sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kimalaisen koti on sydämen muotoinen

Tapahtuipa männä viikolla sellainen käänne, et oppositiopyristelystäni huolimatta buukkasin itseni ultraan. Plussasta asti vaivanani ovat nimittäin olleet päivittäiset kuukautiskiputuntemukset. Koska tuntemukset ovat normaaleja eikä vuotoa ollut, en alkuun kantanut siitä huolta. En, vaikka kipuilua oli siinä määrin, et iltaisin tuli mentyä nukkumaan lämpimän viljapussin kera. Kun siihen kylkeen kasvoi toistuva pisto kohdun toisella sivulla, oli mielikuva kohdunulkoisesta raskaudesta valmis. Ehkäpä olisin saattanut malttaa mieleni, ellemme olisi uudenvuoden päivänä suuntaamassa mökille pohjoiseen. Kauhukuva repeävästä munatorvesta ja vatsaontelonsisäisestä verenvuodosta sai pontta, kun mökkiä lähimpänä oleva sairaalakin on 250km päässä.

Ultraäänessä ei onneksi ollut viitteitä extrauterina-raskauteen. Kohdun sivuilla ei havaittu poikkeavaa, joten pistokipu lie normaalia venymisestä johtuvaa kannatinkipua tai sitten suolistoperäistä. Huh. Kohtu sen sijaan kuvautui sydämenmallisena. Muutama vuosi sitten uä-hoitaja-kollegani kanssa diagnosoin itseltäni herttamaisen kohdun. Kohtuni on sironsorttinen, joten silloin täyttä varmuutta ei "tyhjällä kohdulla"  ilman lisätutkimuksia saavutettu. Nyt kohdun pyöristyessä herttamaisuus oli havaittavissa helposti. Se osaltaan selittänee jatkuvat supistustuntemukset.



Herttamainen kohtu
Toisaalta on helpottavaa tietää kipuilun taustatekijöitä, toisaalta ei. Herttamaisen/ kaksiosaisen kohdun tiedetään vaikeuttavan raskaaksi tulemista ja altistavan keskenmenoille, tarjontavirheille sekä ennenaikaisuudelle. Näistä haasteista ensimmäinen on suurinpana voitettu, kolme viimeisintä jää kummittelemaan.. Onnekseni kohdussa ei todettu kohtuontelon puolittavaa väliseinää, vain pelkkä herttamaisuus. Uskoakseni se vähentää riskejä jo huomattavasti. Kipuilusta aiheutuvan mietityksen kanssa on opittava olemaan, koittaen olla murehtimatta kaikkia mahdollisia ja mahdottomia etukäteen. Se käykö niin tai näin, ei kuitenkaan ole käsissäni. Ehkäpä jompi kumpi - kipuilu tai huoli tai hyvällä tuurilla molemmat - helpottaa ajan kanssa.

"Kimalainen"
Ja entä tutkimuksen päähenkilö? Siellä Hän oli. Paikallaan. Yksin. Pienenä, sisukkaana, sydän sykkivänä <3 Pyöreässä muodossaan Eiran mielestä kimalaista muistuttaen. Luonnikkaasti aloimme häntä sitten kimalaiseksi kutsua, kun muutakaan ei ollut mietittynä. Saas nähdä keksimmekö toista nimitystä vai jääkö hän suloiseksi surisijaksi raskauden päättymiseen saakka.

Tänään hän on Kimalainen. Pikkuinen pörriäinen, joka majailee sydämen muotoisessa pesässään <3


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulun taikaa

Kiire. Kiire. Kiire. Se leimaa aikuisten joulunalusaikaa. Taika unohtuu. Ei katoa, jää sivuun. Tänäkin vuonna etelän leuto keli on omiaan laimentamaan joulun odotusta. Joulu, huomenna jo?

Vaan aina sen loppupeleissä löytää. Joulumielen, sen tunteen. Puoliskon askartelemasta yllärijoulukalenterista. Kuusen palloja metsästävästä kissasta. Seitsämän kummilapsen tontuntouhuista ja joulun odotuksesta. Työpaikan keittiössä paistetuista tortuista ja yhteisestä jouluhetkestä herkkuineen.

Yöllä aiomme hiipiä perinteisesti pienen kylän hautausmaalle sytyttämään kynttilät isovanhempieni haudalle, salamatkustajana mukanamme suvun tuorein elämänsilmu. Siihen päälle joulusauna ja puhtaat lakanat. Yöpöydällä ystäväni lähettämä joulukirje odottamassa aattoaamun avaamistaan.

Kokkailua, kirkko ja kuusentuoksua. Aikaa läheisille. Tämä joulu on sydämiä täynnä <3

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lapseton raskautuu

Lapsettoman alkuraskaus on pelkoja täynnä. Luonnollisesti. Kun kerran joku luonnolliseksi tarkoitettu asia on muuttunut projektiksi - tavoitteeksi, työksi - ei pieni mieli uskalla ajatella raskaudenkaan onnistuvan itsellään. Miten sitten määrirellään lapsettomuus, kuka kokee olevansa lapseton? Keitä he ovat?

Lapsettomuuteen ei mielestäni ole kriteereitä. Toki on olemassa esim. maaginen vuoden yrityksen normaaliraja, mutta olo lapsettomuudesta tulee sydämestä. Toisille olo kasvaa nopeammin. Toiset koittavat venyttää sitä mahdollisimman pitkälle kuin toivoen, ettei murhetta tarvitsisi tunnustaa edes itselleen. Kokemukseni on, että esim Simpukan toimintaan lähdetään varsin myöhään. Jotkut aprikoivat ovatko "tarpeeksi lapsettomia" jos takana on vasta 1 epäonnistunut IVF-kierros. Kun viimein toimintaan osallistutaan, on reaktio usein "miksemme tehneet tätä aiemmin?" Vertaistuki on arvossaan vertaa vailla.

Itse lähdin meidän projektiin jo valmiiksi lapsettomin sydämin. Mieleen palasi viiden vuoden takainen epävarmuus ja mietteet. Silloinen vajaa kahden vuoden periodi odotusta, hämmästystä, pettymystä ja minäkuvan muokkausta. Eihän kaksi vuotta ole sama kuin viisi tai kymmenen. Siinä ajassa ehtii kuitenkin kelaan kaikenlaista. Kasvaa puolittain lapsettomaksi. Ja kun ennen maaliviivaa aviopuoliso muuttui ystäväksi, olikin kolmenkybän kynnyksellä päästettävä irti lapsihaaveista. Vaihdettava kurssia. Aloitettava opiskelun siivittämä itsellinen elämä. Päätettävä nauttia niistä ihanista lapsista joita elämääni olin saanut. Ajatusten sopukoissa mahdollisuus: Sitten joskus - joskus voin vielä mieleni muuttaa.

Joskus tuli nopeammin kuin kuvittelinkaan. Biologinen juna ei puksuttaisi ikuisuuksiin, luonto pistää sen himmaamaan. Kun saavuttaa iän, missä tilastolliset hedelmällisyyskäyrät kääntyvät syöksylaskuun, oltiin omassa elämässä taas samojen kysymysten äärellä. Kasvaneena. Lapsettomaksi kypsyneenä.

Kynnyksen ylityksen jälkeen kaikki tapahtui hämmentävän nopeasti. Kesäinen ensikäynti, kolme kuukautta unisten munasarjojen aktiivista herättelyä, yksi onnistunut ajoitus ja plussa. En usko tätä vieläkään. On kertakaikkisen hölmöä kokea olevansa lapseton ja raskaana - tai ainakin melkein molempia. Loppupeleissä raskaushan alkoi silmänräpäyksessä vastoin olettamuksia ja todennäköisyyksiä. Mieli oli niin virittynyt erilaiseen taistoon, et sen kelkkaa on hankala kääntää. Vaikea uskoa, vaikeampi luottaa.

Yksi on nähty: nallekarkeilla ei ole ollut taipumus mennä tasan. Koskaan. Jos kilon pussista mulle tällä kertaa kuitenkin riittäisi yksi vihreä, yksi punainen ja kaksi valkoista, en enempää voisi toivoa.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Kela kuittaa

Hedelmöityshoitojen kustannukset ja oikeus julkiseen terveydenhuoltoon (tai oikeastaan sen puuttuminen) puhuttuttaa naispareja ja itsellisiä naisia. Toivon mukaan tähän oltaisiin saamassa parannusta, mutta tänä päivänä niin kauan kuin lapuissa päällimmäinen jälkikasvuttomuuden syy on N97.8 Sosiaalinen lapsettomuus, ei Kansaneläkelaitos ole tukeaan tarjoamassa. Nykyinen hedelmöityshoitolaki mahdollistaa tulkinnan, jonka perusteella tukea ja oikeus julkisten palvelujen käyttöön saadaan 12 terveydenhuollossa toteutuneen yrityskerran jälkeen, ellei muita terveydellisiä perusteita raskauden avittamiselle ole. Ensimmäisen vuoden - ja ylikin - saa siinä tapauksessa kustantaa omasta pussista.

Käytännöt Kela-korvausten suhteen vaihtelelevat kuitenkin jonkin verran. Eniten variaatiota tuntuu olevan siinä maksetaanko hoitoon liittyvät lääkkeet kokonaan itse vai kirjoitetaanko niitä "Sairauden hoitoon", jolloin apteekissa oston yhteydessä saa suorakorvauksen. Korvaus lääkkeistä olisi mielestäni vähintään inhimillinen, jos niiden käytölle kerran on perusteet. Ilman suorakorvausta ei nimittäin kerry myöskään lääkkeiden maksukatto mikä puolestaan on omiaan nostamaan muutenkin kalliiden hedelmöityshoitojen kustannukset pilviin pitkässä juoksussa.

Lääkärin hoidosta ja tutkimuksista (ja silloin automaattisesti myös lääkkeistä) on mahdollista saada korvaukset, jos lääkäri arvioi niille olevan terveydelliset perusteet. Siinä tapauksessa voi saada käpälään erillisen maksullisen B-lausunnon, joka on mahdollista postittaa korvaushakemuksen ja kuittien kanssa Kelaan hoitojen jälkeen. Joka tapauksessa marssimisjärjestys on se, että potti maksetaan ensin itse ja jälkikäteen jännitetään mahdollisia palautuksia. Itse osallistuin ko.paperirumbaan, sillä anamneesini ja alkututkimusten perusteella minulla todettiin ovulaatiohäiriö, jota olisi suurella todennäköisyydellä ollut tarpeen hoidattaa vaikka parisuhdemallini olisikin edustanut valtaväestöä.

Kuopion toimisto, jonne hedelmöityshoitojen korvaushakemukset on keskitetty, ei turhaan hidastele hakemusten kanssa. Laskeskelin, että postilakon aikaan matkaan lähtenyt kirjeeni on poikinut päätöksen ja vastauskirjeen alle 2 viikossa. Ilokseni korvauspäätös oli myönteinen ja rahatkin löytyivät tililtä samana päivänä kun kirje postilaatikkoon kopsahti. Maksamastani 1142€ laskusta vahvistettujen taksojen mukaista korvausta tuli 155€. Korvaus koski lääkärin palkkioita, lausuntoa, follikkeliultria ja inseminaatiotoimenpidettä. Donorsiittiöt saakin aina maksaa itse, kun kyseessä ei ole lahjoittajan oman sairauden hoito.

Eli Kela-korvauksetkaan eivät madalla kustannuksia tähtitieteellisiä summia, mut aikamoinen säästö niistä kuitenkin tulee. Eteenkin jos hoidoissa olisi saanut käydä pitkään, olisi summa aikaa myöten kertynyt varsin merkittäväksi. Nyttenkin - joulun alla - kummilasten pukinkontti kiittää palautuksesta :)


lauantai 5. joulukuuta 2015

Ultraäänioppositio

Eilen aamulla en malttanut olla tekemättä varmistelu-raskaustestiä. Kahden tummanpunaisen viivan rohkaisemana soitin klinikalle kertoakseni plussauutisen. Klik; Luovuttajan raskauskiintiöistä yksi paikka lukittu. Sain onnittelut ja onnistuin hämmentämään kaiken nähneen sentraali-Santran; Hänen tiedustellessaan ajatustani raskausultra-ajasta, kerroin etten välttämättä aikonut teettää alkuraskauden-uä:tä ollenkaan, vaan harkitsen odottavani ultrausta 1.trimesterin seulontatutkimukseen saakka. JOS sinne asti ylipäätään päästään ja JOS mitään erityistä ei aiemmin ilmene. "Mikäpäs siinä." Juteltiin hetki mukavia ja lupasin palailla klinikalle viimeistään tammikuussa sisarusvarausasioissa, jos ensimäisestä trimesteristä ja NT-ultrasta selvitään kunnialla.

Mietin jakavatko alkuraskauden ultrat mielipiteitä? Sponttaanialkuisten raskauksien kohdalla ehkä, mutta lapsettomuusklinikan asiakkaissa eivät oikeastaan. Tiedän kuuluvani hedelmöityshoidoissa käyneiden odottajien keskuudessa oppositioon kun harkitsen passaavani koko tutkimuksen. Jotkut varmaan pitävät päätöstäni täysin käsittämättömänä, todellisena urpoiluna. Itsekin punnitsen vielä. Miksi sitten niin? Noh, monestakin syystä.

Ensinnäkin mietin ultraäänen vaikutuksia. Korkeaintensiteetin ääniaaltoa, joka läpäisee ja takaisinheijastuu erilaistumisasteella olevista kudoksista. Alkiota, joka veden keskellä koittaa löytää ne oikeat kehittymisrakenteet. Ei sillä, että ultraäänestä olisi todettu olevan mitään suoranaista haittaa kun sitä käytetään tarvittaviin diagnostisiin/seulontatutkimuksiin ja kun kapulan ohjaksissa on vastuullinen uä-ammattilainen. Toisaalta eipä sitä ole varmuudella todettu täysin harmittomaksikaan, joten tarpeettomia tutkimuksia ei suositella. Kuinka moni ultraan menijä kuitenkaan ajattelee siihen mahdollisesti liittyvän riskejä? Tuskin juurikaan kukaan.

Ultraäänitutkimuksen turvallisuutta on selvitetty sekä epidemiologisissa tutkimuksissa että laboratorio-olosuhteissa. Harva on tietoinen sikiövaurioiden riskeistä, joiden on teoriassa arveltu liittyvän esim Doppler-tutkimuksessa käytettyyn äänen voimakkuuteen ja itse ultraäänen aiheuttamaan oskillaatioilmiöön. Jotkut tutkimukset ovat arvelleet toistuvien (varhaisraskauden) ultrien olevan yhteydessä joihinkin kehityksellisiin ongelmiin kuten esim. puheenkehityksen viivästymiseen tai autismiin. Toisaalla skeptiset kliinikot ovat pyrkineet kumoamaan väitteitä. Vaikka ultrasta ei ole todettu olevan alkiolle/sikiölle mitään pysyvää haittaa, ei kotomaassamme epäilyjä villasellakaan paineta. Suomalaisen asiantuntijaryhmän (Stakes/FinOHTA) mukaan ultraäänitutkimuksen turvallisuutta tulisi seurata eteenkin kun laitteet  kehittyvät jatkuvasti ja alkuraskauden ultraäänitutkimukset varhaistuvat yhä varhaisemmille viikoille (jolloin pääosa elimistä on herkässä kehitysvaiheessa altistuessaan ultraäänelle). Mistä me loppupeleissä sitten tiedämme miten asia on? Siksipä itse suhtaudun vähän varauksella "turhiin" ultriin, eteenkin raskauden ensimmäisellä kolmanneksella kun sikiön kehitys on herkimmillään.

Mitä saisin alkuraskauden ultrasta? Tiedon siitä, onko kohdussani ylipäätään olemassa yksi tai useampi elävä sikiö. Sen, sijaitseeko elämänalku oikeassa paikassa. Kohdunulkoista raskautta epäiltäessä varhaisella diagnoosilla vältyttäisiin myöhemmiltä murheilta. Tärkeitä juttuja. Toisaalta extrauterina-tilanne on suhteellisen epätodennäköinen ja siitä helposti aiheutuisi epäilyä herättäviä oireita ilman rutiiniultraakin.

Entäpä jos kaikki olisi edennyt tavallisesti, niin mitä sitten? Niinpä. Hyvä mieli sille päivälle, ei juuri muuta. Se, että syke näkyy raskausviikolla 7 ei tarkoita, että sitä olisi enää viikolla 9. Muutaman millin alkiosta kun ei pysty ennustamaan mitään. Jos sikiöitä olisi enemmän kuin yksi, ei silläkään tiedolla välttämättä tee mitään ennen 12 viikon NT-seulaa. Siis medikaalisesti. Toki monen uteliasta mieltä se saattaisi tyydyttää. Eli voidaanko tästä vetää johtopäätös, että jos gynekologisia oireita tai epäilyä ongelmasta ei ole, varhaisultralla hoidetaan lähinnä vanhempien malttamatonta mieltä?

Totta ehkä toinen puoli. Toisaalta ultra olisi eduksi, jos raskaudentila voidaan alussa jo todeta epänormaaliksi. Tapauksessa, jossa sikiötä ei todettaisi ollenkaan "pääsisin" kohdun tyhjennykseen nopeammin. Lyhentäisin odotusaikaa ja samalla tätä ainoaa raskauttani 4-5 viikolla. Mietin nyt olisiko sekään tarpeen? Keskenmenoilla on pääosin taipumus alkaa itsellään, joten lääkkeellisestä hötkyilystä ollaan montaa mieltä. Toisaalta sponttaanin keskenmenon odottaminen tilanteissa, joissa tiedetään ettei elävää sikiötä olisi, on sietämättömän piinallista. Ehkäpä vaan on parempi ettei tiedä. Nauttii raskausviikoista sellaisinaan, sillä mitään ei kuitenkaan olisi tehtävissä. Odottaa sen minkä odottaa ja jos 1.trimesterin loppupäähän päästään, on jo aika tehdäkin jotain. Tilanteessa kuin tilanteessa.

Mitä siis säästäisin varhaisultrasta saatavalla tiedolla? Itseäni. Odotusaikaa, jos kohtu on kuitenkin tyhjä. Ikävässä tapauksessa yhden turhaksi muuttuneen neuvolakäynnin ja labrakokeet. Pysyvää mielenrauhaa tutkimuksella en kuitenkaan saavuttaisi.  Hmm.. vaikeeta, vaikeeta..

Pähkäilyn päätteeksi jätin ultran varaamatta, sillä en koe sille tällä hetkellä varsinaista tarvetta. En yritäkään väittää ettei uä minua kiinnostaisi. Tottakai kiinnostaa. Ehkä kuitenkin psyykkeni kestää muutaman viikon odotuksen, ellei mitään erityistä oiretta tule. Ja jos tulee, se onkin taas asia erikseen. Silloin tämäkin kelkka kääntynee nanosekunnissa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Oireeton

Ihana kuulla raskaustarinoita, joissa odottaja on voinut hyvin ja ollu oireeton koko raskauden. Aikoinaan mietin, et yksi sellainen raskaus minullekin kiitos. Nyt en ole enää niin varma.

Oireissa on puolensa. Ne tuovat raskautta todelliseksi ja auttavat omalta osaltaan luottamaan sen etenemiseen. Oireettomana miettii väkisinkin mitä omassa kropassa tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Tällä hetkellä jäytää takaraivoa ajatus: ei mitään. Oireita on, jos tunnustelemalla tunnustelee. Muuten ei. Väsymystä toki, mut sitä ei voi plussatestin piikkiin laittaa. Menkkamaista jomottelua silloin tällöin. Eilen niinkin voimakkaana, et epäilin pahinta. Olin vielä menossa työporukan kanssa TYHYilemään vesijumpan merkeissä. Ajoitus olisi ollut täydellinen.. Onneksi ei.

Eikä siinä mitään. En mä välttämättä kaipaa yliarkaa rintavarustusta tai sappinesteen ökäämistä wc-pöntöllä, joka äkkiä muuttuu bestikseksi. Mutta mietteliääksi erinäiset asiat tuppaavat pienen ihmisen saamaan. Vielä en tunnu uskovan tätä. Tavallaan odotan sitä pahamaineista vuotoa. En ole soittanut neuvolaan tai edes klinikalle. Soitto tuntuu oudosti kynnykseltä. Kuin sanoisi tähdenlennon toiveen ääneen. Tiedän, pitäisi soittaa, ainakin viimeisimpään. Huoh. Sen teen loppuviikon aikana.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kolmen testin kertomaa

Istuin muutama päivä sitten aamu-unisena vessassa tihrustaen raskaustestiliuskaa valoa vasten. Eiran tiedusteleva ääni kantautui keittiöstä: Kumpaa se näyttää? "Jaa-a, vaikea sanoa." Jatkan hampaiden pesulla kun Eira omin silmin kumartuu tikun ääreen ja katsastettuaan tilanteen antaa varovaisen arvion "negatiivinen tää on.." "Onko? Jos katsoo oikein tarkkaan..?" "On joo..hmm.. eiku ei.."

Kyllä. Aluksi negalta näyttänyt tikku muuttui muutaman pitkän minutin jälkeen haamuplussaksi. Haaleaksi viivaksi, jonka toiveikas silmä kuvittelee erottavansa. Mielessäni kaikui lääkärin sanat; "Testin voisit tehdä vasta dpo16-18, sillä biokemiallisella raskaudella ei tässä vaiheessa ole mitään merkitystä." Oli dpo14 ja käsissämme jotain plussaan viittaavaa. High five vessan kynnyksellä! Biokemiallinen tai ei, merkitystä kuitenkin on - mulle ja meille. Kääntyisi viiva loppupeleissä mihin suuntaan tahansa - vahvistuisi tai hiipuisi - tiedämme et hedelmöitys on tapahtunut. Että toivoa on.

Tuli epätodellinen olo. Tuntui kutkuttavan mukavalta, vaikka jo etukäteen olimme päätäneet ettei haamutulos kerro kuin sen, et parin päivän päästä kandee testaa uudelleen, jos vuoto ei ala. Olo oli menkkamainen ja töihin lähtiessä laitoin vuotosuojankin varmuuden varoiksi. Jokainen kostea lirahdus toi mieleen kuukautiset, vatsaa jomotteli. Joka wc-käynnillä sama jännitys: joko jo? Joko tuhruvuotoa merkiksi alkavista kuukautisista. Joka kerta sama helpotus. Ei vielä.

Raskaustestit dpo 14, dpo 16 ja dpo 18
Kahden päivän jälkeen uusintatestaus paljasti selkeämmän viivakaksikon. Plussa. Ei supervahva, mut plussa kumminkin. Siitä vielä kaksi päivää ja tänä aamuna kolmas kerta Clearbluen puikolla: siniristiplussa <3

Olen varovainen. Tiedän alkuraskauden riskit. Surukseni kipeän tuttuja ovat myös keski- ja loppuraskauden murheet sekä tragediat. Ymmärrän, ettei edes kolme plussaa tarkoita sitä, että meille tulisi vauva. Tällä matkalla on monta etappia ja vielä enemmän muuttujia. Eira on luottavaisempi. Minä kuulemma "pessimisti ei pety"-asenteella. Kai suojelenkin itseäni/meitä liioilta toiveilta. Olen realisti. Mitä tahansa voi tapahtua. Silti hämmennykseni ja kiitollisuuteni keskellä olen onnellinen: saavutimme ensimmäisen etappimme loppupeleissä hävettävän helposti. Tänään - tällä hetkellä - olen raskaana. Se jos mikä on puoli voittoa :)

maanantai 23. marraskuuta 2015

Plasebotuntemuksia

Tuntemuksia, niitähän tuntee kun oikein tunnustelee. Vähän sama kuin horoskooppien kanssa. Aina kolahtaa, kun valikoiden tulkitsee. Siksipä keräilin piinakyttääjän legendoja ja mahdollisia syitä omien tuntojeni takana.

Tuhruvuotoa muutama päivä inseminaation jälkeen: Inssikatetri on tmp:n yhteydessä ärsyttänyt verekästä kohdunkaulakanavaa aiheuttaen pientä vuotoa, joka sittemmin tihrutti pois.

Menkkamaista jomottelua n.viikko inssin jälkeen: Edelleen; kohtuun on "tunkeuduttu", joka voinee aiheuttaa supistelua. Tuntemuksia ei välttämättä ole sen enempää kuin normaalikierrossa, mut nyt niihin kiinnittää huomiota. Mietin jo lievän tulehduksenkin mahdollisuutta sillä olinhan tavoilleni uskollisena avantosaunalla pari päivää inssin jälkeen.

Valkovuoto: koskaan ennen hedelmöityshoitoja en ole vuotoja seuraillut. Nyt määrä vaikuttaisi tavallista runsaammalta (=sitä ylipäätään on). Lääkitykselläkin sormensa pelissä kierron hormonimuutoksiin.

Jano?: pari viime kuuta oon pyrkinyt juomaan tavallista enemmän. Kroppa alkaa tottua lisääntyneeseen nesteen kiertokulkuun.

Lisääntynyt virtsaamisen tarve: olemassa tässä vaiheessa yksi - ja vain yksi - syy. Lisääntynyt juominen. Öisin se, et satun oleen hereillä.

Väsymys: nukkunut huonosti. Keskimmäinen kissa sairastaa, joten sekin valvottaa öisin.

Liikuttumisherkkyyttä: Väsynyt, liian vähän unta.

Nippailua alavatsalla: ilmakupla eksyksissä. (Kuplia on poikkeuksellisesti tuntunut riittävän.)

Vilunväreet ja vilutus: Marraskuu. Kylmä ja kolea. Aina viluttaa.

Lämpö asteen verran tavallista korkeampi parin viikon ajan: voinee johtua mistä vain. Marraskuusta. Töissä jylläävästä flunssa-aallosta.

Hengästyminen portaissa: duunin huono sisäilma, remppapöly ja mahdollisesti tuloaan tekevä infektio.

Päänsärky: huonosti nukutut yöt ja hampaiden pureminen unissaan.

Raudan maku suussa: vanha putkisto, veden laatu. Uusi GumProtection hammastahna, johon ikenet reagoi. Öinen pureminen.

Etova olo aamulla: tyhjään mahaan vesilasi ja tuhti satsi vitamiineja. Kiertää vähemmästäkin, oireillut ennenkin.

Rintatuntemukset voi passata. Niitä ei ole, tässäkään kierrossa.

Summasummarum: lämpöä lukuunottamatta oireita tuskin on sen enempää kuin tavallisesti. Nyt havaittuihin tuntemuksiin ei välttämättä kiinnittäisi huomiota, ellei mieli olisi odottavana varpaillaan. Usein ensimmäisten aktuellien "oireiden" joukossa on kuitenkin se kuukautisten poisjäänti ja siellä asti ei vielä olla.

Niinpä. Jännää, miten tämäkin 2 viikon odotus on kulunut. Ensin ei odota, tekee muuta. Sit odottaa enemmän, malttamattomana. Yht'äkkiä, testipäivän lähestyessä, mieli muuttuu. Ei teekään mieli testata. Sitä negaa. Venyttää testiä loppuviikkoon. JOS sinne asti pääsee. Todennäköisempää on varautua huomenna jo siteellä ja tunnustella jokaista lirahdusta. Lh-piikin mukaisesti kierto olisi nimittäin jäämässä lyhyeksi, jolloin vuoto alkaisi parin päivän sisällä enikeis..

maanantai 16. marraskuuta 2015

Siittiösyyni + todennäköisyyslaskentaa

Ykkösfakta: inseminaation seurauksena raskaus alkaa 10-15% todennäköisyydellä. Käänteisesti: 85-90% todennäköisyydellä raskaus ei ala. Aika rajua arkirealismia kahden viikon odotusaikaan. Huoh. Ennakoivana realistina ajattelin ajankulukseni koittaa perehtyä asiaan ja summailin muitakin osatekijöitä.

Ajoituksesta on hyvä aloittaa. Sen merkitystä ei voi vähätellä, kun munasolu tunnetusti on lyhytikäinen. Pakastettujen siittiöiden elinikää en faktuaalisesti tiedä, mutta eri lähteissä sen on veikattu olevan 24h. Siis helposti neljäsosa tuoretavarasta??!! Huoh vol.2. Ajoitus sinällään meni nappiin. Lääkäri pohti, et mutu-tuntumalla ennuste vaikuttaisi olevan parempi, jos inssin aikaan folli vielä näkyy. (Siis verraten tilanteeseen, jossa ovulaatio on tapahtunut jo.) Uä:ssä follikkeleja oli kaksi, joista toisen luhistumisen perusteella H-hetki oli käsillä.  Toinen folli oli pullura ja merkittävimmät ovulaatiokivut tuntuivatkin n.7h inssin jälkeen. Vaikka tuntemuksista päätellen epäilin munasolun yrittävän vatsanpeitteiden läpi ulkomaailmaan, oli tuntemukset seuraavaan aamuun mennessä kutakuinkin poissa. Eli molempien sukusolujen on mahdollista olla hengissä kohtaamishetkellä. Napakymppi.

Entäs ne siittiöt? Inseminaatiossa siirrettiin 0.5ml olki, joka sisälsi 2.1milj siittiötä. Niistä 36% eteenpäin liikkuvia. Väestöliiton raja lahjasoluinssiin 0.5ml oljella on 1milj. (Jos jää sen alle, sulatetaan 2 olkea ja siirretään milli.) Eli siihen nähden ok, mutta.. Miten laatu asettuu suureen kuvaan?

Maailman terveysjärjestön WHO:n (2010) määrittämät viitearvoalarajat normaalille siemennesteelle ovat:
> 39 milj siittiötä per ejakulaatio
>15 miljoonaa siittiötä per millilitra
> 58% elossa olevia
> 32% eteenpäin liikkuvia
> 40% yht.liikuskelevia
>4% morfologia normaali
Tämä siis koskee tuorenäytettä? Viitearvoja pakastetuille siittiöille en löytänyt..

Siittiötiheyttä pidetään yksittäisistä ominaisuuksista tärkeimpänä raskauden alkua ajatellen. Jos oljen sisältämästä lukemasta ynnättäisiin ylöspäin, niin olkimillissä olisi 4.2milj. Jos oletetaan, että puolet kuolevat pakastuksessa, pestynä ennen pakastusta summa olisi ollut 8.4milj. Eli siis alle viiterajan? Minkäköhän verran pesu on vähentänyt lukemaa? Jostain tutkimuksesta luin, et selkeesti alentunut hedelmöityskyky on, kun määrä millissä jää alle 5milj. Terveysportista saadun tiedon mukaan raskauden todennäköisyys yksittäistä kuukautiskiertoa kohden laskee jo WHO:n kriteereiden normaalialueellakin. Mihin sitte klinikan raja 2milj/ml:ssä mahtaa perustua?

Siittiöiden rakenteen merkityksestä raskautumiseen vaikuttaisi sen sijaan olevan voimakkaita näkemyseroja. Jopa siinä määrin, että osa labroista onkin poistanut ko. arvioinnin siemennesteanalyysistaan. Koska rakenteeltaan normaalien siittiöiden osuudella on kuitenkin osoitettu yhteys sekä spontaani- että hedelmöityshoitoraskauksien todennäköisyyteen, olisin ollut kiinnostunut tästäkin tiedosta. Meille tätä ei kuitenkaan kerrottu, joten en tiedä tutkitaanko sitä sulatuksen jälkeen. Ainoa saamamme tieto oli kokonaismäärä ja liikkuvuus (A+B?).Toisaalta on lohdullista, että vaikka huippuarvotkaan eivät takaisi hedelmällisyyttä, alkaa raskauksia normaaliarvojen valossa huomattavankin poikkeavalla siemennesteellä.

Noh, ei auta kuin luottaa siihen syyniin, minkä lahjasoluluovuttajat käyvät klinikalla läpi myös sperman laadun suhteen. Lahjoittajaksi pääsee vain korkealuokkaisella spermalla, joka kestää hyvin koepakastuksen. Luovutussperman alkuperäsistä laatua emme saa kuitenkaan tietää, vaan vain lopputuloksen. Kaipa 2.1 milj. on kohtuullinen tulos - pakastetuksi. Ihan en ole vaikuttunut sen loistavuudesta, vaikka henkilökunta vaikutti tyytyväiseltä. Toisaalta tarpeen on vain 1-2 supersiittiötä. Siihen nähden 0.5ml oljesta 756 000 eteenpäin liikkuvaa on bueno. Siinäkin on 755 998 liikaa. Silti.. Huoh vol.3.

Ovulaatio sentään tuli. Lääkkeillä. Aromataasin estäjillä, joihin napsimani letrotsoli kuuluu, saadaan aikaan ovulaatio jopa 75 %:lle (check), joista raskaaksi tulevien osuus on 15 - 25 %:n luokkaa (not yet check). Tropin yhdistyessä inseminaatiohoitoon raskaaksi tulleiden osuus on keskimääräisesti 13 % ja niistä monisikiöraskauksia on noin 12%. Eli matemaattisen päättelyn jälkeen todennäköisyydet ovat: yksösraskaus 11,4%, kaksosraskaus 1.6%, negatiivinen raskaustesti 87%.

Toki tähän vaikuttaa myös kasvuolosuhteet. Limakalvo jäi inan alle 8mm. Ei huono, joskaan ei loistavakaan. Liekö sitten syynä uä-näkyvyys, täyttymässä oleva rakko, vai mikä, mut en nähnyt yhtä selkeää kolmikerrosnäkymää kuin viime kierroilla. Ja eikö juuri rakenne ole merkittävä? Huoh vol.4. Lisäksi molemmat follikkelit olivat oikeassa ovariossa, jonka viereinen munatorvi veti aukiolotutkimuksessa nihkeästi.. Kohdunulkoista raskauttakinko tässä pitäs vielä jännittää?

Huoh huoh huoh. Miten tästä voi koskaan tulla mitään?! O_o

Ehkä käytän maalaisoptimistin lyhyttä matikkaa:
1 inssi + 1 munasolu = 15% todennäköisyys
1 inssi + 2 munasolua = 30% todennäköisyys? Eikö? :D

Kuulostaa ainakin paremmalta. "Vain" 70% todennäköisyys, et koko setti alkaa alusta ennen kuin testipäivä koittaa. Testipäivä, joka neuvottiin 16-18vrk inssin jälkeen. Mjaa. Ajattelin kyl et dpo14 tekis tehtävänsä. Eteenki ku normaalisti vuoto alkaa jo ennen sitä.. Noh, se selviää väkisinkin reilun viikon päästä.


ps. Jotta en huutele omiani, tässä lähteitä kiinnostuneille

Klami R, Perheentupa A. Miten tulkitsen spermanäytteen? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 2015;131(21):1969-73
Cooper TG1, Noonan E, von Eckardstein S, Auger J, Baker HW, Behre HM, Haugen TB, Kruger T, Wang C, Mbizvo MT, Vogelsong KM. World Health Organization reference values for human semen characteristics. Hum Reprod Update. 2010 16(3):231-
Ahinko K. Successful intrauterine inseminationtreatment. 2009. Väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Tamperensis : 823. Tampere University Press.
Check ML, Bollendorf A, Check JH, Katsoff D. Reevaluation of the clinical importance of evaluating sperm morphology using strict criteria. Arch Androl 2002;48:1-3
Coetzee K, Kruge TF, Lombard CJ. Predictive value of normal sperm morphology: a structured literature review. Hum Reprod Update 1998;4:73-82.

torstai 12. marraskuuta 2015

Yllätysinseminaatio

Kaikki kävi niin kovin äkkiä. Kaikkien aikojen varhaisimman LH-plussan seurauksena soitin eilen aamulla klinikalle. Kahta tuntia myöhemmin makoilin tutkimuspöydällä ja katselin UÄ-ruudulta piirtyviä pöllönsilmiä. Follikkeleja. Kylki kyles, oikein kaksin kappalein. Etuilija näytti pieniä luhistumisen merkkejä, peesaaja pullotteli pyöreänä parin sentin mitassaan. Toinen munasarja sentään oli malttanut mielensä, eikä ollut tuottanut mitään varteenotettavaa. Hyvä niin, sillä monikkoraskauden (kolmos, nelos) uhka olisi perunut tämänkin inssin.

Tällä näkymällä todettiin olemassaoleva kaksosriski. Lääkäri kysyi, jotta mennäänkö tällä? Päätös jäi minun punnittavakseni, sillä Eira oli aamulla joutunut lähtemään töihin Helsinkiin. Telepaattisen yhteyden, pienen empimisen ja  myöntävän vastauksen seurauksena inssi tehtiin samoin tein. Itse toimenpide oli kohtuu kivuton. Siinä inssin jälkeen 10min pötkötellessäni käytiin vielä lääkärin ja hoitajan kanssa läpi naisparien käytännön sisarus-/hoidonvarausjuridiikkaa. Jotta ei liian yltiöpositiiviseksi heittäydyttäisi, tehtiin aloitteestani seuraavan kierron lääkitys- ja hoitosuunnitelmakin valmiiksi.

Lähtiessäni kuittasin kassalla kolmen kierron aikana kasaantuneen piikkini. Hela hoidon hintalappu jännitti, kun laskua oli ehtinyt kerääntyä syyskuusta alkaen. Oletukseni piti kutinsa, mutta loppusumma jäikin parisen sataa pienemmäksi kuin olin pelännyt. Pakkasin kuitin, erittelyt ja B-todistuksen Kuopioon lähtevään Kelan kuoreen. Nähtäväksi jää, miten kansaneläkelaitos päättää projektiamme tukea.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Testit testissä

WC:n pikkukaappi pursuaa erimerkkisiä ovulaatiotestejä. Saimme varastoomme täydennystä kun pari viikkoa sitten vietin siipatonta laatuaikaa kolmen ystävättäreni kanssa. Illan aikana, kun niihin parhaisiin laseihin oli aika kaataa tavaksi muodostunutta shampanjaa, paljastui joukkiomme raskausprosentiksi 50%. Liekö omilla hormoneillani osansa kun silmäkulmani melkeinpä kostuivat. Skoolattiin ja onniteltiin. Tunsin pakahduttavaa iloa ystävieni puolesta. Kummankaan tie raskauteen ei ollut välttynyt kivikoilta. Molemmilla anamneesissaan keskenmenot. Molemmat kultasydämisiä, aitoa äitimateriaalia. Olin vilpittömästi onnellinen heidän varovaisesta onnestaan.

Molemmat tietävät projektistani, joten minulle oli varattu ylimääräiseksi jäänyt keko erimerkkisiä tikkuja. Koitin tyrkyttää niistä osaa sille ainoalle ei-raskautetulle-ystävälleni tulevaisuuden varalle. Kun hän nosti lasiaan ja nauraen kieltäytyi, sain kotiin tuliaisiksi kymmenisen raskaustestiä ja satakunta ovulaatiotestiä. Oli Clearblueta, Davidia, Egensiä, jotain jossa oli kiinalaisia merkkejä jne.

Näistä erilaisista liuskatesteistä olen kuullut palautetta puolesta ja vastaan. Klinikalla netistä hankittuja testejä ei pidetä luotettavina; osa on vaikeasti tulkittavia, osa ei tunnu "toimivan". Mikä siinäkin mahtaa olla? Onko ongelma tuotannon ja materiaalien luotettavuudessa? Vaiko kenties testien herkkyyden ja oman luotaisen LH-tason suhteessa? Tsekkailin valikoimaa netissä ja huomasin, että ovulaatiotestien herkkyys vaihtelee pääosin 20-50mIU/ml välillä. Erittäin herkiksi luonnehditaan 20-25mIU/ml testejä. Noh, naisen LH-arvon ajatellaan huipussaan olevan tavallisesti väliltä 15-80mIU/ml. Näin ollen matalan LH-tason naiset eivät plussaisi kuin kaikkein herkimpiin tikkuhin?

Kävin läpi saamani tikkuarsenaalin. Osassa testiherkkyys (cut off) on ilmoitettu, osassa tietoa tarvitsee kaivaa, ja osassa sitä ei ole. Egens oli herkin 15miu/ml ja Clearbluen raja korkein 40mIU/ml. Itselle tuttu Sofi oli väliinputoaja 25miu/ml herkkyydellään yhdessä toisen merkittömän Ovulation (LH) Test Stripin kanssa. Sen sijaan David oli häveliäs, eikä paljastanut rajojaan.

Tänään pääsin yllättäen koeponnistamaan koko seurakunnan. Koska follikkeli-uä oli varattuna vasta torstaille (kp14), aloitin varmuustikutuksen viikon vaihtuessa. Samoihin aikoihin alkoivat myös ennakoivat ovulaatiotuntemukset. En uskonut niitä todeksi vaan epäilin, että vasempaa ovariota muutama vuosi sitten piinannut kysta on ehkä tekemässä paluun. Epäilyistä huolimatta siirryin H-hetken tikutustaktiikkaan: tikutus tutulla Sofilla12h välein. Kun alkaa näyttää "sinne päin", niin varmistus suurella oraakkelilla Digi-Clearbluella.
Siirryin aamutikutuksesta tähän tekniikkaan kun huomasin lääkkeiden mahdollisesti vauhdittavan LH-piikkiäni. Viime kierrossa hymynaama ilmestyi varmuuden varoiksi tehdyllä testikerralla pe illalla. Pe aamu oli ollut haamullinen nega. Eikä la aamupäiväkään enää 100% selvä plussa ollut. Ovulaatiotuntemukset alkoivat silloin lauantaina illan eellä, joten sykli tuntui nopealta. Mieluummin siis kulutan läjän tikkuja kuin otan enää yhtäkään missausriskiä.

Ja kas, miten kävikään? Olin (taas) äimän käkikellona, kun kp 12 tikkuun alkoi piirtyä 2 viivaa. Samalla testasin muutkin tikkumerkit. David näytti Sofin tapaan kallistuvan 10min odotuksessa plussaan. Merkitön Test Strip ei olisi ovulaatiota niin vain paljastanut, vaan näytti haamuviivaa. Herkinkin, Egens, oli vaikeasti tulkittava. Olisin saattanut tulkita negaksi. Eli ei ole herkkyyteen luottaminen.

Entä mitä sanoi 40mIU/ml oraakkeli?
Hymyili tottakai :)

Aamusta tuleekin sitte kiirus siirtää torstain ajanvaraus huomiselle, tsekata miltä näyttää ja tuumata mitä tehdään. Puoli voittoa on jo se, et näitä päästään ees miettimään arkipäivinä. Jospa huominen yllättäen menisikin kuin Strömsössä?

torstai 5. marraskuuta 2015

Todellinen helmi, Simpukka

Istun koulutuksessa. Kuuntelen esitystä lapsettomien Simpukka ry:stä samalla kun saan sähköpostiin viestin lapsettomuushoitajaltamme. Viesti alkaa kysymyksellä "Mitä kuuluu, miten jakselette?" Tuntuu hyvältä. Meistä välitetään ja ollaan kiinnostuneita.

Simpukka ry:n vihkosia
Kuinka tärkeää pienelle ihmiselle onkaan saada kokemus ymmärryksestä ja siitä, ettei ole yksin. Saada tukea sekä rohkaisua tuntemuksien jakamiseen myös omien läheisten kanssa. Samaa ajaa lapsettomien yhdistys Simpukka. Ilahdun huomatessani miten yhdistyksessä on huomioitu erilaiset lapsettomuuden muodot; primaari- ja sekundaarinen lapsettomuus, lahjasoluhoidettavat, hoitojen jälkeen yksin/kaksin elämäänsä jatkavat jne. Jokaiselle jotakin.

Sydäntäni lämmittää erityisesti SimpukkaParit-parisuhdetoiminta. Onhan lapsettomuus on yhteinen kriisi, joka vaikuttaa väistämättä parisuhteeseen. Se voi olla parisuhteelle uhka tai mahdollisuus, jossa merkityksellistä on yhteisten voimavarojen löytäminen, vuorovaikutus, kommunukaatio. Hetkessä, jossa jälkikasvun kaipuu värjää päivät, on arvokasta keskittyä myös siihen mitä kaksi aikuista ovat toisilleen - kuinka suurta he ovat yhdessä.

Lapsen muotoinen unelma
Lapsettomuus on asia, jota joutuu käsittelemään koko loppuelämän. Sitä voisi verrata haavaan, joka vuosien saatossa arpeuduttuaankin on ajoittain kipeä. Lapsettomuuden kipeys ei katoa ajan, raskauden tai lapsen saanninkaan myötä, vaan muistossamme se pelkoineen on osa identieettiämme.

Simpukka tekee paljon hyvää työtä lapsettomuuden avaamiseksi. Aktiivitoimintaa on ryhmien ja tapahtumien muodossa. (Esim. Helminauhaverkosto lahjasolupareille toimii aktiivisesti kaupungissamme.) Sen ohella Simpukka julkaisee aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja infolehtisiä. Ei pelkästään lapsettomuudesta kärsiville, vaan myös heidän läheisilleen ja ammattilaisille. Ymmärrettävää kieltä ja käytännön ohjausta. Yleissivistävääkin.

Koulutuksen ensimmäisen vartin aikana Simpukka ry oli saanut ainakin yhden uuden jäsenen, minut. Minulle tuli nimittäin siitä vähän samanlainen fiilis kuin kirkkoon kuulumisesta; Vaikka aktiivitoimintaan en koe tarvetta osallistua, voin olla varma, että jäsenmaksullani tehdään lähimmäisten parissa arvokasta työtä.



Ollaan ihmisiä toisillemme.



lauantai 31. lokakuuta 2015

Heille, lähteneille

Pyhäinpäivä. Aika muistaa menneitä. Unohtaa kierronpäivät, tikut ja tulevien sukupolvien odotus. Muistaa heitä, jotka kerran ovat eläneet - ja lähteneet.

Rakkaimpina itselle mieleen piirtyy isovanhemmat, joista ensimmäisen hyvästelin 5-vuotiaana, viimeisen 3 vuotta sitten. Leukemiaan 80-luvulla menehtynyttä mummiani en juurikaan muista, mutta tarina kertoo hänen olleen kultasydäminen, ahkera ja karjalaiseen tapaan pienestäkin antelias. Muista isovanhemmista on sydämessäni väkevä muistokollaasi.

Isoäitini (ylhäällä) parhaine ystävättärineen.
Esikoinen, äitini, keskellä.
Lapsuusmuistoissani äitini äiti, mamma, seisoo esiliinassaan pappan sotien jälkeen rakentaman rintamamiestalon portailla. Hänen heleä naurunsa ja nivelrikon kangistamat sormensa. Lämpeävä ulkosauna ja koivuvihdan tuoksu. Naistenpyörän natina, kun mamman takaritsillä matka taittuu kyläkaupalle. Kaupalle, jota mamman tavoin ei enää ole. Papat, sotiemme veteraanien tavoin vähäsanaiset tee-se-itse-miehet. Terävä-älyiset herrat, jotka eivät koskaan tulleet sinuiksi iän tuoman peruskunnon laskun ja palveluasumisen kanssa. Viimeiset yhteiset hetkemme. Väsyneesti raottuvien sinisten silmien katse. Minä vuoteen äärellä. Lukemassa, pitämässä kädestä. Pidätellen kyyneleitä, ikävöiden jo. Tietäen vanhuksen levollisena odottavan lähtöään.

Isovanhempien hääkuvat ja sotamuistoja.
Isoisoisä talvisodan aikaan.
Nyt he lepäävät kivipaasin alla pienen kylän hautausmaalla. Kaksi sydämellistä naista, kaksi vahvaa miestä. Rintarinnan. Heidän viimeisille leposijoilleen veimme eilen kynttilät. Kaipuun merkiksi, kiitokseksi. Pimeässä hautausmaa kylpi kynttilän valossa. Ihmiset muistivat rakkaitaan. Joukossa oli myös pimeitä hautoja. Kynttilättömästä hautakivestä kumpuava yksinäisyys suretti meitä. Ajateltiin Eiran kanssa, et ensi vuonna hamstrataan kasa pieniä kynttilälyhtyjä ja pyhäinpäiväiltana sytytetään yksi kullekin pimeälle haudalle. Valoksi niille, joiden nimi sammaleiseen kiveen on kaiverrettu.

Rakkaiden kissapoikieni leposijat
Menneitä muistaessamme mielenpäälle enkelinsiivin lehahtivat myös eläinystävämme. Rakkaat karvatassut, jotka uskollisesti kulkivat vierellämme läpi elämän tuulen ja tuiskun. Heillekin tänään kaipauksen kynttiläliekit väräjävät.

Kuolema on elämän päätepiste. Lopullisuuden pelottavuudestaan huolimatta se voi olla lohdullinen. Helpottava silloin, kun elonhetket täyttää kipu tai omaksi koettu elämä on hiipunut vieden elämänilon. Elämän sammuminen on kuitenkin aina menetys - riippumatta siitä miten pitkä on maallinen elämä ollut vai onko sitä ollut ollenkaan. Vanhuksen elinkaaren rikkautta muistellaan lämmöllä. Lapsen tai nuoren menettäminen tuntuu huutavalta vääryydeltä. Niin ikään elämättömästä elämästä luopuminen on tragedia, menetys, jonka surun määrä voi olla mittaamaton. Keskenmenon ja kohtukuoleman kohdanneille lapsi on ollut elossa jo ennen syntymäänsä. Ei pelkästään äitinsä kohdussa, vaan myös mielessä ja sydämessä. Luoden muistoja omana itsenään.

Vaikka elämä on väliaikainen, ovat muistot ikuisia. Vaalitaan niitä ja pidetään rakkaimmat lähellämme, sydämissämme.

Levollista pyhäinpäivää <3

tiistai 27. lokakuuta 2015

Omia lapsia

Sain Eiralta stadintuliaisina kirjan (yllätys yllätys, uusi kirja) Rakkaustesti. Kirja kertoo orastavan perhetoiveen muuttumisesta lapsettomuuden syviksi vesiksi. Ovulaatiopakkomielteen kasvusta koeputkisirkukseksi. Ja parisuhteesta, joka koittaa pysyä toiveiden ja pettymysten vuoristoradan kelkassa.

Samaa avoimen kipeää linjaa jatkaa opus Ei kenenkään äiti. Kirjassa kuvataan viidentoista suomalaisen kertomus siitä miten lapsettomuus ulottaa lonkeronsa elämän jokaiseen paikkaan ja hetkeen. Mietitään voiko elämällä olla tarkoitusta ilman lapsia. Omia lapsia.

Mikä tekee lapsista omia? Yhteiset geenit? Juridinen side? Läsnäolo synnytyksessä? Kun kerron Rakkaustestin hollantilaisesta kirjoittajasta ja hänen kahdesta guatemalalaisesta adoptiolapsestaan, saattaa joku tokaista ettei kirjailija sitten loppupeleissä koskaan saanut omia lapsia. Saihan. Onhan hän kahden adoptoidun ihmislapsen äiti.

Oma lapsi mielletään usein biologiseksi. Vanhemmuutta on kuitenkin monenlaista, joten olisi surullista ajatella sen rajoittuvan verisiteeseen. Sijaisäidit, adoptioäidit, lahjasoluilla alkunsa saaneiden lasten äidit, sosiaaliset äidit. Vanhemmuutta yhtä kaikki. Siitä huolimatta moniin on kylvetty biologinen siemen, toive omasta jälkeläisestä. Yksilöstä riippuu miten sijaisvanhemmuus tai adoptio tuon kolon täyttäisivät. Harvemmin ne ovat suoraan ykkösvaihtoehtona.

Tiukassa on istunut myös oletus "oikeasta perheestä". Vasta nyt ruuhkavuosiaan elävän sukupolven aikana perinteinen, vuosisadan takainen, ydinperhemalli on saanut tasavertaisena rinnalleen mitä monimuotoisempia perheitä. On uusio- ja sijaisperheitä, leskivanhemman perheitä, apilaperheitä, polyamorisia ja kahden kulttuurin perheitä. Yhden vanhemman tai homoseksuaaliparin perheistä puhumattakaan. Perheen käsitteestä on vihdoin alettu ravistaa normeja. Perhe on se, minkä kukin kokee perheeksi. Me ja edeltävät sukupolvet olemme saaneet sen opettella. Onneksi kasvatamme itseämme viisaampaa sukupolvea. Ihmisiä, joille suvaitsevaisuus ja perheiden monimuotoisuus on itsestään selvää. Jotka ymmärtävät, että omia lapsia voi saada muullakin tavoin kuin synnyttämällä.

Perhesopan kahden äidin perhe
Taannoin juttelin 3-vuotiaan kummilapseni kanssa siitä, miten isi on poika ja äiti tyttö. Miten niin ikään kummitäti on tyttö ja Eira-tätikin tyttö. Odotin josko siitä ois virinnyt mielenkiintoinen keskustelu. Mutta ei. Lapsi totesi "niin on" ja katsoi minua kuin epäillen, että nyt ei kummitäti tajua jotain. Hymyilytti. Väestöliitolta hankittiin Meidän pihan perhesoppa -kirjakin odottamaan pikkukummituksen keväistä nimipäivää. Siinä kerrotaan lapsentahtisesti miten erilaisia tavallisia perheitä on, miten vauvat voivat saada alkunsa vaikka lahjasolusta ja miten lapsia voi tulla muualtakin kun äidin masusta. Ikätasoista suvaitsevaisuus- ja seksuaalikasvatusta minusta. Kummilapsen mielestä ei varmaankaan mitään kummallista :)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Hurahduksia

Hurahdin, innostuin. Se vei mukanaan. Mikä? Mikä milloinkin. En ole tuuliviirimäistä tyyppiä, mutta aika ajoin hurahdan minäkin.

Vanhin ja pitkäkestoisin hurahdukseni ovat hajuvedet. Kun eräänä päivänä vuosikymmen sitten huomasin omistavani lähemmäs 30 hajuvesipulloa, oli aika rajoittaa. Annoin itselleni luvan ostaa uusia, kun määrä olisi tippunut puoleen, luonnollisen poistuman kautta. Pikkuisen olen lipsunut, mutta enää tulee ostettua pullo vuodessa. Okei, ehkä kaksi. Avovaimokkeen sisäänmuutto vinoutti tilaston, mut se annettakoon anteeksi, kun käyttäjiäkin on tuplaten.


Clipper-hurahdus. Syysillat. Höyryävät mukit. Ei lisättävää. Teen ystäviä jos olette, ymmärrätte varmaan.

Reilu vuosi sitten hullaannuin vanhaan kotimaiseen lasiin. Kirppareilta kohnaan aina astiapuolen siinä missä Eira blokkaa kirjoja ja vaatteita. Vuoden aikana Riihimäen ja Karhulan lasikokoelma on karttunut mukavasti ja kaappitilan puutteessa toimii avohyllysäilytyksessä erinomaisen hyvin. Onpa mukaan pikkuhiljaa hivuttautuneet Toikan höyhenenkevyet Florat ja Faunatkin. Keittiöstä lasipurkit ovat alkanaeet valua muihin huoneisiin tunnelmaa antamaan. Tai vaikka toimimaan pysyväissijoituspaikka viime juhannuksena kotipihasta poimituille pioneille, joita ei millään raaski heittää pois.











Eira on meistä vielä aktiivisempi hurahtelija. Kestohurahduksena E keräilee kirjoja ja vintage-vaatteita. Ihastuksissaan kotiin on kulkeutunut myös vanhoja leluja ja muuta kaunista. Kaikilla tuliaisilla on kotoista menneen ajan tarinaa kerrottavanaan. 


Uusi hurahduspotentiaalikin on löytynyt; Hammi's Designin ihanaiset tuotokset, joista Mrs.Sinn parisen viikkoa sitten blogissaan postaili. Olen myyty - taas o_O

Hurahdusalttiudestamme voisi vetää sen gebardimaisen päätelmän, että kolmiossamme tila-asian kanssa ei ole ongelmaa: jokaiseen tyhjään koloon löytyy takuuvarmasti jotain laitettavaa :D Joskus mietinkin, et miksi emme voisi hurahtaa vaikka imurointiin. Tai kellarin järjestelyyn. Mutta ei. Hurahdukset ovat lähes poikkeuksetta uutuus-puolella. Hankintoja, tekemisiä, kokemuksia. 
Epäkäytännöllistä.
Ah, niin ihanaa!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Vitsikästä

Perjantai-ilta. Klo 23.01.
Siinä se virnuilee.
Vitsikästä, eikö?


Se siitä inseminaatiosta.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kappas, follikkeli

Tänään oli järjestyksessään 3. follikkeli-uä. Tuplakäyntien välttämiseksi olin tässä kierrossa tarkoituksella varannut UÄ:n vasta kp 15. Taka-ajatuksena se, et tarvittaessa olisi mahdollista pistää irrotuspiikki ja tehdä inseminaatio iltapäivällä, jos tilanne yllättäen näyttäisi siltä, ettei viikonlopun yli päästä. Riskiä pidin pienenä, enkä muutenkaan elätellyt toiveita kypsistä munasoluista. Vaikka Letrozol annos on tuplaantunut, ei oireita sen kummemmin ole ollut. Vaan kuinkas kävikään. UÄ:ssä limakalvo oli saavuttanut kaikkien aikojen ennätyspaksuutensa 8mm ja näytti hyvärakenteiselta. Vasemmassa ovariossa - siis HUOM vasemmassa(!) - oli 17-18mm johtofollikkeli.

Olin aiemmin jo mielessäni hivenen harmittellut sitä, että avoimen vasemman munatorven vieressä on sitkeästi nukkuva ovario, kun taas oikealla olevan tuottelijaan munasarjan torvi vetää nihkeästi. Aukiolotutkimuksessa nimittäin vasemmalla puolella oli hyvä läpivirtaus siinä missä oikean munatorven aukioloa sai etsiä urakalla. Lopputulemana molempien röörien pitäisi kuitenkin toimia. Ja nyt vielä vasen ovario, joka ei koskaan ole näyttänyt suurempia aktivoitumisen merkkejä, on sekin herännyt. Kerrassaan ilahduttavaa!

Sofi & Clearblue. Taas on millä tikuttaa.
Mikä lie kelkan kääntänyt? Letrotsolilla lie ilman muuta oma roolinsa. Rinnalla on mennyt vahva foolihappo-B-vitamiiniyhdistelmä, D-vitamiini ja sinkki. Gelee Royalen napsimisen aloitin alkukierrossa ja nostin annoksen 1000mg:aan letrotsolien loputtua. Olen myös kiinniitänyt  tässä kierrossa huomiota veden juomiseen ja riittävään uneen. Ravitsemus ja liikunta ennallaan. Onko joku noista tai kaikki yhteensä? Vai ei mikään? Ehkä edesauttavaa tekijää ei voi eritellä, ehkä sellaista ei ole. Ehkä tämä on vain sattumanvarainen hyvä kierto. Se, että jostain syystä jotain näytäisi tapahtuvan, on meille jo puolikas voitto.

Siispä jatketaan aktiivista tikuttelua. Mikäs siinä tikutellessa, kun postilaatikkoonkin napsahti uusi 56:n liuskan setti. Jos LH-testi ei plussaa viikonloppuna, tuupataan sunnuntaina munasolu liikkeelle Ovitrelle-pistoksella. Maanantaina aamupäivällä sit inseminaatioon. Ainoastaan viikonlopulle osuva yllätysovulaatio voi tämän suunnitelman vesittää.

Hiljainen ranta syysauringossa
Vesityksestä aasin siltana tämä tyttö lähtee ny mereen pulahtamaan kun syysilmakin on mitä mainioin. Ihanaa aloittaa viikonloppu hyvällä mielellä ja saunanlämmössä rentoutuneena. Talviuintikausi on täällä :)

perjantai 9. lokakuuta 2015

Postia Kelalta

Ensimmäiset korvauspäätökset tulivat Kelalta. Hain korvausta alkututkimuksiin kuuluvista labroista (TSH ja PRL) ja psykologin arviosta, joihin molempiin olin saanut erikoislääkärin lähetteen. Vastaus oli kyllä ja ei.

Psykologin arviosta korvaukset myönnettiin. Kyseessä oli max. 60min vastaanottoaika, jolloin korvaus oli standardi 18€. Huimaa.

Labrat otatin sairaalan laboratoriossa, koska se oli töiden kannalta helpointa. Marssin Väestöliiton lääkärin paperilähetteellä labraan ja sain tulokset parin päivän päästä kirjeitse kotiin. Lasku näytteistä seurasi perässä; 27€.

Labrareisusta ei kuitenkaan korvauksia heru, koska laskuttaja on sairaala. Korvaus tulee vain, jos yksityisen määräämät tutkimukset otetaan yksityisellä. Ahaa.. Did not know that. Enkä pystynyt arvaamaankaan, sillä sairaalan laskunkin maksoin täysimääräisenä; kokeiden hinnat, näytteen käsittelykulut ja toimistomaksu kaupan päälle. Kunnalle ei tästä julkisesta palvelusta pitäisi jäädä maksettavaa, joten olin rinnastavinani sen yksityiselle maksettuihin näytteisiin. Noh, luuloni oli erheellinen.

Mutta hei, viikonloppu kolkuttaa. Tili odottaa parin kybän Kela-palautustaan. Ehkä sillä rahalla matkataan OnniBussilla Helsinkiin, heittäydytään vitsikkäiksi ja ostetaan Aito avioliitto-heijastimet Narinkkatorin kojusta. Pistetää elämä risaseks.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Kultainen kummius

Kummius. Kunniatehtävä. Mutta minkälainen? Kummin kristillinen kasvatusvastuu on kokenut inflaation materian maailmassa. Uskon- tai uskomattomuudenvapauden tuuppaamana kirkon rooli ihmisten elämässä on laimentunut muokaten myös kummiuteen liittyviä odotuksia. Silti lapselle useimmiten nimetään kummit, oli kyse sitten kastejuhlasta tai nimiäisistä.

Kummiksi pyytäminen perustuu omiin ystävyyssuhteisiin tai perinteiseen sukulaiskaavaan, eikä valinta ole helppo jos sopivaa ei löydy tai tarjontaa on yli äyräiden. Toiset valitsevat yksittäisiä kummeja, toiset pariskuntia. Jotkut kummittelevat ristiin. Yhteistä päätöksille lienee toive kummin läsnäolosta - joko omassa tai lapsen elämässä, useimmin molemmissa.

Eräs ystäväni sanoi kerran, että on olemassa kaasotyyppejä ja sitten on kummityyppejä. Tiedä sitten mitä ominaisuuksia hän kumpaankin liitti. Ehkä kaasotyyppi on valovoimainen ja rohkea organisoija, joka klaaraa tilanteen kuin tilanteen. Tai ehkä hän on kärsivällinen ja avulias askartelija. Kummityypissä saattaa kiteytyä maailmankatsomusten samanlaisuuden tärkeys; kelle voisit lapsesi luovuttaa kasvatettavaksi. Tai sitten pullea lompakko, lahjat ja elämysten tarjoaminen.

Kaasotyyppinä en voi henkseleitäni paukutella. Olen saanut kyseisen kunniatehtävän neljä kertaa. Niistä onnellisista pareista on kolme päätynyt eroon vuoden sisällä. Kaasonkiroukseni ollessa ilmeinen, ei pyyntöjä enää ole sadellut :D Enemmin mieltäisin itseni kummityyppiksi.

Elämääni on siunaantunut seitsemän ihanaa kummilasta - viisi reipasta poikaa, kaksi tomeraa tyttöä - ikähaitarilla 2-15 vuotta. Kummiteluvuosiin onkin heidän myötään ennättänyt mahtua kaikenlaista lapsellista. Nuppiluvun kasvaessa maallisen hyvän jakaminen on vähentynyt. Lahjominen oli esikoiskummipojan etuoikeus, vuosien myötä leipä kapenee. Se mitä haluaisin jakaa kaikille tasaisesti ja riittävästi, on aika.

Mitä kummius on ollut parhaimmillaan?

Hiekkakakkuja ja huvipuistolaitteita. Palapelejä ja trampoliinia. Yökyläilyä jouluaaton alla. Kevätjuhlia. Pajukorin punomista sokeiden lasten perheleirillä. Ekaluokkalaisen soitto ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Kylpemistä lasten kahluualtaassa. Lukemaan opettelua. Pienin käsin askarreltu kortti. Juttelua esiteinin kanssa pojista, pussailusta ja päihteistä. Kisakatsomossa kannustamista. Keittiössä tanssimista ja paistinlastaan laulamista. Puhelimeen piippaava kuva kootusta lego-ukkelista. Falskannut vaippa ja märkä yöpaita, kun olet kukonlaulun aikaan nostanut yksivuotiaan viereesi (=päällesi?) nukkumaan. Uhmaikäisen kanssa pukemisesta vääntämistä. Nuotin vierestä laulettuja iltalauluja. Pohtimista mitä lemmikeille käy ku ne lähtee eläinten taivaaseen; "voiko niitä tippua sieltä?" Hömppäämistä, nauramista ja itkupotkuraivarit. Kaikkea sitä ja paljon muuta.

Kummin valinta on vastuullinen tehtävä. Yksi suurimmista asioista, joita lapsen puolesta valitsee. Parhaimmillaan lapsi saa aikuisen ystävän. Ihmisen, jolle kertoo asioita, joista äidin kanssa ei voi tai halua jutella. Joka jossain tilanteessa, jonain päivänä, on uskotumpi kuin oma vanhempi. Jos äitinä joskus tulee kummin ohittamaksi, voi onnitella itseään; on tehnyt hyvän valinnan.

Sitä kummius on aidoimmillaan. Yhteistä aikaa, muistoja ja yhdessä kasvamista.

Toinen toistaan opettaen.
Rakkaudella.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Lapsetonna

Männäviikolla seurasin puolikkaalla korvalla nuoren, vasta avioituneen kassarouvan ja vanhemman herrasmiehen välistä sananvaihtoa. Naimakaupoista kuultuaan mies alkoi tivata lapsiasiaa. Myyjän välttelevä "ei ole ehtinyt"vastaus sai aikaan kannustavaksi tarkoitetun ryöpsähdyksen; "Jaa nykyään vaan uraa tehdään. Kannattaa kuule jättää se ja keskittyy lapsii. Heti vaa niit lapsii. Oot jo sen ikänenki. Jos vaik useammaanki meinaat. Ehtii kato sitä uraa sit myöhemminki. Kyl mää sulleki lapsii vaan suasittelen."

Työtoveri onneksi riensi apuun vaihtamaan aihetta. Syrjäsilmällä pistin merkille nuoren kassarouvan väkinäisen hymyn. Liekö syynä asiakkaan konservatiivinen naisen-ura-on-toissijaista-ajattelu vai lapsiasian kipeys.

Kehto Kallioniemen autiossa tuvassa Taivalkoskella
Lapsettomuus voi olla valittua tai tahatonta. Yhteistä on se, ettei kumpaakaan kunnolla sanota ääneen. Miksi? Koska se on vaikeaa syystä tai toisesta. Useimmin siksi, ettei suurimpia pelkojaan ja toiveitaan halua revitellä muille siinä pelossa, että romahtaa julkisesti. Menettää kasvonsa. Tahaton lapsettomuus tulee omalle kohdalle yllätyksenä - aina. Siinä sitä on pidättelemista omissakin tunteissaan. Joutuu miettimään uusiksi omaa minäkuvaa ja ympäröivää maailmaa.

Tänä päivänä naissuhteessa eläessä suurimmilta uteluita välttyy - kumma kyllä ;) Muistissani kuitenkin on vielä aika nuorena vaimona, jolloin lapsitiedusteluihin sai vastata viikottain. Puolen vuoden - vuoden kohdalla vaihdoin vastaustekniikkaa ja tokaisin kysyjille jotain toiveistani saada ensin normaali kuukautiskierto raskauden mahdollistamiseksi. Se hämmensi kuulijan, sai ymmärtämään ettei kaikilla kaikki ole kunnossa. Nautin jotenkin puolishokeeraavasta vastauksestani. En itseni takia, vaan kipeämmin asiaan suhtautuvien kanssasisarieni. Jos herätyksellä saadaan yksikin murhetta aiheuttava utelu vähennettyä muilta, on se kuulijashokin arvoinen. 

Eivätkä kaikki halua lapsia. Eivätkä he silloin taatusti jaksa julkisesti selittää, miksi niin on. Se kun on jokaisen oma asia. Siitä huolimatta valittu lapsettomuus on monen kuulijan mielestä "väärin" ja sitä on oikeus hämmästellä. Ympäripuhua, sääliä, moittia jopa.

Lapsettoman on kurjaa tuntea mielipahaa vaietusta asiasta. Asiasta, johon saattaisi saada tukea tai ymmärrystä, jos avaisi suunsa. Mutta sellaisia me ollaan. Kannetaan omat ristimme. Hiljaa, eleettömästi, kiukullakin. Takin kääntöpuolelta löytyy toinen todellisuus; puhumattomina emme voi moittia vastakappaleita - naapurin pappoja tai sukulaistätejä. Heidän maailmankuvansa on eri. Lapset ja suurperheet ovat kuuluneet menneeseen elämään. Poikkeuksia on ollut harvassa. Rintamalla sairastetun sikotaudin aiheuttamasta steriliydestä ollaan oltu osaanottavasti hiljaa. Se on ollut kohteliasta. Lapsettomuus on tälle väestön osalle pimennossa, kunnes joku uranuurtaja verhoa raottaa.

Jätin kassaneidit keskustelemaan syyssään upeudesta ja poistuin puodista miettien;
Miten onnellisia ovatkaan he, jotka tökerösti uskaltavat lapsiasiaa tiedustella. He ovat säästyneet elämässään suurelta murheelta, lapsettomuudelta.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Muissa puuhissa

Jännä, miten nopeasti elo siirtyy pyörimään kahden-kolmen viikon jaksoissa. Kuukautisista ovulaatioon, ovulaatiosta vuodon alkuun. Kierron eri vaiheisiin liittyvät odotukset, tehtävät ja muistamiset rytmittävät arkea, antavat sille sävyn. Mietityttävät kotona, kylässä ja kaupassa. On helppo uskoa, että muutaman kuukauden hoitojen jälkeen tauko tekisi hyvää - eteenkin psyykkeelle.

Itse koin hetkellisen vapautumisen tunteen, kun loppuviikolla lopetin tuloksettoman tikutuksen. Luovutuksen jälkeen sitä osaa ottaa päivät vastaan sellaisinaan, suurempia kuulostelematta, nauttien. Työn puolesta loppuviikko meni siivillä. Viikonloppu sen sijaan sopiva kombo juhlaa ja lepoa; eilinen ystävän häissä (ja aamulla ostostelemassa päällepantavaa, sillä Eiralla ei ollut kaapissa "mitään" ;D) ja tänään kotimöllöttelyä.


Duett morsiusparia odottamassa <3
Kahteen viikonloppuun on meille mahtunut kahdet häät. Päästiin maistamaan myös pre-hääjuhlatunnelmaa, kun perjantai-iltamyöhällä värkättiin E:n kanssa ruusukkeita hääautoon. Kohteena oli isäni lainaama vanha Volvo Duett, jolla sain ilon kuljettaa morsiusparia The Päivänä. Täyden palvelun kuljetukseen kuului myös koristelu. Oikein mukavaa pariskuntapuuhaa, kun siihen ei kuulu liitännäistä häästressiä.

Syksyiset häät olivat ihanaiset; ilma aurinkoinen, juhlaparit kauniita ja ruoka hyvää. Kulinaristina otin ilon irti siitä, ettei kala- ja juustopöydissä tarvinnut tehdä karsintaa, vaan lautaselle sai mätätä kaikkea hyvää. Morsiusparin onneksi sai hyvällä omallatunnolla nostaa kuplivan maljankin. Lautastemme viereen plaseeratun hääkarkin lausahdus oli osuvasti John Gayn käsialaa: Ystävyys tai rakkaus ovat vain sanoja, kunnes löytyy yksi, jolle olet hehkuasi säästellyt. Niinpä - kävi miten kävi, tänään on hyvä juuri näin <3
Häähumua

Häähumua



Turun päivänä ajeltiin Turkuun viettämään kulttuurin ja kummittelun sävyttämää sunnuntaina. Piipahdettiin Wäinö Aaltosella ja Biologisella museolla, kierrettiin Turun linnassa ja nautittiin herkulliset kahvit jokirannassa. Illan grande finale oli taivaan tuuliin paukutetut eurot, joiden väri-ilakointia seurasimme kummipojan perheen kanssa. Komeaa, kuten aina. Hyvää "muuta ajateltavaa" :)

Turun päivän tunnelmaa jokirannassa, Turun linnassa
ja Biologisessa museossa

Huomenna tarvinnee soittaa klinikalle. Laatia lääkärin kanssa seuraavan kierron suunnitelma. Suunnitelma, joka vuodon alettua imee taas mukaansa 2 viikon jakson pyörteisiin. Kuukautisiin asti nautitaan kuitenkin kuluvista päivistä. Vapaana, vailla kellotuksia.

Turun päivän ilotulitus

maanantai 21. syyskuuta 2015

N97.0 Ovulaatiohäiriö

Kypsytellään, ultrataan. Kypsytellään lisää, ultrataan taas. Tikutetaan jännittäen lähestyvää viikonloppua. Ohitetaan viikonloppu. Maanantaiaamu, kp 22, LH-testit sitkeästi hymynaamattomia. Venytetään soittoa klinikalle. Soittoa, jonka lopputulema on luovuttaa hoidoista tässä kierrossa ja palata astialle seuraavassa.

Viimeisin ultra viime viikolla oli lupaavampi kuin ensimmäinen. Se oli lohduttavaa, vaikka riemunkiljahduksiin ei ollut senkään jälkeen aihetta. Vasen ovario koisaa edelleen. Oikealla aihiot olemassa, jonkinlainen yritteliäs tähtifollikkelikin. Pieneksi luonnehditussa kohdussa 3-rakenteinen 5.5mm limakalvo.

Lääkäri piti yhtenä vaihtoehtona ultrata kolmannen kerran loppuviikolla ja pistää irrotuspiikki jos hyvältä näyttää. Päädyttiin odottamaan. Kyseessä on kuitenkin vasta eka hoitokierto. Vaikka sitä mielellään lähtisi jo inssiä koittamaan, tuntui irrottelu vähän hätäiseltä. Kun kiertoni on luonnostaan pitkähkö, niin mitä sitä munasolua varhaisesti hätyyttelemään, jos reppana ei ole vielä valmis irtoamaan kotipesästään. Suunnitelmaksi jäi jatkaa tikuttelua ja palata asiaan plussatessa tai uusien suunnitelmien merkeissä viimeistään tällä viikolla. 

Lääkäriltä sain mukaani B-lausunnon, jonka loppukaneettina N97.0  Munasolun irtoamattomuuteen (anovulaatioon) liittyvä naisen hedelmättömyys

Siinä se seisoo; diagnoosi. Odotettu, pelättykin. Saas nähdä mitä Kela siitä tuumaa. Heruuko kassaan palautuksia lääkärinpalkkioista ja lääkkeistä. Nähtäväksi jää myös se, mitä mieltä itse olen - tulevina viikkoina ja kuukausina. Nyt ollaan ristiriitaisuuden vaakakupissa. Toisaalta on hyvä tietää, hyvä varautua. Toisaalta.. Noh, mietteliääksi epätietoisuus tuppaa pienen ihmisen aina saamaan.

Keskiviikkona lähden pariksi päiväksi työmatkalle, joten niillä main mennee aikaraja tämän kierron osalta. Loppuviikon jälkeen ei enää odoteta ovulaatiota, vaan kuukautisia. Puna-armeijan hyökkäyksen jälkeen uutta höyryä koneeseen - katajaisen kansan taistelutahdolla.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Hiljast o

Follikkeliultra ei ollut täysin nimensä veroinen. Ainakaan, jos toiveena oli erottaa kuningatarfollikkeli. Sellaista ei nimittäin ollut.

Vasemman munasarjan kuorsaus on melkein kuultavissa. Oikea on havahtumassa, joskin johtotähdestä ei ollut varmuutta. Kierron hoitoa ja seurantaa jatketaan. Letrozolit uudelleen kehiin ja ens viikolla uus tsekki. Silloin päätetään edetäänkö inssiin vai luovutaanko hoidosta tässä kierrossa ja koitetaan paremmalla tuurilla sekä kovemmilla tropeilla ensi kuussa.

Tilanne lie normaalirajoissa (toivon mukaan ainakin hoidettavissa), mutta mietteliääksi se pienen ihmisen saa.

Kotiin tultiin kaupan kautta. Viikonlopun ruokalistaan osui kampasimpukkaa, rapuja, juustoja, graavilohta ja mediumina tarjottavat pihvit. Lasit sitä oikein hyvää valkkaria. Kissoille maistuvinta Gourmetia - tottakai. Jokaiselle jotain. Noin niinku lohdun tasapainon nimissä.

torstai 10. syyskuuta 2015

Ystävykset AMH ja FSH

Tänään tein sen. Luin hormoonimäärityksistä, joilla on mahdollista selvittää hedelmällisyyden astetta. Kaivoin tietoa, vaikka olin päättänyt, että en sitä tee. Sukelsin AMH:n ja FSH:n viitearvoviidakkoon. Mietin miten hedelmälliset vuodet voivat kiitää ohitsemme kuin hiljainen pikajuna. Luin pari riipaisevaa blogipostausta sammuvista munasarjoista. Eikä olisi pitänyt.

Päivän lyhyt lääketieteellinen oppimäärä: AMH (Anti-Muller-hormoni) kertoo munasolureservistä. Laskeva AMH kertoo reservin hupenemisesta. AMH:n laskiessa FSH (follikkelia stimuloiva hormoni) pyrkii nousemaan yrittäen piiskata unisia munarakkuloita kasvamaan. Korkea FSH-arvo viittaa siis huonoon munasarjavasteeseen ja matala AMH munasolujen vähenemiseen. Toisin sanoen: uhkaavaan infertiliteettiin, hedelmättömyyteen.

Huoh.

Muistan miten ensikäynnillä ultraa katsoessaan Väestöliiton lääkäri näytti mietteliäältä. Hän tiedusteli olisiko ovulaatio mahdollisesti jo ohitettu. Kun pidin sitä mahdottomana, hän ehdotti näiden hedelmällisyyslabrojen ottoa. Keskusteltuamme tulimme siihen tulokseen, että mahdolliset labraviitteet madaltuneeseen hedelmällisyyteen eivät kuitenkaan muuttaisi hoitosuunnitelmaa. Suoraan IVF:ään ei lähdettäisi, vaan inseminaatiota kokeiltaisiin joka tapauksessa ensin, kun ei voi tietää miten kehoni reagoi pieneen lääkkeelliseen tukeen. Päätin toistaiseksi olla menemättä labroihin. Jos tulokset eivät kuitenkaan tässä vaiheessa muuta mitään, niin en koe tarvetta niitä tietää. Tieto mahdollisesta fertiliteetin madaltumisesta vain aiheuttaisi lisäpainetta. Lisäisi tuskaa - kirjaimellisesti. Ei juuri nyt, kiitos.

Näitä ku pohtii, niin ohuesti alkaa jännittää se follikkeliultra. Niinä kertoina kun mua on satunnaisesti ultrattu, ei koskaan ole ollut komeaa johtofollia. Munasarjoja on ollut hankala löytää ja ne ovat näyttäneet unisilta. Joitain munarakkuloita on näkynyt, ei kuitenkaan jaettavaksi asti. Kohtuakin on luonnehdittu siroksi.

Mukavaa olisi, jos huomisessa uä:ssä edes toinen munasarja näyttäisi heränneeltä. Tän ekan folliultran venytin olevaksi vasta kp 12, sillä omien laskelmien mukaan pitkäkiertoisena LH-testi plussaisi vasta viikon päästä. Toki nyt on käytössä lääkkeet. Saas nähdä mihin niistä on. Onkohan siellä tapahtunut mitään? Jos ei, niin ehkä seuraavan kierron jälkeen vois ajatella niitä hedelmällisyyslabroja otettavaksi. Sittenkin.