lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kallista supistelua

Ei tee lepoloma hyvää kukkarolle, ei. Kun sitä on parisen viikkoa ollu kotosalla, eikä oikein voinut mitään touhuilla, tuli sohvalta käsin perehdyttyä äitiys- ja vauvatarvikkeiden ihmeelliseen nettimaailmaan. Olen selannut eri lastentarvikeliikkeiden loppumatonta vaunuvalikoimaa ja käyttäjien kokemuksia. Olen perehtynyt turvakaukaloiden luokituksiin ja turvallisuustesteihin. Ihmetellyt kestovaippojen erilaisuuden yltäkylläisyyttä harsojen origamitaitoksineen. Selannut tori.fi tarjontaa ja tehnyt kauppoja.

Ruskovillan silkkimyssy
Päivät tuovat tullessaan helposti jotain uutta. Postilaatikkoon kolahtaa kauniisti pakattu kirje sisällään uudenveroinen Ruskovillan silkkimyssy. Matkahuolto piippaa kännykkään merkiksi naapurikylän noutopisteeseen saapuvista paketeista. Zalando on lähettänyt muutaman äitiysvaatteen, joiden kiristämätöntä leikkausta supistusherkkä kohtuni kiittää. Keravalta on saapunut huolellisesti pakatut Britaxin matkarattaat, jotka riskillä ostin näkemättä. 
Mekkosia koossa 62-68
Sovin Eiran kanssa, et kirppistelyreissullaan hän käy kaupungista noutamassa lunastamani Eisbärchen Pikkujääkarhupussin Kimalaisen syksyisiä automatkoja lämmittämään. Samalla koukkaa Matkahuollon kautta. Selailen, ostelen, siirrän rahaa yksityisille myyjille tai vingautan Visaa. Tavaraa tulee. Ei paljon, mutta tulee kuitenkin. Eira huolehtii Kimalaisen vaatelaatikoiden täyttymisestä mitä suloisimmilla löydöillä.

"Onko liian aikaista?" vanhempani varovasti huolehtivat. Käymme keskustelun keskoshoidosta, ennusteista ja menettämisestä. Kaksospojista, jotka 30viikon kinttailla menehtyivät äitini kohtuun jouluna -78. Peloista, jotka kytevät niin meidän vanhempien kuin isovanhempienkin mielessä. Tunnen syvää myötätuntoa vanhempiani kohtaan. Siinä missä minä jännitän Kimalaisen puolesta, he kantavat kaksoistaakan; käyvät läpi jälleen menetyksen tunteet ja jännittävät sekä oman lapsensa, että tulevan sukupolven puolesta. Emme ole yksin, jännitämme yhdessä. Ja tulemme lopputulokseen, ettei kaikkia hankintoja kuitenkaan voi venyttää syntymään asti. Ennen sitä mikään ei ole varmaa. Jos sen jälkeenkään.. Täytyy uskaltaa, täytyy nauttia. Varovasti olen niin alkanut tehdä. Ajatella loppukesää, puhua vauvasta. Toivoen että hän viihtyisi vatsanpuolen yksiössään vähintään mittumaariin asti.

Supistukset ovat liientyneet, kipeimmät jääneet pois. Niin kivuttomia kuin kivisteleviäkin on edelleen, joskin parin viikon levon jälkeen vähemmän. Lääkityksen purku ei onnistunut kaavaillulla tavalla, joten pienellä annoksella jatkan. Päivän mittaisen koeponnistuksen tein töihin eilen, ensi viikolla on huima 3 päivän putki, jonka jälkeen puolentoista viikon kesäloma. Nämä hajanaist työpäivät ajattelin selvitä, tai ainakin kokeilla. Turvallisempi kokeilu kuin palaaminen suoraan täysiin työviikkoihin.

Aamun filttipiknik
Kotona kevätaurinko paljastaa totuuden ikkunoiden puhtaudesta. Kasvimaasta nousee rohkeimpia rikkaruohoja. Maa on perkaamatta, istutukset hankkimatta. Terassi ja pihakalusteet odottavat vuosihuoltoa. Kesävaateprojekti on kesken, Kimalaisen tarvikkeille tilan raivaaminen alkutekijöissään. Karvapallot liukuvat ilakoiden pitkin lattioita. Takapihan terassilla nautitun vappuaattoaamiaisen jälkeen simasuuni odottaa lounaan korvaavaa munkkivuorta. Sohvan sopukoista koitan ummistaa silmäni tekemistä odottavilta askareilta. Sormet syyhyävät jo. Joko pian pääsisi takaisin rytmiin? Voisi rohkeasti haistella kevättä kodin seinien ulkopuolella ja huolettomammin tarttua tehtäviin, puuhastella kotiakin hiljalleen kesäkuntoon. Se olisi tervetullutta - ainakin kukkaron puolesta ;)

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Solukavalkadi ja hoitohinnoittelu

Flash back. Peruutus vuosi taaksepäin. Hedelmöityshoitoihin hakeutuminen, klinikan valinta, alkurähinät. Lueskelen blogeja ja totean kerta toisensa jälkeen miten eri tavat on eri taloissa. Toki sen olen tiennyt ennenkin, mutta silti onnistun hämmästymään. Närkästymäänkin epäloogisuudesta.

Koska jokainen nainen on yksilö ja hedelmöityshoidot sekä niiden tarpeen arviointi on yksilöllistä, en lääketieteen kiemuroihin aio puuttua. Niin ikään jokainen perhe - olkoon se sitten yhden naisen, nais- tai heteroparin - on yksilöllinen ja hoitosuunnitelman kuuluisi näin ollen tukea perheen yksilöllisiä toiveita ja tarpeita. Vaikka kiire ei ole oikea syy puutteelliseen kohtaamiseen, se on valitettava arkea rytmittävä tekijä, mikä luo julkisella puolelle omat rajoituksensa. Näin ollen tipautan julkisen pois junasta ja keskityn siihen, minkä vertailu on mahdollista; raha ja ihmisten kirjaamat kokemukset yksityisen sektorin palveluista. Jotta avautumisestani ei tulisi tolkuttoman pitkä, pitäydyn pääosin ensimmäisessä.

On selviö, ettei kaikkea mitata rahassa ja hedelmöityshoidoilla on tavoitteena saada aikaiseksi jotain sellaista, minkä arvo on joka tapauksessa mittaamaton. Rahapolitiikkaa ei yksityisen sektorin hoidoissa voi kuitenkaan kättä heilauttaen ohittaa, sillä - piru soikoon - on se vaan iso asia. Eteenkin jos hoidoista ei myönnetä kelakorvauksia. Eteenkin jos mennään ivf-hoitoihin ja ilman lisääntymislääketieteellistä syytä lääkkeetkin on jonkun lekurin kirjoittamana täyskustannettavia (eli se pirskatin "sairauden hoito"-raksi puuttuu). Luulenpa et melko moni hoitoihin hakeutuja koittaa perehtyä valittavissa olevien klinikoiden hinnotteluun. Se vaan ei ole etukäteen helppoa, kun loppusumma koostuu niin monista asioista. Selkeimmät erottelevat tekijät ovat äkkiseltään ajateltuna:
- hintojen ilmoittaminen köntässä tai erikseen
- tehtävät rutiinitutkimukset ja käynnit
- lahjasoluhinnoittelu

Mikä sotku. Kun toinen klinikka ilmoittaa vaikkapa inssin hinnan könttänä, se kuulostaa suurelta. Jos hintaan kuitenkin kuuluu folliultra, itse toimenpide, siittiöiden pesu ja lääkärin palkkiot molemmilta käynneiltä, voi loppusumma jäädä huomattavasti pienemmäksi kuin naapuriklinikassa, missä edullisen alkuvaikutelman varjossa kaikki listataan julkiseen hinnastoon erikseen. Toki joka paikassa käynnit suunnillaan tarpeen mukaan, jolloin ilmoitettu könttäsummakin saattaa viilautua. Mitä alkukuvioihin tulee, niin vaikuttaa ohkasesti olevan randomtouhua. Pisin alkusetti itsellisille naisille ja naispareille tuntuu olevan kutakuinkin seuraava: ensikäynti (vain keskustelua), psykologi, lahjasoluneuvonta, verikokeet, hoidonsuunnittelukäynti ja mahdollinen gyn.tutkimus+uä, aukiolotutkimus (onneksi useimmiten yhdistettynä johonkin toiseen  käyntiin) ja biologikontakti soluista (ja mahdollinen solujen tilaus). Lyhin vastaavasti; ensikäynti sisältäen gyn.tutkimuksen ja uä:n, psykologinkäynti sisältäen lahjasoluneuvonnan ja soitto labrasta kun luovuttaja on valittu. Toisaalla aukiolotutkimusta ei välttämättä tehdä ennen ekaa inssiä, toisaalla taas se halutaan etukäteen inssien onnistumisedellytysten varmistamiseksi. Toisaalla ohjataan rutiinisti verikoikeisiin ja infektionäytteille, toisaalla vain tarpeen mukaan ja inf.verikokeetkin otetaan naisesta vasta ivf:ään siirtyessä.

Jokainen klinikka tuntuu yhdistelevän käytäntöjä parhaaksi katsomallaan tavalla.Todellisen hinnan tietää vasta kun reissun kuittaa kassalla. Kassalla, missä joka ainut maksukortin väläytys voi maksaa noin 10€ (tai ylikin) toimistomaksun. Siinä sitä miettii, et tässä konkassa kymppi on sinne tai tänne. Jos käyntejä on paljon, tulee siitäkin sievoinen summa, jonka voisi käyttää toisinkin. Eteenkin kun vertaa klinikoihin, jossa toimistomaksua ei peritä. Meidän klinikalla oli hyvä kompromissi; jos maksat tiskillä, lisäveloitusta ei tule. Mutta jos haluat laskun kotiin, saat siitä pulittaa 10€ laskutuslisän.

Jännittävin hintaerottelu tulee kuitenkin lahjasoluista ja niille tehtävistä toimenpiteistä. Siittiöiden tilaaminen Tanskasta on yleistä ja näissä erikseen tilatuissa oljissa voi olla olkikohtaisia hintaeroja, jotka perustuvat siemennesteen laatuun. Lisäksi olkia hankittaessa niitä usein joutuu ostamaan etukäteen tietyn määrän. Kotimaiset laskutetaan usein yksittäin kiinteänä olkihintana ja vasta sitä mukaa kun niitä käytetään. Klinikan ilmoittamaan inssi- tai olkihintaan voi kuulua siemennesteen pesu ja sperma-analyysi sulatuksen jälkeen (kuten meillä 460€ olkihintaan kuului) tai sitten niistä voidaan erikseen laskuttaa olkikohtaisesti jompi kumpi tai molemmat. Tämä tekee lisähintaa oljelle karkeasti paikasta riippuen 80-155€. Ei ihan pikkuraha sekään.

Ja suurimpana: viimeaikoina ihmetyksen aiheeni on taas ollut 1000€ arvoiset "siittiöoikeudet". Osa maksaa niitä, osa ei. Väestöliitolla ei moisesta ollut edes puhetta, joten ei hajuakaan mitä saisin jos moisen summan suoritan. Käytimme tosin kotimaisia, joista ei maksua vissiin peritä millään klinikalla. Olen kuitenkin huomannut, et myös tanskalaista tuontitavaraa on saanut ilman varaus-/käyttöoikeusmaksuja sekä klinikoiden varastosta että valitsemalla oma luovuttaja Tanskan Cryosin kannasta ja ostamalla olkimääräisesti. Sen tiedän, et jos Cryosilta haluan ostaa kansainvälisen yksinoikeuden johonkin tuoreeltaan luovutuskantaan tulleeseen luovuttajaan, niin siitä joudun erilisen lisämaksun maksamaan (sillä silloinhan estän hyvän tavaran myymisen muille). Mut mihin kotimaiset klinikat perustavat ko.veloituksen? Tästä olisin kiitollinen, jos joku osaisi antaa pitävät perusteet moisen summan laskuttamiselle. On nimittäin iso raha! Sillä sais jo kokonaisen inssikierron ja enemmänkin..

Samaan asiaan liittyen olen hämmentynyt miten eri tavoin klinikoilla suhtaudutaan luovuttajaan liittyviin toiveisiin. Toisaalla tarjotaan vain kotimaisia, toisaalla ulkomaisia, toisaalla saa itse valita kumpaa toivoo käytettävän. Toisaalla voit plärätä valikoimaa itse, toisaalla kysytään toiveita, jossain kuitataan sanomalla et biologi soittaa jos sinulle löytyy luovuttaja. Tähän soittoon voin mennä päiviä, pari-kolme viikkoakin. Ja siis miten niin JOS löytyy? Miten voi olla ettei klinikalla osata sanoa omaa tilannetta edes karkeasti akselilla onko varastossa olemassa jotain vai ei? Kun luovuttaja löytyy, toisille tilataan kiinteä määrä esim 5 olkea. Toisten kanssa sovitaan, että luovuttaja on lukittu kunnes halutaan syystä tai toisesta vaihtaa. Toisille luovuttaja valitaan olki-pari kerrallaan ja tarpeen mukaan taas "katsotaan löytyykö uusi". Hämmentävää.. Ja ristiriitaistakin. On isoista asioista kyse. Itse koin tärkeäksi vaikuttaa siinä määrin, ettei minulle kaikin puolin vaaleana valikoituisi sysimustatukkaista suklaasilmää. Ettemme syntyvän lapsen kanssa olisi silmin nähden eri puusta veistettyjä. Jos asian kuitenkin kääntää niin, et vain yhtä luovutustavaraa olisi tarjolla ja toivooko sitä raskautta/lasta vai ei, niin hyvin vähäpätöiseltä vaikuttaa se seikka kasvaako lapselle oljenvaalea vai tumma tukka. Siitä huolimatta omien toiveiden kuulluksi tuleminen on osa hoitoa ja potilaan arvostavaa kohtaamista. Joskin ammattilaisena on tuotava esiin ja asiakkaana ymmärrettävä, ettei kaikkia toiveita voida aina täyttää. Silloin kompromissit on paikallaan.

Yksi mitätön pikkuasia mitä olen rahapolitiikan ulkopuolella miettinyt, on soittelu. "Soita sitten niin katsotaan aika. Soita sitten niin saat soittoajan lääkärille. Soita sitten, niin saat ohjeet lääkitykseen. Soita soittoajalla." Soita ja soita. En tiedä olenko ainoa, mut mua rassasi soittelu. Soittoaikojen kyttääminen kesken työpäivän, hiljaa puhuminen poissa uteliaiden korvien alta. Siksi olinkin tyytyväinen, kun meidän klinikalla edes osa asioista oli mahdollista hoitaa sähköisesti suojatussa yhteydessä Kaiku-palvelun kautta. Kaikussa oli mahdollista täyttää kaikki ensikäyntiä varten tarvittavat esitiedot ja viestitellä omahoitajan kanssa, joten sitä käytimme mm.luovuttajan valintaan ja labratulosten ilmoittamiseen liittyen. Ohjelmaan kun illalla merkitsi kuukautisten alkaneen, niin seuraavana päivänä omahoitajalta tuli viesti, jossa tiedusteltiin toiveita folliajasta. Siis jos sitä ennen ei ollut ehtinyt soittaa. Itse koin sen näppäränä, kun töistä oli hankala ajoin pirautella.

Entä ns. turhat puhelut, onko niitä? Onhan se melko vaivatonta soittaa folliaikaa, inssiä, testitulosta tai outoja oireita. Mut miksi soittaa vaikkapa lääkityssuunnitelmaa, jonka voisi edellisellä käynnillä kertoa valmiiksi? Ilman muuta soitto on tarpeen, jos vaikka aloitetaan uusi lääke ja tarvitaan resepti. Silloin on hienoa, et lääkärikäynnin voi korvata soitolla. Jos seuraavassa kierrossa kuitenkin olisi tutut sävelet, olisi mielestäni kaikkien osapuolien ajan, mielenrauhan ja rahan säästämistä antaa ohjeet valmiiksi. Eteenkin, kun kaikki puhelut eivät ole ilmaisia, vaan puhelinneuvonnastakin laskutetaan. Joskin varsin vaihtelevasti.

Laskutus muutenkin vaihtelee. Joskus ultrat ovat halvempia, joskus kalliimpia. Maallikko ei sitä logiikkaa ymmärrä jos ultran tarkoitus ja toteutus on sama. Toki samaan kiertoon osuva uusinta-uä voi loogisesti olla ensimmäistä edullisempi. Kun hoitosuhde venyy, on loppulaskua kuitatessa moni saattanut yllättyä; kaikkia käyntejä tai ohjauspuheluja ei olekaan laskutettu, Uä:n hinta on jäänyt hinnastolukeman alle jne. Isossa laskussa nämä pyöristykset ilahduttavat.

Mitä käytäntöihin ja laskutukseen tulee, niin sekavalla kentällä tämä aatostulvani oli vain pintaraapaisu ja jos joku huomaa karkeasti paikkaansa pitämätöntä tietoa, niin otan korjauksen vastaan mielelläni. Muutenkin olisi mukava kuulla muiden kokemuksia; millaisin komboin ja mihin hintaan hoitojen aloitukset toteutettiin missäkin? :) Vertailukelpoisuuden helpottamiseksi ajattelin ynnätä klinikan laskuttaman hinnan ns. pakollisine klinikalle upotettuine tutkimus-, toimenpide- ja lahjasolukuluineen (1.olki + mahdolliset käyttöoikeudet) siihen asti kunnes ensimmäinen inssi on tehty. Eli mikä on ensikäynnistä asti laskien vähimmäishinta, jolla olisi selvinnyt, jos raskaus olisi alkanut ekan yrityskierron inssistä?

Jos meillä homma ois menny ku Strömsössä, pakollisiin kuvioihin ois kuulunut ensikäynti gynekologisine tutkimuksineen, aukiolotutkimus, 60min psykologin parihaastattelu kirjallisine lausuntoineen, luovutusneuvonta, folliultra, siittiöolki ja inssi. (Pois jätän lisälabrat, toistuvat seurannat, lääkkeet, lääkärin lausuntokulut, jotka musta johtuen nostivat todellisia kuluja.) Turun Väestöliitolla minimipotti tälle riisutulle perus-setille olisi ollut 1077€. ("Lapsettomuuden selvittämiseen pyrkivistä" alkututkimuksista sai automaattisesti suoraan 73€ kelakorvaukset, joten ne on vähennetty loppusummasta.)

Näin jälkikäteen olen tyytyväinen, että satuimme valitsemaan juuri Väestöliiton. Siellä paitsi kohtaaminen ja palvelu, myös jousto ja hinnoittelu on ollut pääosin mieleemme. Perehtymisräpellystemme perusteella olimmekin päätymässä kyseiseen klinikkaan, mutta vihoviimeisin etulyöntiasema tuli sijainnista, joka oli käytännöllisesti lähellä työpaikkaani. Ja hyvä niin :)

Entäpä teillä, minkälaisia kokemuksia tai ajatuksia?

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Painokasta

Vähemmän painavaa asiaa painosta. Jos paino painaa tai on aiheena paineeton. Muuttuu se kuitenkin, useimmiten ylöspäin.

Raskaudenaikaisessa painon nousussa on vaihtelua. Normaalipainoiselle kiloja kertyy karkeasti 12. Jos lähtö-BMI on sen sijaan korkea, ei painoa tarvitsisi kerääntyä muutamaa hassua kiloa enempää. Ylipainoisten kohdalla laihiksellekaan ei suositella alettavan raskauden aikana, mut ravitsemukseen ja liikkuntatottumuksiin neuvotaan kiinnittävän huomiota. Mitäpä jos liikkuminen on rajoitettua? Sitä täällä pötkötellessäni pohdin..

Mulla BMI tosin on kautta aikain ollut ennemminkin ala- kuin yläkanttiin. Näin ollen sohvaperunakaudellani kilojen kertyminen ei varsinaisesti huoleta. Silti hämmennyn kun joissain lähteissä lukee, että hoikalle äidille kiloja voi raskauden aikana kertyä jopa kolmisenkymmentä. Ööh.. Kolmesta neljään kiloon vauvaa, reilu puolen kilon mötikkä istukkaa, kohtulihaksen paino (n.1kg) ja vettä reilu litra. Siis lasketuissa ajoissa seitsemisen kiloa etupainotteisuutta.. Ja toki muuttuneet kehon toiminnot siihen päälle.
Stathmosin vaaka Lundagårdilla
Mut silti; 30kg!! Painoa - peellä. Eihän voi. Siis kertyä tosta vaan? Jostain sen on tultava. Syömällä epäterveellisesti tai kirjaimellisesti kahden edestä, kun 300kcal lisätarpeen tyydyttämiseen voisi riittää runsas leipä, hedelmä ja lasi maitoa. Tai vaihtoehtoisesti raskauden aikaisesta häiriöstä, sillä loppuraskauden turvotukset ja vaikka pre-eklampsiaksi äityvä raskausmyrkytysoireisto voi nestekertymän vuoksi nostaa loppumetreillä painoa rajustikin. Häiriöt ovatkin asia erikseen ja laukeavat aika pian synnytyksen/maidontuotannon käynnistymisen jälkeen. Mut miten moinen lisäys normaaliraskaudessa..? Kyllä sironsorttisen odottajan polvetkin siinä kipeytyisivät, jos eivät moiseen 30kg-äkkilastiin ole tottuneet.

Niin tai näin, niin kyllä itselle vieraan tuntuinen vaakalukema välillä yllättää. Eteenkin jos painoa tulee epätasaisesti. Nettiä selatessani löysin laskurin, jolla voi laskea painonnousunsa suhteessa pituuteen, alkupainoon ja raskausviikkoihin. Laskuri näyttää suositellun minimipainon, keskiarvon ja maksimin. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä olin tasan raskautta edeltäneessä lähtöpainossani. Viimeisessä neuvolan punnituksessa painoa oli h.23 mennessä tullut 4.6kg. Olen siis vähän jälkijunassa laskurin 6-8kg:n keskitavoitteesta. Vaan eiköhän se tällä makaamisella ja mussuttamisella pian korjaannu ;)

Tuli painoa sit käyrien mukaisesti tai ei, on hämmentävää miten puolenvälin jälkeen oman kehon malli alkaa muuttua silmissä. Miten kohtu pulpahtaa navan yli ja vatsakumpu tuntuu alkavan kaukaa kyljistä. (Legendaariset tyttö-vararenkaat?) Miten vaaka näyttää uusia numeroita. Miten reilun kokoisena pidetty paita aiheuttaa pukeutumisongelman kinnatessaan vatsan kohdalta, juuri kun sen kanssa piti lähteä jonnekin. Miten vartalon mallin ohella minäkuva muuttuu. Miten kasvaa äidiksi, kirjaimellisesti. Ja juuri kun 40 viikon muutokseen tottuisi, niin hups, kaikki kääntyy päälaelleen <3

torstai 14. huhtikuuta 2016

Downshifting

Siftaan itseni sohvalle. Pakosta. Niinku ois vessahätä, vaan ei ole. Pakottaa. Alavatsalla ajoin kohoaa kivikova mega-päärynä. Supistaa.

Kaikki alkoi flunssan mukana reilu kolme viikkoa sitten. Raju öinen yskiminen toi tullessaan alavatsakovetuksia. Joskus tuntuvia, pääosin kivuttomia. Mökillä downshiftattiin. Oltiin rauhallisesti liikkeellä ja vietettiin kokonaan lepopäiviä. Tovi jos toinenkin meni viljapussin kanssa sohvalla. Tulipa googlattua paikkakunnan neuvola ja gynen palvelutkin valmiiksi. Kadutti olla pitkän ajomatkan päässä kotoa. Kotimatka oli onnenkantamoinen ja sujui hyvin. Pari päivää lepoa ja töihin. Se sitten sujuikin vaihtelevasti. Odotin tilanteen rauhoittuvan kun tervehdyn, vaan sepä ei menny yhtä nappiin kuin Strömssössä.

On hyviä päiviä, on huononpia. Supistaa ja ei supista. Usein rasituksessa, rauhoittuen levossa. Mutta myös levossa. Lepopäivän päälle voi kovettelu ja kivestely alkaa soffalla kestäen pari-kolme tuntia 5-15min välein. Yöllä herään mukamas kovaan pissahätään ja wc-reissun jälkeen saan todeta ettei tarve ollutkaan suuri vaan kova megapäärynä se siellä taas pakottaa. Kovettaa, kiristää, kivistää, juilii. Tulee kylkeä kääntäessä, tulee istuen. Tai sitten ei.

Viime viikolla piipahdin lääkärissä tsekkauttamassa tilanteen. Merkkejä kohdunsuun lyhenemisestä, pehmeydestä tai raottamisesta ei ollut. Kimalainen oli kasvanut reilu puolikiloiseksi ja liikkui perätilassaan reippaasti kuten tapana on ollut. Lääkäriä epäilyttänyt vesinen vuotokin osoittautui muuksi kuin lapsivedeksi. Huojennus oli melkoinen. Neuvolassa kuitenkin vähän vilauttelivat huilitauon tarvetta. Kun kaikki oli ollut ok, en lähtenyt sille tielle vaan jäätiin seuraamaan. Sen jälkeen päivät on olleet erilaisia. On pari hyvää päivää, yksi huono. Pari huonoa, yksi hyvä. Lyhyet valvotut yöt tunnustelun parissa ovat pitkiä ja niitä seuraavat päivät epävarmoja. Asiaa ei varmaankaan paranna loman jälkeinen työkuorma ja pitkähköiksi venyvät päivät.

Pienet punaiset
supistusten karkottajat?
Alkuviikolla - taas yhden vähäunisen yön jälkimainingeissa - soitin neuvolaan. Lääkäriajan sain tälle päivälle. Sieltäpä lähti koko setti; gyn.tutkimus, virtsaviljely, streptococcus agalactiae -näyte, lääkkeet ja parin viikon lepolomaohje. Kohdunsuulla ei edelleenkään merkittävää muutosta, mutta kliinisen oirekuvan perusteella nähtiin paremmaksi koittaa hillitä supistuksia lääkkein ja levolla. Aloitellaan sileää lihasta relaksoivalla nifedipiinillä; 10mg depottabletti pari kertaa päivässä, jos verenpaine kestää. Viikon päästä jätetään tauolle ja jatketaan pelkällä levolla jos ei oireet palaa. Jos palaa, jatketaan lääkettä ja hakeudutaan kontrolliin uudestaan. Ja jos ei alunperinkään auta tai verenpaine laskee pyörtyilyn partaalle, ihmetellään uudestaan.

Nyt sit on aika leppoistella, kohtuullistaa elämää. Ihmetellä mitä tekis, kun mitään ei saa tehdä. Vaikka ei sillä, onhan se kaikin puolin järkevää himmailla nyt hetki, josko sillä sit pääsis vielä normaalirytmiin kiinni. Sen sijaan et ajais homman piippuun, jolloin oltaiskin kiipelissä.. Viikkoja kun tarttis vielä saada roimasti lisää.

Tänään olen mietiskellyt. En viljapussin lämmittämältä sohvapaikaltani viitsinyt avata telkkuakaan, sillä sieltä harvemmin tulee mitään. Ja jos tulee, se tulee huomenna uudestaan. Ja ylihuomenna. Viikon kulumisen tietää siitä kun tunnistaa Suomen ihanimman hääparin vaihtuneen uuteen. Phuuh. Huomenna ehkä jatkan joskus kesken jäänyttä Myrskyluodon Maijan trilogiaa. Perun parin seuraavan viikon sovitut menot. Perehdyn vauvavakuutukseen - noin niinku kaiken varalle. Siinä sitä hetkeksi.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kriisitön ikä

Eilisellä neuvolakäynnillä sain lähetteen sokerirasitukseen - ikäindikaatiolla. Noh, siihen ei paljoa vaadita, kun Käypä hoito -ohjeen mukaan ensisynnyttäjien kohdalla ikäraja on 25 vuotta. Tulipa siinä kuitenkin miettineeksi tätä ns. aikuista ikää.

Viime vuonna blogia aloitellesaani olin rehellisesti kolmenkympin paremmalla puolella, Eira vielä alle. Tuossa taannoin vietettyäni syntymäjuhlani päivää, tajusin miten 30+ muuttuu 30++:ksi ja sen jälkeen vääjäämättä 40 miinukseksi. Eirakin on jo ennättänyt saavuttamaan pyöreät ja kohta saa kolmosen ja nollan perään sen plussan. Itse olen 36-vuotiaana jo lähempänä neljääkymppiä. Varhaiskeski-iässä? Puumaiässä? Sen suuremmin en iästä kriiseile. Musta meneillään oleva ikä on aina sitä parasta. Sitä paitsi: ei tunnu yhtään kolmekutoselta :D Nuorikkotuntemuksistani huolimatta olen kuitenkin ns. vanha ensisynnyttäjä.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on ollut pitkään nousussa ja seudullamme se on ollut viime vuoden tilastoinnin mukaan rapiat alle 30v. Siihen nähden olen jälkijunassa. Mutta mitäpä siitä. Toki sitä mietii ikäänsä sukupolvien jatkumon ja oman perheenlisäysjatkon kannalta. Olisi sitä ihanampaa mitä pidempään isovanhemmat ja lapsenlapset saisivat nauttia toisistaan. Olisi ihanaa voida suunnitella lisäperhettä vielä vuosikymmenen päähän. Ikä tekee sen että aika vähenee. Kaikki vanhenevat. Me ja eläkkeelle siirtyneet vanhempamme. Perhemallissamme on toki se etu, ettei lapsilukema ole yhden synnyttäjän varassa, eikä uutta raskautta toivoessa ole siten fyysisiä aikarajoitteita. Eikä se ikäkään nyt sitä luokkaa ole, et kellään olis akuutisti toista jalkaa haudassa. Luottoa on, et aikaa on vielä - toivottavasti kosolti. Silti sitä näillä main vaan jotenkin tajuaa elonkierron rajallisuuden.

Ikääni en kuitenkaan kadu. Ja miten voisinkaan? Vaikka vajaa vuosikymmen sitten valmistauduin perheenlisäykseen "keski-ikäisenä" ensisynnyttäjänä siinä onnistumatta, en ole jälkikäteen pahoillani että elämä kuljetti näin. Olen opiskellut, kiinnittynyt työelämään, palannut koulunpenkille yliopiston puolelle, kiinnittynyt työelämään uudelleen. Asuntolainan maksu on hyvästi vauhdissa ja ulkoilmaa, uusia persoonallisia ihmisiä sekä vieraita maita on nähty riittämiin. Olen elänyt sekä itsellistä aikaa että pitkiä parisuhdekausia. Olen saanut miettiä kuka olen, miten minusta tuli ja tulee minä. Olen saanut oman ajan. Olen nyt valmis sen jakamaan ehdoitta. Tämä on hyvä hetki. Tämäkin.

Välillä kuitenkin mietityttää miten sitä sopeutuu, kun on niin vahvasti tottunut jo elämään aikuista elämää. Osaako sitä olla epäitsekäs ahdistumatta. Sellainen suurisydäminen ja viisas äiti-ihminen. Vaan niin ne lupaavat, että lapsi muuttaa kaiken. Kuin itsellään. Siihen lie luottaminen. Kuitenkaan aikuisia unohtamatta.