Ihmisen hahmo

Kävelen Eiran kanssa pakkaspäivän illansuuhämärässä. Lumi narskuu jalkojen alla, askeleet vievät kohti perinteikästä yksityisklinikkaa, josta kuntamme ostaa raskaudenaikaiset seulonnat. Välillä rupatellaan kevyesti, välillä uppoudutaan aatoksiin. Jännittääkö? Eiraa kuulemma vähemmän, hän on luottavaisin mielin. Itse olen sekavin tuntein neutraalissa nollatilassa. H-hetki lähestyy ja tullessaan muuttaa omat varovaisen toiveikkaat mietteeni - suuntaan tai toiseen. Jos uä:ssä todetaan keskenmeno, olen valmistautunut kohtaamaan sitä seuraavan pettymyksen ja luopumisen surun. Jos taas Kimalaisalkio on kehittynyt elinvoimaiseksi sikiöksi, olen positiivisesti yllättynyt ja onnellinen. "Entä se niska - jos se onkin pullura tai jos sikiöllä on muuta selvää häikkää..?" Mieleni laukkaa.

Tartumme vanhaan, raskaasti aukeavaan pääoveen. Hissillä löytyy oikea kerros. Vastaanottotiskin takana mukava herrashenkilö haastattelee tiedot ja ottaa haltuunsa lähetteen sekä äitiyskortin. Odotellaan. "Koskakohan kävin vessassa? Onkohan rakossa virtsaa? Onko täällä vettä?" Vesilasin jälkeen kerron Eiralle kurssikaveristani, joka on työskennellyt ko. klinikalla uä:n parissa valmistumisestamme lähtien. Täsmällisellä kellonlyömällä kuulen nimeni ja kääntyessäni näen tutut kasvot. Saan halauksen ja onnittelut. Ilahdun kun pääsen tutun kätilön käsiin, sillä tiedän hänen olevan taitava työssään.

Ennen tutkimusta rupatellaan hetki alkuraskaudesta ja voinnista. Jännitys tiivistyy siihen hetkeen, kun kiipeän tutkimyspöydälle. Pääni täyttää ajatus: "Tämä on viimeinen hetkeni raskaana, jos kohdustani ei löydykään sykkivää sydäntä. Viimeinen hetki." Anturi asetetaan vatsalle, mustan nesteen keskellä vilahtaa pitkä hahmo. Helpotus oli välitön. Tiedän, ettei hahmo olisi noin suuri, jos raskaus olisi keskeytynyt ennen 12 viikkoa. Hyvä kuvakulma sykkeineen löytyy parin anturinkäännön jälkeen.

NT-ultrassa 21.1.16

Siellä hän oli. Kimalainen ihmishahmossa. Ihmeellinen, mustavalkoinen, valmis pieni ihminen. Kädet, jalat, selkäranka ja pää paikoillaan. Pikkuruinen vatsalaukku ja vielä pienempi rakko. Sydän löi vimmatusti, 163krt/min. Mittaa pörriäisellä oli kertynyt päälaelta peppuun 59.4mm, joka vastasi h.12+3. Niskaturvoke rajautui 1.0mm paksuisena, normaalina. Uä:n jälkeen verikoe ja paino. Yhdistelmäseulan lopputulosta saamme jännittää vielä viikon, mutta normaali uä oli helpottava tieto jo itsessään. Mukaan saatiin hyvän mielen ohella läjä kuvia ja lausunto normaaleista löydöksistä.

Blankon häränfileburger
- ei pikkunälkään

Vastaanoton päätteeksi juhlistettiin hyviä uutisia ravintolaillallisella Aurajokirannassa. Tunnelmallisessa miljöössä tarjoilijan tiedustellessa juomatoiveita välähti mieleen vanhasta muistilokerosta talon erinomainen valkoviini, kunnes nanosekunnin päästä muistin "tilani" ja päädyin hyvillä mielin veteen. Liekö viiniflashbackin syynä matalan sokerin aiheuttama aivolama, jännityksen laukeaminen tai huono orientaatio olemassa olevaan todellisuuteen? 

On se vaan irrealistinen tunne. Ilman tuntemuksia, ilman vatsan pyöristymistä. Siellä jossain, rakon vieressä, kehittyy kokonaan toinen ihminen. Liikkuu, pyörähtelee, lepäillee, kasvaa. Hytkähtelee hikan voimasta. Ilman, että tiedän siitä mitään.

Kuuden sentin Kimalainen <3

Hämmentävää.
Sillee kivasti :)