Ikäänkuin 10-15% onnistumismahdollisuus ei olisi tarpeeksi masentavaa. Sitä etsii rohkaisevaa tietoa ja löytää faktanpoikasia, jotka eivät ole omiaan nostamaan mielialaa.
Ennen Taavan plussaa kirjoitin tekstin siittiösyynistä ja todennäköisyyksistä. Sanasta sanaan ei sisältöä muista, mut sen verran "lannistava" se oli, ettei itsekään huvita 3 vuotta vanhaa tekstiä lukea. Nyt koitin löytää jotain parempaa, joskin selvää on se, ettei tällä saralla maailma kehity kovinkaan kummoisesti muutamassa vuodessa.
Jotain mielenkiintoista sentään löysin. Ihanan monimutkaisen ajatusviritelmän siittiöiden pintaglykodeliineistä ja niiden vaikutuksesta munasolun pintaan kiinnittymiseen. Toki näitä glyko-tyyppejä täytyy olla useampi. Yksi glykodeliini - S nimeltään - estää ennenaikaista adaptoitumista (eli siittiöiden turhan lyhyttä harkintaikaa ennen kun kokevat olevansa "valmiita"). Glykodeliinit A ja F tilannetta hankaloittaakseen kiusallaan vaikeuttavat kiinnittymistä munasolun pintakerrokseen. Okei, käytin värikynää sillä A:t myös suojaavat siittiöitä naisen lymfosyyttien vaikutuksilta, joten ei ne pelkkiä kiusankappaleita ole. Eikä toki muutenkaan, sillä toki munasolun - naisen tapaan - kuuluukin saada itse päättää kuka häneen liimautuu.
Eli tässäkin the mighty Her on avainasemassa ja valikoidusti kääntää siittiön pään (kirjaimellisesti). Munasolua ympäröivät kumulussolut riisuvat siittiöt aseista. Ne eivät pelkästään esim.poista haitallisia A-muotoja siittiön pinnasta vaan suuressa viisaudessaan käsittelevät sokeriketjut niin että avuksi ilmaantuukin pienempi ja emäksisempi glykodeliini-C, joka eston sijaan yht'äkkiä edesauttaakin kiinnittymistä. Ja: Seesam aukene!
Heureka!! Pintarakennevariaatiot - niin kumulussolujen kuin glukodeliinien osalta - voisivat selittää miksi toiset ei saa keskenään lapsia, mutta onnistuvat jonkun toisen kanssa? Se voisi selittää sitä miksi luovuttajan vaihdolla saattaa onnistumisprosentit nousta? Tai sitten ei. Lähinnä se selittänee sen, miksi eri eläinlajien edustajat eivät onnistu lisääntymään keskenään :D
Anyway. Lupaavalta vaikuttaa tulos, että oikeilla pintarakenteilla päästäisiin tulokselliseen hedelmöittymiseen kun kemia kohtaa. Eteenkin mulle, kun allekirjoittaneen ja luovutttajan kemiat on todistetusti kerran kohdanneet, vaikka siittiömäärissä ei ihan huippulukuja olla saavutettukaan.
Se mitä sen jälkeen tapahtuu, olikin näiden piinapäiväpohdintojen masentava osuus: Yli puolet hedelmöittyneistä munasoluista ei selviä kaksiviivaiseen raskaustestiin asti. Ja jos selviävätkin, niin karkeasti niistä neljännes-kolmannes keskeytyy jossain viikkojen 4-21 välillä.
Se mitä sen jälkeen tapahtuu, olikin näiden piinapäiväpohdintojen masentava osuus: Yli puolet hedelmöittyneistä munasoluista ei selviä kaksiviivaiseen raskaustestiin asti. Ja jos selviävätkin, niin karkeasti niistä neljännes-kolmannes keskeytyy jossain viikkojen 4-21 välillä.
Taas masentaa. Uskon että toistan jo aiemmin käyttämäni loppukaneetin jos kysyn; Miten tässä voi ikinä onnistua?
Sanopa muuta. :/ Jo kouluaikaan kaiken maailman embryologiaa opiskellessa tuntui täysin mahdottomalle, että mitkään sukusolut pystyvät yhdistämään voimansa ja edes hedelmöittymään, saati sitten kehittää siitä solumöykystä kohdun ulkopuolella pärjäävä lapsi! Niin monessa kohtaa voi mennä pieleen. Meillä nyt 3. inssi takana ja ei lupaavalta näytä. Mahdollisesti viime kierrossa hedelmöittyminen kuitenkin tapahtui (minulle tyypillinen premenstruaalinen tiputtelu jäi pois ekaa kertaa vuosiin), joten ehkä mahdollisesti toivottavasti minun munasoluilla mätsäisi yhteen luovuttajan siittöiden pintarakenteiden kanssa?? :D
VastaaPoistaÄläpä muuta. Joskin yllättävän paljon niitä lapsiakin syntyy, joten kaipa onnistuminenkin on mahdollista :D
PoistaPidän peukkuja et kemiat, solut ja onni on kohillaan ja kolmas yritys tuo toivotun tuloksen - sen pienen ihmeen :)