keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Painokasta

Vähemmän painavaa asiaa painosta. Jos paino painaa tai on aiheena paineeton. Muuttuu se kuitenkin, useimmiten ylöspäin.

Raskaudenaikaisessa painon nousussa on vaihtelua. Normaalipainoiselle kiloja kertyy karkeasti 12. Jos lähtö-BMI on sen sijaan korkea, ei painoa tarvitsisi kerääntyä muutamaa hassua kiloa enempää. Ylipainoisten kohdalla laihiksellekaan ei suositella alettavan raskauden aikana, mut ravitsemukseen ja liikkuntatottumuksiin neuvotaan kiinnittävän huomiota. Mitäpä jos liikkuminen on rajoitettua? Sitä täällä pötkötellessäni pohdin..

Mulla BMI tosin on kautta aikain ollut ennemminkin ala- kuin yläkanttiin. Näin ollen sohvaperunakaudellani kilojen kertyminen ei varsinaisesti huoleta. Silti hämmennyn kun joissain lähteissä lukee, että hoikalle äidille kiloja voi raskauden aikana kertyä jopa kolmisenkymmentä. Ööh.. Kolmesta neljään kiloon vauvaa, reilu puolen kilon mötikkä istukkaa, kohtulihaksen paino (n.1kg) ja vettä reilu litra. Siis lasketuissa ajoissa seitsemisen kiloa etupainotteisuutta.. Ja toki muuttuneet kehon toiminnot siihen päälle.
Stathmosin vaaka Lundagårdilla
Mut silti; 30kg!! Painoa - peellä. Eihän voi. Siis kertyä tosta vaan? Jostain sen on tultava. Syömällä epäterveellisesti tai kirjaimellisesti kahden edestä, kun 300kcal lisätarpeen tyydyttämiseen voisi riittää runsas leipä, hedelmä ja lasi maitoa. Tai vaihtoehtoisesti raskauden aikaisesta häiriöstä, sillä loppuraskauden turvotukset ja vaikka pre-eklampsiaksi äityvä raskausmyrkytysoireisto voi nestekertymän vuoksi nostaa loppumetreillä painoa rajustikin. Häiriöt ovatkin asia erikseen ja laukeavat aika pian synnytyksen/maidontuotannon käynnistymisen jälkeen. Mut miten moinen lisäys normaaliraskaudessa..? Kyllä sironsorttisen odottajan polvetkin siinä kipeytyisivät, jos eivät moiseen 30kg-äkkilastiin ole tottuneet.

Niin tai näin, niin kyllä itselle vieraan tuntuinen vaakalukema välillä yllättää. Eteenkin jos painoa tulee epätasaisesti. Nettiä selatessani löysin laskurin, jolla voi laskea painonnousunsa suhteessa pituuteen, alkupainoon ja raskausviikkoihin. Laskuri näyttää suositellun minimipainon, keskiarvon ja maksimin. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä olin tasan raskautta edeltäneessä lähtöpainossani. Viimeisessä neuvolan punnituksessa painoa oli h.23 mennessä tullut 4.6kg. Olen siis vähän jälkijunassa laskurin 6-8kg:n keskitavoitteesta. Vaan eiköhän se tällä makaamisella ja mussuttamisella pian korjaannu ;)

Tuli painoa sit käyrien mukaisesti tai ei, on hämmentävää miten puolenvälin jälkeen oman kehon malli alkaa muuttua silmissä. Miten kohtu pulpahtaa navan yli ja vatsakumpu tuntuu alkavan kaukaa kyljistä. (Legendaariset tyttö-vararenkaat?) Miten vaaka näyttää uusia numeroita. Miten reilun kokoisena pidetty paita aiheuttaa pukeutumisongelman kinnatessaan vatsan kohdalta, juuri kun sen kanssa piti lähteä jonnekin. Miten vartalon mallin ohella minäkuva muuttuu. Miten kasvaa äidiksi, kirjaimellisesti. Ja juuri kun 40 viikon muutokseen tottuisi, niin hups, kaikki kääntyy päälaelleen <3

6 kommenttia:

  1. Tuntuu tosiaan, että isot painonnousut on elämäntapakysymys. Tuo laskennallinen painon nousu oli taas mielenkiintoinen fakta. :) Minua lievästi pelottaa, kuinka paljon saan painoa kerättyä, koska minulla on tunnetusti heikko hillintäkyky ruokaan liittyen. Jos tulee himoja niin miten pystyn ne jättämään huomiotta?

    Oma paino on ollut aikuisiän siellä normaalin ja lievästi ylipainoisen rajalla tai lievästi ylipainoisen puolella. Nykyinen BMI taitaa olla 26,5. Tarkoitus oli, että ennen raskautta tuon olisi saanut alle 25, mutta elämä, stressi, flunssat, saamattomuus, tekosyyt... Nyt liikunnallisesti laiskan talven ja plussauksen jälkeen olen päättänyt taas lisätä liikunnan määrää, mutta normaalista kesästä riippuen harrastaa kevyempiä (kevennettyjä) lajeja, jotta paino pysyisi järkevissä lukemissa. Samalla pitää tietenkin vielä kiinnittää enemmän huomiota syömiseen. Ei siis laihista, mutta nykytason ylläpitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mä niin tunnistan ton :) Oon kanssa tosi huono kieltämään itseltäni mitään. Olen onneksi luojalta saanut lahjaksi sen, ettei kalorit kovin aktiivisesti tartu ja etten ole kovin perso makealle. Paitti nyt raskauden aikana näköjään jätskille.. Mielenkiinnolla ootan kesää ja mitä se mahtaa tuoda tullessaan.

      Poista
  2. Mulla oli viikolla 23 tullut 4,4 kg, melkein sama siis :) Nyt on meneillään viikko 31 ja painoa tullut 7,1 kg, mikä tosiaan tuntuu vaakalukemana hassun isolta, mutta on ilmeisen normaali määrä tähän mennessä. Nyt kyllä maha alkaa jo tuntua isolta kun ei painoa oo muualle juuri tullut! Halusin vaan kommentoida tuohon suureen painonnousuun, että mun ruokavaliolla (syön mitä herkkuja haluan ja milloin haluan) ihmettelen miten painoa ei oo tullut esim 15 kg ja sitä myöten, että mitenkä paljon pitäisikään syödä, että tuon 30 kg saa aikaan. Tuntuu ettei sellaisia ruokamääriä saisi mahtumaan sisäänsä millään... Varmaan paljon raskauden painonnousussa on sellaista, mille ei voi mitään (lähinnä hormonaalista) ja jonkin verran voi sitten vaikuttaa omilla valinnoilla. Mukavaa odotuksen jatkoa sinne kanssaodottajalta ja satunnaiselta lukijalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kun eksyit lukusille :) Ylipäätään musta tuo 30kg viittaus on kokonaisuudessaan hämmentävä. Tai oikeastaan se, että se suunnataan hoikille ihmisille ja tuodaan esiin mahdollisena normaalina ilmiönä. Jotenkin sellainen olo, et runsaan ja nopean painonnousun taustalla ois ennemmin joku "häiriö", aineenvaihdunnallinen tai hormonaalinen, kuten sanoit. Jos "painoa painoa" kuitenkin tulee 30kg, niin jostain se energiakin kerääntyy, joten elintavoilla lie oma osuutensa. Eli hivenen skeptisesti suhtaudun siihen, et valkoista lippua liehutellen painoa vain todetaan tulleen useamman kymmenenkiloa ilman mitään syytä. Toki esim. turvotus nostaa painoa nopeastikin, joten syyt on monet ja totta on sekin et joidenkin kohdalle sen mystinen nousurysäys vain osuu :)

      Ihanaista odotuksen loppusuoraa myös sinne! :)

      Poista
  3. Mulla paino nousi 16kg, lähtöpaino tosin oli hoikanpuoleinen bmi 19. Herkuttelin ja raskauden ongelmien takia liikunta oli minimissä. Nyt 2kk synnytyksen jälkeen kiloista on pudonnut jo 12 eli aika paljon varmaan ollut nestettä vaikka raskausmyrkytystä tai reiluja turvotteluja muutenkaan ei ollut. Toki mahassa ja jaloissa edelleen on löysää että nyt vähän harmittaa se herkuttelu vaikka mahdotonta kilomäärää ei ole jäänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, BMI:n alarajoilla keikkuessa olen lähtökohtaisesti varautunut vähän keskiarvoa suurempaan painonnousuun, eli juurikin tuonne 16kg tietämiin, joka hoikille helposti tuntuu kertyvän. Eikä parane harmitella herkuttelua, raskaus on siihen ihana (teko)syy ;D nimim.missä se mun jätski on?

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)