Tänään WhatsApp piippaa raskausuutisia. Naapuriin kannetaan sisälle syntymätuore kuopus, joka matikallani on saanut alkunsa pian sen jälkeen kun me aloitettiin hoidoissa. Pian syntyvät nekin joita hetki sitten vasta suunniteltiin. Meidän homma junnaa. Vaikka tiedettiin, et näin voi tyypillisesti käydä, on havahduttavaa ajatella miten aika kuluu. Kuukauden tai kahden viikon sykleistä tulee äkkiä puoli vuotta. Vuosi. Usko alkaa olla koetuksella. Joka kuukausi ei jaksa. Vaikka oikeasti kyllä jaksaa. Välillä vaan tympäsee. Vuosikymmenen takainen lapsettomuuspistos alkaa hivuttautua takaisin sekudäärisenä. Uutena, joskin puoliksi jo tuttuna tunteena.
Enkä koskaan ikinä milloinkaan ole ollut katkera kenenkään raskaus- tai vauvauutisesta. Yksi onni toisaalla on onnea lisää, ei meidän onnestamme pois. Silti - tänään vaan en jaksaisi sitä 30 viestin ketjua täynnä sydämiä ja hehkuttavia onnitteluja loppukesälle osuvasta pikkukolmosen lasketusta päivästä. Siitä miten "raskasta" varmaan on - kesähelteet ja kaikki. Tai kenen lapsen synttäri osuu justa samalle päivälle. Tai onko jonkun toisen nimen nimppari samalla viikolla.
Äst. Huomenna ehkä olen taas vastaanottavaisempi. Rakentavampi. Osallistuvampi. Isompi ihminen.
Vaikka tuntuu, että muilla on vaikka mitä ja itsellä ei sitten sitä mitään - niin kyllä on. Vaikka tuntuu maailmanparantajan neuvolle, mieti näinä hetkinä, mitä kaikkea teillä jo on ja miten onnekas olet ollut, kun olet nekin jo saanut. Ihmisen perusluonne on välillä niin turhan tavoitteellinen. Itsekin tätä opettelen ja samaa mantraa olen mielessäni joikannut myös tänään - hurjan paljon vähäpätöisemmän asian takia kuitenkin. Nyt halaamaan rakkaita ja antamaan heille paljon rakkauspakkauspusuja! 😘
VastaaPoistaNiinhän se on. Paljosta saa olla kiitollinen, sillä asiathan ovat varsin hyvin :) Ajoin siitä huolimatta ajautuu haikeuden hetkiin, melko lailla väistämätöntä sekin. Elämän tasapainoa <3
Poista