tiistai 10. marraskuuta 2015

Testit testissä

WC:n pikkukaappi pursuaa erimerkkisiä ovulaatiotestejä. Saimme varastoomme täydennystä kun pari viikkoa sitten vietin siipatonta laatuaikaa kolmen ystävättäreni kanssa. Illan aikana, kun niihin parhaisiin laseihin oli aika kaataa tavaksi muodostunutta shampanjaa, paljastui joukkiomme raskausprosentiksi 50%. Liekö omilla hormoneillani osansa kun silmäkulmani melkeinpä kostuivat. Skoolattiin ja onniteltiin. Tunsin pakahduttavaa iloa ystävieni puolesta. Kummankaan tie raskauteen ei ollut välttynyt kivikoilta. Molemmilla anamneesissaan keskenmenot. Molemmat kultasydämisiä, aitoa äitimateriaalia. Olin vilpittömästi onnellinen heidän varovaisesta onnestaan.

Molemmat tietävät projektistani, joten minulle oli varattu ylimääräiseksi jäänyt keko erimerkkisiä tikkuja. Koitin tyrkyttää niistä osaa sille ainoalle ei-raskautetulle-ystävälleni tulevaisuuden varalle. Kun hän nosti lasiaan ja nauraen kieltäytyi, sain kotiin tuliaisiksi kymmenisen raskaustestiä ja satakunta ovulaatiotestiä. Oli Clearblueta, Davidia, Egensiä, jotain jossa oli kiinalaisia merkkejä jne.

Näistä erilaisista liuskatesteistä olen kuullut palautetta puolesta ja vastaan. Klinikalla netistä hankittuja testejä ei pidetä luotettavina; osa on vaikeasti tulkittavia, osa ei tunnu "toimivan". Mikä siinäkin mahtaa olla? Onko ongelma tuotannon ja materiaalien luotettavuudessa? Vaiko kenties testien herkkyyden ja oman luotaisen LH-tason suhteessa? Tsekkailin valikoimaa netissä ja huomasin, että ovulaatiotestien herkkyys vaihtelee pääosin 20-50mIU/ml välillä. Erittäin herkiksi luonnehditaan 20-25mIU/ml testejä. Noh, naisen LH-arvon ajatellaan huipussaan olevan tavallisesti väliltä 15-80mIU/ml. Näin ollen matalan LH-tason naiset eivät plussaisi kuin kaikkein herkimpiin tikkuhin?

Kävin läpi saamani tikkuarsenaalin. Osassa testiherkkyys (cut off) on ilmoitettu, osassa tietoa tarvitsee kaivaa, ja osassa sitä ei ole. Egens oli herkin 15miu/ml ja Clearbluen raja korkein 40mIU/ml. Itselle tuttu Sofi oli väliinputoaja 25miu/ml herkkyydellään yhdessä toisen merkittömän Ovulation (LH) Test Stripin kanssa. Sen sijaan David oli häveliäs, eikä paljastanut rajojaan.

Tänään pääsin yllättäen koeponnistamaan koko seurakunnan. Koska follikkeli-uä oli varattuna vasta torstaille (kp14), aloitin varmuustikutuksen viikon vaihtuessa. Samoihin aikoihin alkoivat myös ennakoivat ovulaatiotuntemukset. En uskonut niitä todeksi vaan epäilin, että vasempaa ovariota muutama vuosi sitten piinannut kysta on ehkä tekemässä paluun. Epäilyistä huolimatta siirryin H-hetken tikutustaktiikkaan: tikutus tutulla Sofilla12h välein. Kun alkaa näyttää "sinne päin", niin varmistus suurella oraakkelilla Digi-Clearbluella.
Siirryin aamutikutuksesta tähän tekniikkaan kun huomasin lääkkeiden mahdollisesti vauhdittavan LH-piikkiäni. Viime kierrossa hymynaama ilmestyi varmuuden varoiksi tehdyllä testikerralla pe illalla. Pe aamu oli ollut haamullinen nega. Eikä la aamupäiväkään enää 100% selvä plussa ollut. Ovulaatiotuntemukset alkoivat silloin lauantaina illan eellä, joten sykli tuntui nopealta. Mieluummin siis kulutan läjän tikkuja kuin otan enää yhtäkään missausriskiä.

Ja kas, miten kävikään? Olin (taas) äimän käkikellona, kun kp 12 tikkuun alkoi piirtyä 2 viivaa. Samalla testasin muutkin tikkumerkit. David näytti Sofin tapaan kallistuvan 10min odotuksessa plussaan. Merkitön Test Strip ei olisi ovulaatiota niin vain paljastanut, vaan näytti haamuviivaa. Herkinkin, Egens, oli vaikeasti tulkittava. Olisin saattanut tulkita negaksi. Eli ei ole herkkyyteen luottaminen.

Entä mitä sanoi 40mIU/ml oraakkeli?
Hymyili tottakai :)

Aamusta tuleekin sitte kiirus siirtää torstain ajanvaraus huomiselle, tsekata miltä näyttää ja tuumata mitä tehdään. Puoli voittoa on jo se, et näitä päästään ees miettimään arkipäivinä. Jospa huominen yllättäen menisikin kuin Strömsössä?

4 kommenttia:

  1. Inseminaatio edessä? Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inssi riippunee uä:stä, mut jos kaikki näyttää hyvältä, niin toivon mukaan ois. Tosin itse varaudun aina yllätyksiin/yllärilöydöksiin, olihan varhainen lh-piikkikin sellainen.. Mut homma selvinnee huomenna. Kiitos toivotuksista :)

      Poista
  2. No nyt on tikkuja! Toivottavasti ultrassa näkyy muhkea folli, ja inssi saadaan tehtyä sopivaan saumaan :)

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)