Kuihtuneet (raskaus)kilot

Raskauden aikana kilojahan tulee. Mulle se hyvin keskimääräinen 12kg. Elokuussa 2016 synnytyslaitokselle jäi neljä; 3kg vauvaa, istukka ja vähän vettä. Ei piiruakaan enempää.

En koskaan pahemmin kyttäillyt vaakaa. En ennen, enkä ainakaan jälkeen. Raskauden aikana se lähinnä huvitti kun saavutettiin ennenkuulumattomat kymmenet. Raskauden jälkeen jälkitarkastuksessa paino ei ollut pahemmin pudonnut. Silti luotin - ja tunsin - miten peruspalautuminen sulatti ylijäämää. Imetyksen kulutus, vaunulenkit (Pokettaminen - hah silloin jaksoin ravata salien ja munanhauduttimien perässä), raksahommat ja ihan perusruoka kavensivat figuuriani hitaasti mutta tasaisesti. En oikeastaan huomannut vaatteiden jäävän väljäksi. Yht'äkkiä vaatteet, joita raskauden aikana (ja ennenkin) olin katsellut ajatuksella "nuo ei kyllä mahdu koskaan", soljahtivat päälle. Farkkuleggarit alkoivat roikkua. 

Töihin palatessani sain palautetta hoikentuneesta ulkomuodostani. Kävin uudessa henkilökuvassa ja virkamieskortistani minua katsoi varsin kapeaposkinen kasvo. Työvaatteet olivat entistä isompia. Töissä ja muuallakin sain todeta sen jännän seikan, että hoikkuuden arvostelu julkisesti on hyväksyttyä. Ylipainosta puhuminen saatetaan kokea tuomitsevaksi ja loukkaavaksi. Silloinkin kun se tehdään luottamuksellisesti kahden kesken ja taustalla on perusteltu huoli terveydestä. Aiheen ollessa kipeä, siitä puhuminen on joskus vaikeaa. Vaan onko samaa laiheliinien kohdalla. Ehei.

Hoikkuutta saa hämmästellä, kauhistella jopa. Että kuinka laiha sitä oikein oletkaan ja syötkö mitään. Toisin päin ei ihan hevillä tulisi mieleen tokaista kommettia henkilön pyöreydestä tai udella et mitäs kaikkea oikein syöt. Ei sitä tulla ajatelleeksi, että liiallinen hoikkuus ei aina ole tahallista saatikka toivottua. Ei kaikki kommentointi kuitenkasn ole ajattelematonta. Osassa kuultaa hienovaraisuus ja huolikin. Myönnän että mulle puolittain syystäkin huomauteltiin duunissa syömisestä kun mulla oli paha tapa unohtua työn imuun. 

Taavan sairastuessa muutama viikko sitten olimme lääkärissä. Tyttö tarvitsi punnita lattiavaa'alla, joten eihän se onnistunut kuin lapsi sylissä ja ilman. Matikkapää alkoi raksuttaa, kun neito sylissä yhteispainomme oli viiskytjotain. Ja siinä totuus paljastui; oma paino alkoi nelosella. Niin ei ole ollut vuosikausiin. Lääkäri katsoi tuumivana ja rohkaisi et omissakin asioissa hänelle voi varata aikaa ja kotikylän päässä vastaanotolle pääsee nopeastikin. Lupasin tarttua asiaan, jos siltä tuntuu.

Vaikea sanoa miltä tuntuu. En ole vaikeasti alipainoinen, mutta liiallinen hoikkuus kyllä syö naista. Tai energiaa. Olo on helpommin vetämätön. Duunin jälkeen on tattis ja moro. Aivot eivät raksuta kympillä. Toisaalta se kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Olenko sen väsyneempi tai tahma-aivoisempi kuin.. ..noh joku muu? Vai piristäisikö pieni rasva?

Lisäpaino epäilemättä vaikuttaisi suotuisasti naisellisiin hormoneihini. Vuosikymmen sitten kun entisessä elämässäni odotin turhaan raskautta (ja normaaleja kuukautisia) kokenut lapsettomuuslääkäri totesi "Viisi kiloa painoa lisää ja katotaan sitten." Seitsämän vuotta ja kuusi kiloa myöhemmin raskaus saatiin alkuun muutaman kierron lääkityksillä. Nyt olen taas kutistunut, eikä se kasvata uskoa yrityksen onnistumisprosentteihin, jos sille tielle lähtisi.

Omalla kohdallani olen siinä uskossa, että kyse on normaalista raskaudenjälkeisestä, raksastressin siivittämästä ilmiöstä. Mietin kyllä, että miten pitkään kaltaiseni päköpäät ajattelevat että ovat terveitä kunhan mitään ei tutkita ja todeta. Tutkimuksiin hakeutumisella on kynnys. Myöntää, että silloin jotain etsitään. Takaraivossa kuiskuttaa isän vaikea Chronin tauti ja ystävän miehen (minun ikäinen hänkin) pitkälle edennyt, parantumaton suolistosyöpä.. Hmm.. Mielikuvituksellani on tapana heittäytyä maalailemaan kauhuskenaarioita..

Ehkä kuitenkin koitan skarpata. Koitan miettiä mikä olisi sellainen terveellinen tapa lisätä kiloja? Onko vinkkejä? Makeiden energiapommien perään en juurikaan ole ollut. Käytössä on monipuolinen sekaruokavalio ilman rajoitteita ja ruuan määrästä se tuskin on kiinni. Keväällä tarvitsee varmaan seurata mihin suuntaan vaaka kuljettaa. Ja tunnustaa tilanne jos muutosta ei energisempään ja täyteläisempään suuntaan tule. Sillä välin taidan syödä hiukopalaksi avocadon - majoneesilla :P :D