Tämä Päivä

Aamulla lauletaan kahdet laulut. Ojennetaan päiväkodissa kaksin kappalein tehdyt kortit. Hän pukee takin yöpuvun päälle ja piipertää kumisaappaissaan pihalle auttamaan lipunnostossa. Syödään kiireetön herkkuaamiainen, jonka päätteeksi kaksivuotias kiipeää syliin. Pyyhkii mustikkanaamansa puhtaaseen yöpaitaani. Herättää pienen sisaruksen möyrimään vatsanahkaa vasten. Siinä he hellästi tuuppivat toisiaan - sisarukset.

Yhteinen päivä. Kahden sukupolven äidit ja ähky. Ilta-auringon kellastaessa tienoota lasketaan lippu. Päivä on painunut iltaan. 

Sydän läikkyy kiitollisuutta; miten onnekkaita olemmekaan, että saamme viettää tätä toukokuista sunnuntaita äiteinä.

Synnytyksen suunnittelua äitiyspolilla

Synnytystapa-arvio, synnytyksen suunnittelukäynti pääkallopaikalla h.37+0. Tai noh - sinällään synnytyksen suunnittelu on konseptina vähän haasteellinen, kun tosiasiassa se menee kuin on mennäkseen. Olin kuitenkin tyytyväinen että raskauden seurannan jatkumona loppuraskauden lääkärikäynti tehtiin tällä kertaa yliopistosairaalamme äitipolilla. Indikaationa sille olivat aiempi synnytys, sen jälkivaivat, herttamainen kohtu ja Taimen kasvuseuranta.

Käynti oli antoisa. Aiemman synnytyksen kulku olikin siellä jo tiedossa, joten kerroin kokemuksistani synnytyksestä toipumisesta. Motivaationi sponttaaniin alatiesynnytykseen varmistettiin. Sävystä olin ymmärtävinäni, ettei sectio tai induktio olisi poissuljettu(?), jos niin olisin vaatinut, mutta kummankaan vaihtoehdon perkaamiseen allekirjoittaneella ei ollut kiinnostusta nykyisillä spekseillä. Vapaaehtoisesti en puukon alle halua ilman selvää lääketieteellistä indikaatiota ja (semisti relatiivisin syin) tehtävä käynnistys puolestaan hivenen lisää niitä riskejä (tarjontavirhe, toimenpidesynnytys, repeämä jne.), joilta tällä kertaa toivon välttyväni. Aiemmasta oppineena suunnitelmaa tehtiin lähinnä toipumista edistäväksi ja korjaavaksi synnytyksen jälkeistä aikaa ajatellen.

Kliinisissä tutkimuksissa kaikki oli kunnossa. Taimi oli asettunut pää alaspäin, tarjoutuva osa tuntui jo varsin alhaalla ja kohdunsuukin oli avautunut reilun sentin verran, vaikka kanavaa oli uudelleensynnyttäjälle tyypillisesti pehmeänä jäljellä. Ultralla katsottaessa pikkuinen vaikutti olevan kirjaimellisesti siskonsa tapaan pikkuinen; lähempänä ala- kuin keskikäyrää, painoarvio 2630g. Lapsivesivettä oli nirkoisesti, joka lokero tuntui täyttyvän suureksi osaksi napanuoralenkeistä. Tiirailun ja tarkistusmittausten jälkeen määrä täytti normaalikriteerit ja koska myös mahalaukussa/rakossa oli hyvin nestettä, ei erityistä syytä huoleen ollut. Verenvirtaukset olivat priimat ja Taimi liikkui aktiivisesti.

Päädyttiin jatkamaan loppuraskaus normaalissa neuvolaseurannassa ja ottelemaan synnytyksen spontaania käynnistymistä, mikäli erityistä ei ilmene. Lisäksi sovittiin että voin soittaa käyntiaikaa loppuraskaudelle, jos sikiön voinnista tai liikkeistä tulee huolta. Lähdin saatesanoin "Ja saattaahan olla, että näin kypsässä tilanteessa ehtisit synnyttää joka tapauksessa ennen mahdollista kontrolliaikaa."

Se iski tajuntaani; Ai kauhia, joko jo?

Pääsiäisen ja vapun ilottelut

Meidän vappu ja pääsiäinen olivat perinteissävytteisiä. Askarrelltiin ja kyläluutailtiin. Palmusunnuntaina kiersin Taavan kanssa virpomassa kun Eira oli koko päivän vaalitoimitsijana. Piipahdettiinpa pupumaskeissamme myös äänestyspaikalla hoitamassa kansalaisvelvollisuutta ja keventämässä vakavansorttista tunnelmaa.

Sittemmin onki harjoiteltu itsehillinnän taitoja, kun virpomispalkaksi saatuja suklaita ei saanutkaan availla heti, vaan ne julistettiin pääsiäiskoristeiksi. Ei sillä, meillä ei ole herkut pannassa, joten niitä on saanut maistellakin sopivissa määrin.

Pääsiäisenä kummipoikani oli yökyläilemässä ja viettämässä peli-iltaa. 11-vuotiaan nuoren herran erityispiirteenä on sokeus, joka omaleimaistaa kohtaamisia. Taas huomasin miten paljon yhteinen aika opettaa - meille molemmille.

Lopun edestä vietimme rauhallisesti arkissa askareissa. Vaihdettiin kesärenkaat, käytiin ostostelemassa kevättarpeita hiljaisessa ostoskeskuksessa ja orientoiduttiin kasvihuoneen kasausprojektiin.

Vappuaatona vietimme perhepäivää. Maaseudun kasvattina meillä on tapana liikkua autolla. Taava on ollut innoissaan busseista, joten päätimme lähteä linjuribiilillä elämysmatkalle Turkuun. Köröttelimme kaupunkiin, herkuttelimme ja vierailimme Seikkailupuistossa, Sariolan tivolissa ja vapputorilla.

Taava on kiinnostunut tarkkailija, mutta kovin arka osallistumaan jos ympärillä on paljon väkeä ja meininkiä. Sen vuoksi emme jääneet harmittelemaan kun Tivoli avautuikin vasta pari tuntia vierailumme jälkeen. Pääsimme ihastelemaan laitteita ja paikkoja. Typy oli innoissaan, vaikka markkinatunnelma saikin odottaa ensi vuoteen. 

Illalla vappumunkit paistettiin mummilassa ja vappupäivä vietettiin perinteisesti kummilan kanssa nyyttärimeiningillä. Ilma oli ohuesti koleahko, mutta mukavaa piisasi. Puolitoimivassa grillissä ruokakypsyi tavallista verkkaisemmin, mutta sen sijaan leija nousi taivalle viileässä kevättuulessa samaan tapaan kuin suvihenkäysten viemänä.

Ehdoton Taavan hitti oli tramppis, saippuakuplat ja ilmapallot, joita hehkutettiin päivätolkulla :)

Yön varjot ovat pitkiä

Avaan silmät, ikkunan takaa kajastaa täydellinen pimeys. Tämä on tuttua, liian tuttua. On vielä sydänyö. Olen hereillä - kuten aina.

En tarkalleen muista koska uni loppui. Se oli jotain marraskuuta, ehkä. Ennen vuodenvaihdetta muistan neuvolan kätilön katsoneen minua jo tutkivasti. Hymyilin reippaasti; ei tässä mitään, ennenkin on pärjätty vähän vähillä unilla, tämä on väliaikaikaista ja alkuvuosi töissä on tooosi kiireistä, en millään voi jäädä pois.

Viikot kuluivat. Unet pysyivät pitkään 4,5 tunnin tietämissä. Kokeilin kaikkia tiedossa olevia konsteja. Liikuntaa-ei liikuntaa, ruokaa raskaampaa tai kevyempää, viileää huonetta, ei kännykän sinivalolle altistamista, rentoutusharjoituksia ja rytmiä. Ei auttanut se jos menin nukkumaan aiemmin tai myöhemmin. Nukahdin hyvin, heräsin kun määräaika oli täynnä. Oli kello sitten 1.30 tai 4.30. Hiljalleen päivistä tuli puuroa, suorittamista ja selviämistä. Raskausmuisti heikkeni entisestään, keskittyminen vaikeutui, ajatustyö oli hidasta, päätöstenteko tahmasi. Ja mä kärsin. Siitä että kognitioni ei toiminut kuten ennen ja syyllisyydestä miten en kotona kyennyt olemaan hyvä kumppani tai parempi äiti. Yöt olivat stressin ja ahdistuksentäyteisiä, asiat tuntuivat pimeässä suuremmilta. Töiden ohella stressiä aiheuttivat syventävät 30op johtamisopinnot  joiden projektityön deadline häämötti helmikuussa.

Vuoden vaihteessa eräänä aamuna valvottuani klo 3 alkaen, löysin kuudelta itseni salaa vessasta itkemästä. Viikon loma oli alkamassa. Itkin helpotusta siitä, etten jaksaisikaan muuta. Itkin suuttumusta siitä, miten olen lomalla enkä silti jaksaisi huomennakaan olla täysipainoinen perheenjäsen. Tunsin alati kasvaa syyllisyyttä. Eira oli hiljaisesti hyväksyen alkanut kantaa päävastuuta kodin arkitöistä, kun allekirjoittaneen vapaa-aika meni koomaamiseen tai torkahteluun. Tai noh - hiljaisesti ja hiljaisesti. Aika suoraan tuli "Ei mulla ole mitään sanottavaa. Sun pitäs jäädä saikulle, mut oot niin pölö, ettet suostu sitä ottamaan." Oikeassa oli. Työ on ollut merkittävä osa identiteettiäni ja nyt se oli peittoamassa elämän muita tärkeitä asioita. Olin pölö.

Tammikuussa istuin itkuisen kaksituntisen neuvolan kätilöllä. Sain kuulla napankansorttista, välittävää tekstiä jaksamisesta ja itsestään huolenpidosta. Suosituksesta huolimatta en halunnut lääkärille, en liioin saikkarille. Luisuin vielä reilun pariviikkoisen; uni lyheni reiluun 3 tuntiin, mukaan tulivat tykytyskohtaukset, nouseva verenpaine, päivittäiset päänsäryt, itkuisuus, ahdistus ja supistukset. Kaikki alkoi tuntua ponnistelulta. Helmikuun alussa kätilö ilmoitti varanneensa mulle nla-lääkärin ja että nyt pitäisi mennä. Teki mielialaseulankin syvimmällä mahdollisella hetkellä, johon hymähdin et tällähän saatte mulle vielä masennusdiagnoosinkin. Tiedän, ettei pistemäärä ollut kaunis, sovittiin et uusitaan kun olen päässyt palautumisen alkuun. Sairaslomaa kätilö olisi suunnitellut ainakin 2kk, ettei "käy huonosti". En ajatellut niin pitkää, mut tajusin kyllä etten voisi enää jatkaa samaan malliin. Menin lekurille.

Lääkärin kuunteli itkuista selostustani pitkäaikaisesta nukkumattomuudesta ja supistuksista, joita 23 viikolta oli alkanut tulla sarjoissa tuntuvina ja öisinkin. Hän oli kirjoittamassa unettomuuden vuoksi laupiaasti saikkaria kokonaiset 4 päivää. Kohdunsuun tutkimista ei nähnyt tarpeellisena. Teki mieli repiä todistus ja poistua. Viikko pahentaisi tilannetta, työt kasautuisivat entisestään sillä muutaman päivän vuoksi ei sijaista asetettaisi täyspainoisesti tehtävääni hoitamaan. Tunsin vastenmielisyyttä kun jouduin pyytämään toista viikkoa. Olo oli kuin lusmulla, joka ei asenteellisesti jaksaisi olla töissä raskaustestin näytettyä plussaa. Ahdisti sekin, että joutui luovuttamaan. Sain nihkeästi kaksiviikkoisen ja poistuin päättäen etten enää palaisi. Kätilö soitti perään puolen tunnin pahoittevan puhelun. Taas itkin. Ja menin töihin.

Seuraava kuusiviikkoinen meni kahden viikon jaksoilla asteikolla 1. Levinneiden pelikorttien tuijottaminen, 2. Korttitalon kokoon kyhääminen, 3. Korttitalon liimaaminen. Unimäärää sain korjattua aamuisin kun päivän alkaessa menin 3h päikkäreille, toisille yöunille. Supistukset yltyivät ja flunssa puski päälle. Kävin kohdunsuun kontrollissa tk:ssa ja äitiyspoliklinikalla. Saikkaria jatkettiin pari viikkoa. Otin yhteyttä työterveyteen, jossa kävin käsittelemässä unettomuusongelmaa, työkuormitusta, omaa jaksamista ja rajojen asettamista. Uutta saikkaria kirjoitettiin pari viikkoa. Mielenterveystalo.fi-sivulla perehdyin unettomuuden omahoitoon. Opettelin karsimaan tarpeettomia asioita (blogissakin oli sairasloman mittainen tauko), olemaan armollisempi itselleni ja sanomaan ei - ja huomasin ettei mitään pahaa tapahdu. Päivistä tuli valoisia ja olosta kirkkaampi, sain itseäni takaisin. Pääsin loppua kohden tavoitteeseeni; käydä neuvolan/työterveyden vastaanotoilla itkemättä.

Kuuden viikon jälkeen koin palautuneeni siinä määrin että halusin palata töihin viimeiseksi kuukaudeksi. Kohdunsuun kontrollissa viikolla 30 ei sille ollut estettä; kanava oli pehmennyt jnk verran, mutta sisäsuu pysyi suljettuna ja uä:llä kavanaa oli jopa nelisen senttiä. Sain myös luvan palata avantoharrastuksen pariin ennen vesien lämpiämistä ja se sai hymyn huulille. Herkästi olisivat sekä polilta että työterveydestä kirjoittaneet saikkarille vielä jatkoa, joten molempiin annettiin jatkokäynnit viimeisille työviikoille. 

Meri auennut, vesi vielä +3

Tunnistin, että akut kuluvat nopeammin kuin latautuvat. Viimeinen kuukausi nakertaa toipumista, vie voinnin takapakkia ja niin kävikin. Olin silti tyytyväinen että oli palannut, työskennellyt täyspainoisesti, saanut asiota eteenpäin ja pöytää puhtaammaksi jatkajalleni. Niin pystyin paremmin mielin jäämään pois. Onneksi ekat viikot meni paremmin, univaje riistäytyi vasta viimeisellä työviikolla. Verenpaine lähti nousuun, supistustuntemuksia tuli entiseen tapaan n.15 napakkaa päivittän. Kohdunsuu lyheni, joskin h.33+1 sen mitta uä:llä oli vielä 28mm, joten suuremmalta huolelta vältyttiin. Talviloma ennen äitiyslomaa oli kohillaan.

Talvisen ja keväisen rupeaman aikana opin monta asiaa. Tunnistamaan omat rajat ja pitämään niistä huolta ajoissa. Sen miten oletan muiden odottavan minulta enemmän kuin he todellisuudessa varmaan odottavat. Sen miten armoton itselleni olen ja miten oikeasti "ihan hyvä" olisi riittävä. Tarvitsin siihen apua ja suunnanosoittajaa, sillä itsellä ei ollut mitään tarttumapintaa kun kaikki energia uppoutui arjen suorittamiseen. Vielä olen toki vaiheessa asian kanssa, sillä tunnistaminen on eri asia kuin käytäntöön saattaminen. Ja ymmärryspuolellakin olen vasta päässyt hyvään alkuun. Miesmuistiin en ole käyttänyt näin paljoa terveydenhuollon erilaisia palveluja. Yhtä lääketieteellisesti orientoitunutta lääkärikäyntiä lukuunottamatta kohtaaminen on ollut kiireetöntä, välittävää ja ymmärtävää. Vieraampi neuvolan sijaisterkkakin erotessamme tuli oikein halaamaan minua ja Eiraa toivottaen hyvää jatkoa.

Sininen kevään merkki

Tänään pitkäperjantaina on vuosiloman viimeinen päivä ja viikkoja kasassa jo 34+3. Huomenna, pääsiäisen ainoana Kelan tunnistamana laskentapäivänä alkaa äitiysloma. Olen herännyt taas ennen neljää. Enää yöllistä valvomista ei varjosta ahdistus. Nukun päivällä, viimeistään Taavan unien aikaan. Olen univajeessa ja kevätköhää pukkaa, joten lataan akkuja toivottavasti vielä muutaman viikon. Koitan rajoittaa innolla kasaamaani to-do-listaa, tasapainotella levon ja niiden kivojen asioiden tekemisen välillä. Imeä valoa ja voimaa. Olla läsnä ja se parempi kumppani sekä hyvä äiti - kohta kahdelle lapselle. Hoivata myös itseäni.

Pitäkää tekin huolta itsestänne - se maksaa vaivan <3

Lapsimessut vm. 2019

Piipahdettiinpa kummipojan äiteen kanssa taas Helsingin lapsimessuilla. Perjantai, ryysistä, rattaita, koululaisryhmiä, supistuksia ja shoppailua. Meillä ei ole tarvetta uusille lastentarvikkeille, joten visiittimme pääpaino oli messumeiningin seurailussa ja lastenvaateosastolla.

Viime vuoteen nähden väkeä tuntui olevan enemmän ja lastenvaunuja joka hyllyvälissä. Lapset olivat vauhdikkaita, äidit ajoin peitellyn kireitä. Osalla messupäivä soljui mukavasti, osalla käytössä oli lahjonta-uhkaus-tekniikka, jotta selvitään pisteestä seuraavalle. Me kaksissa naisin edettiin helpottuneena omaan tahtiin, omiin intresseihin keskittyen.

Garderoobi-kohteet oli alkuunsa aika selkeät; Verson Puoti, Melli EcoDesign, Blaa, Kuopuksen outlet, Mainio, Kaiko ja Papu. Aarrekidilla piipahdettiin avoimin mielin ja uutena tuttavuutena tutustuttiin Hiccaan. Siis teemana enemmän tai vähemmän suomalaista. Pastellia pursuvan kuningasparin - Gugguu & Metsola - aidatut, seinätyt ja vartioidut alueet lähinnä käveltiin läpi ilman suurempaa mielenkiintoa. Samoin Vimma.

Tokihan mukaan tarttui jotain. Jos vaatepuolelta jotain nostoja tekee, niin eniten ostoskassiin eksyi Verson Puodin Taimia, mikä sinällään oli odotettavaa. Kankaat on laadukkaita, värit ja kuosit itseä miellyttäviä. Ja vaikka olenkin aiemmin suhtautunut samisteluun hymyillen, huomasin nyt ostavani tuleville sisaruksille samaa karhusettiä; Taavalle teepan ja Taimelle bodyn. (Jotka mun veikkausosaamisella on sopivan kokoisia eri aikaan :D)

Verson puodilta

Samisteluun

Melli EcoDesing niin ikään oli must-have-listalla 100% kotimaisuutensa vuoksi. Kankaat ja vaatteet suunnitellaan, painetaan ja valmistetaan Suomessa, mitä on aina ilo tukea.

Annoinpa siinä asioidessani itselleni kertoa, että merkki on saanut alkunsa puljun toimarin keskoslapsesta, jolle kaivattiin kotimaista luomua päälle. Sittemmin merkki on kasvanut ja nykyään kulutusta ja pesua hyvin kestäviä vaatteita käytetään kuulemma myös yliopistosairaaloidemme keskososastoilla.

Uutena tuttavuutena tutustuimme Hiccaan. Taaperokokoiset paita ja housut päätyivät kassan kautta kokeiluun. Mielikuvaa tuotteesta käytössä ei vielä ole, mutta alku oli vakuuttava.

Saihan se tuleva vauvakin jotain omaa, vaikka periaatteessa kaapeissa on sen verran kaikkea ettei mitään tarvittaisi. Mellin ja Taimin lisäksi mukaan tarttui Aarrekidin jumpsuit ja Lastentarvikkeen gudi-gudi-bagit.

Taimelle loppukesään

BabyBox & BabyBag

Kolmessa vuodessa ilmaispakkaukset ovat muuttuneet vaippa- ja sidepainotteiseen suuntaan vaikka löytyyhän pakkauksista myös Aventin tutti ja tuttipullo, lusikka sekä peppupyyhkeitä ja muutamat liivinsuojukset. Eira virnisti taas vinosti kun kotiutin messuilta ilmaisjakelupakkaukset. Hmm.. Ehkä hänen ilokseen tilaan vielä klasisen Libero-laukunkin :D

Äitiyspakkaus - 2019 vs 2018

Maaliskuussa jännitys odotuspiireissä perinteisesti tiivistyy; Millainen on uusi äitiyspakkaus, saanko sen vai viime vuoden? Vuosi vuodelta malttamaton odottelu pitkittyy kun julkaisupäivä venyy myöhemmäksi. Eilen varjeltu salaisuus paljastettiin ja uusia kuvia pääsi selaamaan mielenkiinnolla. 

Eiran kanssa käytiin uutta pakkausta läpi, sillä vaikka uudelleensynnyttäjänä akuuttia tarvetta pakkauksen tarpeistolle on melko vähän, niin pienen punninnan jälkeen pakkauksen valitseminen rahakorvauksen sijaan tuntui melkeinpä itsestäänselvyytenä. Onhan siinä sitä jotain.

Muutoksia on tehty palautteen perusteella jonkin verran. Mukana on ensimmäistä kertaa myös lyhythihainen body ja venepääntie-mallisia bodyjä. Toimittajissa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta. Esim JuttaProductin villamyssy on vaihtunut merinovillaiseen Reiman tupsuhattuun heijastinnauhoilla. Tammen ensikirjasta on siirrytty Sanoma Pron Oppi ja ilo-sarjan kirjaksi. Äkkiseltään katsottuna ainakin villahousut, huopatossut, unipussi, maistelututti ja ensilusikka ovat jääneet pois. 

Vuoden 2019 äitiyspakkaus
Kuva: Kela

Vuoden 2018 äitiyspakkaus
Kuva:Kela

Laatukriteeriä on tuotevalinnoissa painotettu 70% ja hintaa 30% kun ennen suhde on ollut 50/50. Vielä kun saisi sitä ekologisuuspainotusta korostettua, niin avot.  Jatkokilpailutuksissa Kelan on kyllä tarkoitus viedä pakkaustaan vastuullisempaan ja ekologisempaan suuntaan kehittäen valintakriteerejään. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan miten ensi vuoden pakkauksessa näissä tavoitteissa onnistutaan.

Sillä välin: nyt on loppukesävauvojen odottajilla mahdollisuus taktikoida! Hakeakko pakkausta heti ja saada 2018 malli? Vai odottaakko sinne huhtikuun loppuun että vanha pakkaus loppuu ja siten viime tingasssa hakea uutta? Elokuisen Taavan kanssa 2016 vetkuttelin saadakseni silloin uuden pakkauksen. Taimen 2kk deadline ennen laskettua päivää oli edellispäivänä, joten meille on automaattisesti ensi kuussa kotiutumassa ihastuttava 2018 pakkaus. 

Jos itse olisit valinnan edessä, kumpi kotiinne rantautuisi?

Rakenne - ja muut keskiraskauden merkkipaalut

Neljän viikkolukeman virstanpylväät napsuvat alkuvuonna peräkanaa. Odotettuina, jännitettyinä.

H.20 - puoliväli kuukautisten ja lasketun päivän aikajanalla. Odotettu ja ihmeellinen käännekohta. Sitä tuskin kieltää kukaan.

H.21 - rakenteiden viikko. Kuntamme siirtyi vuodenvaihteessa ostamaan seulonnat uudelta palveluntuottajalta ja samalla rakenneultran viikko heittäytyi viikolla eteen päin heidän käytänteidensä mukaisesti. Vanhana seulojana en osannut päättää mitä mieltä muutoksesta olen. Toisaalta sikiön rakenteiden tarkastelu on h.21 sujuvampaa ja siten omalla tavallaan luotettavampaa kuin h.19-20. Toisaalta, jos jotain olisi, on viikot aika pitkällä..

Aika oli h.21+0 ja onneksemme pienellä ihmistaimella kaikki kuvautui kuten näillä viikoilla kuuluu, vaikka pikkuinen linkkuveitsi-akrobaatti ei päästänyt seulovaa kätilöä helpolla. Kontrolliultran sain h.28 varmuuden varoiksi, sillä herttamaisen kohtuni etuseinämässä näkyi möykkyä. Kätilön kanssa yhdessä tuumimme, ettei vaikuta myomalta. Liekö sitten lisäistukkaa tai poikkeuksellisen sitkeä supistusrengas. Napanuora kiinnittyi varsinaiseen istukkaan, joka sijaitsee turvassa ylhäällä. Aika ei varmaankaan olisi ollut välttämätön, mutta uskoisin että ihan paikallaan kun huomioidaan sikiön sirohko alle 400g koko (sopii perimään), varhaisten viikkojen supistelutaipumukseni ja epäselväksi jäänyt näkymä.

Taimi h.21+0

H.22 - maaginen 154 päivää raskautta. Veteen piirretty viiva keskenmenon ja synnytyksen välillä. Kohdallani tämä rajapyykki on valtavan merkityksellinen. Hetki jolloin syntyessään sikiöstä tulisi lapsi - lähinnä toki yhteiskunnan silmissä, sillä meille hän on sitä ollut jo kauan. Minulle se kuitenkin on raja joka vahvistaa identiteettiäni aidosti kahden lapsen äitinä. Vaikka kävisi mitä.

H.23 - aktiivihoidon raja. Siis yliopistosairaalamme vastasyntyneiden teholla. Tämän viikon täytyttyä tiedän, että moni muukin kuin minä on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen pienen ihmistaimen - kutsuttakoon häntä lyhyemmin vaikka Taimeksi - elämää, jos hän sattuisi syntymään ennen aikojaan. Se tieto lohduttaa kaltaistani odottajaa, joka ennen raskauden puolta väliä alkaa epätoivotusti tuntea supistuksia.

Kohtuni rakenteelle on tyypillistä taipumus supistusherkkyyteen kun aktiivinen kasvuvaihe alkaa. Ja nyt ne ilmaantuivat aiemmin kuin viimeksi. Huojentavaa on, että tuntemukset tulevat yksittäin, laukeavat alle minuutissa ja niitä pääsääntöisesti on vain 5-6/vrk. Epätoivottavaa on niiden napakasti tuntuva luonne ja taipumus tulla levossakin.. Taavasta jouduin olemaan lepokäskyllä ja lääkkeillä kotona viikoilla 23-28. Positiivista on, että raskaus meni tuolloinkin täysille viikoille. Siihen olen tuudittautunut, kun normitapaan kikkailen töissä ja kotona. Varmuuden varoiksi pian lie kuitenkin aika tarkistaa kohdunsuun tilanne kertaalleen ennen äitipolin h.28 kontrollia, sillä viikot on kovin pienet eikä supistelu ainakaan laantumisen merkkejä näytä. Tuntemuksia öisin pohtiessa minua rauhoittaa ajatus siitä, että tarvittaessa keskolan ovet avautuisivat jo meillekin.