lauantai 5. syyskuuta 2020

Yrittäjän päivä

Kalenterissa lukee Yrittäjän päivä. 5.9. Roni ja Mainio. Kaksi vuotta sitten tänä päivänä tehtiin inseminaatio myöhäiseen ovulaatioon, kiertoon jonka ajattelin olevan jo menetetty. Siitä yrittäjän päivän yrityksestä meillä on pieni, reipas Taimi. Iloinen, sosiaalinen ja rohkea kiipeilijä. Tyttö, joka yrittää, oppii ja erehtyykin, mutta ei anna sen hidastaa elämää.

Paljon on vettä virrannut tämän kahden vuoden aika. Paljon hyvää. Muutama saavillinen sellaista, jota en osannut odottaa. Asioita parisuhteessa, itsessä, työssä, perheessä. Asioita, jotka saivat hiljentymään itsensä ääreen - jotka saivat verkkaisen sitkeän blogin hiljenemään kun kaikki "ylimääräinen" karsiutui.

Nyt olen täällä. Nelissäkymmenissä. Kahden kauniin äiti. Ehkä palailemassa, verkkaisesti silloin tällöin. Jos täällä tuttuja vielä on.

Ps. Kiitos teille, perään kyselleille. Pus ja kram. Ihanaa alkavaa syksyä!

2 kommenttia:

  1. Täällä yksi kyselijä, joka tuli vilkaisemaan, kun tuli mieleen blogisi. Kivaa, että olet päivittänyt! Kiinnostaisi kyllä kuulla lisää kuulumisia (sen verran, kun haluat jakaa), vuosien varrella on ollut mukavaa seurailla kirjoituksiasi.

    Meidän kahden naisen perheessä on myöhemmin tänä vuonna vihdoin käynnistymässä hoidot. Yritämme julkisen puolella, jossa jono on pitkä ja tahti ilmeisesti aika verkkainen.

    Ilahduin päivityksestäsi :).

    VastaaPoista
  2. Jatkokommenttina heti perään, että kävin katsomassa edellisen postauksen kommentit. Viimeinen kommentti on näköjään minulta. Kirjoitin sen silloin, kun olimme hakeutumassa hoitojonoon. On kyllä tovi vierähtänyt.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)