Taaperon elämää

Niin se kasvaa meidänkin pikkuinen. Nyt on jo ensimmäinen kausi päiväkotia takana. Hoitotädeille on sanottu kesäheipat ja jääty kotiin pariksi kuukaudeksi lomailemaan. Taava nauttii täysin rinnoin. Hänestä parasta on äitien, mummun ja ukon seura.

Arki pyörii samassa päiväkodin luomassa rytmissä kodin, puiston ja mukkilan välillä. Lisäksi liipustetaan maailmalla, syödään ja nukutaan (hän nukkuu) matkan päällä. Yhdessä on kiva tehdä mitä vain. Yksin ei useinkaan huvittaisi mitään. (Paitsi ne äidin mielestä tyhmät youtube-videot jossa lauletaan korvamatoa "daddy finger, daddy finger, where are you.." Tiedättekö? Grrr.. Meillä on puhelin entistä tiukemmin kokonaan pannassa.)

Tässä kevään taittuessa kesäksi, puolentoista ja kahden ikävuoden välillä pienen ihmisen persoona alkaa värittyä uudella tavalla esiin. On ymmärrystä, muistia, taitoa ja tahtoa. Arjessa parasta on:

Kirjat. Kirjoista Taava tykkää melkeinpä kaiken näköisinä ja kokoisina. 

"Pii,piiii!!" Piirtäminen ja askartelut.

Vauvanuket ja kotileikit äidin vanhassa leikkimökissä. Erityisen täsmällinen nuori emäntä on siitä missä aikuisen kuuluu istua kun hän tarjoilee kaffia.

Ulkona otetaan "pyä-ä" ja mennään puistoon. Siis Men-nään. Jos aikuinen ei ole lähdössä, Taava kerää hiekkakakkutarvikkeet ja sanoo "Heippa!" Ennen kun silmä välttää, on neito jo postilaatikolla menossa.

Hauskaa on myös jumpassa, kaupassa ja muissa menoissa. Tyttö on edelleen uusissa tilanteissa harkitsevaa tarkkailijasorttia, mut hitaan lämpenemisvaiheen jälkeen varaukseton. Hänestä parasta on auttaa arjen asioissa. 

Kaikki tämä kasvun aika on ihmeellistä niin leijonaneidolle kuin hänen aikuisilleen. On ne pieniä. Ja kohta niin isoja. Onneksi vielä pieniä. "Pippis" sille :)