Ei jää epäselvää

Iltapäivällä huomaan vähäisen vuodon. Pettymys tulvahtaa pysähtyneeksi hetkeksi. Illalla seuraan. Vaaleanpunaista, pieni määrä ihan kirkasta. Epätyypillistä minulle. Koskaan ei vuoto ole alkanut näin. Ei mitään kipuja. Selitän itselleni josko tämä olisi jotain tyypillistä harmitonta. Ei se välttämättä vielä tarkoita mitään.. Vaikkakin lämmöt ovat laskeneet. Iho muuttumassa kukka-alttiimmaksi. Vilutuskin on loppunut, ja syysflunssan merkiksi räkä alkanut... Silti pidämme yllä toivon kipinää. Mitään ei tiedä ennen kun tietää.

Yöllä ei mitään. Aamulla jännittää. Ei mitään, pientä vanhaa tuhrua. Testipäivä häämöttää parin päivän päässä. Laitan suojan. En mitään megalomaanista, mut varmuudeksi kuitenkin.

Päivällä istun palaverissa. Sellaisessa, mistä ei millään kohtuudella pääse poistumaan. Tunnen yllättäen lämpimän huljahduksen. Kröhöm, selvitän kurkkuani. Toinen huljahdus. Vaihdan painoa toiselle kankulle. Kolmas. Alan huolestua siteen riittävyydestä. On vaikea keskittyä loppuaikaa. Olen etäällä työpisteeltäni. Minulla ei ole varasuunnitelmaa mukana, enkä edes tiedä missä on lähin vessa. Lopetettuamme nousen ja vaivihkaa katson perääni tuolille. Huh, ei mitään. Poistun nykien työpuvun paidanhelmaa alaspäin.

Osastolla painelen vessaan. Kierron tuloksesta ei ole epävarmuutta; ylivuoto on tehnyt Jaappanin liput niin taka- kuin etupuolellekin. Huokaus. Olisihan se ollut lähes tilastollinen vitsi onnistua ensiyrittämällä. Eriskummalliselta tuntuu. Epätyypillisen runsas vuoto, mut ei mitään kipuja, ei kerrassaan sinne päinkään. Niin - tai ainakaan fyysisiä sellaisia.

Ovulaatio isolla O:lla - entä sitten?

Tuttu tunne noin kolmen vuoden taakaa; Ovulaatio isolla O:lla. Näinhän se oli letrotsoleilla, mitenkä saatoin epäillä.

Tasan 36h Pregnylin ja inseminaation jälkeen alkoi pisto siellä missä edellisenä päivänä oli ollut kaksi follia. Pistää alas, pistää sivulle. Melkein selän puolelle ja kylkikaareen. Ei ole epäselvää. Se on lähdön hetki.

Googlaan pakastettujen siittiöiden elinikää. Tai oikeastaa sitä kuinka kauan ne pysyvät hedelmöittämiskuntoisina, sillä se tässä on olennaisempaa kuin elossa pysyminen. Toivon löytäväni jonkun uuden, rohkaisevan lähteen. En löydä. Puolitoista vuorakautta voi olla siinä ja siinä.. Ehkä parhaimmisto on jo mennyt. Tai toisaalta; ehkä parhaimmisto - sitkeimmät ja elinvoimaisimmat - on ne, jotka on jäljellä.

Vaikka muuten koitan olla tunnustelematta, niin salaa toivon kiinnittymispistoa 5-7päivää inssin jälkeen. Sitä mielikuvituslupausta, josta voisi valaa toivoa. Sitä ei tule. Mietin, että pitäiskö pihaan kaivaa kaivo johon voisin nakata polttopuiden pilkkomiseen hankitun Fiskarsin. Selitän kuitenkin asian parhain päin; viimeksi kun ns.kiinnittymiskipua mukamas "tunsin" niin ei inssiä oltu edes tehty.. Sattumaa yhtä kaikki. Eihän se välttämättä Taavastakaan  ollut sitä vaikka niin silloin ajattelin. Ehkä.

Päätä särkee. Epätyypillisesti jo usean päivän ajan. Viluttaa. Lämmöt on koholla yli asteen verran. Puolitoista. Niitä sorruin seuraamaan. Noh, ehkä on syysfunssaa. Parempi ois olla ajattelematta koko asiaa. Oikeesti.

Älä usko aamuvirtsaa

Välillä tuntuu, et LH-tikkujen kanssa pelaaminen on hullun hommaa. Ennen riitti tikku aamulla toinen illalla. Nyt en olisi niinkään varma.

Kävin elokuun puolella ensimmäisessä follikeliultrassa letrotsolien jälkeen. Vasen ovario oli hiljainen, mutta oikea oli innostunut napsimistani lääkkeistä. Ruudulta tuijotti kaksi follia. Toinen 23mm ja toinen 18mm.. hmm.. Toinen vähän iso ja toinen siihen nähden pieni? Huomioden ne seikat, että oli kp12 ja LH sitkeesti miinusta. Toisaalta, mulla LH on plussannut kp13-22, joten en plussaa ihan vielä osannut odottaa, vaikka letrot sitä voikin aikaistaa.

Ei osattu lekurin kanssa päättää kumpaa follia uskotaan. Päätettiin tehdä inssi seuraavana päivänä. Jos LH plussaa, ni hyvä. Jos ei, ni inssin kyytipojaksi pistetään Pregnyl. En ole ollut irrotuspiikistä aiemmin innostunut, mutta kun niitä tällaisille vanhuksille helposti pistetään myös oman ovulaation tueksi, niin menköön.

Illalla LH miinus. Aamulla LH-miinus. Vuoto oli kuitenkin lisääntynyt ja muuttunut lupaavasti, joten en uskonut aamun miinusta. Alle parin tunnin päästä tein uusinnan. No siinä! Ero oli aikamoinen, vai mitä sanotte? Jos ei muuta niin ainakin opin sen, että älä usko sokeasti aamuvirtsaa. 

Digitesti oli kuitenkin hymynaamaton, joten inssi tehtiin ja piikki pistettiin. Limakalvo oli sen 7mm ja follit 21mm ja 18mm. Ne tuskin päivässä kutistuivat, joten ehkä aiempi mittaus oli ronskilla kädellä tehty ja LH-piikki oli vasta nousemassa (niin kuin olikin). Onko se sitten hyvä vain huono..

Toisaalta olisi hyvä että siittiöt on vastassa, sillä - kuten kipeästi tiedämme - munasolu ei ole yksineläjä vaan kuolla kupsahtaa vuorokaudessa jos ei löydä paria. Siittiöt sen sijaan saattavat elää kolmekin päivää. Tai pari. Tai sit huonoimmillaan vaan päivän nekin, kun kyse on pakastetuista ja pestystä kamasta. Ja reppanat kaipaavat vielä jotain miehistä muutaman tunnin adaptaatioaikaa jotta olisivat elämänsä voimissa valmiina hedelmöittämään. Phuuh.. Miten tässä voi ikinä onnistua kun homma on tunneista kiinni?

Niin tai näin, nyt on "hätiköity" ja sohittu. Simot syöksyi odottamaan loppuaan jonnekin munatorvien tietämille. LH-testit on käytetty viimeistä myöden, joten seuraavalle kierrokselle niitäkään ei olisi. Kun kiertoni on arvaamaton, tuntemusten perusteella mennään ja tilannekin näköjään saattaa noin äkkiä muuttua, taidan jatkossa tilata liuskoja tukkupakkauksen. Vaikka pessimisti ei pettyisi, niin ehkä odotan viikon-pari ennen kuin laitan tilauksen kotitesti-piste-fiihin. Jos vaikka.. Noh, toivoa aina sopii.

Siittiövaraus kotiin kannettuna

Muhammed ja vuori, vuori ja Muhammed. Naispari ja siittiöt, siittiöt ja naispari. Jomman kumman on pakko liikahtaa, jotta yhteinen tie kohtaa. Joskus se näköjään on joku muukin kuin klinikalla villinä kirmaava naispari.

Me nimittäin emme palanneet ensikäynnin jälkeen klinikalle luomuinssin merkeissä. Syystä että LH plussasi lauantaina (minkä etukäteen kompromissatessani arvasin, tiesin..). Kaikun kautta ilmoitin asian ja toivottelin kauniita kesäpäiviä. Olin omalla tavallani tyytyväinen että lähiviikot voitiin mennä vielä rennosti. Sain kesätoivotukset takaisin ja samalla palattiin siittiö-/sisarusvaraus-asiaan. Emme olleet tehneet säilytysvarausta luovuttajaamme, sillä kolmen vuoden takaiseen tapaan tarkoituksena oli käyttää sitä mukaa kun tarvitaan ja jos siittiöitä on. Ystävällinen hoitaja onneksi jaksoi vääntää asian rautasiimasta selväksi minullekin.

Koska tuttua luovuttajaa on, voidaan varmistaa niiden saatavuus meille ja varata lisää x-määrä. Varmuudeksi. Tämä varaus on maksuton mutta voimassa vain ensi vuoden tammikuuhun, johon asti Eira on 1/2016 maksanut varauksensa. Aha, selvä. No sehän passaa. Tammikuussa olisi todella sitten jo hyvä punnita että mitä tälle hommalle tehdään..

Niinpä parin päivän päästä siittiövaraussopimukset kopsahtivat postilaatikosta. Minulle oli varattu 6 uutta olkea. Ehdoin "Sama luovuttaja, josta synnytys 2016." Siinä oli hyvä buugi. Onhan tuote toiminut minulle todistetusti kertaalleen. Nimi alle ja sopparit palautuskuoressa takaisin labraan. 

Niine hyvineen oli mukava jatkaa lomaa. Oljet on pakkasessa. Pari vanhaa ja kuusi uutta. Josko niistä jostain saataisiin pieni sisarus joskus syliin asti.

Kolmas ensikäynti

Taas käyvät Felicitas Mehiläisen ovet. Odotus värittyy jollain harmaalla tunteella jota voisi vastentahtoisuudeksi sanoa. Luuriin tarttuminen tuntuu tahmealta, vastaanotolle astuessa tuntuu että tämä on vaan tehtävä. Valmistaudun olemaan jästipää. Ja sille tulee tarvetta.

Kevään jälkeen meidän korttipakasta on vedetty se toinen kortti. Kuuden tuloksettoman inseminaation ja niiden varrelle ajoittuneiden takapakkien jälkeen Eira koki nähneensä toistaiseksi oman osuutensa. Ensimmäisen suuren pettymyksen jälkeen vuodenvaihteessa hän nosti puheeksi mahdollisuuden vaihtaa yrittäjää jossain vaiheessa. Toukokuussa vuoden yrityksen ja pettymysten jälkeen se vaihe oli käsillä. Eira ei kokenut IVF-hoitoa omakseen ja jos minä puolestani joskus vielä toivoisin kokeilevani uutta raskautta - let's face it - I'm not getting any younger.. (Voitte luntata ikäni profiilikuvauksesta, tai samalla voin läiskäistä fysiologisen totuuden: 38.. .. ja puoli.)

Siispä kesän tullen istuin ampparin aulassa odottamassa. Uutta lääkäriä. Aiemmin meitä hoitaneilta emme mielestäni olleet onnistuneet saamaan sitä vastinetta taloudellisille ja henkisille voimavaroilleni mitä tahdoin. Halusin ammattilaisen joka on valmis huomioimaan taustat ja on sopivasti lääketieteellisesti orientoitunut. 

Toivoin:
- että kaikki tarvittavat alkututkimukset tehdään, mutta tavan vuoksi (varmuuden varoiksi =turhaan) tehtävät karsitaan pois. (Ei aukiolotutkimuksia, ei erillisiä ensikäyntejä, ei neuvontakäyntejä, ei turhia labroja.)
- ei juoksuteta käynneillä, eikä roikoteta puhelimessa
- kun ollaan vastaanotolla tehdään kerralla sekä tutkimukset että suunnitelmat seuraavaan kiertoon
- että lääkäri olisi lääkitysmyönteinen, sillä luomuna sohiminen ei anamneesillani huvittanut.

Käynti meni melkolailla putkeen. Esitiedot ja ajatukset käytiin rivakasti läpi. "Ootko sä syönyt niitä letrotsoleja jo? Siis oliko tarkoitus et tässä kierrossa tehdään?" Ööh, en sentään. Niin omatoiminen en ole keskustelematta lääkärin kanssa. Etukäteen olin kyllä ilmoittanut toiveemme samasta luovuttajasta ja olkien saatavuus oli varmistettu. Hoitajan tekemää siittiövarauslappua ihmeteltiin, sillä meillä oli tarkoitus käyttää, ei varata pakkaseen. Näin varauslappu jäi kirjoittamatta kun siirryttiin pääohjelmanumeroon.

Vuosien saatossa olen oppinut havainnoimaan kehoani ja tiesin varanneni ultran kp17 parhaaseen mahdolliseen väliin. Tuntemukset viestittivät, että jos koskaan luonnollinen ovulaatio oli tullakseen, se oli tässsä kierrossa. Ja niin ruudulla näkyi oikeassa ovariossa soma 17mm follikkeli. Uutisena se oli hyvä, mutta tyytyväinen ilme lääkärin kasvoilla ounasteli tulevaa; "Tällä kertaa ei niitä letrotsoleja tarvittaisi, vaan voidaan tehdä inseminaatiot luonnon kiertoihin. Ethän sinä kaksosiakaan halua.." En innostunut.

Kyllä; tiedän että ensimmäinen raskaus ja synnytys voi tehdä keholle ihmeitä.
Kyllä; tunnistan, että kiertoni on nykyään normaalinpi.
Kyllä; ymmärrän monikkoraskauden riskin, mutta se ei ole peloistani akuutein.
Ei; en usko mahdollisuuksieni olevan parhaat mahdolliset, sillä painolastina on ikä, vuosikymmenen takainen parin vuoden turha yritys ja kokemukset viime hoitokerralta.
Ei; en saa LH-testiä varmuudella plussamaan joka kierrossa, vaikka pääosin piikki löytyykin
Ei; en ole innostunut tuhansilla euroilla kokeilemaan josko kuitenkin yllättäen onnistuisin luomuna kaikkien vuosien jälkeen.
Ei; ei siihen ole edes ylimääräisiä paukkuja. Heti vaan sata lasiin, niin ei tarvitse jossitella.

Olin jääräpäinen niin kohteliaasti hymyillen kun silloin perjantaina iltapäivällä osasin. Lääkäri näytti ohuesti tyytymättömältä, mutta suostui. Kompromissilla; jos LH-plussaisi sunnuntaina, tehtäisiin inssi luonnonkiertoon maanantaina. Jos ei, palataan asiaan lääkkeillä seuraavassa kierrossa. Ohjeeksi tuli syödä vanhasta varastosta letrotsolia 5mg kp3-7. Mennä ultraan ja katsoa sitten.

Poistuin. Näillä mennään. Kyllä tämä taas tästä. Eipä siinä muukaan auta.

Kantorinkka on kunkku

Ollaan Eiran kanssa aina tykätty patikoida. Taavan syntymän jälkeen se on jäänyt vähemmälle. Toki olemme ulkoilleet ja trekkauskenkämme on koskettanut myös metsäpohjaa, mutta kunnon retkelle ei pariin vuoteen olla lähdetty. Tänä vuonna patikkakaipuuni saavutti maksimipisteen ja aloimme fundeerata, miten vanhan mallin köpöttely onnistuu vajaa 2-vuotiaan kanssa.

Meillä on kantoliina ja Manduca. Molempia ollaan käytetty kylillä liikkuessa Taavan ollessa pienempi. Pitkään matkaan en kuitenkaan ollut innostunut lähtemään kummallakaan. Lähtökohtaisesti siksi, että kesäkuumalla molemmat on hikisiä niin äidille kuin lapselle, enkä yrityksistä huolimatta saa kumpaakaan istumaan niin täydellisesti etteikö selkä-hartia-niska olisi johonkin suuntaan juntturassa.

Aloin katsella kantorinkkoja ja melko nopean perehtymisen jälkeen potentiaalinen valikoimani kaventui Deuterin rinkkoihin. Arvioinnissa painoivat kantomukavuus ja säätöjen monipuolisuus. Hinnat niissä tietty oli suolaiset. Pian sain myös huomata, että näin kysytyinpään aikaan järkihintaiset käytetyt menivät kuin kuumille kiville. Emme hädässä haluneet ostaa (hintavaa) sikaa säkissä, joten marssimme paikalliseen Scandinavian Outdooriin tutustumaan malleihin ja kokeilemaan miten typy asiaan suhtautuu.

Keskivälin kompromissina mielitietyksemme valikoitui Deuter Kid Comfort II. Alku ei vaikuttanut lupaavalta. Tai rinkka kyllä vaikutti. Erittäin. Mutta ennen kun saimme Taavan pujoteltua rinkan 5-pistevöihin ja nostettua kokeeksi selkään, hän jo kiljui "Poiiish, poiish!" niin että liikkeessä olijat hymyilivät huvittuneen myötätuntoisesti. "Höpsis." Otin pari hypähtävää askelta rinkka selässäni ja kyytiläinen hiljeni. Käytävän päässä ääni oli muuttunut kellossa: "Liishää, liishää." hän hihkui. Nojaili pehmustettuun tyynyyn, "A-aa." Niinpä. Hyväksyntä oli saatu.

Parin viikon päästä postiin saapui tuliterä kantorinkka. Kesäloman alettua lähdimme läheiseen Kurjenrahkan kansallispuistoon koepatikkaan. Päiväpatikka Savojärven 6km kierroksella oli omiaan tunnustellaksemme rinkan ominaisuuksia ja Taavan jaksamista.

 Molemmat menivät hienosti. Tyttö jaksoi kävellä pitkospuilla noin kilometrin verran. Eteneminen oli verkkaista kun ihmeteltävää riitti. Oli sisiliskoja, perhosia, lintuja ja kypsyviä lakkoja. Kun pienet jalat väsyivät, Taava pyysi kyytiin ja siellä hän viihtyi - hereillä ja unessa.

Fiilikset ekan reissun jälkeen oli hyvät. Kantaminen sujui kuin vettä vain. Selkäosa on pehmustettu, eikä ollekaan niin hiostava kun olin pelännyt. Deuterissa säätövaraa on riittävästi minullekin, joka kohtuullisen pienikokoisena usein tuskailen istumattomien remmien kanssa. Eiran kanssa samoilla säädöillä ei voida kantaa kun pituuseroa meillä on 15cm, mutta kun itselle sopivat säädöt jaksaa kokeilla ja opetella, niiden muuttaminen kantajan vaihtuessa sujuu nopeasti.

Lapsellakin on turvallinen ja ilmava olla kyydissä. Istumatila on meidän pienelle tirppanalle mukavan väljä. Unessakin typy pysyy kohtuullisessa ryhdissä nojaillessaan tyynyyn 5-pistevöissään. Jalat välttyvät roikkumasta, kun lapsi tukee niitä rinkan alarautoihin.

Rinkasta avautuu metallinen jalka, jonka varaan rinkan voi laskea. (Vaikka silloin kun lapsen nukkuessa pysähtyy kahvitauolle :D) Se pysyy tukevasti pystyssä lapsen istuessa tai häntä kyytiin pakkailtaessä.

Rinkka painaa itsessään n.3kg. Tarvikkeineen, lapsineen päivineen sen maksimikapasiteetti on 22kg. Luonnollisesti tarviketila on vaatimattomampi, kun pääkannettava on lapsi. Rinkassa on pari isompaa taskua tarvikkeille ja kolme pienempää lokeroa pikkutararoille. Tilavuus 16 litraa. Jos kaksin olisimme liikkeellä, saisin varmasti päiväretkelle mukaan kaiken tarpeellisen. Kun kantamassa on kaksi aikuista, niin eväsrepun vastuun kannollisesti ja tilallisesti jaan mieluusti toiselle.

Ekan reissun jälkeen tuomiomme on selvä: Thumbs Up! Jos haluat lähteä pidemmälti patikkaan, hanki taaperolle kantorinkka. Ei reppukaan huono ole, mut istuva rinkka on kunkku!

Postipaketti kolkuttaa kolmesti

Kesän alennusmyynneistä on karttunut pikkuneidin vaatekaappiin varustusta välikauden, kasvun ja elokuussa jatkuvan päiväkodin varalle. Olen semisti huono kiertelemään kaupoissa. Secondhandina on Taavalle tullut hankittua tavaraa niin kirpulta, torilta kuin face-ryhmistäkin. Uutta selaan netistä kotisohvalta mieluummin kuin kaupoista. Eteenkin sillon jos merkit ovat vanhoja tuttuja ja turvallisia hankintoja. Näinpä meillekin on tupsahtanut pussi jos toinenkin.

Tässäpä panin merkille pari lähetysteknistä asiaa: saapumisnopeuden, postitushinnan ja pakkaustavan. Yksityiskohtaista pistetaulukkoa en rakentanut, mutta pari nostoa teen.

Hudit; jokaisen tuotteen pakkaaminen muovipussiin ja vielä isompaan muovipussiin. Toki ymmärrän, et uusi on uusi ja siisti ja noin, mutta tuleehan sitä ympärisöarvoja hehkuttavalle firmalle aika paljon problemaattista kuormaa kun 4 pientä vaatekappaletta tulee 5:ssä muovipussissa. Toiset toki panostavat biohajoaviin muovipusseihin. Tai niin ainakin on pussin kylkeen lätkäisty. Harvapa sitä kompostissaan koittaa et miten käy.

Mitä postikuluihin tulee, niin itse olen sitä tyyppiä joka mieluusti hakee ostokset suoraan lähimmän myymälän tiskiltä ilman kiertelyjä ko.kaupassa. Aina se ei onnistu, joten mielenkiinolla olen vertaillut postareita. Siinä kohtaa kun postit on pienessä peruspaketissa kympin luokkaa, se rajottaa osin sitä, miten ko.puljulta haluaa tilata. (Esim.Vimma yllätti korkeammilla kuluillaan.Toki pussukka ei ollut muovia, eikä erillispussukoita löytynyt joten plussat siitä.) Monilla toimittajilla huokutellaan ostamaan isompaa settiä, niin postarit luvataan unhoittaa. Niin ikään monille löytyy netistä kiertotienä alekoodi, jolla postitus hoituu maksutta. Esim.Reiman verkkokauppaan olen sellaisen aina bongannut, ja pihinä ihmisenä hymistellyt kun postien verran jää säästöön.

Hitti; Punavuoren peikko. Se sai pisteen kaikista kolmesta arviokohdasta. Tilauksen jälkeen paketti kootaan ja postitetaan ripeästi. Sen löytää parin päivän päästä lähipostista, eikä kulutkaan ole suuret. Isompi tilaus kulkee ilmaiseksi RePack-monikäyttöpaketissa. Toki ko.paketin voi eettisesti valveutunut pyytää lisämaksusta pienellekin toimitukselle. Siinä tuoteet on hyvin suojassa paksussa pussukassa. Eetinen linja jatkuu kun paketin avaa; ta-daa vaatteet on kauniisti laskostettuna yhteen paperikääreeseen. Ihan yhtä siisteinä kuin erilliskääritytkin.

RePack itsessään on näppärä. Jämäkän oloinen ja kiinnittyy paksuilla tarranauhoilla. Postipaketti taitellaan tyhjänä ja pudotetaan maksutta lähimpään postilaatikkoon. Se palautuu kotipesään hakemaan uusia toimituksia. Houkuttimena palautukselle on lupaus -10% kupongista, joka kilahtaa meiliini kun tyhjä RePack on palautunut kyyhkyslakkaansa.

Ko.pussukka voi helposti tehdä parisenkymmentäkin reissua, joten pakkausmatskua säästyy ja luonto kiittää. Toki postille astellessani mietin et millainen hiilijalanjälki paketille tulee kun se suhaa ees taas.. Mut olen altis vaikutteille. Pakkauksessa kiitettiin osallisuuttani eettiseen kuljetukseen. Uskoin sen. Hyvä mieli jäi.

Teennäinen blogikuva RePackia kiittävästä luonnosta
sen matkalla lähimmälle postilaatikolle