lauantai 1. joulukuuta 2018

Kasettikuormat sileeks

Pihanrakennuksen kakkospäivänä töistä tullessani meitä odotti pihalla kasettikuormat soraa ja multaa. Katselin taivaalle ja se oli pilvetön. Hyvä. Päästiin levittämään kuivan kelin aikaan.



Kaivurikuski saapui tuntia myöhemmin ja pistettiin hihat heilumaan. Takapihan sorat levitettiiin ensin. Me valittiin loppupinnaksi samaa kuin raksa-aikana; 0-16 sepeliä. Ei ehkä tyypillisin valinta (nykypäivänä kun tunnutaan suosivan asfalttia, laattaa tai fiinimpää kivisorttia), mut me ollaan oltu vyiden verran jo tyytyväisiä. Tiivistyy kivasti ja heikkaa tulee sisään varsin maltillisesti.


Sitten jatkettiin takapihan istutus- ja nurmialueilla. Multana meillä oli valmista, kalkittua nurmikkomultaa. Kaivurilla alueet rajattiin ja tasoitettiin, käsipelillä sitten tiivistettiin nurmikon istutuksen yhteydessä. Meillä pohjamaa sai sen verran hyvän arvion, ettei väliin laitettavaa suodatinkangasta laitettu. (Paitsi päädyn kasvihuoneen pohjan alle, vaan sepä on asia erikseen.)




Meillä nurtsi oli perinteinen vahva sekasiemen mallia. Sen istutus aloitettiin sektoreissa melkein sitä mukaa kun piha rakentui. Näin saatiin kylvettyä kohtuullisen kosteaan maahan ja siemenet asettuivat hyvin.



Eira heitteli siemenet ristitekniikalla, ukki haravan piikeillä töpötteli ne sekaisin pintamultaan ja meitsi jyräsi. Tiivistykseen käytettiin vanhaa betoni-kivi-jyrää, jonka ruosteisen kirskunnan kuuli takuulla kaikki lähinaapuruston koirat.. Itseä hävetti kirskua vanhan myllyn kanssa edestakaisin pitkin pihamaata. Naapureilta saimme kuitenkin synninpäästön; he eivät kuulleet mitään. Aavistuksen epäilen sitä vain myötätuntoiseksi lohdutukseksi, mutta vedän johtopäätöksen että emme mahdottomasti olleet häiriöksi.

2 kommenttia:

  1. Meidän kans pitäis tälle talon pihalle jotakin ens vuonna tehdä, kun edellinen omistaja ei oo vissiin jaksanu pihaa yhtään hoitaa ja nurmikkoa/rikkaruohoa ilmestynyt hiekka alueille valtavasti, eikä mitkään myrkyt tehonnu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä onkin pikkusen puhdetta. Epätoivotut vieraat tuntuvat juurtuvan vaatimattomaan mutta sitkeään tapaansa minne vain :/

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)