Tuttu tunne noin kolmen vuoden taakaa; Ovulaatio isolla O:lla. Näinhän se oli letrotsoleilla, mitenkä saatoin epäillä.
Tasan 36h Pregnylin ja inseminaation jälkeen alkoi pisto siellä missä edellisenä päivänä oli ollut kaksi follia. Pistää alas, pistää sivulle. Melkein selän puolelle ja kylkikaareen. Ei ole epäselvää. Se on lähdön hetki.
Googlaan pakastettujen siittiöiden elinikää. Tai oikeastaa sitä kuinka kauan ne pysyvät hedelmöittämiskuntoisina, sillä se tässä on olennaisempaa kuin elossa pysyminen. Toivon löytäväni jonkun uuden, rohkaisevan lähteen. En löydä. Puolitoista vuorakautta voi olla siinä ja siinä.. Ehkä parhaimmisto on jo mennyt. Tai toisaalta; ehkä parhaimmisto - sitkeimmät ja elinvoimaisimmat - on ne, jotka on jäljellä.
Vaikka muuten koitan olla tunnustelematta, niin salaa toivon kiinnittymispistoa 5-7päivää inssin jälkeen. Sitä mielikuvituslupausta, josta voisi valaa toivoa. Sitä ei tule. Mietin, että pitäiskö pihaan kaivaa kaivo johon voisin nakata polttopuiden pilkkomiseen hankitun Fiskarsin. Selitän kuitenkin asian parhain päin; viimeksi kun ns.kiinnittymiskipua mukamas "tunsin" niin ei inssiä oltu edes tehty.. Sattumaa yhtä kaikki. Eihän se välttämättä Taavastakaan ollut sitä vaikka niin silloin ajattelin. Ehkä.
Päätä särkee. Epätyypillisesti jo usean päivän ajan. Viluttaa. Lämmöt on koholla yli asteen verran. Puolitoista. Niitä sorruin seuraamaan. Noh, ehkä on syysfunssaa. Parempi ois olla ajattelematta koko asiaa. Oikeesti.
Oi jospa se olisi tärppi! Pidän sormet ja varpaat ristissä.
VastaaPoistaJospa vain olisit oikeassa.. Kiitos :)
PoistaTässä muistelin juuri omaa raskautumista ja luin liittyvän blogitekstin viime syksyltä. Hyvinkin samanlaisissa fiiliksissä oltu. Plussa tuli samanlaisella ajoituksella, eli ilman tikutettua ovista inssin yhteydessä pregnyl ja selkeät oviskivut 35 tuntia inssin jälkeen. Teille plussa nyt! Jännäilen mukana. Tsempit!
VastaaPoistaKiitos. Kuulostaa lohdulliselta, siis pidetään Fiskars vajassa. Toivoa on :)
PoistaMinäkään en tässä sintin raskaudessa positiivista ovista tikuttanut ja pregnyl myös pistettiin. Seuravaana päivänä muistan kun keitin kahvia ja tuli jäätävä oviskipu... ja voin vannoa että tunsin kyllä kiinnittymiskivun muutaman päivän päästä.. selasin puhelinta ja kello oli 21.05 :D lie sit mikä kipu se oli, Haha. Peukut pystyssä! :)
VastaaPoistaMäkin muistan kiinnittymiskivun (oletettavan) Taavasta. Nyt kun sitä ei ole, niin koittaa muistuttaa itteään et saman naisen eri raskaudet voi alkaa eri tavalla. Mut oishan siitä kiinnittymispistosta tullut sellainen positiivinen vire näihin piinapäiviin.. Nyt se jää uupumaan.
PoistaKiitos :)
Ainakin itsellä on raskaudet olleet hyvin erilaisia. Esikoisesta tunsin selvää kiinnittymiskipua, mutta toisessa raskaudessa en tuntenut ainakaan mitään yhtä selvää. Ensimmäisessä raskaudessa minulla ei ollut minkäänlaista pahoinvointia ja tokassa sitä oli heti alusta asti ihan kunnolla. Tsemppiä, pidän peukkuja! :)
VastaaPoistaVoi jospa se olisi mullakin niin! Vaikka sitä pahoinvointia en kauheasti hingu, niin menisi sekin palan painikkeeksi. Kiitos tsempistä :)
Poista