torstai 12. marraskuuta 2015

Yllätysinseminaatio

Kaikki kävi niin kovin äkkiä. Kaikkien aikojen varhaisimman LH-plussan seurauksena soitin eilen aamulla klinikalle. Kahta tuntia myöhemmin makoilin tutkimuspöydällä ja katselin UÄ-ruudulta piirtyviä pöllönsilmiä. Follikkeleja. Kylki kyles, oikein kaksin kappalein. Etuilija näytti pieniä luhistumisen merkkejä, peesaaja pullotteli pyöreänä parin sentin mitassaan. Toinen munasarja sentään oli malttanut mielensä, eikä ollut tuottanut mitään varteenotettavaa. Hyvä niin, sillä monikkoraskauden (kolmos, nelos) uhka olisi perunut tämänkin inssin.

Tällä näkymällä todettiin olemassaoleva kaksosriski. Lääkäri kysyi, jotta mennäänkö tällä? Päätös jäi minun punnittavakseni, sillä Eira oli aamulla joutunut lähtemään töihin Helsinkiin. Telepaattisen yhteyden, pienen empimisen ja  myöntävän vastauksen seurauksena inssi tehtiin samoin tein. Itse toimenpide oli kohtuu kivuton. Siinä inssin jälkeen 10min pötkötellessäni käytiin vielä lääkärin ja hoitajan kanssa läpi naisparien käytännön sisarus-/hoidonvarausjuridiikkaa. Jotta ei liian yltiöpositiiviseksi heittäydyttäisi, tehtiin aloitteestani seuraavan kierron lääkitys- ja hoitosuunnitelmakin valmiiksi.

Lähtiessäni kuittasin kassalla kolmen kierron aikana kasaantuneen piikkini. Hela hoidon hintalappu jännitti, kun laskua oli ehtinyt kerääntyä syyskuusta alkaen. Oletukseni piti kutinsa, mutta loppusumma jäikin parisen sataa pienemmäksi kuin olin pelännyt. Pakkasin kuitin, erittelyt ja B-todistuksen Kuopioon lähtevään Kelan kuoreen. Nähtäväksi jää, miten kansaneläkelaitos päättää projektiamme tukea.

10 kommenttia:

  1. oi! peukut pystyssä, ja toivottavasti piina viikot menevät nopeasti! ja tulisi positiivinen yllätys ;)!

    VastaaPoista
  2. Pidän peukkuja että yllätykset jatkuvat positiivisen raskaustestin merkeissä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan hirveästi peukkuja piinapäiville!

    VastaaPoista
  4. Ihana, että pääsitte inssiin! Täällä pidetään teille kovasti peukkuja! Tsemppiä piinapäiviin!

    VastaaPoista
  5. Onnea plussan odotukseen! Ihana varmasti päästä yrittämään. Meillä meni pari kiertoa välistä kun osuivat lh-huiput lauantaihin. Nyt 13. päivä pistettiin irrotuspistos ja inssi tehtiin saman tein koska näytti siltä että sama tilanne tulossa. Nyt oli neljäs inssi meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Harmillista epäonnea teilläkin ajoituksen kanssa. Toivotaan, että pe 13.pvä ois kuitenki onnenpäivä ja että parin viikon päässä odottaisi positiivinen yllätys!

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)