisilta ja tervettä munuaiskudosta oli pääosin. Sinällään ei mahdotonta huolta, sillä munuaisissa oletettavasti ei toiminnallista merkittävää rajoitetta, koska normaalikokoiseen rakkoon erittyy virtsaa ja lapsivettä on. Sain ohjeen jatkaa kotona RR-seurantaa. Toxe-labrat sekä uä-lääkärin kontrolli tilanteen tarkistamiseksi ohjelmoitiin viikon päähän. Välissä nla-käynti.

Keräiltiin käynnin jälkeen ajatuksia. Eira oli rauhallisempi, omani laukkasivat ja poukkoilivat automaattisesti. Äidinmieli kävi läpi mistä moinen voisi johtua, mitä oisin voinut tehdä toisin. 

Näkökulmia syyllisyyteen ja syyllistämiseen
- humoristisella otteella

Maalaisjärkisen "vääryyksien" lista on pitkä. On ennen plussaa nautitut kuoharit ystävän 40:llä, pariskuntaillallisella 4 hengen platterista nautittu mediumliha, satunnaiset salmiakkimakeiset, unettomuuteen nautittu camomillatee, rikkinäisiksi jälkikäteen osoittautuneet puutarhahanskat. Ei, en ole myöskään vaihtanut meikkejäni, pesuaineitani tai hammastahnaani mihinkään kemikaali-/epäilyttävä-yhdiste-vapaaseen versioon, vaan mennyt tavallisilla. Olisiko sittenkin pitänyt, olenko paska äiti? Äh! Tiedänhän sen, että turhaa on jossitellen itseään syyllistää. Mitään ei ole todettu, eikä mahdolliselle löydöksellekään kuitenkaan löydy osoitettavaa syytä. Silti ajatukset joskus harhailevat irrationaalisia teitä.

Kontrollikäynnillä viikkoa myöhemmin saamme lievennystä huoleen. Toinen uä-lääkäri aprikoi onko munuaisnäkymät kystia ollenkaan vai olisiko tummentumat munuaisen normaalia kehräsrakennetta. Näkyvyys ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin edellisviikolla, joten Kimalaisen osalta tarkemmat tutkimukset jätetään tehtäväksi syntymän jälkeen. Lapsivettä ei silmämääräisesti ollut paljon, AFI kuitenkin 15, normaali. Uä:ssä Kimalainen oli saanut sirosti kasvua, h.38+6 pa. 2800g. Virtaukset ja KTG-käyrä ok.  Mitä raskausmyrkytyksen varjoon tulee, niin toxe labratkin olivat normalisoituneet. RR kenkkuaa edelleen, joten jatkan kotiseurantaa. Jos paineet nousee, pää särkee, vointi huononee tai Kimalainen ei liiku, sain ohjeen palata päivystyksenä synnytysvastaanottoon. Muuten loppuraskaudessa toivon mukaan riittää nla-seuranta. Ei lastenlääkäreitä, ei lasten nefrologeja, ei hirmuista loppuraskauden seurantahärdelliä. Huh.

Olemme Kimalaisen kanssa yliopistosairaalan seurannassa ja siltä osin olen huojentunut. Vaikkakin uä-löydös toki aina mietityttää. Eniten ehkä se, et mulle jotenkin on iskoistunut päähän, et munuaisissa sattumanvaraiset rakenteelliset poikkeavuudet on usein toispuoleisia. Ettei molemminpuoleisen vaivan taustalla ois jotain muuta..? Hmm.. Sen verran olen sikiöiden munuaispoikkeamiin törmännyt, et tällä(kin) kertaa päätin pitää googlen visusti kiinni. Sieltä kun ei seuraa mitään hyvää.

Lohdullista on se, ettei rakenteessa tai h.25 ultrassa havaittu mitään erityistä (paitsi ne normaalit nestekertymät munuaisaltaissa). Tilanne - olkoon sitten sattumanvaraisesti nähty ja ohimenevä tai pysyvämmän puoleinen - on kehittynyt vasta myöhemmin. Joka tapauksessa on hyvä et poikkeavuusepäily ilmeni raskauden aikana, niin tieto menee lastenlääkäreille. Viimeistään syntymän jälkeen lastenlääkäri ottaa kantaa ja määrää tarvittavat lisätutkimukset.

Summa summarum: mikään ei ole koskaan niin varmaa kuin epävarma. Ultraääni on loistava apuväline, joskin taas tuli huomattua miten kaikkea olemassaolevaa ei nähdä ultrassa. Ja miten kaikki nähty ei ehkä olekaan olemassa. Nyt ei auta kun odottaa ja luottaa, et on hyvissä käsissä. Edetään näillä eväillä, jotka on jaettu. Odotetaan leijonaneitiä saapuvaksi ja katsotaan sitten <3

Sairaalakassi(t?)

Loppuraskauden kysymysten TOP 3:n kirkkain johtotähti: Joko sairaalakassi on pakattu ja valmiina? Ööh, ei vielä.. Ehkä pitäisi. Eteenkin nyt, kun elämme epävarmoja päiviä. Jossain neuvotaan pakkaamaan kassi hyvissä ajoin, vaikkapa kuukautta ennen laskettua, jotta on sitte varmuudella valmiina. Noh, parempi muutamaa päivää ennen kuin ei silloinkaan.

Vaan mitä mukaan? Hammasharja! (Sairaalan kovapiikkisten harjojen ajattelu saa ikeneni vuotamaan jo valmiiksi..) Ostin tuliterän manuaaliharjaksen, sillä sähkäriäni tarvitsen vielä. Uutuuttaan huokuva Colgate lojuu yksin paketissaan tyhjän kassin vieressä. Mitä muuta? Lyö tyhjää. Mitä oikeasti siellä voi tarvita? Netistä löytyy jos jonkinlaista listaa. Jos niitä lähtisi noudattamaan, ei yksi maximatkalaukku riittäisi. Katsoin listoja ihan mielenkiinnosta ja silmät pyöreänä tein todella rajua karsintaa.

Omia vaatteita: edestä avattava yöpaita, aamu-/kylpytakki, alushousuja, tohvelit tai sandaalit, sukkia, imetysliivit, mukava oloasu jne.
Not, not, not. Allekirjoittanutta ei suoraan sanottuna huvita viedä omia (tai vauvan) vaatteita sairaalan hikustus-, verestys- ja erityssirkukseen mähmättäväksi. Eri asia olisi, jos sairaalajakso venyisi viikkojen mittaiseksi. Silloin omat releet voisivat tuoda tilanteeseen inhimillisyyttä. Kun suunnitelmissa kuitenkin on muutaman päivän mittainen perusvisiitti, onko mitään mukavampaa kuin suihkusta tullessa nakata maito- ja verilaikullinen paituli pesulan hoidettavaksi ja kopata pinosta itselleen putipuhdas, väljä ja pehmeäksi peseytynyt vaatekerta. Sama linja koskee myös tossuja. Kaikenlaisten eritevalumien pelossa liipustan mielelläni sairaalan släpäreissä muutaman päivän. Verkkoalushousut kelpaavat niin ikään tälle takalistolle ja sairaalamme synnytysvuodeosastolta saa myös omaksi yhdet "kertakäyttöiset" imetysliivit, joita moni on käyttänyt pitkään vielä kotonakin. Eli sairaalassa käytettäviä vaatteita en kassiini pakkaa ollenkaan.

Kodikasta rekvisiittaa: rentouttavaa lempimusiikkia, kaurapussi, jumppamatto ja fysiopallo (jos sairaalassa ei ole), TENS-laite, hierontaöljyä, patterikäyttöisiä kynttilöitä tai yövalo, omia tyynyjä tai tyynyliinoja, oma päiväpeitto tai täkki, kuva tai muu rakas esine.
Hmm.. Musiikki varmaankin toimii monille, mut itse en ole sen sortin sävelrentoutuja, että sulosointia synnytyssaliin kaipaisin. Hierontaöljyä? Ehkä..? Kaurapussia harkitsin, mut taidanpa rajoittaa kissankarvaisen pussin käytön kotioiloihin ja sairaalassa tukeutua henkilökohtaiseen käyttöön saatavaan "kertsikka-geelipussiin", Curapaxiin. Niin ikään jumppapallot, matot, säkkituolit ja TENS löytyvät uskoakseni jokaisesta itseään kunnioittavasta synnytyssairaalasta, joten niiden (hankkiminen ja) pakkaaminen on turhaa. Mitä muihin rekvisiittoihin tulee, niin kaksi pointtia: A. En edelleenkään ajatellut jäädä asumaan laitokselle. B. Hygienia, hyvät ihmiset, hygienia! Kuten edellä, mieluummin mähmästän omat vuodevaatteeni sitten kotona kuin sairaalassa.

Henkilökohtaiset hygienia- ym. tarvikkeet: Huulirasva, hiusharja/renksuja, imukykyisiä terveyssiteitä, liivinsuojia, lanoliinivoidetta (arkoihin nänneihin), hygieniatuotteita ja kosmetiikkaa, kosteusvoidetta.
Ah, now we're talking. Ainakin osittain. Terveyssiteitä löytyy vuodeosaston saniteettitiloista ja valittavissa on yleensä vähintään kaksi mallia vuodon määrän mukaan. Liivinsuojia voisi ottaa parit mukaan varmuudeksi. Niidenkin tarve on siinä ja siinä, sillä alussa kun rinnanpäät joutuvat muutenkin kovalle koitokselle, ei ylikuivana pitävä imulappu välttämättä paranna tilannetta. Oikeastaan päin vastoin. Rinnanpäille ennenminkin suositellaan ilmakylpyjä ja ihon hoitoa maitotipalla tai rasvalla. Sitä rasvaakin saa talon puolesta, joten oma lanoliini saattaa jäädä kylppärin kaappiin. Myönnettäköön, et sairaalan pesunesteet ovat onnettomat, joten tutut hiusten ja vartalon pesunesteet kannattaa pakata. Lisäksi jos haluan näyttää ihmiseltä (edes kotiinlähtöpäivänä), on harja ja ripsari hyvä olla listalla.

Eväitä ja energiaa: voileipiä, hedelmiä, keksejä tai myslipatukoita, urheilujuomaa, suklaata. Luumuja ja lakuja (helpottamaan ummetusta).
Kenelle? Eiralle ehkä, mut ei mulle kiitos. Osaston puolella on ruokaa/välipalaa tarjolla ja synnytyssalissa tuskin tulee piknikkiä pidettyä. Jos salissa ruuan tarvetta tulisi ja jotain saisi alas, löytyy synnytysosastonkin jääkaapista jugurttia, kiisseleitä ja pehmeää keittoa/lientä, joita kätilö pyydettäessä kiikuttaa. Synnytyksen käynnistyttyä siellä ei kuitenkaan enää nautita kiinteitä, sillä pehmeä nestemäinen sulaa tuoksinassa kiinteitä herkkuja ripeämmin. Sitä paitsi jos ilmassa leijuisi puukon alle joutumisen uhka, ei tarvitsisi ajatella syövänsä mitään. Tuskin syöminen muutenkaan tuntuu ajankohtaiselta, sillä kun synnytys pärähtää kunnolla käyntiin avautumisvaiheeseen usein liittyy huonovointisuutta ja oksentelua. Samaan syssyyn viisas keho luopuu ylimääräisestä painolastista ja vatsakin toimii vilkkaasti, joten ummetus tuskin muodostuu vaivaksi. Jos muodostuisikin, niin siinä harvemmin ennättää odottaa luumun suotuisia vaikutuksia, joten oikotie onneen olisi peräruiske. Synnytyksen jälkeen taas vuodeosastolla on luumunektaria litkittäväksi. Lisäksi lääkekaapista löytyy taatusti pehmentäviä rakeista ummetuslääkkeisiin, joten omat luumut saavat jäädä kaappiin odottamaan kotiutumista. Eli ruokaa tulee otettua mukaan Eiran mieltymysten mukaisesti, joskin senkin suunnitelman Eira kuittasi sanoin "Onhan siinä kauppa heti kadun toisella puolella."

Muuta: Neuvolakortti. Puhelin, kamera, laturi, muistivihko ja lukemista.
Todellaki, todellaki, todellaki. Kortti kulkee mukana koko ajan. Puhelin saa toimittaa sekä muistivihon että kameran virkaa. Laturi on muistettava ehdottomasti. Sen sijaan lukemiseen en ajatellut ehtiä panostamaan, mut mikäli olen väärässä ja sairaalavisiitti venyy, voinee Eira tuoda kirjan joku päivä tullessaan.

Vauvalle: Vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä, 3 kokobodya (jotka kiinnitetään edestä), sukat, tumput ja myssy sekä tutti.
Siis täh; kas kun ei kylpyammetta tai omaa vaakaa..? Nää kaikki taitaa jäädä väliin. Sairaalapäivät pikkuisemme saa äitinsä tapaan viihtyä ison talon tarjoamissa vaatteissa ja vaipoissa. Kakkapyllyn saa pestyä hanan alla ja tutille ensipäivinä ei käyttöä ole. Ensisijaisesti toivon imetyksen käynnistyvän vauvantahtisesti, joten alkuun pikkuinen on varmaan paljon rinnalla opettelemassa ja imutarvettaan tyydyttämässä. Enkä ajatellut heti alkumetreillä sekoittaa hänen opetteluaan tutin tukemalla kapealla imuotteella. Jos jostain syystä (esim.joutuu valohoitoon tai lastenosastolle, eikä voi olla rinnalla) tarvitsee turvakseen tuttia, sen saanee nykyäänkin vielä sairaalasta. Rintakumi niin ikään on toivottavasti tarpeeton kapistus, joten sellaisen saa osastolta tai hankitaan kaupasta vasta jos tarvitaan.

Kotiutusvaatteet itselle ja vauvalle.
Tarpeelliset kyllä. Tarpeen ottaa mukaan sairaalaan lähtiessä? Ei. Ne ollaan kyllä suunniteltu valmiiksi. Kotiinlähtötamineet ja turvakaukalo tarvitaan vasta kotiinlähtöpäivänä, joten Eira voi tuoda ne tullessaan meitä hakemaan. Näin säästyy tilaakin, sillä sairaalan säilytysmahdollisuudet ovat varsin rajalliset.

Eli mitä siihen mukaan tulevaan sairaalakassiin tämän kaiken pähkäyksen päätteeksi pakataan?

• pesupussi: matkakokoiset shampoo, hoitoaine, suihkusaippua ja kosteusvoide, pikkuinen Vichyn kasvopesuvaahto, hammasharja ja tahna, dödö
• Harja, puuteri, ripsari ja huulirasva. Luomiväri? (Lähdenhän sairaalasta hehkeänä kuin Iso-Britanian monarkit ikään?)
• maidonkerääjä (aran rinnanpään suojaksi/ilmakylpyilyyn ja imetyksen ajaksi jos valumaa ilmenee)
• pari ohutta yösidettä (jos sairaalan valikoima ontuu kotiinlähtiessä)
• parit liivinsuojat (viimeistään kotiutuessa laitettavaksi, ettei puolimatkassa maitoläiskät korista rinnuksia)
• raskausvitamiineja ja probiootteja muutama kapseli
• varalaturi valmiiksi kassiin, puhelin mukaan kun lähdetään.
• harsoliina (koska sellainen olo)
• Supersalmiakkipussi - siksi ;)
• Kimalaisen Ainu-pupu ja mummin kutoma turvalonkero (tunnelmaa vauvan sänkyyn tuomaan ja vauvalle näprättäväksi)
• Eiralle mukava edestä avattava paita vauvan ihokontaktia varten. Puhdas varanuttu, jos synnytysreissussa rähjääntyy. Jalkaan mukavat jalkineet.
• Ja se neuvolakortti!

Perässä saapuvaan kotiinlähtökassiin:
Vauvalle:

• ohut pitkähihainen kietaisubody ja housut, kahta kokoa 50 ja 56
• varuiksi vähän paksumpi collari-yläosa, vaihtoehdoksi puuvillainen neulepuku
• Ruskovillan silkkimyssy
• ohuet tumput, sukat ja polvimittaiset töppöset
• merinovillainen vauvanpeitto (mahdolliseksi lisäsuojaksi niin viileyden kuin lämmönkin varalle)

Itselle:

• alushousut ja omat imetysliivit
• imetyspaita (mallia mukava)
• housut. Hmm.. Mukavat äitiysfarkut (paitti jos bebassa on 15 tikkiä, voi slimmit farmarit olla vähemmän mukavat). Siis vaihtoehdoksi löysät pellavahousut (Ne matalalanteiset? Painaa muuten just haavaan, jos leikkuutupaan joutuis..) Ja trikoinen maximekko (varma, joskaan ei imarteleva valinta)
• joku huivi ja neule

Hankalaa arvioida säätä, vauvan kokoa ja omaa kuntoa, joten kotiutuskassiin suunniteltiin pakattavaksi kevyesti vähän kaikenlaista. Melko maltillisena molempien kassien sisältö pysyy, mut luotan siihen et tällä kyllä pärjätään. Toisilla on omia tärkeitä juttuja, jota haluaa ottaa mukaan synnytyksessä tai vuodeosastolla käytettäväksi, mut meillä ei sen suhteen ole erityisiä visioita. Sairaalakohtaisestikin on toki eroja siinä, mitä osastoilla on tarjota ja mitä tarvitsee itse viedä mennessään. Meidän sairaalassa kutakuinkin kaikki ensipäivien aikana tarvittava on saatavilla, joten listan karsiminen onnistuu vaivatta.

Mitä siihen aktuelliin pakkamiseen tulee, niin noh - hyvin suunniteltu on puoliksi pakattu, eikös juu? Edelleen kassia täydentää vain hammasharja, mut eiköhän se asia korjata lähipäivinä. Jos äkkilähtö tulee, niin saanhan täältä luntattua mitä piti ottaa ;) Ja jos todellinen piipaa-lähtö tulisi, niin silloin kaikki rekvisiitta on toisarvoista; neuvolakortilla pärjää pitkälle :)

Kasvaa ne vähemmälläkin

Tämän kevät-kesän kasvi- ja kukkamaani on ollut harmillisen vähäisellä hoidolla. Koska pihamaan kasvillisuuden taiteellinen toteutus ja hoito on pääosin mun reviiriäni, hidasti kevään hommia ensin ennenaikainen supistelu ja nyt huolenpitoa osaltani rajoittaa kenkkuileva verenpaine. Kun keväällä jo valkeni, ettei pihaa välttämättä pääse rapsuttamaan entiseen tapaan, valitsin komboon helppoja kaitsettavia.

Daisy, jättikurkku ja pienet vihreät
sulassa sovussa samassa viljelylaatikossa.

Kasvimaahan pääsivät suorakylvöllä helpot tyypit; herneet, pinaatti, rucola, basilika ja salaatti. Lavakurkut ja paprika saivat värjötellä sisällä pitkälle alkukesään. Paprika - Daisy nimeltään - sai herkimpänä kulkea lämpimän aurinkoterassin ja keittiön pöydän väliä juhannukseen asti, siinä missä kurkkupojat siirtyivät laatikkoon kesäkuun alussa. Daisy nautti olostaan ja kukki tuottaen hedelmää. Liekö kasvukori ollut liian ahdas, sillä kahdeksan pienen paprikan alun jälkeen D kuitenkin alkoi pudottaa kukkiaan ja keskittyä olemassa oleviin kasvatettaviin. Päästyään kurkkujen viereen, alkoi kasvukausi ja ensimmäisitä paprikoista päästiin nauttimaan viime viikolla. Lehdikön alla ensimmäinen kurkkukin ennätti salaa kasvaa ylimittaiseksi, mut makua se ei juurikaan haitannut.

Hernettä ja mansikkaa - taatusti luomuna

Pari vuotta vanha mansikka on rönsyillyt ja pullistunut varsin komeaksi kukkien alkukesällä innokkaasti. Marjoja suojaamaan levitin tänä vuonna vanhempieni metsänsiivouksesta sivutuotteena tullutta haketta, joka toimi maansuojana moitteettomasti. Suojasi mansikkaa liialta kuivumiselta ja esti niin rikkaruohot kuin marjojen homettumisen. Ennen hakkeen levittämistä lannoitin maan biolannotteella. Saas nähdä onko mansikka (tai sen vieressä oleva pioni) ensi vuonna sitä mieltä, että sekametsähake hapatti maata liikaa. Toivottavasti ei, sillä mansikka yleensä sietää happaman maan. Tänä vuonna ei ainakaan ollut moksiskaan vaan tuotti mukavasti makeaa satoa ja pikkueläimetkin kävivät napsimassa/nokkimassa punaposkia aiempia vuosia vähemmän.

Seuratessani muita uskollisia monivuotisia sain huomata, miten monille perennoille talvi on ollut vaikea. Kova pakkanen yllätti nopeudellaan, eikä lumi ennättänyt vaipallaan suojaamaan pihan pitkäikäisiä. Ilokseni pionivanhus kuitenkin heräsi eloon kellontarkasti ja tuotti runsaan, joskin nopean kukinnan. Naisenmittaa korkeammassa ruusupensaassa sen sijaan pystyssä on enemmän kuivia ja kuolleita kuin vihreitä oksia. Ensin jo ajattelin pelinsä olevan pelattu, kunnes mattimyöhäisenä vanhus jaksoi muutaman tuoksukkeen tuottaa. Suottaapi koko komistus päästä oksasaksien alle syksyn tullen.

Helmililjat, keisarinkruunu ja pihan reunaa tuuheana elävöittäneet lupiinit nihkeilivät kukinnoissaan, joten mielenkiinnolla odotan miten on ensi vuoden laita; nousevatko ylväänä vai päättyikö maallinen matkansa tähän. Jäähyväiset jätimme vuosikymmenen ikäiselle jalokärhölle, josta ei ainutkaan elonmerkki yllättäen enää versonnut. Onneksi luonnonkukat värittävät pihaa uskollisesti kesästä toiseen.

Kesäkukkien suhteen tein varmoja valintoja. Alkukesään orvokkeja, lopun eestä surfiinaa ja lumihiutaletta. Kasvimaatakin täytin osin kehäkukilla, notta on vähemmän hoidettavaa, eikä rikkaruohot pääse kasvamaan. Lämpö on tehnyt tehtävänsä ja kukat ovat toistaiseksi menestyneet hyvin. Kaikenkaikkiaan puutarha on pysynyt yllattävän virkeänä keväisen mullanvaihdon, satunnaisen rikkaruohon kitkennän, kertalannoituksen ja vedenkannon voimin.

Eira ja hiiri terden kimpussa

Mitä muihin projekteihin tulee, niin tämän vuoden agendalla ollut terassin huolto oli ponnistukseltaan lähes tuskien taival. Sitä tehtiin kuin Iisakin kirkkoa. Männävuotista, kaksiväriseksi kulunutta värillistä puuöljyä pestiin pois niin Tikkurilan tehopesulla, kuin Pinotexin terassipesulla. Pinnan osoittaessa sitkeytensä, käyttöön otettiin hiomakone, jolla Eira nitkutti terassin läpi kahteen otteeseen. Työ oli hidasta. Toki nopeutusta olisi tullut, jos hiomakone ja laikat olisivat olleet järeämpiä, mut jotenkin alkoi säälittää painekyllästetyn puun puolesta ja halusimme saada projektin maaliin mahdollisimman hellävaroen.

Ihastukseni Riihimäen lasi

Kesäkuun deadline ohitettiin viikolla parilla, mutta nyt on uudet kirkkaat öljyt pinnassa ja terassikalusteet grilleineen tuotu naftaliinista paikoilleen katokseen.

Nyt istutaan terdellä ja seurataan miten perhoset ja muut pörisijät surraavat maan antimissa ja ruukuissa. Nuoremmat kissat loikkivat öttiäisten perässä, vanhus koisaa terassille asetetulla filtillään tai puutarhan varjopaikoissa. Kasvaa ja kukkii pihamaa näköjään vähemmälläkin hoidolla.

Seniorinmentävä varjopaikka

Oishan se pitänyt tietää, et tulee se kesä stressaamattakin :)