Punajuuripiina

Kaikki alkoi työpaikan kahvihuoneessa. Lämmittelin kookoskastikkeessa haudutettuja kasviksia ja täysjyväriisiä. Olin tyytyväinen terveyslautaseeni, kunnes.. Viereisen mikron kilahdusta seurasi huumava makkaran tuoksu. Työkaveri istahti pöytään höyryävän pyttipannun kera ja valitteli köyhiä eväitään. Mä koitin olla tuijottamatta pyttipannua. Sylkirauhaset aktivoituivat annoskateudesta. Mmmmm...makkarapannua...mm..

Pyttärimietteet valtasivat työpäivän. Iltapäivän koulutuksessa suunnittelin meneväni snagarin kautta kotiin nukkumaan ähkypäikkärit ennen Eiran kotiintuloa. Mmakkaraperunat.. Ei. Ei toimi. Roti olla pitää. Ohitin terveysbuustissani kotimatkan varrella olevat kaupat ja snagarin. Kontrolli petti viimemetreillä ja kotipihaan kääntymisen sijaan jatkoin matkaa lähimmälle kyläkaupalle. Homer Simpson-sokeuden vallassa rynnin makkaratiskille kuolaamaan. Pyttipannua ja ja.. suolakurkkuja. Eiku: punajuuria!! Mm...punajuuria...punajuuria.. Kaappasin mukaan kiloisen punajuuritölkin, maksoin ja asettelin aarteeni hellävaroen käsilaukkuun. Mmm...

Pyttipannu valmistui ripein ottein. Sen höyrytessä lautasella tartuin himoitsemaani punajuuripurnukkaan ja.. ei mitään! Väänsin ja käänsin. Kansi ei inahtanutkaan. Haikein silmin katsoin pyttipannua. Se ei olisi mitään ilman punajuuria. Nautinto oli vaarassa mennä piloille.. Suuntasin kiukkuni voimat punajuuripurkkiin. En luovuttaisi! Väänsin vimmatusti. Otin Tupperwaren miehenkorvikkeet avuksi ja väänsin. Valutin kuumaa vettä kunnes etiketti irtosi. Väänsin ja murisin kuin EM-ennätystä pinnistävä painonnostaja. Koitin työntää veistä kannen väliin, kunnes hälytyskellot varoittivat veitsen kärjen vaurioitumisesta. Hakkasin tölkin reunaa tiskipöytää vasten. Väänsin, väänsin, väänsin.

Pyttipannu jäähtyi lautaselle. Tölkkiriehunnasta hengästyneenä kävin mielessäni läpi naapuruston auttavat kädet, potentiaaleja ei ollut. Kiukkusin, miten Eirakaan ei ole kotona kun häntä tarvitaan. Hänen pitkissä sormissaan olisi enemmän vipuvoimaa kuin omissani. Kirosin päätökseni ottaa kaupasta se suurin ja hankalimmin avattava lasitölkki. Harkitsin lähteväni kauppaan ostamaan pienempää. Osoitin vihaisesti sormella sitkeää tölkkiä: "Sinähän et tätä voita!"

Väänsin niin että otsasuoni pullistui. Raivon vallassa olin heittämässä epäyhteistyökykyistä tölkkiä seinään, kunnes tajusin ettei lasinsirpaleisia punajuuria voisi kuitenkaan syödä. (Ei suinkaan niin, et se olisi sekopäistä, vaurioittaisi seinää/puulattiaa ja sotkisi kaikki paikat?) Ajattelin puhkaista kanteen reiän, mutta jatkosäilytyksen näkökulmasta suunnitelma oli lyhytnäköinen.. Kaivoin vähemmän hellävaraisesti pikkulusikalla kannen reunaa. Ja: ssmåk! Purnukan kansi ilmaantui. Hahaa, luovutusvoiton merkki! Otin tölkin tiukasti rintaani vasten pinnistin vielä kerran. Kansi aukesi lipsahtaen ja tummanpuhuvaa lientä hölähti aimo loraus Eiralta eilen lahjaksi saamalleni puserolle. Prkl..! Työnsin harmituksen taka-alalle. Tungin päälimmäiset punajuuriviipaleet suuhuni suoraan purkista. Pyttipannun uudelleen lämmetessä rouhin viipaleita ja katselin kantta voitonriemuisena. Kippasin läjän punaisia viipaleita pyttipannun viereen ja nautinto oli valmis. Haarukoinnin välissä näytin vahingoniloisena kieltä taistelukumppanilleni von lasitölkille. Röyh.

Näin ruokailun jälkeen ajateltuna:
Okei, olen raskaana. Ja vähän pimeä.