Varhaiskasvu

Meillä leijonaneidon kasvua on seurattu ja analysoitu nyt oikein urakalla. Kuun vaihteessa päiväkodissa oli ensimmäinen varhaiskasvatuskeskustelumme. Neljä sivua rastiruutuun arvioita ja avoimia huomioita. Tullessamme vasta ovella meille huomattiin sanoa, ettei lapsi yleensä ole niissä mukana. Me kun vartavasten suunnittelimme ajan niin, että on suoraan hoitopäivän päälle. Noh, eipä mahtanut mitään. Taavaa ei homma pahemmin kiinnostanut, vaan hän tutkaili eskarin hienoja soittimia ja akvaariota, söi kassista löytämiään rusinoita. Pulputimme menemään ja pääsimme ounastelemaamme lopputulemaan.

Oman elämänsä stylisti

Tyttö on päiväkodin arvioissa kehittynyt ikätasoisesti. Ruokailee itsenäisesti (kieltäytyy avusta päättäväisesti) ja vaihtelevalla määrällisellä menestyksellä. Yleensä kuitenkin syö ja nukkuu hyvin. Motoriikassa on tapahtunut alkuvuonna suurta harppausta. Tyttö kyllä osaa, mutta uusiin tilanteisiin suhtautuu varauksella. (Kaltaiseni hitaasti lämpeniä.) Laululeikeissä on alkanut matkia. Tunnistaa asioita ja noudattaa ohjeita. Hivenen on kiinnostunut itsenäisestä pukemisesta ja riisumisesta, mutta pääosin odottaa kuin kuninkaallinen, että hoitajat pukevat. (Vieraskoreutta, sillä kotona on menossa haluan itte ja "spagetiksi heittäytymis"-vaihe.) Ei matki juurikaan äänteitä, mutta viittoilee ja muodostaa sanoja. Sanamatkiminen kehittynyt.

Potta ei ole hoitajien mielestä kiinnostanut, joten sitä ei ole tuputettu. Kotona hän pottailee huvikseen (välillä housut jalassa kirjaa lukien) tulee siihen jotain tai ei, vie sinne nukkea ja hokee "kakkaa". Toivoimme että hoidossakin pottailua alettaisiin aktiivisemmin tukemaan, jolloin taito saattaisi nopeastikin lähteä kehittymään. Siinä sitä varhaiskasvatus-tavoitetta seuraavalle puolivuotiskaudelle. Vaikka ei sillä, eihän mekään sillä pakosti kiirettä pidetä. Hän tekee asiansa potalla tai vaippaan. Lapsen luontainen kehitystarve ajaa häntä kuivuuteen ennemmin tai myöhemmin.

Muuten hoitopäivät ovat alkaneet sujua paremmin. Maaliskuun puolessa välissä hoitoon jääminen helpottui. Typy reipastui, eikä enää niin itkettänyt. Käveli aamuisin itse käsipesuille ja ruokahuoneeseen, jossa hoitajat aamulla keittelevät puuroa. Mielellään jonkun tutun hoitajan syliin vielä jää, mutta sieltä jo vilkuttelee ja lähettää töihin kiirehtivälle äidille lentosuukot.

"Hei vauva kato, äiti ottaa kuvaa meist."

Viime viikolla piipahdimme myös neuvolassa 1,5v lääkärin tarkastuksessa. Ikäähän oli jo 1v8kk, mut itse olin tyytyväinen et typyllä oli aikaa kasvaa. Helmikuisella terkkakäynnillä valmiiksi pienet kasvukäyrät nimittäin notkahtivat. Nyt viimein ylitettiin 9kg:n ja 80:cm rajat, joten jatkotutkimuksiin ei nähty kasvussa aihetta. Sen sijaan saatiin lähete fyssarille.

Jo 10kk neuvolassa olen puhunut siitä miten Taavan lonkat napsahtavat. Napsaus kuuluu tytön tehdessä kiertoliikettä tai vaikka potkaistessa jalkaa koukusta suoraksi. Napsahduksen voi myös tuntea kättään vasten kun tyttö muljaa sylissä. Tähän asti on päätetty seurata liikkumisen kehitystä ja kun se on ollut normaalia (symmetrinen kävely, ei aristusta tai ontumista), ei siihen ole puututtu.

Vauhtia ja tilanteita - tsibu breikkaa :D

Kun jälleen jatkoin samaa lonkkajargoniaa, niin tällä kertaa lääkäri tunnusteli lonkat. Kiertäen ja koukistaen ne sai napsahtamaan. Ei joka kerralla, mut kuitenkin.. Ja samoin tein tuli lähete arvioon fyssarille. Mä tietty näin silmissäni luksaation myöhäishoidon. Sen, mikä vastasyntyneillä on hoidettavissa valjailla/lastalla, aiheuttaa taaperolle leikkauksen ja pitkän toipumisen.. Eira otti lunkimmin; ensin käydään fyssarilla ja sit mietitään. Päätin, että jos jää vähänkin epävarma olo, marssin lähetteen kanssa suoraan yksityiselle lasten ortopedille. Väkistenkin mietin olisiko se pitänyt tehdä jo aiemmin. Mut ei se enää auta. Nyt mennään näillä. Ja sillä välin Taava nauttii liikkumisen ilosta :)