maanantai 1. heinäkuuta 2019

Triosta kvartetti

Taimi. Terve pieni tytär - täydellinen.

Painoa syntyessään kaksosneidolla oli 2820g, pituutta 49cm ja pisteitä hän sai 9/9/10.


Synnytys ja sairaalassaolo meni mukavasti. Kotona pikkuneiti on osoittanut olevansa tasapainoinen kombo reippautta ja leppoisuutta. Olemme kiitollisia - tyttötriomme on kvartetti :)

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Täysiaikaisuuden ajatuksia synnyttämisestä

Ennen synnytystä kirjoittelin tätä postausta kun mietin synnytystä. Tai mietin, että mietinkö sitä. Olenko miettinyt, enkö ole. Silleen tarkoituksenmukaisesti.

Alkuraskaudessa neuvolassa jo puhuttiin esikoisen synnytyksestä ja mielikuvista. Kerroin pidemmänsorttisesta matkastamme, jonka varrelle mahtui pari vuorokautta valvomista, pitkittynyt latenssivaihe, sikiön heikohko oksitosiinin sieto ja jatkuvan rekisteröinnin tarve, STANiin sidoksissa oleminen, portatiivi, mirkoveret, omat ja naapureiden puudutteet, tarjontavirhe, imukuppi, napanuoran kaulallekiertyminen kolmasti ja sen katkaisu ennen syntymää, vauvan virvoittelu, tehohoidon uhka, omat haasteensa ompelussa - ja ne pidempikestoiset jälkiseuraukset.

Silloin jo neuvolan kätilö puhui laittavansa synnytystapa-arvion aikanaan yliopistosairaalamme äitiyspolille. "Tehdään lähete sinne Sype-polille." Hmm.. Sype = synnytyspelko. Joo - ei laiteta. Blogissa en ole yksityiskohtaisesti aiemman synnytyksen kulkua tai sen jälkivaivoja avannut, mutta sanottakoon näin että mitään henkisiä traumoja ei jäänyt, joskin helpommallakin ois voinut päästä. Jollekin sama kokemus voisi olla kammoksuttavampi, mutta ammattini puolesta tunnistan, että jotkin synnytykset menevät niin ja tällä kertaa se osui kohdalleni. Ei sen kummempaa. Sype-poli väistettiin, mutta raskauden aikaisen seurannan jatkumona synnytyksen suunnittelukäynti järjestyi polille h.37.

Synnytystapa-arviossa todettiin siro sikiö ja kypsä kohdunsuun tilanne. Toiveeni alatiesynnytykseen varmistettiin ja lähtökohtaisesti jäätiin odottamaan sen sponttaania käynnistymistä ajatuksella, että suurella todennäköisyydellä synnytys tällä kertaa menee sujuvammin kuin ensimmäinen. Myös synnytyksen jälkeiselle ajalle tehtiin toipumista edistävää ja korjaavaa suunnitelmaa, mistä olin tyytyväinen. (Ehkä olisi ollut paikallaan jo viime kerran jälkeen..) Ja sitten.. mitä oikeastaan ajattelin synnytyksestä? 

Hmm.. En ollut asiaa suuremmin pyöritellyt. Toki toiveeni oli, että matka ja siitä toipuminen on sujuvaa minulle ja vauvalle. (Ja ehkä että hallitsisin äänenkäyttöäni enemmän kuin viimeksi..? :D) Mutta siinäpä se kutakuinkin olikin. Välillä mietin olenko ollut liikaakin ajattelematta asiaa. Ehkä en miettinyt sitä suuremmin, sillä toivoin raskauden jatkuvan. Nautin raskaudesta, pyöreästä vatsasta ja pienen ihmisen liikkeiden tuntemisesta. Tunsin haikeutta siitä, että pian aika tulisi täyteen, enkä lilluisi raskauskuplassa - ehkä enää koskaan. Toisaalta tiedän etten suunnittelulla pitkälle pötki, kun mielessäni ei ollut erityisiä toiveita tai kommervinkkejä. Aika tulee kun on tullakseen, eikä silloin tarvitse muita kuin ottaa se vastaan sellaisenaan kun se on ollakseen. Hypätä junan kyytiin ja katsoa millaista maisemareittiä se meidät kuljettaa. Pääasia on, että päästään perille. Kaikki muu hoituu kyllä - tavalla tai toisella.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Valmiina sairaalaa ja vauvaa varten?

Aika kuluu, määräpäivä lähenee. Onko mitä valmiina? On - kaikki. Ja samalla ei mitään. Siis periaatteessa Taavan jäljiltä meillä on ihan kaikki tarvittava säästössä, sillä olihan toiveissamme melko lyhyt ikäero. Kun vauvalle ei ole tarvinnut hankkia uutta arsenaalia, vaan on voinut tuudittautua ajatukseen laatikoista löytyvistä kamoista, niin hups - siellä ne helposti viipyilevät. Laatikoissa.

Tänään heräsin todellisuuteen; laskettuun on enää kymmenen päivää. Supistaa päivittäin jo siinä määrin että maidontuotantokin on aktivoitunut.. Sairaalakass(e)ista ei tietoakaan. Kaukalo telakkoineen varastossa. Vaatelaatikot purkamatta ja perkaamatta. Rätit, vaipat, aluset, hoitotarvikkeet esiin ottamatta. Kodinhoitohuoneen hyllyjä ja laatikoita on vapautettu vauvan käyttöön, mutta sielläpä sitten ovat pari päivää odotelleet tyhjillään.

Pinnasänky kannettiin kirjastohuoneeseen pienen yökylävieraan unisijaksi pari viikkoa sitten. Edellisyön puhteena makkarin järjestys ja kalustus ruukattiin uusiksi. Se aiheutti väliaika-kaaoksen työhuoneeseen. Pinnasänky sentään läheni kohdettaan ja löytyy riisuttuna makkarista. Valmiiksi pedattuna se ei ole ja osin parempi niin, sillä suosio esikoisen ja kissojen keskuudessa on kiitettävä.. Lisäksi perhepedin turvallisuutta lisäämään Taimelle suunnitellaan tehtäväksi unipesä, joka on meille uusi tuttavuus. Sekin olisi tarkoitus tehdä maanantaina..

Entä sairaalakassi(t)? Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja katsoin parhaaksi aloittaa pakkailun hospitaalivisiittiä varten. Ostin pränikän hammasharjan, tahnan, dödön ja kaivoin esiin lanoliinituubin. Pussakkaan kosteusvoide, perustarpeet peseytymistä varten ja harja hiuslenkkeineen ja.. ..sitten löi tyhjää. Noh, se puhelin latureineen ja neuvolakortti kopataan mukaan lähtiessä.

Kaivoin 2016 blogitekstin sairaalakasseista luntatakseni mitä silloin on ollut pakattu mukaan ja mitä kotiutuskassiin. Näköjään silloinkin lähtökassia on kasailtu vajaa viikko ennen laskettua aikaa ja kevyeksi on jäänyt. Sinällään mikään ei ole muuttunut. Toivon, että sairaalavisiittimme jää tavanomaisen lyhyeksi jolloin emme tarvitse ajanvietettä vaan aika kuluu tehokkaasti tositoimissa ja uutta tulokasta ihmetellessä. Sairaalassa molemmat vauvan kanssa käytämme tarjolla olevaa vaippa- ja hoitotarviketarpeistoa (joka viimeksikin osoittautui ihan kiitettäväksi) sekä pukeudumme monen pesun pehmentämiin sairaalavaattesiin. (Miten ihanaa onkaan vaan nakata tahriintuneet vaatteet pussiin muiden pyykättäväksi ja hakea hyllystä uudet.) Sairaalassamme suositaan ihokontaktia, joten liiveille tai suojille lienee vähemmän käyttöä. Toki niitäkin molempia on synnytysvuodeoastolla tarjolla, joten omat pakkaan vasta kotiutuskassiin ja niiden sijaan sujautan sairaalakassiin pari harsoa. Maidonkerääjää etsin, mutta kun en suosiolla heti löytänyt, luovutin. Tuskin tarvitaan.

Kotiutuskassiin on mietinnässä lähinnä vaatearsenaali itselle ja vauvalle.. ..taas päänvaivaa, kun kelistä, vauvan koosta tai omasta kunnosta ei tiedä..  Sirolta Taimi vaikuttaa, joten silkkipipon ja merinovillaisen peiton kaveriksi hänelle pakataan koon 44 vaatteita. Niitä, jotka ovat edelleen laatikoissa vaatehuoneessa.. Jos hän kokonsa puolesta yllättäisi, Eira nakkaa mukaan koon isommat vaatteet ennen kuin kotiutuspäivänä tuo kassin osastolle. Siis siitä laatikosta, joka niin ikään edelleen on Taavan kaapin päällä.

HEP - korjaus; tässä kirjoitellessani Eira ennätti kiikuttaa kyseiset laatikot kodariin purkua ja pesua varten. (Hei, hommahan etenee!) Ehkä niiden kanssa jatketaan huomenna, kun ei tässä jäniksen selässä olla :D

Onhan se sairaalan ykköskassinkin (= käytännössä pesupussin) pakkaaminenkin jo ihan hyvä saldo, eik jeh?

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Raskauskiekko makuuni

Alkuraskaudessa törmäsin uuteen raskauskiekko-sovellukseen, jonka takana on yksi Suomen obstetriikan guruista, Aydin Tekay. Pehmeänsorttiset pavusta-masuiluksi-kuvaukset on korvattu lääketieteellisillä faktoilla, mikä sopi mun pirtaan. Erityisesti alkuviikkojen alkiokehitys tyydytti tiedonhaluani, joskin sittemmin loppuviikkojen anti on jäänyt ohuemmaksi. Sivujen tietopankista löytyy kyllä tiivistä infoa mm. eri viikoilla tehtävistä ultraäänistä, kaksosraskauden istukasta, keskenmenosta ja keskosten ennusteesta.


Mobiilisti sovellus ei toimi ihan täydellisesti, mutta periaatteessa käytettävissä on viikkoperusteiset kokokäyrät (mm.paino, vartalon ympärys, pään ja reiden luiset mitat) ja laskuri, jolla on mahdollista raskauden aikaisten sikiöseulontojen jälkeen laskea riskilukua sikiön kromosomipoikkeavuuksille huomioiden seulontojen tulokset.

Tunnistan, ettei sivuston faktasävy tai edes ko.laskuri sovi kaikille (muuta kuin lisähuolta aiheuttaen). Itse olen pahimman luokan realisti ja kiinnostunut tilastoista, joten rohkenin kokeilla, sillä - let's face it - tämän ikäiselle riski saada ekstrakromosomilla varustettu lapsonen on jo yli prosentin luokkaa. Eli sen suhteen keskiraskauden jälkilaskuri antoi minulle merkittävästi positiivisempia uutisia kuin ikäriski tai edes alkuraskauden yhdistelmäseulan tulokseksi saamani 1:1300.

Riskini II-trimesterillä

Kokokäyriä pääsin kokeilemaan kun käytettävissäni oli mittoja äitiyspoliklinikalla tehtyjen ultrien jälkeen. Käyrät kertovat samaa kuin lääkäri ja tukevat omaa ajatustani: Sironsorttinen on maarussani kasvava Taimi.

Painoa viikolla h.37+0 oli arviolta 2630g (normaalivariaatio 2500-3900g), joka enteilisi noin kolmikiloista - ehkä inan yli - lasta lasketuissa. Taimella luiset mitat vastaa kivasti viikkoja, mutta siskonsa ja äitinsä tapaan vatsanympärys on lähempänä ala- kuin keskikäyrää ja sepäs sitten rokottaakin grammoja kokonaispainoarviosta.


AC eli vartalonympärys käyrällä
(Käyrä: Raskauskiekko, A. Tekay)

Noh, niin tai näin, spekulaatiota yhtä kaikki. Sinällään näiden pyörittelyn tarpeellisuus on kysenalaista, koska ensikäden tiedon saamme vasta sitten kun Taimi katsoo syntymäpäivänsä koittaneen. Sekin hetki alkaa olla pikkuhiljaa lähellä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Tämä Päivä

Aamulla lauletaan kahdet laulut. Ojennetaan päiväkodissa kaksin kappalein tehdyt kortit. Hän pukee takin yöpuvun päälle ja piipertää kumisaappaissaan pihalle auttamaan lipunnostossa. Syödään kiireetön herkkuaamiainen, jonka päätteeksi kaksivuotias kiipeää syliin. Pyyhkii mustikkanaamansa puhtaaseen yöpaitaani. Herättää pienen sisaruksen möyrimään vatsanahkaa vasten. Siinä he hellästi tuuppivat toisiaan - sisarukset.


Yhteinen päivä. Kahden sukupolven äidit ja ähky. Ilta-auringon kellastaessa tienoota lasketaan lippu. Päivä on painunut iltaan. 



Sydän läikkyy kiitollisuutta; miten onnekkaita olemmekaan, että saamme viettää tätä toukokuista sunnuntaita äiteinä.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Synnytyksen suunnittelua äitiyspolilla

Synnytystapa-arvio, synnytyksen suunnittelukäynti pääkallopaikalla h.37+0. Tai noh - sinällään synnytyksen suunnittelu on konseptina vähän haasteellinen, kun tosiasiassa se menee kuin on mennäkseen. Olin kuitenkin tyytyväinen että raskauden seurannan jatkumona loppuraskauden lääkärikäynti tehtiin tällä kertaa yliopistosairaalamme äitipolilla. Indikaationa sille olivat aiempi synnytys, sen jälkivaivat, herttamainen kohtu ja Taimen kasvuseuranta.

Käynti oli antoisa. Aiemman synnytyksen kulku olikin siellä jo tiedossa, joten kerroin kokemuksistani synnytyksestä toipumisesta. Motivaationi sponttaaniin alatiesynnytykseen varmistettiin. Sävystä olin ymmärtävinäni, ettei sectio tai induktio olisi poissuljettu(?), jos niin olisin vaatinut, mutta kummankaan vaihtoehdon perkaamiseen allekirjoittaneella ei ollut kiinnostusta nykyisillä spekseillä. Vapaaehtoisesti en puukon alle halua ilman selvää lääketieteellistä indikaatiota ja (semisti relatiivisin syin) tehtävä käynnistys puolestaan hivenen lisää niitä riskejä (tarjontavirhe, toimenpidesynnytys, repeämä jne.), joilta tällä kertaa toivon välttyväni. Aiemmasta oppineena suunnitelmaa tehtiin lähinnä toipumista edistäväksi ja korjaavaksi synnytyksen jälkeistä aikaa ajatellen.

Kliinisissä tutkimuksissa kaikki oli kunnossa. Taimi oli asettunut pää alaspäin, tarjoutuva osa tuntui jo varsin alhaalla ja kohdunsuukin oli avautunut reilun sentin verran, vaikka kanavaa oli uudelleensynnyttäjälle tyypillisesti pehmeänä jäljellä. Ultralla katsottaessa pikkuinen vaikutti olevan kirjaimellisesti siskonsa tapaan pikkuinen; lähempänä ala- kuin keskikäyrää, painoarvio 2630g. Lapsivesivettä oli nirkoisesti, joka lokero tuntui täyttyvän suureksi osaksi napanuoralenkeistä. Tiirailun ja tarkistusmittausten jälkeen määrä täytti normaalikriteerit ja koska myös mahalaukussa/rakossa oli hyvin nestettä, ei erityistä syytä huoleen ollut. Verenvirtaukset olivat priimat ja Taimi liikkui aktiivisesti.

Päädyttiin jatkamaan loppuraskaus normaalissa neuvolaseurannassa ja ottelemaan synnytyksen spontaania käynnistymistä, mikäli erityistä ei ilmene. Lisäksi sovittiin että voin soittaa käyntiaikaa loppuraskaudelle, jos sikiön voinnista tai liikkeistä tulee huolta. Lähdin saatesanoin "Ja saattaahan olla, että näin kypsässä tilanteessa ehtisit synnyttää joka tapauksessa ennen mahdollista kontrolliaikaa."

Se iski tajuntaani; Ai kauhia, joko jo?

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Pääsiäisen ja vapun ilottelut

Meidän vappu ja pääsiäinen olivat perinteissävytteisiä. Askarrelltiin ja kyläluutailtiin. Palmusunnuntaina kiersin Taavan kanssa virpomassa kun Eira oli koko päivän vaalitoimitsijana. Piipahdettiinpa pupumaskeissamme myös äänestyspaikalla hoitamassa kansalaisvelvollisuutta ja keventämässä vakavansorttista tunnelmaa.



Sittemmin onki harjoiteltu itsehillinnän taitoja, kun virpomispalkaksi saatuja suklaita ei saanutkaan availla heti, vaan ne julistettiin pääsiäiskoristeiksi. Ei sillä, meillä ei ole herkut pannassa, joten niitä on saanut maistellakin sopivissa määrin.

Pääsiäisenä kummipoikani oli yökyläilemässä ja viettämässä peli-iltaa. 11-vuotiaan nuoren herran erityispiirteenä on sokeus, joka omaleimaistaa kohtaamisia. Taas huomasin miten paljon yhteinen aika opettaa - meille molemmille.




Lopun edestä vietimme rauhallisesti arkissa askareissa. Vaihdettiin kesärenkaat, käytiin ostostelemassa kevättarpeita hiljaisessa ostoskeskuksessa ja orientoiduttiin kasvihuoneen kasausprojektiin.

Vappuaatona vietimme perhepäivää. Maaseudun kasvattina meillä on tapana liikkua autolla. Taava on ollut innoissaan busseista, joten päätimme lähteä linjuribiilillä elämysmatkalle Turkuun. Köröttelimme kaupunkiin, herkuttelimme ja vierailimme Seikkailupuistossa, Sariolan tivolissa ja vapputorilla.






Taava on kiinnostunut tarkkailija, mutta kovin arka osallistumaan jos ympärillä on paljon väkeä ja meininkiä. Sen vuoksi emme jääneet harmittelemaan kun Tivoli avautuikin vasta pari tuntia vierailumme jälkeen. Pääsimme ihastelemaan laitteita ja paikkoja. Typy oli innoissaan, vaikka markkinatunnelma saikin odottaa ensi vuoteen. 





Illalla vappumunkit paistettiin mummilassa ja vappupäivä vietettiin perinteisesti kummilan kanssa nyyttärimeiningillä. Ilma oli ohuesti koleahko, mutta mukavaa piisasi. Puolitoimivassa grillissä ruokakypsyi tavallista verkkaisemmin, mutta sen sijaan leija nousi taivalle viileässä kevättuulessa samaan tapaan kuin suvihenkäysten viemänä.



Ehdoton Taavan hitti oli tramppis, saippuakuplat ja ilmapallot, joita hehkutettiin päivätolkulla :)

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Yön varjot ovat pitkiä

Avaan silmät, ikkunan takaa kajastaa täydellinen pimeys. Tämä on tuttua, liian tuttua. On vielä sydänyö. Olen hereillä - kuten aina.

En tarkalleen muista koska uni loppui. Se oli jotain marraskuuta, ehkä. Ennen vuodenvaihdetta muistan neuvolan kätilön katsoneen minua jo tutkivasti. Hymyilin reippaasti; ei tässä mitään, ennenkin on pärjätty vähän vähillä unilla, tämä on väliaikaikaista ja alkuvuosi töissä on tooosi kiireistä, en millään voi jäädä pois.

Viikot kuluivat. Unet pysyivät pitkään 4,5 tunnin tietämissä. Kokeilin kaikkia tiedossa olevia konsteja. Liikuntaa-ei liikuntaa, ruokaa raskaampaa tai kevyempää, viileää huonetta, ei kännykän sinivalolle altistamista, rentoutusharjoituksia ja rytmiä. Ei auttanut se jos menin nukkumaan aiemmin tai myöhemmin. Nukahdin hyvin, heräsin kun määräaika oli täynnä. Oli kello sitten 1.30 tai 4.30. Hiljalleen päivistä tuli puuroa, suorittamista ja selviämistä. Raskausmuisti heikkeni entisestään, keskittyminen vaikeutui, ajatustyö oli hidasta, päätöstenteko tahmasi. Ja mä kärsin. Siitä että kognitioni ei toiminut kuten ennen ja syyllisyydestä miten en kotona kyennyt olemaan hyvä kumppani tai parempi äiti. Yöt olivat stressin ja ahdistuksentäyteisiä, asiat tuntuivat pimeässä suuremmilta. Töiden ohella stressiä aiheuttivat syventävät 30op johtamisopinnot  joiden projektityön deadline häämötti helmikuussa.

Vuoden vaihteessa eräänä aamuna valvottuani klo 3 alkaen, löysin kuudelta itseni salaa vessasta itkemästä. Viikon loma oli alkamassa. Itkin helpotusta siitä, etten jaksaisikaan muuta. Itkin suuttumusta siitä, miten olen lomalla enkä silti jaksaisi huomennakaan olla täysipainoinen perheenjäsen. Tunsin alati kasvaa syyllisyyttä. Eira oli hiljaisesti hyväksyen alkanut kantaa päävastuuta kodin arkitöistä, kun allekirjoittaneen vapaa-aika meni koomaamiseen tai torkahteluun. Tai noh - hiljaisesti ja hiljaisesti. Aika suoraan tuli "Ei mulla ole mitään sanottavaa. Sun pitäs jäädä saikulle, mut oot niin pölö, ettet suostu sitä ottamaan." Oikeassa oli. Työ on ollut merkittävä osa identiteettiäni ja nyt se oli peittoamassa elämän muita tärkeitä asioita. Olin pölö.

Tammikuussa istuin itkuisen kaksituntisen neuvolan kätilöllä. Sain kuulla napankansorttista, välittävää tekstiä jaksamisesta ja itsestään huolenpidosta. Suosituksesta huolimatta en halunnut lääkärille, en liioin saikkarille. Luisuin vielä reilun pariviikkoisen; uni lyheni reiluun 3 tuntiin, mukaan tulivat tykytyskohtaukset, nouseva verenpaine, päivittäiset päänsäryt, itkuisuus, ahdistus ja supistukset. Kaikki alkoi tuntua ponnistelulta. Helmikuun alussa kätilö ilmoitti varanneensa mulle nla-lääkärin ja että nyt pitäisi mennä. Teki mielialaseulankin syvimmällä mahdollisella hetkellä, johon hymähdin et tällähän saatte mulle vielä masennusdiagnoosinkin. Tiedän, ettei pistemäärä ollut kaunis, sovittiin et uusitaan kun olen päässyt palautumisen alkuun. Sairaslomaa kätilö olisi suunnitellut ainakin 2kk, ettei "käy huonosti". En ajatellut niin pitkää, mut tajusin kyllä etten voisi enää jatkaa samaan malliin. Menin lekurille.

Lääkärin kuunteli itkuista selostustani pitkäaikaisesta nukkumattomuudesta ja supistuksista, joita 23 viikolta oli alkanut tulla sarjoissa tuntuvina ja öisinkin. Hän oli kirjoittamassa unettomuuden vuoksi laupiaasti saikkaria kokonaiset 4 päivää. Kohdunsuun tutkimista ei nähnyt tarpeellisena. Teki mieli repiä todistus ja poistua. Viikko pahentaisi tilannetta, työt kasautuisivat entisestään sillä muutaman päivän vuoksi ei sijaista asetettaisi täyspainoisesti tehtävääni hoitamaan. Tunsin vastenmielisyyttä kun jouduin pyytämään toista viikkoa. Olo oli kuin lusmulla, joka ei asenteellisesti jaksaisi olla töissä raskaustestin näytettyä plussaa. Ahdisti sekin, että joutui luovuttamaan. Sain nihkeästi kaksiviikkoisen ja poistuin päättäen etten enää palaisi. Kätilö soitti perään puolen tunnin pahoittevan puhelun. Taas itkin. Ja menin töihin.

Seuraava kuusiviikkoinen meni kahden viikon jaksoilla asteikolla 1. Levinneiden pelikorttien tuijottaminen, 2. Korttitalon kokoon kyhääminen, 3. Korttitalon liimaaminen. Unimäärää sain korjattua aamuisin kun päivän alkaessa menin 3h päikkäreille, toisille yöunille. Supistukset yltyivät ja flunssa puski päälle. Kävin kohdunsuun kontrollissa tk:ssa ja äitiyspoliklinikalla. Saikkaria jatkettiin pari viikkoa. Otin yhteyttä työterveyteen, jossa kävin käsittelemässä unettomuusongelmaa, työkuormitusta, omaa jaksamista ja rajojen asettamista. Uutta saikkaria kirjoitettiin pari viikkoa. Mielenterveystalo.fi-sivulla perehdyin unettomuuden omahoitoon. Opettelin karsimaan tarpeettomia asioita (blogissakin oli sairasloman mittainen tauko), olemaan armollisempi itselleni ja sanomaan ei - ja huomasin ettei mitään pahaa tapahdu. Päivistä tuli valoisia ja olosta kirkkaampi, sain itseäni takaisin. Pääsin loppua kohden tavoitteeseeni; käydä neuvolan/työterveyden vastaanotoilla itkemättä.

Kuuden viikon jälkeen koin palautuneeni siinä määrin että halusin palata töihin viimeiseksi kuukaudeksi. Kohdunsuun kontrollissa viikolla 30 ei sille ollut estettä; kanava oli pehmennyt jnk verran, mutta sisäsuu pysyi suljettuna ja uä:llä kavanaa oli jopa nelisen senttiä. Sain myös luvan palata avantoharrastuksen pariin ennen vesien lämpiämistä ja se sai hymyn huulille. Herkästi olisivat sekä polilta että työterveydestä kirjoittaneet saikkarille vielä jatkoa, joten molempiin annettiin jatkokäynnit viimeisille työviikoille. 

Meri auennut, vesi vielä +3

Tunnistin, että akut kuluvat nopeammin kuin latautuvat. Viimeinen kuukausi nakertaa toipumista, vie voinnin takapakkia ja niin kävikin. Olin silti tyytyväinen että oli palannut, työskennellyt täyspainoisesti, saanut asiota eteenpäin ja pöytää puhtaammaksi jatkajalleni. Niin pystyin paremmin mielin jäämään pois. Onneksi ekat viikot meni paremmin, univaje riistäytyi vasta viimeisellä työviikolla. Verenpaine lähti nousuun, supistustuntemuksia tuli entiseen tapaan n.15 napakkaa päivittän. Kohdunsuu lyheni, joskin h.33+1 sen mitta uä:llä oli vielä 28mm, joten suuremmalta huolelta vältyttiin. Talviloma ennen äitiyslomaa oli kohillaan.

Talvisen ja keväisen rupeaman aikana opin monta asiaa. Tunnistamaan omat rajat ja pitämään niistä huolta ajoissa. Sen miten oletan muiden odottavan minulta enemmän kuin he todellisuudessa varmaan odottavat. Sen miten armoton itselleni olen ja miten oikeasti "ihan hyvä" olisi riittävä. Tarvitsin siihen apua ja suunnanosoittajaa, sillä itsellä ei ollut mitään tarttumapintaa kun kaikki energia uppoutui arjen suorittamiseen. Vielä olen toki vaiheessa asian kanssa, sillä tunnistaminen on eri asia kuin käytäntöön saattaminen. Ja ymmärryspuolellakin olen vasta päässyt hyvään alkuun. Miesmuistiin en ole käyttänyt näin paljoa terveydenhuollon erilaisia palveluja. Yhtä lääketieteellisesti orientoitunutta lääkärikäyntiä lukuunottamatta kohtaaminen on ollut kiireetöntä, välittävää ja ymmärtävää. Vieraampi neuvolan sijaisterkkakin erotessamme tuli oikein halaamaan minua ja Eiraa toivottaen hyvää jatkoa.

Sininen kevään merkki

Tänään pitkäperjantaina on vuosiloman viimeinen päivä ja viikkoja kasassa jo 34+3. Huomenna, pääsiäisen ainoana Kelan tunnistamana laskentapäivänä alkaa äitiysloma. Olen herännyt taas ennen neljää. Enää yöllistä valvomista ei varjosta ahdistus. Nukun päivällä, viimeistään Taavan unien aikaan. Olen univajeessa ja kevätköhää pukkaa, joten lataan akkuja toivottavasti vielä muutaman viikon. Koitan rajoittaa innolla kasaamaani to-do-listaa, tasapainotella levon ja niiden kivojen asioiden tekemisen välillä. Imeä valoa ja voimaa. Olla läsnä ja se parempi kumppani sekä hyvä äiti - kohta kahdelle lapselle. Hoivata myös itseäni.

Pitäkää tekin huolta itsestänne - se maksaa vaivan <3

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Lapsimessut vm. 2019

Piipahdettiinpa kummipojan äiteen kanssa taas Helsingin lapsimessuilla. Perjantai, ryysistä, rattaita, koululaisryhmiä, supistuksia ja shoppailua. Meillä ei ole tarvetta uusille lastentarvikkeille, joten visiittimme pääpaino oli messumeiningin seurailussa ja lastenvaateosastolla.

Viime vuoteen nähden väkeä tuntui olevan enemmän ja lastenvaunuja joka hyllyvälissä. Lapset olivat vauhdikkaita, äidit ajoin peitellyn kireitä. Osalla messupäivä soljui mukavasti, osalla käytössä oli lahjonta-uhkaus-tekniikka, jotta selvitään pisteestä seuraavalle. Me kaksissa naisin edettiin helpottuneena omaan tahtiin, omiin intresseihin keskittyen.

Garderoobi-kohteet oli alkuunsa aika selkeät; Verson Puoti, Melli EcoDesign, Blaa, Kuopuksen outlet, Mainio, Kaiko ja Papu. Aarrekidilla piipahdettiin avoimin mielin ja uutena tuttavuutena tutustuttiin Hiccaan. Siis teemana enemmän tai vähemmän suomalaista. Pastellia pursuvan kuningasparin - Gugguu & Metsola - aidatut, seinätyt ja vartioidut alueet lähinnä käveltiin läpi ilman suurempaa mielenkiintoa. Samoin Vimma.



Tokihan mukaan tarttui jotain. Jos vaatepuolelta jotain nostoja tekee, niin eniten ostoskassiin eksyi Verson Puodin Taimia, mikä sinällään oli odotettavaa. Kankaat on laadukkaita, värit ja kuosit itseä miellyttäviä. Ja vaikka olenkin aiemmin suhtautunut samisteluun hymyillen, huomasin nyt ostavani tuleville sisaruksille samaa karhusettiä; Taavalle teepan ja Taimelle bodyn. (Jotka mun veikkausosaamisella on sopivan kokoisia eri aikaan :D)

Verson puodilta

Samisteluun

Melli EcoDesing niin ikään oli must-have-listalla 100% kotimaisuutensa vuoksi. Kankaat ja vaatteet suunnitellaan, painetaan ja valmistetaan Suomessa, mitä on aina ilo tukea.





Annoinpa siinä asioidessani itselleni kertoa, että merkki on saanut alkunsa puljun toimarin keskoslapsesta, jolle kaivattiin kotimaista luomua päälle. Sittemmin merkki on kasvanut ja nykyään kulutusta ja pesua hyvin kestäviä vaatteita käytetään kuulemma myös yliopistosairaaloidemme keskososastoilla.

Uutena tuttavuutena tutustuimme Hiccaan. Taaperokokoiset paita ja housut päätyivät kassan kautta kokeiluun. Mielikuvaa tuotteesta käytössä ei vielä ole, mutta alku oli vakuuttava.



Saihan se tuleva vauvakin jotain omaa, vaikka periaatteessa kaapeissa on sen verran kaikkea ettei mitään tarvittaisi. Mellin ja Taimin lisäksi mukaan tarttui Aarrekidin jumpsuit ja Lastentarvikkeen gudi-gudi-bagit.

Taimelle loppukesään


BabyBox & BabyBag

Kolmessa vuodessa ilmaispakkaukset ovat muuttuneet vaippa- ja sidepainotteiseen suuntaan vaikka löytyyhän pakkauksista myös Aventin tutti ja tuttipullo, lusikka sekä peppupyyhkeitä ja muutamat liivinsuojukset. Eira virnisti taas vinosti kun kotiutin messuilta ilmaisjakelupakkaukset. Hmm.. Ehkä hänen ilokseen tilaan vielä klasisen Libero-laukunkin :D

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Äitiyspakkaus - 2019 vs 2018

Maaliskuussa jännitys odotuspiireissä perinteisesti tiivistyy; Millainen on uusi äitiyspakkaus, saanko sen vai viime vuoden? Vuosi vuodelta malttamaton odottelu pitkittyy kun julkaisupäivä venyy myöhemmäksi. Eilen varjeltu salaisuus paljastettiin ja uusia kuvia pääsi selaamaan mielenkiinnolla. 

Eiran kanssa käytiin uutta pakkausta läpi, sillä vaikka uudelleensynnyttäjänä akuuttia tarvetta pakkauksen tarpeistolle on melko vähän, niin pienen punninnan jälkeen pakkauksen valitseminen rahakorvauksen sijaan tuntui melkeinpä itsestäänselvyytenä. Onhan siinä sitä jotain.

Muutoksia on tehty palautteen perusteella jonkin verran. Mukana on ensimmäistä kertaa myös lyhythihainen body ja venepääntie-mallisia bodyjä. Toimittajissa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta. Esim JuttaProductin villamyssy on vaihtunut merinovillaiseen Reiman tupsuhattuun heijastinnauhoilla. Tammen ensikirjasta on siirrytty Sanoma Pron Oppi ja ilo-sarjan kirjaksi. Äkkiseltään katsottuna ainakin villahousut, huopatossut, unipussi, maistelututti ja ensilusikka ovat jääneet pois. 

Vuoden 2019 äitiyspakkaus
Kuva: Kela

Vuoden 2018 äitiyspakkaus
Kuva:Kela

Laatukriteeriä on tuotevalinnoissa painotettu 70% ja hintaa 30% kun ennen suhde on ollut 50/50. Vielä kun saisi sitä ekologisuuspainotusta korostettua, niin avot.  Jatkokilpailutuksissa Kelan on kyllä tarkoitus viedä pakkaustaan vastuullisempaan ja ekologisempaan suuntaan kehittäen valintakriteerejään. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan miten ensi vuoden pakkauksessa näissä tavoitteissa onnistutaan.

Sillä välin: nyt on loppukesävauvojen odottajilla mahdollisuus taktikoida! Hakeakko pakkausta heti ja saada 2018 malli? Vai odottaakko sinne huhtikuun loppuun että vanha pakkaus loppuu ja siten viime tingasssa hakea uutta? Elokuisen Taavan kanssa 2016 vetkuttelin saadakseni silloin uuden pakkauksen. Taimen 2kk deadline ennen laskettua päivää oli edellispäivänä, joten meille on automaattisesti ensi kuussa kotiutumassa ihastuttava 2018 pakkaus. 

Jos itse olisit valinnan edessä, kumpi kotiinne rantautuisi?

lauantai 2. helmikuuta 2019

Rakenne - ja muut keskiraskauden merkkipaalut

Neljän viikkolukeman virstanpylväät napsuvat alkuvuonna peräkanaa. Odotettuina, jännitettyinä.

H.20 - puoliväli kuukautisten ja lasketun päivän aikajanalla. Odotettu ja ihmeellinen käännekohta. Sitä tuskin kieltää kukaan.

H.21 - rakenteiden viikko. Kuntamme siirtyi vuodenvaihteessa ostamaan seulonnat uudelta palveluntuottajalta ja samalla rakenneultran viikko heittäytyi viikolla eteen päin heidän käytänteidensä mukaisesti. Vanhana seulojana en osannut päättää mitä mieltä muutoksesta olen. Toisaalta sikiön rakenteiden tarkastelu on h.21 sujuvampaa ja siten omalla tavallaan luotettavampaa kuin h.19-20. Toisaalta, jos jotain olisi, on viikot aika pitkällä..

Aika oli h.21+0 ja onneksemme pienellä ihmistaimella kaikki kuvautui kuten näillä viikoilla kuuluu, vaikka pikkuinen linkkuveitsi-akrobaatti ei päästänyt seulovaa kätilöä helpolla. Kontrolliultran sain h.28 varmuuden varoiksi, sillä herttamaisen kohtuni etuseinämässä näkyi möykkyä. Kätilön kanssa yhdessä tuumimme, ettei vaikuta myomalta. Liekö sitten lisäistukkaa tai poikkeuksellisen sitkeä supistusrengas. Napanuora kiinnittyi varsinaiseen istukkaan, joka sijaitsee turvassa ylhäällä. Aika ei varmaankaan olisi ollut välttämätön, mutta uskoisin että ihan paikallaan kun huomioidaan sikiön sirohko alle 400g koko (sopii perimään), varhaisten viikkojen supistelutaipumukseni ja epäselväksi jäänyt näkymä.

Taimi h.21+0

H.22 - maaginen 154 päivää raskautta. Veteen piirretty viiva keskenmenon ja synnytyksen välillä. Kohdallani tämä rajapyykki on valtavan merkityksellinen. Hetki jolloin syntyessään sikiöstä tulisi lapsi - lähinnä toki yhteiskunnan silmissä, sillä meille hän on sitä ollut jo kauan. Minulle se kuitenkin on raja joka vahvistaa identiteettiäni aidosti kahden lapsen äitinä. Vaikka kävisi mitä.

H.23 - aktiivihoidon raja. Siis yliopistosairaalamme vastasyntyneiden teholla. Tämän viikon täytyttyä tiedän, että moni muukin kuin minä on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen pienen ihmistaimen - kutsuttakoon häntä lyhyemmin vaikka Taimeksi - elämää, jos hän sattuisi syntymään ennen aikojaan. Se tieto lohduttaa kaltaistani odottajaa, joka ennen raskauden puolta väliä alkaa epätoivotusti tuntea supistuksia.

Kohtuni rakenteelle on tyypillistä taipumus supistusherkkyyteen kun aktiivinen kasvuvaihe alkaa. Ja nyt ne ilmaantuivat aiemmin kuin viimeksi. Huojentavaa on, että tuntemukset tulevat yksittäin, laukeavat alle minuutissa ja niitä pääsääntöisesti on vain 5-6/vrk. Epätoivottavaa on niiden napakasti tuntuva luonne ja taipumus tulla levossakin.. Taavasta jouduin olemaan lepokäskyllä ja lääkkeillä kotona viikoilla 23-28. Positiivista on, että raskaus meni tuolloinkin täysille viikoille. Siihen olen tuudittautunut, kun normitapaan kikkailen töissä ja kotona. Varmuuden varoiksi pian lie kuitenkin aika tarkistaa kohdunsuun tilanne kertaalleen ennen äitipolin h.28 kontrollia, sillä viikot on kovin pienet eikä supistelu ainakaan laantumisen merkkejä näytä. Tuntemuksia öisin pohtiessa minua rauhoittaa ajatus siitä, että tarvittaessa keskolan ovet avautuisivat jo meillekin.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Joulun aikaa, Uuden Vuoden taikaa

Pyhien rotla on paketoitu. Joulua edeltänyt aika rauhoittui ja juhlaa vietettiin perinteisin kuvioin. Kaadoimme latvakuusen, koristelimme pipareita, aatonaattona ajoimme mukkilaan pukemaan heidän kuusensa juhla-asuun ja kävimme menneiden sukupolvien haudalla.





Kun Taava oli unillaan, menimme Eiran kanssa aattoyötä vasten joulusaunaan. Mietimme vuotta ja sitä miten saunan täytti erilainen tunnelma kuin viime vuonna, jolloin vahvana häilynyt raskaustoive kariutui juuri päivän vaihtuessa jouluaatoksi. Menneeseen vuoteen mahtui lisäpettymyksiä, mutta myös odotusten täyttymistä. Samoilla lauteilla on tällä kertaa kanssamme odotettu ihmisen alku, jonka liikkeet tuntuvat jo reippaina.


Aattona nautimme kiireettömästä aamusta, joululauluista ja kokkailusta. Joulurauhan julistus kuunneltiin mukkilassa riisipuuron äärellä. Piipahdimme isäni kanssa kummilassa pukkeilemassa. Koko perheen voimin kävimme iltapäivällä joulukirkossa, jonka jälkeen kokoonnuimme meille. Ruokaa, yhdessäoloa ja se Joulupukki - tottakai. Taava oli yllättävän rohkea pieni apulainen, lauloi hiljaa opettemansa joulupukki-laulun.







Joulupäivänä ulkoiltiin ja lounastettiin Eiran kotiväen kanssa Naantalissa, jonne fammulan väki oli kauempaa matkannut joulun viettoon. Iltaa vietettiin mukkilassa. Veljen poppoo ajoi Pohjanmaalta seuraan, joten ohjelmassa oli lahjojen kakkoskierros. Taavan nukkumaanmenon jälkeen pelattiin aikuisten kesken lautapelejä yön pikkutunneille kuten tapana on. Tapani menikin sitten uusissa leikeissä, kummilan porukan kanssa pulkkamäessä, levätessä ja lastenohjelmia katsellessa.




Vuodenvaihteeseemme kuului paikallisen VPK:n ilotulitus, valopillejä, tähtisädetikkuja. Ruokapöytään valittiin jokaisen omia herkkuruokia. Vuosi paketoitiin hyvillä mielin ollen kiitollisia kasvusta ja ilosta, jota kokemukset ja uuden oppiminen ovat meille suoneet. Uusi vuosi on täällä. Uudet, uniikit 365 päivää, jolloin mikä tahansa on mahdollista.