lauantai 31. joulukuuta 2016

Lyhyesti: 2016

Miltä vuosi näyttää kuvina? Otoksina, joiden räpsimisestä puhelimen muisti herjaa ja muistikortti tsippaa. Joista Dropbox sai ähkyn ja googlekuvatkin täyttyy mukavaa vauhtia. Huh. Olen huono valitsemaan, vielä huonompi poistamaan. Tässä intuitiolla napatut valinnat, eripariset sellaiset, jotka puhukoon enemmän kuin jaarittelevat tekstini.

Tammi
Kotipihalla

H.12+

Helmi
Ravintolapäivässä Sarjakuvakerholla

Ensimmäisiä ostoksia

Maalis
Pikkupurtavaa ennen rakenneultraa

H.20+

Huhti
Supistelun estolääkkeet h.24

H.25+

Touko
Kevätkukkia

Äitiyspakkaus kotiutui

Kesä
Juhannus, äitiysloma ja mökkiranta

Mummi alkaa valmistautua vauvan tuloon


Heinä
Kummitätien lomaretki Fiskarsiin


Ennen sadonkorjuuta

Elo
Lapsivuoteella

Taavan karderoobia

Syys
Odotus on ohi

Tyttövauvat Sara Hildenillä

Loka
Kastejuhla

Nauramaan opettelua

Marras
Pankki muistaa pientä asiakastaan

Pehmeää päälle

Joulu
Ensimmäinen aatto 
Vaimiina vuodenvaihteen iloitteluun

Tulevan vuoden saatesanoiksi en muotoile uniikkia ajatuksenvirtaa vaan lainaan Sinisen zeppelinin ohjenuoraa joka (ainaki turkkuses päi) osus ja uppos;

"Hualehtika toisistanne niinku hualehtisitte omist kotiavaimistanne. Käykä enemmä museois ja Kaskikses syämäs. Tavakka torikaffel useammi. Kävelkkä jokivart pitki ilma et nenä on kiinni älypuhelimes. Kattelka kauneut ympärillän. Olka kiitollissi kaikest mitä o. Kaikil o jottai kumminki. Älkkä vihakka kettä tai mittä, paitsi semmosi takkei, mis vetoketju jää aina jumi. Syäkä suklaat tai salmiakki riittäväst. Menkä Ruissalo piknikil. Bailakka Dynamos ainaki kerra vuodes. Kiivekkä kaikil Turu seittemäl kukkulal kesäl. (Roomaki lasketa, jos ei Turku pääse.) Pirauttaka toisillenne tai lähettäkä vaik postikortti jos ei niin jutut sil hetkel.

Rakastakka vähä enemmä noi yleisest."

Nih. Ja pus vielä kaupan päälle <3

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kp 426 - vai miten se oli?

Vanha raksuttamaan jäänyt laskuri ilmoittaa "Tänään on kiertosi 426. päivä" Ei kun.. ..hetkinen.. Kp1. Nyt jo?? Minä joka en ole uhrannut ajatuksen häivääkään monsuuneille kuluneen vuoden aikana. Minä, jolla pitkät kierrot normaalistikin helposti kestävät yli 40 päivää ja ovat ovuloimattomia. Ajattelin, että näin täysimetyksellä olleena laiskan kropan vuodot pysyisivät poissa helposti ensi vuoteen.

Parisen viikkoa sitten tunsin tuttua sivutuntemusta alavatsalla, mut laitoin sen suoliston piikkiin. Tänään syy selvisi. Vuoto. Kroppani alkaa palautua. Hämmästelen; onko luonto jo mielestään valmis uuteen kierrokseen? Minusta kaikki on kesken. Olen palautumassa. Imetän täysipainoisesti. Tukka lähtee. Muutama raskauskilo sulamatta. Vaan niin se palaa - kuukautiskierto. Ei varmaankaan normaalina ja säännöllisenä, mut jonkinlaisena kuitenkin. Punainen puskajussi yllättää pensaasta. Ettei vaan varhaista vaihdevuotta pukkaisi..?

Yllättävä käänne saa pienen mielen kuiskuttamaan; koska on oikea aika lähteä suurin toivein kolkuttelemaan klinikan ovia uudelleen? Leijonaneito on vielä pikkuruinen. Ainokaisemme ja ilomme. Emme tiedä onnistummeko toistamiseen, ja jos kyllä niin millaisella aikataululla. Minkä ikäinen esikoisen ylipäätään pitää olla, että on kykenevä harkitsemaan toista? Että tietää mihin on ryhtymässä? Että äitiyskupla on ennättänyt puhjeta ja totuus tulevista ruuhkavuosista olisi aavistettavissa?

Ensimmäiset kuukaudet Taavan kanssa ovat olleet siinä määrin vaivattomia, että ajatus toisesta sisaruksesta mahdollisesti lyhyemmälläkin ikävälillä ei tunnu tällä hetkellä vieraalta. Ehkä totuus ei ole valjennut, eikä kupla puhjennut. Jos kuitenkin lapsilukua haluaisi kasvattaa, jos salaa toivoisi suurperhettä, niin.. Let's face it - kukaan ei nuorene. Eira on ohittanut kolmosen pyöreän pyykin ja itse oon jo lähempänä neljää- ku kolmeakymppiä. Vuodet eivät veny loputtomiin. Kahdeksan olkisisarusta odottavat meitä alkuvuoteen 2019 asti. Siihen on enää 2 vuotta. Säilytyssopimuksesta kolmasosa on jo kulunut. Ehkäpä.. Ehkäpä ainakin jokusen oljen odotus päättyy aiemmin. Ei just silläs - mut jos katsotaan kesemmällä..?

Ehkä ollaan hulluja, sillee sopivasti.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Sydänyön hetki kajastaa joulurauhaa

Yön pimeys pikkukylän hautausmaalla. Kyyristyn sytyttämään kynttilän isovanhempieni hautakummuille. Kuiskaan hyvän joulun toivotuksen. Joka haudalla loistaa liekki. Hämärässä hahmotan muita kulkijoita.

On vanhempi mies, yskivä. Koittaa pysyä päättäväisesti astelevan vaimonsa kannoilla. Askeltaan varoo, käytävät ovat jo liukkaita.

Isä kolmen pienen haalaripukuisen lapsen kanssa. Vanhin heistä ehkä 9v. Kirkas ääni kysyy kuolemasta. Pappasta ja keuhkosyövästä.

Iloisesti rupatteleva nuorisoryhmä. Tyttöjä äänestä päätellen. Näky hämmentää. Tytöt suuntaavat hautausmaan uudelle puolelle. Pysähtyvät haudalle, hiljenevät ja sytyttävät kynttilät. Ettei tänä vuonna olisi joku nuorista menetetty..?

Käännyn, luikahdan hautuumaan takanurkasta kiviaidan vierustaan ja sieltä pois valaistuilta leposijoilta. Mietin elämän kiertokulkua ja silmäkulmani kostuvat. Ikävästä, onnentäyteisistä muistoista. Hengitys höyryää kävellessäni metsäistä polkua kohti kotia. Tähtitaivas on häikäisevän kirkas.

Kotiovella lehahtaa kasvoille lämpö ja siivotun kodin tuoksu. Takkia riisuessa kuulen sitkeää ähinää olohuoneen matolta. Taava on tänään oppinut kääntymään vatsalleen ja uudesta tempusta innostuneena harjoittelee pyörähdystä ahkerasti. Välillä tonttua kiukuttaa, välillä naurattaa.

Vuoden vedellessä viimeisiään sitä aina miettiin kuinka paljon mahtuu vuoteen menneeseen. Viime vuonna näihin aikoihin Taava oli alle sentin mittainen kaiku syvällä vatsani pohjalla. Oli epäuskoinen olo, eikä raskauden jatkosta tiennyt mitään. Tämä vuosi on kohdellut meitä hyvin, olemme olleet onnekkaita. Päälimmäisenä kiitollisuus. Monestakin asiasta, suurimpana tietysti pienestä tonttutytöstämme. Hänen tuikkivista silmistään ja nauravasta suustaan. Kaikesta mitä olemme saaneet jo yhdessä oppia.

Näillä aatoksilla saatellaan jokelteleva Taava omaan sänkyyn odottamaan ensimmäistä aattoa ja punanuttuista, kansainvälisestikin tunnettua valkopartaherraa. Mennään aikuisten kesken sydänyönä tervantuoksuiseen saunaan ja lopulta kaadutaan puhtaisiin lakanoihin. Sydämessä rauha pysähtyä tähän hetkeen. Hetkeen jolloin kaikki on kohdillaan <3

Tunnelmallista joulunaikaa ja onnenhetkiä vuodelle 2017!

torstai 15. joulukuuta 2016

Pinniksestä perhepetiin ja takaisin

On aamun hämärä. Tunnen miten peitto alkaa heilua. Raps. Terävät kynnet raapaisevat nenän vierustaani. Olen havahtumassa horroksestani. Poks! Pieni nyrkki heilahtaa keskelle silmääni. Auh.. ..ettei vaan verkkokalvo irtois.. äh. Silmää pidellen raotan toista. Edessäni hämmästyneen näköiset kasvot. Siristän silmät auki. "Huomenta kulta". Kasvot sulavat leveään, ikeniä esittelevään hymyyn. Perhepedin hyvät ja höpöt puolet samassa paketissa.

Meillä ei vauvan tullessa nukkumisen suhteen ollut erityistä suunnitelmaa. Toki pinnis uniboxeineen oli parkissa makuuhuoneessamme. Muuten ajattelimme katso miten menee. Etukäteen ajattelin, et meidän sänky on meitä aikuisia varten ja vauva käy siellä lähinnä ruokailemassa, muuten nukkuu omassaan. Raskaana ollessani kuulin, et synnytysvuodeosastoilla oli keväällä luovuttu rutiinivauvansängyistä ja vastasyntyneet pötköttelivät ihokontaktissa ja äitien sairaalasängyissä. Valmistauduin sielläkin pyytämään vauvalle omaa sänkyä, mut elokuuhun mennessä vauvansängyt olivatkin palautuneet potilashuoneisiin. Melko turhaan. Kävipä niin, että sängyssään Taava oli lähinnä vain silloin kun vaihdoin sairaalasänkyyn lakanoita. Oma liikkuminen oli sen verran rajoittunutta ettei öisinkään tehnyt mieli nostella vauvaa ees taas. Siinä 80cm patjalla me mahduttiin hyvin. Vauva keskellä sänkyä ja tuore äiti 18cm tilassa reunalla roikkuen.

Kotiin tulon jälkeen Taava totutteli pinnikseen. Yön ensimmäiset pätkät nukuttiin omassa sängyssä, aamuyön syömismaratonien jälkeen jäätiin äitien sänkyyn. Käänne tapahtui 6 viikon kohdalla kun Taava sairastui ensimmäiseen räkätautiin. Vaikka kohotin pinnasängyn päätyä, oli tytön hankala nukkua. Tukkoisena yökkäili, niiskutti, korisi ja känisi. Nousin vähän väliä outojen äänten perässä katsomaan kulkeeko henki. Yön pari Taava nukkui pystyasennossa sylissä tai sitterissä. Sen jälkeen siirtyi viereemme, jossa oli helpompi seurata hänen vointiaan. Ja siihen hän sitten jäi.

Käytännössä puolen metrin ihmisalku vei 180cm sängystä 120cm ja äidit ovat tiiviisti pakkautuneena reunalle. Halusin alkuun pitää yövaloa jotta havahtuessani heti näen mitä meneillään. Välillä olen herännyt kokeilemaan että hengittääkö pienoinen. Ettei peitto vain heilahda pään yli. Ettei vaan käännytä liian lähelle. Itse en öisin pahemmin liiku, joten luotin että tytölle on vieressä turvallinen tila. Hän itse ei kuitenkaan kokenut turvaväliä tarpeelliseksi. Kutsuimme Taavaa leikkisästi Houdiniksi, sillä kummasti hän ihan vastasyntyneenäkin pääsi soluttautumaan sängyllä aina rintapieleeni kiinni vaikka muuten ei liikahtanutkaan. Ei ole kerta eikä kaksi, kun tilaa annettuani olen aamulla herännyt puolittain sängystä, takapuoli reunan yli roikkuen ja pää tyynyineen yöpöydällä. Ja kyllä; kaikkeen tottuu. Onko se hyväksi, kysyy vanhempi kansa. Kohta lasta ei saa omaan sänkyyn ollenkaan. Joko pitäisi, pitäisikö jo? Onko pakottavan tarpeellista totuttaa 4kk ikäinen ihmistaimi itsenäisiin öihin?

Taannoin Savon sanomien julkaisussa Väestöliiton asiantuntija, psykoterapeutti ammatiltaan, käsitteli perheen nukkumiskäytäntöjä. Olen nyttemmin huomannut aiheen olevan yllätyävän arka ja ristiriitainen. Otsikko "Asiantuntijaneuvo lapsiperheille: Nukkukaa niin kuin hyvältä tuntuu" vaikutti mielenkiintoiselta. Juttu lähti liikkeelle lupaavasti, mut pian sisältö ei vastannutkaan otsakkeen luomaa mielikuvaa. Olin hämmentynyt kun tekstissä painopisteenä painotettiin reviirejä ja omaa tilaa. Vanhempi-lapsi-hierarkiaa, joka eittämättä on paitsi luonnollista niin myös tarpeellista. Mutta painotus dumasi perhepetejä, jotka istuvat monen perheen ideologiaan. Kirjoitusta on käsitellyt Tarinoita isän elämästä-blogin Heikki, joten siihen en pureudu sen enempää. Mielestäni sisällön voi sivuuttaa, sillä otsikko sanoo kaiken tarpeellisen. "Niin kuin hyvältä tuntuu".

Perheitä ja tarpeita on erilaisia. Tilanteet vaihtelevat. Kummityttöni on nukkunut omassa sängyssä, omassa huoneessa synnytyslaitokselta saapumisen jälkeen. Järjestely ei ole vaikuttanut negatiivisesti imetykseen, eikä tytöstä ole tullut tunnevammaista. Toiset nukkuvat perhepedissä vuosia johtuen niin kasvatusideologisista kuin tilanpuutesyistäkin. Molemmissa puolensa. Näistä päistä kukinvalitsee omansa tai löytää kullanhohtoisen keskitien.

Vaikka nyt Taava nukkuukin pääosin meidän kanssa, ei mitään ole kiveen kirjoitettu. Pikkuhiljaa tyttö on alkanut siirtyä alkuöiksi pinnikseen ja päikkärit nukutaan omassa sängyssä. Mitä öiden sujumiseen tulee, niin perhepedissä Taavan yölliset syöttövälit on keskimäärin 1-2 tuntia pidempiä kuin omassa sängyssä. Koska pidemmät unijaksot maistuu äideillekin, niin perhepeti tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Suunnitelmissa kuitenkin on jossain vaiheessa vapauttaa iso sänky vain aikuisten käyttöön. Saas nähdä miten se sujuu. Niin kauan kun vielä jatketaan täysimetyksellä ja yöruokailuja on 2-4, niin siirroilla ei ole kiirettä. Olkoon se psykoterapeutin mielestä sitten minun laiskuuttani nousta ja olla yöllä hereillä. Meille se on toimiva järjestely ja ihana yhteinen aamuherääminen - vaikka siihen holtittomasti heiluvaan pieneen nyrkkiin.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Vuosikolmannes pulkassa

Neljä kuukautta äitiyttä, kolmasosa vuodesta. Neljä elämyksellistä, hämmentävää, opettavaa kuukautta. Neljä kuukautta aikaa huomata, miten pohjattoman huolissaan voi jostain asiasta olla. Neljä kuukautta. Niin salaman nopea hetki, niin pitkä kuin olisimme yhdessä olleet aina.

Neljän kuukauden neuvolassa käytiin läpi vanhempien voimavarakyselyä, jonka olimme taas täyttäneet etukäteen. Kaikki oli mallillaan ja vauva-arki alkanut sujua odotetusti. Eiran kanssa juttelimme kuinka vähän elämämme on loppupeleissä muuttunut. Tai siis tietysti, muutos lapsiperheeksi on mullistava. Mutta jos joku kysyy olenko yllättynyt siitä miten vauva sitoo, niin en. Emme koe että Taava "sitoisi" meitä kummemmin. Emme ole kahlittuja kotiin. Ennen kuljimme kahdestaan nyt mukana menossa on kolmas. Olemme käyneet kirppareilla, kaupoilla, kylässä, synttäreillä, pankissa, iltaisin lapsenlikkana, ristiäsisissä ja hautajaisissa jne. Olemme ajaneet satoja kilometrejä ja yöpyneet hotellissa. Toki mukana kulkee enemmän tavaraa ja elämään limittyy ensisijallä pienen ihmisen tarpeet.

Vieraisilla naistenklinikalla.
Vaipanvaihtoa lypsyhuoneen lattialla.
Taava on vielä varsin joustavassa iässä. Nukkuu mihin sattuu nukahtamaan. Vaipanvaihto onnistuu missä tahansa missä on juoksevaa vettä tarjolla ja hätätapauksessa puhdistusliinoilla ilman vettäkin. Hoitokassissa kulkee topattu alusta jonka voi levittää minne vain ja avot - välttävä vaipanvaihtopaikka ilmestyy vaikkapa toimiston pöydälle (luvalla tottakai). Täysimetyksellä ruokaakin on saatavissa paikassa kuin paikassa. Olen imettänyt pienoista niin sovituskopissa ja rauhaisassa nurkassa taloesittelyssä kuin ulkona mattojen pesupaikallakin.

Hallitut powernapit kesken seurustelun
Vuosikolmanneksessa leijonaneitomme on tuplannut painonsa ja kasvanut pituutta 10 senttiä. Neuvolan 4kk tarkastuksessa paino oli 6250g, pituus 61.8cm ja pipolla kokoa 42.2cm. Kaikenkaikkiaan hänestä on kuotiutunut jäntevä ja tarkkaavainen hymytyttö. Tempperamenttia kyllä löytyy, mutta harvemmin itkustaa turhasta. Välillä jokin harmittaa, mutta varsin kohtuullisilla itkuilla selvitään. Liikkeelle ei juurikaan vielä yritä, enemmän katselee elämänmenoa ja jokeltelee omia juttujaan. Vieraita kasvoja katselee pitkään, ennen kuin sulaa hymyyn. Viihtyy kyllä sylissä kuin sylissä ja helposti me tyttöä kierrätetäänkin muidenkin pideltävänä. Vielä ei vierasta, katsotaan tuleeko senkin aika vielä.

Parin viime viikon aikana kehitys on ollut huimaa. Taava on oppinut käyttämään ääntään ja se häntä tuntuu ajoin huvittavan. Hän on myös alkanut nauramaan ääneen ja tarttumaan täsmällisemmin esineisiin vieden niitä suutaan kohden. Lapsi parhaassa iässä, joku voisi sanoa. Jokeltelee, nauraa ja on hyvässä vuorovaikutuksessa - mutta ei vielä liiku itsekseen mihinkään. Eipä aikakaan kun sekin kohta koittaa ja saamme todeta kuinka epälapsiystävällinen asuntomme toistaiseksi on. Ehkä jouluun asti kuitenkin mennään rauhassa? Se ois joulukuusellekin mukavaa :)

torstai 1. joulukuuta 2016

Koolla on väliä - sittenkin

Pienen ihmisen vaatteet ovat aina arvoitus. Numerolappu selässä antaa osviittaa, mutta totuus selviää vasta päällä. Bodyt ovat leveitä, tai lyhyitä, tai kapeita. Pääaukko venyy, kun pituus ei yllättäen riitäkään. (Tähän nerokkaana ratkaisuna haarakiilajatkopalat, jotka meiltä puuttuu.) Housujen yläresori on mukava, huonojoustoisena kiristävä tai lörppö. Zara on suhteessa pienempää, me&i isompaa. Saman kokoisessa rivissä voi edustajia löytyä niin 56:sta kuin 68:stakin. Vaatteista käytössä vasta paljastuu ne suosikit ja kiertoon pistettävät. Välillä joutuu yllättymään miten naftaliinista kaivettu ihanuus onkin valmiiksi jämpti. Höh.. No periaatteena on ollut että hankinnat ennättäisivät ainakin kertaalleen päälle ennen poispakkausta. Joskus se on jäänyt siihen kertaan.

Unipesä vm.-73/'16
Karderoobin lisäksi universaali kokovaihtelu huomattua, kun hommasin patjaa retropinnikseen. Olin uskossa et peruspinniksen mittoihin sopii perus 120x60cm patja, mut tarkistusmittaus osoitti 70-luvun lastensänkyjen olleen pienempiä. Tenkkapoo tuli kun pinniksen mitoiksi saatiin 106×56. Saa kai patjoja teetettyä mittatilauksenakin - kuha vaahtomuovia mittauttaa - mut ihan ilmaista se tuskin on. Päädyttiin ostamaan Ikeasta vaahtomuovipatja ja fileerausveitsellä sivallettiin siittä vartti pois. Saumurilla suojapussia pienemmäksi ja tiivis änkeäminen, niin patjasta tuli just passeli.

Sama homma lakanoiden kanssa. Olin netistä jo tilaamassa Done by Deerin ihanaisia lakanoita kun kekkasin mitata äitiyspakkauksen vauvanpeiton. Peittohan oli 80×120cm siinä missä lakanalla oli mittaa 100x135cm. Vaikka petivaatteet ei ole sentin päälle, niin onhan se tylsä jos lakanan reunaa roikkuu reilusti löysänä. Eteenkin kun parin kuukauden jälkeen nukkuessa pienet jalat heiluu siihen malliin ettei mikään pysy päällä, ja peittokin myttyyntyy.

Kotimaiset markkinat olivat luonnollisesti äkänneet vauvanpeiton standardikoon, joten ennen Taavan syntymää liinavaatekaappiin hankittiin Familonin Karhusta ja asuntomessuilta Pipsaliinaa. Turhaa hötkyilyä sekin, sillä pussilakanat ja peitot ovat edelleen käyttämättä. Pakkauksen peitto kun on pehmustettuun pakkauslaatikkosänkyyn suhteutettuna turhan suuri. Toistaiseksi Taava on nukkunut mummun BabyMerinosta kutoman filtin tai äitien peitonkulman alla. Ehkä pian hän on niin iso että siirtyy pinnikseen koeponnistamaan kesäisiä hankintoja - kohtuullisen sopivassa koossa.