Viikot kuin sumua

Väsymys vyöryy ylleni. Resurssit ovat rajalliset ja jossain vaiheessa virta vaan tuntuu loppuvan. Välillä istun työhuoneellani ja tunnustelen oloa. Väsymys tuntuu niin kokonaisvaltaiselta peitolta, että heikottaa. Tuntuu kuin rytmihäiriö olisi nurkan takana.

Iltaisin kömmin sänkyyn pian Taavan mentyä nukkumaan. Vastapainoksi olen alkanut heräilemään aamuöisin. Arki tuntuu tahmealta. Muistini pätkii huolestuttavasti. Nyt jo?? Phuuh.. Eira on ymmärtäväinen ja ihastuttavasti mutisematta kantanut päävastuuta kodin askareista. Itse vaan välillä tuskastun tähän koomaamiseen. Josko muutama viikko ja se olisi ohi. Ainakin vähenisi. Ainakin joksikin aikaa..

Muuten raskausrintamalla ei erityistä. Perussettiä: vaihtelevaa ruokahalua, heikotusta ja alavatsakipuja. Epäusko raskaudesta häilyy taustalla kuten ensimmäisenkin kohdalla. Kivut saavat välillä mietteliääksi, mutta kun vuoto pysyy pois, on helppo rohkaista itseään sillä että Taavasta kipuilu jatkui säännöllisenä h.16 asti. Muutoin "oireettomuus" saa välillä epäilemään raskauden tilaa. Asiaan suhtautuu kuitenkin levollisemmin kuin viimeksi. Kokemuksesta tiedän, että epäusko helpottaa kahdessa kohtaa. A. kun ensimmäisen trimesterin seula on tehty ja siitä selvitty kunnialla. B. kun liikkeet alkavat tuntua.

Ja taas - kuten aina - tekisi mieli lisätä "JOS sinne asti päästään." Mut enpä lisää. Olen päättänyt koittaa luopua siitä. Päättänyt koittaa väistää jatkuvaa epäilyn varjoa, joka himmentää odotusta sen kaikissa vaiheissa. Päättänyt koittaa nauttia tästä potentiaalisesti viimeisestä raskaudestani. Päättänyt luottaa että kaikki voi mennä hyvinkin. Jos ei, niin tullaan sitten alas kovaa ja korkealta. Niinhän siinä olisi käynyt joka tapauksessa.