Sateenkaarileijonan kaste

Leijonaneidon ristiäisiä juhlittiin viime lauantaina. Kaste ja sukujuurille uskollinen karjalaistyylinen juhla lämpimine ruokineen järjestettiin kylämme seurakuntasalissa, sillä lähimmäisten läsnäolojoiden joukko oli sen verran suuri, ettei kotiin oltaisi mahduttu vaikka sopu sijaa antaakin.

Pääsimme Eiran kanssa paikanpäälle asettelemaan pöytiä ja kukkia jo perjantaina. Muistin tilan lapsuudesta ja olo oli jotenkin nostalgisen juhlava, kun omilla avaimilla kulki ees taas. Taavakin viihtyi sarvikuononsa kanssa hoitoalustalla keittiön lattialla kun äidit koristelivat maljakoita ja keräsivät kimppuja. Väsäilimme valmiiksi myös Taavan vauvakirjaa, joka toimi juhlassa vieraskirjana. Homma kun lähti käsistä, niin pian oli pöydissä ohjelma-menu-kortit ja istumapaikat tuttavapiirimme yhteensovittamiseksi. Pimeän tullen sali oli valmis. Kastepöydällä edesmenneen isoisän ostama malja.

Itse juhla meni hienosti. Taava puettiin sukumme kastemekkoon, jossa myös minut on kastettu. Kummitädit sylitteleivät häntä vuorotellen ja kummisetä luki lukukappaleet. Pappi puhui kivasti, yhteisrukoukset luettiin, tahdottiin ja Jumalan kämmenellä veisattiin. Välistä neiti huuteli asioitaan, välillä kuunteli hiljaa. Kasteen jälkeen syötiin lämmin ruoka ja Taavan ainoa serkkupoika soitteli flyygeliä. Musisointi haparoi omaan tahtiinsa, poika kun on autistinen. Pöydissä kiersi vauvakirjan ohella myös mun ja Eiran vauva-albumit.

Ennen kakkukaffia kerrottiin juhlaväelle nimestä. Miksi juuri se nimi oli valittu. Raotettakoon nimimerkkien takaista todellisuutta sen verran, että paljastetaan tytön koko nimeksi tulleen Saima Taava Maria. Lyhyt versio nimen tarinasta kuuluu näin: Saima on nimi josta molemmat olemme pitäneet ja sillä leikitellet alusta asti. Se oli myös karjalajuurisen isoäitini äidin nimi. Taava oli suosikkini ja kun tällä erää minä tein työn niin se oli valittu väliaikaiseksi sairaalanimeksi. Väliaikaisessa käytössään se tuntui istuvalta, joten oli luonnikasta jättää se yhdeksi nimistä. Vanhana ja harvinaisena suomalaisnimenä (1800-luvun suomennos nimestä Gustava) siihen kastaminen on melkeimpä kulttuuriteko. Maria on Eiran toinen nimi, ja samalla nimi, joka on aiemmissa polvissa kulkenut myös meidän suvussa. Vaikka arjessamme kutsumanimi vaihtuu ristimänimeen, blogissa Taava jää elämään ja se tulee jatkossakin olemaan leijonaneidon kutsumanimi tällä puolen.

Lahjaksi neito sai kaikkea mukavaa muumiastioista säästöpossuihin ja leluihin. Perinteitä kunnioitti hopeinen kummilusikka nimin ja strategisin mitoin kirjailtuna. Jatkumoa hehkutti Tillanderin kummihelminauha, johon ensimmäisen helmen saa kasteessa, seuraavat tulevien juhlapäivien mukana. Kepeää leikittelyä edustivat ihastuttavat kumisaappaat sekä Vauvan vaaka -laulukirja ja CD. Tanssin ohella tämän hetken suosikki Taavan mielestä on BabyBjörn-sitterin lelukaari jota on hauska rämpyttää.

Mitä kirkkoon ja sateenkaariperheisiin tulee, ei meillä ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Täytyy myöntää, että näin pikkukylällä kirkon edustajien suhtautuminen jännitti, vaikka emme ole koskaan törmänneet ennakkoluuloihin. Ennen ristiäisiä kävimme kirkkoherranvirastossa kastetapaamisessa. Puhelimessa jo kerroin Taavan kuuluvan vähemmistöperheeseen, jossa isä on tuntematon käsite. Äänestä kuulin kirkonmiehen hymyilevän. Tapaaminen oli lämminhenkinen ja kastetilaisuudessa meitä kohdeltiin tasavertaisina vanhempina. Missään vaiheessa emme kuulleet maagista kysymystä "Kumpi teistä onkaan se äiti?" Kastetodistuksessakin molempien nimet lukee vierekkäin.

Toisaalta miksi asia olisi toisinkaan? Vaikka kirkko ei vihkisi naispareja uuden lain astuessa ensi maaliskuussa voimaan, on piispainkokous antanut selonteon, jossa korostetaan samaa sukupuolta olevat parien tasavertaisuutta. Heitä kunnioitetaan, heidät toivotetaan tervetulleiksi kaikkeen seurakunnan toimintaan ja - ennen kaikkea - heitä kohdellaan tasavertaisesti perheenä. Tämä todentotta ainakin meidän pienessä seurakunnassa toteutui. Lämminhenkistä onnitteluhalausta myöden.