Kasvua, kehitystä ja kontrolleja

Vastasyntyneen kehitys on huimaa seurattavaa. Pienet posket pyöristyvät, kaksoisleuka ilmestyy ja reisiin tulee vauvamakkaraa. Alkuun tuntuu, et kaikki vaatteet pyörivät päällä, mut pian se muuttuu. Kun elokuun 10.päivä kotiuduttiin, Taava painoi 2862g. Syyskuun alussa lastenneuvolan terkan kotikäynnillä Taava oli kerännyt painoa kilon verran painaen jo 3870g. Viime viikolla oli neuvolalääkäri, jossa grammamääräksi mitattiin 4350g ja senteiksi 53cm. Painoa on kerääntynyt keskimäärin 250g viikossa ja hoikan neidin painokäyrä on syöksähtänyt miinuspuolelta keskikäyrän yli plussalle. Hyvä niin. Muutenkin neuvolaseurannassa on kaikki ollut kunnossa. Sydän ja keuhkot kullostavat normaaleilta ja reisivaltimopulssit, kallon luut sekä lonkat ok. Heijasteet tulevat vielä normaalisti, mitä nyt laiskana askeltajana kävelyheijaste on jäämässä pois.

Labrassa vuoroa odotellen

On se jännää, et miten oman lapsen tutkimuksia jännittää. Ei pelkästään tuloksia, vaan itse toimenpiteitäkin, vaikka itse on pitänyt lukemattomia kertoja kiinni vastasyntyneestä eri tutkimusten, näytteidenoton ja calmette-rokotusten yhteydessä. Sen huomasin kun raskaudenaikaisen uä-löydöksen vuoksi kävimme elokuussa sairaalassa munuaiskontrolleissa. Eteenkin labra ja sinne varattu puolen tunnin aika juili vatsanpohjassani etukäteen. Tuntui hurjalta ajatella miten kolmikiloisesta vauvasta löytyy käsivarren taipeesta verisuoni, josta saadaan useampi putkilo verta, kun äidinkin suonet on vaikeesti löydettävissä. Loppupeleissä näytteenotto meni hyvin. Labran koko henkilökunta (eli kaikki kaksi, mut "koko hlö-kunta" kuulostaa dramaattiselta :D), piti tytön kädestä kiinni ja puuhasi näytettä. Mä koitin rauhotella leijonaneitoa 20% glukoosilla, joka toimii vastasyntyneen kivunhoidossa varsin hyvin.

Vatsan ja munuaisten ultrakin meni mukavasti. Radiologi oli rauhallinen ja hoitaja hymysuinen. Lasten tutkimushuone oli täynnä jos jonkin viihdykettä, mut eipä pari-kolmeviikkoinen niiden päälle vielä perustanut. Hoitaja ja Eira pitelivät Taavaa paikoillaan, minä seurailin silmä kovana uä-kuvaa. Radiologilta saatiin jo huojentavat uutiset, kun uä:ssä ei näkynyt mitään erityistä. Hyvät uutiset vahvistuivat myöhemmin kun lastenlääkäri soitti ilmoittaakseen myös labrojen olleen ok. Jatkossa siis siirrymme normaalikaavan mukaiseen neuvolaseurantaan. Se jos mikä oli ilouutinen :)

Nyt voimme ilman erikoisempia huolia seurata Taavan kehitystä. Sitä miten viikko viikolta katse terävöityy, kulmat kurtistuu pohdintaan. Miten hymyheijasteiden joukkoon viime viikolla eksyi ensimmäinen äideille suunnattu sosiaalinen hymy. Miten tällä viikolla neito on aloittanut seurusteluharjoitukset. Ensin leikkidinon ja halikissan kanssa, sittemmin seurusteruyritykseksi tulkittavia äännähtelyjä on satunnaisesti tullut äideillekin. Tai sitten me vain kuvittelemme niin. Pääosin hän hiljaisena tuijottelee kun me juttelemme, ehkä kokee ettei saa suunvuoroa.

Hyvä juhlameno, rento takakeno

Niin se menee. Yhtenä päivänä ynisevästä kerästä tulee vuorovaikutteinen pieni ihminen - hups. Helposti sitä varmaan huomaa odottavansa jotain seuraavaa; ensisanaa, jokelteluja, kierähdystä, ensimmäisiä liikkeellelähtöyrityksiä. Samalla iskee haikeus, kun taakse jää se ensiaika pikkukäärön kanssa. Siksi tuleekin päivittäin pysähdyttyä. Tänään tää on parasta just näin :)