sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Ohoi - puolimatkan virstanpylväs näkyvissä

Raskaustrimestereistä ensimmäinen - se epävarmin ja sitä myötä pisimmän tuntuinen - on ohitettu ja ollaan hyvän matkaa kohti puoltaväliä. Ensimmäinen neuvolakäynti, labrat, Tri1-seula, Nt-ultra, toinen ja kolmas neuvolan kätilön tapaaminen sekä ensimmäinen lääkärintarkastus - kaikki takana.


Vaikka erityisesti ensiviikkojen aikaan päivät matelivat, on tunnustettava että tämä toinen raskaus etenee ensimmäistä nopeammin. Alkupuolella oli sopivasti rajapyykkejä, joita odottaa. 12 viikon jälkeen viikkonumerot ovat alkaneet vaihtua ripeään tahtiin. Raskaus on mennyt tähän asti ilman erityisiä murheita. Toki agendalla on ollut sitä peruskrämppää: väsymystä, heikotusta, lonkkien löysyyttä ja jomottelua, alavatsakipuja, kohdun sivujen kannatinkipuja, pikaisia mielenliikkeitä ja vaihtelevaa ruokahalua. Ei kuitenkaan mitään sellaista, joka ei menisi normaaliraskauden piikkiin.

Ensimmäisen trimesterin yhdistelmäseulaa jännitin jonkin verran. Sikiöiden lukumäärä pyöri mielessä toisinaan. Välillä takaraivostani nousi epäily että jos ultrassa nähdään raskausviikkoihin sopiva(t) sikiö(t), on vähintään niskan seudussa pullura nestenäkymä.. Verikokeilla kävin h.10 ja sen jälkeen pyörittelimme down-asiaa Eiran kanssa relevantistä syystä: ikäni puolesta 21-trisomian riski alkaa olla 1:90-1:140 luokkaa. Se keskustelu oli kuitenkin nopeasti paketissa: "Oisko susta downin syndrooma syy keskeyttää?" "Hmmm.. ..ei." "Ei mustakaan." Toki keskustelimme pitkään downin erityispiirteistä ja haasteista, joita perhe kohtaa. Lopputulema kuitenkin oli, että jokainen lapsi on erityinen ja meidän perheeseen on tervetullut sellainenkin joka on vielä himpun verran tavallista erityisempi.




Niskaa ja sikiöiden lukumäärää enemmän jännitin että uä:ssä löytyisi jotain peruuttamatonta. Jotain fataalia kuten anenkefalia, jotain toivotonta.. Ultrapäivänä epäilys ja jännitys muuttui uskoksi ja helpotukseksi. Kohdusta löytyi yksi viikkoja vastaava sikiö, joka liikuskeli normaalissa vesimäärässä. Karkea rakenne oli normaali: ranka, raajat, pää, vatsanpeitteet, vatsalaukku ja rakko kuvautuivat normaalina. Niskaturvotus oli normaali 1,1mm. Yhdistelmäseulan tuloksena down-riski (21-tris) 1:1300 ja edwardsin syndrooman (18-tris) riski 1:100 000. Olimme selvinneet ensimmäisestä kolmanneksesta <3


Ja mitä siihen irronneiden munasolujen määrään tulee, niin molemmissa ovarioissa näkyi vanhaksi keltarauhasjämäksi sopiva näkymä. Se vahvistaa epäilyäni siitä että alunperin follikkelit saattoivat lähteä matkaan molemmin puolin vaikka vasenta puolta ei inssin yhteydessä katsottu. Mutta väliäkö hällä. Meillä on kyytiläinen. Pieni ihmistaimi, jonka kasvua ja kehitystä pääsemme tarkistelemaan taas tammikuun rakenneultrassa :)

perjantai 21. joulukuuta 2018

Pihan viimeinen kvartaali ja istutukset

Vikana pihapäivänä tehtiin etupihan sepeli ja nurmialueet, lipputangon sekä roskiksen paikat ja tallin taus. 

Eiran kanssa oltiin käyty Viherlassilan alkusyys-valikoimaan katsastamassa. Se oli kuin karkkikauppa, jossa tajuttiin miten pihasuunnitteluun saa helposti uppoamaan tuhansia ja puutarhan hoidosta tulee harrastus. Taavakin viihtyi ja paineli menemään pitkin viherkäytäviä. Ihastelun päätteeksi päädyttiin ostamaan helppoja istutuksia pihanreunuspenkkiin ja marjapensaita.






Syyskukista istutetiin vaatimattomaksi kehuttua maksaruohoa, jonka toivomme menestyvän ja rehottavan muutaman vuoden päästä. Taava valitsi 2-vuotislahjaksi kummeilta saamallaan lahjakortilla metsän reunaan istutettavan alppiruusun. Marjamaalle tuli viisi viinimarjaa kolmessa eri lajissa (menestymiskokeilu). Niissä marjojen maun ohella painoivat lajien taudinkestävyys ja satoisuus. Lisäksi otimme kahta sorttia vadelmia. Vadelmien suhteen valitsimme pensasmaisen vadelman ja syysvadelman, jotka kaipaavat tukea kohtuullisen vähän. Näillä on hyvä aloittaa ja katso miltä pihalla ensi vuonna alkaa näyttämään.




Multamaa rajattiin ja tasattiin nurmikon istutusta varten. Kasvi- ja kukkamaiden tiedetyt paikat kaivettiin syvemmiksi, täytettiin mullalla reilusti jotta tulevilla kasveilla on juurilleen väljyyttä. Molemmat penkit jätettiin vähän koholleen. Sepelin vierestä kukkamaa rajattiin niillä pihalta kaivetuilla luonnonkivillä.







Etuovea vastapäätä kaivettiin metrin syvyinen aukko (kallioon asti), johon pystytettiin rumpu tulevan lipputangon tueksi. Kun rumpu oli suorassa, sen pohjalle laitettiin 30cm sepeliä, jonka jälkeen maa täytettiin ympäriltä ja rumu katkaistiin masnpintaa. Sittemmin on loput, eli reilu 60cm, on täytetty betonilla johon on valettu lipputangon teräsjalat. Siihen alustaansa 9m tanko on vaivaton pystyttää.


Tallin taus tasattiin ja siihen istututettiin nurmikko. Sepelit levitettiin pihalle. Autotallin eteen sepelistä luiskattiin täryllä tiivistettävä ajoluiska, jotta korotetusta tallin kynnyksestä pääsee vaivattomasti ajamaan sisään. Pihan etureunaan tasattiin ja tärytetyiin hyvän kokoinen alusta roskikselle ja biokompostille. Niiden ympärille ois rakennuspuusta tarkoitus tehdä katos. Et jää ensi keväällekin jotain sentään :D




sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Pohja kasvihuoneelle

Olen harrastellut muutaman vuoden avolaatikkoviljelyä ja haaveillut pienestä kasvihuoneesta kun useana vuonna kesän lämpö ei ihan tunnu riittävän tai kasvukausi jää turhan lyhyeksi. Niinpä kolmantena pihapäivänä askarreltiin mm. kasvihuoneen pohjan kanssa.

Alkuun oli puukehikolla merkitty kasvihuoneen paikka ja oletettu koko, jotta saatiin hahmotusta visuaalisemmaksi. Paikkaa oli makusteltu ohikulkien viikon verran ja lopputulemana sitä siirrettiin. Kasvihuone sijoittui meillä lopuksi tontin etureunan sijaan talon päätyyn, joka paitsi on sijainniltaan aurinkoinen, myös eniten poissa ohikulkijoiden silmistä.


Pohjasta päätettiin tehdä ihan reippaasti kasvihuonetta suurempi. Sen paikka ja parin kolmen metrin väli rakennuksen sokkelikiveykseen kaivettiin reilu 20 cm syväksi. Pohjalle aseteltiin suodatinkangas ja kolo täytettiin sepelillä. Jotta pohjasta saatiin tiivis ja suora, se tärytettiin piukkaan kahteen kertaan ja jätettiin odottamaan seuraavan viikon jatkohommia.



Epätoivotun kasvuston ehkäisemiseksi ala päätettiin laatoittaa. Pohjalle etsin ihan perus 30×30 betonilaattaa. Meillä ei ollut tarvetta hienostella priimalla kivetyksellä, joten katselin mahdollisuutta tarjota uusiosijoitusta käytetyille laatoille. Saatiinkin sitten eräältä tuttavalta lupa oman työn hinnalla käydä hakemassa purkutyön jäljiltä jääneitä katukiveyslaattoja suurista hukkakasasta. Niinpä tehtiin viikon ekoteko ja kaivettiin tarvittava määrä ehjiä laattoja rikkinäisen murskeen, laatanpalasten ja hiekan joukosta. "Työnhän tein itse ja säästin." :D


Kaikenkaikkiaan laattoja tarvittiin kolme-neljä peräkärryllistä. Ei sinällään etteikö kärryyn olisi mahtunut kerralla enemmän, mutta kun jokainen laatta painaa n.15kg, ei normikärryn kantama vedä painonsa puolesta niitä mahdottomasti.

Ennen laattojen asettelua pohja vedettiin pitkällä laudalla suoraksi joka ilmansuuntaan. Työ olisi ollut helpompi, jos sepelin sijaan pohja olisi ollut hienompaa hiekkaa, jonka olisi kevyemmin saanut siloitettua. Sepelissä tasoitusta sai tehdä huolella sillä yksikin töröttävä pikkukivi aiheutti laatan vinouden ja nitkumisen löysänä.



Ukilta saatiin ihanasti apua, sillä laatoitustyö oli odotettua hitaampaa ja työläämpää. Ukin kärsivällisyydellä lopputulemana saatiin pohja tasaiseksi ja valmiiksi ennen kuin sepeli asettui syyssateiden myötä tiukemmin uomiinsa. Kasvihuone siihen nousee sitten keväällä.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Kasettikuormat sileeks

Pihanrakennuksen kakkospäivänä töistä tullessani meitä odotti pihalla kasettikuormat soraa ja multaa. Katselin taivaalle ja se oli pilvetön. Hyvä. Päästiin levittämään kuivan kelin aikaan.



Kaivurikuski saapui tuntia myöhemmin ja pistettiin hihat heilumaan. Takapihan sorat levitettiiin ensin. Me valittiin loppupinnaksi samaa kuin raksa-aikana; 0-16 sepeliä. Ei ehkä tyypillisin valinta (nykypäivänä kun tunnutaan suosivan asfalttia, laattaa tai fiinimpää kivisorttia), mut me ollaan oltu vyiden verran jo tyytyväisiä. Tiivistyy kivasti ja heikkaa tulee sisään varsin maltillisesti.


Sitten jatkettiin takapihan istutus- ja nurmialueilla. Multana meillä oli valmista, kalkittua nurmikkomultaa. Kaivurilla alueet rajattiin ja tasoitettiin, käsipelillä sitten tiivistettiin nurmikon istutuksen yhteydessä. Meillä pohjamaa sai sen verran hyvän arvion, ettei väliin laitettavaa suodatinkangasta laitettu. (Paitsi päädyn kasvihuoneen pohjan alle, vaan sepä on asia erikseen.)




Meillä nurtsi oli perinteinen vahva sekasiemen mallia. Sen istutus aloitettiin sektoreissa melkein sitä mukaa kun piha rakentui. Näin saatiin kylvettyä kohtuullisen kosteaan maahan ja siemenet asettuivat hyvin.



Eira heitteli siemenet ristitekniikalla, ukki haravan piikeillä töpötteli ne sekaisin pintamultaan ja meitsi jyräsi. Tiivistykseen käytettiin vanhaa betoni-kivi-jyrää, jonka ruosteisen kirskunnan kuuli takuulla kaikki lähinaapuruston koirat.. Itseä hävetti kirskua vanhan myllyn kanssa edestakaisin pitkin pihamaata. Naapureilta saimme kuitenkin synninpäästön; he eivät kuulleet mitään. Aavistuksen epäilen sitä vain myötätuntoiseksi lohdutukseksi, mutta vedän johtopäätöksen että emme mahdottomasti olleet häiriöksi.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Pihalla viimeinkin

Kun illat pimenee, on aikaa miettiä et mitä ulos ohuen lumivaipan alle kuuluu. Nykyään ihan hyvää, sillä piha alkaa olla kuosissaan, vaikka postaukset sen laittamisesta ovatkin jääneet roikkumaan.

Meillä alkutilannekin oli kyllä siedettävä, sillä maanrakentaja oli tasosoittanut pihaa ja se kokonaisuudessaan oli kutakuinkin oikeassa korossa. Eipä siitä silti ilman kaivuria selvitty, sillä pihaa piti vähän kuoria ja luiskata.

Alkuajatus oli että keväällä sitten. Talvella alkaneet työt ja rakennusajan jälkiväsymys saivat kuitenkin viikot kulumaan ajateltua nopeammin. Toukokuussa alkaneet ja koko kesän kestäneet helteet olivat oiva (teko)syy venyttää pihanlaitto alkusyksyyn, sillä eihän paahteessa mikään ota juurtuakseen. Ei ainakaan ilman jatkuvaa kastelua ja sitten taas pohjavesikuutioiden valuttaminen nurmikon juotavaksi ei vaikuttanut ympäristöystävälliseltä teolta. Kesän ajan piha sai naapurien kauhistukseksi kasvaa vapaana ja me tehtiin ajatustyötä.

Talon edestä
Tallin takaa
Syyskuu saapui lämpimänä ja toi tullessaan kaivurin. Ensin pidimme palaveri(-illan) katsoaksemme kaiken läpi ja punnitaksemme vaihtoehtoja. Eiran kanssa merkattiin valmiiksi pihan kiintopisteet; pihavalot, lipputanko, pyykkiteline, kasvihuone, marjapenkit.

Maamerkkejä

Puukehikko kasvihuoneen paikalla

Varsinaista työtä tehtiin ammattiosaajan avustuksella neljänä iltana työajan jälkeen. Sen jälkeen jatkettiin käsipelillä. Ensimmäinen päivä meni tasotteluun, luiskaamiseen ja pihavalojen sähkökaapelin sekä valutukien kaivamiseen. Tulevien pihavalojen kannat ja johdot löysivät nopeasti omille pakoilleen. Jalustaksi päädyttiin laittamaan pyöreät betonikiekot, jotta valot pysyvät suorassa ja tukevasti paikoillaan. Valot kun jäivät koholleen, niin vähän alkoi jännittää maanpinnan nosto. Ammattimies oli kuitenkin katsonut ne korkoon, joten ei auttanut kuin uskoa olevan kohillaan (ja miettiä minkä verran kukkarossa olikaan rahaa uuden maa-aineksen hankintaan..)


Yllättävän paljon olemassa olevaa maa-ainesta siirtyi paikasta toiseen. Maaperä oli ihan hyvälaatuista, mutta kivistä, joten jälkikäteen tajuttiin, että niin pinnan siistimisen kuin istutuspaikkojenkin kannalta kaivuri oli ehdoton. Ei ois tullut kivimaan lapioinnista mitään.


Eira oli murkuloista liekeissä ja keräili niitä kasoihin sinne tänne. Lopulta ne löysivät tiensä siihen ainoaan töllinkulmaan, jossa eivät olleet tiellä. Pian meillä olikin aika kasa eri kokoisia luonnonkiviä maisemointiin. 



Omasta maasta. Vielä kun ne kaikki sais sijoitettua jonnekin.. :D

tiistai 13. marraskuuta 2018

Isä(tön)

Isänpäivänä luen pitkän, aikuisen tuskaa tihkuvan tarinan. Tilitykseksikin sitä voisi kutsua, sillä kuvaahan se oikeaa ihmiskohtaloa, hänen elämäänsä. Se kertoo suljetun oven takana itketyistä öistä. Hiljaisista rukouksista, jotka lausuttiin salaa äidiltä. Isästä joka ei koskaan tullut. Isästä jota toivoi, jota kipeästi kaipasi. Isästä, josta ei tiennyt mitään. Ensi kerran tunsin riittämättömyyden tunnnetta.

Tunne ei koskaan aiemmin ole minua yllättänyt. Ei edes silloin kun leijonaneito on opetellut haparoivin sanoin perhesuhteita. Kertonut: "Simo äiti isi. Taava isi ei. Taava äiti äiti. Minu äiti." Silloin ollaan puhuttu perheistä ja tästä hänelle kaikkein luonnollisimasta perheestä. Halattu. Meidän perhe.

Olemme puhuneet Eiran kanssa sukupuolimalleista ja kasvavan lapsen/nuoren/aikuisen luontaisesta tarpeesta tietää juuristaan. Uskon että aika näyttää ja opettaa. Se miten hyvin onnistumme kasvatuksessa ja miten tasapainoisen tyytyväinen lapsi perhemuotoonsa on, vaikuttanee siihen miten isättömyys koetaan. Riittämättömyyden tunteeni juontanee siihen, miten voin tai osaan lastani tuolloin tukea. Sillä hän kokee jotain sellaista mitä me emme ole kohdanneet. Hän on isätön.

Meillä on aina ollut isä. Lähellä tai kaukana, mutta ollut kuitenkin. Vähintään kuvina. Hänellä isää ei tule olemaan. Kirjaimelllisesti. Lähtökohtansa isättömyyteen ovat omassa raamissaan. Hänellä on alusta asti vanhemmat, jotka ovat avoimesti puhuneet hänen taustastaan. Hänellä on mahdollisuus saada tietoonsa luovuttajan nimi ja selvittää geneettiset juurensa. Mutta se ei tuo hänelle isää. Koskaan.

Kotona on kahden vahvan naisen mallit, jotka romuttavat sukupuolirooleja antaen luvan olla niin vahva tai heikko kuin haluaa. On alikersantin natsoja, on rekkakorttia, on raksahommia, on renkaanvaihtoja ja muita tehtyjä "miesten töitä". Mutta se ei tee meistä miehiä. Se ei auta jos lapsi kaipaa miehen mallia saman katon alle. Siinä olen voimaton. Ja tuolloin meidän on ymmärtäiväisesti on hyväksyttävä, että isänkaipuu on luonnollista silloinkin vaikka lapsi olisi onnellinen siinä kaikessa mitä on. Ettei se johdu siitä, että olisimme vanhempina jollain lailla epäonnistuneet.


Näissä tunteellisissa pohdinnoissa olen entistä onnellisempi, että Taavalla on ukki. Läheinen mieshahmo, joka on läsnä, leikkii, kasvattaa ja jota rakastaa. Jolle tehdä se isänpäivän kortti ja joka huomennakin tulee päiväkodin isänpäiväjuhlaan tyttäremme kanssa. Kunpa tämän tärkeän kaksikon yhteinen tie olisi pitkä <3

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Liikehtivät kuplat

Jos en paremmin tietäisi, epäilisin tuntevani liikkeitä. Näillä ensimmäisen raskauskolmanneksen viikoilla se on kuitenkin täysin fysiologisten faktojen vastaista. Mahdotonta.

Suolenmutkat ja ilmakuplat tekevät mielelleni tepposet. Asiasta ei ole epäillyn häivää, sillä tuntemukset ovat tuttuja. Kun Taavan jälkeen hoikistuin, aloin aiempaa selkeämmin tuntea suolen liikahtelut ja ilmakuplien kulkemisen. Ne tuntuvat kuin hennoilta sikiön ensiliikkeiltä. Vaikka raskauden mahdollisuutta ei ollut olemassa, ne virittivät äitimäisen hymyn huulilleni. Muistuttivat miltä liikkeiden tunnistaminen aikanaan tuntui. Saivat silloin kehon ja mielen heräämään raskauden kaipuuseen.

Nyt tunnen muljumista ja hipsuttelua päivittäin. Kohtu kasvaa, etsii oikeaa asentoaan ja alkaa kurottautua kohti vatsaonteloa. Välillä täyttyvä rakko vauhdittaa liikettä, työntää kohtua ylöspäin. Suoliparka tuntee varmaan vähän väliä olevansa tiellä. Koittaa etsiä sopuisaa asentoa. Jopa sellaisella vimmalla, että liikehdinnän voi sattumalta tuntea ulospäinkin.

Ja minua hymyilyttää hipsuttelu. Kärsivällisesti odotan hetkeä, jolloin liike ei ole enää suolenmutkan tai mielikuvitukseni tuote. Hetkeä jolloin tunnistan pienen elämänalun rytmikkäät liikkeet. Jolloin tajuan tämän taas olevan totta.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Viikot kuin sumua

Väsymys vyöryy ylleni. Resurssit ovat rajalliset ja jossain vaiheessa virta vaan tuntuu loppuvan. Välillä istun työhuoneellani ja tunnustelen oloa. Väsymys tuntuu niin kokonaisvaltaiselta peitolta, että heikottaa. Tuntuu kuin rytmihäiriö olisi nurkan takana.

Iltaisin kömmin sänkyyn pian Taavan mentyä nukkumaan. Vastapainoksi olen alkanut heräilemään aamuöisin. Arki tuntuu tahmealta. Muistini pätkii huolestuttavasti. Nyt jo?? Phuuh.. Eira on ymmärtäväinen ja ihastuttavasti mutisematta kantanut päävastuuta kodin askareista. Itse vaan välillä tuskastun tähän koomaamiseen. Josko muutama viikko ja se olisi ohi. Ainakin vähenisi. Ainakin joksikin aikaa..

Muuten raskausrintamalla ei erityistä. Perussettiä: vaihtelevaa ruokahalua, heikotusta ja alavatsakipuja. Epäusko raskaudesta häilyy taustalla kuten ensimmäisenkin kohdalla. Kivut saavat välillä mietteliääksi, mutta kun vuoto pysyy pois, on helppo rohkaista itseään sillä että Taavasta kipuilu jatkui säännöllisenä h.16 asti. Muutoin "oireettomuus" saa välillä epäilemään raskauden tilaa. Asiaan suhtautuu kuitenkin levollisemmin kuin viimeksi. Kokemuksesta tiedän, että epäusko helpottaa kahdessa kohtaa. A. kun ensimmäisen trimesterin seula on tehty ja siitä selvitty kunnialla. B. kun liikkeet alkavat tuntua.

Ja taas - kuten aina - tekisi mieli lisätä "JOS sinne asti päästään." Mut enpä lisää. Olen päättänyt koittaa luopua siitä. Päättänyt koittaa väistää jatkuvaa epäilyn varjoa, joka himmentää odotusta sen kaikissa vaiheissa. Päättänyt koittaa nauttia tästä potentiaalisesti viimeisestä raskaudestani. Päättänyt luottaa että kaikki voi mennä hyvinkin. Jos ei, niin tullaan sitten alas kovaa ja korkealta. Niinhän siinä olisi käynyt joka tapauksessa.

torstai 18. lokakuuta 2018

Viiva - virstanpylväistä ensimmäinen

Pari päivää ennen testipäivää kuukautiset jäivät tulematta. Aamulla dpo 14 luottavaisin mielin tein testin. Silmät pyöreänä katsoin miten siihen alkaa piirtyä yksi viiva. Yksi. En malttanut jäädä odottamaan, vaan lähdin aamutoimiin. 5min päästä tirustettiin tikkua valoa vasten Eiran kanssa. "Onks tää nyt sit nega?" Ei, kun haamu. Pari päivää ja viiva vahvistuu. Dpo 18 CB:n ruutuun ilmestyy vahva plussa.


Siinä se on. Seitsemän epäonnisen veljeksen jälkeen kultainen Venla.Virstanpylväistä ensimmäinen, suurin. Se joka saa uskomaan että alkuja on, että pieni ihme on mahdollinen.

Epätodelliselta tuntuu että raskaustoive olisi muuttunut raskaudeksi. Hyvällä tuurilla alkua seuraa maksimissaan 38 viikkoa jännitystä ja vaihtuvia pelkoja. Niitä parhaimmassa tapauksessa seuraa vähintään 20 vuotta huolta, jännitystä ja vaihtuvia pelkoja. Ja iloa, suurinta rakkautta.

Kiitos piskuinen että yrität <3 Että valat uskoa siihen että toivoa on.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Piinapäivien masentavat tilastot

Ikäänkuin 10-15% onnistumismahdollisuus ei olisi tarpeeksi masentavaa. Sitä etsii rohkaisevaa tietoa ja löytää faktanpoikasia, jotka eivät ole omiaan nostamaan mielialaa.

Ennen Taavan plussaa kirjoitin tekstin siittiösyynistä ja todennäköisyyksistä. Sanasta sanaan ei sisältöä muista, mut sen verran "lannistava" se oli, ettei itsekään huvita 3 vuotta vanhaa tekstiä lukea. Nyt koitin löytää jotain parempaa, joskin selvää on se, ettei tällä saralla maailma kehity kovinkaan kummoisesti muutamassa vuodessa.

Jotain mielenkiintoista sentään löysin. Ihanan monimutkaisen ajatusviritelmän siittiöiden pintaglykodeliineistä ja niiden vaikutuksesta munasolun pintaan kiinnittymiseen. Toki näitä glyko-tyyppejä täytyy olla useampi. Yksi glykodeliini - S nimeltään - estää ennenaikaista adaptoitumista (eli siittiöiden turhan lyhyttä harkintaikaa ennen kun kokevat olevansa "valmiita"). Glykodeliinit A ja F tilannetta hankaloittaakseen kiusallaan vaikeuttavat kiinnittymistä munasolun pintakerrokseen. Okei, käytin värikynää sillä A:t myös suojaavat siittiöitä naisen lymfosyyttien vaikutuksilta, joten ei ne pelkkiä kiusankappaleita ole. Eikä toki muutenkaan, sillä toki munasolun - naisen tapaan - kuuluukin saada itse päättää kuka häneen liimautuu.


Eli tässäkin the mighty Her on avainasemassa ja valikoidusti kääntää siittiön pään (kirjaimellisesti). Munasolua ympäröivät kumulussolut riisuvat siittiöt aseista. Ne eivät pelkästään esim.poista haitallisia A-muotoja siittiön pinnasta vaan suuressa viisaudessaan käsittelevät sokeriketjut niin että avuksi ilmaantuukin pienempi ja emäksisempi glykodeliini-C, joka eston sijaan yht'äkkiä edesauttaakin kiinnittymistä. Ja: Seesam aukene!

Heureka!! Pintarakennevariaatiot - niin kumulussolujen kuin glukodeliinien osalta -  voisivat selittää miksi toiset ei saa keskenään lapsia, mutta onnistuvat jonkun toisen kanssa? Se voisi selittää sitä miksi luovuttajan vaihdolla saattaa onnistumisprosentit nousta? Tai sitten ei. Lähinnä se selittänee sen, miksi eri eläinlajien edustajat eivät onnistu lisääntymään keskenään :D

Anyway. Lupaavalta vaikuttaa tulos, että oikeilla pintarakenteilla päästäisiin tulokselliseen hedelmöittymiseen kun kemia kohtaa. Eteenkin mulle, kun allekirjoittaneen ja luovutttajan kemiat on todistetusti kerran kohdanneet, vaikka siittiömäärissä ei ihan huippulukuja olla saavutettukaan.

Se mitä sen jälkeen tapahtuu, olikin näiden piinapäiväpohdintojen masentava osuus: Yli puolet hedelmöittyneistä munasoluista ei selviä kaksiviivaiseen raskaustestiin asti. Ja jos selviävätkin, niin karkeasti niistä neljännes-kolmannes keskeytyy jossain viikkojen 4-21 välillä. 

Taas masentaa. Uskon että toistan jo aiemmin käyttämäni loppukaneetin jos kysyn; Miten tässä voi ikinä onnistua?

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Salainen hymy ja ovuleissön-jumaleissön

Tähän on tultu, olen salakuljettanut virtsaa työhuoneeseeni. En voinut jäädä työpaikkani ainoaan saniteettikopperoon pelaamaan digitestillä. Viime kerrasta viisastuneena uusin aamulla negaa näyttäneen testin aamupäivällä ja liuska rätkähti punaiseksi. Halusin varmistaa asian ennen inssin varausta. Näytepurkki tiukasti kiinni ja huoneeseen lutraamaan - toivoen ettei ketään tule juuri silloin.

At the office

Digi myhäili touhuilleni tyytyväisenä. Soitto klinikalle ja inssi seuraavaan päivään. Inssissä kp16 hyvä limakalvo, kohdun vieressä oikealla yksi kookas follikkeli, jota ei sen kummemmin mittailtu. Pesun jälkeen siirtovalmiita siittitöitä oli n.7milj/ml joista eteenpäinliikkuvia 3.8milj/ml. Toimenpide sujui sen suuremmitta kommelluksitta.

Iltapäivällä noin 5 tuntia päätapahtuman jälkeen alkoivat ovulaatiokivut molemminpuolisina. Todellinen övuleissön-jumaleissön - huh huh. Ajoitus meni nappiin ja tuntemusten perusteelle väitän että lähtijöitä oli enemmän kuin yksi. Vasen ovarioni nimittäin on sen verran sivussa, että vanhastaan tiedän se olisi pitänyt erikseen katsoa jos mielii follikkelin löytää. Ei katsottu, enkä sitä kysynytkään vaikka periaatteessa oli vasemman puolen "vuoro". Onko yrittäjiä yksi tai kaksi, ei sillä ole merkitystä. Väliä on vain sillä onnistuuko kukaan.

torstai 27. syyskuuta 2018

LGA - kolme uskottuani

Näissä lapsentekohommissa jokainen uskoo eri asioihin. Toiset greippimehuun, toiset päällä seisontaan ja toiset kirveeseen sängyn alla. Toiset uskovat varmoihin päiviin, toiset luottavat että kalsarit uskaltaa laittaa samaan pyykkiin tulematta raskaaksi. Toisten uskomukset toimii, toisten jää tyhjemmiksi.

Mä mietin mihin uskon. Mitkä on kuukausittain meidän yrityksen kulmakivet. Niitä on kolme; Letrotsoli, Gelee Royale ja Ajoitus.

Letrotsoli on ollut merkittävässä roolissa henkilölle, jolla limakalvo on valmiiksi ohuensorttinen ja joka syystä ei ovuloi joka kierrossa. Letroilla on saatu kypsytettyä komea follikkeli, usein kaksikin. Tokikin monikkoraskauden riski on kasvava, mutta sen pelko ei ole tilanteessamme akuutein. Itse oikaisen ja tulkitsen onnistumismahdollisuuksien nousevan puolella jos matkaan pääsee kaksi yrittäjää. Vielä kun tabuista ei ole tullut erityisemmin sivuvaikutuksia, en keksi niistä tähän hätään negatiivista sanottavaa.

Gelee Royale. Uskomatonta kamaa sanon mä. En koskaan ollut siihen aiemmin törmännyt, mutta Taavan yrityksessä päätin piruuttani kokeilla ja enää en luopuisi. Otan yhden kapselin kierron 5:nä ekana päivänä ja sen jälkeen 2 kapselia aina ovulaatioon asti. Vaikutukset tuntemuksissa ovat ollet voimistavat. Tavallisesti niukkavuotoisena kierron mukainen valkovuoto on lisääntynyt ja ovulaatiota edeltävä ja sen aikainen limavuoto on omaa luokkaansa. Oletettavasti erityisen hedelmällistä :D Limakalvo vaikuttaa voivan paksummin ja kuukautisvuotokin on runsaampaa. Liekö sitten millainen vaikutus kiinnittymis- ja kasvualustaan.

Ajoitus. Kaiken a ja o. Panostaakseni optimaaliseen ajoitukseen aloitin LH-tikutuksen jo keväällä kun Eiran kanssa oli puhuttu yrittäjän mahdollisesta vaihtamisesta. Seurasin ja tarkkailin tuntemuksia. Milloin LH-plussaa, kuinka pian ovulaatituntemukset tulevat vai tulevatko. Lopputulemana: oikealta ovulaatio tulee varmemmin ja nopeammin a.k.a kierto on lyhempi. Vasemmalta LH on epävarmempi, tuntemukset epämääräisiä ja kierto silloin pidempi.

Olen toivonut luonnollisen LH:n nousevan ja osuvan oikeaan saumaan. En tiedä miksi, mutta omalla kohdallani olen pääsääntöisesti halunnut väistellä irrotuspiikkejä. Jos LH aina ei nouse, niin mietin että onko siellä silloin mikään follikkelin reppanoista valmiina taistoon. Toki näyttöä kuulemma on siitä, ettei ennuste huonone jos follikkeli ennättää saavuttaa 17-18mm koon. Ja näyttöä on siitä, että siitä ei ole haittaa, että sillä voidaan jopa vahventaa omaa toimintaa mahdollisuuksia parantaakseen. Noh, viime kerralla pistettiin, et onpahan kokeiltu.

Kieltämättä vähän harmittelin jälkikäteen, etten malttanut olla eri mieltä (=etten uskonut itseäni) inssin ajoituksesta, odottanut ja katsonut kuinka käy. Eihän tässä jäniksen selässä olla. Vaikka toisaalta tulosta haluaisi a.s.a.p, niin tällä yli vuoden jatkuneella yrityksellä yhdellä kuukaudella ei ole suurta merkitystä..

Toisella kierroksella päätin olla mattillisempi. Kerroin halustani luonnolliseen LH-piikin odotteluun silläkin uhalla, että ajoitus menee pieleen. Näin sovittiin. Letrotsolia laskettiin vähän sillä toivolla, että follikkeli/-t kasvaisivat vähän hitaammin. Tehtiin diili, että LH:n plussatessa suoraan inssiin. Ei ultria, hoitoa tai harkintaa jos ei piikki luonnostaan natsaa. Sopi mulle. Ei paineita.

Ps. On varmaan sanomattakin selvää, että näiden kolmen muskettisoturin rinnalle nostan foolihapon. Tutkimusnäyttö sen hyödyistä jo raskautta suunnitellessa on kiistaton. Sen olen aloittanut tunnollisesti jo 4kk ennen ensi-inssiä, joten ei päässyt kolmen koplaan kun on osa arkea ja old-news :)

lauantai 22. syyskuuta 2018

Kolmen kansallispuiston kesäloma

Pian pakkaillaan post-ruskaretkeä varten ja hokasin, etten koskaan kirjoittanut siitä miten leijonaneidon patikointiura alkoi. Rinkkaa hehkutin, eikä se jäänyt makaamaan tyhjänpanttina. Tänä kesänä meille oli selvää, että kaikkivoipaisen elonpyörän keskellä on aika rauhoittua. Muuten viikot menevät helposti kaikenlaiseen säätöön ja kalenteri näyttää punaista. Töllillä on tehtävää, kun pihamaa pitäisi laittaa. Tallikin kaipaa toista kerrosta maalia. Ystäviä ja sukulaisia on nähtävänä, juhlia juhlittavana. Ja siihen se aika menee. Jos ei pysähdy. Mene metsään, kuuntele toisiamme ja itseämme.

Erinäisten syiden vuoksi pohjoisen mökillä ollaan oltu viimeksi kun odotin Taavaa. Sinne oli kova kaipuu. Mieliteko viedä lapsi niille kulmille kokemaan se kaikki mikä itselle on tärkeää yöttömän auringon suvessa. Kesähelteillä vietimme viikon Kuusamossa, joka on oiva tukikohta kauniita ja vaihtelevia päiväpatikkapolkuja kaipaavalle. Sieltä suuntasimme kolmeen kansallispuistoon, jotka olivat Kuusamo-Sallassa sijaitseva Oulanka, Posion Riisitunturi ja Suomussalmen Hossa.

Eka startti Oulangan luontokeskukselta

Oulangan kansallispuistosta valitsimme Kiutakönkään ja sieltä 8km päiväreitin, Könkään keinon. Könkään keino kulkee osittain lyhyemmän luontopolun, Hiiden hurmoksen (5km) kanssa samoja polkuja ja osittain Karhunkierroksen maastomerkeillä. Luontopolku on meille ennestään tuttu, ja toiminut usein suosikkikävelynä. Reitille lähdetään Oulangan luontokeskukselta, noustaan ylös porotarhalle ja Hiidenlampien kautta takaisin päin. Ihania maisemia, mukavakulkuinen ja sopivan vaihteleva reitti. Päiväreitti koukkaa mukavasti vielä Merenojalle ja Oulankajoen harjunreunaa ennen kuin päätyy upealle Kiutakönkäälle, jonka punaisten muinaiskallioiden välissä kuohuvan veden jymy kuuluu kauas. 

Poronerotteluaitaus

Hiidenlampi



Kiutaköngäs

Riisitunturin kansallispuisto (aidosti Lapin puolella, jes) on kokenut melkomoisen muodonmuutoksen ja profiilin kohotuksen tämän 15 vuoden aikana, jonka olen huudeilla kulkenut. Sinne on rakennettu selkeät reitistöt ja väljä parkkipaikka houkuttelemaan päiväpatikoitsijoita. Rengasreittejä oli valittavissa kaksi; n.11km Riisin rietas ja 4.5km Riisin rääpäsy. Kuumana hellepäivänä me valitsimme lyhyemmän, joka oli tukalassa kelissä ihan passeli. 


Startti on molemmissa sama; pari kilometriä loivaa nousua Riisitunturin laelle. Tuulen virekkään ei käynyt, eikä tunturilla liioin puut suojanneet, joten lämpöä piisasi. Reitti polveilee mukavasti, näkymät on hienot. Tunturilta autiotuvalle laskeutuessa ohitetaan ikkunalampi, joka tunturin rinteellä on peilityynellä kelillä kuin ikkuna taivaaseen.


Riisin laella

Vaikka ymmärrän polkujen vahvistamisen murskeella, niin itse jäin kaipaamaan pitkospuita. Niiden vanhoja oleskelupaikkoja katsoin haikeudella, rinnassani tunsin läikähdyksen kun osuimme puiden viimeseen leposijaan, johon ne on maastosta kerätty. Riisitunturin autiotuvalla törmäsimme Metsähallituksen tutkijaan ja vastasimme alueetta koskevaan kyselyyn (siihen sain pitkospuu-kaipuuni tunnustaa).

Tästä reitti ennen meni..

Pitkospuiden hautuumaa


Kotimatkalla pysähdyimme Korpihillaan pannukaffille. Vanha maalaismiöjöö on tunnelmallinen pysähdyspaikka, joka on kuulu oman talon palkituista kuusenkerkkä- ja artesaanituotteistaan (mm.alkoholiton kuohari, jonka löydät Alkonkin hyllystä) sekä vohveleistaan.






Viimeisenä suuntasimme kansallispuistoista nuorimpaan, Suomussalmella sijaitsevaan Hossaan. Siellä on erilaisia, pääosin helppokulkuisia reittejä 90km edestä. Kävellen tai maastopyörällä kuljettavat reitit kaartelevat Hossan kauneimmissa harju- ja järvimaisemissa. Esteettömiä reittejäkin on muutama joiden pituus vaihtelee 200metristä 1,5kilsaan.

Reitistö oli uusi tuttavuus, joten summamutikassa valitsimme mukavan kuuloisen Kokalmuksen kierroksen. Nappivalinta. Hosssinlammitin pysäköintipaikalta rengasreitille matkaa kertyi 14km, mutta Eiran sanoin maasto oli niin sujuvakulkuista, ettei kilometrimäärä tuntunut niin suurelta.



Ensimmäinen etappi Muikkupurolle on esteetön. Sen pääsee kulkemaan rattailla tai pyörätuolilla ja perillä on laavun lisäksi myös pyörätuolinmentävä puucee. Muikkupuron vesi on huisin kirkasta ja laavun kohdalla pohja on jalalle mukavaa pehmeää hiekkaa. Voitte kuvitella miten leijonaneito viihtyi!

Muikkupuron laavu





Muikkupurolta lähti pehmeä (soraton) metsäpolku, joka Ala-Valkeaisen autiotuvan jälkeen nousi kulkemaan kahden järven välissä kulkevalle Hoiluansärkälle pitkäksi pätkäksi. Kokalmuksen kierros noudatteli pitkälti Pitkä-Hoiluan järven rantaa. Osuipa matkan varrella pari matalaa pororallia (ei ketään kotona), hiekkaranta, ja suoalue kaivattuine pitkospuineen.

Ala-Valkeaisen taukotupa

Hoiluansärkkä

Porotalli

Ennennäkemätön biitsi keskellä patikkaa


Kokalmuksen laavulla evästeltiin, käytiin uimassa ja hienosteltiin puuceessa (paarmojen kanssa ei puskapyllistys huvittanut ilman pakollista tarvetta). Reitti oli mukava tuttavuus ja ilman muuta suosituksen arvoinen, vaikka Pienen karhunkierroksen ja Kiutakönkään tyyppiset nähtävyys-highlightit jäivät laimeammaksi.




Hossan jälkiplussaksi jää lisäksi uusi, tilava ja siisti luontokeskus, joka oli oiva paikka pysähtyä, pestä päivän pölyt ja syödä palkintojädet. Sen pihalla on mukava leikkipuisto, jossa Taava sai temmeltää viimeiset vapaat energiat ennen kun pakkauduttiin autoon ja lähdettiin 80km kotimatkalle.



Mitenkäs Taava ja rinkka? Molemmat toimivat hyvin. Rinkka on istuva ja kun näkee oikeiden säätöjen laittamisen vaivan, sen kantaminen sujuu kaltaiseltani kirpultakin vaivattomasti. (Toki jalat juhlivat elämisen sietämätöntä keveyttä kun kantaja vaihtuu ;)) Taava tykkäsi retkeillä. Omin jaloin kävelyä tuli päivästä ja maastosta riippuen vajaasta kilometristä pariin-kolmeen. Hidasta se oli, sillä puolet kului häröilyyn ja mustikoiden syöntiin, mut kiireettömyys olikin reissun agenda.

Mustikkamummo Riisitunturilla

Aurinkosuoja
Rinkassa hän viihtyi hereillä ja nukkuen. Alkuun heti pantiin merkille, et kunnollinen aurinkosuoja ei olisi paahteisella kelillä pahitteeksi. Emme sellaista olleet rinkan mukana ostaneet, joten virittelimme käsillä olevista tarpeista suojaa. Sekös olikin hauskaa, Taava hihkui "teltassaan". Sadesuojaa vielä emme kaivanneet, se varmaan tulee ajankohtaiseksi nyt lokakuun reissulla. Olimme nimittäin niin voimaantuneita kesän reissusta et päätimme koittaa uudestaan. Saas nähdä millä menestyksellä.

Mennää metsään. Lähde sääki :)