Vauva kissaperheessä

Meillä on vauva kissataloudessa. Ja nimeenomaan niin päin, ei kissoja vauvaperheessä. Miksi näin? Koska karvalapsemme olivat ensin. Vauva tuli kissojen kotiin :) Merituulen Minna ja Pena-projektin Raija olivat kiinnostuneita kuulemaan näiden kahden rodun - kissa-aatelin ja vauvaihmeen - yhteensovittamisen alkutaipaleesta, joten tässä sen ansaitsema oma breivi. Sen kunniaksi alkuun esittelen postauksen karvaiset päähenkilöt:

Seniori seurailee

 Seniori. Viittä vaille viisitoista. Vanha rouva, jolta löytyy tunneälyä enemmän kuin kylän kolleilta yhteensä. Viisas katse, jonka sumentaa vain pöydällä oleva kinkkupaketti. Tai lohi. Tai Sheba. Tai.. no oikeastaan mikä tahansa herkuksi (=syötäväksi) luokiteltava. Ikäneidon liikunta ja ulkoilitottumukset rajautuvat terassiin ja auringon lämmittämiin sopukoihin. Entinen metsästysprinsessa viettää eläkepäivänsä pääosin nukkuen. Tosipaikan tullen hän kuitenkin on talouden kruunaamaton alfanaaras.

King as iCat - omii laitteet
 kirjoittaakseen kissaliittoon

Kuningas. Omasta mielestään. (Paitsi silloin kun itsevarmuutensa sokaisemana yrittää hyppiä alfanaaraan silmille.) 8-vuotias ragdoll-herra, joka lajille tyypillisesti on lempeä lötkönpötkö. Huomionkipeä ja täynnä ylitsevuotavaa kehräystä. Peiton alle kaivautuja, naaman edessä naukuja. Leikkisä koiramaisella tavallaan.

Kolmonen soffaperunana

Kolmonen. 5-vuotias pahnan pohjimmainen. Kotona lempeää rakkautta, sylikissa vailla vertaa. Esittää jokaiselle vieraalle miten häntä ei ole "koskaan kukaan silittänyt". Pihalla neito on pienestä koostaan huolimatta pippurinen pakkaus, joka pitää kulmakunnan kollit rouvan nuhteessa. Metsästyspiireissä hän on nuijan kopautusta vaille valmis seuran puheenjohtaja hoitaen omat ja naapurin pienjyrsijäkannat. Onpa paikallinen Xena kerran päättänyt päivät tapapihalle eksyneeltä käärmeeltäkin. Kotona sen kynnet pysyvät viisaasti käpälien suojassa.

Vaikka kaikkien kissojemme luonne oli tuttu, mietitytti meitä vauvan tulo. Luotan kissoihini, joten räpsäisyistä ja hyökkäyksistä ei vastasyntyneen kanssa ollut pelkoa. Eniten mietitytti kissojen hakeutuminen vauvan kylkeen. Kolmonen kun on krooninen päällänukkuja ja Kuningaskin rakkauspuskemisissaan jättää hengitystiet huomiotta. Vauvan laatikkosänky pinniksessä herätti mielenkiintoa ja houkutti nukkumaan siinä määrin, että ennen synnytystä katsoimme parhaaksi pitää siinä kantta päällä.

Sängyn koekäyttäjät

Makuhuoneen oven kiinni pitäminen ei olisi vaihtoehto, sillä suljettua ovea Kuningas jaksaisi ikävissään hakata loputtomiin. Harkitsimme kissaverkkoa. Clippasafen pinnisverkko vaikutti työläältä. Verkko kiinnitetään ja kiristetään jalkoihin koko pinnasängyn ympäri. Niinkö sitten lähden purkamaan ja kiristämään laitosta aina kun vauva menee päikkäreille (joka on usein)? Aina kun yöllä nostan hänet rinnalle ja takaisin sänkyyn (joka sekin on kohtuullisen usein)?  Joka kerta kun kurotan tyynnyttelemään unissaan ynisijää? Tuskinpa. Hepe-verkko olisi helpompi. Kuin kansi, joka nostetaan pinniksen päälle. Siinä kissa pääsisi pinnojen välistä sänkyyn, mutta kun pohja on nostettu, niin verkon ja laatikon reunan välistä se ei pujahtaisi vauvan nukkumapaikkaan. Koko teki mutkan matkaan. Meidän 40v vanha retro-pinnis on pienempi kuin standardikokoinen verkkokehikko, joten Hepekin jäi ostamatta. Uskaltauduimme kokeilemaan ilman verkkoja, sillä monet kissanomistajat kertovat kissojen jättävän vauvan tultua nukkumapaikkan rauhaan, vaikka ennen syntymää sänkyihin tunkevatkin.

Ensivaikutelmaa

Emme siis olleet valmistelleet kissoja tai vauvaa toisiinsa mitenkään ennen H-hetkeä. Emme tuoneet vauvanvaatteita nuuskuteltavaksi, emme rakentaneet barrikadeja. Kotimatkalla teimme sotasuunnitelman; vauva nostetaan kaukalossaan keskelle lattiaa kissojen haisteltavaksi. Ollaan lähellä vakuuttamassa kaikille et homma on ok. Ketään ei pidetä sylissä tai pakoteta. Ensin apajilla piipahti Seniori. Haisteli uteliaasti, katsoi mua sanoakseen "vai tollanen taas" ja paineli keittiöön odottamaan herkkuja. Nuoriso kävi kaukalolla toinen toistaan tukien. Tuliainen oli jännittävä ja ensi nuuskausten jälkeen hipsittiin kauemmaksi. Oltiin kuin ei oltaiskaan. "Ehkä se häviää."

Päikkärietäisyyttä

Siitä se yhteinen arki lähti. Kissoille me aikuiset oltiin edelleen ykkösiä. Meidän kylkeen ja jalkoihin hakeutuivat nukkumaan. Vauvan kiersivät kauempaa. Pikkuisen peti houkutti, mut kuultuaan kiellot, saatuaan kerran lähtöpassit ja nähtyään siellä Taavan, kääntyivät kannoillaan. Tuulikaapissa nököttäviin vaunuihin ja turvakaukaloon eivät ängenneet koskaa. Isolle sängyllekin asettuivat varauksella; eihän tuosta kääröstä tiiä jos vaikka se hyökkää. Väistivät vauvan säpsähdystäkin, kunnes alkoivat luottaa sen taistelukyvyttömyyteen.

Vanhus tutki Taavan mielialoja. Kun tyttö alkuaikoina känisi sitterissä, Seniori asettui viereen vahtiin. Kun vauva itki lohduttomasti sylissä, Seniori hyppäsi viereen ja katsoi kuin sanoen "mitäs ajattelit sille tehdä?" Taava oli kuusiviikkoinen, kun kolmonen ekaa kertaa kävi puskemassa huitovia käsiä. Kaksikuisena tyttö sai Kuninkaalta rakastavat ensilipaisut päälaelleen.Nykyään voivat asettua vauvan lähistölle nukkumaan, mutta vain silloin jos minä tai Eira ollaan siinä myös. Taava sinällään ei ole kovin ihmeellinen kun siltä ei saa ruokaa eikä rapsuja.

Näin kahden ja puolen kuukauden kohdalla yhteiselossa ei ole ollut rypyn ryppyä. Me pyrimme opettamaan Taavalle alusta asti eläinten hyvää kohtelua ja kunnioitusta perheenjäseninä. Sanomattakin on selvää, että välikohtauksilta tuskin vältytään sitten kun Taava oppii liikkumaan ja tarraamaan. Silti luotto kissoihin on kova. Ensisijaisesti karvatassut väistää, piikkikinnas ei heilu kuin aiheesta.

"Onks pakko halii jos ei haluu?"

Ei sekään niin vaarallista ole, jos tytön ymmärtämättömyys joskus aiheuttaa hälle naarmun tai pari. Se on vain elämää. Kuten kissanruuan syöminen äitien katseen välttäessä. Oppia ikä kaikki.